kullalleni

rakastan kultaani yli kaiken vaikka hän laittoi välit poikki,petin häntä henkisesti ja en saanut anteeksi.itse taidan olla enemmän rikki kuin hän.lupauduin odottamaan häntä ja annan hänelle aikaa.olimme tunnepuolella samalla tasolla.voiko tunteet,eli rakkaudelle/sydämelle sanoa vain että et tunne ja rakasta toista enää.voiko ne tunteet kuolla noin vain.hän on kyllä minun elämäni nainen ja toivon että hän tulisi sen huomaamaan.kirjoitan tänne koska en saa ottaa yhteyttä vähään aikaan.uskon että hän lukee tämän täältä.hän on se oikea ja olen luvannut viedä hänet alttarille.
25441
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

anna ajan kulua,jos hän sinusta oikeasti välittää niin kyllä siitä hyvää seuraa.meillä saman tyyppinen tilanne ja huomasin kuinka tunsin miestäni kohtaan vahvasti.itkin useana iltana ja oli vääryys nukkua yksin.ei ne tunteet voi noin vain itselle sanomalla kuolla.tiesin että hän oli minulle oikea ja annoin anteeksi vaikka meillä aika suuria asioita mistä pääsimme yli yhdessä.hän oli hyvä minulle eron ajan ja antoi ymmärtää kuinka olin hänelle tärkeä.nyt eletään onnellista aikaa ja emme kadu.se lähensi meitä entisestään,laitoimme vain ne elämän tärkeät asiat vaakakuppiin.tsemiä

Äänestä
  • Kirjoitusvirheistä päätellen olet aloittaja!

    Äänestä

  • Ope! kirjoitti:

    Kirjoitusvirheistä päätellen olet aloittaja!

    täällähän joku jo kirjoitti että hänelläkin virheitä.anteeksi omat virheeni.oletko itse täydellisyys kun olet ope,vaimosi varmaan tyytyväinen kauppalapuistasi.voit käydä lukemassa tarinani vanha suola janottaa osastolta ja laskemassa niitä virheitä.sinne olen tarinani kertonut ja kun olet noin välkky löydät sen kyllä sieltä.kun sain oman rakkaani takaisin niin sain elämän järjestykseen.täällä pitäisi keskustella ihmisten kanssa ja auttaa kanssakulkijaa.tarkista vain niitä ehtojasi.

    Äänestä

-ua ja tule ja kanna minut alttarille.rakkaus saakoon täyttymyksen!

Äänestä

Miksi et saa ottaa yhteyttä

Äänestä
  • olemme sopineet että annetaan rauhoittua tilanne,aikaa ajatella ja punnita asioita,taidamme molemmat tietää et olemme sopivat toisillemme ja hänellä ei olisi enää ikinä sydänsuruja.hän on kaikkea sitä mitä voi rakas olla.

    Äänestä

  • ap kirjoitti:

    olemme sopineet että annetaan rauhoittua tilanne,aikaa ajatella ja punnita asioita,taidamme molemmat tietää et olemme sopivat toisillemme ja hänellä ei olisi enää ikinä sydänsuruja.hän on kaikkea sitä mitä voi rakas olla.

    seurustelitteko te ?

    kaiketi hän on jollain tasolla antanut anteeksi jos olette kuitenkin sopineet että rauhoittelette tilannetta ? eli ei lopullinen välirikko ole kyseessä .

    Äänestä

  • 11+11 kirjoitti:

    seurustelitteko te ?

    kaiketi hän on jollain tasolla antanut anteeksi jos olette kuitenkin sopineet että rauhoittelette tilannetta ? eli ei lopullinen välirikko ole kyseessä .

    seurusteltiin ja vakavalla pohjalla,en mitään muuta maailmalta toivo että hän antaisi anteeksi.on hän kertonut kyllä että se on ohi vaikka kertoi sen et antaa ajan kulua.

    Äänestä

niin tulisin jos olet se oikea,laita viesti puhelimeen niin tiedän.

Äänestä
  • poistin numerosi vahingossa.itse asiassa ei ole sun numeroa ollenkaan.

    Äänestä

  • Laitapa sinä "ap" viesti minun puhelimeen.

    Äänestä

kielsin ottamasta ronttia yhteyttä,kun meni pettämään ajatuksen tasolla jonkun kanssa.

Äänestä
  • fyysisesti en siihen pystyisikään.kyllä arvostan toista ja sidettämme.eli olemme yhdessä silloinkin kun ei olla yhdessä,se tieto toisesta ja yhteys kun näkymätön side joka välillämme on.

