PTSD ja lamotrigiini

Mielenkiintoista kamaa sinulle syötetään:

"Lamotrigin Actavis on epilepsialääke. Sitä käytetään kahden eri taudin hoitoon – epilepsian ja
kaksisuuntaisen mielialahäiriön.
"



Miten olisi psykoterapia?

Olen itse saanut jonkun sortin PTSD:n kun selvisin vaarallisesta ulipalosta. Se tuli parin viikon päästä, eikä kestänyt kauaa.

Minusta PTSD on hyvin samanlainen kuin masennus/ahdistusoirtyhtymä.

Oletko ihan varma että haluat syödä epilepsialääkkeitä?

Saako kysyä mikä on aiheuttanut PTSD:si?

Olen tietoinen, että lamotrigiini on ensisijaisesti epilepsialääke, jota myös bipolaarihäiriöön käytetään. Lisäksi sillä on vaikutusta sekä (resistentin) unipolaarin masennuksen että ptsd:n hoidossa ainakin USA:ssa toteutettujen tutkimusten mukaan. Suomenkielisiä tutkimuksia en löytänyt ja siksipä kyselenkin täällä aiheesta, josko ihan käyttäjiä/kokemuksia löytyisi.

Traumaterapia minulla on ja useita lääkekokeiluja (jos toiminut, riittämätön vaste maksimiannoksella).
PTSD:n takana lapsuudessa tapahtuneet heitteillejätöt, fyysinen ja henkinen väkivalta sekä lisäksi myöhemmin tapahtuneet vapaudenriistot ja taponyritykset. Ei siis ole "ohimenevää" sorttia minun petsi ja on siis pitkään jatkuneen, toistuvan traumatisoitumisen seurausta.

Sister f:
En tupakoi, en juo (lopetin kokonaan), käyn terapiassa, syön aamulla puuroa (koen että se, kuten muutkin hiilihydraattipitoiset ruoat "hidastavat ja unettavat" minua) ja koetan pitää kiinni kynsin hampain päivärytmistä - tässä asiat jotka minua tällä hetkellä auttavat.

Bentsoista vierottauduin ku maksimiannokset menivät ja yhtäaikaa opamox, xanor, xanor depot, medipam (5 ja 10 mg), tenox, temesta ja joku mitä en enää muista. Koin oudoksi sen, että niitä saisi määrätä 2 viikoksi (mielellään ei sitäkään) ja minulla oli jo vuosi takana... Vierottauduin niistä siis päihdetyöntekijän avustamana (sinne siksi että luotin hänen neuvoihinsa lääkityksen suhteen - lääkäri kun olisi jatkanut bentsoja, ja tietysti kelakin halusi testauttaa etten ollut alkoholisti). Vierottautumisessa alku oli vaikeaa: tunsin (eli koin) asiat uudella lailla, alle jääneet univelat tulivat ns. kiertoon ja vierottautumista seuranneet 2 kuukautta nukuin 16-18h unia, välillä päiväunetkin päälle.

Ainoastaan positiivisia kokemuksia on kuitenkin ollut vierottautumisesta: minäkin jotenkin "väistelin" niitä tunteita ja ne jäivät taka-alalle. Nyt apuna ovat jonkin verran olleet harjoitteet (terapiaohjauksessa) kirjasta 'Traumaperäisen stressihäiriön vakauttaminen', jota ainakin traumaterapiakeskuksesta saa.

Aiemmin Mirtatsapin 15 mg auttoi nukahtamisessa, joskus lisänä melatonin 6 mg nukahtamiseen. Ainut, että siitä pärähti 24kg vuoteen,joista 16 kg 5kk aikana ja nivelet sanoivat itsensä irti. Sekin siis lopetettiin. Nyt ei pureta ahdistusta enää juostessa, kävely on ainut sallittu...

Olen ollut annostuksella venla 175-225 mg peratsin 4 mg, atarax tarvittaessa ja mirtatsapin 15 mg nukahtamiseen, mutta peratsin ei sopinut (hengenvaarallinen sivuoire). Peratsinista pidin, se poisti pahoinvointiakin joka minulla annostitrauksiin aina liittynyt. Tilalle tuli Risperdal 1 mg, josta jähmeyttä ja joka ilmeisesti Mirtatsapinin kanssa alensivat kouristuskynnystäni, ja naama verellä yöllä pyörtyilin ja korttelin lenkki sai jo kramppaamaan. Sekin siis lopetettiin. Tämä kokonaisuus (poislukien Risperdal) oli oikeastaan ainut jonka koin jollakin lailla auttavan.

Oireisiin ei siis kai tällä hetkellä auta mikään, venlafaksiini 150 mg (laskusuunnassa eli purkuun menossa), Ketipinor 50mg Atarax 100 mg nukahtamiseen sekä se lamotrigin 25 mg toista viikkoa. Ketipinor ja Atarax auttavat nukahtamaan ja ekat pari yötä nukuinkin niillä hyvin, mutta nyt taas heräilen 4-5h jälkeen, viimeistään klo 4.30-5.00.

Atarax oli alkuun ihan ok rauhoittavana, mulla atopia niin autto kutinaankin :) Tuntuu että siihenkin tulossa toleranssi, ennen auttoi 50mg nukahtamiseen, nyt rajasivat 100mg kerta-annoksen ja vuorokausiannoksen. Rauhoittavana toimii edelleen jotensakin hyvin, tosin jos mielin nukkua niin päiväannoksesta ei jää "käyttövaraa" enää rauhoittavana käyttöön. Ketipinorilla aika jähmeää meno, mutta kolmatta viikkoa kun nukuin vaan 2-4h yössä niin alko pää hajoamaan. Itse nukahtamiseen/ahdistukseen en koe sen auttavan mutta hidastaa ehkä ylivireyrrä hivenen ja auttaa siinä nukahtamisessa. Viidettä vuorokautta olen lääkkeettömänä valvonut "parhaimmillaan"...


Terapiatapaus:
Käyn siis traumaterapiassa (psykoterapia), en kriisiterapiassa. Anteeksi epäselvä selitys.Takana nyt 1,5 vuotta terapiaa, lisäksi taideterapia (toimintaterapian muodossa, 2h viikko eli kertaalleen)... Nyt 2,5 vuotta kokeiltu eri lääkecocktaileja ja määräaikainen sairaseläke.

Ei traumoja paranna mikään muu kuin traumaattisen asian kohtaaminen. Siis terapia, aika tai itseterapia. Kysehän on pohjimmiltaan siitä, että sinulle on tapahtunut jotain niin kipeää, että et ainakaan vielä kykene käsittelemään tapahtunutta tosiasiaa ja hyväksymään sitä osaksi elämänhistoriaasi.

Kaikki mielen ongelmien hoitoon tarkoitetut lääkkeet ovat pohjimmiltaan kipulääkkeitä. Niillä siis hoidetaan särkyä, mutta ne eivät paranna sen aiheuttajaa. Tällä hetkellä näyttää siltä, että syöt lääkkeitä kivun turruttamiseksi, mutta vamman hoitaminen on unohdettu. Katsopa tämä:
http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/naytaartikkeli/tunnus/kht00096

17 19, taidat olla psykiatri kun tiedät paremmin asiat kuin psykiatrit, joilla minä olen käynyt.
Kyllä se voi olla niinkin, että terapia ei auta, vaan lääkkeitä on syötävä loppuelämä, niinkuin minä joudun!

17 19:
pakko olla samaa mieltä ja elän PTSD:n kanssa tällä hetkellä ja lääkkeet nimenomaan vain "puuduttavat". Terapian avulla tai muuten asioiden kohtaaminen olisi se juttu.

Aloittajalle:
lääkkeesi kuulostavat tutulle ja oon varmaan kokeillut kaikkia samoja. Viimeisempänä mirtaa mutta tuntuu vahvasti, että jätän sen väliin ja jatkan miniannoksella ketiapiinia sekä miniannoksella Stellaa taikka midatsolaamia. Itsekään en nuku :(

Pahinta on siltikin nuo oireet. Vähän tuntuu, että asiaa voi helpommin käsitellä kun ei ole lääkepöllyssä? Sitten toisaalta tää on ihan h:ttiä ilman puudutusta. Olen siis myös alkanut vähentää kemikaaleja.

