Matti käveli pitkin tietä. Oikeastaan hän juoksi.
Korjaamonpitäjä Aulis Vihonen oli antanut hänelle kenkää. Eikä ainoastaan verrannollisesti, vaan sananmukaisesti. Ja lujaa potkaisikin, iso mies.
Mattia otti pattiin.
Matti oli yksinkertainen mies, sodassa vammautunut, mutta sillekkö Vihonen olisi arvoa antanut, veteraani itsekin.
Koska aurinko paistoi korkealta, päätti Matti ruveta puhelinpylväiden eristimiä kivittämään.
Jo kolmanella stevarilla helähti posliininen eristin rikki.
Hip hurraaa! saattoi vittu- vihosen sähköissä se tuntua.
Paremman tekemisen puutteesa, Matti aloitti hitaalla tyylillään sisiliskojen jahdin.
Jo ennen sotia, lapsena? hän oppi että liskot viihtyivät kivillä aurinkoisina päivinä.
Matti alkoi vaanimaan. Siinä hommassa ei kiirettä täytynyt pitää.
Ja aikaahan Matilla oli.
Korjaamonpitäjä Aulis Vihonen oli antanut hänelle kenkää. Eikä ainoastaan verrannollisesti, vaan sananmukaisesti. Ja lujaa potkaisikin, iso mies.
Mattia otti pattiin.
Matti oli yksinkertainen mies, sodassa vammautunut, mutta sillekkö Vihonen olisi arvoa antanut, veteraani itsekin.
Koska aurinko paistoi korkealta, päätti Matti ruveta puhelinpylväiden eristimiä kivittämään.
Jo kolmanella stevarilla helähti posliininen eristin rikki.
Hip hurraaa! saattoi vittu- vihosen sähköissä se tuntua.
Paremman tekemisen puutteesa, Matti aloitti hitaalla tyylillään sisiliskojen jahdin.
Jo ennen sotia, lapsena? hän oppi että liskot viihtyivät kivillä aurinkoisina päivinä.
Matti alkoi vaanimaan. Siinä hommassa ei kiirettä täytynyt pitää.
Ja aikaahan Matilla oli.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Kolmen tunnin kuluttua, jarrutti kartanon pehtoori Matin perseen kohdalla.
- Kröhm. Mattiko se siinä
Matti ei värähtänytkään.
- Olis hieman asiaa
Matti pökötti liikkumattomana.
Pehtoori korotti ääntään.
- Olis, tuotanoin asiaa.
Vihdoin huiskahti Matin vasen käsi ulospäin.
- Pitäs paroonin Alfasta venttiilit säätää, huusi pehtoori, nyt jo kovalla äänellä.
No, nousihan siitä Mattikin vihdoin.
- Liskot karkoititte, olette sitten kavala mies!
Matin tiesi, uneksijan.
Saattoi tuntikausiksi jäädä hämähäkinseittiä ihmettelemään, tai kurottamaan selkänsä taakse, mistä se pieru oikein tuli...
Tottakai hän ymmärsi tätä, sodassa vammautunutta miestä.
Mutta Velho Matti oli myös, selvinä hetkinään.
Maakunnan, läänin, Suomen, ellei maailman taitavin mies.
Kaiken hän korjasi. Pianot, niittokoneet, pärehöylät, ompelukoneet. Ennen kaikkia autot.
Hänen käsiensä jäljiltä soivat venttiilikoneistot kuin taivaan urut, rahisevat laakerit pyörähtivät viimeisen kerran, ottomoottorista tuli antelias osapuoli.
....
Tuijotti Matti pehtooria. Vihdoin hän äyskähti.
- Mie oon supiainen.
Mies pyllähti maantien pölyyn, ja alkoi äännähdellä outoja vingahduksia, suhinoita ja murahduksia.
Pehtoori peräytyi takaperin autolleen, jupisten.
- Olisin vain siitä Paroonin Alfasta puhunut...
Samassa mies pölyssä jäykistyi, nousi pystyyn, pudisteli vaatteitaan ja naurussa suin kysyi.
- Siis kyseessähän oli Alfa, 1944- malli, V8- koneella.
- Äkkiähän mie sen hoidan.
Lakki kourassa katseli pehtoori ihmeissään tätä uutta miestä, ryhdikästä, komeaa ja fiksua.
Kömpiessään takaisin Fordin rattiin, hän pani sivusilmällä merkille, että mies hieroi, kai tahtomattaan, otsansa hirveää arpea.
Saapuessa kartanon pihaan, oli palkollisilla hauskaa. Matti tuli.
Joutilaat paimenpojat ja piiat riensivät oitis vaunun tykö.
- Matti, näytä meille sammakkoa, tai pässiä.
Mäkätä meille kuin lammas, tai hirnu kuin tuo iso valakka.
Arvokas nuori mies ei piitannut rahvaasta pätkääkään. Kysyipä vain pehtoorilta.
- Missä vaunu on?
Hämmentynyt pehtoori viittasi kohden vaunuvajaa.
- Siellä se on, saattaa Paronikin siellä olla.
Ratista pyyhki pyylevä Paroni pölyjä. Siaistoimintoja vissiin...
Matti karahti paikalle.
- Teillä on ollut ongelmia autonne suhteen?
Hölmistynyt Paroni lopetti turhan liikkeensä.
Etwaksen jälkeen hän sanoi.
- Ja. se on kai sututus, kun pätkii.
Kyllähän Paronille oli kerrottu tästä omituisesta miehestä. Kylähullusta nerosta.
