Mitä mä pyysin parisuhteelta: kykyä tulla toimeen mun perheen kanssa, keskustelevaa parisuhdetta, fyysistä läheisyyttä ja ymmärrystä mun vioilleni. On tunne, etten ole saanut mitään mitä halusin.
Pahempaa kuitenkin on se, että on tunne, pidät siitä että sulla on nainen, et ehkä edes siitä että se nainen olen minä.
Omassa mielessäni olen panostanut niin paljon tähän. Tunteita ja toiveita olen asettanut tälle. Ajatus, ettei tämä toimi tuntuu kipuna ruumiissani. Joku tarttuu henkitorvesta ja puristaa, istuu rintakehäni päällä ja hakkaa sydäntäni kasaan. Mä en ole halunnut olla näin huono naisystävä. Mä olen ollut välillä tyttöystävä helvetistä. Täysin kyvytön rationaaliseen keskusteluun, en ymmärrä miksi mä en osaa sulle selittää itseäni. Kaikki asiani, sinä aina tunnut olevan kiinnostumaton tai vihainen. Olet saanut minuun pelon kertoa tunteistani, vähättelyn omien asioideni merkityksestä.
En tiedä miksen ole saanut itseäni avattua. En tiedä, miksen saa sua avattua. Sä et luota näyttääksesi tunteitasi, ja mun on siksi hankalaa. En ole saanut kerrottua sulle niistä välineistä, joilla mun mieleni rauhoittuu. Aina ongelmien ilmestyessä, sinä kaivaudut poteroon ja minä tunnen tuskaa kunnes totean, sen hyödyttömäksi. Sinä et liiku puollustusasemista, et vaikka minä itkisin lattialla välinpitämättömyydestäsi johtuvaa kipua. Silloin sinä karjut vihaisena minua lopettamaan. Minä pyysin sinulta vain hiukan hellyyttä ja aiheutinkin kolmannen maailmansodan. Olen erilainen kuin sinä, mä toimin aina hetkessä ja siinä tilassa, toimin sen tunneilmapiirissä. Sinä suojelet itseäsi ja tunteitasi niin tiukasti. Kaikki ne tiukkaan pakettiin käärittynä, enkä minä kuulu sun pakettiin. En mä kuulu sun elämäänkään.
Tiedän että sä ihmettelet, miksi olen taas ollut raivoissani. Olen raivonnut, koska sä elät elämääsi tarvitsematta minua. En kyseenalaista välittämistäsi, enkä edes haluasi pitää mua elämässäsi, kyseenalaistan halusi tehdä myönnytyksiä. Tuntuu kuin sulla olisi elämä ja mun pitäisi sopeutua. Sinä pidät elämäsi sellaisena kuin se on, ja mun on sopeuduttava. Kyseenalaistan kykysi joustaa mua varten, kykyäsi lientyä niissä pienissä periaatteissa mun vuokseni.
Mä en pääse yli asioista, se on mun vikani. En pääse yli teoista ja sanoista, jotka ovat loukkaavia, ja joita et sellaisiksi myönnä vaikka näet niiden satuttavan mua.
En ole kaunein, en älykkäin, en kiltein, enkä paras, olen yrittänyt kuitenkin olla sinun niin hyvin kuin osaan. Nyt alan olla loppu. Olen väsynyt tähän. Joku kysyi mitä hyvää suhteessa on, enkä osannut vastata. Se on huono asia. Olen kadottanut sen, mikä tässä olikaan hyvää. Kun ei ole hellyyttä, ei halua miellyttää, tuottaa mielihyvää, on vain kivuliasta itsemääräämisoikeudesta taistelua. Minä en voi hyvin tässä parisuhteessa.
Pahempaa kuitenkin on se, että on tunne, pidät siitä että sulla on nainen, et ehkä edes siitä että se nainen olen minä.
Omassa mielessäni olen panostanut niin paljon tähän. Tunteita ja toiveita olen asettanut tälle. Ajatus, ettei tämä toimi tuntuu kipuna ruumiissani. Joku tarttuu henkitorvesta ja puristaa, istuu rintakehäni päällä ja hakkaa sydäntäni kasaan. Mä en ole halunnut olla näin huono naisystävä. Mä olen ollut välillä tyttöystävä helvetistä. Täysin kyvytön rationaaliseen keskusteluun, en ymmärrä miksi mä en osaa sulle selittää itseäni. Kaikki asiani, sinä aina tunnut olevan kiinnostumaton tai vihainen. Olet saanut minuun pelon kertoa tunteistani, vähättelyn omien asioideni merkityksestä.
En tiedä miksen ole saanut itseäni avattua. En tiedä, miksen saa sua avattua. Sä et luota näyttääksesi tunteitasi, ja mun on siksi hankalaa. En ole saanut kerrottua sulle niistä välineistä, joilla mun mieleni rauhoittuu. Aina ongelmien ilmestyessä, sinä kaivaudut poteroon ja minä tunnen tuskaa kunnes totean, sen hyödyttömäksi. Sinä et liiku puollustusasemista, et vaikka minä itkisin lattialla välinpitämättömyydestäsi johtuvaa kipua. Silloin sinä karjut vihaisena minua lopettamaan. Minä pyysin sinulta vain hiukan hellyyttä ja aiheutinkin kolmannen maailmansodan. Olen erilainen kuin sinä, mä toimin aina hetkessä ja siinä tilassa, toimin sen tunneilmapiirissä. Sinä suojelet itseäsi ja tunteitasi niin tiukasti. Kaikki ne tiukkaan pakettiin käärittynä, enkä minä kuulu sun pakettiin. En mä kuulu sun elämäänkään.
Tiedän että sä ihmettelet, miksi olen taas ollut raivoissani. Olen raivonnut, koska sä elät elämääsi tarvitsematta minua. En kyseenalaista välittämistäsi, enkä edes haluasi pitää mua elämässäsi, kyseenalaistan halusi tehdä myönnytyksiä. Tuntuu kuin sulla olisi elämä ja mun pitäisi sopeutua. Sinä pidät elämäsi sellaisena kuin se on, ja mun on sopeuduttava. Kyseenalaistan kykysi joustaa mua varten, kykyäsi lientyä niissä pienissä periaatteissa mun vuokseni.
Mä en pääse yli asioista, se on mun vikani. En pääse yli teoista ja sanoista, jotka ovat loukkaavia, ja joita et sellaisiksi myönnä vaikka näet niiden satuttavan mua.
En ole kaunein, en älykkäin, en kiltein, enkä paras, olen yrittänyt kuitenkin olla sinun niin hyvin kuin osaan. Nyt alan olla loppu. Olen väsynyt tähän. Joku kysyi mitä hyvää suhteessa on, enkä osannut vastata. Se on huono asia. Olen kadottanut sen, mikä tässä olikaan hyvää. Kun ei ole hellyyttä, ei halua miellyttää, tuottaa mielihyvää, on vain kivuliasta itsemääräämisoikeudesta taistelua. Minä en voi hyvin tässä parisuhteessa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hänelle henk.koht. ja noilla sanoilla
Kuulostaa multa vuosi sitten olleessa suhteessa. Petin ja se päättyi siihen. Älä hakkaa päätä seinään, jos ette kykene puhumaan. Sun täytyy kasvaa omana ittenäs.
Sama vanha lääke.