Hädin tuskin tunsin isoisäni.

Meillä suurella lastenlapsikatraalla oli maalla kesäisin vaarimme perin nuuka.
Me odotimme kieli pitkällä, kun pappa lähti pyörällään juijaamaan kylälle ostamaan limsakorin.
Onnellisena hymyilimme, kun se laskettiin tuvan lattialle.
Voi sitä surun suuruutta, kun pappa oli ostanut kitsaana pelkkää vishyä.
Olihan sekin jotain, kun kori jaettiin monikymmenpäiselle talonväelle.

Ei silloin ostellu kuin nyt, kerralla parille lapselle 6 x 1,5 lt. kokista, kun halvalla saa, ja monen monta säkkiä perunalastuja ja kahmaloittain karkkeja.

Isäni puolelta en muista nähneeni isovanhempia, mummo kyllä ei, muttei mitään muistikuvaa oli.
Äitini äiti kutsuttiin isoäidiksi hänet muistan, kultainen aivan ihana ihminen, oli meillä yhden kesän ja sitten seuraavana kesänä pyysi minua luokseen Outokumpuun ja isä antoi luvan ja vei minut sinne.
Outo oli kumpu, tehtaan pillit äänessä monta kertaa päivässä, aluksi ne ne olivat jopa pelottavia ja hajukin kirpeä ilmassa.
Keretti oli se toimiva silloin, ja nyt ovat kai kaikki suljettuja alkuperäisestä tarkoituksesta ja taidenäyttelyä, teatteria, keramiikkapajaa ym..ym toimintaa nykyisin.
Rexportterista tuli mieleen Rex keksit joka oli ensimmäinen herkku kun sain syödä rikkoutuneita, myynnissä ne olivat irtatuotteena.
Jos ei ollut särkyneitä ei sitä paljon tarvinnut kopauttaa kun muruja tuli, niin että konsteja käytettiin!
Jouduin isäni 'käsikassaraksi' kaupassa kun hänen liikkumisensa oli hyvin vaikeaa sotavamman takia.
Nyt suorastaan tulvehtii muistoja tuolta ajalta, pitää lopettaa että muidenkin jutut mahtuu.

Ei minullakaan ollut vaaria tai ukkia, mummon muistan pieni työteliäs ihminen.
Mummo teki lettuja ne olivat parasta herkkua.
Mummolla oli kanoja ja kaksi lehmää, kesällä talkoovoimin heinät seipäille.
Hänen iltarukous oli Jumala älä hylkää, ja sillä pyynnöllä silmät ummistettiin.