Millainen on ulvilan yläaste nykyään.
Millaiset opettajat on,millaiset luokat. Onko muuten luokkajaot (hyvät
oppilaat / huonot oppilaat).Onko koulukiusaamista.
Itse olin siellä vuosina 88-90.
Koulutilanne ulvilassa
7
654
Vastaukset
- onneksi muutimme
Samaa huumesekoilua kuin silloinkin. Oma poikani sai ainakin niiiiiin tasokasta opetusta, että Aarno Kasvikin olisi jäänyt toiseksi.
- Kookostus
Mikäpä ulvilassa on asuessa. Pieni rauhallinen kylä. Siellä ei ole huumesekoilua. Päinvastoin. Siellä asuu sivistyneesti mutta brutaalisti tavoitteisiinsa pyrkivä kansa.
Arjesta juhlaa, morjesta ja tuhlaa.
Massin alue hieno homma, luonto kuin toinen luonto. Sees. Luonto eheyttää, kts. luonnon parantava vaikutus. - mainoksia
Oudoksun hieman tapaa jolla ulvila mainostaa itseään ystävällisenä kaupunkina niille joilla on kouluikäisiä lapsukaisia.
Yrittäjäystävällisyydestä olen kuullut negatiivisiä palautteita. Taajama on aika heikossa hapessa, oman kylän palveluita ei haluta juuri käyttää. Kannetaan rahat poriin. - ulvila
Aivan hirveetä menoo.. kasilla tällä hetkellä ja edellee kiusataan. Tupakkaa, nuuskaa ja juomia näkyy joka suunnassa. En suosittele.
- 9-D
Vieläkö Anneli Opettaa. Oli hyvät perät ja jakeli luokkaretkellä.
- Potkutpers
Onko hyvät kielten opettajat? Vakaat työpaikat?
- hähähäh
Vieläkö Anneli opettaa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad841349- 52977
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että370808- 142759
- 55699
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän123692- 51658
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38625- 76612
- 56604