Yliarvostettua ohjelmointityö on edelleen

Ohjelmointi-/IT- alan työ on vielä nykyisinkin rutkasti yliarvostettua, eikä IT-kuplan puhkeamisen jälkeenkään sen ympäriltä ole kadonnut kunnian hohde ainakaan läheskään niin paljon kuin olisi pitänyt.

Totuushan nimittäin on se, että valtava enemmistö ohjelmointi-/ tietoliikenne - jne. insinöörin (diplomilla tai ilman) työtehtävistä ei suorittajakseen vaadi mitään järjen jättiläistä, vaan aivan keskiverto järki ja viitseliäisyys riittää oikein hyvin. Enemmän kuin järkeä vaaditaan juuri viitseliäisyyttä, sillä totta on toki se, että monet ohjelmointityöt vaativat tiettyä kokemuksen kautta tulevaa rutinoitumista, jotta tehtävätyön ohjelmointi sujuu. Tietysti on olemassa joitakin oikeasti järkeäkin vaativia tehtäviä kuten joku tutkijan paikka jossain algoritmitutkimuksessa, mutta näin vaativiin tehtäviin menee pieni murto-osa kaikista IT-/Ohjelmointi-alalle valmistuneista, eikä tämän vaativuustason tehtäviin kykenisikään valmistuneistakaan kuin hyvin pieni osa.

Keskiverto tietotekniikka-/tietoliikenne- työ on siis melko suoraviivaista puuhaa, jossa terävän järjen sijaan vaaditaan lähinnä viitseliäisyyden kautta tulevaa rutinoitumista.

Kirjoitin tämän, koska tunnen muutamia tällä alalla olevia tyyppejä, joiden koko egosta ja sanomisista paistaa läpi huvittava ajattelu tyyliin:

"
Olen muuten ohjelmoija, ja tämä tarkoittaa sitä, että osaisin kirjoittaa ohjelman minkä tahansa ongelman ratkaisemiseen. Olen siis huippuälykäs ja ihmiskunnan ehdotonta eliittiä."
433110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

Ohjelmointi vaatii loogista päättelykykyä, motivaatiota ja innostuneisuutta alaa kohtaan. Nykyisin lisäksi lähes aina vuorovaikutustaitoja, asiakaslähtöisyyttä sekä joidenkin alojen business-osaamista. Stressinsieto myös tärkeää. Ja tietty myös ongelmanratkaisutaidot, tiedonetsintätaitoja, halua opetella vähän väliä uutta, englannin taito.

Pitää myös välillä osata määritellä, speksailla, miettiä tietokantoja, isompaa arkkitehtuuria, olla pro-aktiivinen jne.

Lisäksi tietyissä tapauksissa myös graaffista osaamista tai matemaattista lahjakkuutta.

Aika paljon siis vaatimuksia. Meillä aikoinaan it-alan koulutuksesta aika harvasta oli lopulta ohjelmoijaksi. Moni syventy palvelimiin, helpdeskiin jne.

Tämä on myös yksi syy siihen miksi ulkoistukset halpamaihin eivät lopulta säästäkään. Sieltä saa kaverin joka osaa koodin syntaksin, että voi naputella koodia sormilla. Kaikki nuo muut vaatimukset usein puuttuvat tai ovat heikkoja.

Äänestä

Koodiorjahh,

sitähän olin juuri pääasiassa sanomassa, että ei se ohjelmointityö yleensä vaadi sitä matemaattisloogista ongelmanratkaisukykyä paljoakaan, mutta kyllä se toki vaatii tiettyjen asioiden tietämistä ja työn kautta tulevaa rutiinia, jolla jutut (esim. tietokannat) ohjelmoidaan asiakkaan esittämien vaatimusten mukaisiksi, mutta mitään kovinkaan suuria matemaattisloogisia pähkinöitä ei tällaisessa työssä tarvitse ratkaista.

Toki tehtävien taso vaihtelee jonkinverran, ja ehkä joidenkin palvelinten kanssa on vieläkin helpompaa.

En tosin suunnannut aloitustani erityisesti ohjelmointia kohtaan, vaan se oli kohdistettu IT-alan työhön yleensä kattaen tosin näin myös keskiverron ohjelmointityön muun ohella.

Äänestä
  • Ai ei tarvitse matemaattisloogista ongelmanratkaisukykyä paljoakaan?
    Luetteleppas ne kaikki muut vaihtoehtoiset logiikat, joita penttiperuskooderit käyttävät.

    Äänestä

Olet enimmäkseen väärässä.

Äänestä
  • Vedä käteen.

    Äänestä

  • sdffdgsdfg kirjoitti:

    Vedä käteen.

    vedän päivittäin.

    Äänestä

En minä nyt tuosta yliarvostuksesta niin tietäisi. Mitä olen muiden ihmisten töitä nähnyt esim. talomme rakennusprojektin aikana ja asiakkailla toimiessa, on minusta IT alan työt ihan linjassa.

Kaikissa töissä on suuri osa tylsää puurtamista, joka on ammattilaiselle rutiinia. Kaikissa töissä on myös jotain hankalampia juttuja, joissa tarvitaan osaamista ja kokemusta.

IT-alalla löytyy erilaisia ihmisiä erilaisilla toimenkuvilla ja palkoilla. Sanoisin omasta kokemuksesta, että palkat ovat ihan hyvin linjassa muiden alojen palkkojen kanssa. IT alalle tyypillistä vaikeutta on loogisen ajattelun lisäksi mm. jatkuva uuden oppiminen. Onhan sitä uuden oppimista muuallakin, mutta ei ollenkaan samassa mittakaavassa kuin tällä alalla.

Äänestä
  • asdasd.....

