Enkeli-Elisan kirjoittajaa epäillään petoksesta kun kirjailija väittää fiktiota faktaksi mutta entä jos kirjoittaa FAKTAA ja väittää sen olevan FIKTIOTA, niin voiko siitä seurata sanktioita?
Esim. Auer vankilassa ollessaan kirjoittaa kirjan ja sanoo sen olevan romaani, eikä omaelämänkerta. Kirjassa kerrotaan salaiseksi määrättyjä asoita poliisitutkinnasta, oikeusistunnoista, sosiaalin psykiatrien haastatteluista, ym. asioista, jotka EIVÄT ole julkisia.
Voiko Auer tällöin saada tuomion salaiseksi määrättyjen tietojen kertomisesta?
Kaikkihan tietävät mistä jutussa on kyse, vaikka kirja olisikin romaani, eikä koitetakaan väittää että se on täyttä faktaa.
Voiko näin kiertää salaisiksi julistettujen oikeudenkäyntien tietojen saamista julkisiksi, jotta suuri yleisökin saisi tietää mitä todella tapahtui?
Esim. Auer vankilassa ollessaan kirjoittaa kirjan ja sanoo sen olevan romaani, eikä omaelämänkerta. Kirjassa kerrotaan salaiseksi määrättyjä asoita poliisitutkinnasta, oikeusistunnoista, sosiaalin psykiatrien haastatteluista, ym. asioista, jotka EIVÄT ole julkisia.
Voiko Auer tällöin saada tuomion salaiseksi määrättyjen tietojen kertomisesta?
Kaikkihan tietävät mistä jutussa on kyse, vaikka kirja olisikin romaani, eikä koitetakaan väittää että se on täyttä faktaa.
Voiko näin kiertää salaisiksi julistettujen oikeudenkäyntien tietojen saamista julkisiksi, jotta suuri yleisökin saisi tietää mitä todella tapahtui?
Vastaukset 90
Vanhimmat
Kyllä voi. Auer on koko virajärjestelmän silmätikku ja hänet saatetaan tuomiolle jopa siitä, että hän saattaisi käyttää vankilan vessapaperia liian monta liuskaa.
Ilman muuta Auerin tapauksessa voidaan langettaa hyvinkin raskaat tuomiot.
Tuskin kenenkään muun.
Auerhan on vasta Suomeen luotavan uuden oikeuskäytännön koekaniini, kokeillaan erilaisia syytteitä, kuinka oikeusistuin niihin reagoi. Toistaiseksi on käyty sitä sun tätä saatananpalvonnasta alkaen.
Seuraava on vuorossa Viron ilmatilan loukkaus ja pommi-iskun suunnittelu Saudi-Arabiaan Omanin suurlähetystöön.
Samaan mahtuu vielä lähetystön ihmisoikeusattasean aurinkolasien näpistäminen.
No eipä ole syytetty saatananpalvonnasta.
Kylläpä tuntuu kovasti hamittavan Auerin tukijoita kun kaikki eivät sinisilmäisesti uskokaan syyttömyyteen.
Auer vastaan Suomen virkakoneisto on raskas prosessi Auerille ja ei ollenkaan ihme että hän muutamassa käräjäoikeudessa otetussa TV-otoksessa on sen näköinen kuin olisi saanut halolla päähän.
Järjestelmä kuitenkin tarvitsee enemmän uhreja ja siihen osaan on järjestelmä nyt sopivaksi huomannut Juha Joutsenlahden. Taksiyrittäjä ei siis riittänyt järjestelmälle.
Sorry, saatana, erehdyit. Kyllä syytettiin saatananpalvonnasta mutta syyte hylättiin. Pätkiikö muisti saatanalla?
Kyllä, muistisi pätkii. Ei syytetty saatananpalvonnasta. Ei. Se nyt vaan on niin. Ja kun ei edes syytetty niin syytettä ei sitten hylättykään.
ok, saatana, tiedät sitten asiasta enemmän kuin minä. Tietoni perustui lehtitietoihin ja nettikirjoitteluun.
Loppupiste lienee tässä se tieto jonka saimme uutistoimiston kautta silloin kun käräjäoikeuden tuomio Auerille julkistettiin. Silloin nimenomaan korostettiin että tuomio ei tullut saatananpalvonnasta.
Jos minun tiedoissa on joku sanavalinta mennyt väärin, niin mahtaako olla vaivan arvoista saivarrella siitä netissä.
Mielestäni on päivän selvää ETTEI Auer ole syyllistynyt väitettyihin tekoihin.
Miestuomarihan sanoi että Auer (ja taksari) on heti vapautettava, eikä Auer ole syyllistynyt mihinkään seksuaalirikoksiin. Mutta ne pari naista oli sitä mieltä että kyllä se pitää pitää vankilassa.
Auerin oikeusturvan kannalta olisi ehdottoman tärkeää että Suomen kansa voi tutustua syytteisiin ja oikeudenkäyntiaineistoon minkä perusteella Auer ja taksari tuomitiin, jotta voivat itse päätellä onko todella syytä epäillä rikoksia edes tapahtuneen vai onko kaikki vain mielikuvituksen tuotetta.
Mitä enemmän näitä salaisia oikeuden käyntejä pidetään, sitä tärkeämpää on kertoa TOTUUS julkisesti.
Nyt tilanne on se että syyttömiä tuomitaan vankeuteen pelkkien "kylän akkojen ja kakaroiden pahantahtoisten juorujen" perusteella.
Emmehän halua noitavainojen toistuvan?
Totuus julki joo.
Mutta miten niin on päivän selvää ettei Auer ole syyllinen? Ymmärrän väitteen ettei todisteita ole mutta mistä se päivänselvä syyttömyys tulee?
Miestuomari oli sitä mieltä että Auer on syyllinen pahoinpitelyihin (mutta ei törkeisiin pahoinpitelyihin). Hänkin siis piti Aueria syyllisenä.