    Äänestä

miksi sä teit sen? Halusitko sä torjuntaa, pelkäsitkö sä onnea? Etkö oikeuttanut sitä itsellesi, vaan tarkoituksella tiesit pilaavasi jutun?

Äänestä

ei motiivia,olen varmaan liian hyväsydäminen,ajattelin taas liikaa toisia enkä itseäni ja olisi vain pitänyt toimia toisin ja ajatella omaa suhdetta.en halua tulla torjutuksi,enkä pelkää onnea ollenkaan.me molemmat tiedämme mitä halutaan ja oli jo yhteisiä päämääriä,jotka haluan vieläkin toteuttaa ja vain hänen kanssaan.olen luvannut että hän ei saa enää ikinä sydänsuruja ja toivoisin hänen uskovan sen.tiedän vain että hän on se oikea.

Äänestä
  • Pettäminen on aina pettämistä. Ei sitä voi puolustella. Menetit yhden, lopullisesti. Etsi uusi ja lä viisaaammin. Ei muuta neuvoksi.

    Äänestä

  • miten pahasydämisyyden voi nähdä hyväsydämisyytenä

    Äänestä

  • Mulle taas olihan sama. Tulla torjutuksi tai hväksytyksi. Mä en hyväksy yhtään mitään ennenkuin kun postissa seisoo sanat: olen musta hevonen.

    Mitään muuta acceptia en hyväksy, ja siitä alkakoon taiston tanner. Itsehän kutsuit minut seikkailuuun sanoilla, ken leikin aloittaa, se sen kestäköön. Tässä pelissä säännöt sanelee Guuli.


    Ohjeet on kirjoitettu.

    Äänestä

kyllä niitä asioita voi sopia,jos he tosiaan välittävät toisistaan ja keskustelevat,niin sieltä löytyy se yhteinen sävel,jos se toinen tuntuu hyvältä ja ne kemiat toimii,niin ei sellaista vain helpolla kohtaa vastaavaa.itselle on näin käynyt enkä kadu päätöstäni.suoraselkäinen varmaan hyppää vain seuraavaan kukkaan.jos toinen tuntuu oikealta ja heillä vielä kemiaa,niin ei se ole välttämättä loppu.

Äänestä

Miksi pirussa te vastaatte hänelle, koska hän on feikki. Katsokaa kirjoitusvirheitä ja huomaatte heti, että hän vastaa itselle.

Kyllä minullakin tulee välillä kirjoitusvirheitä, mutta tuon aloitajan kirjoitusvirheet on jo aika pahat!

Äänestä

Olet oikeassa toi "naisellinen 8522" on aloittaja, tosi lapsellista touhua ?!
En ole seurannut ko. kirjoituksia, mutta heti näki tuon.

Äänestä

Ai ettäkö panit toista, ehkä neljättäkin, yritit jotakin saatanan palstoilla ja uskoit ( käytetään tähän sanaehdotinta: järkikylläisyys)(aivopoimuttuma)Älynrakastama ruskea TAI valkoinen aivomassa, -kurkiainen, - silta VAI Tampereen kuuluisalle sillalle kiinnitetty rakkauden lukko?

Elä ja voi hyvin!

Äänestä

illat opelle ja muille.aika hassua kommenttia tullut.itse kyllä tulin juuri kotia ja olin prätkällä liikenteessä.noin 600km päästelty tänä päivänä,eipä oo tullu koneella istuskeltua kun eräät.älkää huoliko,koulut alkaa onneksi kohta.kyllähän tuo ope sen kasiviis..arvoituksen ratkaisee teille.odottakaa vaan.öitä

Äänestä
  • No ap, miten on? vieläkö vanha suola janottaa?

    Äänestä

Vastaa Ruhtinaan kysymykseen? Kyllä tiedät mistä olen;) Mutta arvoitusta ladyt teille;) Olen kaikkialla missä kirjoitatte;) foorumit foorumit kaikkialla;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


47+43 kirjoitti:

rakastan kultaani yli kaiken vaikka hän laittoi välit poikki,petin häntä henkisesti ja en saanut anteeksi.itse taidan olla enemmän rikki kuin hän.lupauduin odottamaan häntä ja annan hänelle aikaa.olimme tunnepuolella samalla tasolla.voiko tunteet,eli rakkaudelle/sydämelle sanoa vain että et tunne ja rakasta toista enää.voiko ne tunteet kuolla noin vain.hän on kyllä minun elämäni nainen ja toivon että hän tulisi sen huomaamaan.kirjoitan tänne koska en saa ottaa yhteyttä vähään aikaan.uskon että hän lukee tämän täältä.hän on se oikea ja olen luvannut viedä hänet alttarille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu