Olenkohan ainoa jolle tämä on sattunut:

sillai ja tällai.

Olin toissapäivänä paikkakunnan hyvässä mustikkamettässä (siis paikkakuntalaiset ainakin tietävät että sieltä sitä marjaa löytyy joka vuosi). Avoin ja valoisa paikka, hyvin marjaa, ei paljon askelia tarvinnut ottaa kun marjaa sai poimia. Pienellä pläntillä keskittyneesti höyrin. Oli siinä jo poimintakulho täynnä, viimeistä kulhollista noukin, kun yhtäkkiä ja yllättäen täysin hiljaa siihen ryntäsi jonkun koira! Juoksi suoraan päin, kun leikkikaveria kai haki, ja mitäs minä, siinä yllätyin ja pelästyin kun se siis aivan huomaamattani siihen juoksi ja lensin kumoon kulhoineni, ja se saamarin koira vaan innostui lisää. Vaivoin sain se siitä pois lähtemään. Siis se oli aivan haukkumaton koira, olisiko ollut joku basenji tai muu vastaava rotu, että siksi se kai siihen pääsikin. Ensin olin kyllä kun sen yllätyksen näin että mikä villipeto toi on - siis mitäs itte, jos tollanen hyökkää siihen - että joku mettän eläin, sehän se on se alkusäikähdys ja luonnollinen reaktio ennen kuin tajuaa että koira! No, tämä oli kyllä valkokullanruskealäiskäinen että sinänsä, äkkiä sen petoeläimen saa mielestänsä pois, vaikka siis ensin se tuleekin mieleen.

Mutta siis, se, että eikö nyt ole KOIRIEN KIINNIPITOAIKA! Ja se, että koira pitää pitää silloin sillä etäisyydellä että tietää mitä se tekee ja saa sen tarvittaessa kytkettyä takaisin kiinni jos on vähän aikaa antanutkin vapaalla juosta! Että mikä hiivatin isäntä tollakin on. Isäntää ei siinä näkynyt kun katselin ympärilleni, ja yhtä mykkä oli kuin koiransa kun ei edes huutanut koiraa takaisin tykönsä kun minä aloin huutaa "että mene pois" ja "kenen koira täällä irti juoksee"! Ei näkynyt, ei kuulunut!

Mutta siinä meni kulhosta puolet maahan ja uudet marjat piti sitten noukkia. Onneksi sentään tällä kertaa oli systeeminäni se, että oli pienempi astia johon noukin ja tyhjensin sitten isompaan, eli se isompi oli pystyssä ja kansi päällä!

KARSEITA KOIRANOMISTAJIA SITÄ ONKIN! JA SIIS MYKKÄ ILMEISESTI MYÖS ISÄNTÄNSÄ KUN EI ÄÄNNÄHDYSTÄKÄÄN KUULUNUT VAI OLIKO JOKU YLIÄÄNIPILLI MILLÄ KOIRAANSA KOMENSI!

Siis jos on liikkeellä paikassa minkä tietää marjastuspaikaksi ja voi siis hyvin olettaa ettei ole yksin mettässä liikkeellä koiransa kanssa niin olisko kiva jos pitäisi sen koiransa näköetäisyydellä itsestänsä jotta tietäisi mitä se tekee! Ja tämä mettä kun ei edes ollut mikään korpi! Mistään pihasta tuskin oli koira karkuun lähtenyt kun lähin pihakin on ainakin parin km:n päässä!

Juu, ettei sitten eilen olisi se koira tullut muuten vastaan tuossa kun kaupassa kävin, ihan saman näköinen ja emäntä siinä oli - tällä kertaa oli hihnassa kun vielä kaupungin katuja kulkivat. Olisikohan siellä mettässä pitänyt ottaa pannasta kiinni ja pitää koira siinä marjojen kupeessa ja odotella että isäntä tulee hakemaan, huutaa vielä "tuupa hakeen piskis!"

4

324

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jk
    • rekisteröitymätön**

      Koirahan oli saattanut karata.

      • niin kai.

        En usko. Sillä matkaa on siis asutukseen ainakin se pari km. Lenkittämässä sitä on oltu ja annettu juosta vapaana.

        Ja vaikka olisi lenkittäjältä karannut, niin se on siltikin huonon isännän merkki. En minä ole koiraa syyttämässäkään, kyllähän sen ymmärtää ettei elikon ymmärrys ole kuin ihmisellä! Ja siksi toisekseen: Koirien kiinnipitoaika on edelleen voimassa - eli 19.8. asti on pidettävä koirat kiinni tai siten että on heti kytkettävissä kun tarve vaatii.

        Ja ihan sama siis vaikka olis karannut, ulkoiluttajan vika! Kun kerran paikassa tiedetään marjastajien liikkuvan (siellä minunkin ollessa ohitseni kulki kolme marjastus-/sienestyspuuhissa ollutta paria) niin pitäisi muistaa, että metsässä todennäköisesti on muitakin liikkeellä kuin minä ja koirani!

        Ja mitä ilmeisimmin siis seuraavana päivänä eli eilen sitten tulivat vastaan - aivan saman näköinen koira. Sellainen väritys - valko-kullanruskealaikkuinen - ja pystykorvaa muistuttava - todennäköisesti sama koira. Mutta ei se mitään sinänsä, kun kerran marjoja oli. Mutta tuolla tavalla säikäyttelee, ja tietty harmitti kun se viimeinen kulho meni - oli sentään jo vähän väsy! Ja isoja marjoja vielä, ei mitään pikkukoppuroita!


    • Ketunleipänen

      No höh.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1310
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      901
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      726
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      129
      674
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      473
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      470
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      457
    12. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      448
    14. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    15. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      443
    16. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      438
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      437
    18. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      83
      434
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe