Mitä nuorempi (tässä tapauksessa 7 vuotta) mies hakee vanhemmasta naisesta, joka ei
Ymmärrän että seksiä, mutta nyt on kohdalleni osunut mies, joka haluaa parisuhteen! Salamaihastuksena alkanut juttu on pienessä aikaa edennyt kumman vakaville vesille. Ja minä kun kuvittelin että kyseessä olisi pelkkä kesäromanssi...
En ole mikään puuma, vaikka nuoremmat miehet helposti lähestyvätkin. Jos jotain olen hakenut, se on ikäiseni mies. Miehen mielestä on nuorekas, ja lapsettomana ja aktiivisena naisena sitä varmaan olenkin, mutta paha kyllä niin on hänkin omassa ikäluokassaan. Lisäksi mies on ns. duunari, minä akateemisesti koulutettu nainen, jolla on ns. asema. Tämä ei ole minulle kynnyskysymys, mutta en halua joutua ns. kusetetuksi. Mies on eronnut viime syksynä ja exänsä on minua 10 vuotta nuorempi.
Nyt on nautittu jo miehen kestityksistä ja vuolaista rakkaudenosoituksista, mutta toisaalta hän on kertonut avoimesti myös siitä, miten on lääkinyt ahdistustaan viinalla ja holtittomalla rahankäytöllä. Minä kuulemma pystyisin läsnäolollani muuttamaan hänen elämänsä.
Mitä hemmettiä tässä nyt on tekeillä? Haetaanko minusta nyt laastaria, hoivaaja vai voiko mies todella olla puhtain aikein liikkellä?
mitä puuma saa parisuhteessa?
111
7345
Vastaukset
- suhdekiemuroita
Ainakin ottaisit äärettömän suuren vastuun jos ryhtyisit hänen muutosturvakseen. Jos hänellä on elämässään vielä prosessoimattomia asioita esim. edell. parisuhteeseen liittyen, eivät ne korjaannu uudella parisuhteella. Samat ongelmat olisivat pian taas vastassa.
Eriarvoinen koulutustausta asettaa myös omat haasteensa, varsinkin kun se on näinpäin - joitakin miehiä se ei todellakaan haittaa mutta voi se myös myöhemmin alkaa häiritsemään kun ensihuuma on mennyt ohitse. Yleistää ei missään tapauksessa voi kun tämäkin asia on niin tapaus- ja henkilökohtainen.
Kaikessa rauhassa kun katselet ja kuulostelet niin eiköhän se totuus sieltä pikkuhiljaa ala näkymään, mikä hän oikeesti on miehiään =). Väärin perustein liikkeellä oleva ei varmaan kuukausikaupalla jaksa tyrkyllä olla...- Salander*
Noin periaatteessa samaa mieltä "suhdekiemuroiden" kanssa :)) Ainakin tuosta lopusta! Se oli loistavasti sanottu.
On varmaan niinkin, että jotain muutosta täytyy tapahtua elämässä ettei vaan kulje samoja ratoja, samoja virheitä. Toisaalta, kun oikea moottori muutokseen löytyy, se muutos myös tapahtuu. Katselen tässä aivan äimän käkenä exän elämänremonttia, kun on Rakkaus kolahtanut hänen tontilleen. Asioita joista me joskus kiisteltiin kovastikin, onkin nyt päivänselviä :)) Ensin sapetti ihan saakutisti, nyt kannustan onnellisena. Bless the new one! Meillä koko perheellä on niin paljon paremmin kun hän on olemassa :) - Firebird
Tossa sun heitoss on totuuden häivä siis hedelmöittyminen hakusessa puumanaisella. Molempien jaksamista lapsenhoidossa tarvitaan ja nuorempi kumppani itekin vailla perustunteita, silti ymmärrän aloittajan pelon vedätyksestä.
Huom. voihan se huomattavasti vanhempi mieskin olla vilpillisin aikein mukana ...
elikkä ei se ikä itsessään mitään merkkaa.
tää ei o provo :-( - On kyllä provo
Firebird kirjoitti:
Tossa sun heitoss on totuuden häivä siis hedelmöittyminen hakusessa puumanaisella. Molempien jaksamista lapsenhoidossa tarvitaan ja nuorempi kumppani itekin vailla perustunteita, silti ymmärrän aloittajan pelon vedätyksestä.
Huom. voihan se huomattavasti vanhempi mieskin olla vilpillisin aikein mukana ...
elikkä ei se ikä itsessään mitään merkkaa.
tää ei o provo :-(Ei nyt ihan niistä hedelmöityksen kautta tulleista puuma pojista ollut kyse, vaan jo valmiina olevista puuma pojista.
Kyllä sen huomaa kuinka vanhemmat naiset puhuvat miehistä jos vertaa nuorempiin naisiin, mitä vanhempi nainen, sitä lapsellisempi käsite miehistä hänellä on, ja kuka täysjärkinen jaksaa olla sellainen lapsi jonkun puuma naisen mieliksi? - Papa raha
Salander* kirjoitti:
Noin periaatteessa samaa mieltä "suhdekiemuroiden" kanssa :)) Ainakin tuosta lopusta! Se oli loistavasti sanottu.
On varmaan niinkin, että jotain muutosta täytyy tapahtua elämässä ettei vaan kulje samoja ratoja, samoja virheitä. Toisaalta, kun oikea moottori muutokseen löytyy, se muutos myös tapahtuu. Katselen tässä aivan äimän käkenä exän elämänremonttia, kun on Rakkaus kolahtanut hänen tontilleen. Asioita joista me joskus kiisteltiin kovastikin, onkin nyt päivänselviä :)) Ensin sapetti ihan saakutisti, nyt kannustan onnellisena. Bless the new one! Meillä koko perheellä on niin paljon paremmin kun hän on olemassa :)Olen itsekin ihmetellyt samaa, kun aivan nuoret tyttöset ihastuvat minuun, yli 60 -vuotiaaseen mieheen. Kuten jessus, annan heidän tulla tyköni, kunhan ovat täysikäisiä. Olen kyllä todella otettu ja otan ilon irti joka kerta. Paras iskupaikka on Stadin keskustan terassit näin kesällä.
- very careful
Samaa mieltä nimimerkin suhdekiemuroita kanssa. Katsele rauhassa tilannetta. Älä ryntää suorilla mihinkään. Kukaan meistä ei pysty muuttamaan toista. Kyllä muutoksen täytyy lähteä ihmisestä itsestään. Joten älä antaudu "lääkkeeksi". Jos suhde ei jostain syystä onnistuisikaan, niin tuosta saattaa tulla melkoinen ongelma (minä teen itselleni joitan, jos katoat elämästäni tms.).
- turvarengas-67
Viisaita sanoja kiitos.
"Muutosturva" on hieno sana, itse asiassa paljon parempi ja kauniimpi kuin "laastari" jollainen sain taannoin olla eräälle 50-vuotiaalle eronneelle miehelle. Sitä olen pelännyt nyt eniten.
Tiedän ettei kukaan voi muuttaa ketään ja tiedän myös että tottumus on toinen luonto. Toisaalta mietin, voiko 38-vuotias olla jo niin "paljon elämää nähnyt" että haluaa jo jotain muuta kuin mihin on aiemmin tottunut turvaamaan? Onhan näitä nähty: miehiä joilla on ns. hulivilinuoruus ja sitten rauhoittuvat vanhemmiten. Sitä hän väittää nyt kiven kovaan. Takanaan on pitkä nuoruuden liitto ja lapsi. Sanoin ettei minun kanssani lapsia enää tehdä, mutta ei kuulemma haittaa.
Hän vaikuttaa enemmän ihastuneelta kuin minä, mutta pakko tunnustaa että onpa suoruudellaan onnistunut murtamaan minussakin jotain jäätä ihan eri tavalla kuin kukaan aiemmin.
Koulutustausta ei minua haittaa yhtään, exänikin oli minua selvästi huonommin koulutettu ja tienasi vähemmän. Ns. miesmateriaalina arvostan käytännön duunareita enemmän kuin monia kollegoitani. Mutta toki se tuo monelle miehelle ongelmia jos nainen tienaa enemmän, se mitä miehen puheista olen nyt saanut selville, hän ei kyllä ole mikään erityisen "matalapalkkainen" - päinvastoin jopa. - onkorakkauttailmassa
turvarengas-67 kirjoitti:
Viisaita sanoja kiitos.
"Muutosturva" on hieno sana, itse asiassa paljon parempi ja kauniimpi kuin "laastari" jollainen sain taannoin olla eräälle 50-vuotiaalle eronneelle miehelle. Sitä olen pelännyt nyt eniten.
Tiedän ettei kukaan voi muuttaa ketään ja tiedän myös että tottumus on toinen luonto. Toisaalta mietin, voiko 38-vuotias olla jo niin "paljon elämää nähnyt" että haluaa jo jotain muuta kuin mihin on aiemmin tottunut turvaamaan? Onhan näitä nähty: miehiä joilla on ns. hulivilinuoruus ja sitten rauhoittuvat vanhemmiten. Sitä hän väittää nyt kiven kovaan. Takanaan on pitkä nuoruuden liitto ja lapsi. Sanoin ettei minun kanssani lapsia enää tehdä, mutta ei kuulemma haittaa.
Hän vaikuttaa enemmän ihastuneelta kuin minä, mutta pakko tunnustaa että onpa suoruudellaan onnistunut murtamaan minussakin jotain jäätä ihan eri tavalla kuin kukaan aiemmin.
Koulutustausta ei minua haittaa yhtään, exänikin oli minua selvästi huonommin koulutettu ja tienasi vähemmän. Ns. miesmateriaalina arvostan käytännön duunareita enemmän kuin monia kollegoitani. Mutta toki se tuo monelle miehelle ongelmia jos nainen tienaa enemmän, se mitä miehen puheista olen nyt saanut selville, hän ei kyllä ole mikään erityisen "matalapalkkainen" - päinvastoin jopa.-10 vuotta ei ole mikään merkittävä ikäero.
Keskustele itsesi kanssa, mitä oikein haluat elämältäsi, onko tämä sitä? Vaiko ihastumisen ensihuumaa, ihanaa sekin.
Turvaa omaisuutesi, selvitä miehen mahdolliset velat ja sitoumukset.
Joka tapauksessa, onnea matkaan! Nauti, meillä on vain tämä yksi ainoa elämä... - no pöllö
turvarengas-67 kirjoitti:
Viisaita sanoja kiitos.
"Muutosturva" on hieno sana, itse asiassa paljon parempi ja kauniimpi kuin "laastari" jollainen sain taannoin olla eräälle 50-vuotiaalle eronneelle miehelle. Sitä olen pelännyt nyt eniten.
Tiedän ettei kukaan voi muuttaa ketään ja tiedän myös että tottumus on toinen luonto. Toisaalta mietin, voiko 38-vuotias olla jo niin "paljon elämää nähnyt" että haluaa jo jotain muuta kuin mihin on aiemmin tottunut turvaamaan? Onhan näitä nähty: miehiä joilla on ns. hulivilinuoruus ja sitten rauhoittuvat vanhemmiten. Sitä hän väittää nyt kiven kovaan. Takanaan on pitkä nuoruuden liitto ja lapsi. Sanoin ettei minun kanssani lapsia enää tehdä, mutta ei kuulemma haittaa.
Hän vaikuttaa enemmän ihastuneelta kuin minä, mutta pakko tunnustaa että onpa suoruudellaan onnistunut murtamaan minussakin jotain jäätä ihan eri tavalla kuin kukaan aiemmin.
Koulutustausta ei minua haittaa yhtään, exänikin oli minua selvästi huonommin koulutettu ja tienasi vähemmän. Ns. miesmateriaalina arvostan käytännön duunareita enemmän kuin monia kollegoitani. Mutta toki se tuo monelle miehelle ongelmia jos nainen tienaa enemmän, se mitä miehen puheista olen nyt saanut selville, hän ei kyllä ole mikään erityisen "matalapalkkainen" - päinvastoin jopa.Kyse ei ole ikäerosta ollenkaan.
Vaan siitä että tuo mies on kakara joka ei osaa ottaa vastuuta elämästään ilman kännejä
Pitäis osata olla arkea ilman lääkitystä, alkoholia
Ja sinä kuvittelet että kysäässä puumajuttu tai ikäero.... opettele vaikka telkkarista mitä se oikeasti tarkoittaa
- Wuff 55
Heh...SEITSEMÄN vuotta nuorempi..mikäs ihmeen suuri ikäero tuo nyt on...????
- Fru Turku
Samaa mietin minäkin. Kaksikymmentä vuotta alkaa olla jo sellainen ikäero että siitä voi ehkä jo alkaa puhua suurena. Seitsemän vuoden ikäeroa ei yli 25-vuotiailla edes huomaa?
- nainen 53v
Aivan ! samaa mieltä olen minäkin. Minä olen 53v nainen ja mieheni on 46v. Olemme henkisesti samanikäisiä, enkä tunne olevani puuma. On onnea saada rakastaa ja olla rakastettu. Älä murehdi turhia vaan nauti tilanteesta niin kauan kuin se kestää. Turhaan pohdit mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
- Lunamare1
Niinpä.. ei ikäero eikä mikään. Suvussamme ovat naiset lähes poikkeuksetta olleet VÄHINTÄÄN tuon 7 v. aviomiehiään vanhempia, joten älä nyt ihmeessä pidä itseäsi minään puumana, ongelmia saa olemattomasta, jos niitä haluaa luoda. Itse olen 63 v, ja saksalainen "kalakaverini" juuri täytti 40 v. Mitäkö hän hakee suhteestaan minuun... ei ainakaan sitoutumista, vaan - no se jääköön omaksi salaisuudekseni, mutta ihana että hän on olemassa, en ikinä vaihtaisi ikäiseeni fakkiutuneeseen suomalaismieheen.
- Ikäerolla ei merkity
Lunamare1 kirjoitti:
Niinpä.. ei ikäero eikä mikään. Suvussamme ovat naiset lähes poikkeuksetta olleet VÄHINTÄÄN tuon 7 v. aviomiehiään vanhempia, joten älä nyt ihmeessä pidä itseäsi minään puumana, ongelmia saa olemattomasta, jos niitä haluaa luoda. Itse olen 63 v, ja saksalainen "kalakaverini" juuri täytti 40 v. Mitäkö hän hakee suhteestaan minuun... ei ainakaan sitoutumista, vaan - no se jääköön omaksi salaisuudekseni, mutta ihana että hän on olemassa, en ikinä vaihtaisi ikäiseeni fakkiutuneeseen suomalaismieheen.
Puuma kalastelee ja kaataa nuoria jätkiä. Ei tämä ole sitä. Rupee vaan seurustelemaan, mutta älä rahoita ketään ja pidä elämäsi omana vaikka rakastatkin, sillä jos tulee ero, niin ei niin suuri muutos omassa elämässä. Ikäerolla ei ole merkitystä, oikeesti.
- Nuorempi ok
Fru Turku kirjoitti:
Samaa mietin minäkin. Kaksikymmentä vuotta alkaa olla jo sellainen ikäero että siitä voi ehkä jo alkaa puhua suurena. Seitsemän vuoden ikäeroa ei yli 25-vuotiailla edes huomaa?
Ikä ero ei haittaa. Rakastuminen on eri asia kuin puumana oleminen. Puuma kierrättää nuoria jätkiä.
nainen 53v kirjoitti:
Aivan ! samaa mieltä olen minäkin. Minä olen 53v nainen ja mieheni on 46v. Olemme henkisesti samanikäisiä, enkä tunne olevani puuma. On onnea saada rakastaa ja olla rakastettu. Älä murehdi turhia vaan nauti tilanteesta niin kauan kuin se kestää. Turhaan pohdit mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Täällä myös 53-vuotias nainen, joka ei osaa kuvitellakaan seurustelevansa itseään vanhemman taikka saman ikäisenkään miehen kanssa. Mielestäni useimmat ikäiseni miehet ovat jotenkin "vanhahtavan" oloisia. Kyllä miehen pitää olla vähintäin viisi vuotta nuorempi, mieluimmin vaikka kymmenen vuotta. Ja en koe olevan mikään puuma.
- flexibility
kuuma.kesä kirjoitti:
Täällä myös 53-vuotias nainen, joka ei osaa kuvitellakaan seurustelevansa itseään vanhemman taikka saman ikäisenkään miehen kanssa. Mielestäni useimmat ikäiseni miehet ovat jotenkin "vanhahtavan" oloisia. Kyllä miehen pitää olla vähintäin viisi vuotta nuorempi, mieluimmin vaikka kymmenen vuotta. Ja en koe olevan mikään puuma.
Täällä kanssa 53-v. nainen ja hiukka nuorempi mies olisi sopivin minulle. Vanhemmilla miehillä on niin kangistuneita ajatuksia esim. miehen ja naisen rooleista. Olisiko niin, että naiset säilyttävät henkisen joustavuuden vanhetessaan useammin kuin miehet.
- ----
flexibility kirjoitti:
Täällä kanssa 53-v. nainen ja hiukka nuorempi mies olisi sopivin minulle. Vanhemmilla miehillä on niin kangistuneita ajatuksia esim. miehen ja naisen rooleista. Olisiko niin, että naiset säilyttävät henkisen joustavuuden vanhetessaan useammin kuin miehet.
Minä 54v ja en voisi kuvitella olevani poikani ikäisen kanssa. Poika on 34v. TUNTUU että lapsiin sekaantuu vaikkei asia tietenkään niin olisi.
Miehet kyllä hakee lapsistaan nuorempiakin naisia.
Ihmeesti vaan minuakin lähestyy usein alle kolmekymppisetkin miehenalut. Olen pieni ja siro ja kasvoista suht. rypytön. Tiedän kyllä mitä keski-ikäiset ja sitä vanhemmat miehet tähän kommentoi... :D
- Tai.