Mitä tuomion perustana oleviin todisteihin tulee niin ethän sinä tiedä niistä, nehän ovat salaisia. Niinpä kertoo vain tosiasioista piittaamattomasta asenteesta väittää "syyttömiä tuomitaan vankeuteen pelkkien "kylän akkojen ja kakaroiden pahantahtoisten juorujen" perusteella".
Koska lukijoina on myös lukutaidottomia kerrottakoon että edelläkirjoitettu ei väitä Aueria syylliseksi.
Kumpikaan noista kahdesta yllä kirjoittavasta ei mielestäni ota kantaa siihen , tappoiko Auer miehensä.
Tässähän pohditaan nyt miksi Auer sai 7 vuoden vapausrangaistuksen.
Minusta mielenkiintoisin anti tänään on "Saatanan" väite ettei Aueria syytetty saatananpalvonnasta. Kuka tässä nyt erehtyy, saatana vai monisatapäinen nettilukijakunta joka raivosi netissä nimenomaan Aueriin kohdistuneista saatananpalvontasyytteistä heinäkuussa vai oliko se kesäkuussa.
Monisatapäinen nettilukijakunta erehtyy. Auer ei saanut syytettä saatananpalvonnasta.
"Mielestäni on päivän selvää ETTEI Auer ole syyllistynyt väitettyihin tekoihin."
Tämä ei mielestäsi ole kannanotto? Eipä ihme ettet tiedä edes mistä Aueria syytettiin.
vedättikö syyttäjä siis median kautta lukevaa ja uutisia kuuntelevaa yleisöä. Vai oliko media ihan omin päin keksinyt että syyttäjä syyttää Aueria saatananpalvonnasta.
Ei kumpaakaan. Kyse on ihan teidän tyhmien lukutaidottomuudesta.
Auer ei ole saanut eikä ole voinut saadakaan syytettä saatananpalvonnasta sillä saatananpalvonta ei ole Suomessa rikos.
siis meitä on vedättänyt lukutaidoton media. Muistan kuinka luin MTV3:n tekstiTV:stä että Aueria syytettiin tai ehkä väitettiin saatananpalvojaksi. Muistan hyvin myös Mannerin kommentin joka kuului suurin piirtein että kaikkea ei saisi julkaista.
Kiitos, Saatana, että hiukan raotit salaisuuden verhoa. Harva meistä kiinnostuneista tietää mistä on syytetty ja mistä on tuomittu. Ja uteliaisuus on suuri mutta 60 vuoden kuluttua meistä moni ei enää ole ehkä siinä kunnossa että jaksaisi tai pystyisi lukemaan koko oikeudenkäyntipöytäkirjaa.
Ei teitä kukaan ole vedättänyt. Te ette ymmärrä mitä luette. Kun nyt vaan ymmärtäisitte edes sen että te ette ymmärrä niin kirjoittaisitte paljon vähemmän soopaa tänne.
Ketä tahansa voi väittää saatananpalvojaksi (ja olla oikeassa tai väärässä) mutta se on ihan eri asia kuin syyte oikeudessa.
syytteet Auerin insesti- raiskausoikeudenkäynnissä julkista tietoa vai sitä tietoa jonka saa paljastaa vasta 60 vuoden kuluttua?
tässä on mielenkiintoinen yksityiskohta salaisesta oikeudenkäynnistä. Että siis miestuomari olisi vapauttanut Auerin ja taksimiehen mutta naiset äänestivät miehen naisylivoimallaan tappiolle.
En ole lueskellut paljonkaan Auerista netissä, vain Iltapäivälehtiä olen ostanut aikaisemmin. Muistan kun ensi kerran luin taksimiehen pidätyksestä. Ensi lehtijutuista välittyi se raivo jota taksimies tunsi pidätyksestään. Hän oli heti sillä linjalla että on paljastettava "kaikki kortit", sai sen vaikutelman että syytökset häntä kohtaan olivat hänen mielestä täysin kohtuuttomia. Mutta aika pian kävi sitten ilmi että hänelle ja hänen asianajajalle oli esivalta laittanut tiukan suukapulan. Eipä ihmekään että lehtiä lukeva yleisökin mutta ennenkaikkiea valppaat nettikirjoittajat ja blogistit ovat tärrällään asiasta, koska syytä epäillä- mietintä ei ole ainoastaan esivallan etuoikeus, kyllä se kuuluu kaikille.
Mediakin teitä kyllä vedätteli mutta asia on tosiaan niin, että saatananpalvonta ei ole syyttäjän syytekirjelmässä lainkaan mukana. Se esiintyy vain ns esitutkintamateriaalissa ja sehän sisältää ihan mitä tauhkaa vaan.
"""Miestuomari oli sitä mieltä että Auer on syyllinen pahoinpitelyihin (mutta ei törkeisiin pahoinpitelyihin)."""
Ymmärrätkö että lapsen pahoinpitelyksi lasketaan jo se että antaa luunapin tai tukkapöllyä?
Suurin osa vanhemmista on tehnyt vastaavaa ja tuomittaisiin oikeudessa jos niistä kaikista nostettaisiin syyte.
Auer on itsekin myöntänyt että on joskus kurittanut lapsiaan, kuten useimmat muutkin vanhemmat.
Pitäisikö muka kaikki vanhemmat pistää samanlaiseen höykytykseen vain siksi että ovat koittaneet kasvataa vallattomia lapsiaan?
Taksarikin sai oman "pahoinpitely" tuomionsa siitä että oli käynyt vanhempaan poikaansa käsiksi, siitä syystä että tämä oli antanut alaikäiselle pikkuveljelleen viinaa vaikka isä oli tämän kieltänyt. Eikö jokaisen kunnon vanhemman pitäisikin edes yrittää estää viinan välittäjää antamasta lapsille viinaa?
"Ymmärrätkö että lapsen pahoinpitelyksi lasketaan jo se että antaa luunapin tai tukkapöllyä?"
Kyllä, ymmärrän sen mutta ymmärrätkö sinä että kukaan ammattituomari ei katsoisi tätä törkeäksi pahoinpitelyksi. Kaksi ammattituomaria katsoi että kyseessä on törkeä pahoinpitely. Yksi katsoi että kyseessä on (tavallinen) pahoinpitely (eikä siis lievä pahoinpitely kuten tukkapöllystä puhuttaessa).
Luunapista ei saa 7 vuotta linnaa.
Tämäkin on tehty.
Iltalehti 8.5.2012 kirjoittaa mm.:
Syyttäjän rajut väitteet: Auer sekaantunut saatananpalvontaan.
"Rituaaleja verellä ja tuhkalla"
Syyttäjien yksi todistusteema on, että Anneli Auer on sekaantunut saatananpalvontaan. Ja on mahdollista, että koko henkirikoksessa on ollut kyse saatananpalvonnasta.
Eilen nimimerkki "Saatana" selitti että lukijat ovat niin tyhmiä että he eivät ymmärrä, mitä he lukevat.
Kyllä täytyykin olla pahuus inkarnoituneena, että sellaisen väitteen allekirjoittaa.
Etkö todellakaan ymmärrä ettei tuossakaan sanota sanaakaan siitä että Auer saisi syytteen saatananpalvonnasta? Etkö todellakaan ymmärrä ettei saatananpalvonta ole rikos Suomessa? Suomessa saa palvoa saatanaa, Elvistä, muumeja, pieniä vihreitä miehiä ... ihan kuten huvittaa eikä kyseessä ole rikos.
Tuossa on kyse motiiveista (syistä tekoihin). Ihan eri asia kuin se että saisi syytteen saatananpalvonnasta.
Kyllä, jotkut lukijat ovat näköjään hyvin tyhmiä.
kysymys on rehellisyydesta. Jos saivartelemalla yrittää saada kantansa "voittajaksi" netissä, kuulun mieluummin luusreiden suureen joukkoon.
Saivartelu vauhdittaa turhaa eipäs-juupas väittelyä ja sitä netissä on aivan liikaa.
Mitä minä saivartelen? Totean sen itsestään selvän tosiasian ettei Auer saanut syytettä saatananpalvonnasta. Totean sen siksi kun jotkut toisin väittävät.
Joo, luuseri ja tyhmä luuseri vielä.
OK. Syyttäjä ei syyttänyt Aueria saatananpalvonnasta
Syyttäjä väitti että Auer olisi saatananpalvoja, ja se väite oli Iltalehdessä toukokuussa 2012.
Miksi pitäisi väitellä tällaisesta yksityiskohdasta.
Ongelma lienee se että kaikille lukijoille ei ole täysin selvää, miksi Auer sai 7 vuoden vankeustuomion.
Hienoa että asia tuli selväksi.
Miksikö asiasta pitää väitellä? No siksi kun se ei ollut sinullekaan selvä.
Auer sai 7 vuoden tuomion seuraavista:
"Mukana on kaksi törkeää raiskausta ja neljä erillistä törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä.
Lisäksi Auer tuomittiin kolmesta eri pakottamisesta seksuaaliseen tekoon, yhdestä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja yhdestä pahoinpitelystä. "
Kyllähän syyttäjän ekassa syytekirjelmässä oli kohta, että syyttää saatananpalvonnasta. Mutta syyttäjä sitten havaitsi itsensä ja syytekohdan tyhmäksi, niin luopui asiasta. Jo ennen syyteharkintaa asia pyöri julkisuudessa syyttäjäviraston tietovuodon vuoksi. Jo ennen kuin kuulustelut olivat loppu, kuolasi joku syyttäjä, että tässä on kysymyksessä ja viitteitä saatananpalvontaan.
Joka tapauksessa nimike saatananpalvonta jäi pyörimään lähes kaikkiin papereihin.
"Kyllähän syyttäjän ekassa syytekirjelmässä oli kohta, että syyttää saatananpalvonnasta."
Ei ollut sillä saatananpalvonta ei ole Suomessa rikos. Syytteessä jokaikinen syytekohta perustuu johonkin syytteeseen merkittyyn lainkohtaan. Koska sellaista lainkohtaa nyt ei kerta kaikkiaan ole niin ei syytekirjelmässä ole voitu syyttää saatananpalvonnasta.
Tuossa edellä kyseltiin että "Miksi pitäisi väitellä tällaisesta yksityiskohdasta". Siksi kun asia ei vieläkään ole selvennyt tyhmimmille.
Myönnät siis olevasi tyhmä. Mutta oletko myös ruma?
Joko asia selvisi sinullekin vai pitääkö sitä vielä selventää?
"""Yksi katsoi että kyseessä on (tavallinen) pahoinpitely (eikä siis lievä pahoinpitely kuten tukkapöllystä puhuttaessa). """"
Tukkapölly luetaan tavalliseksi pahoinpitelyksi, jos siinä irtoaa yksikin hius!
Joku pikkutytöistä oli väittänyt jotain että Auerin "letittäneen hänen hiuksiaan ja retuuttaneen häntä sen jälkeen ilmassa juuri solmituista leteistä kiinni pitäen."
12-vuotias poika ja 9-vuotias tyttö olivat alkaneet sepustella näitä juttuja vasta kesällä 2011. Jos ne olisivat olleet totta, miksei niitä olisi saman tien jo vuosikausia aiemmin kerrottu?
Ottaen huomioon että kyseiset lapset olivat tuolloin vain 4-6 vuotiaita!
Jos 3-4 vuotiaalle on tapahtunut oikeasti jotain niin miten hän muistaa sen yhtäkkiä muka 5 vuotta myöhemmin? Se on yli puolet hänen elin ajastaan!
Ne naiset usko näitä aivopestyjen pikkulapsien höpöhöpö juttuja ja siksi tuomitsi Auerin vankeuteen. Lapset oli peloteltu äidin paluulla. Ne sano että "kun äiti tulee takas, se tappaa meidän papukaijan". Eli toden näköisesti lapsille on väitetty jotain että "teidän murhaajaäiti on saatanan palvoja joka tulee kiduttaan ja tappaan teidän lemmikit." Onko mikään ihme että lapset tämän pelottelun jälkeen suostuu väittämään mitä mielikuvituksellisimpia juttuja äidistään?
Aivan samalla tavalla toimittiin noitavainojen aikana. Papit ja muut uskovaiset pelottelivat lapset väittämään nähneensä kuinka syytetty "noita" lensi lehmällä Kyöpelivuorelle.
Montako syytöntä nykyaikana poltetaan roviolla perättömien syytösten perusteella?
Hyvä kysymys. Muistan juuri vähän ennen tuomion julistusta lukeneeni joko Iltalehdestä tai Iltasanomista että Auerin tuomio riippuu hänen lastensa kannasta.
En silloin ollut vielä kovin paljon perehtynyt tähän juttuun ja pidin lehden otsikointia aika kummallisena. Rima oli ilmeisesti asetettu aika alas.
Parempi kysymys olisi se että mistä ovat peräisin tiedot todisteista. Nehän ovat salassa pidettävää aineistoa joten tuo on pelkkää arvailua.
Kysymys: kuinka monta todistajaa (lasten lisäksi) oikeus kuuli istuntojen aikana?
Oikein vastanneelle kymmenen pistettä ja papukaijamerkki, väärin vastanneet voivat jatkaa mantraansa "tuomittiin vain lasten manipoitujen kertomusten perusteella".
Eihän ne muut todistajat mitään tapahtumia todistaneet, vaan sen että puhuko niiden mielestä lapset totta vai ei.
Jos joku joka valehtelee, kertoo sen valeen 100 tai 1000 ihmiselle, jotka sitten tulevat oikeuteen kertomaan sen saman valeen, niin eihän se vale totuudeksi silti muutu!
"Eihän ne muut todistajat mitään tapahtumia todistaneet, vaan sen että puhuko niiden mielestä lapset totta vai ei."
Kuinka monta tällaista asiantuntijaa oli todistamassa?
Kuinka hyvät perustelut nettikirjoittajalla on väittää kertomuksia valeiksi kun ei edes tiedä mitä on kerrottu?
MIKSI SYYTTÄJÄN SELVÄSTI HYVIN ASIOIHIN PEREHTYNYT "PUOLUSTAJA" NÄIN VOIMAKKAASTI YRITTÄÄ SITOA JA VANGITA KESKUSTELUA?
MIKÄ MÄTTÄÄ? MISTÄ TÄSSÄ ON KYSE?
TOKI SYYTTÄJÄ TIETÄÄ VASTAUKSET KYSYMYKSIINSÄ? MUTTA EIHÄN TÄSSÄ KUKAAN KOULUN PENKILLÄ ISTU. TÄÄLLÄ ETSITÄÄN VASTAUKSIA VAIKEISIIN KYSYMYKSIIN, EI TÄÄLLÄ PIDÄ AJATUKSIA KENENKÄÄN YRITTÄÄKÄÄN VANGITA
SALASSAPITOVELVOLLISUUDEN VERHON TAKAA KYSYMYKSIÄ ESITTÄMÄLLÄ.
Mistä helkutista sinä olet saanut päähäsi lasten olleen 4-6 vuotiaita?
Poika oli jo isänsä kuollessa 7,5 vuotias (synt kesäkuussa).
Tuo toinen tyttö oli 1,5 kk vaille 5 vuotta (synt helmikuussa).
Vanhin tyttö 9,5 vuotias, (synt kesäkuussa).
Nuorin 2,5 vuotias (synt kesäkuussa).
JL tapettiin joulukuussa 2006.
Nuo väitetyt pahoinpitelyt olivat tapahtuneet muutamaa vuotta myöhemmin.
Oliko se 2008 ja 2009.
Älkää kaikkea ihan hatusta vetäkö.
Etkö ole koskaan kuullut lasten pelkäävän vanhempiaan tai toista vanhempaansa?
No pääasia että aa on linnassa istumassa tuomiotaan.
Niin, sielunvihollisen joukoille tuo on pääasia.
Ne jotka pitävät tärkeänä tuomioiden oikeudenmukaisuutta ja kohtuutta, jatkavat "tyhminä luusereina" (melkomoinen rimanalitus) ponnisteluja jotta kohtuuskin huomioidaan.
Vaikka sinä (kunnioitettavasti) pidätkin "tärkeänä tuomioiden oikeudenmukaisuutta ja kohtuutta" niin tokihan sinunkin on ymmärrettävä tosiasiat ja tiedettävä ne tosiasiat. Vasta sitten voit tehdä järkeviä johtopäätöksiä asiasta.
Tuomion oikeudenmukaisuutta on mahdoton sivullisen arvioida kun oikeudenkäynti oli salattu.
Tuomion kohtuullisuuden kyseenalaistamista en sen sijaan ymmärrä. Jos (siis JOS) syytetyt olivat syyllisiä kyseisiin tekoihin niin tuomio tuntuu hyvin kohtuulliselta. Jos (siis JOS) syytetyt taas ovat syyttömiä kyseisiin tekoihin niin sitten onkin kyse tuomion oikeellisuudesta eikä kohtuullisuudesta.
En tunne asiaa niin hyvin että pystyisin osallistumaan jossiteluusi.
Ja että missä vaiheessa Syyttäjä huomasi saatananpalvontaväitteensä typeriksi, ei se oikeastaan voi olla minulle tärkeä asia.
Jos yrittäisinkään osallistua jossitteluun laillasi veisi minut sellaisiin ajatuskuvioihin jossa pitäisikin ruveta tarkkailemaan omaa verenpainetta
"En tunne asiaa niin hyvin"
"Ne jotka pitävät tärkeänä tuomioiden oikeudenmukaisuutta ja kohtuutta, jatkavat "tyhminä luusereina" (melkomoinen rimanalitus) ponnisteluja jotta kohtuuskin huomioidaan. "
Et tunne asiaa mutta jatkat ponnisteluja :)
Tuota sanotaan tosiasioista piittaamattomaksi asenteellisuudeksi. Mikäpä siinä, ole asenteellinen tietämättä ja tuntematta asiaa. Hauskoja kirjoituksian siitä tulee meille muille luettavaksi. Minäkin olen nauranut makeasti noille väitteille syytteestä saatananpalvontasta.
kyllä on täysin turha ja typerä. Vai haluatko viestittää että vain ne henkilöt jotka tietävät täsmälleen mitä kaikkea on julistettu salaisiksi 60 vuodeksi eteenpäin olisivat oikeutettuja miettimään ja kirjoittamaan nettiin omista ajatuksista Auerin ja taksarin yhä merillisemmältä vaikuttavassa tuomiossa.
Ja että syyttäjä median kautta vetää tähän samaan suohon myös rikoskomisario Joutsenlahtea vaatimalla vaitioloa asianosaisilta ja avautumalla itse Iltalehteen on todella perseestä!
Ensinnäkin voisit opetella vastaamaan siihen viestiin johon haluat vastata. Nyt on vähän vaikea tietää mistähän syytöksestä oikein puhut.
Mutta noin yleisellä tasolla on olisi kyllä parempi olla esittämättä varmoina totuuksina omia ajatuksiaan asiasta. Vielä enemmän kannattaisi välttää laukomasta selkeästi vääriä "totuuksia" (kuten esimerkiksi väitettä syytteestä saatananpalvonnasta). Totuus ei todellakaan piile iltaroskien artikkeleissa.
Lopuksi vielä: miten niin tuomio tuntuu yhä merkillisemmältä? Tuomio on ihan asiallinen jos asia katsotaan todistetuksi. Sitä taas ei voi arvioida kun todisteet on salattu ja salaaminen puolestaan on normaali käytäntöä alaikäisiä koskevissa seksuaalirikosasioissa.
mutta tuskin muuta voi edes toivoa. Ei nettiväittely koskaan voi johtaa siihen että Auerin tuomiosta saa lausua vain ne henkilöt mielipiteitä jotka tuntevat salassapidettävät seikat
Toki mielipiteitä saa esittää. Mutta jos välttäisi esittämästä niitä mielipiteitään ainoana totuutena? Ja jos pysyisi sentään totuudessa?
Onko liikaa pyydetty?
Rauhoitu jo siitä saatananpalvonta-asiasta. Ei ole kovin oleellista missä vaiheessa syyttäjä huomasi ettei sellaista syytettä ole kovin fiksua pitää esillä ainakaan roskalehtien palstoilla syyttäjän väitteinä.
Nythän roskalehdet ovat kovasti syyttäjän sanansaattajana mollaamassa Juha Joutsenlahtea epäpäteväksi , jopa rikolliseksi poliisiksi. Heinäkuun puolivälissä oli kissakokoisilla kirjaimilla otsikoitu asiasta ja uudelleen heinäkuun loppupuolella.
Tällainen syyttäjän menettelytapa huolestuttaa minua enemmän kuin Auer-oikeudenkäynnin kiemurat.
Mitä nyt sitten Joutsenlahdesta kirjoitetaankaan ja mitä hänelle tehdäänkään niin eihän se asia liity mitenkään tämän Auerin seksijutun syyttäjiin. Mistä ihmeestä olet sellaista saanut päähäsi?
Juuri tämän kinastelun takia, olisi tärkeää että totuus tuotaisiin julki, vaikka mitä keinoja käyttäen. Ainahan paperit voi unohtua pöydälle, josta joku rikostoimittaja ne vahingossa näkee? Toimittajilla on lähdesuoja, joten heidän ei tarvitse paljastaa mistä tiedot ovat peräisin.
Toinen vaihtoehto on tosiaan se että Auer tai joku jolla ne paperit on, kirjoittaa jutusta romaanin tai elokuvan käsikirjoituksen, jossa kerrotaan mitä poliisilla ja oikeudessa oikeasti on tapahtunut.
Olen samaa mieltä nimimerkin "kertokaa totuus!" kanssa.
Suomalaiset ovat niin rehellistä kansaa ettei "saatanien" vedätykset ja netti-inkvisitio kelpaa vastauksiksi. Suomalaiset ovat rehellisyyden ja avoimuuden arvoinen kansa, ja se koskee myös oikeusviranomaisia.
Lasten yksityisasiat seksirikosjutussa julki?
Koskeeko vaatimuksesi myös muita lapsiseksijuttuja vaiko vain tätä juttua?
Haluaisitko omat yksityisasiasi nettiin retosteltaviksi?
PS. Mitähän minä vedätän? Katsos kun vain hieman jarruttelen teidän lennokkaita kirjoitelmianne ...
PPS. Jos Auer kirjoittaisi tarinansa niin olisitko ihan ihan varma että se olisi totuus, vain totuus ja koko totuus?
Kyllä minä ainakin odotan niitä hänen kertomuksiaan, koska nyt hän on kieltänyt julkituomasta itseään ja sitä peiteseppoa koskevia asioita.
Katso tuo "Anneli Auerin blogisstilla lyhyt muisti", siellä vinkki Minfoon ja siellä on HO:n näkemys ja myös se mitä kohtaa hän ei halua julkituotavaksi?
Itseään suojelee murha-asiassa mutta ei lapsia seksiasioissa.En ymmärrä.
Toisaalta ei kaikkia kaheleita tarvitse ymmärtääkään.
"Jos Auer kirjoittaisi tarinansa niin olisitko ihan ihan varma että se olisi totuus, vain totuus ja koko totuus?"
Miten pystyt ylipäätään missään asiassa sanomaan mikä on absoluuttinen totuuus?
Ei sellaista ole olemassakaan, ihmisen näkevät asiat omalta kannaltaan usein täysin erilailla. Eli jokaiselle totuus on aivan erilainen.
Pääasia olisi että myös syytetty ja tuomittu saa kertoa oman kantansa. Nyt julkisuudessa toimittajat lähes aina kirjoittavat jutun pelkästään asianomistajan, poliisin ja syyttäjän näkökulmasta. Vaikka syytetyt kuinka vahvasti kiistäisivät väitetyt teot ja jopa pystyisivät todistamaan ettei asianomistajan väitteet voi pitää paikkaansa, niin siitä huolimatta kukaan ei kuuntele heitä. Tämä on ainoa tapa saada syytetylle tai tuomitulle puheenvuoro.
Noo ... on tuossa tietty perääkin mutta kyllä se totuus on kuitenkin enemmän absoluuttista. Joko Auer murhasi miehensä tai sitten ei, joko raiskasi tai sitten ei.
Mitä lehtijuttuihin tulee niin syytetyt ovat saaneet kertoa kantansa (että ovat syyttömiä) ja syyttäjät ja poliisi samoin ovat saaneet kertoa kantansa (että syytetyt ovat syyllisiä). Kumpikaan osapuoli ei ole saanut kauheasti kertoa yksityiskohtia joten siinä puntit ovat tasan.
"jopa pystyisivät todistamaan ettei asianomistajan väitteet voi pitää paikkaansa, niin siitä huolimatta kukaan ei kuuntele heitä"
Kyllä oikeus kuuntelee heitä ja jos he pystyisivät tuon todistamaan niin eipä olisi tullut tuomiota. Mutta kuten kaikki (?) varmaan ymmärtävät niin syyttömyyden todistaminen tällaisessa asiassa on mahdotonta (vaikka olisivatkin täysin syyttömiä). Miten syyttömyyden voisi ylipäätänsä todistaa?
siinäpä Auerille ja Mannerille dilemma kerrakseen. Tuolla aikaisemmin kysyttiin miksi Joutsenlahteakin täällä kommentoidaan vaikka hän ei ole osallistunut raiskausoikeudenkäyntiä edeltäviin tutkimuksiin.
Joko kysyjä on ymmärtänyt, miksi?
"Tuolla aikaisemmin kysyttiin miksi Joutsenlahteakin täällä kommentoidaan "
Kysyttiinkö? En löydä tällaista kysymystä. Mitähän viestiä tarkoitat?
Jos tarkoitat viestiäni 2.8.2012 08:16 niin en suinkaan kysynyt miksi Joutsenlahtea kommentoidaan täällä vaan kysyin miten seksijutun syyttäjät liittyvät Joutsenlahteen. Ja kysyn yhä sillä vastausta ei ole kuulunut.
ei mitenkään. Pitääkö kaiken liityä raiskaamiseen?
mutta onko niin tarpeellista osoitta närkästystä kun itsestäänselvyyteen ei tule vastausta. Kärsivällisyys on hyvä ominaisuus ihmisessä, sitä kannattaa kehittää. Tulee vähemmän tappoja ja murhia jos kärsivällisyyttä olisi enemmän. Ja jos kärsivällisyyttä osattaisiin ihmisen ominaisuutena kunnioittaa enemmän eikä yritettäisi osoittaa että kärsimätön on jotenkin pätevämpi päsmäriksi.
Ei tietenkään tarvitse. Mutta kun väite oli tämä: "Tällainen syyttäjän menettelytapa huolestuttaa minua enemmän kuin Auer-oikeudenkäynnin kiemurat. " niin täytyyhän sitä kysellä että mikä syyttäjän menettelytapa nyt niin huolestuttaa? Kun ei kerran tämän jutun syyttäjä mitenkään liity asiaan.
Joten mikä syyttäjän menettelytäpa nyt sitten niin huolestuttaa?
Se että ylipäänsä lähdin näitä ketjuja lukemaan johtui siitä kihlakunnansyyttäjästä joka kissankorkuisin kirjaimin Iltalehdessä alotti tai jatkoi Juha Joutsenlahden mollaamista heinäkuun 13 päivänä.
Jos mielestäsi on asenteellista huolettomuutta että en tähän asti ole lukenut netistä Auerin asiasta kuin satunnaisesti, niin sitten en ole kai riittävän perusteellisesti seurannut Ulvilan surman tapahtumia, alkaen 1.12.2006. Mutta se vahinko tapahtui jo 6 vuotta sitten. En pyydä anteeksi huoletonta asennettani silloin. Suurin osa suomalaisista on Auerin asiassa samalla tavalla huoleton asenteissaan ja toivoo että viranomaiset osaavat jutun oikein ratkaista.
Kaikkihan me toivomme että asia ratkaistaan oikein.
Kirjoituksissasi hyökkäät voimakkaasti viranomaisia vastaan ja kuten olemme todenneet joko täysin perusteetta tai sitten hyvin heppoisin perustein. Mielestäni tällaisessa ei ole järkeä.
Ihan muuten tiedoksesi että kihlakunnansyyttäjät tai muutkaan viranomaiset eivät kirjoita lehtijuttuja eivätkä päätä lehtien kirjasinkokoja. Kyllä sen tekevät toimittajat. Kritiikin aiheesi on oikea mutta kohteesi on väärä.
Sattumoisin minulla on omakohtaista kokemusta lehtikirjoittelusta viime viikoilta ja täytyypi todeta että pahasti on mennyt kirjoittelu pieleen. Valitettavasti salassapitovelvollisuus estää minua kertomasta asiasta tarkemmin. Sen voin mainita että kyseessä eivät edes ole iltaroskat vaan pari ns. laatulehteä.
hei. Jos on kaksi viranomaista jotka ovat sukset ristikkäin kuten Joutsenlahti -Soukola uutisoinnissa 26.7 Iltalehdessä, niin kuinka VOIT väittää minun hyökkäävän voimakkaasti VIRANOMAISTA vastaan?
Väität tuomiota vääräksi. Kerrot syyttäjän menettelyn huolestuttavan sinua suuresti (et sitten tosin pysty kertomaan yhtään mitään mikä huolestuttaa). "Järjestelmä tarvitsee uhrejaan". Ja mitähän kaikkea muuta jota en nyt jaksa enempää kaivella.