    Nähdäkseni tuota loogisen ajattelun vaativuutta suuresti liioitellaan mitä keskivertoon ohjelmointityöhön tulee. Suurin osa siinä vastaan tulevista ongelmista on ratkaisultaan melko suoraviivainen ja niiden kanssa ei mitään kovin monimutkaista argumenttia tarvita. Eri asia toki olisi joku yliopiston algoritmitutkijan paikka, jossa ensin tarvitsisi keksiä entistä parempi algoritmi ja sitten oikein matemaattisen täsmällisesti todistaa, että se toimii kuten pitääkin. Tavalliset ohjelmoijat lähes poikkeuksetta eivät joko ole tällaisten algoritmien kanssa tekemisissä lainkaan, tai sitten ainakin he käyttävät niitä "mustalaatikkoina" joistain kirjastoista tai korkeintaan kääntävät ohjelmaksi esim. pseudokoodista, jolloin heidän ei tarvitse ollenkaan ymmärtää miksi algoritmi toimii kuten toimii.

    Voi olla, että ajatteluuni vaikuttavat muutamat tietämäni tyypit, jotka käsittääkseni ovat tehneet lähinnä perusohjelmointityötä mutta jotka tämän perusteella kuvittelevat olevansa jotain superneroja, jotka osaisivat kirjoittaa ohjelman - ohjelmoijia kun ovat - minkä tahansa ongelman ratkaisemiseen. Esimerkiksi mieleen tulee kvanttifysiikka, jota he eivät käsittääkseni ole opiskelleet edes alkeiden vertaa, mutta silti eräässä keskustelussa yksi heistä tuntui ajattelevan, että tottakai hän ohjelmoijana osaisi kirjoittaa myös vaikkapa kvanttifysiikkaan liittyviä ohjelmia. Minä taas näen, että tuossa perusohjelmointikokemusta tärkeämpää olisi kvanttimekaniikan matemaattisloogisen formalismin hallinta, jota kellään heistä ei ole.

    Olen myös netissä väitellessäni (esim. politiikasta) kohdannut joitain kertoja vastaanväittäjiä, jotka ovat sanoneet, että en muka mitenkään voisi olla älyllisesti heidän tasollaan, koska he ovat ohjelmoijia/osaavat ohjelmoida.

    Sen uskon, että varmasti IT-alalla joutuu jatkuvasti opettelemaan uutta, mutta luulenpa, että siitä uudesta asiasta aivan valtaosa on melko helppoa ja suoraviivaista, jolloin opetteleminen on lähinnä horisontaalista (=tarvittavan asiamäärän määrällistä kasvattamista) kuin vertikaalista (=tarvittavien juttujen vaikeustason korottamista).

    Äänestä

  • TietoTyyppinen kirjoitti:

    asdasd.....

    Se että esität väitteesi mutu-tuntumalla ja vieläpä tämän palstan avauksena kertoo varmuudella enemmän itsestäsi kuin keskustelun kohteena olevasta asiasta. Algoritmitutkija käyttää ohjelmointikieltä kuvatakseen kehittelemiään matemaattisia malleja eikä itse koodin tarvitse välttämättä olla kompleksista. Algoritmi sinänsä voi sitä hyvinkin olla. Ohjelmointikielissä on kirjastoja joiden ansiosta esim. matemaattisia funktioita ei tarvitse kirjoittaa uudestaan, "pyörä on jo keksitty". Yksikään algoritmitutkija ei pysty keskittymään siehen mikä hänen näkökulmastaan on oleellista käyttämättä vähättelemiäsi "mustia laatikoita". Esim. matemaattiset funktiot, sinit, kosinit yms.

    Mielenkiintoinen pointti on että ohjelmointiosaamiseen perustuvan systeemin, esim. sähköisen äänestämisen takkuilun yhteydessä mainitaan syyksi ohjelmointivirhe mutta kun ohjelmointiin perustuva laite/ systeemi toimii moitteettomasti ei ohjelmistosuunnittelijaa nosteta parrasvaloihin.

    Horisontaalisen/ vertikaalisen kyvykkyyden kehittäminen ja optimointi on kaiken asiantuntijatyön a&o.

    Äänestä

Duuni mikä duuni pitkälti, mikäli sitä ammatikseen tekee. Soveltavia ja kekseliäitä hommia joihin moni aloittajan kuvaama ihmistyyppi varmaan haluaisi löytyy työelämästä kasvavassa määrin vähemmän. Eri asia oli ehkä joskus 90-luvulla tai aiemmin. Nykyaikana tuottavuus ja asiakkaan tarpeisiin vastaaminen mahdollisimman vähällä ylimääräisellä teknisyydellä on tärkeämpää ja senpä takia näitäkin hommia osin siirretään Intiaan ja Kiinaan, ainakin sen tuotannon kannalta. Tutkimustyössä sitä pohdintaa ja "älykästä" koodausta pääseekin sitten harrastamaan ihan mielin määrin, jos haluaa, tai sitten yksityisyrittäjänä.

Äänestä

En minä haluaisi ketään liikaa vähätellä tai pahoittaa kenenkään mieltä, mutta eiköhän ole niin, että aloitukseni lukeneet/vastanneet ovat myös joskus törmänneet työtuttavapiirissään ihmisiin, jotka hieman ohjelmointityöstään kokemusta saatuaan uskovat olevansa jotain superneroja, jotka osaisivat kirjoittaa ratkaisun antavan ohjelman ongelmaan kuin ongelmaan, ohjelmoijia kun ovat. Usein tällaiset ihmiset myös uhoavat ohjelmoija-ammatillaan esim. netin tai baarin väittelyssä tai naisenpokaamisessa.

Toki IT-kuplan puhkeaminen hieman himmensi IT-alan kiiltoa ja huipussaan IT-alan hypetys lienee ollut 90-luvun lopulla jolloin siihen IT-kuplaan puhallettiin ilmaa.

Äänestä

Superneron illuusio johtuu varmaan siitä, että monet ohjelmointia harrastamattomat eivät ymmärrä ohjelmointia lainkaan. Se nähdään abstraktina ja vaikeana asiana, kuten esimerkiksi korkeamman tason matematiikka, joka tosin on huomattavasti "nerokkaampaa" kuin peruskoodailu. Ohjelmointia harrastaneet sitten taas ymmärtävät eron peruskoodailun ja ohjelmoinnin abstraktimman pään (esim. ohjelmointikielien kehittäminen), joka on vahvasti matemaattisiin menetelmiin ja käsitteisiin sidottu, tai voimakkaasti matemaatisia menetelmiä hyödyntävien alueiden (esim. grafiikka, tekoäly, konenäkö, koneoppiminen jne.) välillä.

Äänestä
  • Expert,

    Sinä tunnut melkoisen selvästi ymmärtävän mitä ajan takaa.

    Pari huomiota kuitenkin:

    1) Eivät nämä mainitsemani tyypit nyt ole ollenkaan ohjelmointia harrastamattomia, vaan onpa osa sitä tehnyt työkseenkin. Tietenkin ohjelmointia on monenlaista, ihan ohjelmoitavasta kohteesta riippuen.

    2) Osa näistä abstrakteja menetelmiäkin hyödyntävistä ohjelmointitöistä on sellaisia, että ei niitäkään koskettavissa töissä tarvita välttämättä kovinkaan paljon teoriaa, vaan pintapuolinen ymmärrys riittänee. Olen esim. selannut kääntäjiä käsitteleviä kirjoja, joissa ei varsinaisesti käsitellä niiden pohjalla olevaa teoriaa ja esim. koneoppimista käsittelevät monet kirjat, jotka eivät varsinaisesti kunnolla käsittele teoriaa sellaisista asioista kuten todennäköisyyslaskenta ja tilastotiede, vaan algoritmin pseudokoodi ja lähinnä intuitiivinen selitys algoritmin toimintaperiaatteista riittävät.

    Äänestä

  • Hauska juttu on tosin se, että ilmeisesti nuorimmat ja kokemattomimmat kaverit ovat näitä jotka olettavat, että pystyvät tekemään ja ymmärtävät kaiken. Kokeneemmat kaverit taas tajuavat etteivät he oikeasti tiedäkään kaikkea, koska osattavaa ja uutta asiaa on ja tulee jatkuvasti.

    Äänestä

  • TietoTyyppinen kirjoitti:

    Expert,

    Sinä tunnut melkoisen selvästi ymmärtävän mitä ajan takaa.

    Pari huomiota kuitenkin:

    1) Eivät nämä mainitsemani tyypit nyt ole ollenkaan ohjelmointia harrastamattomia, vaan onpa osa sitä tehnyt työkseenkin. Tietenkin ohjelmointia on monenlaista, ihan ohjelmoitavasta kohteesta riippuen.

    2) Osa näistä abstrakteja menetelmiäkin hyödyntävistä ohjelmointitöistä on sellaisia, että ei niitäkään koskettavissa töissä tarvita välttämättä kovinkaan paljon teoriaa, vaan pintapuolinen ymmärrys riittänee. Olen esim. selannut kääntäjiä käsitteleviä kirjoja, joissa ei varsinaisesti käsitellä niiden pohjalla olevaa teoriaa ja esim. koneoppimista käsittelevät monet kirjat, jotka eivät varsinaisesti kunnolla käsittele teoriaa sellaisista asioista kuten todennäköisyyslaskenta ja tilastotiede, vaan algoritmin pseudokoodi ja lähinnä intuitiivinen selitys algoritmin toimintaperiaatteista riittävät.

    Abstraktius on joko totaalista ymmärtämättömyyttä tai sitten olennaisuuden korostamista (esim. "black box"-käsite). Abstraktiotasojakin on useampia ja ne ovat yksilöllisiä (mitä tietää jo, mitä tietoa voi/haluaa omaksua ja miten tiedon ymmärtää). _Kaiken_ ymmärtäminen syvällisesti on vaan ihmisen käsityskyvylle mahdotonta ja tarpeetonta, joten siksi tieto pitää esittää ymmärrettävällä abstraktiotasolla ja ainahan ihminen diskretisoi kaiken mitä ajattelee ja havainnoi. Toki kaiken aikansa voi myös käyttää vain asioiden syvällisempään ymmärtämiseen sen sijaan, että keskittyisi vain pintapuoliseen ymmärrykseen ja tiedon käyttöön, mutta se riippuu siitä mitä tiedolla tavoittelee. Yleensä ihmisiin jotka olettavat ja esittävät tietävänsä jotain varmasti kannattaa suhtautua asenteella, että hän vain tietää eri asioita kuin minä tai tuntee tietyn asian eri tasolla, vaikka itse esitystapa olisikin formaali ja jollain tapaa diskreetti (esim. ymmärrettävä ohjelma tai ohjelmointikielinen lause tai funktio). Mutta kukaan ei tiedä varsinaisesti kaikkea kaikesta, se on mahdotonta, ja asioiden selittäminen syvällisesti on tehotonta, jos vastaanottaja ei tunne tai hänen ei tarvitse tietää asian perusteita (näin siis matematiikassa, kirjallisuudessa, kielissä ym. formaaleissa esitystavoissa). Toisaalta ne, jotka oikeasti ymmärtävät, eivät väitä ymmärtävänsä, koska tietävät etteivät he oikeasti tai todennäköisesti ymmärräkään, ainoastaan olettavat tai tuntevat/havainnoivat jonkin tietyn abstraktiotason. Toisaalta, tämä vastaus oli liian syvällinen kysymykseen miksi jotkut ihmiset sattumalta letkauttavat osaavansa/tietävänsä jotakin tai olevansa jollain tapaa parempia/erityisempiä kuin muut :)

    Äänestä

  • TietoTyyppinen kirjoitti:

    Expert,

    Sinä tunnut melkoisen selvästi ymmärtävän mitä ajan takaa.

    Pari huomiota kuitenkin:

    1) Eivät nämä mainitsemani tyypit nyt ole ollenkaan ohjelmointia harrastamattomia, vaan onpa osa sitä tehnyt työkseenkin. Tietenkin ohjelmointia on monenlaista, ihan ohjelmoitavasta kohteesta riippuen.

    2) Osa näistä abstrakteja menetelmiäkin hyödyntävistä ohjelmointitöistä on sellaisia, että ei niitäkään koskettavissa töissä tarvita välttämättä kovinkaan paljon teoriaa, vaan pintapuolinen ymmärrys riittänee. Olen esim. selannut kääntäjiä käsitteleviä kirjoja, joissa ei varsinaisesti käsitellä niiden pohjalla olevaa teoriaa ja esim. koneoppimista käsittelevät monet kirjat, jotka eivät varsinaisesti kunnolla käsittele teoriaa sellaisista asioista kuten todennäköisyyslaskenta ja tilastotiede, vaan algoritmin pseudokoodi ja lähinnä intuitiivinen selitys algoritmin toimintaperiaatteista riittävät.

    En voi kyllä ymmärtää mitä ihmettä tällä lässytyksellä joku ajaa takaa.

    Jos nyt vaikka menisit vaikka johonkin firmaan IT-töihin niin ei tarvitsisi lässyttää skeidaa niin paljon.

    Ei IT-alan työläiset ole enää mitään algoritmeja päänsä puhki miettiviä risupartoja, jotka villapaita päällä hakkaavat merkkikäyttöliittymää 70-luvun tyyliin.

    Äänestä

  • ihme keskustelu kirjoitti:

    ihme keskustelu, vastaan sinulle:

    Ei algoritmikehitys ole mihinkään 1970-luvulle jäänyt, vaikka luulottelet kirjoituksellasi antaen ymmärtää näin yhdistämällä sen jo menneeseen 1970-lukuun ja sen risupartoihin, villapaitoihin ja vanhentuneisiin merkkikäyttöliittymiin. Algoritmikehitys jatkuu edelleen voimakkaasti, vaikka melkoisen harva IT-työläinen sitä kykenisi edistämään, mutta pienestä joukosta tietojenkäsittelyn/tietotekniikan tekijöistä on kyllä sen tutkijoiksi siihen matematiikasta alalle tulleiden lisäksi. Sitäpaitsi jo 1970-luvun algoritmitutkimus oli huomattavasti vaativampaa kuin normaali ohjelmointityö nykypäivänäkään, ja nykypäivän algoritmitutkimus on vieläkin vaativampaa.

    Minulla ei ole halua mihinkään IT-firman töihin, koska itseäni kiinnostavat paljon haasteellisemmat jutut juuri nimenomaan algoritmitutkimukseen ja sen matemaattiseen puoleen liittyen. Koulutukseni ja muun kokemukseni kautta tiedän kyllä mitä tavallinen työ IT-firmoissa pitää sisällään.

    En enempää jaksa tässä ketjussa tästä asiasta rautalangasta vääntää, vaan jätän mielihyvin sinulle sen kuuluisan viimeisen sanan.

    "kiinnostavat paljon haasteellisemmat jutut"

    Just :D IT-alahan on lastenleikkiä eikä mitään tarvitse osata eikä missään ole haastetta. Riittää kun hakkaa näppäimistöä: se kuka hakkaa eniten merkkejä voittaa, sisällöstä viis.

    Hyvin huomaa, ettet tiedä mitään koko alasta. Luulet muidenkin ulkopuolisten tavoin, että kaikki on vain koodausta.

    Äänestä

  • varsin huvittavaah5 kirjoitti:

    Vastaan vielä kerran, jotta voin oikein RAUTALANGASTA vääntää, että miten asia on:

    Ensinnäkään minä en luule mitään IT-alasta tässä asiassa, vaan minä TIEDÄN, sillä kokemusta IT-alalle suuntautuvasta yliopistotasoisesta koulutuksesta ja muustakin on minulla ihan riittämiin.

    Toisekseen sanon toki, että tietenkin IT-ala on hyvin laaja käsite ja varmasti pienehkö osa yliopistollisen tutkimuksen (esim. algoritmeista) ulkopuolellakin esim. yrityksissä olevista IT-töistä on sellaisia, että ne vaativat ainakin hieman enemmän kuin pelkän rutinoitumisen kautta saadun ohjelmointikokemuksen, jonka lähes kuka tahansa kaduntallaaja voisi halutessaan saavuttaa.

    Totuus on kuitenkin se, että lähes poikkeuksetta IT-firmojen ohjelmointityössä vastaan tulevat ongelmat ovat sellaisia, että niiden ratkaisu on melko suoraviivainen eli ratkaisu ei vaadi mitään sellaista usein hyvinkin monimutkaista matemaattisloogista päätelmää, joita vastaan tulee esimerkiksi juuri siinä algoritmitutkimuksessa. Tällaisia monimutkaisempia algoritmeja perusohjelmoija ei joko tarvitse lainkaan tai sitten hän ainakin käyttää niitä jostain kirjastoista "mustalaatikkoina" ilman, että hänen tarvitsee ymmärtää niitä matemaattisloogisia periaatteita joihin algoritmin toiminta pohjaa.

    Olisi siis liioittelua kutsua keskivertoa ohjelmointityötä pelkäksi "koodaamiseksi", mutta mitään kovinkaan vaikeita matemaattisloogisia pähkinöitä ei siinä tarvitse ratkoa. Tästä syystä ei ole perusteita sille nerouden hohteelle, jonka moni IT-ohjelmoija kuitenkin haluaisi muiden ihmisten hänen ympärillään näkevän.

    Enempää en kyllä viitsi tätä melkoisen selvää asiaa toistaa, vaan luotan siihen, että valistunut lukija on jo kyennyt ymmärtämään tämän asian.

    Taidat kokea alemmuuskompleksia, kun näin monta viestiä olet itseäsi tuonut esiin.

    Jää sinä sinne tutkijankammioosi näpertelemään niitä fiksuja algoritmejasi ja ano säännöllisesti apurahaa.

    Me muut nostamme hyvää palkkaa yrityksessä IT-hommia tehden vaikka sitä neron sädekehää ei sinun mittapuun mukaan olisikaan kenelläkään meistä. Teemme sen mitä markkinat haluavat ja saamme palkan siitä.

    Sitä näpertelykoodausta tai kehittelyä voi tehdä omana harrastuksenaan jos se on niin hauskaa.

    Äänestä

  • ihme keskustelu kirjoitti:

    En voi kyllä ymmärtää mitä ihmettä tällä lässytyksellä joku ajaa takaa.

    Jos nyt vaikka menisit vaikka johonkin firmaan IT-töihin niin ei tarvitsisi lässyttää skeidaa niin paljon.

    Ei IT-alan työläiset ole enää mitään algoritmeja päänsä puhki miettiviä risupartoja, jotka villapaita päällä hakkaavat merkkikäyttöliittymää 70-luvun tyyliin.

    Onhan näitä mainframe hommia vielä. Siellä olen juuttunut 70-lukuun. Tosin aloitin vasta v. 1982 alussa ohjelmoinnin ja vieläkin teen sitä joka päivä ammatikseni. Ehkä 3 v päästä tulee lopultakin kenkää, kun vanhat sovellukset korvataan uusilla, ja aivan ihan tekniikoilla tehdyillä.

    Äänestä

Ohjelmoija on nykypäivän konekirjoittaja. Hän kykenee kirjoittamaan toisella kielellä, kuten moni vieraskielinen.

Äänestä

Ei näin.

Äänestä

Totta on että ohjelmoija on konekirjoittaja nykyään...paitsi alkoritmi ja uusien kielien koodaaja....

Aina se on niin että paska valuu alas...

Siellä ylempänä on ne kovat koodaajat, Alan Newellit ja John Romerot ja John COrmackit yms.. NE JOTKA OMISTAUTUVAT KOODAUKSELLE...JA MITÄ PAREMPAA ONKAAN KUIN OLLA KOODAAJA, OMAN UNIVERSUMINSA LUOJA! SE ON MAAILMAN MONIMUTKAISIN JA ARVOSTETTAVIN AMMATTI !!

Mutta kuten sanoin..eivät kaikki tee sitä yhtä omistautuneesti....!!! Konekirjoitus ulkoistetaan kiinaan ja sanotaanko että 1-5 % ovat kovia koodaajia, ihmiskunnasta, toivo että it-alalle on valikoitunut älykkäänpää porukkaa josta useampi on kelvollinen koodaajaksi..muuten sinulle koittavat hikiset ajat duunissa......

Itse olen 30 vuotta asiaa harrastanut ja kukaan ei sanonut minulle että alas ohjelmoimaan..keksin sen ihan itse...

Äänestä

Yllättävin juttu työurallani ohjelmoijana on ollut se, että oikeastaan kaikki koodaa jonkinlaista scheisseä. Sitä maagista superkooderia ei oikeasti olekaan olemassa. Jotku ovat tosi vikkeliä, mutta harvoinpa heidänkään hoksottimet riittävät kaiken huomioimiseen.
Aloittaja on siinäkin mielessä ihan hukassa, että ei algoritmejä koodaamalla kehitetä. Ohjelmointi on vain algoritmien toteutustapa ja se todellinen tutkimus tapahtuu aivotyöskentelynä. Professorit tekevät ohjelmoidessaan vähintään yhtä paljon virheitä kuin muutkin. Tutkimus on myös yritystä ja erehdystä, eli sekin syö käsitettä matemaattisloogisista ajatuskoneista, jotka ansaitsisivat kaikki maailman rahat... naurettavaa.
Kovimmat palkat löytyvät rahaliikenteen puolelta, esim. hf-kaupankäynnistä. Miksiköhän? Koska alalla on rahaa niin pirusti liikkeellä. Toki oiekaa matematiikkaa (ei siis pelkkää logiikkaa) pitää tuolla osata, mutta tärkeämpää on itsensä esittäminen, jos rahaa haluaa. Maailman parhain ohjelmoija voi yhtähyvin tehdä web-sivuja vaikka partureille, sillä se pitää hänet elossa. Hän tuskin edes osaa esittää itseään sellaisessa valossa, että olisi haluttava työntekijä.
Oikeastaan aloittaja vaikuttaa itse kehuskelijalta, joka on pettynyt omaan osaamattomuuteensa. Näitähän S24:ssä riittää.

Äänestä

1. It-alan ohjelmoijien ympärillä on kunnian hohde.
2. Totuus on, ettei valtavan enemmistön töihin tarvita keskivertoa enempää järkeä.
3. Terävästä järjestä huolimatta et osaa edes suoraviivaista suomenkieltä oikein kirjoittaa.

On yleistettävissä se totuus, että tuntemalla muutamia - hyvin epämääräisesti määritellyllä alalla - työskenteleviä henkilöitä edellisen kohdan 1 väittämä pitää paikkansa. Tätä hohdetta ei tulisi olla, koska kohta 2 todistaa sen vääryyden aukottomasti - keskivertoisuushan ei saa olla hohdokasta ja tämä on aksiomi. Kohta 3 todistaa, ettei kirjoittaja ainakaan yhtään gradua ole kirjoittanut.

Tätä kirjoittaessani tulin vain siihen tulokseen, että aloittaja toden totta on vähintäänkin masentunut ja epäonnistunut omasta mielestään. Miksi muiden menestys olisi häneltä itseltään pois, jos itsetunto olisi ok... miksi kehuskelijoita pitäisi täällä parjata. S24 on alimmista alin foorumi maailmassa.

Äänestä
  • Ihminen32423,

    esittämäsi "analyysi" sanomisistani oli niin kertakaikkiaan täynnä väärinkäsityksiä ja yleensäkin pielessä, että olisi äärimmäisen turhauttavaa ryhtyä sitä oikomaan.

    Toivottavasti kykenet itse oivaltamaan ainakin pahimmat väärinkäsityksesi ja virheesi.

    Äänestä

  • TietoTyyppinen kirjoitti:

    Ihminen32423,

    Arvon TietoTyyppinen,

    Aloituksessasi paistaa yksi suurempikin hölmöys. Ihmettelet miksi "Ohjelmointi-/IT- alan työ" on joidenkin mielestä niin hohdokasta IT-kuplankin puhkeamisen jälkeen. Siitä on kulunut aikaa jo 10-vuotta, kun kupla puhkesi. Mitä väliä tällä olisi, jos kyseinen kerskaileva ohjelmoija elättäisi itsensä yhä ohjelmoinnilla. Hänhän on menestynyt varsin hyvin, jos on yhä mukana menossa! Nokian irtisanomisten jälkeen vielä paranee vain. Eikö tämä ole itsestään selvää?

    En pidä ohjelmointia kovin hohdokkaana ammattina. Onko missään ammatissa oikeasti hohtoa? Mitä ihmeen hohtoa? Joillakin ihmisillä vain on tapana kerskailla. Ei kannata yleistää.

    Äänestä

  • TietoTyyppinen kirjoitti:

    Ihminen32423,

    esittämäsi "analyysi" sanomisistani oli niin kertakaikkiaan täynnä väärinkäsityksiä ja yleensäkin pielessä, että olisi äärimmäisen turhauttavaa ryhtyä sitä oikomaan.

    Toivottavasti kykenet itse oivaltamaan ainakin pahimmat väärinkäsityksesi ja virheesi.

    Arvostus (ja palkkakin) tulee siitä, kuinka HYÖDYLLISEKSI MUUT kokevat työsi. Eikä siitä, kuin VAIKEAKSI ITSE koet oman työsi.

    Äänestä

  • käytännön ekonomiaa kirjoitti:

    Arvostus (ja palkkakin) tulee siitä, kuinka HYÖDYLLISEKSI MUUT kokevat työsi. Eikä siitä, kuin VAIKEAKSI ITSE koet oman työsi.

    Joo ehkä jossain yövartijavaltiossa. Käytännössähän osa ottaa rahansa väkivallalla uhkaamalla (50% bkt:stä muuten). Tällöinhän kyse on juuri siitä kuinka vaikeaksi/arvokkaaksi he itse kokevat oman työnsä.

    -opettajat
    -lääkärit
    -sairaanhoitajat
    -tutkijat
    -päiväkotien työntekijät
    ja niin edelleen

    Äänestä

  • teoriassa kaikki on kirjoitti:

    Joo ehkä jossain yövartijavaltiossa. Käytännössähän osa ottaa rahansa väkivallalla uhkaamalla (50% bkt:stä muuten). Tällöinhän kyse on juuri siitä kuinka vaikeaksi/arvokkaaksi he itse kokevat oman työnsä.

    -opettajat
    -lääkärit
    -sairaanhoitajat
    -tutkijat
    -päiväkotien työntekijät
    ja niin edelleen

    Lääkäriä lukuunottamatta nuo muut ammatit ovat tavallisten ihmisten saavutettavissa. Antaa mennä vaan, jos se on niin kivaa! (En kyllä muuten tajua, millä tutkija voi uhata ketään.)

    Itse ainakin jatkan softan tekemistä. Enemmän palkkaa, mukavampi seura töissä.

    Äänestä

  • asdasdadadsdasdasdas kirjoitti:

    Lääkäriä lukuunottamatta nuo muut ammatit ovat tavallisten ihmisten saavutettavissa. Antaa mennä vaan, jos se on niin kivaa! (En kyllä muuten tajua, millä tutkija voi uhata ketään.)

    Itse ainakin jatkan softan tekemistä. Enemmän palkkaa, mukavampi seura töissä.

    No esimerkiksi lääkärin palveluja voit käyttää tai olla käyttämättä. Kokeilepa olla maksamatta niistä vaikket käytäkään palveluja. Voipi olla, että viimekädessä vouti ja poliisi sen maksun sinulta ottaa. Kyllä ne väkivaltaakin käyttää, jos alat rimpuilemaan.

    It-ala ei nauti mitään erityistä arvostusta. Voit yrittää etsiä näistä listoista joita ajoittain julkaistaan. "Arvostetuimmat ammatit".

    En ymmärrä muutenkaan jonkun ammattikunnan nostamista jalustalle.

    Äänestä

It's official.

Äänestä

Jep, kyllä koodaus on yliarvostettua. Ei koodaus eikä IT-hommat muutenkaan vaadi mitään yli-inhimillistä. Ihan normaalit kyvyt ja sosiaaliset taidot riittää kyllä IT-alan hommiin. Siksi minäkin niitä teen.

Sen sijaan IT-alan on ihan liian aliarvostettua. Täälläkin palstalla itketään paskaduunista ja YT-neuvotteluista jatkuvasti. Eiköhän nuo kuitenkin ole ihan normaaleja työelämän ilmiöitä ihan jokaisella alalla. Olettaisin, että meillä täällä Suomessa työolot on maailmanlaajuisesti ihan huippua kaikilla aloilla.

Äänestä
  • "Ei koodaus eikä IT-hommat muutenkaan vaadi mitään yli-inhimillistä."

    Kuten tuossa ylempänä mainittiin se että Suomi on korruptoitunut maa, sama pätee ihan perus keskusteluun. Tietyt ihmiset liioittelevat omaa osaamistaan esittääkseen yli-ihmistä Toiset saattavat sanoa IT-alan edellyttävän yli-ihmisen taidot ihan vain lannistaakseen sellaisen ihmisen jota IT-ala kiinnostaa. Suomi on täynnä kieroja ihmisiä mitkä valehtelevat asioista.

    "Sen sijaan IT-alan on ihan liian aliarvostettua."

    Jotkut ihmiset kutsuvat IT-alan ihmisiä nörteiksi ja pyrkivät saamaan näille ihmisille samanlaisen aseman millainen tummaihoisilla ihmisillä oli muinoin. IT-alan ihminen ei välttämättä saa arvostusta koska useat ihmiset vihaavat heidän suurta palkkaa tai sitä että he tekevät tavallisen ihmisen elämän vaikeammaksi. Juntit ihmiset haluaisivat mieluummin tehdä töitä pellolla kuin tietokoneiden ääressä. IT-ala on pistänyt ihmiset peltotöistä toimistotöihin. Samaa touhua se taisi olla joskus 50-luvulla kun peltotyöntekijät haukkuivat virkamiehiä jotka olivat sisätöissä. Salaa nämäkin ihmiset kadehtivat helpompia sisätöitä, mutta ilmaisivat asian täysin päinvastoin. Kyllä sitä edelleenkin kuulee tuolla maaseudulla miten ivalliseen sävyyn Helsingin-herroista puhutaan. Jos joku saa paremman aseman yhteiskunnassa niin yhteiskunnasta löytyy kyllä ihminen joka ei pidä siitä kun itse ei ole saanut samaa asemaa. Nämä ihmiset saavat IT-alasta kiinnostuneita pitämään tätä alaa sellaisena missä saa kuulla loukkaavia kommentteja. Itsekin olen kyllästynyt niihin ihmisiin jotka pitävät IT-alan työntekijöitä jotenkin erilaisina ihmisinä kuin raksaduunareita tai sihteereitä. Useat ihmiset mieluummin vaihtavat alaa kuin kuuntelevat loukkaavia tai valheellisia kommentteja.

    Äänestä

TietoTyyppinen

Sepustelustasi ja inttämisestäsi vaan jotenkin paistaa läpi elämänkokemuksen puute ja/tai akateeminen fakki-idiotismi. Livenä en jaksaisi tuollasta kauan kuunnella, tuskin muutkaan.

Olet törmännyt muutamaan jotka kerskuvat taidoillaan, so what. Etkö ymmärrä ettei henkisesti kypsä ammattilainen uhoa tuollaista. Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten. Ensimmäisessä työpaikassaan sitä kuvittelee itsestään jotain, mutta muutaman yt:n jälkeen huomaakin ettei ole puheittensa mittainen.

Äänestä

Valtaosa ohjelmoinnista palvelee jotain sovellusta. On selvää, että ohjelmoija ei voi olla kaikkien sovellusalojen asiantuntija edes pintapuolisesti. Hänen pitää elää symbioosissa alan varsinaisten asiantuntijoiden kanssa. Jos tämä ei suju, niin saattaa kyllä syntyä taidokas paketti, mutta loppukäyttäjä ilmoittaa, että hän ei tee tällä väsäyksellä mitään.

Tästä on riittävästi varoittavia esimerkkejä. Tunnetuin lienee terveydenhoidon sekavat tietojärjestelmät, joita lääkärit haukkuvat yksimielisesti. Syynä lienee se, että heitä ei ole kuunneltu riittävästi, vaan tietofirmat ovat liiaksi keskittyneet pelkkiin teknisiin yksityiskohtiin ja jättäneet käytettävyyden toissijaiseksi. Tämäkin alue paranee tietysti vähitellen, mutta kehitys on hidasta.

Äänestä

Olen maajussit jokioisista. Lukiessani oli muutama poika, jotka auttoi matkassa ja tuntui ihan fiksuilla. Luokkaretkellä kerettiin laivalle kun ne järjesti koulun jonottamaan oikein. Yksi mainitsi aina että jos monimutkaisuus määritellään stokastisena kompleksisuutena tai siis kolmogorovin mukaan kcs kompleksisuutena - ongelmanratkaisu formaaleilla aksiomaattisilla kielillä eli kait ohjelmointi itsenään ja jos joku minimum description length minkä tahansa ehjän kontekstin sisällä - prosessit, organisaatio, itse usein triviaali ongelma tiivistäen käsiteltäisiin hieman tehokkaammin siten että kaikki puhuisi koodia jotain pi lambda juttuja, eikö me silloin oltais kaikki koodaajia? mä en hiffannu sitä mutta se pääs kyllä sinne mensaan aika kovassa krapulassa ja niin ne kaikki muutkin koodaajat sieltä meidän koulusta. Tais järjestään olla 170 alkuisia granbergien, tommilan, askolinin ja muiden jamppojen tulokset. Vaikka ne sitten kuplan sun muun takia joutui jotain enterprise ns ja symbiania? koodaa. Ja on muuten Facebookissa aika monen ohjelmoija tutun vanhemmat professoreita, lekureita ja fyysikoita.

Joku kirjoitti että selitysaste, mikä lie, ohjelmointi tehokkuuden ja klassisen älykkyyden välillä o jotain 0,97 vaikka työstä vain murto-osa sitä itseään on.

että kuulemma älykäs pornotähti pärjäisi paremmin koodaajana nyky kaupan ja hallinnon enterprise hässäkässä kuin pedantti ansi c nörtti.

Mutta jostain syystä kaikki tuntemani ohjelmoijat jotka saa aikaiseksi kielestä välittämättä on fiksun oloisia ja jonkun testin tehneet ovat eri klubeihin päässeet olivatpa lukeneen teoreettista fysiikkaa, maanviljelijätkin tai pornoalalla.

eli intuiivisesti oikeat ohjelmoijat tuntuvat fiksuilla ja niistä esim cattelin tehneet ovat mensaan päässeet ja er huippu yliopistoihin haluttuaan.

Se ei ehkä tee jonkun paperitehtaan hr järjestelmästä rakettitiedettä mutta jostain syystä nää tutut tienaa ok ja niiden hankkeet tulee maaliin.

Eli ehkä ne deadlinet tekee ohjelmoinnista pragmaattisempaa kuin akateeminen selkäänpuukotus ja ehkä se eri asteella naiivin ihmisten kanssa työskentely on monipuolisempaa ja sosiaalusempaa kuin rakettitiede, mutta ne 2000 oikeaa ohjelmoija Suomessa jotka tekee valtaosan onnistumisista on kyllä pääosin tilastollisesti poikkeuksellisen älykkäitä.

Kuuleman mukaan sen business konseptin reiän löytävä jumppa joka heittää turhan kalliin lisenssin mäkeen ja todistaa oikeaksi pikku kulman johon oli laskettu 2000h testausta alunperin on aika usein se hankkeen fiksuin jätkä, se huonosti pukeutuva kiltti nenää kaivavat gentoota käyttävä vanha assy koodaaja, jolla oli myös paikka hutin fyssalle.

Sosioekonomisesti on ihan fiksua että hankkeissa on tilaa palaverin pitäville. Mutta ohjelmointityön vaativuutta se ei laske vaan lisää, sillä kaltaisesi vajukit pojotka eivät osaa kuvata nondeterministisellä tilakoneella itsetunnon merkitystä operaattorihankkeelle ovat niitä jolta ei onnistuisi moderni ohjelmointi työ, jossa suuri osa menee maalaisjärjen ja gödelin työn tulosten upottmiseen scorecardiaan tujottavalle maratoonari po:lle jotka ei narsistina kehtaa ymmärtää että tuo sama jumppa voisi ratkaista muutkin kuin teknisemmät ongelmat nopeammin, koska hän on fiksu.

Eli jos ohjelmointi on ongelmanratkaisua formaaleilla aksiomaattisilla kielillä, ja jos lähes kaikki työ reaalimaailmaan ongelmanratkaisua ja mikäli ongelman ratkeavuus ei muutu, vain siihen kiinni pääseminen, palaveroinnin versus c kieltä käyttäen. Eikö sitä tiiviistä kieltä käyttämään pystyvät fiksut ihmiset ole informaatiotulvassa tehokkaampia kuin hipit joilla ei regex synny niitä 200 raporttia parsimaan.

kaikkien pitäisi olla parempia ohjelmoija, ja meistä älykkäimmät voivat sitä olla - ja siitä on hyötyä niin isojen aineistojen Bio-informattikassa, kristallografian ja nanotuubien mallentamisessa open gl avulla kuin sen lihavan vakuutusjärjestelmän siirtämisestä takas Suomeen ja sen yimen tekemisestä oikein jättäen sosioekomisesti järkevästi ja asfaltointi hengen mukaisesti töitä myös heikompilahjaisille kuten sinulle tietomikälie.

Saattaisit muuten olla riittävän hyvä peruskoodaajaksi älyltäsi mutta ohjelmoija saatika asiakkaalta tulosta aikaansaava sinusta ei voi tulla, sillä taidat olla enemmän peräkammarikamaa joka vetää deadlinesta itsensä kiikkuun. Olen muuten syntynyt Virossa ja tämä kirjoitettu ipadilla.

Äänestä
  • ...jokioisista eli...-nimimerkki

    väitti minua heikkolahjaiseksi.

    No, mm. matematiikan ja algoritmiikan professorit olivat lahjoistani "vähän" toista mieltä.

    Kumpien arvio painaa "vähän" enemmän. Heidän vai kyseisen nimimerkin.

    Nauran.

    Nauran, enkä tiedä jaksanko tuhlata enempää aikaani, jos hän kirjoittaa minulle vastineeksi uuden sepustuksen.

    Äänestä

Idiootit pätee kuvitellulla älykkyydellään. Tämä tredi on sitä itseään.

Kirjoitin tämän muuten näppiksellä.

Äänestä

Se tässä eniten harmittaa että Suomessa ei ole osaajien markkinoita. Tunnen monta hyvää rivikoodaria joiden täytyy tehdä alle 4000 euron kuukausipalkalla töitä. Ihan sama mitä eteen heitetään: Windows, Android, Iphone, c#, java, c , Cobol Fortran, Pascal näin lonkalta heitettynä koodia syntyy. Yhdenkin osa alueen osaamien tarjoaisi amerikassa levemmän leivän.

Tieto on tyypillinen osaajien dissaaja. Ollessani siellä totutuksen kyseenalaistaminen oli aisan ylipotkimista ja herrajestas jos jotain uusia innovaatioita kehitettiin niin se kyllä tapettiin samantien.

Äänestä

Oikea kysymys ei ole, vaatiiko ohjelmointityö matemaattisloogista ajattelua yms., vaan onko se tippaakaan mielenkiintoista. Alalla 10 vuotta olleena totean, ei, se on vitun tylsää. Sitä ennen pyörin yliopistolla ja se se vasta tylsää olikin. Raha on ainut asia, joka saa minut vieläkin tekemään tätä nysväystä ammatikseni, yliopistoilla ei tunnetusti rahaa liiemmin nurkissa pyöri. Who wins?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

TietoTyyppinen kirjoitti:

Ohjelmointi-/IT- alan työ on vielä nykyisinkin rutkasti yliarvostettua, eikä IT-kuplan puhkeamisen jälkeenkään sen ympäriltä ole kadonnut kunnian hohde ainakaan läheskään niin paljon kuin olisi pitänyt.

Totuushan nimittäin on se, että valtava enemmistö ohjelmointi-/ tietoliikenne - jne. insinöörin (diplomilla tai ilman) työtehtävistä ei suorittajakseen vaadi mitään järjen jättiläistä, vaan aivan keskiverto järki ja viitseliäisyys riittää oikein hyvin. Enemmän kuin järkeä vaaditaan juuri viitseliäisyyttä, sillä totta on toki se, että monet ohjelmointityöt vaativat tiettyä kokemuksen kautta tulevaa rutinoitumista, jotta tehtävätyön ohjelmointi sujuu. Tietysti on olemassa joitakin oikeasti järkeäkin vaativia tehtäviä kuten joku tutkijan paikka jossain algoritmitutkimuksessa, mutta näin vaativiin tehtäviin menee pieni murto-osa kaikista IT-/Ohjelmointi-alalle valmistuneista, eikä tämän vaativuustason tehtäviin kykenisikään valmistuneistakaan kuin hyvin pieni osa.

Keskiverto tietotekniikka-/tietoliikenne- työ on siis melko suoraviivaista puuhaa, jossa terävän järjen sijaan vaaditaan lähinnä viitseliäisyyden kautta tulevaa rutinoitumista.

Kirjoitin tämän, koska tunnen muutamia tällä alalla olevia tyyppejä, joiden koko egosta ja sanomisista paistaa läpi huvittava ajattelu tyyliin:

"
Olen muuten ohjelmoija, ja tämä tarkoittaa sitä, että osaisin kirjoittaa ohjelman minkä tahansa ongelman ratkaisemiseen. Olen siis huippuälykäs ja ihmiskunnan ehdotonta eliittiä."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu