Vanhojen syreeninen hoitaminen?

syreenisireeni

Osaisikohan joku auttaa syreenikysymyksissä?

Meillä on pihassa useita vanhoja syreeneitä, iältään ne ovat ainakin 20-25-vuotiaita, ehkä jopa 30 (talomme rakennettu 1964, puut ja pensaat istutettu sitten sen jälkeen). Asumme 3-vyöhykkeellä. Ne kasvavat puolivarjossa ja auringossa.

Syreenit ovat sekä jalosyreenejä että mahdollisesti puistosyreenejä. Lajintunnistukseni ei ole ihan varma noiden puistosyreenien osalta, mutta joka tapauksessa niissä on selkeästi isommat ja leveämmät lehdet kuin jalosyreeneissä, joissa lehdet ovat enemmän sellaiset "herttamaiset".

Olen yrittänyt toisinaan hieman harventaa näitä syreenejä, koska ne ovat aika tiheitä ja laajoja. Enimmäkseen olen poistanut vanhoja oksia, mutta olen leikannut pois myös nuorempia oksia, kun ne ovat kasvaneet väärissä paikoissa (=syreenit ovat levinneet ahkerasti).

Nyt parina tai kolmena viime vuonna näiden puisto(?)syreenien lehdistöön on iskenyt ilmeisesti jokin valkoinen kirva tai muu vastaava ötökkä. Lehdet muuttuvat kellertäviksi. Koko puu/pensas näyttää jokseenkin ankealta, kun lehdistö on kellastunut. Osa syreeneistä kukkii ihan kohtalaisesti, mutta esimerkiksi etelän puolella oleva syreeni huonosti ja tämä on juuri eniten kirvan (tms.) vioittama. Jalosyreeniin tuo kirva ei ole näemmä niin paljon koskenut, jos lainkaan. Ainakaan se ei näytä kärsivältä, kuten nämä toiset.

Kysymyksiä:
Miten saan kirvat pois syreenistä? Ruiskutanko jollain, ja millä, ja milloin se pitää tehdä?

Miten syreeniä oikeaoppisesti kannattaa leikata, jos kasvustot ovat näinkin vanhoja? (Emme halua niitä kokonaan pois, koska ne tietyissä paikoissa antavat näkösuojaa naapureilta.)

Miksi edellisen vuoden kukinnoista jää sellainen kuiva kukintorypäs roikkumaan? Eikö niiden kuuluisi pudota pois? Vai pitääkö niitä itse poistaa... :)

Kiitos avustanne!

10

8876

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 18+20

      Kirvaan en osaa sanoa mitään.Jospa se häviää,kun kasvuolot muuttuu hoidon myötä.
      Harventaminen on ok.Vanhoja oksia ihan maata myöten ja uusiakin valikoiden.
      Pitäisi ehkä lannoittaa,kalkita tai lisätä multaa?
      En ole leikellyt kuivuneita kukintoja pois,nehän peittyy,kun seuraavana kesänä lehdet puhkeaa.Unkarinsyreeneissä jää kuivunut kukinto pystyyn ja pysyy kyllä kevääseen asti.

    • syreenisireeni

      Kiitos vastauksesta, 18 20.

      Voisikohan tosiaan olla niin, että kun nämä syreenit ovat vanhoja ja aikas tiheitä, niin sen takia kirva (tms.) iskee? Lienee ok harventaa tähän aikaan vuodesta, eli juhannuksen jälkeen. Sittenpä se nähdään, lähteekö kirvat vai kituvatko syreenimme edelleen.

      Jotkut uudemmat oksat ovat kyllä olleet aika honteloita, niin etteivät pysy pystyssä. Sillä vain mietin tuota harvennusleikkausta, että lakoaako koko pensas, kun uudemmat oksat ovat heiveröisiä vanhoihin verrattuna. Kenties tähän tosiaan auttaisi lannoitus.

      Vieläkö joku muu osaisi sanoa tuohon kirvaongelmaan jotakin?

      :)

      • Annu

        Hei!

        Sama ongelma meidän runkosireenissä. Pieniä valkoisia elukoita lehdet täys..
        Ainakaan toluliuos ei ole auttanut. Sekä kasvimaan reunalla on myös sireeniä, jotka myös voivat huonosti. Sireenipuskassa on ihan ruskeaksi kuolleita oksia, oksia joissa on lehdet käpristyneitä, seka sit oksia joissa on lehdet ihan terveen näköisiä. Lehtiruodot näkyy voimakkaan vihreänä kun muuten on ihan vaalea väriltään. Valkoisia elukoita en ole näissä puskissa nähnyt, niinkuin runkosireenissä. Olemme keväällä lannoittanut ja kalkinnut ne ja nyt on laitettu jo syyslannoite vajaa viikko sitten.
        Sireenit ei ole vanhoja, vasta neljäs kesä meneillään.

        Mikähän nyt on vialla...ja onko kellään muilla samanlaisia ongelmia sireenien kanssa ??
        --- Nyt on hyvät neuvot tarpeen--- Kiitos.


    • syreenisireeni

      Minä huomasin yhdellä taimisollakin syreeneissä samanlaista laikkuisuutta, kurkkasin tietysti lehden alle ja niissäkin oli valkoista ötökkää! Kummallista! Enkä sitten ehtinyt siellä etsiä myyjää paikalle, jotta olisin kysynyt, mikä tuo ötökkä on ja miksi se vaivaa syreenejä. Voisihan sinne tietysti soittaakin ja kysyä.

      Odotamme siis edelleen hyviä neuvoja syreenien kirvaongelmaan :)

      • Kyl se siitä

        Nämä otusongelmat on kausittaisia, eikä välttämättä ens kesänä ole ollenkaan. Taudit on isompi ongelma, ne voi tappaa koko kasvin. Tosin jotkut talvehtii munina ja siks vois keväällä ruiskuttaa ennen lehtien tuloa tai miks ei vielä nytkin.

        Spraypulloja menee isoon kasvustoon monta, mutta ainakin Bernerin Puutarha-aerosolilla olen saanut hengiltä kaiken haluamani. Toinen hyvä aine on lantrattava Malan-ruiskute, sitä ei vaan joka paikasta löydy. Tyynellä kelillä huolellinen myrkytys, näin syksyllä ehkä yksi riittää.
        Jos on käppyröityneitä lehtiä, ne kannattaa poimia pois ja polttaa - siel voi piilotella se seuraava sukupolvi.

        Leikkaamisesta sen verran, että honteloita kasvuja voi vähän typistää. Kasvupisteen poistaminen panee verson vankistumaan, jos se ei ole joutava vesiverso joita raju kertaleikkaaminen voi tuottaa. Liika lannottaminen venyttää myös, kohtuus kaikessa:)


      • Sepsep

        Se kaskas Ogluttis tms., tullut Suomeen 1999. Kaska syreenissä.


    • syreenisireeni

      Huomasin juuri, että näiden kirvaisten syreenien lähellä myös perennoihin on iskenyt se sama valkoinen kirva. Esim. jalopähkämössä on kirvaa, ja sen lehdet ovatkin muuttuneet syreenin tapaan keltakirjaviksi.

      Minua ahdistaa nyt se, että valtaako nää kirvat kohta kaikki kasvit, ja siihenhän ei sitten kyllä mikää määrä spraypulloja auta :(

    • Ddr

      Kannattaa kusta aamuin illoin pensaaseen.!

      • leikkaanepensaat

        Kannattaa ne syreenit leikata noin puolen metrin korkeudesta kokonaan alas.

        Silloin kirvatkin todennäköisesti häviävät tai ainakin ne on helpompi pitää kurissa.

        Noin vanha syreeni ei uusiudu muuten kuin leikkaamalla. Syreeni kestää hyvin leikkausta ja jopa tykkää siitä.

        Leikkauksen voi tehdä keväällä juuri ennen kasvukauden alkamista eli ennen silmujen puhkeamista, viimeistään huhtikuun loppuun mennessä.


    • Anonyymi

      Anna kuihtuneiden kukintojen olla, poista vanhoja runkoja oksaleikkureilla/sahalla, jätä tuoreet versot kasvamaan. Liikaan leviämiseen ei ole kuin yksi tapa eli lapiolla maata pois ja sahalla juuristo pienemmäksi samalla levinneet rungot sahaten pois - älä pelkää, ei se kuole siihen, syreeni on pajun kaltainen rikkaruoho - lähtee kasvuun pienestäkin tyngästä. Itselläni syreeni, jonka kasvua olen rajoittanut 2/3-osaa sahaamalla runkoa ja juuristoa pois ettei ihan mökin katon päälle kasvaisi.

      Kirvoista on vaikea päästä niiden iskettyä puuhun, mutta veden ruiskutus ja mäntysoopa-liuoksen sumuttaminen ainakin vähentää niiden tuhoja ja seuraavana vuonna syreeni todennäköisesti on entistä ehompi.

      Näyttää, että vulgaaris-lajikkeet leviävät jalostetumpia enemmän, joten siis myös enemmän duunia niiden rajoittamiseksi on tehtävä ja se ei ole kevyttä puuhaa kokemusteni perusteella, mutta pakko mikä pakko.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      176
      1622
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      106
      842
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      618
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      131
      594
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      556
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      538
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    9. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      67
      520
    10. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    Aihe