Aprilia

g

Historia

Aprillipäivän perinteen sanotaan usein alkavan vuodesta 1582, jolloin Ranskassa siirryttiin gregoriaaniseen kalenteriin. Jos perinteen alkua haetaan ajanlaskusta, ranskalaisten uuden vuoden sijainnin muutos sopii paremmin, sillä se tapahtui jo ennen uuden kalenterin tuloa.

Kuningas Kaarle IX oli huomannut valtakuntaa kierrellessään, että eri hiippakunnissa vuosi laskettiin alkavaksi eri aikoina, ja että erot olivat merkittäviä. Silloin esimerkiksi Lyonissa vuosi alkoi jouluna, mutta Viennessä 25. maaliskuuta. Monin paikoin vuosi vaihtui juliaanisen kalenterin mukaisesti 1. maaliskuuta, mutta myös pääsiäinen oli vuoden vaihtumisen merkki, jolloin aikoinaan katsottiin uuden kirkkovuodenkin alkavan.

Suurista eroista aiheutui sekavuutta muun muassa sopimusten suhteen. Yhtenäistääkseen käytäntöä Kaarle IX lisäsi artiklan nro 42 julistukseen, jota kirjoitettiin tammikuun alussa Pariisissa vuonna 1563. Sen mukaisesti vuosi alkaa kaikkialla Ranskassa 1. tammikuuta. Tämä julistus sai lain voiman 9. elokuuta 1564 ja se tunnetaan allekirjoittamisen paikkakunnan mukaan Roussillonin ediktinä.[2]

Kun uusi käytäntö kohdistui vain yhden merkkipäivän paikkaan, se antoi varmasti Ranskassa hyvät mahdollisuudet kiusoitella niitä, jotka eivät hyväksyneet uudistusta, ja narrata niitä, jotka eivät yksinkertaisesti tienneet siitä.[1] Huijausperinne saattoi hyvin saada alkunsa aprillipäivän aikoihin pilailumielessä lähetetyistä uudenvuodenlahjoista tai kutsuista olemattomiin uudenvuodenjuhliin. 18 vuoden päästä Ranskassa siirryttiin uuteen kalenteriin ja saatiin vielä uusi sykäys päivämäärillä leikittelyyn.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

        "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
        Suomussalmi
        704
        9599
      2. Suomi on täysin sekaisin

        Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
        Maailman menoa
        394
        4100
      3. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

        Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
        Kajaani
        87
        2840
      4. Sano vain suoraan, että nyt riittää

        ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
        Ikävä
        43
        2825
      5. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

        Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
        Kotimaiset julkkisjuorut
        55
        2584
      6. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

        Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
        Maailman menoa
        189
        2571
      7. Mitä ajattelet aina

        Kun hän tulee näköpiiriin?
        Ikävä
        152
        1813
      8. Luokatonta toimintaa

        Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
        Suomussalmi
        68
        1648
      9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

        minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
        Ikävä
        14
        1590
      10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

        Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
        Lapua
        6
        1403
      Aihe