Milloin olet viimeksi kohdannut rattiraivoa liikenteessä?

Suomen liikenne?

Minkälainen tilanne ja mikä auto oli raivoajalla/provosoijalla liikenteessä? Itelläni eilen vanha Mersu ja vielä yllättäen eläkeikäinen äijä roikkui perässäni monta kilometriä todella lähellä takapuskuriani ja sitten kun vilkaisin valoissa taustapeiliin niin keskisormea tulee.. Moottoritien alkaessa kiihdytin suuren vääntömomentin voimin hieman eroa tuohon Mersumieheen ja kun olin saavuttanut tavoitenopeuteni niin tuo pappa polkee kuin viimeistä päivää ohi.. Onneksi nuo vanhat Mersut ei kovinkaan lujaa kulje mutta kyllä se aika kovaa ohi sitten myöhemmin ajoi.

146

3207

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hermot meni mulla

      Minä taas raivostuin itse viime viikolla moottoritiellä kun edellä ajoi kaksi autoa. Ajelin oikeaa kaistaa ja saavutin autoja, sitten lähellä takimmainen lähti ohittamaan etummaista. Eihän siinä mitään ajattelin ja siirryin perään, mutta ohittaminen kesti ja kesti. Sitten tämä kaveri ei siirtynytkään ohituksen jälkeen oikalle, vaan jäi nysväämään siihen vasemmalle kaistalle. Oikella oli porukkaa sen verran, että en itse voinut sieltä koukata ohi ja onhan se laissakin kiellettyä.
      Lopulta meni niin hermo, että ajelin ihan puskurissa kiinni ja räpsyttelin valoja kuten saksassa on tapana kun edessä ajaa autoilija joka ei ymmärrä antaa nopeammille tietä.

      Viimein pitkän ajan jälkeen edessä ajava siirtyi oikealle kaistalle nysväämään. Olin takuu varma, että kyseessä oli ns. kusipää joka halusi vain kiusata kanssa autoilijaa. Ajoin rinnalle ja ajattelin näyttää vielä kansainvälisen sormitervehdyksen, mutta rinnalle päästyäni huomasin että ratin takana on n. eläkeikäinen rouvashenkilö pelokkaan näköisenä puristaa rattia. Jätin tervehtimättä, mutta ihmettelin että mitähän siellä rouvan päässä liikkui. Ainakin liikennessäännöt oli unohtuneet.

      • hajoo runkku

        Hehe. Mä harrastan tota ihan säänöllisesti. Kyllä se väkisinkin vetää suupielet virneeseen kun tietää miten siellä takana naama punoittaa ja ohimosuonet pullistelevat vitutuksesta! Tehostan yleensä vielä vaikutusta hiljalleen vaihtelemalla ajonopeutta!

      • Käyttäkää aivojanne
        hajoo runkku kirjoitti:

        Mikä ensinnäkin on eläkeikä, kun eläkkeelle voi jäädä vaikka 18 vuotiaana.

        Tämä aloitus paljastui minulle provoksi siten, kun jäin miettimään miksi aloituksen tekstissä käytettiin sanaa provo, lopulta ymmärsin että siksi juuri koska aloitus on itse provo.

      • ...

        Tässä näitä kuoleman tuottajia on kun laitetaan toiset raivon valtaan liikenteessä ja oikein tahallaan vielä ja sitten tullaan kehumaan saavutuksilla..

      • hgfhdhhgj
        ... kirjoitti:

        Tässä näitä kuoleman tuottajia on kun laitetaan toiset raivon valtaan liikenteessä ja oikein tahallaan vielä ja sitten tullaan kehumaan saavutuksilla..

        Se on puhdasta luonnonvalintaa se, jos itse tappaa omaa itsensä omaa typeryyttään.

      • Äly hoi, älä jätä
        hgfhdhhgj kirjoitti:

        Se on puhdasta luonnonvalintaa se, jos itse tappaa omaa itsensä omaa typeryyttään.

        Kunhan ei tapa ketään muuta hölmöillessään!

      • Väitän puolestani "takuuvarmasti", että liikenteessä liikkuu joukko kaikenikäisiä liikennesäännöistä piittaamattomia tai ne unohtaneita - paljon muitakin kuin vanhuksia.

        Kannattaa lähteä ajelemaan esim. Hki-Lahti -moottorielle ruuhka-aikaan, jos haluaa nähdä moottorien, jonka oikea kaista saattaa olla kilometritolkulla tyhjänä ja vasenta kaistaa ajetaan tiiviissä jonossa. Vasemman kaistan jono tiivistyy melkein aina entisestään, kun jono lähestyy paikkaa, jossa myös oikealla kaistalla on liikennettä. Vasemman kaistan ajonopeus saattaa myös laskea välillä todella alhaiseksi, ja olemme monesti ihmetelleet kavereiden kanssa, mihin ihmisten järjen käyttö on kadonnut. Jos molemmat kaistat olisivat käytössä, liikenne virtaisi nopeammin ja turvallisemmin.

        Olen manannut tilannetta monta kertaa, mutta yritän silti ajaa itse sääntöjen mukaan. - Kasvattaa luonnetta ja turvallinen perille pääsy on todennäköisempää.;D

      • Lansiauton omistaja.
        hajoo runkku kirjoitti:

        Hehe. Mä harrastan tota ihan säänöllisesti. Kyllä se väkisinkin vetää suupielet virneeseen kun tietää miten siellä takana naama punoittaa ja ohimosuonet pullistelevat vitutuksesta! Tehostan yleensä vielä vaikutusta hiljalleen vaihtelemalla ajonopeutta!

        Minä otan rekisterinumeron yös ja soitan 112. Se selviää sillä!

      • hohhojjaa

        Eli olet perus mulkku :) peukku sille

      • epi
        optimisti-orvokki kirjoitti:

        Väitän puolestani "takuuvarmasti", että liikenteessä liikkuu joukko kaikenikäisiä liikennesäännöistä piittaamattomia tai ne unohtaneita - paljon muitakin kuin vanhuksia.

        Kannattaa lähteä ajelemaan esim. Hki-Lahti -moottorielle ruuhka-aikaan, jos haluaa nähdä moottorien, jonka oikea kaista saattaa olla kilometritolkulla tyhjänä ja vasenta kaistaa ajetaan tiiviissä jonossa. Vasemman kaistan jono tiivistyy melkein aina entisestään, kun jono lähestyy paikkaa, jossa myös oikealla kaistalla on liikennettä. Vasemman kaistan ajonopeus saattaa myös laskea välillä todella alhaiseksi, ja olemme monesti ihmetelleet kavereiden kanssa, mihin ihmisten järjen käyttö on kadonnut. Jos molemmat kaistat olisivat käytössä, liikenne virtaisi nopeammin ja turvallisemmin.

        Olen manannut tilannetta monta kertaa, mutta yritän silti ajaa itse sääntöjen mukaan. - Kasvattaa luonnetta ja turvallinen perille pääsy on todennäköisempää.;D

        No ne on niitä perus Lahtelaisia jotka ei tiedä et pitäis pääasiallisesti ajaa oikeaa kaistaa eikä omia aina sitä vasenta kaistaa,tosin olen kuulut et autokoulussa opetetaan ajaan pitkään vain vasenta kaistaa jos on tarkoitus jonkun kilometrin päästä kääntyä...eli autokoulussakin on jotain mätää

      • ÄMMÄÄ TURPAAN!
        Lansiauton omistaja. kirjoitti:

        Minä otan rekisterinumeron yös ja soitan 112. Se selviää sillä!

        Tuossa yläpalkin Rattiraivo-pikkukuvassa on niin aivan helvetin raivostuttavan näköinen ja aggressiivinen riidanhaastajaämmä (vaikka kuva onkin näytelty stockphoto-kuva), että tekisi mieli ottaa kunnon nyrkkitappelumatsi tuon nartun kanssa, alistaa häntä ja näyttää hänelle hänen paikkansa maailmassa!

      • JohnCe
        Käyttäkää aivojanne kirjoitti:

        Mikä ensinnäkin on eläkeikä, kun eläkkeelle voi jäädä vaikka 18 vuotiaana.

        Tämä aloitus paljastui minulle provoksi siten, kun jäin miettimään miksi aloituksen tekstissä käytettiin sanaa provo, lopulta ymmärsin että siksi juuri koska aloitus on itse provo.

        Kyllä ihmiset huomaa itse mikä on provo ja mikä ei, jos on huomatakseen.. Siitä ei tarvitse tulla erikseen huutelemaan.

      • Niin käy
        ÄMMÄÄ TURPAAN! kirjoitti:

        Tuossa yläpalkin Rattiraivo-pikkukuvassa on niin aivan helvetin raivostuttavan näköinen ja aggressiivinen riidanhaastajaämmä (vaikka kuva onkin näytelty stockphoto-kuva), että tekisi mieli ottaa kunnon nyrkkitappelumatsi tuon nartun kanssa, alistaa häntä ja näyttää hänelle hänen paikkansa maailmassa!

        "tekisi mieli ottaa kunnon nyrkkitappelumatsi tuon nartun kanssa, alistaa häntä ja näyttää hänelle hänen paikkansa maailmassa!"

        Taitasit kyllä olla sinä siinä hihnan päässä... Tuollaiset "nartut" vievät sinun kaltaistasi pullamössöä kuin litran mittaa.

      • Moosan Manne
        hajoo runkku kirjoitti:

        Hehe. Mä harrastan tota ihan säänöllisesti. Kyllä se väkisinkin vetää suupielet virneeseen kun tietää miten siellä takana naama punoittaa ja ohimosuonet pullistelevat vitutuksesta! Tehostan yleensä vielä vaikutusta hiljalleen vaihtelemalla ajonopeutta!

        Hai se tais olla 30-luvulla jopparilla
        JurppilankydÖn alamäessä kun Moosan takapyÖränkummi osui mahottomaan kuoppaan.

      • Käyttäkää vaistoanne
        JohnCe kirjoitti:

        Kyllä ihmiset huomaa itse mikä on provo ja mikä ei, jos on huomatakseen.. Siitä ei tarvitse tulla erikseen huutelemaan.

        Miksi minä olin sitten ensimmäinen huomauttaja jos kerta ihmiset huomaa joka tapauksessa?

        Tosi harvoin ne havaitaan, mutta minulla on miltei kuin kuudes aisti provojen havaitsemiseen.

      • hah haa
        Lansiauton omistaja. kirjoitti:

        Minä otan rekisterinumeron yös ja soitan 112. Se selviää sillä!

        Mikä selviää poliisille soittamalla, ainakin sinun henkilöllisyys. Soitollasi ei ole mitään virkaa, tai sinun pitää lähteä oikeuteen todistamaan jotakin rikosta, saat olemattoman korvauksen ja löydät seuraavan kerran autosi parkkipaikalta spraymaalilla Billunkuvilla koristeltuna, renkaista ilmat kadonneena.

      • epi kirjoitti:

        No ne on niitä perus Lahtelaisia jotka ei tiedä et pitäis pääasiallisesti ajaa oikeaa kaistaa eikä omia aina sitä vasenta kaistaa,tosin olen kuulut et autokoulussa opetetaan ajaan pitkään vain vasenta kaistaa jos on tarkoitus jonkun kilometrin päästä kääntyä...eli autokoulussakin on jotain mätää

        @epin mainitsema autokoulun opetus sopii hyvin esim. ruuhkaliikenteessä monikaistaisilla teillä ajettaessa. Moottoriteiltä ei lähde vasemmalta kaistalta vasemmalle kääntyviä liittymiä, joten siellä kuuluu ajaa aina vapaana olevaa oikeanpuoleista kaistaa. Kun moottoritie jakaantuu useampaan suuntaan, noudatetaan tietysti kaistan yläpuolella olevia opasteita.

      • jag undrar bara
        ÄMMÄÄ TURPAAN! kirjoitti:

        Tuossa yläpalkin Rattiraivo-pikkukuvassa on niin aivan helvetin raivostuttavan näköinen ja aggressiivinen riidanhaastajaämmä (vaikka kuva onkin näytelty stockphoto-kuva), että tekisi mieli ottaa kunnon nyrkkitappelumatsi tuon nartun kanssa, alistaa häntä ja näyttää hänelle hänen paikkansa maailmassa!