Ja mikä olikaan taas lähteesi tällekin "sukset ristissä"-väitteelle? Katsotaanpa. No totta tosiaan, iltaroskan kirjoitusha se. Siellähän se totuus piilee :)
siis saatanaa ärsyttää suunnattomasti että minä, tyhmä luuseri (sinun täällä ilmaistu mielipide minusta), ostan (noin pari kertaa kuukaudessa) Iltalehden tai Iltasanomat kun kissakokoisilla kirjaimilla on joku asia manipulointitarkoituksessa otettu suurelle lukijakunnalle esille ja pohdittavaksi.
Mielenkiintoista.
Taas kerran väärin ymmärretty ja väärin luettu.
Ei minua "suunnattomasti ärsytä" vaikka kirjoitteletkin tyhmyyksiä. Aikani kuluksi vaan vähän heittelen kapuloita rattaisiisi. Onhan se tietysti sinusta ärsyttävää kun kerta toisensa jälkeen huomaat olleesi väärässä.
Mutta tosiaan mielenkiintoista miten jotkut pitävät iltaroskien kirjoituksia absoluuttisena totuutena. Siinä ei paljoa järki päätä rasita ...
ÄLYKKÖNÄ OLET HUOMANNUT MINUN OLEVAN VÄÄRÄSSÄ KERTA TOISENSA JÄLKEEN. OLEN NIIN TYHMÄ ETTÄ OLEN HUOMANNUT VAIN YHDEN TIETONI OLLEEN VÄÄRÄN. EN OLLUT SELVILLÄ MISTÄ SYYTTÄJÄ VIRALLISESTI SYYTTI AUERIA KÄRÄJÄOIKEUDESSA. SIINÄ OLIN VÄÄRÄSSÄ ELI TIETONI OLI PUUTTEELLINEN . SAISINKO VÄHÄN TIETOA ETTÄ MISSÄ ASIOISSA TIETONI ON PUUTTEELLINEN; ETTÄ OLEN SIIS OLLUT VÄÄRÄSSÄ.
MIELIPITEITÄNI ON TURHA KOMMENTOIDA; NISSÄHÄN EI OLE VÄÄRÄÄ TAI OIKEAA, ON VAIN MIELIPIDE.
JA VIELÄ: KUKA PITÄÄ ILTALEHDEN ROSKAJUTTUJA TOTUUTENA.
LUE VÄHÄN TARKEMMIN JOS HALUAT MIELIPITEITÄNI KOMMENTOIDA.
ILTALEHTI MIELESTÄNI KIRJOITTI MÄTÄKUUN LEHTIJUTUN JOUTSENLAHTEA MOLLATEN HEINÄKUUN PUOLIVÄLISSÄ JA HEINÄKUUN LOPUSSA.
VARMUUDEN VUOKSI: VASTAAN VAIN OMISTA MIELIPITEISTÄNI, EN MUIDEN NETTIKIRJOITTAJIEN MIELIPITEISTÄ. JA KANNATAN IHMISSUHTEISSA AVOIMUUTTA JA REHELLISYYTTÄ.
VITUT sä mitään tiedä. Kunhan yrität brassailla seisokkisi toivossa, vanha kääpä.
Heitä homo voltti!
Ja mitähän ne julkiset puheenvuorot tähän kuuluu? Oikeus päättää tämä asian ja sillä sipuli. Pulinat poisss
"Haluaisitko omat yksityisasiasi nettiin retosteltaviksi?"
Auerin yksityiselämäähän nyt jo retostellaan netissä ja mediassa!
Ei se että Auer kirjottaisi kirjan kokemuksistaan, sitä mihinkään muuttaisi.
Päin vastoin, ehkä sitten kun kansa saa tietää mitä kaikkea Auer on joutunut kestämään poliisin, oikeuslaitoksen ja viranomaisten taholta, nekin jotka vihaavat häntä, näkisivät toisen puolen asiassa.
Miksi yleensäkin vain syytetyn elämää retostellaan julkisuudessa, vaikka asianomistaja saattaa olla epäluotettava valehtelija, joka tulisi julki mikäli asianomistajankin elämää retosteltaisiin samalla tavalla, jolloin syyttömänä tuomittujen tuomiot kumottaisiin ja oikeus toteutuisi.
"Auerin yksityiselämäähän nyt jo retostellaan netissä ja mediassa!"
Tämähän onkin vallan mainio peruste vetää lastenkin yksityisasiat nettiin ja mediaan. Bravo!
Kaikesta muustahan Auer saa kertoa ihan vapaasti.
Ja onpahan Auer kertonutkin, ainakin 3-4 eri versiota esim siitä murhatapahtumasta, murhaajan ulkonäöstä ym.
Siitä varmaan saisivatkin kaikki pervot kiksejä, kun lueteltaisiin teot ja miten tapahtuivat?
Lapset annettakoon olla rauhassa.(laki?)
Miksei kirjassa/elokuvassa saisi kertoa koko totuutta? Ihan mahdotonta olisi kertoa juttu siten ettei siinä edes mainittaisi lapsia.
Tottkai kirjassa nimet olisivat muutettu, eikä lasten (tai muidenkaan) oikeita nimiä käytetä. Vaikkakin ne löytyvät netistä virallisista asiakirjoista.
Koska lasten yksityiselämää koskevat asiat halutaan pitää salassa (ymmärrettävistä syistä). Se ei todellakaan auttaisi pätkääkään vaikka kirjassa lasten nimet olisi muutettu.
Kaiken muun sitten saakin kertoa ihan vapaasti.
mitään salaisuuksia ole.Anneli sai tuomion raiskauksesat.Rikoslaissa raiskaus on määritelty että tunkee sukupuolielimensä toisen kehoon.Paikka oli ennen määritelty mutta ei enää.Sukupuolielin sensijaan on.Miten se Anneli sai ne pienet tisulit tungettua sen 6 vuotiaan kehoon jälkiä jättämättä on se salaisuus ja pysyy 60 vuotta.Hermot kireällä niin läpsimistä ym on voinut olla josta se pahoinpitely.
On tässä muutama kuitenkin. Turun ko on määrännyt jutun faktat salaisiksi. Meeppä kertomaan ne ja syyte odottaa.
Plus mahd. vahingonkorvauskanne lasten asianajajalta.
Tottakai kirjassa voi kertoa ihan kaiken, jopa lapsista, kunhan ei väitä että se on oma elämänkerta eli faktaa.
Ruususenkin tuomio menee EIT:hen arvioitavaksi, että eikö todellakaan muka saa kertoa mitään lapsista oma elämän kerrassa.
Mutta kunhan vaihtaa nimet eikä sano kirjan olevan täyttä faktaa,
vaan faktiota, mitään ongelmaa ei pitäisi olla?
"""Joko Auer murhasi miehensä tai sitten ei, joko raiskasi tai sitten ei."""
Eihän kukaan edes ole väittänyt että Auer olisi ketään raiskannut?!
Ei tuomi lapsen törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä tule välttämättä raiskaamisesta, vaan esim. siitä että Auer on harrastanut seksiä taksarin kanssa ja joku lapsista on nähnyt tai kuullut jotain seksuaalista.
Eräätkin vanhemmat tuomittiin yli parin vuoden ehdottomaan vankeustuomioon, koska olivat rakastelleet keskenään. Lapset kuulivat rakastelun ääniä, koska perhe oli köyhä ja helllä oli pieni asunto, jossa ei voinut välttyä kuulemasta ääniä.
Mutta onko oman puolisonsa/miesystävänsä kanssa rakastelu todellakin vankila vankeustuomion arvoista? Eihän näissä seksirikostuomioissa ole mitään järkeä!!!
Eipä ole enää ängennyt eetteriin seksirikostuomion saatuaan..
eipä ongelma ole se, että ihminen vaiennetaan tuomittuna rikollisena. Ongelma on tuomion oikeudenmukaisuus!
Yritä pysyä aiheessa. Turha röyhistellä lopputuloksella!
Ei aivan hiljennyt. Nyt tuo:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012081715965299_uu.shtml
Kyl poliisissa on ollut jo kauan selvää että auer murhasi. Muu ei ole mehdollista. Ei viitsi enää luetella miksi paikalla ei ole voinut olla ketään...
Murha on todella pahin rikos. Mutta on edelleen syytä epäilla poliisin kykyä vetää johtopäätöksiä mikä on mehdollista ja mikä ei ole.
Minäkin olen sinun kanssasi kinanut täällä asioista.
Väliin olet samaa mieltä, useimmin et.
Lue nyt hyvä ihminen Murhainfoa, edes sieltä täältä.Löydät varmaan otteita esitutkintapöytäkirjoista (etpk).
Jos ihminen voi rangaistuksetta sepittää viranomaisille satujaan totena vuosikausia etpk:oissa ja johtaa tutkijoita harhaan,tunnistamalla viattoman ihmisen murhaajaksi, onko hänellä mielestäsi kaikki kotona siellä analyyttisessä pääkopassaan?
Törkeyden huippu oli väittää lapsiaan valehtelijoiksi (rakastava äiti?)
Eikö hän siis valehtelekaan kertomalla erilaisia versioita JL:n murhasta?
Ei lapsi unohda häntä hyvin kohdellutta ja rakastavaa äitiään, eikä lakkaa kaipaamasta häntä.
Jos näin on, miettikää sotaorpoja.
Jäivät isästään orvoiksi 1-5 vuotiaana ja uikuttavat joka paikassa ikäväänsä ja rakkauttaan
Luulisi melkein 70 vuodessa unohtavan/lakkaavan sen vinkumisen. On muitakin orpoja, eivät nekään valita.
Sama tässä tapauksessa.
Äiti yrittää hiljentää isän muistelemisenkin, itsensä ollessa ilmeisesti aika karmea äiti lapsilleen,vai mikseivät halua rääkättäväksi enää?
Toivot lapsenlapsia, mutta muistatko itse, millaista oli olla lapsi?
Minä muistan tapahtuman jopa 3 vuotiaasta ja 5 vuotiaasta jo monia tapauksia.
On äärimmäisen raukkamaista äidin väittää lapsiaan valehtelijoiksi oman nahkansa pelastamiseksi (tunteeton ihminen).
Olen melkein noiden sotaorpojen ikäluokkaa.
"Eipä ole enää ängennyt eetteriin seksirikostuomion saatuaan.."
Hyvä jos/kun ymmärsi(?) Kyllähän se oli noloa seurata miten mollasi omia lapsiaan julkisesti.
Tosiaan, jotain rajaa! En kyllä ole niin paljon seurannut Auerista kirjoittelua mediassa. Mutta muistutan että takavuosina eräs äiti PohjoisSuomessa ilmiantoi poikansa viinanpoltosta, koska piti asiaa omatuntonsa vaatimuksena.
Kyllä vieläkin äitien pitää olla tietoisia ja uskaltaa tunnustaa että omatkaan lapset eivät aina lain tai rehellisyyden rajoja osaa olla rikkomatta.
KRP väittää Jorma Palon Bodom-aiheisia kirjoja fiktioksi, muttei esitä väiteelleen todisteita. Kummallista touhua ottaen huomioon, että Palo ei suinkaan ollut mikään huru-ukko, vaan laajalti arvostettu professori ja lääkäri. Palo sai myös useita arvostettuja palkintoja. Jopa KRP:stä on vuosien varrella vihjailtu Palon olleen oikeilla jäljillä Bodomin syyllisestä.
Bodom mainittu.
Saadaanko vielä Kyllikki Saarikin tähän soppaan?
Sittenhän rupeaa olemaan kaikki murrrrhat samassa keississä. sillälailla.
"" Turun ko on määrännyt jutun faktat salaisiksi. Meeppä kertomaan ne ja syyte odottaa. Plus mahd. vahingonkorvauskanne lasten asianajajalta.""
Niin tietysti jos kertoo ne elämänkerrassa,
mutta kun vain kirjoittaa niistä kirjan (romaanin),
niin ei mikään oikeus voi antaa tuomiota fiktiosta.
Muutenhan se todistaisi että kirjassa olevat jutut ovat faktaa eli totta?