Olet nuoren miehen elämän rahoittaja. Vanhempana naisena sinun itsetuntoasi imartelee nuoren miehen rakkauden tunnustukset ja uskot miehen olevan puhtain mielin liikenteessä. Varmasti näin onkin,mutta motivaationa miesystävälläsi on päästä elämään helppoa elämää kanssasi, jonka sinä etupäässä rahoittaisit. Mutta aikuisena naisena sinä teet päätöksesi,kuunteletko järjen ääntä,vai sydämesi ja silloin rahoitat tulevaisuudessa omasi ja miesystäväsi elämän. Ei siinä mitään paheksuttavaa ole,koska vastaavanlaisia herkkäuskoisia naisia on maailma täynnä.
- En ottais vakavasti
Kyllä se ikäero on noinpäin aika iso, kun yleensä miehet kattelee sen 7-vuotta (ainakin) nuorempia. Henk.koht. en kovinkaan vakavasti ottaisi suhdetta, mahdollisesti 10 v. kuluttua mies katselee jo nuorempia, kun naiset " vanhentuvat"(kypsyvät?) miehiä nopeammin, sekä fyysisesti että henkisesti. Mutta jokainen tekee päätöksensä itse. Ja ihania poikkeuksia varmasti löytyy joukosta :)
- Janne_:
Ei kannata yleistää, että miehet aina katselisivat nuoria naisia, sillä itse en tee niin. Mielestäni se tekee minusta miehenä tyhmän vain munalla ajattelevan. Olen onnellisesti naimisissa. Se riittää. Älkää yleistäkö. Kiitos
- hokkuspokkuseen
Vai että naiset vanhenevat nopeammin kuin miehet. Olen kyllä toista mieltä. Kyllä naiset pitävät itsestään melkein järjestään parempaa huolta. Itsekin ottaisin mielelläni joitakin vuosia itseäni nuoremman miehen, koska ikäiseni miehet tuntuvat jo aika vanhoilta noin fyysisesti
- En ottais vakavasti
Janne_: kirjoitti:
Ei kannata yleistää, että miehet aina katselisivat nuoria naisia, sillä itse en tee niin. Mielestäni se tekee minusta miehenä tyhmän vain munalla ajattelevan. Olen onnellisesti naimisissa. Se riittää. Älkää yleistäkö. Kiitos
No joo, totta puhut, Janne. Mutta ehkä ne oikeesti sun tavallasi ajattelevat miehet onkin kaikki naimisissa ja pysyy ;)
- En ottais vakavasti
hokkuspokkuseen kirjoitti:
Vai että naiset vanhenevat nopeammin kuin miehet. Olen kyllä toista mieltä. Kyllä naiset pitävät itsestään melkein järjestään parempaa huolta. Itsekin ottaisin mielelläni joitakin vuosia itseäni nuoremman miehen, koska ikäiseni miehet tuntuvat jo aika vanhoilta noin fyysisesti
Kuka pitää itsestään huolta ja kuka ei, taas tätä yhden ihmisen yleistystä mutta minun mielestä miehet kuitenkin ovat enemmistönä urheilemassa ja lenkkeilemässä mitä iäkkäämmäksi tullaan, kertokaa jos olen väärässä. On vaikka mitä veteraanijoukkueita jne... Ja kliseehän jo on että, miehet ovat "poikia" vielä vanhemmallakin iällä, toisin kuin viisaat naiset...
- nii
hokkuspokkuseen kirjoitti:
Vai että naiset vanhenevat nopeammin kuin miehet. Olen kyllä toista mieltä. Kyllä naiset pitävät itsestään melkein järjestään parempaa huolta. Itsekin ottaisin mielelläni joitakin vuosia itseäni nuoremman miehen, koska ikäiseni miehet tuntuvat jo aika vanhoilta noin fyysisesti
Naisten iho on ohuempi ja he näyttävät vanhemmilta samanikäisenä kuin mies. Tottakai vaikuttaa se että miten pitää itsestään huolta. Mutta jos lähdetään samalta viivalta että molemmat ovat raittiita.
- joo-o
nii kirjoitti:
Naisten iho on ohuempi ja he näyttävät vanhemmilta samanikäisenä kuin mies. Tottakai vaikuttaa se että miten pitää itsestään huolta. Mutta jos lähdetään samalta viivalta että molemmat ovat raittiita.
Naiselle tulee enemmän pieniä ryppyjä. Miehelle syviä uurteita. Ei ne uurteetkaan kauniita ole.
- sam from helsinki
jos yleistää saa niin et saa yhtään mitään...hyvät kyydit ja hyvät loppuun tulot...mutta henkisesti oot tosi tyhjä tään kaiken jälkeen.niin kuin olisit saman ikäisen kanssa...miksi pitää olla jotain ikä eroja...meillä east asia..sanonta...age is only numbers..ja muuten pitää paikkansa..henkilö kemiat on paljon tärkeämpiä kuin ikä numerot...nainen joka hakee nuorempaa miestä rinnalleen..ensiksi haluaa ärsyttää...muita..ja kertoa lähipiirille .olem parempi..että meillä näin...mutta oikeasti alamaki jo pitkässä luisussa....kaikki me vanhetaan...ja parempi jos pysyy oikeasti mukana..
miksi nää yleensäkin ihmis suhteet on niin vaikeita...helppoja juttuja ...
tännekin sun piti tulla kertomaan että...tilanne tämä..mainostamaan...miksi et laita oikeata nimeäsi...täähän menee sulle aivan hukkaan.. - ajatus tähän
Jostain syystä mun varotuskellot soi ja lujaa kun luin tämän. Tämä lause "Minä kuulemma pystyisin läsnäolollani muuttamaan hänen elämänsä" . Ei ulkopuolinen silti voi sanoa, tee niin tai näin. Teet miten parhaaksi tunnet ja vastaat valinnastasi. Joku viisas on vain sanonut. että jos suhteen motiivina on toisen muuttaminen/muuttuminen, kysessä on jotain muuta kuin molemminpuolinen, vapaasti hengittävä ihmissuhde.
Yritän etsiä sen linkin : ) - Cougar 36v
Noh, samoja mietin itsekin pari vuotta sitten kun tapasin itseäni 11 vuotta nuoremman miehen... En aluksi kertakaikkiaan pystynyt ottamaan hänen kiinnostustaan ja huomionosoituksiaan vakavasti, koska olin varma että oli pelkkää seksiä vailla. Tapailimme, soittelimme, harrastimme sitä seksiä, olimme yhdessä päivittäin, ja pikkuhiljaa oli pakko uskoa että tuo nuori mies tykkää minusta muutoinkin kuin seksin vuoksi. Ilmeisesti näin olikin, koska olemme edelleen yhdessä, avoparina ja kihloissa :)
Ikäeroa ei enää itse mieti, eikä sitä silleen huomaa, koska avomieheni on kypsä ikäisekseen, ei rieku baareissa eikä kavereidensa kanssa, vaan tykkää koti-illoista ja rauhallisesta elämästä. Silti saan silloin tällöin epävarmuus- ja mustasukkaisuuskohtauksia, kun katson tuota komeaa nuorta miestä, joka pitää huolta ulkonäöstään ja treenaa, enkä itse omaa samanlaista energiaa. Pelkään että jossain vaiheessa hän tajuaa että olen todellakin jo lähellä neljääkymmentä ja hän itse kukoistavassa iässä, plus että hänen ikäisensä naiset ovat tiukemmassa kunnossa ja freshimpiä kuin minä. En ole mikään luotaantyöntävä plösö, mutta ei minua voi verrata kaksvitosiin tyttöihin missään nimessä!
Pakko olla kaikesta rakkaudesta ja kiintymyksestä huolimatta jalat maassa: niin vain upea Demi Moorekin jäi nuolemaan näppejään kun Ashton haikaili sittenkin nuorempaa pesää, monen vuoden avioliiton jälkeen. Itse en ole lähelläkään Demiä ulkonäöltäni (puhumattakaan tilipussista), joten elän ja nautin päivän kerrallaan. Joko tämä kestää ikäerosta huolimatta tai sitten ei.- nuorec
Ottaisin itse mielelläni vanhemman miehen. Aivan yhdentekevää jos hänellä on ryppyjä, roikkuvaa vatsaa tai muuta jos vain kemiat täsmää ja arvomaailma on sama.
Se mitä korvien välissä on innostaa minua enemmän kuin siloposkiset kiinteälihaksiset itseni ikäiset miehet. Oikeastaan minusta nuoremmat miehet ovat jotenkin luontaantyöntävän näköisiä.
- ei-normi
Meillä parisuhdetta takana n. 11 v. Mies on itseäni 10 vuotta nuorempi, mutta jostain kumman syystä täydennämme toisiamme? Minä kokemuksen saralla ja mies tietää taasen uusista uusimmat niin, etten minä kalkkeudu liikaa ;) Toki joissain asioissa olen avarakatseisempi kuin mieheni. Ikäiseni miehet tuolloin jolloin hain vakituista parisuhdetta olivat hirveän kangistuneita perinteisiin miehen ja naisen rooleihin ja se ahdisti minua. Olemme lisäksi lapseton pariskunta omasta tahdosta. Eiköhän vakka kantensa löydä ja me ihmiset olemme erilaisia. Elämä on elämistä varten eikä pilvilinnojen rakentelua loputtomiin.
- luuseri
No mitä sen on väliä vaikka mies onki nuori jos henkinen puoli on kunnossa, minä en ainakaan panisi pahasta jos nuoremmat minuun ihastuisi.
- ainakin se sujuu....
No ei tuolla ikäerolla vielä puuma ole. Usein suhde on parempi kun nainen on muutaman vuoden vanhempi.
hyvä vaan, ku on nuorempi..... eikä seitsemän vuotta ole ees mikää iso ikäero.... eihän sitä tarvi ees miettiä, eikä tehdä siitä mitään numeroa....
- halut ja himot
älä puhu kakkaa, ei seitsemän vuotta ole mitään, eikä kaveri ole "nuorukainen" :P
siitä vaan jos halu on molemminpuoleinen. - Miehet juo ja naiset
...vikisee
NAURAN....mies lääkitsee alkoholilla ....ja naiset vaan vinkuu että mikä minussa vikana tai viehättää... menkää itseenne ja kasvakaa aikuisiksi
Tyhmiä tarvii kysyä :) - 12 v ikäero
Hyvin ollaan pärjätty, On se kivaa kun on paljon nuorempi ukko :)
- ei-normi
Jatkan vielä senverran, että luulen (ja tiedänkin) ennenkin olleen ns. erilaisia suhteita, niistä ei vaan ole tehty numeroa. Itse olen oman lähipiirini kanssa ollut asenteella, että jos mieheni ei jollekkin kelpaa niin ei väkisin ja samoin jos joku ajattelee minun olevan joku "kulahtunut akka" :) (jota en kait ole, koska useat luulevat minua 10 v. nuoremmaksi) niin se on -voi voi- sille joka on ennakkoluuloinen.
- lälläri_illu
Onpa sekava aloitus.
Ensin ikäero on seitsemän vuotta ja sitten ero-osassa 10-vuotta?
Trolli, lisäksi huonosti laadittu. - KARJALAN POIKA
Totta hemmetissä puhtain purjein hän sinua lähestyy,akaateemisesti koulutettu aina kiinnostaa.Kiinni vaan kuin leipään !
- mikä ikäero
Pitääkö tuo aloittajan suhdepohdiskelu ottaa ikäkysymyksenä? Ei kai. Vain 7 vuoden ikäero, ei siis paljon mitään.
- Hiljaisuus vastaa...
Kuuntele sisintäsi - älä muita!
- Vääriä vastauksia
Joo-o, totta ainakin periaatteessa. Mutta sisintä ei oikein kannattaisi kuunnella, jos se kumajaa tyhjyyttään.
- Trophyooooo
hoivaajaksi joudut ja pian tuntuu kuin sinulla olisi lapsi. Pian tahdot ikäisesi tai vanhemman miehen, koska haluat tuntea itsesi taas NAISEKSI!!
- 2+14
Taas yksi, kärttyinen lähes samanikäinen gentleman.
Jos hiljennyt kuuntelemaan oloasi, tiedät vastauksen, jos vaan maltat hyväksyä sen. Järkeillä saat loputtomiin ilman, että pääset mihinkään.
- Kriittinen kysymys
Jos kumppaniehdokkaasi on 38-vuotias mies ja sinä olet 45-vuotias nainen, tärkein kysymys on, onko miehellä jo lapsia tai onko hän jo luopunut toiveista saada jälkeläisiä.
Jos hänellä on toiveita perheestä, olet laastarisuhde, halilelu... ihan mitä vaan.
Jos ei, ei ole mitään onnistumisen esteitä. Ikäero ei tuossa iässä ole silloin järin suuri..- Firebird
Kriittinen kysymys...Gröhöm... halilelulaastari
45v. naisolio tuottaa joka kuukausi uuden uhkean munasolun, joka hinkuu tulla hedelmöitetyksi.
Ovat esimerkkisi 38/45 entuudestaan lapsien kera tai lapsettomia, se EI saa olla este uuden ihmissuhteen onnistumiselle.
Ne pirun ex-oliot jyrsivät monet uudet suhteet poikki tavalla tai toisella, joten uudestaan...
....iällä itsessään ei merkitystä
(vuokrakohtujakin voi käyttää.)
- Kummalinen kulkija
Voi herrajumala mitä säätämistä. Ei se ikä ole mikään este eikä hidaste se on numero vaan henkkarissa ja elämässä.. Henkinen ikä se enemmän on seurustelussa avain asemassa. Jos nainen on 30 paremmalla puolella ja henkinen ikä on juuttunut 20 puolelle tai toisin päin. Sama pätee miehillekkin. Ei se ikä mitää merkitse. Tunnen montakin paria jolla ikä ero on jopa 20v. Tuo miehien asia on sit omansa asia tottakai hän hakee tavallaan tukea ja kyllä sitä tukea kannattaa antaaki. Mutta se tuen antaminen millä tavalla tuet häntä on asia erikseen. Mies jos ei ole oikein päässyt irit exästään se on sit huono asia sen takia kannattaakin olla tarkkana sekä puhu hänelle asiat selviksi. Tunteista sekä yleensä kaikesta arjen asioista. Kerran täällä ollaan ja elämä menee nopeasti jota et huomaakkaan. Jokaisesta päivästä täytyy ottaa ilo irti oli se pienikin ilo.
7 vuotta nuorempi ei ole ikäero ollenkaan!
Paljon, paljon enemmän suhdetta vastaan on nuo miehen muut ongelmat (viina & raha). Ei ole puhtain paperein liikkeellä! Neuvoni:
Lopeta suhde HETI!
****
Huippuni nuoremmasta on tämä: Olen tilastohaastattelija. Eräässä tutkimuksessa immeisiä haastatellaan 5 kertaa, 1,5 vuoden ajan.
Minä olen nyt 64 v. Eräs 42 v. yritti joka kerta iskeä minua :0)!
Olin jo ekalla kerralla kertonut minkä ikäinen olen. Hän sanoi:
"Noh. Se ei meinaa Mitään! Sinä kuulostat niin ihanalta, seksikkäältä ja huumorintajuiselta naiselta, että haluan tavata Sinut!" - Well... Oli hauskat 5 haastattelukierrosta :0)). Ja imartelihan tuo iskeminen...
Minulla on ollut rajat alas ja ylöspäin jo monta vuotta:
Ei 7 vuotta nuorempi, eikä 7 vuotta vanhempi. Tosin noista
voisin ehkä joustaakin...- häh??
Siis onko sinusta 7 vuotta sinua nuorempi mies nuori ja sinä olet vanha????? Minun miesystäväni on minua 5 vuotta nuorempi eli sehän on suunnilleen sama kuin 7 vuotta, enkä kyllä ajattele, että hän olisi kamalan nuori verrattuna minuun. Samaa ikäluokkaa tässä ollaan.
- Heli 54 v.
Älä stressaa ainakaan ikäerosta. Minä olen ollut yhdessä 15 vuotta nuoremman miehen kanssa 14 vuotta. Meillä on 12-vuotiaat kaksostyttäret, naimisissa on oltu 11 vuotta ja perheidylliin kuuluva omakotitalo sekä farmariautokin on. Ihan hyvin menee.
Heli 54 v. - Kissanainen
Vanhemmillani oli ikäero juuri tuo 7 vuotta ja äiti oli se vanhempi. Olivat onnellisesti naimisissa 40 vuotta ja äiti kuoli 1 vuotta ennen isää, eli siis 6 vuotta vanhemmaksi. Siis vain 1 vuosi erotti heidät lopulta. Alkoholi on se suurin vaaratekijä ja sitä kavahda!
Neuvoni on, että ota riski. Katso mitä tapahtuu, kun avaa sydämensä. Loppujen lopuksi seitsemän vuotta ihmisen elämässä on hyvin pieni ikä-ero. Ihan hyvin voi duunari ja professori rakastua toisiinsa, näin kärjistettynä. Ei ammatti määritä sitä, ketkä sopivat toisilleen, sen tekee sydän.
Viinankäyttö ja holtiton rahankäyttö? Kieltämättä huolestuttavaa, mutta ainakin on puhunut asioistaan sinulle rehellisesti. Kukaan ei pysty mielestäni muuttamaan toista, vaan muutoksen halun pitää lähteä itsestä. Mutta jostain sen muutoksen halun kipinän on saatava alkunsa. Ehkäpä rakkaudesta?
Ymmärrän huolesi, mutta elämä on tehty elettäväksi, ei pelättäväksi. Joskus hinta siitä on särkynyt sydän ja joskus palkintona on elämän pituinen rakkaus. Ikinä ei voi tietää... Näissä asioissa neuvojen antaminen on aina hankalaa, mutta kuuntele sydäntäsi ja vaistojasi, ne kertovat kaiken mitä sinun tarvitsee tietää.- ruma vast.
Ja tyhjennetty pankkitili, siinä hinta. Panomies luulee iskeneensä hönttä-ämmään jolta saa vitusrallaa ja kestää silmät kiinni ja aatellen jotain nuorempia ne pakkopanot.
Tyhmät vanhat ämmät. Ukkimiehet teille jo.
- miehiin pettynyt
Älä ole hullu, jos mies sanoo, että olet lääke hänen ongelmiin ja pystyt muuttamaan hänen elämän, hän joko kusettaa tai sitten hän on niin naivi ettei hänellä ole harmainta aavistusta mitä tekee. Toivottavasti tajuat lähteä ja toivottaa mukavaa syksyä.
- myrtled
mulla on 12v nuorempi mies ja ollaan seurusteltu pitkään ja ollaan suhteessa, saman katon alla asutaan, ja ihan hyvin on menny...jokainen valitkoon itselleen sen ikäisen kun haluaa, nuoremman tai vanhemman, mitä sitä ikää turhaan alkaa tuijottamaan...
- Minun tarinani
Mies oli reilun 10 v. nuorempi, suhde kesti 10 v. Jouduin rahoittamaan usein yhteisiä menoja, koska hänen rahansa menivät alkoholiin ja toisiin naisiin (selvisi jossakin vaiheessa). Uskoin tilanteen muuttuvan, meillähän oli hyviäkin hetkiä. Mutta mikäpä sen olisi muuttanut . Tein päätökseni, lähdin lopullisesti suhteesta. Nyt olen yksin ja onnellinen.
Tämä kyynisyyden ja pessimismin määrä tällä palstalla on suorastaan häkellyttävää. Elämässä on myös paljon hyvää ja kaunista. Ikävä kyllä, kaikki eivät sitä näe. Ei elämää voi numeroille perustaa...
- Vähän joo pessimisti
Ehkäpä ne pessimistit ja kyyniset ihmiset ovat olleet ennen myös positiivisesti ajattelevia, kunnes ovat sen vuoksi saaneet tarpeeksi monta kertaa takkiinsa. Joillekkin käy parempi tuuri elämässä...
- simmuliini
Pah, ikä on vaan numeroita! Itse sain kehuja itseäni 18 vuotta nuoremmalta mieheltä että perseeni on parempi kun monella 20-vuotiaalla!
- salamat
Olet hoivaaja, lääkitsijä, äiti, rakastajatar, kaikkea tätä mitä miehet naisesta haluaa. Vaikka koulutus ei ole mikään kynnyskysymys, tulee se myöhemmin esiin. Nauti näistä hetkistä täysin rinnoin, mutta pidä takaportti avoinna. Äläkä sitoudu liian tiukasti.
Mies, ojka sanoo naiselle että hänen läsnäolonsa parantaa elintapoja, hakee tapojensa parantajasta hoivaajaa. Se on myös jonkin tason kiristystä. Ellet ole minun kanssani, jatkuu hotliton elämäntapani. Näihnän se on käänteisesti ajateltuna.
7 vuotta ei ole ikäero eikä mikään, mutta mies vaikuttaa kumman lapselliselta. - simmuliini
Itse parinkin nuoremman miehen kanssa sain viriiliä seksiä mkunnes menin ja kiinnyin liikaa (hänen mielestään) itseäni 5 vuotta vanhempaan mieheen jonka kanssa seksi oli taivaallista, ensimmäistä kertaa elämässäni nautin esim yhtäaikaisesta orgasmista. Mies pelästyi kiintymystäni, luuli minun haluavan sitoa hänet itseeni, mikä ei ollut tarkoitukseni. Tämä mies valtaa edelleen mieleni, kaiholla muistelen ihania hetkiä. Ajattelen häntä usein, joskus kyyneleet silmissä, pidän häntä silti enimmäkseen ystävänä, elämäntilanteeni helpottajana, rakkaana elämässäni. Timppa, miksi katosit!?
Kysy esim. Haukion Jenniltä mitä se hakee vanhasta miehestä. Ja kato sit peiliin.
- Leena99
Mielistäni olet väärässä kun sinä ajattelet, että miehet itsevat naisesta vain seksi, koska enemmän miehet etsivät naisista rauha nainen joka voi olla kuin rauha paikka, jossa mies voi löyttää lämmin sydän,joka osoittaa rakkaus, läheisyys, romaanttinen sanoja , romaanttinen ilma, halaus, lisääksi seksi , mutta vain seksi, koska jos hän haluaa sinulta vain seksi , mielestäni ,sinun mies valitsee nainen joka pitää vain seksista ja pyysty antaa hänelle seksi aikaa mitä vain hän haluaa ja varmasti sinun mies voi valita nuorempi nainen joka haluaa nautia seksista.
Ja kun sinä sanot, että sinun nuori mies etsii sinulta vain seksista , tunnen tästä sanoja vähän itsekkyys.
Ajattele miehelesi vähän positivisisti ja osoittaa hänelle sinun rakkaus hyvin puhumalla ja antamalla rauha aikaa ja rauha paikka ja rauha sanoja (pihmeä ja lämmin sanoja)
Jos annat hänelle hyvää ja positiviviä asios sinun rata ja tilanne, voit saada häneltä kaikki mitä on hyvä ja positivinen ,
Osoittaa hänelle sinun rakkaus ei vain puhumalla, mutta tekemalla ja myös lämmin seksimalla. tai pidät katsomaan miehesi kysymään seksista toiselta naisesta. korja itsesi , olen varma, sinun mies voi korjata itsensä ja olla sinulle paras mies vaikka ero ikaisiä kuin sinä ajattelet. - heko
takuulla alkaa ikäero rassamaan kun nainen on esim. 55v ja mies 10vuotta nuorempi tai jotain muuta. kuka nyt mummon kanssa haluaa olla loppuelämänsä..kun voi vielä saada paljon nuoremman.
- karkki vai kepponen
no mene ja koeiske! Pelkkä rähjä rämä oot parikymppiselle letukalle.
- Hävettää naisena!!
Jos juttusi on tuotaluokkaa: minä olen nuorekas, minä olen aktiivinen, minuun ihastuu nuorukaiset, minä olen korkeesti koulutettu, minulla on asema......Eiköhän oo paree, että jatkat vain niitä yhdenyönjuttujasi, ei ne nuoremmat miehet sinua pitemmän päälle kestäisi.
- 20+10
olet 40 nainen ja 30 mies wtf... jotenkin iso ikäero? Itse olen 48v mies, ja tyttöystävä 17.
Hittoako sitä muitten mielipiteitä kyselemään ikäerosta.
ja joo, tyttöystävä hoivaa ja huolehtii, kun olen itse jäänyt kehityksestä vähän jälkeen ja oma äiti on jo vainhainkodissa. - nuori oli
itse olin 27 vuotias kun rakastuin 20 vuotiaaseen nuoreen mieheen ! aika poika hän vielä silloin oli mut hän olikin fiksu huomaavainen romanttinen ja saman tyylinen ku joku bradd pitt ! suhteemme on kuitenkin päättynyt jäi mulla muistoksi tuosta miehestä ainakin 2 lasta ! ;)
- Iku
Ei seitsemän vuotta ole mitään ikäero, anna mennä vaan, ja jos olet vapaa nainen sitten vanhuudessa on kiva muistella, totta kai jos muisti pela. Ota vapaana kaikki elämästä irti. Usko pois
- ghfghdfghdfgh
Eihän tuo ikäero ole edes suuri... Ja yksinkertaisesti te aikuismaiset naiset osaatte pitää jalat maassa toisin kuin nuoret typykät jotka vaan valittaa.
- Tyhmä juttu...
Olet nainen, jolla on huono itsetunto ja ihmistuntemus. Olet akateemisesti koulutettu, mutta kyselet uskomattoman tyhmiä juttuja tällä palstalla. Tekstistäsi löytyy myös kirjoitusvirheitä. Ryhdistäydy ja ala arvostaa itseäsi! Aseta rajat sille, kenet hyväksyt miesystäväksesi!
Hälytyskellojen pitäisi soida jo sillä perusteella, että nykyinen miesystäväsi juo ja käyttää rahaa holtittomasti. Hän elää elämässään kriisivaihetta vielä muutaman vuoden, koska on hiljattain vasta eronnut entisestä ystävästään. Sinun on ihan turha ihmetellä mitä on tekeillä. Maailmassa on vaikka mitä tekeillä, jos asioita alkaa ihmettelemään, eikä aseta rajoja. Voiko akateeminen todella ajatella noin tyhmästi? Vai haluatko miehelle äidiksi tai laastariksi? Jos se on ainoa keino sinulle kokea itsesi tarpeelliseksi niin siitä vaan! - hmm.
7 vuotta on tuossa iässä aika pieni ikäero. Mies on "vanha", ei ihan kloppi. Vaikka kypsyyden näkee jos sitä on tai ei ole.
- hömppä
Taas näitä lumppuja joiden selitykset on vain luokkaa: olen ns.akateemisesti koulutettu ja hän vain ns.duunari.
Voi viddu että on siinäkin nainen jos ekaksi kattelee koulutuksen tasoa. ei o sulla sitten maittavia kriteereitä. Tuo menee luokkaan ns. mulla on löysä pimpsa josta menee vaikka fantti sisälle ja hän taas ns. jormakikkeli jolla pysyis sohiin viitä naista jonossa.
siis oikeesti. heitä vittuun tollanen ajattelu. ammatilla ei ole mitään merkitystä jos kaikki muu toimii teidän välillä. Jos olet epävarma katkase suhde heti mitä sitä roikottomaan perässä. muutenkin kuulostat ihmiseltä joka o tyytyväinen kunhan jää vanhaksi piiaksi. ehkä sun o vaa hyväksyttävä sekin jo.- Marieliz
Onhan sillä ammatilla väliä paitsi jos toinen tienaa saman verran tai enemmän. Ei siitä tule mitään jos nainen tienaa enemmän ja on nuorempi duunarimies. En luottaisi pätkääkään, koska nainen päätyy silloin elättämään pummia. Varsinkin jos mies ei ole osannut hoitaa raha-asioitaan. Mies on sikäli rehellinen, että kertoi näistä asioista, joten naista on varoitettu.
Kyllä miehen pitää tienata saman verran tai enemmän, tai olla saman ikäinen. Hyvä mittari on, että ottaisitko tuollaisen miehen, joka on sinua vanhempi tai samanikäinen? Itse en takuulla ottaisi ja silloin minusta nuorempi mies kelpaa vain seksiin, eikä suhdetta tarvi ajatella. - keijokuusysi.
Kumpi on enemmän ATM, Työtön arkeologi, tai pizzalla ja kokiksella elävä ammattikoodari yliopisokoulutuksineen, vaiko palomies. Kyllä jokainen nainen tähän tietää vastauksen, vaikkei ääneen suostu sanomaankaan.
- 32
keijokuusysi. kirjoitti:
Kumpi on enemmän ATM, Työtön arkeologi, tai pizzalla ja kokiksella elävä ammattikoodari yliopisokoulutuksineen, vaiko palomies. Kyllä jokainen nainen tähän tietää vastauksen, vaikkei ääneen suostu sanomaankaan.
Itse valitsisin arkeologin, työttömyys ei haittaa kunhan muuten on aktiivinen. Mutta en ole mikään norminainen enkä ole kiinnostunut normimiehistä.
- Juopon Vaimo
Hälytyskellot soimaan !!!
Ei tuo ikäero niin haittaa, vaan se että mies juo ja ei osaa käyttää rahaa kunnolla. Itsekin sen jo myönsi. Kannattaa ajatella miten asiat tulee olemaan tulevaisuudessa - kun kerran juo niin aina juo.
Haluatko istua yksin kotona kun mies kay juopporeissuilla ehkä sinun rahojasi tuhlaamassa? Oletko miettinyt miten alkoholinkäyttö muuttaa henkilön käyttäytymistä? Kysy itseltäsi tai häneltäkin, MINKÄ TAKIA hänen avioliittonsa päättyi, taisi olla että rouva kyllästyi miehen juomiseen ja rahat katosivat sen mukana, ja heitti miehen kadulle.
Mies etsii nyt siis uutta uhria, joka pitäisi hänestä "huolta" ja se uhri olet sinä.
Tiedoksi : KUKAAN EI voi muuttaa tai vähentää juomista, ei kukaan ulkopuolinen. Mies käyttää nyt näitä kauniita lauseita - että voisit muka muuttaa häntä - rakastunut kun olet häneen, ja yrittää ylipuhua sinut verkkoonsa.
Siis koulutettu nainen joilla eri mielenkiinnot, harrastukset ja ystäväpiiri ja juoppo retku joka ei edes rahan kanssa elä todellisuudessa. Mitä yhteistä teillä voisi olla pitkän ajan kuluessa? Kalja ehkä. Kyllä nämä juopot osaavat mielistellä ja olla hyvän päälle aina selvin päin, vaan annas kun tulee juoppokausi, silloin ääni kellossa muuttuu.
Varoisin paljon tällaista henkilöä, tuttavapiirissäni on todisteita tällaisista tapauksista, valitettavasti.
Ilmiselvästi kän käyttää sinua hyväkseen ja itsekäskin on. Löydät varmasti paremman miehen itsellesi, ja ansaitsetkin sen. - kaikkea nähnyt
Kyllä se niin on ettei kukaan normaali nuorempi mies
käy katsomaan vaihdevuosivaivoissa kieriskelevää
mummelia,kuumineaaltoineen,kiukunpuuskineen.
Erikseen on tietenkin alkoholistit ja mielenterveys
ongelmista kärsivät miesreppanat.
Monelle keskiikäille naiselle tuo lohtua ja
suunatonta tyydytystä jo se kun joku nuorempi
mies sanoo muutaman ystävällsen sanan.
Sen jälkeen jalat ovat jo niin tukevasti ilmassa
että haavellaan yhteisestä kodista,huh huh. - juissi
Jos mies ei olisi"puhtain aikein" liikkeellä,ei hän varmasti kertoisi avoimesti hulvattomasta rahankäytöstä ja kännäämisestä !
Heittäydy täysillä mukaan ! Vain aika näytää kuinka käy.
Tietenkin yhdessä pitää ohjailla sattumuksen latuja.
JUSSI - Ronan10
"Koulutustausta ei minua haittaa yhtään, exänikin oli minua selvästi huonommin koulutettu ja tienasi vähemmän. Ns. miesmateriaalina arvostan käytännön duunareita enemmän kuin monia kollegoitani. Mutta toki se tuo monelle miehelle ongelmia jos nainen tienaa enemmän,"
Koulutustausta ei haittaa sinua yhtaan mutta kuitenkin kirjoitat exasi koulutustaustasta? Huonommin koulutettu? (akateemisen taustan omaava henkilo ei kirjoita nain) Miksi arvostat miesmateriaalina enemman duunareita jos koulutustausta ei haittaa yhtaan? Eiko henkilokohtaiset ominaisuudet ratkaise? Kollegasi varmaan pitaisivat kirjoituksestasi ;)
Viimeinen lauseesi kuvastaa lahinna omaa maailmannakemystasi. - Tuula Porvoosta
Minä olen ollut jo 4 vuotta onnellisessa avioliitossa itseäni 12 vuotta nuoremman miehen kanssa ja olen tyytyväinen varsinkin hänen kestävyyteen rakastellessamme, Ja muutoinkin hänellä on kultainen luonne:)
- Doris
Pöh, iällä ei ole mitään merkitystä, jos kemiat kohtaavat ja elämäntavat ja muut jutut. Kyllä sen äkkiä ihmisestä huomaa, onko puhtaat jauhot pussissa, vai leikkiikö tai käyttääkö vaan hyväkseen.
Jokaisen oma valinta, ja itse jokaisen on tutkailtava itseään ja kumppaniaan, onko kaikki ok. Mitäpä sitä muilta kyselemään.
Jokaisella ihmissuhteella on elämällemme, meille itsellemme tarkoitus, oppi. Jokainen elämässämme vastaantuleva ihminen on opettajamme. Kaikella on tarkoitus ja merkitys. Jokaisen on vaan se itse ymmärrettävä, että mikä...
Ikä ja muut asiat ovat sivuseikkoja ja toisarvoisia asioita. Jokainen ihminen on kuitenkin yksilö ikään ja kokoon/näköön katsomatta, jokaisella on merkitys. - tuore kolmikymppinen
itse ainakin suosin vanhempia naisia pelkästään aikuistumisen ja käytöksen takia. varttuneempi nainen on parasta mitä on koska hänellä ei ole parin kaljan jälkeen kiire baariin, hän ei kerjää huomiota jollain typerillä tempuilla esim pussailemalla naispuolisten ystäviensä kanssa tai tanssimalla jotaki lepakkotanssia (mikä nolaa kyllä miehen täydellisesti!!) Hänen kanssaan on helpompi jutella rakentavasti ja muutenkin ne ovat rauhallisempia =)
En ymmärrä mitä väliä iällä on jos on toisen kanssa hyvä olla! Missä laissa sanotaan, että miehen pitäisi olla vanhempi. Jos pelkää jotain kusetusta, niin eiköhän se kumminkin selviä tutustumalla ensin toiseen kunnolla, kunhan vain antaa sille toisellekkin mahdollisuuden. Eikä kokoajan kumminkaan toista tarkkaile.
- minä tässä
En ymmärrä miksi tuollaisen keskustelunaiheen edes luot tänne?
Ensinnäkin, jos parisuhteen merkeissä pelkkää ikäeroa tuijottaa, niin kyllä ihmiselämässä voi paljon menettää. Tiedän sen, koska minulla ja tyttöystävälläni on myös 7 vuotta ikäeroa (minä siis nuorempi). Tutustuimme toisiimme ensin ihmisinä jonkin aikaa ennen kuin edes tiedustelimme toistemme ikää ja silloin sai varmuudella huomata, ettei ikäerolla silloin suurta merkitystä ole. Ja voin sanoa, ettei 7 vuoden ikäeroa olisi päältäpäin uskonut.
Ne ovat loppujen lopulta vain lukuja! Toki selvää, että niissäkin voi joku raja mennä, mutta ei vielä 7 vuodessa! 10 vuottakaan ei minusta vielä pahalta kuulosta ja se on jokaisen oma asia joka tapauksessa.
Ja mitä tuohon "koulutuseroon" tulee. Toki ymmärrän, jos koulutuserot ensin herättävät hieman ajatuksia mutta vakavissaan...eikös ihmiset ihminen yleensä pariudu toisen ihmisen kanssa eikä hänen koulutuksensa/tittelinsä?
Ota todella selvää millainen mies on ihmisenä ja päätä sen perusteella. Silloin ei tarvitse turhaan miettiä mitään ikäeroja tai koulutuseroja? - lapset kysyvät...
Seksikäs äitihahmo on monen nuorenmiehen unelma. Huolenpitoa ja seksiä.
- HALLOO HEI
Seitsemän vuotta ole ikäero eikä mikään. Hefnerkin "rakastaa" itseään 60 vuotta nuorempiaan.
Muuten aloituksesta,,,,,tämän palstan totuuskomissioko aloittajan tunne-elon määrittelee? On se hurja,,,,. - äitiä vailla
Äitiä etsii.... siinä sulle oiva lapsi! :)
Se hivelee hänen itsetuntoaan, että akateeminen 'vanhempi nainen' on hänestä kiinnostunut. Nm. kokemusta löytyy moisesta miehestä. Itse en ollut se vanhempi, mutta hänen exänsä oli.- PEETTTYYYYNNYT
Suuria määriä käyttävät miehet ,hakevat ÄIDILLISTÄ NAISTA.Viina vie, potenssin vähitellen.Enään näillä ei seiso ,kun juomisen jälkeen.RAITTIITA MIEHIÄ EI OLE.
- onneeeee
mitä ihmettä mietit ikäeroa, miehillähän on poikkeuksetta nuorempi nainen ja mitä nuorempi sitä ylpeämpiä ovat eikä siinä nimitellä ukko parkoja mitenkään,ole onnellinen ovat vain kateellisia jotka soimaavat
- Hoivaajaa
Että koulutettu nainen joka on asemissa kyselee tuollaista. Tietysti mies odottaa hyötyvänsä, jos nyt ei vielä ihan perintöä niin sinä tienaat ja hän juo, se muutos hänen elämässään tulisi. Kun neuvoa kysyit pysyttele ikäisissäsi ja tasoisissasi.
- Oikea7vIkäeropari
Mä olen 35v mies ja naikkoseni 42. Ikäeroamme ei kyllä ajattele kukaan. Voisin sanoa että hyvin tasapainoinen, välillä kiihkeä, välillä arkinen suhde. Melko tavallinen hyvä suhde ulospäin.
Ja keskenään....mitä parhain :).
Ikäero ei merkkaa mitään. Sitäpaitsi kun 2-3 vuotta sitten tapasin naiseni ekan kerran, arvioin hänet vilpittämästi alle 30-vuotiaaksi.
Kumpikin olla jämptejä työssäkäyviä ihmisiä. Minulla lapsia aiemmasta liitosta hänellä ei.
Mielestäni alkuperäinen nainen kuulostaa pinnalliselta naiselta joka miettii vaan toisen hyötymistä. Tai sitten on niin ylimielinen ja pitää itseään yliarvokkaana.
Itse kokeneena tiedän että nykypäivän 20-28 vuotiaat naiset ovat niin ylimielisiä ja etsivät miestä jolla on näennäistä statusta ja hakevat ylipäätänsä puolisoa jonka pitää näkyä ulospäin ja lujaa.
Onneksi en tapaile sellaisia pintaliitomuijia, toki joskus sinkkuna heiltä panot saanut. Mutta kun teiniritsa alkaa pummia rahaa, ei tajua maksaa puolia KAIKISTA asumiskuluista tai jopa jo pummii ravintolassa juomia ensitapaamisella.....minä toivotan onnea baarih.utsun ammatissa ja lähden toiseen suuntaan.
Kyllä FIKSUILLA 40 naisilla on sitä elämänkokemusta ja tasapainoisuutta mitä aikuinen mies tarvitsee. On elämänkokemusta ja ei mieli vaihdu ihan hetkessä "jonninjoutaviin unelmiin" tai "suurempaan onneen rikkaamman miehen kaa" tai muuten vielä kypsymättömiin ajatuksiin, joissa aina mies kärsii.
Toki on niitä 40 ikäisiä ylimielisiäkin, jotka ovat eläneet helpon elämän. Ja kummastuttavampaa että on 40 ikäsiä ylimielisiä pullukoitakin !! Se vasta ihmeellistä onkin, vaikka heillä luulis kaikkein vähiten olevan varaa olla ylimielisiä...
Mulla sopusuhtainen hyvin itseään hoitanut nainen, jolla vielä aika kireä paikka "sieltä", ja hän elänyt melko kiltisti miesten suhteen. Sekös hyvä kun minä kokeneempana (vaikka nuorempana) loistan hyvin taitavilla klitoriksen hellimisillä, G-pisteen hellimisellä ja aktiivisella suuseksillä. Naiseni syttyy AINA enkä ikinä ole puutteessa.
Toisaalta kiva nukkua hänen vieressään josksu väsyneenä vaikak viikkokin ilman seksiä....hulluako ? Joskus sitä vaan nukahtaa usein kun on vieressä nukkumassa kumppani johon luottaa.
Niin, ei ne naiset aina puumia ole. Joskus mies voi olla kokeneempi seksissä. Toki usein arvostan kyllä naiseni yllättävissä tilanteissa tulevaa kypsää juttua, sitten välillä tajuankin että hänhän on mua vanhempi, siksi on niin fiksu ja elämänkokenut.
Onni on kun ei kumpikaan käytä kumpaakaan hyväkseen ja on kivaa vaikak olla möllötetään....
En tiedä mitä hän sanoo tästä kirjoituksestani kun tuossa heräilee, ehkä että aika totuudenmukaisesti kirjoittelen, ja voi hänen poskilleen tulla syttyvä kiihkon puna ja samalla hymyilevä ujostelu kun näkee mun tässä(kin) ronskisti kirjoittavan seksistä....
Mökillä ollana ja heräilin vähän aiemmin nauttimaan auringinlaskua, keittäskö naiselleen aamukahvit ku herää...eilen oli kivaa muuten uiskennella tossa rannassa, oltiin muuten välillä siinä uimisen aikana sisäkkäinkin.... =)
PS: tää tarina on joka sanaa myöten tosi - Testaaja Tauno
Eli uskot siihen että pystyt toisen muuttamaan. Se on niitä ikuisia: "minä olon niin kaikkivoipa että saan miehen muuttumaan" juttuja.
Eli mies pääsisi kanssasi eroon viinasta ja holtittomasta rahankäytöstä, kun saisi säännöllisesti rakastella kanssasi ja vihittynä pääsisi ryyppäämään kokonaan omat rahansa. Et kuitenkaan kehtaisi jättää häntä ilman ruokaa ja asuntoa sivistyneenä ihmisenaä.
Miksiköhän hän erosi, olisikohan syynä se holtittomuus???
Senkö ajattelit korjata?
Mulla on nyt vaimona nainen jonka entinen mies oli fiksusti niin kauan kunnes pappi sanoi aamen. Ryyppäsi sitten vuosien kuluessa itsensä hengiltä sekä yhden maatilan siinä ohessa.
Rouva hommasi ruoan ja piti hengissä. Hänen taloutensa koheni kummasti, kun vierelle tuli ryyppäämätön mies. Alkaa taas olla lähes varakas.
Ainakin 2 vuotta pitää testata ja vielä sittenkin tulos on epävarmaa. Kirjoitustasi jäin miettimään, sinun nuori miehesi tuntuu olevan hyvin avoin omasta menneisyydestään ja mielestäni se voisi olla hyvin tärkeää sinulle,että hän kertoi edell. alkoholin liiallisesta käytöstään ja rahantuhlaajana. Onko hän siihen jo kenties hakenut apua? Meillä jokaisella on menneisyytemme olimmepa minkä ikäisiä tahansa..
Älä sinä kuitenkaan lähde rahallisesti tukemaan häntä. Hän on kuitenkin jo aikuinen mies eikä mikään teinipoika. Ehkä miehesi haluaa tasapainoisen parisuhteen.
Mieti millaisen tulevaisuuden sinä haluaisit hänen kanssaan? Onko ikäeronne tullut useasti kyseeseen, voisiko seitsemän vuotta olla sinulle jo liikaa?- Seduud
Nuoret miehet hakevat vanhemmasta naisesta ankkuria, ainakin omasta mielestäni nuoremmat naiset herkemmin pettävät tai jättävät kuin vanhemmat.
Näin nuoren aivon omaavana, vanhempi pystyy sitoutumaan ja asettumaan, nuoret naiset pitävät seikkailuista, ja heillä on myös paljon ihailijoita (pettämisen pelko) - 048766799376564
On lähinnä naurettavaa nimittää "nuoremmaksi mieheksi" miestä, joka on vain 7 vuotta nuorempi. Ei noin pienellä ikäerolla ole mitään merkitystä.
- nuornax
Miehellä on sinun suhteesi melkoiset odotukset, läsnäolosi pitäisi pystyä muuttamaan miehen elämä! Näin voi käydäkin,että hänen ei tarvitse suruunsa lääkitä juomalla, mutta entä kun huuma haihtuu ja arki astuu tilalle. Miten miehen juominen entisessä liitossa? Ettei vain ollut eron syy? Oma läsnäoloni ei ainkaan pidätellyt kahta juoppoa. Tosin on kai normaalia, että suomalainen mies lääkitsee itseään viinalla tai että sinkku käy oluella. En näe 7 vuoden ikäeroa minään ikäerona, jota tarvitsisi edes mainita, mikäli mies on jo yli 3-kymppinen. Mutta jos mies on vasta päälle 20 niin miettisin. Sellaista vieehkä liikaa hormoonit.
- HAH HAH
Että puuma. Ameriikan mantereelta nuo hauskat jutut tulee. Et kertonut minkä ikäinen olet, 30/40/50? No enpä tuota puumaksi itseänikään tunne, vaan tunnen olevani kypsässä suhteessa itseäni nuoremman miehen kanssa. Lapset on tehty kummallakin (tai mistä minä miehen puolelta voin sanoa), mikään elämässä ei ole varmaa muutakuin epävarma. Elämme tässä päivässä ja tulevaisuus tuo tullessaan asioita joita ei voi edes ikäisensä seurassa tietää. Jatkakaa omaa elämäänne, ei voi aina epäillä, pitää uskaltaa elää.
- EI ikäRASISMILLE!
Miksi muutenkaan IKÄ on niin olennaista seurustelussa?
Ymmärtäisin että kyselisitte seurustelusta vaikkapa "nistin kanssa" tai "alkoholistin kanssa" tai pahoinpitelevän miehen kanssa, muttei PELKKÄ IKÄ ole mikään syy olla rakastamatta jotakuta?
Parempi että kyselisit kannattaako köyhän, tyhmän tai läskin miehen kanssa olla?
Köyhä voi tulla rikkaaksi, tyhmä voi sivistää itseään ja läski voi laihduttaa, mutta ikäänsä ei kukaan ihminen voi muuttaa. Se on se mikä on.
Kukaan ei itse pysty vaikuttamaan siihen minkä ikäinen on ja siksi iän perusteella tapahtuva syrjintä on aivan yhtä väärin ja rangaistavaa kuin ihonvärinkin perustella tapahtuva roturasistinen syrjintä.
Jollet hyväksy roturasismia, niin älä syyllisty ikärasismiinkaan! - Ikä on vain numeroit
Kirsi Ylijoki on jotai melkein 7 vuotta vanhempi kuin Eicca-miehensä, kaksi lasta heillä.
Eicca on syntynyt 1975 ja Kirsi 1969. Onnellisilta näyttivät yhdessä lenkillä. - juurikinnäin
puuma nainen mitä jos miehellä ei ole mitään sen suurempia taka ajatuksia vain oikea ihastus? kenties hänellä on omat rahat ja kaikki hyvin miksi kyseen alaistaa 7 vuoden ikä eroa??? ne ovat vain pelkkiä numeroita ei ne ihmistä huonommaksi muuta!!! kaikki ihmiset juovat joskus tuskin hänkään sitä päivittäin tekee hänhän on duunari aina kannattaa antaa mahdollisuus muutos turva hieno sana kaikki lähtee itsestä ehkä hänen elämästä puuttuu juuri sinä? kaikki kortit on käänettävä oletko itse täysin rehellinen??? kuuntele itseä! rakkaudesta ne ihmiset potkii!!!
- iisi
Taas viimeinen ...iisiä ois tietää ihastus, mitä se on, miten huomaa toisesta, kestääkö se hänellä/minulla. Itse ihastun hitaan helposti, seuraa pettymys ja toipuminen vie aikaa. Epärehellisen rehellisesti tai ei, mutta taas se menee. Äääh, ei järkeä.
- 29olutta
kyllähän ihastuksen huomaa mutta tilaisuus tuttavuteen... on asia erikseen.... kaikkihan ovat omalla tavallaan persoonia uskon että tämä mies myös osaltaan arvostaa tätä "puuma" naista
- 39v mies
törmäsin tarinaan meilläkin on 7 vuoden ikä ero!!!! minulla on lapsia kaksi kapaletta naisellani ei ole lapsia.... kumpikin meistä on ns.duunareita ja hyvin ollaan tultu toimeen tapasin hänet noin 4 vuotta sitten!!!! voin toki kertoa kuin aiemman luin kirjoituksen tältä palstalta että tämäkin on ps.tosi tarina:=) meillä seksi elämä luistaa vallan mainiosti yllätän vaimoni monesti suu seksillä joka paranee aina ajan myötä se on ihanaa tykkään naiseni tavasta olla suora ja pyytä rohkeasti kun minun pitää haluta häntä enemmän:=) okei ei se menoa haittaa sillä mitä noin kauniin naisen eteen ei tekisi jotenkin olen huomannut kun minä itse miehenä vanhempana tunnen olevani kypsä sekä kaikin puolin fiksu tyyppi naiseni 7 vuotta nuorempana ei aina pysty osoittamaan omaa kypsyyttään jolloin todella pienestä asiasta tehdään hirveän iso numero kuin minä miehenä olisin syyllinen jokaiseen asiaan:=) olemme aivan normaali pari!!! kaikki meno kustannukset ovat menneet meillä puoliksi en valita mistään haluan vain että hänellä on nyt hyvin ja tulee aina olemaan hyvin:=) ja sen verran voin kertoa että pari paivää sitten oli tosi kivaa vai oliko käytiin meinaan kalassa ja siinä hoksasin että naiseni on vahva hänhän ui vastavirtaan vaikka ilma olisikin kostean ja nihkeän oloinen...:=) akateemisesti koulutettu nainen varmasti "itse" tietää mitä tekee:=) ps..tämäkin tarina on tosi!!!!!
- timppa69
Ihmeellinen viestiketju minä itse olen saanut kahdelta ns.puumanaiselta etenkin toinen jäi mieleen pysyvästi edelleen kaiholla muistelen häntä kuinka hän olikin niin ihana me tosiaan koimme saman aikaisen orgasmin tunne oli kerrassaan mahtava:=)tosiaan minä miehenä yritin ja yritin antaa kaikkeni mutta valitettavasti tilanne oli mikä oli ja pääni sekoitti väärät ajatukset!!! etenkin yksi aamu kun heräsin ja tajusin ni en vain pystynyt soutamaan enempää niin sanotusti minun airot puuttuivat täysin olin kuitenkin kohtelias ja jätin poistuessani asuntoon pienen hyvän makuisen pussin kuin anteeksi pyyntönä siitä että (minähän) kaiken aloitin toivottavasti se pussi maistui hyvälle:=) ...naisen ja miehen yhteinen yö on mitä on mutta ajan kans kaikki on paremaa kun kumppanin oppii tuntemaan silloin hommat rupee luistaan..... mutta ihmettelen suuresti kuinka ihmiset tulevat tänne kirjoittelemaan ehkä huonon itsetunnon takia..?!?... kun ns.nainen aloittaa keskustelun mitä puuma nainen saa parisuhteessa jos ja kun tunne ei välttämättä ole samanpuoleinen ni miksi kirjoitella nettiin ja kysellä mitä saa:=) minä itse arvostan ihmisiä jotka puhuvat suoraan asioista en ole itse täydellinen ihminen minussa on jokin kosmeettinen virhe joka omaksi onneksi on todella pieni pystyn elämään asian kans:=) minä todella arvostin/arvostan yhtä puuma naista jonka tiedän ja olisin vain halunnut olla ystävä/kaveri tai vaikka puolituttu:=) missä lienet nykypäivä oletkin ni kaikkea hyvää:=) terveisin...timppa
- M.Näkökulma
Tuohon termiin viitaten, ilmeisesti mukamas vireämpää seksielämää ja hulvatonta kohellusta nuoremman kanssa.
Jotkut tykkää nuoremmista, jotkut varttuneemmista. Nuoremmista pitäville on kyllä jäänyt jokin syndrooma päälle kun ikäisensä eivät kelpaa, toiset tosin ikääntyvät eri tahtiin mutta lähtökohtaisesti kait yleisempää on että ukolla on vähän nuorempi tai samanikäinen vaimoke.
Nämä pantterit tai puumat ovat saalistajia ja heille on omat hulvattomat lakinsa. Ihmettelen kyllä niitä "nuoria", jotka ovat innostuneet tästä tällaisesta mutta niinhän se on että aitaukseen mahtuu monenlaisia sarvipäitä. - Puumaillaan pikkasen
Lukaiseppas tuolta mitä Puuma saa suhteesta nuorempaan mieheen:
http://puumatar.blogspot.fi/2013/01/miksi-puumailla.html
Samalla kannattaa lukea myös miksi suhde hyödyttää nuorta miestäkin:
http://puumatar.blogspot.fi/2013/01/mita-nuori-mies-saa-puumasta.html - Extreme Cougar
Huomattavasti vanhemmat vaimot
Extreme Cougar Wives - dokumentti ketoo tosielämän Puumiasta, jotka ovat vakavassa parisuhteessa huomattavasti nuorempien miesten kanssa.
Kyse on siis ihan oikeista parisuhteista eikä vain seksistä.
Ikäerot ovat 30
http://puumatar.blogspot.fi/2013/01/extreme-cougar-wives.html
Jos yli 50, 60 ja 70 vuotiaatkin naiset löytävät ihanan nuoren miehen,
niin miksei yli 40 vuotiaatkin?- Firebird
Kahden henkilön kahdenkeskinen asia. Mitäpä tohon muutakaan voi.
Ketjusta on poistettu 55 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta445239Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä243440Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2992830Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui562643- 1702312
- 242119
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1261881Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3661845Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881761M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti161391