Välillä mies laulaa päivän kedon kukille, seuraavan viikon tekee hienomekaanisia töitä.
Olipa hän korjannut Paroninkin kultakuorisen kellon. Vaivan johon kaupungin parhaat kellosepätkään eivät pystyneet.
Komensi välittömästi torbedopellin auki.
Pöllämystynyt Paroni teki työtä kaskettyä.
Matti nikkasi kartanon haltialle silmää.
Tähänkään aatelisherra ei voinut sanoa sanaakaan.
- Virta- avain sir, puhui tämä maailmanmies, joka oli juuri noussut pölyiseltä tieltä.
Tovin seurasi tätä nuhruista miestä, jonka silmät tuntuivat palavan hänen selässään.
Yli 400 vuotta ei tässä suvussa seurattu muuta kuin kuningasta. Välillä luonnollisesti muita valtiaita. Tilanteen mukaan.
Kuitenkin nyt suvun patruunalla oli tilanne, jota hän ei halllinnut.
Matti hallitsi.
Matti veti vyöltään stiletin, sääsi venttiilit, kuristi kaasuttimen. Mitä muuta hän teki, jäi Paronille arvoitukseksi...
Vihdoin, tummaan pukuunsa, sotisopaansa itsensä pukenut mies löysi itsensä alta pellin.
- Mita. mina olen velkaa, urahti Paroni.
Kotvan tuijotti Matti patruunan silmiin.
Kuin joku verho olisi tullut miehen silmien eteen.
Tyhjyys.
Pari askelta otettuaan, mies lankesi nelinkontin,
Huusipa loikkessaan jänis olevan.
Vanhan miehen parta tutisi,
Olisipa luoti osunut keskemmälle päätä...
Näitä juttuja. Tiedä en.
Kuitenkin. mennesäni vanhan setäni luo (86v)
Kuulin sen jo parvekkeelta.
- Pojat ne vaan ajaa autolla.
Hämmentynenä sammutin V6 koneen.
- Sie et poika tiijä...
En voinut olla silmäisemättä papan Ladaa.
Ladalla siekin ajaisit, jos myö ei siellä silloin oltu!
Vaari puhuu asiaa.
...
Löytyykö Pohjantähdestä? Puheenparsi viittaisi... Hän oli tosin tuolloin jo kuollut, kohtasi loppunsa joen ylittävällä sillalla punaisten kiihkoilijoiden pistimestä. Vai oliko lopullinen syy hukkuminen puhkaistun miehen rojahdettua kaiteen yli virtaan. Onneksi tällaista ei voi sattua enää meidän aikanamme.
Toisaalta jotkut pystyvät suggeroimaan itsensä kontrolloimattoman raivon valtaan auton ratissa ajellessaan lomallaan, perheensä kanssa kauniina kesäpäivänä mökille tai asuntomessuille, minkä eilen taas hämmästyneenä huomasin. Ja vain siksi, että edellä ajava ei suostu 80:n alueella ajamaan kuin 90 km/h.
...ja onpa niitäkin, jotka saavat itsensä pyhän vihan valtaan vain siksi, että jotkut toiset kirjoittelevat alfistisia tarinoita internettiin.
Niin, että miten nämä toimisivatkaan, jos joskus elämässään kohtaisivat oikeita vastoinkäymisiä?
Esikuvia sen paremmin tälläkään jutulla.
Alitajunta on tietysti eri asia, sieltähän voi kummuta mitä tahansa...
Perun muuten kaikki pahat sanani Brerasta.
Hänhän järjesti äänestyksen juttuja/ei, kansa vastasi niin kuin vastasi.
Turhat jälkinarinat pyyhkäistään myös nyt asiallisen siististi pois.
Siinä miehessähän on tyyliä!
Pellon päässä, ja puisteli päätään.
Mitä tuli taas tehtyä...
Harvakseltaan askelsi veteraani takaisin pellon päähän.
Siellä jo Paroni jo odottikin.
- Mie pyydän anteeksi Paroni, miulle tuli vaan semmonen olo. Oli pakko juosta.
Mies taivutti päänsä.
- Kun Kannas petti, miun piti oppia.
- Kyllä siellä upseeritkin juoksivat...
Matin ääni vaipui olemattomiin. Kädet nyppivät heinänkorsia, kuin hädässä.
Paroni oli taputtamaisillaan miestä olalle, kun monotoninen ääni alkoi kuulua Matin suusta.
- Kampiakselissa teillä on klappia, nokatkin painottamatta. Kaksoiskaasutinta pitäisi erityisesti valvoa.
Jo setelitukkua rullalta, kun nuori mies hymyili valloittavasti.
- En mie rahaa kaipaa, tai... jos työpaikkaa annnatte?
Vanha mies tarkasteli tovin jänistä.
- Tiedä häntä, vaikeat ajat on meilläkin...
Nuorella miehellä oli selvä hetkensä.
Päätään nyökäyttäen Alfan suuntaan, arpinen Matti lähes kuiskasi.
- Ja hänet mie hoidan sivuhommina.
Joku pojan katseessa sai Patruunan heltymään.
Ei kai vähiten otsan punainen arpi.
Pikanelliiä suupielessään soutava mies hyväksyi tarjouksen.
Taidettiin siinä kättäkin paiskata, mutta turhaan.
Matin kädet jo hyväilivät Alfan keulamerkkiä.
Tyhjistä silmistä ei Paroni voinut lukea mitään...
kun tulit takaisin,hauska lukea taas juttuja.
Kiva on kuulla positiivistakin palautetta välillä.