Luonnonmenoa :)

Heh

Seurasin innostuneena olohuoneen terassin ikkunan lävitse nurmikolla ruokaa etsiviä västäräkin ja varpusen pentuja. Suloisia ilmestyksiä.

Sitten havaitsin, että terassin ulko-oven saranan puoleisella seinällä / nurkassa oli käynnissä kamppailu. Iso sääski oli jäänyt hämähäkin verkkoon. En nyt muista noiden isojen sääskien nimiä. Sääsken kimpussa oli hyvin kiireisenä melko suuri peräinen musta hämähäkki. Aloin kiinnostumaan mikä hämähäkki on kyseessä. Aikomuksena käydä myöhemmin ottamassa kuva siitä. Seurailin hämähäkin touhuja sääsken kimpussa, ja sitten huomasin linnunpentujen lähestyvän terassiani.

Västäräkin pentu hyppäsi kaiteelle, ja iski silmänsä suoraan nurkassa tapahtuvaan hyttys-hämähäkki-toimintaan. Pentu lähti lentoon, ja kolobrimaisesti alkoi leijailemaan paikallansa terassin oven edessä ja sitten nappasi molemmat, sääsken, että hämähäkin nokkaansa, laskeutuen sitten terassin betonilattialle. Siinä sitten molemmat nautittiin eriksensä ilmeisen maistuvina suupaloina.

Kyllä sitä välillä vaan päsee todistamaan mielenkiintoisia tapahtumasarjoja luonnossa. Harmi, ettei tullut videolla :)
054
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Luonnollista_ kirjoitti:

Heh

Seurasin innostuneena olohuoneen terassin ikkunan lävitse nurmikolla ruokaa etsiviä västäräkin ja varpusen pentuja. Suloisia ilmestyksiä.

Sitten havaitsin, että terassin ulko-oven saranan puoleisella seinällä / nurkassa oli käynnissä kamppailu. Iso sääski oli jäänyt hämähäkin verkkoon. En nyt muista noiden isojen sääskien nimiä. Sääsken kimpussa oli hyvin kiireisenä melko suuri peräinen musta hämähäkki. Aloin kiinnostumaan mikä hämähäkki on kyseessä. Aikomuksena käydä myöhemmin ottamassa kuva siitä. Seurailin hämähäkin touhuja sääsken kimpussa, ja sitten huomasin linnunpentujen lähestyvän terassiani.

Västäräkin pentu hyppäsi kaiteelle, ja iski silmänsä suoraan nurkassa tapahtuvaan hyttys-hämähäkki-toimintaan. Pentu lähti lentoon, ja kolobrimaisesti alkoi leijailemaan paikallansa terassin oven edessä ja sitten nappasi molemmat, sääsken, että hämähäkin nokkaansa, laskeutuen sitten terassin betonilattialle. Siinä sitten molemmat nautittiin eriksensä ilmeisen maistuvina suupaloina.

Kyllä sitä välillä vaan päsee todistamaan mielenkiintoisia tapahtumasarjoja luonnossa. Harmi, ettei tullut videolla :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu