Onko kenelläkään oireillut nämä, ja jos niin miten? Nehän on kai jollain tapaa yhteydessä vatsan toiminnallisiin häiriöihin, joten onko oireetkin sitten samoja, eli kipua, turvotusta, ummetusta, ripulia jne. jne..? Itselläni noita toiminnallisia häiriöitä on ollut jo kymmenisen vuotta, vaikka ei sitä ole koskaan virallisesti diagnosoitu. Kuitenkin oireet on näitä tyypillisiä ja lääkärille kun olen asiasta maininnut, oli sitä mieltä että juuri tästä on kyse.
Nyt kuitenkin viime aikoina vatsani on alkanut oireilla eniten juuri vasemmalta puolelta alavatsasta, kun aiemmin koko alavatsa on ollut kipeä, tai kipu on vaihtanut paikkaa. Oletan sillä kohdin olevan laskevan paksusuolen. Maha on siitä kohti eniten turvoksissa, eli turvotus on melkolailla toispuoleista, ja kovimmin kipeä silloin kun suoli ärhentelee.
Nyt uutena vaivana on tullut sellainen, että vaikka suolen toiminta on melkolailla normaalia tällä hetkellä, niin vatsa on kuitenkin tuosta alhaalta vasemmalta kipeä, ei hirvittävän kipeä, mutta kipeä kuitenkin. Siinä on jotenkin sellainen kiristävä tunne ja lievää polttelua ja särkyä ja jotenkin "täysinäinen" tunne. Nämä kivut tulevat usein liikunnan yhteydessä (reipasta kävelyä) ja jäävät eivätkä lakkaa lenkin jälkeenkään. Liikuntaa olen kuitenkin harrastanut jo vuosikaudet, eli se ei ole mikään uusi harrastus, ja aiemmin ei tällaista ole ollut. Kivut eivät ole mitään hirveän kovia, mutta kuitenkin sellaisia että ne panee merkille.
Itse en enää tiedä oikeastaan, että onko nuo suolesta johtuvia ollenkaan vai jostain muusta. Olen nainen ja alavatsakivuthan voi siis johtua jopa synnytyselimistöstäkin. Minusta outoa tässä on lähinnä se, että noita kipuja on nyt, vaikka suoli on tällä hetkellä aika hyvänä, koskaanhan se ei ihan täysin normaali toiminnaltaan ole.
Miten siis tunnistaa, että missä elimessä mahdolliset kivut nyt on, suolessa vai jossain muualla? Onko kenelläkään ollut vastaavaa, ja jos - niin mistä se on johtunut?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Niin, ja siis suoltani ei ole tutkittu vielä koskaan millään tavalla, enkä siis tiedä onko siellä noita divertikkelejä vai ei. Se nyt vain tuli mieleen, että voisiko kivut johtua tuosta, ja siksi kyselen, että miten ne oireilevat jos niitä on.
Ihan vaan kysyn, että miksi pitää tulla provoilemaan näillekin palstoille? Jotkut meistä pelkää vakaviakin sairauksia, kenties jopa syöpää... Kiitos vain sinulle "jk" toivottavasti sait hyvän mielen tuosta.