        Hoitaisitko myös hanuripuolen ?

      • Niin tai näin

        Ettet vain olisi niitä, jotka eivät ymmärrä, että sillä vasemmalla kaistalla ajetaan niin kauan, että oikealle kaistalle siirtyessä on muodostunut turvaväli ohitettavaan? Kukaan järkevä ihminen ei vaihda kaistaa ohitettavan nenän eteen vain sen takia, että joku toisista tielläliikkujista piittaamaton roikkuu takapuskurissa. Tietysti on myös niitä, jotka eivät uskalla vaihtaa takaisin sille oikealle kaistalle, kun ovat kerran vasemmalle uskaltautuneet!

    • sääntöjenmukainen

      Jatkuvastihan tuota näkee. Eilen juuri oli telkkarin uutisissa juttua turvattomuuden lisääntymisestä liikenteessä. Näistä höyrypäistähän se johtuu. Jos pidettäisiin pää kylmänä ja ajatus mukana liikkuessa. Toisten kouluttaminen liikenteessä on paitsi turhaa, myös täysin hyödytöntä.

    • perusjuntti

      En nyt muista milloin viimeksi näin on käynyt, mutta aika yleinen tilanne on sellainen että olen ajanut vakionopussäätimellä toisen auton kiinni. Olen siis ajanut jo pitkän aikaa keskimäärin nopeammin kuin tämä saavutettu ajoneuvo. Käytin sanaa keskimäärin siksi että aika usein tuon kuljettaja on sellainen jonka nopeus vaihtelee paljon. Hän ajaa hiljaa kun tulee mutka, tai silta tai liikennettä vastaan. Rekan ohitusta emmitään pitkän aikaa jne.

      Rattiraivo ilmenee niin että kun ohittaa tällaisen auton, niin hän saattaa kiihdyttää, melkoisella varmuudella vilkuttelee valoja ja ehkä soittaa myös torvea. Jos siirryn takaisin vakionopeuteen, jotan olen ajanut jo aikaisemmin, niin on aika todennäköistä että tämä ohitettu painelee euraavassa hyvässä ohituspaikassa ohi jatkaa siinä sitten taas sitä vaihtelevalla nopeudella ajoa.

      Auto on aika usein joku tylsä sinimen vähän vanhemman mallin Golf tai Vento, eli tällainen perhepappa-auto, jonka ratissa on 50-60 vuotias pönäkkä isäntä. Sen voisi vielä mainita että tapahtumapaikka on jossain maakunnassa.

      • Perusjuntti

        Korjaus... merkiksi piti nimetä Golf tai Avensis... voi kyllä olla myös Vento tai Corolla...

      • Mikähän sille tuli

        Pari vuotta sitten ajelin Tampereelta Lahden suuntaan tiellä numero 12. Vakionopeudensäädin oli päällä, ja saavuttelin hiljalleen yhtä Peugeotia. Yhdessä kohdassa rajoitus muuttuu muutaman kilometrin matkalle 80 -> 100 mutta tuo Peugeot ei lisännyt nopeuttaan. Tämän ansiosta se olikin hyvin helppo ohittaa, ja välimatkaakin tuli ihan mukavasti.

        80 rajoitus alkoi ja jatkoin samalla nopeudella kuin aiemminkni 80 alueella. Sanomattakin on selvää, että hyvin pian se Peugeot oli takapuskurissa kiinni. Hetken päästä se meni sitten ohi oikealle kaartuvassa mutkassa, missä näkyvyys eteenpäin oli huono. Täysin tuuriohitus siis. Ei sentään jäänyt eteen tukoksi, vaan jatkoi hieman nopeammin, mutta pian saavutimme muutaman auton letkan joka eteni meitä hitaammin. Peugeot jäi niiden taakse ensin ajelemaan, mutta sitten ilmeisesti kävi ärsyttämään liikaa kun ilmestyin sinne taakse ajamaan. Noista muutamasta autosta kun mentiin ohi Pälkäneen risteyksen kohdalla, kääntyvien kaistojen yli... ja kääntyi sitten noin 1,5 kilometrin päästä tielle numero 322.

      • +62

        Joo. Siis tämä on juuri se raivostuttavin piirre teiden ritareissa. On se saatana kumma, pitää olla niin mahtipontinen ja taitavin kuski maan päällä, ettei ohi saa mennä. Itse todistan tätä joka päivä. Ajan Helsingistä Turun väylää ja siitä 2-tietä paikkakunnalla x. Joka päivä, siis joka päivä otan jonkun autoilijan kiinni, vakionopeudensäädin päällä. Heti ku pääsee kohdalle niin tällä sankarilla kiihtyy vauhti. Noh, annetaan herran mennä, ajattelen. Ja vauhti laskee reilusti alle.

        Oppikaa saatana ajamaan liikenteen mukaan jos ei oikeasti ole mitään syytä ajaa hiljempaa.

      • rico suave
        Mikähän sille tuli kirjoitti:

        Teillä vakionopeuskuskeilla on se vika että hinatte hiljaa aivan toiseen autoon kiinni koska pienen nopeuseron vuoksi se kestää, ja koska ohi päästään hitaasti joudutte ohitettavan keulaa viistäen ja kurat tuulilasille roiskuttaen ajamaan suoraan eteen, eihä se ole ihmekään jos ihmiset tuollaisesta raivostuu, toimitte kuin idiootit.

      • rico suave kirjoitti:

        Veikkaisin edellisen tapauksessa kyllä nopeuseroa olleen reilut 20 km/h, minkä ei pitäisi enää pakottaa missään nimessä heittelemään kuria toisen tuulilasille...

        Itsekin ajan usein vakkari päällä, mutta ohituksia varten, ihan turvallisuudenkin vuoksi, ojennan vähän sitä oikeaa jalkaa...

      • Mikähän sille tuli
        rico suave kirjoitti:

        Teillä vakionopeuskuskeilla on se vika että hinatte hiljaa aivan toiseen autoon kiinni koska pienen nopeuseron vuoksi se kestää, ja koska ohi päästään hitaasti joudutte ohitettavan keulaa viistäen ja kurat tuulilasille roiskuttaen ajamaan suoraan eteen, eihä se ole ihmekään jos ihmiset tuollaisesta raivostuu, toimitte kuin idiootit.

        En minä kuulu mihinkään vakionopeuskuskien ryhmään, jonka jäsenet toimivat aina samalla tavalla samoissa tilanteissa. Vastaan liikenteessä vain omista tekemisistäni, eikä kaunaisen purkauksesi sisältö juurikaan muistuta toimintaani. Ei varsinkaan tuossa tilanteessa, jossa ensin 80 alueella Peugeotin nopeus oli ehkä 75, satasen alueella Peugeotin nopeus ei muuttunut joten ohitus oli helppo tehdä, ja sitten myöhemmin Peugeotin nopeus 80 alueella oli reippaasti yli 80.

      • 10+11 ei ole 21

        No ohitat uudestaan jos siltä tuntuu. Ei ohittajan ohittamista ole kielletty.

      • Ior
        Mikähän sille tuli kirjoitti:

        Pari vuotta sitten ajelin Tampereelta Lahden suuntaan tiellä numero 12. Vakionopeudensäädin oli päällä, ja saavuttelin hiljalleen yhtä Peugeotia. Yhdessä kohdassa rajoitus muuttuu muutaman kilometrin matkalle 80 -> 100 mutta tuo Peugeot ei lisännyt nopeuttaan. Tämän ansiosta se olikin hyvin helppo ohittaa, ja välimatkaakin tuli ihan mukavasti.

        80 rajoitus alkoi ja jatkoin samalla nopeudella kuin aiemminkni 80 alueella. Sanomattakin on selvää, että hyvin pian se Peugeot oli takapuskurissa kiinni. Hetken päästä se meni sitten ohi oikealle kaartuvassa mutkassa, missä näkyvyys eteenpäin oli huono. Täysin tuuriohitus siis. Ei sentään jäänyt eteen tukoksi, vaan jatkoi hieman nopeammin, mutta pian saavutimme muutaman auton letkan joka eteni meitä hitaammin. Peugeot jäi niiden taakse ensin ajelemaan, mutta sitten ilmeisesti kävi ärsyttämään liikaa kun ilmestyin sinne taakse ajamaan. Noista muutamasta autosta kun mentiin ohi Pälkäneen risteyksen kohdalla, kääntyvien kaistojen yli... ja kääntyi sitten noin 1,5 kilometrin päästä tielle numero 322.

        Sinä menit ohi Peugeotista satasen alueella ja Peugeot hetkeä myöhemmin sinusta kasikympin alueella. Ja kääntyi vielä tielle numero 322. Vois sanoa, että RAGET jäi piippuun tässä tarinassa.

      • korjaa romus
        rico suave kirjoitti:

        Teillä vakionopeuskuskeilla on se vika että hinatte hiljaa aivan toiseen autoon kiinni koska pienen nopeuseron vuoksi se kestää, ja koska ohi päästään hitaasti joudutte ohitettavan keulaa viistäen ja kurat tuulilasille roiskuttaen ajamaan suoraan eteen, eihä se ole ihmekään jos ihmiset tuollaisesta raivostuu, toimitte kuin idiootit.

        Yleensä te jalkakaasulla ajajat ajatte mitä nopeutta sattuu, kaikkia muita nopeuksia paitsi sitä mikä rajoitus on.

        Eikö sulla toimi vinkkarit jos vesiroiskeet saa noin raivoihin?

      • Eikö käyny es mieles
        Mikähän sille tuli kirjoitti:

        Pari vuotta sitten ajelin Tampereelta Lahden suuntaan tiellä numero 12. Vakionopeudensäädin oli päällä, ja saavuttelin hiljalleen yhtä Peugeotia. Yhdessä kohdassa rajoitus muuttuu muutaman kilometrin matkalle 80 -> 100 mutta tuo Peugeot ei lisännyt nopeuttaan. Tämän ansiosta se olikin hyvin helppo ohittaa, ja välimatkaakin tuli ihan mukavasti.

        80 rajoitus alkoi ja jatkoin samalla nopeudella kuin aiemminkni 80 alueella. Sanomattakin on selvää, että hyvin pian se Peugeot oli takapuskurissa kiinni. Hetken päästä se meni sitten ohi oikealle kaartuvassa mutkassa, missä näkyvyys eteenpäin oli huono. Täysin tuuriohitus siis. Ei sentään jäänyt eteen tukoksi, vaan jatkoi hieman nopeammin, mutta pian saavutimme muutaman auton letkan joka eteni meitä hitaammin. Peugeot jäi niiden taakse ensin ajelemaan, mutta sitten ilmeisesti kävi ärsyttämään liikaa kun ilmestyin sinne taakse ajamaan. Noista muutamasta autosta kun mentiin ohi Pälkäneen risteyksen kohdalla, kääntyvien kaistojen yli... ja kääntyi sitten noin 1,5 kilometrin päästä tielle numero 322.

        Ei sulle tullu mieleen että jotkut ajaa samalla nopeudella oli se sitten 80 tai 100 koska tiet ovat yleensä samanlaisia molemmilla rajoituksilla. Järkevämpää ajaa koko matka 90 km/h kun sahata tasatarkkaan rajoitusten mukaan:DD

      • joopajoo321
        +62 kirjoitti:

        Joo. Siis tämä on juuri se raivostuttavin piirre teiden ritareissa. On se saatana kumma, pitää olla niin mahtipontinen ja taitavin kuski maan päällä, ettei ohi saa mennä. Itse todistan tätä joka päivä. Ajan Helsingistä Turun väylää ja siitä 2-tietä paikkakunnalla x. Joka päivä, siis joka päivä otan jonkun autoilijan kiinni, vakionopeudensäädin päällä. Heti ku pääsee kohdalle niin tällä sankarilla kiihtyy vauhti. Noh, annetaan herran mennä, ajattelen. Ja vauhti laskee reilusti alle.

        Oppikaa saatana ajamaan liikenteen mukaan jos ei oikeasti ole mitään syytä ajaa hiljempaa.

        En tiedä mitä sinä teet VÄÄRIN vai mitä takapuskurissasi lukee mutta kun itse ohitan jonkun ei takana tuleva kyllä koskaan ohita minua sen jälkeen. Yhden neuvon voin antaa että jos ohitat esim 120 km/h rajoituksella autoja ja sitten tulee 80 km/h rajoitus ja alat jurnaamaan lainkuuliaisesti about 78 km/h on aika varmaa et sust tulee ohi ne ohitetutkin.

      • Pollarit 80 alueelle
        Eikö käyny es mieles kirjoitti:

        Ei sulle tullu mieleen että jotkut ajaa samalla nopeudella oli se sitten 80 tai 100 koska tiet ovat yleensä samanlaisia molemmilla rajoituksilla. Järkevämpää ajaa koko matka 90 km/h kun sahata tasatarkkaan rajoitusten mukaan:DD

        Niin, sitten kun itse ajaa nopeusrajoitusten mukaan ja ohittaa sut satasen alueella, niin olet takapuskurissa kiinni 80 alueella. Varsin usein noilta "90 ajajilta" puuttuu kyky jättää turvallinen välimatka edellä ajavaan autoon.

    • Automies osaa

      Minä kyykytän jatkuvasti koska se on niin hauskaa kun tietää mallimerkinnöistä ja muutenkin 98% autoista tehottomia perhekoppuroita. Valoissa ajan aina viereiselle kaistalle jos se on vapaana (yleensä bussikaista) jos liikennevalot punaisella ja kyykytän toisella kaistalla olevaa kun valot vaihtuvat ja vaihdan sitten kaistaa kyykytetyn eteen, joskushan sitten valot vilkkuu jne. mutta muahan ei vois pas-kan vertaa tuommoinen vilkuttelu ärsyttää kun seuraavissa valoissa jätän taas autot seisomaan. Automaattivaihteisto on sport-asetuksella ja hurja voima vie minut horisonttiin. Yleensä kiihdytän vain 70-80km/ asti 50km/h alueella jottei kortti lähde. Autoni on Bmw 745i -03 sain saksasta suht edullisesti verrattuna Suomen hintoihin. 333hp hoitaa tehtävänsä.

      • eurot vilisee

        Paljonko siihen renkaat ja normihuolto maksaa.

      • Automies osaa
        eurot vilisee kirjoitti:

        Paljonko siihen renkaat ja normihuolto maksaa.

        Palkkani on kohtuu hyvä joten ei haittaa.. Ajamisen nautinto menee edelle ja säästöönkin jää rahaa hyvin. Vauhdikkaita kilometrejä kertyy vuodessa vain 10tkm joten näin on hyvä!

      • rahamiäs
        Automies osaa kirjoitti:

        Palkkani on kohtuu hyvä joten ei haittaa.. Ajamisen nautinto menee edelle ja säästöönkin jää rahaa hyvin. Vauhdikkaita kilometrejä kertyy vuodessa vain 10tkm joten näin on hyvä!

        Juuri näin. Antaa tuulipukujen miettiä huoltojen ja renkaiden hintoja. Autoiu saisi yleensäkin olla huomattavasti kalliimpaa, niin ei tarvitsisi katsella kaiken maailman taviskinnereitä, riisikuppeja ja tehtaalla valmiiksi ruostuneita ranskanperunoita. Lähtisin siitä, että sekä bensa että diesel voisivat maksaa esimerkiksi 10 euroa litra niin tulisi teille tilaa!

      • Vode 666

        Mistä lähtien pemarissa on ollut "hurjaa voimaa"??? Uutena ollut ehkä tuo 333hp mutta tuskin puoli miljoonaa ajettuna...

        Mutta onhan se pieni pilisellekin suotava onnen tunne edes jossain asiassa.

      • ihan vaan Skyline
        Automies osaa kirjoitti:

        Palkkani on kohtuu hyvä joten ei haittaa.. Ajamisen nautinto menee edelle ja säästöönkin jää rahaa hyvin. Vauhdikkaita kilometrejä kertyy vuodessa vain 10tkm joten näin on hyvä!

        Et vastannut kysyjälle renkaista ja huollosta.. etkö tiedä? :D
        Kukaan ei palkastasi ollut kiinnostunut. Ja jos liksa erikoinen, miksi tuot Saksasta vanhaa Bemmiä edullisesti..?!

      • 11+13 ei ole 24
        rahamiäs kirjoitti:

        Juuri näin. Antaa tuulipukujen miettiä huoltojen ja renkaiden hintoja. Autoiu saisi yleensäkin olla huomattavasti kalliimpaa, niin ei tarvitsisi katsella kaiken maailman taviskinnereitä, riisikuppeja ja tehtaalla valmiiksi ruostuneita ranskanperunoita. Lähtisin siitä, että sekä bensa että diesel voisivat maksaa esimerkiksi 10 euroa litra niin tulisi teille tilaa!

        Nyt unohtuu se tärkeä pointti, että ei ole ketä vastaan päteä ja tuntea paremmuutta jos ne riisikupit ja ranskanpotut on poissa sieltä.

      • Tietäjä

        :D jeesus mikä juntti :D

      • Hupinsa kullakin

        nm. "Automies osaa" on henkiseltä tasoltaan alle mopoautoiän vaatimat 15 -vuotta. Tiedän ja tunnen noita "osaajia", mutta lähinnä ne ovat säälittäviä olioita, joille autoilu on osa säälittävää identiteettiä. Joskus sanotaan, että auto on peniksen jatke, mutta nykyään "osaajia" löytyy erityisesti naiskuskeista? Jos tapaan samaisen henkilön esim. seuraavalla huoltamolla, vedän turpaan (en naiskuskeja), mutta niin, ettei pahoja jälkiä jää näkyviin. Monesti saatan ohimennen potkaista vaikkapa toisen peilin paskaks tai päästää kaikki renkaat tyhjiks. Nämä osaajat ovat yleensä näet aika nyhveröitä, jotka eivät pärjää niille, joilla on voimaa omasta takaa...

      • HAH HAH

        "Automies osaa" Ne aivot (tai sanoisinko rusina) on sinullakin haarojen välissä sen nysän kaverina. Voi reppanaa, et sinä mitään osaa

      • aallonpohjalla

        Taidan kyllä tietää kuka olet jos autosi punaseen vivahtava ja makaa tuolla yhteistallissa pääkaupunkialaueella kuin väsähtänyt vanha lehmä. Voineen sanoa, että ei yllätä tuo toimintamalli. Luulet vielä jotakin kiinnostavan tuo vanhan diesel lahnan ryntäyttely. Typeryyttä ei voi paikata autolla eikä tasan vanhalla rojulla.

      • Automies osaa
        ihan vaan Skyline kirjoitti:

        Et vastannut kysyjälle renkaista ja huollosta.. etkö tiedä? :D
        Kukaan ei palkastasi ollut kiinnostunut. Ja jos liksa erikoinen, miksi tuot Saksasta vanhaa Bemmiä edullisesti..?!

        No ei mulla ainakaan postiautoa ole, ratti väärällä puolella on hyvä jakaa postia. Ei ole tarvinut huoltaa vielä erikoisemmin kuin öljyjä vaihtaa mutta ei ne mitenkään hirveän hintaisia ole. Renkaat on melkein uudet 20"

      • lippisauto?

        En ketais ajaa noin vanhalla autolla. Onko edes neliveto?

      • BMW 320dA LCI
        Hupinsa kullakin kirjoitti:

        nm. "Automies osaa" on henkiseltä tasoltaan alle mopoautoiän vaatimat 15 -vuotta. Tiedän ja tunnen noita "osaajia", mutta lähinnä ne ovat säälittäviä olioita, joille autoilu on osa säälittävää identiteettiä. Joskus sanotaan, että auto on peniksen jatke, mutta nykyään "osaajia" löytyy erityisesti naiskuskeista? Jos tapaan samaisen henkilön esim. seuraavalla huoltamolla, vedän turpaan (en naiskuskeja), mutta niin, ettei pahoja jälkiä jää näkyviin. Monesti saatan ohimennen potkaista vaikkapa toisen peilin paskaks tai päästää kaikki renkaat tyhjiks. Nämä osaajat ovat yleensä näet aika nyhveröitä, jotka eivät pärjää niille, joilla on voimaa omasta takaa...

        hupinsa kullakin on sitten visiin mielestään TOSI MIES!Minä vedän turpaan ja rikon peileijä... jooopa jooo.Tuosta eninmäisestä saat hyvin äkkiä pahoinpitely syytteen ja toisen kohdalla sitten saat korvata rikkomasi tavarat.Joten,potki vaan peilejä paskaksi ja 20" tuumaisia renkaita niin pääset ostamaan uusia.Vinkkinä vain ettei ole halpoja ;)

      • Tielläliikkuja
        Automies osaa kirjoitti:

        Palkkani on kohtuu hyvä joten ei haittaa.. Ajamisen nautinto menee edelle ja säästöönkin jää rahaa hyvin. Vauhdikkaita kilometrejä kertyy vuodessa vain 10tkm joten näin on hyvä!

        Toivottavasti tapat vain itsesi.

    • köyhän raivot

      monet "raivoajista"ja roikkujista ajaa vanhoilla autoilla eli kyllä kaikkia vanhoja japsi-merkkejä on yhtälailla edustettuna raivoajissa kuin teinien 15-20v vanhoja Bemuja, Audeja jne... Pää kuumenee ku ei oo ilmastointia pojilla/papoilla autoissa...

    • tämän kerran..

      Mikäs se tilanne sitten oli mistä se mersuäijä kimpaantui? Eihän puskurissa roikkuminen ja keskarin näyttäminen tietenkään mitenkään asiallista ole mistään syystä, mutta kai sillä äijällä jokin syy oli ainakin omasta mielestään. Tästä aloituksesta jäi hieman sellainen tunne, että aloittaja itse on töpeksinyt ensin eikä ole sitä edes itse huomannut.

    • dgsgkkskgkg

      Venäjällä näkee rattiraivoa jatkuvasti.
      Ja kyllä suomessakin venäläisten toimesta.
      Kyllä siinä uusrikkaan nousukasvenakon naama muuttuu punaseks kun ei saa sillä upealla toyotallaan tai nissanilla tilaa aina kun haluaa

      • no jaaappaaan

        ei toytotalla tai nissanilla ole upeaa autoa...

    • pösilötoimittaja

      http://www.iltalehti.fi/iltvautot/2012080109971748_v1.shtml

      Tämä se on Iltalehden toimittajan mukaan ´hupaisaa´ ja suloista.
      Pätkä jää kesken, jää verinen loppu näkemättä tästä hupailusta.
      Kai ne tien varressa tutkaavat poliisistkin ymmärtävät hupailua jos teen niille saman tempun kuin tuo maasturiöykkäri.

      • 245hp diesel

        ja Tojoterot siinä taistelee... Kyllä huomaa täällä Suomessakin että Toyoteroilla käy pää kuumana mutta niistä pääsee eroon siten että kiihdyttää edelle kun eihän Suomiterojen pas-kat 1.8 tai 2.0 Avensikset kulje mihinkään ja Land Cruiserit vielä huonommin.

      • LOL
        245hp diesel kirjoitti:

        Ja sinä olet niiden edessä kyykyssä...

      • 245hp diesel
        LOL kirjoitti:

        Ja sinä olet niiden edessä kyykyssä...

        Kyykyssä tai ei, mutta nimenomaan edessä! Siinäpähän katselevat perävalojani, kun vielä hetken ne näkevät.

      • LOL
        245hp diesel kirjoitti:

        Kyykyssä tai ei, mutta nimenomaan edessä! Siinäpähän katselevat perävalojani, kun vielä hetken ne näkevät.

        Ja silti onnistut olemaan niiden edessä kyykyssä :D

      • HAH HAH
        245hp diesel kirjoitti:

        ja Tojoterot siinä taistelee... Kyllä huomaa täällä Suomessakin että Toyoteroilla käy pää kuumana mutta niistä pääsee eroon siten että kiihdyttää edelle kun eihän Suomiterojen pas-kat 1.8 tai 2.0 Avensikset kulje mihinkään ja Land Cruiserit vielä huonommin.

        245hp diisseli on just niitä kusipääkuskeja, joiden ei missään nimessä pitäisi olla tienpäällä. No, tämänlaisen hepun kulkupelit on aina JATKEITA sille pienelle nysälle siellä haarojen välissä -samassa paikassa missä aivotkin.

      • BMW 320dA LCI
        HAH HAH kirjoitti:

        "No, tämänlaisen hepun kulkupelit on aina JATKEITA sille pienelle nysälle siellä haarojen välissä "

        Kenties,mutta sulta puuttuu se jatkokin.Ei ole kuin pieni nysä ;)

    • tyhmät hermostuu

      päivittäin näkee roikkumista ja muuta hermoilua stadissa ainakin kun töihin ajaa ja töistä palaa kotiin... Hermoheikkoa porukkaa liikkeellä ympäri vuoden mutta tuntuu että varsinkin kesällä ihmiset ajaa erityisen hermostuneina

    • Uskomatonta porukkaa

      Hauska lukea tätäkin ketjua ja huomata miten netin suojista on helppoa ja turvallinen kehuskella itseään ja omaa autoaan. Tietokoneen ääreltä on niin helppo hakata ketä tahansa parkkipaikoilla,netin ääreltä on hyvä ja helppo kehua oman autonsa suorituskykyä ja hevosvoimamääriä kun kenellekään ei tarvitse mitään todistaa. Pienet hiiretkin voivat uhota hakkaavansa tai kyykyttävänsä ketä tahansa. Autoja kolhitaan kymmenittäin joka päivä parkkipaikoilla eri puolella Suomea mutta kummasti vaan aina se kolhija jää tuntemattomaksi kun pelkurihiiret poistuvat paikalta kun ei sitä vertaa ole selkärankaa ja rohkeutta kohdata silmästä silmään kolhitun auton omistajaa. Liikenteessäkin kaikenmaailman Auto-Anterot kyllä peltikopin suojistakin keskisormea näyttävät,soittavat torvea,kiilaavat tai vähintään kiihdyttävät estääkseen toisen kaistanvahtamisen tai pelkästään kiusatakseen ohi pyrkivää. Olette te kyllä melkoisia sankareita,mutta vain netin suojissa tai auton peltikouren sisällä!

      • rekkamies

        Näinhän se menee, harmi vaan.
        Hyvä ja todenperäinen kirjoitus.
        "Uskomatonta porukkaa" oli fiksu kirjoitus, ainoa näistä muista.
        Se on liikenteessäkin yhtä harvassa kuin täälläkin.

      • naiskuski12345

        En ole menettänyt hermojani, mutta ärsyttää maanteillä ja kaupungeissakin sama ilmiö..olen nainen uudehkolla BMW:llä. Vaikka ajelen ihan pikkuverran ylinopeutta, siis oikeesti ihan vähän, niin kukaan miespuolinen henkilö ei voi ajaa takana. Pakko ohittaa naiskuski ja kun niiden autot tai polkimet eivät anna sitä ohitusnopeutta tarpeeksi...GRRR.. Maantiellä tai moottoritiellä, kun ohitan, niin yrittävät painaa raukat kaasua, etten pääsisi ohitse. Mitään vaaranpaikkoja en tee, olen kuitenkin maltillinen kuljettaja. Annan myös tilaa, jos joku ilmestyy taakseni ja haluaa ohitella. Viikko sitten oli just sellanen tapaus, joku vanhahko auto ajeli välillä kunnolla oikealla, sitten keskiviivan yli vasemmalle ja sitä rataa, aika pitkään. Sain hyvän ohituspaikan ja aloin ohittamaa autoa, siellä oli jotain nuoria kavereita auto täynnä, kuljettaja yritti lisätä vauhtia, etten pääsisi ohi. Lisäsin minäkin kaasua ja ohitin ne "nuorukaiset". Haluaisin tietää:miksi miesten on vaikea ajaa naisten perässä, vaikka vaudin tai muun sellaisen syyn vuoksi ei tarvitsi "hötkyillä". Lisäksi, autolla ei ole merkitystä, olen ajanut tosi monella, isolla uudellakin autolla ja mies on istunut vieressä. Purnasin tätä silloin miehelleni, tämä tokaisi, että ne tekevät sulle vaan kiusaa...paina kaasua. Pitääkö tämä paikkansa....

      • naiskuski12345 kirjoitti:

        Mitä sää nyt selität? Ei sitä edessä ajavan auton kuljettajan sukupuolta edes näe, jos ei nyt ihan roiku puskurissa kiinni tai jos et aja avoautolla.

        Itse olen huomannut tuollaista kiusaamishalua, kun ajan tehokkaalla moottoripyörällä sääntöjen mukaan. On varmaan kiva kiilailla, kun joku ajaa yli 1000-kuutioisella pyörällä maltillisesti, ja kerrankin pääsee näyttämään, kuinka sillä nelipyöräkotilolla oikein kaahataan!

        Joillakin on kiusaamisentarve. Aiheeksi kelpaa mikä vain, kuten asiallisesti ajava moottoristi tai nainen ratissa. Hölmöily alkaa, kun huomataan, että oman ajopelin ominaisuudet näyttävät antavan mahdollisuuden öykkäröidä. Ikään kuin niiden lippispoikien ja audi-insinöörien ja ties minkä hitsaripoikien loogiseen ajatteluun ei mahtuisi lainkaan, että jotkut ymmärtävät liikenteen olevan yhteistoimintaa ihmisten pääsemiseksi paikasta toiseen.

      • Fillarikundi
        naiskuski12345 kirjoitti:

        En ole menettänyt hermojani, mutta ärsyttää maanteillä ja kaupungeissakin sama ilmiö..olen nainen uudehkolla BMW:llä. Vaikka ajelen ihan pikkuverran ylinopeutta, siis oikeesti ihan vähän, niin kukaan miespuolinen henkilö ei voi ajaa takana. Pakko ohittaa naiskuski ja kun niiden autot tai polkimet eivät anna sitä ohitusnopeutta tarpeeksi...GRRR.. Maantiellä tai moottoritiellä, kun ohitan, niin yrittävät painaa raukat kaasua, etten pääsisi ohitse. Mitään vaaranpaikkoja en tee, olen kuitenkin maltillinen kuljettaja. Annan myös tilaa, jos joku ilmestyy taakseni ja haluaa ohitella. Viikko sitten oli just sellanen tapaus, joku vanhahko auto ajeli välillä kunnolla oikealla, sitten keskiviivan yli vasemmalle ja sitä rataa, aika pitkään. Sain hyvän ohituspaikan ja aloin ohittamaa autoa, siellä oli jotain nuoria kavereita auto täynnä, kuljettaja yritti lisätä vauhtia, etten pääsisi ohi. Lisäsin minäkin kaasua ja ohitin ne "nuorukaiset". Haluaisin tietää:miksi miesten on vaikea ajaa naisten perässä, vaikka vaudin tai muun sellaisen syyn vuoksi ei tarvitsi "hötkyillä". Lisäksi, autolla ei ole merkitystä, olen ajanut tosi monella, isolla uudellakin autolla ja mies on istunut vieressä. Purnasin tätä silloin miehelleni, tämä tokaisi, että ne tekevät sulle vaan kiusaa...paina kaasua. Pitääkö tämä paikkansa....

        Mä ainakin tykkään fillarilla ajaessa ajaa nimenomaan naisten perässä. Mitä niukempi vaatetus, sen parempi. Seuraan edessäni ihanasti keinuvaa takamusta kuvitellen kaikkea kivaa samalla. Lopulta jos nainen havaitsee minut tai alkaa olla housut kireällä poikkean metsään tai muualle luontoon pikku tauolle.

      • ........------------
        heraldikko kirjoitti:

        Mitä sää nyt selität? Ei sitä edessä ajavan auton kuljettajan sukupuolta edes näe, jos ei nyt ihan roiku puskurissa kiinni tai jos et aja avoautolla.

        No ihan totta se on, jos on lippis päässä tai lyhyt tukka ei kukaan yritä sillätavalla ohi, kuin silloin jos on pitkä tukka..
        Tämän sanoi ystäväni, joka miespuolinen pitkähiuksinen.

      • Ajo-oppilas
        naiskuski12345 kirjoitti:

        En ole menettänyt hermojani, mutta ärsyttää maanteillä ja kaupungeissakin sama ilmiö..olen nainen uudehkolla BMW:llä. Vaikka ajelen ihan pikkuverran ylinopeutta, siis oikeesti ihan vähän, niin kukaan miespuolinen henkilö ei voi ajaa takana. Pakko ohittaa naiskuski ja kun niiden autot tai polkimet eivät anna sitä ohitusnopeutta tarpeeksi...GRRR.. Maantiellä tai moottoritiellä, kun ohitan, niin yrittävät painaa raukat kaasua, etten pääsisi ohitse. Mitään vaaranpaikkoja en tee, olen kuitenkin maltillinen kuljettaja. Annan myös tilaa, jos joku ilmestyy taakseni ja haluaa ohitella. Viikko sitten oli just sellanen tapaus, joku vanhahko auto ajeli välillä kunnolla oikealla, sitten keskiviivan yli vasemmalle ja sitä rataa, aika pitkään. Sain hyvän ohituspaikan ja aloin ohittamaa autoa, siellä oli jotain nuoria kavereita auto täynnä, kuljettaja yritti lisätä vauhtia, etten pääsisi ohi. Lisäsin minäkin kaasua ja ohitin ne "nuorukaiset". Haluaisin tietää:miksi miesten on vaikea ajaa naisten perässä, vaikka vaudin tai muun sellaisen syyn vuoksi ei tarvitsi "hötkyillä". Lisäksi, autolla ei ole merkitystä, olen ajanut tosi monella, isolla uudellakin autolla ja mies on istunut vieressä. Purnasin tätä silloin miehelleni, tämä tokaisi, että ne tekevät sulle vaan kiusaa...paina kaasua. Pitääkö tämä paikkansa....

        En oo varma onks tää just naiskuskeille, mutta saman olen huomannut ajo-oppilaana! Mun iskä opettaa mua ajamaan ja tuntuu että valkoinen kolmio perässä on "pakollinen ohitus -merkki".

        Olen itse ollut nyt liikenteessä ajo-opetusluvalla melkein 4kk joten vaihteen vaihdot, vilkut, kaistanvaihdot ja sopivassa rytmissä liikenteen seassa ajaminen onnistuvat jo hyvin. On kuitenkin riemastuttavaa huomata, kuinka 60km/h tiellä ajaessa noin 65-70km/h näkee peruutuspeilistä tämän Jorman etsivän kuumeisesti sopivaa ohituspaikkaa, jotta voi sitten ajaa rauhassa 60 edessäni. Ja ohitushan siis todellakin kannatti, eikö niin?

        Sitten on vielä nämä super coolit 20-kymppiset, joilla on niin hirveän kova tarve näyttää "Itse siis en ole mikään ajo-oppilas enää". Ja sitten ohitetaan 40 tiellä keltaisen viivan yli jotta varmasti ehtii siihen liikennetöyssylle ennen minua. Itse jatkan noin 40km/h, jota kuuluukin ajaa, ja edessä oleva kaahaa vanhalla nissanilla karvanopat heiluen.

        Itse en vielä ole teoriakirjoissa törmännyt tähän "pakollinen ohitus -merkkiin", mutta varmaan sellainen siellä on, koska se tuntuu olevan niin hyvin hallussa :D

      • HAH HAH
        Ajo-oppilas kirjoitti:

        Pitäisiköhän saada takasin 8-kympin lätkät vuodeksi takaikkunaan.. no ei kait. Kyllä ne pikkuset lippalakkipojut kyllä huomaa, helvetinmoinen pakoputki peräs ja ääntä lähtee ko hinaajasta eikä kuiteskaan kulje mihinkään, on spoileria isoa ja pienta ja voi vee, kun ollaan rehvakkaita, toinen ääripää näissä lippalakkipojuissa on isin/äidin bemarilla tai mersulla ajavat käsi rennosti ikkunasta roikkuen ja ollaan niiiin kokeneita kuskeja, että... ja kunnes mälli käy, ja isin otsasuonet paukahtaa

      • wrtn
        Fillarikundi kirjoitti:

        Mä ainakin tykkään fillarilla ajaessa ajaa nimenomaan naisten perässä. Mitä niukempi vaatetus, sen parempi. Seuraan edessäni ihanasti keinuvaa takamusta kuvitellen kaikkea kivaa samalla. Lopulta jos nainen havaitsee minut tai alkaa olla housut kireällä poikkean metsään tai muualle luontoon pikku tauolle.

        se taisit olla sinä joka yhdessä uutisessa touhus kommandopipo päässä metsätien laidalla

      • Yleisesti
        Ajo-oppilas kirjoitti:

        En oo varma onks tää just naiskuskeille, mutta saman olen huomannut ajo-oppilaana! Mun iskä opettaa mua ajamaan ja tuntuu että valkoinen kolmio perässä on "pakollinen ohitus -merkki".

        Olen itse ollut nyt liikenteessä ajo-opetusluvalla melkein 4kk joten vaihteen vaihdot, vilkut, kaistanvaihdot ja sopivassa rytmissä liikenteen seassa ajaminen onnistuvat jo hyvin. On kuitenkin riemastuttavaa huomata, kuinka 60km/h tiellä ajaessa noin 65-70km/h näkee peruutuspeilistä tämän Jorman etsivän kuumeisesti sopivaa ohituspaikkaa, jotta voi sitten ajaa rauhassa 60 edessäni. Ja ohitushan siis todellakin kannatti, eikö niin?

        Sitten on vielä nämä super coolit 20-kymppiset, joilla on niin hirveän kova tarve näyttää "Itse siis en ole mikään ajo-oppilas enää". Ja sitten ohitetaan 40 tiellä keltaisen viivan yli jotta varmasti ehtii siihen liikennetöyssylle ennen minua. Itse jatkan noin 40km/h, jota kuuluukin ajaa, ja edessä oleva kaahaa vanhalla nissanilla karvanopat heiluen.

        Itse en vielä ole teoriakirjoissa törmännyt tähän "pakollinen ohitus -merkkiin", mutta varmaan sellainen siellä on, koska se tuntuu olevan niin hyvin hallussa :D

        Pyritään ajoharjoittelijan lähettyviltä pois koska tunnetusti tuo valkoinen kolmio tunnetaan "pöllökolmiona". Arvaamattomia liikkeitä ei aina ajo-opettajakaan ehdi estämään

        Ja se näyttämisen halu kakaroilla johtuu puhtaasti nykymaailman faktasta että kakaralla ei ole itsellään penniäkään kiinni rotiskosta.

      • Ajo-oppilas
        Yleisesti kirjoitti:

        Pyritään ajoharjoittelijan lähettyviltä pois koska tunnetusti tuo valkoinen kolmio tunnetaan "pöllökolmiona". Arvaamattomia liikkeitä ei aina ajo-opettajakaan ehdi estämään

        Ja se näyttämisen halu kakaroilla johtuu puhtaasti nykymaailman faktasta että kakaralla ei ole itsellään penniäkään kiinni rotiskosta.

        Juu, voi olla, että joskus on hyvä välttää valkoista kolmiota. Mutta silti.... Jos ajaa tasaisesti rajoitusten mukaan, en näe tarvetta tehdä turhia turhia ohituksia vain sen takia, että liikenteessä on ajo-oppilas. Turhat ohitukset, joilla ei voita mitään, ovat vain turha riski liikenteessä, luulisi jo monta vuotta ajaneiden tietävän sen!

    • ÄLLITÄLLI

      1) Autoilijat, jotka ovat unohtaneet hankkia autoihinsa vilkut, tämä on tyypillistä saksalaisautoilla ajaville. Ilmeisesti ei ole enää vara hankkia vilkkuja.

      2) Autoilijat, jotka munivat alle nopeusrajoitusten. Jos on satasen rajoitus, ajetaan 80:aa kymppiä (merkillä ei väliä/ iällä kyllä).

      3) Risteyksissä eteen tulevat ja jäävät sitten junnaamaan muuta liikennettä hitaammin eteen (merkillä ei väliä/ iällä kyllä).

      4) Jos on jotain tapahtunut tms (on poliisi, pelastuslaitos, tai auto muuten vain tien poskessa ihmisiä ympärillä) vauhti putoaa kun seinään ja jäädään tuijottamaan.

      5) Peltipoliisi tienposkessa, lyödään lossit lukkoon, eikä voida ajaa edes sitä sallittua nopeutta, vaan vauhti putoaa kun seinään.

      Tuossa tuota alkuunsa

      • Jep. Saksalaisilla autoilla ajaessa ei ilmeisesti myöskään tarvitse käyttää ajovaloja päiväsaikaan.

        Ja sitten mitä ihmettä ajattelee ne tyypit, jotka ajaa tuolla pienemmillä teillä hitaasti körötellen, mutta sitten ohituskaistan alussa painaa tallan pohjaan niin ettei ohi pääse tai ohittamisessa ei ole järkeä...? Sitten tottakai ohituskaistan lopussa pudotetaan se vauhti taas siihen rajoitukseen tai jopa vähän alle. Ilmeisen yleistä esimerkiksi Tampere - Vaasa välillä.

      • Antifilirenssikonsum

        6. Alamäki-autoilijat. Ne ovat sellaisia, joilla nopeus pysyy tasaisella tiellä suunnilleen vakiona, hidastuu ylämäessä kymmenisen km/h ja nopeutuu alamäessä kymmenisen km/h.

        7. Ohituskaista-autoilijat (a). Jos tiellä on horisontin taakse ulottuva tasainen jono, ohituskaistan sattuessa ohituskaista-autoilija kiihdyttää hurjaan nopeuteen ohituskaistalla ja palaa takaisin ajokaistalle vasta aivan ohituskaistan lopussa. Silloin on tietysti iskettävä lujasti jarrua, ettei ajaisi edellä olevan perään. Ja samalla saadaan aikaan jarrutusten ketjureaktio takana olevien keskuudessa. Mutta onneksi ohituskaista-autoilija itse pääsi ainakin 200 metriä eteenpäin jonossa ja nopeutti matkaansa monella sekunnilla.

        8. Ohituskaista-autoilijat (b). Ne ovat sellaisia, jotka ajavat keskimääräistä hitaampaa vauhtia. Sitten kun tulee ohituskaista, perässä tulija ei pääsekään ohi, koska ohituskaista-autoilija (b) tuntee leveällä tiellä olonsa turvalliseksi ja lisää reilusti kaasua.

        9. Ohittaja-hidastajat. Ne ovat sellaisia, jotka menevät ohi ja hidastavat heti sen jälkeen ajonopeuttaan niin, että ohitettukin jouduu hidastamaan. Nopeudensäätimellä ajaessa näitä kohtaa yllättävän usein.

      • Antifilirenssikonsum
        Antifilirenssikonsum kirjoitti:

        Unohdin listalta kiihdytyskaistan välttelijät. Ne ovat sellaisia, jotka luulevat, että kiihdytyskaistalla ei saa kiihdyttää nopeutta, vaan muun liikenteen sekaan pitää siirtyä niin pienellä nopeudella kuin suinkin voi.

      • muuten hyviä

        Mitä se ketään haittaa jos ajaa satasen rajoituksella vaikka 70km/h. Kunhan vaan päästää ohitse. Itse ainakin ajan jos vaikka olen liian ajoissa menossa johonkin.

    • jiihoo

      Kaikki muut autoilijat!!!

    • Meinasin kirjoittaa tähän jotain kun alkupään viestit vaikutti asiallisilta, mutta sitten kyllästyin kun luin noita "mul on muuten sporttibemari 521hv turbo V12 niin et köyhät kyykkyyn ja rahaa jää vielä säästöönkin..!!! " Joo joo vässykät teillä mitään bemareita oo, kunhan lesootte netissä ilman nimeä ja kuvaa. Todellisuudessa ajatte dösällä tai vanhalla 87 vuoden corollalla.

      • HAH HAH

        kaks vanhaa rotiskoa ajoi kolarin, mersu ja corolla. Arvaa kumpi jatko matkaa omin voimin ja kumpi hinattiin?

      • Audilla,muuten ok :)

        Yllä yksi harvoista fiksuista kommenteista tässäki ketjussa. Yllättäenhän siellä oli Baijerilaisen Mutteri Wirityksen omistava kuski, joka ekana pääsi paljastamaan korttinsa, että sitä pientä veitikkaa pitää kompensoida "isolla" moottorilla ja yleisellä perseilyllä liikenteessä. Ajele vaan ohi, ainoastaan samanlaiset noppakorolla-amikset sun perääs lähtee, tai koittaa lähteä.

    • Autoa joskus ajanut

      Oletetaan jotta eläkeläinen olisi halunnut ajaa suurinta sallittua nopeutta ( todellista ei mittarinäyttämää) ohituspaikkojen puutteen vuoksi, väärin toki roikkui perässä kun ei oikealta päässyt ohi. Viimeisen vikatikin rontti teki kun tuli mahdollisuus ajaa haluamaansa nopeutta sinä teiden ritari huolehdit vieläkin siitä ettei toinen voi vain tavallisesti ohittaa sinua. Sinunlaisia kuskeja on kumma kyllä vain pohjanlahden tällä puolella. Yksi hyvä esimerkki kun jono kulkee 85 satasen alueella, tulee ohituskaista keula-auto ajaa 105-110. Ohituskaista päättyy jonon nopeus 85-90. Kummalle nostat hattuasi yön yli nukuttuasi.

    • Jambo27

      On niitä oulun seudullaki.
      Mä vilautan jarruvaloja sievästi jos on joku persiissä kiinni.
      Jos ei auta avaan ikkunan ja näytän merkkiä et kui paljo väliä.
      Jos se ei auta niin toivon et sillä on puhallin isolla ja pöläytän kunnon diesel katkut päälle. Johan auttaa.
      Mut on se vaarallista touhua roikkua persiissä kun mullaki istuu muksut takana niin on se kiva ku sieltä tulee joku kaheli ajaan puskuriin kiinni.
      Yritin kerran pysäyttää yhren tienlaitaan et oisin vähän opastanu turvavälissä muttei uskaltanu pysähtyä ku hetken aikasemmin vähän näytin täpätyllä kärellä väli matkaa.

    • oma mutta maksettu

      Itselläni vanha kaasutin audi ja kommentoin koska tämä vanha 88 paska kertakaikkiaan ei kiihdy kuten entinen ruisku autoni.. nykyy perkeleesti ja bensa haisee mitää kuiteskaan ei tapahu ! niin kauan kun suomessa autokanta tällänen tämäkin paska 900e arvoinen .. joten nämä idiootit jota täällä leuhkii isän tai äidin ostamalla uudehkoilla autoilla niin vaan naurattaa !! menkää ressukat töihin ja hankkikaa se OMA auto ilman vanhempien avustusta !

      • Huohhh

        Jep, itsekkin hankin vanhan Tojotan 500€:llä. On kuin pahanen ruohonleikkuri, mutta toimii kuten pitääkin. Ylämäessä vauhti hidastuu, kun ei kone meinaa jaksaa vetää, oli sitten kuinka pieni vaihde silmässä. Jos jollakin menee moisesta hermot, niin ei voisi vähempää kiinnostaa.

    • Näkeväapso

      Puolisokeat kosteat kumipäät vihastuttaa minua missä vaan.

    • Bastrado

      Päivittäin tuntuu siltä että Korkeasaaren Paviaanit on päästetty häkistään pois ja pistetty liikenteeseen ,tosin nekin varmaan monesti ajaisivat paremmin liikenteessä pienellä pikakoulutuksella.

    • Moottoripyöräilijä

      Suomen liikenteessä on 99,9 prosenttisesti kusipäisiä autoilijoita

    • Joskus hälytysajoa ajaessa alkaa nämä muu liikenne ärsyttämään, pitää joskus väkisin tunkea liikenneympärässä vielä eteen tai sitte ei väistetä vaikka kuinka valot välkkyy ja sireeni soi.

    • ilkka*

      Ei koskaan. Vaaratilanteita aina joskus tulee, ja olen kohdannut näitä avaajan kaltaisia liikkujia. En vain viitsi siitä hermostua, jatkan matkaani ja annan tilaa toisille. En ymmärrä miksi ihmiset on niin herkkiä provosoitumaan toisten tiellä liikkujien virheistä, ja kiusanteosta. Ei siitä mitään hyötyä ole, päinvastoin.

    • Ärsyynnyn kun esimerkiksi moottoritiellä, ihmiset hidastavat alle satasen vauhtiin kesällä, hyvällä säällä, vain, koska poliisi on liikenteessä maijalla kyseisellä motarilla.....

    • Yualle

      Mikäs tossa. Ajoi sentäs ohi, kun motari alkoi.

      Mulla sama juttu, mut joku akka jäi Nissanil jumittamaan taakseni, vaikka motarikin alkoi.

      Jostain vitun Juupajoelta kurvasi perääni ja ajeli sit Oriveden kautta Treelle. Näytin ainakin kahteen kertaan vilkulla, että mene ohi ja toisella kerralla hidastin jopa kasikympist johonkin kuuteen kybään, mut ei siltikään ohittanut. Vattu mitä tontereita. Kaiken huipuks sit, kun päästiin Treel, niin motarin alettuakaan se ei uskaltanut ohittaa, vaan jatkoi tappituntumal!!!!!! Fffffattu!

    • Ämmäke

      Itse ajan päivittäin työmätkaani illalla Kehä I:seltä Tuusulan motarille - aamuisin sitten Tuusulan motarilta Kehä III:lle.
      Autonani on vanha Audi - ei mikään tykki, mut iha kiva ja hyvä ajaa. Nopeusmittari vähän valehtelee alakanttiin joten tottuneesti sitten ajan mittarin mukaan 10 yli sallitun, että EN olisi tien tukkeena. Annan tilaa ohittaville ja tielle liittyjille mahdollisuuksieni mukaan - pidän myös mielelläni turvaväliä. Käytän ennakoidusti vilkkua ja valoista lähtiessä pyrin kiihdyttämään ruppanallani mahdollisimman nopeasti sallittuun nopeuteen. En tahdo olla tukkeena, koska en itsekään tukkijoista niin välitä. Joskus menee hermot ja joskus ei - en silti ota typeriä riskejä.

      Olen tässä nyt kohta vuoden testaillut nopeuksien kanssa, että mikä olisi tarpeeksi yli sallitun, että saisin ajaa rauhassa - ei ole löytynyt. 80km/h alueella ajan vaikka 100km/h niin SILTI siinä takapuskurissa pitää roikkua pari kilometriä ennenko päästään keskaria osotellen ohi - miksi?
      100km/h alueella ajan vaikkapa 120km/h ja jälleen - takapuskuriin pitää jostain syystä päästä hönkimään pariksi kilometriksi ja sitten keso tanassa ohi - en voi kun ihmetellä. (Rekkakuskit tykkää muuten kiusata pienempiään ajamalla ylinopeutta rajotinta vastaan - ihan takapuskurissa kiinni.)

      Talvella pöröttelen hiuka hitaammin(autoni on vanha eikä siinä ole ABS-jarruja eikä muitakaan hienoja turvalaitteita), koska en halua joutua kolariin ja kehällä motarilla on ne 2-4 kaistaa, että räikköset ja grönholmit pääsevät kaahailemaan ohitse. Se ei kuitenkaan riitä vaan pitäähän sitä jäädä niitä valoja vilkuttelemaan ja ihastelemaan lohkeillutta puskurimaaliani.
      Turvavälejä ei pks:lla saisi pitää lainkaan - ne ovat automaattisesti väliintunkemiseen(ainakin 3 autoa kerralla pitää mahtua) tarkoitettuja rakoja varsinkin talvella jonne on sitten hyvä sillä uudehkolla autolla sutia ylinopeutta ja iskeä jarrut pohjaan - tajuamatta, että minun autoni EI EHKÄPÄ PYSÄHDYKÄÄN.
      Muutamat sydämentykytykset sain viime talvena juurikin näiden takia - onneksi pidän itseäni kohtuu taitavana ja ennakoivana kuskina ja kykenin onnekseni välttämään törmäykset(eli olen siis teiden tukko). Enkä ollut osallisena yhdessäkään kolarissa - taaskaan. Kiittäisin siitä ehkäpä malttiani sekä, että ymmärrän aamuruuhkan ja sen etten pääse kotiin niin nopeasti kun tahtoisin. vaikka pää punaisena joskus autossani karjunkin turhautumistani - ikkunat ovat kuiten kiinni.

      Karjapuskurillisen auton tahtoisin seuraavaksi - mielellään Dodge Ramin ni ei paljoo kiinnosta kun se bemmi,volvo,mersu tai audi jääpi alle. Ainakaan mua ei sitten talvella satu ;)

      Miksi ei voi läheä liikkeelle vaikka 10min aiemmin aamuisin, kun tietää, että siellä se aamuruuhka on? Miksi ei voi vaan hengittää syvään ja ottaa vaikka omana aikana rauhassa autossa kuunnellen lempimusiikkia? Miksi aina pitää olla otsasuoni pullottaen ratin takana ja aiheuttaa itselleen sekä muille vaaratilanteita?

      Mikäli ajaisin vaikkapa nyt Kehä I:sellä täysin lakien mukaan - mulla ois joka pvä uusi auto, kun vanha menis lunariin ;)

      • kysyn vaan et mitä**

        Kyllä sinä nyt ihan höpötät vaan että jos ajat 120km/h satasen alueella niin joku menee susta kesoa näytellen ohi. Ajat sit varmaan mutkat kans 120km/h? Nimittäin se on vittumaista muuten ajelee nii lujaa ettei ohi pääse mutta sit mutkis pitää alle sataseen hiljentää.

    • ghngmgh

      Tekisi mieli varsinkin nuijia noita 40 - kymppisiä taksikuskeja nyrkillä.
      Ajelevat takapuskuriin liimautuneena kiinni, naama norsunvitulla.

      Taksit verolle.g

    • nuijallekyssäsi

      Typerä perusnuija tulee moottoritielle liittymästä matelehtien olettaen muiden tekevän hälle tilaa. Melko montaa kertaa tilanne edessä, kun kruiserilla (tai ilman) ajan ja siinä vaan kiihdytyskaistalla ajelee rinnalla kunnes kaista loppuu ja joutuu väkisin painamaan jarrua tuo perusnuija.. ja sitten tullaan tietty seuraavaksi tekemään ohitusta juuri, kun mulla loppuu etäisyys edellä ajavaan rekkaan ja suljetaan näin tahalteen kaista.

      Mielestäni liikennesäännöt ssanovat, että moottorietielle tulija sovittaa nopeutensa muuhun liikenteeseen eikä päinvastoin. Moottoritietä ajavan KUULUU pitää nopeutensa tasaisena, jotta sinne tulija voi siihen paremmin sovitella nopeuttansa.

      Milloin teille kusipäillä tämä menee jakeluun?

      • megaramppi

        MIstä tää kolmion takaa tulijoiden väistely on saanut alkunsa. Se on hanusrista.
        Motarilla ajetaan tasaista nopeutta ja kolmion takaa tulijoilta vaditaan sen verran liikennesilmää, että kykenevät tulemaan sinne väliin samalla nopeudella.

    • Raivokkaita ratinpyörittäjiä taitaa näkyä melkein päivittäin ainakin ruuhka-Suomen liikenteessä. Mielestäni kannattaisi yrittää muistaa, ettei niin hidasta autoa olekaan, ettei sen nopeus riittäisi aiheuttamaan melkoista tuhoa kolaritilanteessa. Provosoituminen on aina vaarallista!

      Koska tiedän, etten pysty kouluttamaan muita tiellä liikkuvia, olen yrittänyt kouluttaa itseäni. Pidän itseäni suhteellisen sosiaalisena kuljettajana. Yritän parhaani mukaan ottaa huomioon myös muut tiellä liikkujat ja laukaista tai ehkäistä omaa stressiäni mm. seuraavilla "tempuilla":

      Jos joku roikkuu takapuskurissa, saatan hiljentää omaa ajonopeuttani, tai väistän heti seuraavassa mahdollisessa paikassa ja päästän auton ohi. Muistutan itseäni, että osalla kaahareista saattaa olla hyvinkin perustelu syy kiireelleen.;)

      Pidän huolta turvaväleistä edessä ja takanani, vaikka kieltämättä joskus joutuu ärsyttäviin tilanteisiin muista piittaamattomien kuljettajien vuoksi. Yritän silloin purra hammasta ja muistuttaa itseäni omasta vastuustani.;)

      Moottoriteiden liittymissä kiihdytän aina jonkin auton perään, en koskaan eteen.

      Moottoriteillä pidän vauhdin ja turvavälin aina samana liittymiä lähestyttäessä, jotta sieltä tuleva voisi halutessaan ajaa eteeni. (Yllättävän usein tulija kiilaa edessäni ajavan eteen pienempään turvaväliin.)

      Erityisesti ruuhka-Suomen liittymissä ajelee usein monenlaisia kiilareita ja kaahareita. Kiellän itseäni osallistumasta kisaan, ja hämmästyttävän usein huomaan ohittavani jonkin matkan päässä samoja autoja, jotka ovat yllättäen vähentäneet vauhtinsa alle sallitun nopeusrajoituksen.

      Maantiellä ajaessani saatan venyttää turvaväliä pitemmäksi lähestyessäni risteystä, jossa näkyy olevan jono odottamassa tielle pääsyä. Enää en anna "valomerkkikutsuja", koska tilanne saattaisi muuttua vaaralliseksi, jos odottaja reagoisi aikasytytyksellä.

      Tavoitteeni on yleensä päästä ajelemaan omassa rauhassa kaikkein kiireisimpien ja alle nopeusrajoitusten ajelevien jonojen välimailla.

      Yritän pitää kaasujalan kurissa, ettei tulisi otetuksi turhia riskejä, eikä nopeus karkaisi liian suureksi jonkun edessä ajavan, ärsyttävästi ajonopeuttaan vaihtelevan kuljettajan ohittamisen vuoksi.

      Jos pipo alkaa kiristää pitkällä matkalla, poikkean kahville.

    • Ämmäke

      Moottoritielle liittyvillähän on VAROITUSKOLMIO - eli periaatteessa motarilla ajavien EI pidä antaa tilaa eikä hidastaa/väistää ;) Juurikin siitä syystä saisi itselleen uuden auton vaikka joka päivä.

      • selvätsäännöt

        Ei SAA antaa tilaa veksaamalla nopeutta kuten ei saa myöskään hidastaa vauhtia ennen hidastuskaistalle siirtymistä. Poikkeustapauksissa voi antaa tietä raskaalle kalustolle jos sen voi tehdä vaarantamatta muuta liikennettä mutta kaistaa EI SAA vaihtaa siksi, että antaa tietä.

        Kaistaa voi vaihtaa heti sen jälkeen , kun raskas kalusto on tullut jo moottoritielle (noin periaatteessa näin).

      • Äijäke.

        Eikös jokaisessa autossa pidä olla varoituskolmio mukana, ajoi sitten moottoritietä tai muuta tietä?

      • Jos ajaa moottoritiellä tasaista nopeutta ja pitää edes jonkinlaista nopeuden edellyttämää turvaväliä, siihen mahtuu aina yksi samaan vauhtiin kiihdyttänyt tulija. Liityntäkaistan loppuessa voi toki tarpeen tullen myös nostaa vähän jalkaa kaasulta tai painaa lisää, jos tulija roikkuu rinnalla. Sitä eivät liikennesäännöt kiellä.

        Uusi auto saattaisi olla laiha lohtu vammautuneelle tai kuolleen omaisille. Yritetään siis jatkaa mahdollisimman turvallisesti ja ajella yhteishengessä edelleenkin.;)

      • ukkoke

        Sinun kannattaa ainakin itsellesi selvittää mitä ero on VAROITUSKOLMIOLLA ja väistämisvelvollisuudesta kertovalla KÄRKIKOLMIOKSI kutsutulla lliikennemerkillä.

      • Ämmäke
        Äijäke. kirjoitti:

        Eikös jokaisessa autossa pidä olla varoituskolmio mukana, ajoi sitten moottoritietä tai muuta tietä?

        Hitto nii - se oliki se kärkikolmio :D My bad ;)

      • Ämmäke
        ukkoke kirjoitti:

        Sinun kannattaa ainakin itsellesi selvittää mitä ero on VAROITUSKOLMIOLLA ja väistämisvelvollisuudesta kertovalla KÄRKIKOLMIOKSI kutsutulla lliikennemerkillä.

        HUOMASIN virheeni ja KORJASIN sen jo EDELLÄ kirjoitettuun viestiin.

    • Lukekaa nuijat

      Tom Vanderbiltin Traffic - why we drive the way we do (and what it says about us) -kirja ja pysykää poissa liikenteestä.
      Edellä olleet kommentit lukeneena saan kyllä hyvää todistusaineistoa suomalaisen ajokulttuurin kypsymättömyydestä ja peltilehmän merkityksestä metsäiselle kansalle. Kiitos kaikille kirjoittajille!

      • Pikkel

        Mä kun näytän takapuskurissa roikkuvalle habaa niin ne alkaa kunnioittaa. Ne tietää että tota ei kannata suututtaa. Haba jotain 60cm korkee kukkula.

    • oli veemäinen päivä

      Ajelin kerran Oulusta liminkaan, moottoritietä. Tarkoituksena oli ohittaa pari autoa, mutta ohituskaistalle oli jumittunut semmonen pikkunen suzuki kuormuri, jota koristi 80/tarra.

      Tuo yritti ja yritti kovasti ohitella niitä kahta, jotka itse aioin ohittaa.
      Lopulta siirryin omalle kaistalle ja matelin 80 km/h koska mikään noista autoista ei ajanut lujempaa.

      No nuo kaksi autoa siirtyivätkin kempeleen liittymästä pois ja tuo suzukin läski äijä siirtyi takaisin normikaistalle. Kyllä vitutti kun se 80km/h posotti ohituskaistalla.

    • aikamoistanokittelua

      Juu onhan näitä ärsyttäjiä liikenteessä. Mm. "vakionopeuskuskit", jotka ajavat aina 90 km/h oli sitten nopeusrajoitus 80 tai 100 km/h, sitten on tämä yleinen ohitustapa, että moottoritiellä, vaikka ei ole mitään kiirettä pois ohituskaistalta kurvataan ohitetun auton eteen alle turvavälin, urpoimmat tekee tätä myös sadesäällä.

      Toinen yleinen virhe moottoritiellä on se, että ei ajeta tasanopeutta vaan vauhti hidastuu, kun lähestytään rekkaa ja tähän sitten jymähdetään kunnes takaa tulee tasaista vauhtia ajava auto joka siirtyy ohituskaistalle ja tämän eteen pitää sitten väkisin kammeta ajamaan sitä hitaampaa vauhtia. Rekan ohituksen jälkeen jäädään sitten ohituskaistalle ajamaan kiinni jotain horisontissa siintävää hitaampaa autoa 2 km/h nopeuserolla.

      Sitten just nää ees taas vispaajat joiden vauhti vaihtelee ja keskinopeus jää alle rajoitusten ja kun yrität ohittaa niin nostavat vauhtia helposti parikymmentä kilometriä tunnissa. Esim. satasen maantiellä voi olla helppo nakki ohittaa 90 km/h ajava auto, mutta ei enää menekään niin helposti, kun se nostaa vauhdin 110 km/h heti kun pääset vierelle. ja Samat urpot nostaa vauhtia vaikka ovat jonon ensimmäisiä heti kun maantiellä alkaa ohituskaista tai sattuu olemaan hävittäjien varalaskukenttä jossa tienpenkat ei pelota niin mahottomasti.

      Viimeksi maantiellä näin vaaratilanteen, kun valkoista audia ajanut blondattu keski-ikäinen ämmä ei päästänyt pakettiautoa ohi, vaikka pakettiauto oli ajanut edelläni tuon vaihtelevalla nopeudella ajaneen audin pidemmällä välillä kiinni, kiihdytti sitten ohitustilanteessa vaihtia hypähdysmäisesti ja pakettiauto joutui perumaan ohituksen vastaantulijoiden vuoksi.

      Juuri pakettiautolla voi olla iso ero siinä että se kiihtyy vielä 90-110 km/h suhteellisen helposti, mutta sitten jos tuossa tilanteessa ohitettava kiihdyttää niin saa odotella lahdesta jyväskylään että se paku kulkee 130 tai edes 120 km/h.

      Itsehän pyrin luonnollisesti ajamaan mahdollisimman tasaisesti ja ennakoivasti muut huomioiden ja suurin kasvamisen paikka on tietysti näiden pissapäiden ja maanteiden kuninkaiden/gattarien kestämisessä.

      Pari peukalosääntöä joita toivoisi kaikkien noudattavan: kun ohitat auton, palaa oikella kaistalle vasta, kun näet ohittamasi auton kokonaan taustapeilissä, sivupeili ei riitä turvaväliin. Ja kun ajat päätietä ja aiot kääntyä risteyksessä oikealle, pliide näytä sille kolmion takana odottavalle autolle ajoissa suuntavilkkua, että tietää voivansa tulla päätielle ja purkaa risteykseen mahdollisesti syntynyttä jonoa.

      Perään vielä provo: bemareissa ja lexuksissa on ilmeisesti tyyppivikana sähköt, kun suuntavilkut näyttävät lähes järjestään olevan aivan epäkunnossa.

    • liikenteen kukkasia

      Olen keskimääräistä parempi autoilija. Noudatan myös nopeusrajoituksia ja vältän nykyään turhaa ajoa jo polttoaineen hinnan vuoksi. Muitakin syitä toki on, mutta jääköön mainitsematta. Liikenteessä jurppii monikin asia:
      1) teiden kunto rapistunut hyvinvointivaltiossamme
      2) teiden kaahaajien ajotyyli ärsyttää/suututtaa
      3) kaahaajista seuraava esimerkki: moottoritiellä ensin ylinopeudella ohi, sitten paluu oikealle kaistalle autoni etuosaa hipoen ja sitten moottoritieltä poisvievälle rampille. Mikä älynleimaus!
      4) vilkun käyttö; ei käytetä lainkaan tai käytetään, kun kääntymistapahtuma jo alkamassa eli liian myöhään.
      5) ryhmittyminen keskikaistalle ja sitten käännytään oikealle!
      Jne jne. Näinkö ne opettivat autokoulussa? Tuskin!

      • BMW 320dA LCI

        "Olen keskimääräistä parempi autoilija."

        Tämä ei oikeastaan tarkoita mitään koska autoilijoita on niin monenlaista.Ja mistä kuvittelet edes olevasi tälläinen?? Tottakaii jokainen on mielestään liikenteessä aina oikeassa,mutta eriasia että onko.Ja juuri se että kokee olevansa muita parempi tekee ratin takana kusipään!

        Ainiii,muistakaa miinustaa! B_M_W autoilija kirjoitti tämän viestin.

      • BMW 320dA LCI
        BMW 320dA LCI kirjoitti:

        "Olen keskimääräistä parempi autoilija."

        Tämä ei oikeastaan tarkoita mitään koska autoilijoita on niin monenlaista.Ja mistä kuvittelet edes olevasi tälläinen?? Tottakaii jokainen on mielestään liikenteessä aina oikeassa,mutta eriasia että onko.Ja juuri se että kokee olevansa muita parempi tekee ratin takana kusipään!

        Ainiii,muistakaa miinustaa! B_M_W autoilija kirjoitti tämän viestin.

        Kiiitoksia miinuksistanne!Ne ovat minulle yhtäkuin plussia.

    • Harmittavinta.

      Liikenteessä ovat asuntovaununvetäjät ja asuntoautoilijat,he kun kyntävät pitkin tien keskiviivaa. Olenkin ihmetellyt kuinka rekkamiehet pystyvät ajamaan rekkojaan pitkin omaa kaistaa,mutta eivät nämä lasikuitulaatikkoa vetävät,tai ajavat. Mutta näinhän se on, että ammattilaiset ovat ammattilaisia.

    • ykskaks

      Raivostuttaa perässä luuraajat, vaikka ajelen nopeusrajoitusten mukaan. Ääliöt ei ymmärrä, millaista jälkeä tulisi, jos joutuisin tekemään äkkijarrutuksen. Pitäkää ***kele se reilu välimatka toiseen autoon. Ja sitten nää turhat ohittelijat. Vaarannatte hölmöilyllänne toistenkin turvallisuuden.

    • Hööpöilijä kai

      Mopoautoilijat ovat myös yksi arvaamaton riskiryhmä. Aiheuttavat varmaan monille autoilijoille stressiä ja vaaratilanteitakin.

      Työmatkalla ole joutunut välillä ajamaan 80:n alueella pitkiä matkoja hidastuneessa jonossa, jonka etummaisena ajaa mopoauto ihan keskiviivan tuntumassa. Riskiohitusten katseleminen on joskus hirvittänyt. Autot olisivat päässeet nopeammin ja turvallisemmin ohittamaan, jos mopoauto olisi ajanut lähempänä kaistan oikeaa reunaa.

      Miksi mopo- ja muutkin autot jäävät usein keskelle kaistaa odottelemaan kääntymismahdollisuutta? Onko ryhmittyminen ja vilkun käyttö unohtunut, vai eikö sellaisia asioita enää opetetakaan?

      • nallekarkit tasan

        Olet todellakin oikeassa mopoautoilijoista. Se on niin vaikeaa ajaa siellä missä hitailla ajoneuvoilla kuuluu, ja kun suuri letka on kerätty niin ei voida pysähtyä esim bussipysäkille hetkeksi ettei liikenne tukkeudu tolkuttomasti. Miettikää tilannetta jossa ambulanssilla kiire ohitse ja mopoauto vetää kapealla tielä 20 auton letkaa, siinä on aika riski ohitella kun on hätä suuri.

        Eivät lapset opi ennenkuin kielletään mopoautoilla ajo yli 50km/h rajoitusalueilla.

    • hiljaa hyvä tulee

      Niiiih...munki vanhassa mersussa tulee rajoitin vastaan jo 220km/h kohdalla...

    • jakke

      Se jurppii jos ollaan pysähtyneenä liikennevaloissa jonossa ja keskelläolija saa päähänsä että liikunpa 5m eteenpäin vaikka muu jono ei liiku. Kytkin kuluu ihmisillä turhaan ja liike on turhaa kun muutkin liikkuvat. Itse en liiku vaikka tilaa olisi edessä 10m. Miksei voi ajaa jo valmiiksi niin lähelle toista pysähdyksiin että riittää kerrasta?

      • Vode 666

        Automaatilla on kiva nostaa takana olijoiden verenpainetta... Jos ovat niin dameja että manuualilla ajavat.

      • LiikennevaloPeruutus

        Itse veivaan tietävän näköisenä ruuhka jonoissa edestakaisin ja joskus harvoin saan muunkin jonon tekemään samoin, silloin tunne on sanoinkuvaamaton onnistumisen ilo.

      • O - O

        Niinpä. Samalla pidät usein huolen siitä, etteivät oikealle kääntyvät pääse ohittamaan jonoa ja joutuvat odottamaan kääntymistä siihen asti, kunnes valot vaihtuvat seuraavan kerran.

        Usein pari-kolmekaistaisilla teillä oikealle kääntymiskaista on vapaa ja vihreä nuolivalo palaa, mutta jono seisoo kauempana suoraan jatkavien, itsekkäiden, autoaan tai polttoainetta säästävien kuljettajien vuoksi.

        Jos kaikki kiinnittäisivät enemmän huomiota kokonaistilanteeseen ja pyrkisivät antamaan tilaa myös toisille, rattiraivo vähentyisi.

    • mie vaan

      Anna niiden mennä ja naura vaan ja toivota heille onnea.Älä ota heidän käyttäytymistä itsellesi hermustumalla,sillä heillä on oma ongelma ja sinullahan sitä ei ole.Ajatteleppa asiaa uudelta näkökannalata.

    • folksvagon

      B_M_W autoilija ei kaiketi tunne sellaista käsitettä kuin itseironia.

      • p.ippeli

        juu on se kyllä noin just voi ihme sentään httovie

    • HalvallaPalvalla

      Autoilijoiden, moottoripyöräilijöiden jne. ajoneuvoilla liikkuvien tulisi aina ottaa huomioon ne ajokkinsa ominaisuudet ja suoriutumiskyky, noudattaa liikennesääntöjä ja tiedostaa että teillä on varmasti muutakin liikennettä. Ne jotka aivan tahallaan jättävät noudattamatta liikennesääntöjä ja pyrkivät aiheuttamaan epäjärjestystä liikenteessä ovat yksinkertaisesti epäkypsiä ja kyvyttömiä niinkin vastuuta vaativaan tehtävään kuin ajoneuvon kuljettamiseen. Kiire on todella todella huono tekosyy jos olet juuri typerän riskaamisen seurauksena aiheuttanut vakavan onnettomuuden. Ne jotka tahallaan pelleilevät liikenteessä ovat varmaan hyvin ylpeitä kun joutuvat makamaan halvaantuneena loppuikänsä, tai aiheuttavat sen jollekkin toiselle. Tosipaikan tullen on onnettomuuden välttämiseksi todella vähän aikaa toimia.

    • Ma(i)steri

      Pari tapausta on jäänyt mieleen. Ohitin Jyväskylän lähistöllä kaikkien sääntöjen mukaisesti traktorin ja sen perässä ajavan vanhahkon japanilaisen auton, jossa matkusti nuori perhe. Ollessani tämän takana tulevan auton kohdalla, se alkoi ohittaa traktoria. Huomattuaan minut auto palasi kokonaan omalle kaistalle ja kujettaja, nuorehko perheenisä näytti keskisormea ja päästyään traktorin ohi, alkoi ajaa perässämme muutaman metrin päässä. Sanoin eräälle autossamme matkustavalle, että ottaa takantulevasta valokuvan, niin että salama välähtää. Tämä sai auton jättäytymään reilusti taaksemme, mutta seuraavaan liikenneympyrään jonottaessamme auto oli jälleen takanamme ja kuljettajan suun liikkeistä näki hänen hokevan vittua ja perkelettä. Tässä tiemme erkanivat.

      Toinen tapaus sattui vastikään kotikaupungissamme. Kolmion takaa ajoi eteemme vanha mersu peräkärry perässään, kuljettajana nuorehko mies duunarivaatteissa. Jouduin tekemään äkkijarrutuksen ja tästä syystä painoin äänimerkkiä. Tämä älyn jättiläinen kommentoi minua näyttämällä keskisormea.

      Ei tämän vakavampia rattiraivoajia ole tielleni osunut. Sellaiset rattimiehet ärsyttävät, jotka alkavat osoittaa mieltään muille, kun ovat ensin itse olleet väärässä.

    • V ja I

      Viimeksi tänään Jyväskylässä seurasin vierestä, kun ympyrässä töpeksi pakettiautonkuljettaja (niinhän me kaikki joskus). Kanssa-autoilijansa ei olleet kovin ymmärtäväisiä ja kansainvälisiä käsimerkkejä näyteltiin ahkerasti. :D

      • O - O

        Jokaisen rehellisen kuljettajan on varmaan pakko myöntää, että jossain tilanteessa on todennäköisesti säästynyt vain toisten huomaavaisuuden ansiosta kolaroinnilta.

      • Jyväskylässä taitaa ihmisten pirullisuus päästä loistamaan juuri liikenteessä.
        Kaistaa vaihtaessa ei annettu tilaa ja tilan tullessa oikein kaahattiin täysillä tukkimaan etten pääsisi toiselle kaistalle. Kaistanvaihto johtui kaistojen maalaustöistä, että ihmiset näkivät selvästi olevan tilapäinen muutos, eikä omaa töpeksintää kaistojen valinnassa. Toinen mielenkiintoinen piirre on että kaasutetaan kohti, jos toinen on ajanut väärin. Hauska oli myös rampilta tullessani valtatielle. Takana rampilla ajaneen auton ohittaneen minut, että olisin törmännyt siihen ellen olisi ollut tarkkana.

    • Höpöttäjä oot

      heh, että sitten kun papalle tuli kaks kaistaa ja mahdollisuus ohittaa niin sinä idiootti vielä kiihdytit, et sitten aiemmin voinut kiihdyttää. Tuliko kenties vastaan autoja ettei pappa päässyt sinusta ohitte? Tai teitkö kentiös jonkun vaarallisen ajovirheen jonka takia pappa halus susta ohi. Kyl kaikkeen aina syy löytyy.

      • Elämänhallinta.

        Kannottajiat eivät ilmeisesti ole kuulleet puhuttavan Raivopuuskasyndroomasta.

        Suosittelen tutustumaan aiheeseen

        Mediuutiset.

        Raivopuuskasyndrooma on luultua yleisempia väkivaltaan johtava hallitsemattomia raivokohtauksia aiheuttava oireyhtymä IED.

        http://www.mediuutiset.fi/uutisarkisto/raivopuuskasyndrooma luultua yleisempi/a125192
        -----

    • kehityskykyinen ?

      Olikohan aloittaja jotenkin tien tukkona,
      jollain voi olla kiire/kiireempi johonkin,

      Kyllä kaikki mersut ovat hyviä autoja, paljon parempia kun keskimääräiset suomalaiset autot,
      sitä en tiedä ovatko kalliita nykyverotuksen aikana eli onko järkevä enää pitää.

      Onpa teillä murheita,
      enpä ihmettele kun aina riidellä ja erotaan,
      peiliin pitäis usein katsoa ja yrittää kehittää itseään.

    • Mulla menee hermot, kun teet istellesi eteen sellaisen 20 metrin turvavälin 80-120km rajoituksella. Aina täytyy takaa ajaa vain siihen täyttämään se turvaväli. Enkä tarkoita sitä, että hiljennys vaiheessa siihen kiilataan vaan ihan kun näkevät vain takana auton mahtuvan reiän vaikka edessä on pitkä jono autoja 1-2m välein.

      Itse en usko ennättäväni hiljentämään, jos edessä tulee äkkipysähdys 2m turvavälillä 100km vauhdissa. Suomi on näemmä täynnä huippukuskeja.

      Mutta onhan ne sitten 0,2 sekuntia nopeammin perillä ohituksen jälkeen.

      • keinot kovenee

        Tämä erityisen ärsyttävää talvella kun yrittää asiallisesti hiljentää nopeutta rampilla, siis vain kaasua nostamalla. Vielä erkanemisviitan jälkeenkin jonkin pitää kiilata edelle ja ne ovat aamuruuhkassa aina samat autot ja henkilöt.
        Viimein paloi pinna . Kun olin kouluttanut niistä pari kaasua ja jarrua säännöstellen lumivalliin, niin loppuipa töytäily ainakin heidän osalta.

    • Keskivertokuski

      Mua ei kovaa ajajat haittaa (kunhan eivät siis muille aiheuta vaaraa), vaan nää hidastelijat pistää kiehumaan!

      Jos näkee että takana tuleva ajoi normaalia vauhtia taaksesi eikä pääse ohitsesi esimerkiksi ruuhkan takia, voisitko ajaa edes sitä suurinta sallittua nopeutta eli mikä näkyy siinä pyöreässä liikennemerkissä tien vieressä!

      • Kysyn vain

        Käytkö sinä sitten hakkaamassa jokaisen sikaniskaisen rekkakuskin, kun he uskavavat madella edessäsi 90 km/h nopeudella?

    • Demen Tikko

      Piti juuri sanoa samaa,mutta unohdin jo mistä on kysymys ??

    • Mulla on kuuma vinkki kaikille niille joita korpeaa takapuskurissa roikkujat: Ottakaa jalka kaasulta, ja antakaa vauhdin hidastua. Kokeilkaa kuinka pitkään takanaolija jaksaa roikkua hanurissa. Tämä on erityisen hauskaa silloin, kun ohituskaistalla on autoja niin ettei takanatulija onnistuu välittömästi ohittamaan. Kun sitten näette peileistä että perässäroikkuja lähtee ohitukseen, nostatte keskisormen jo valmiiksi ryhdikkääseen tervehdykseen, ja seuraatte sillä ohittavaa autoa niin kauan kuin mahdollista, kuitenkin vähintään 15 sekuntia.

    • analyyzio

      Yhteinen tekijä näille liikenteen älykääpiöille raivoajille on se keskiarvoikäinen tai vanhempi auto (bmw,mersu, tojot, nissanit, audit jne.)... Tämä jo kertoo siitä että ei ole muutkaan asiat elämässä hallinnassa taloudellisestikaan, luultavasti koulut jääneet käymättä tai korkeintaan amispohjalla lisäksi muuten elämänhallinta hankalaa... Nämä alemman sosiaaliluokan edustajat sitten lähiöissä tappavat kännissä toisiaan kun lähiöpubista konttaavat jatkoille ja suurin osa rattijuopoista tulee myöskin luonnollisesti tästä ryhmästä kuten myös vaimonhakkaajat. Talousasiat yleensä perseellään ja muutenkin ymmärrys maailman mekanismeja kohtaan todella vajaavainen ja kun näihin käyttäytymismalleihin lisätään vahvat ennakkoluulot kaikkea erilaista kohtaan, muutoshaluttomuus ja yleinen vahva suvaitsemattomuus sekä haluttomuus kehittää itseään sivistyneemmäksi. Yleistä myös viha akateemista opiskelua ja yleisimmin tieteellistä kirjallisuutta kohtaan tässä ihmisryhmässä, tässähän meillä onkin suomalaisen perusjuntin ainekset kasassa. Onnea vaan teille pelleille kun valmistuttuani ajan Porsche Boxsterilla ohi.

      • Turha keulia!!

        No Porchen Boxterilla nyt ei ihan kauheasti kannata keulia ja uhota liikenteessä. Suorituskyky nyt ei juurikaan mairittele kyseistä automerkkiä. Porchellakin tietysti täytyy olla köyhällistölle suunnattu karvalakkimallinen "Corolla".

      • keep on dreaming boy

        Siinähän haaveilet Boxtereista. Tulet valmistumaan kortistoon. Maailman taloustilanne on menossa todella huonoksi.

    • CLS 65 AMG

      Boxterin saa jo niin halvalla,että tuollaisen voisi ostaa kakkosautoksi.

    • Fiat Stilo

      Tänään (Tiiriö, HML) pakettiauto seisoi vihreissä valoissa, kunnes lähti etanan vauhtia kääntyen vasemmalle; vasemmalle kaistalle edelleen madellen. Ajoin takana, ja päätin vaihtaa oikealle kaistalle mennäkseni ohi. Laitoin vilkun päälle, ja vaihdoin kaistaa, ja kun olin ohittamassa ko. pakettiautoa, alkoi sekin vaihtaa kaistaa ajamalla minun kylkeeni. Painoin kaasua ja ohjasin lisää oikealle, ja pääsin alta pois. Kun sitten katsoin peilistä taakse, pakettiauton kuljettaja heilutti juntin merkkiä minulle, eli voi minua, mitä menin tekemään...?

    • harald tutkii

      joka päivä näkee raivoamista ja muuta tempoilua ja pullistelua liikenteessä

    • Anonyymi

      Mun puoliso raivoaa IHAN jokaiselle joka hänen mielestään töpeksii.. Aivan järkkyä kyllä!! Eikä hän näe itsessään virhettä ja hänellä on kuulemma oikeus sanoa mitä haluaa

    Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      74
      2230
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      175
      1741
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      157
      1596
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1378
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      50
      1372
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      292
      1233
    7. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      135
      1099
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1053
    9. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      1052
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      55
      928
    Aihe