Lamotrigiini ei ole kyllä musta muuttanut tilannetta mitenkään? Lisäksi mulla on bupropioni. Ja ahdistaa infernaalisen paljon ja hypin seinille. Tai sitten vain lamaannun ja vaivun dissosiaatio tilohin.

Tuolla oli keskustelu dissosiaatiohäiriöistä, että traumoille ja sen seurauksille voisi tosiaan olla oma palsta.

Mutta tsemppistä!

Riippuu psykiatrista.

Minulla on erittäin vaikea ja krooninen masennus, eikä lääkäri ole sanonut että pitää syödä loppuelämän lääkkeitä. Aikamoinen meedio se sinun psykiatrisi. On ainakin lukenut lääketeollisuuden esiteeet hyvin.

Oletko edes työkyvytön? Sairauslomalle jne.? Ei kovin vakavaa voi silloin olla, jos käyt töissä.

Pelkäätkö kokeilla kunnollista psykoterapiaa? Ymmärsin (tämä on aloittajalle) ettet ole käynyt kunnollisessa yksilöpsykoterapiassa, vaan vain kriisi/traumaterapiassa, mikä on tarkoitettu lyhytaikaista ja tiettyjä asioita varten.

Totta kai lääkitystä pitää ainakin kokeilla jos olo on tosi tuskainen.

Riippuu varmasti paljon siitä, mistä masennus on saanut alkunsa. Minulla se on alkanut jo lapsuudessa ja nyt olen keski-ikäinen, joten koska se on kestänyt vuosikymmeniä, niin todennäköisyys on suuri, että joudun syömään lääkkeitä loppuikäni.
Psykiatrini on maankuulu joka on kirjoittanut monta kirjaa aiheesta, tuskin hänessä mitään vikaa on ja varmasti on käsitellyt tuhansia ellei kymmeniä tuhansia potilaita uransa aikana, joten ihan turhaa kyseenalaistaa hänen ammattitaitoaan!

Niin siinä tutkimuksessa kyllä todettiin, että masennuslääkkeet auttavat hyvin vakavassa masennuksessa (niinkuin minulla) mutta eivät niin hyviin lievässä tai keskivaikeassa masennuksessa.
Joten älkääpäs nyt hyvät ihmiset ruvetko liikaa neuvomaan täällä mielialahäiriöisiä, kyllä jokainen varmasti huomaa, auttaako lääke vai ei, ja jos ei auta, niin eihän silloin kannata lääkkeitä edes syödä! Pitää sitten vaan miettiä mikä on toinen vaihtoehto. Ja toteuttaa sitten se. Kertokaa minullekin sen sijaan että valitatte täällä lääkkeistä!

Tuli nostettua vanha keskustelu.

Itsellä on vakava masennus joka on osa C-PTSD-oireistoa. Lääkäri on kirjoittanut reseptin lamotrigiinille. Saan kokeilla sitä jos alkaa tuntua siltä. Ostin jo lääkkeen, mutta pakkausselosteessa ei ollut erikseen mainintaa PTSD-oireiden hoidosta.

Onko kenelläkään antaa tietoa, kokemuksia tai linkkiä siitä voisiko lamotrigiini olla sopiva korjaamaan niitä yleisimpiä lapsuusajan pitkäkestoisen trauman aiheuttamia oireita?

Onko kukaan C-PTSD potilas saanut apua lamotrigiinista?

Aika lailla kaikki muut lääkkeet on tullut kokeiltua eikä vastetta ole löytynyt. Käyttöön on jäänyt pieni annos SNRI-lääkettä, joka pitää pahimmat flashback-kohtaukset poissa siinä määrin että hyperventiloida ei enää kovin usein tarvitse. Muutoin käytössä oksatsepaami tarvittaessa. Mutta masennus on ja pysyy vuodesta toiseen.

Terapiat ja muut on hoidossa, joten niistä en tarvitse erikseen neuvoja.

Keskustelua kiinnostaisi käydä vain tästä lamotrigiinista.