Mitenköhän tämän lähtisin nyt oikein purkamaan..
No kokeillaan. Olen 29v mies ja olen ollut saman naisen kanssa parisuhteessa jo liki 10vuoden ajan. Suhde on toiminut hyvin, mutta viime vuosina on tuntunut että suhde on muuttumassa astetta pidemmälle, ehkä lapsi puuttuu. Rakastamme toisiamme aidosti ja kyllä se näkyy viikottaisissa asioissakin. En ole pettänyt kumppaniani koskaan enkä usko että hänkään minua.
Eli likipitäen pitäisi olla täydellinen suhde niin kukkineen ja risuineen.
Nykyisessä suhteessa koen risuina muuttuneen ilmapiirin ja kumppanini on yhä useammin ruvennut pitämään minua tavallaa itsestään selvänä.. Tätä on vaikea selittää että miten se tapahtuu, mutta olemme tästä asiasta puhuneet ja riidelleetkin. Asiat ei vaan muutu, mutta silti suhde kyllä toimii ihan rutiinipohjallakin.
Älkää käsittäkö väärin, ei tuo siis ihan arkipäivää ole, mutta taustalla kumminkin.
Mutta, olen tavannut toisen naisen jonka kanssa on tullut paljon juteltua ja kirjoiteltua viimeisen vuoden aikana. Tämä ystävyyssuhteeksi muuttunut suhde aiheuttaa vaan minussa paljon voimakkaampia tunteita, kuten viimeaikoina havahdun yhä useammin ajattelemaan häntä.
Tiedän että hän tuntee samoin, siitä olemme varovaisesti jo puhuneetkin. Tiedän myös että tunteeni ovat muuttumassa rakastumiseksi hyvää vauhtia. Emme ole kertaakaan edes suudelleet, mutta halanneet ja istuneet vierekkäin kyllä monia kertoja. Se katse jolla hän katsoo minua, en ole nähnyt sellaista vuosiin kumppanini silmistä. Tiedän että vaarallisen lähellä mennään jo ettemme riko ensimmäistä rajaa suudelmalla.. Mutta haluan silti olla vaan yhden naisen mies.
Helpointa olisi jos vaan katkaisisi yhteydenpidon tähän toiseen henkilöön mutta en yksinkertaisesti voi! Hän saa minut nauramaan ja tuntemaan itseni halutuksi, mitä en ole pitkiin aikoihin tuntenut! Tarvitsen tuon katseen mistä kerroin, tarvitsen tuon henkilön jollain selittämättömällä tavalla elämääni! Kyse ei ole mistään seksuaalisesta halusta, vaan vahvasta halusta tuntea nuo asiat..
Olen pahasti ristiriidassa itseni kanssa! Rakastan kumppaniani kyllä ja hän minua, mutta silti.. Mitä ihmettä minä teen? Tuota kysymystä viljelen päässäni aina kun tapaan tuon ystäväni ja sama kysymys tulee esiin jälleen kerran kun huomaan kumppanini aiheuttavan minulle mielipahaa omalla tavallaan..
Tätä asiaa on vaikea kertoa, se oli viime yönä helppoa kun pyörin miltei koko yön unettomana sängyllä, mutta nyt kun tätä piti ruveta kirjoittamaan, koko asia olikin vaikea pukea tekstiksi.. Pahoittelen..
Olen kyllä pahasti eksyksissä, mitä minun kannattaisi tehdä?
No kokeillaan. Olen 29v mies ja olen ollut saman naisen kanssa parisuhteessa jo liki 10vuoden ajan. Suhde on toiminut hyvin, mutta viime vuosina on tuntunut että suhde on muuttumassa astetta pidemmälle, ehkä lapsi puuttuu. Rakastamme toisiamme aidosti ja kyllä se näkyy viikottaisissa asioissakin. En ole pettänyt kumppaniani koskaan enkä usko että hänkään minua.
Eli likipitäen pitäisi olla täydellinen suhde niin kukkineen ja risuineen.
Nykyisessä suhteessa koen risuina muuttuneen ilmapiirin ja kumppanini on yhä useammin ruvennut pitämään minua tavallaa itsestään selvänä.. Tätä on vaikea selittää että miten se tapahtuu, mutta olemme tästä asiasta puhuneet ja riidelleetkin. Asiat ei vaan muutu, mutta silti suhde kyllä toimii ihan rutiinipohjallakin.
Älkää käsittäkö väärin, ei tuo siis ihan arkipäivää ole, mutta taustalla kumminkin.
Mutta, olen tavannut toisen naisen jonka kanssa on tullut paljon juteltua ja kirjoiteltua viimeisen vuoden aikana. Tämä ystävyyssuhteeksi muuttunut suhde aiheuttaa vaan minussa paljon voimakkaampia tunteita, kuten viimeaikoina havahdun yhä useammin ajattelemaan häntä.
Tiedän että hän tuntee samoin, siitä olemme varovaisesti jo puhuneetkin. Tiedän myös että tunteeni ovat muuttumassa rakastumiseksi hyvää vauhtia. Emme ole kertaakaan edes suudelleet, mutta halanneet ja istuneet vierekkäin kyllä monia kertoja. Se katse jolla hän katsoo minua, en ole nähnyt sellaista vuosiin kumppanini silmistä. Tiedän että vaarallisen lähellä mennään jo ettemme riko ensimmäistä rajaa suudelmalla.. Mutta haluan silti olla vaan yhden naisen mies.
Helpointa olisi jos vaan katkaisisi yhteydenpidon tähän toiseen henkilöön mutta en yksinkertaisesti voi! Hän saa minut nauramaan ja tuntemaan itseni halutuksi, mitä en ole pitkiin aikoihin tuntenut! Tarvitsen tuon katseen mistä kerroin, tarvitsen tuon henkilön jollain selittämättömällä tavalla elämääni! Kyse ei ole mistään seksuaalisesta halusta, vaan vahvasta halusta tuntea nuo asiat..
Olen pahasti ristiriidassa itseni kanssa! Rakastan kumppaniani kyllä ja hän minua, mutta silti.. Mitä ihmettä minä teen? Tuota kysymystä viljelen päässäni aina kun tapaan tuon ystäväni ja sama kysymys tulee esiin jälleen kerran kun huomaan kumppanini aiheuttavan minulle mielipahaa omalla tavallaan..
Tätä asiaa on vaikea kertoa, se oli viime yönä helppoa kun pyörin miltei koko yön unettomana sängyllä, mutta nyt kun tätä piti ruveta kirjoittamaan, koko asia olikin vaikea pukea tekstiksi.. Pahoittelen..
Olen kyllä pahasti eksyksissä, mitä minun kannattaisi tehdä?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Varatun ei koskaan pitäisi antautua noin läheiseen ystävyyssuhteeseen toista sukupuolta olevan henkilön kanssa, sillä ajan mittaan useimmiten tunteita tulee olemaan pelissä ainakin toispuoleisesti.
Mutta. Olet nuori ja lapseton. Seuraa sydäntäsi, mitä se sitten sinulle kertookaan. Sinulla on oikeus elää juuri sellaista elämää, mistä unelmoit, ja tulla rakastetuksi.
Olet tunnekoukussa. Puhu tälle nykyiselle tästä toisesta. Hänkin ehkä avaa silmänsä suhteenne tilasta.
Koska teillä ei ole lapsia, nyt ei todellakaan ole oikea aika tehdä niitä. Jos rakkautesi on aitoa tähän nykyiseen, se kestää vaikka olisitte hetken erilläänkin.
Jos hän haluaa kahlita sinut sitouttamalla lapsella sinut itseensä, se ei ole rakkautta vaan jotakin muuta.
Jos pystyt ajattelemaan hänen tunnettasi, et petä häntä vaan puhut hänelle avoimesti uusista tuntemuksistasi.
Pahoittelen etten ole päässyt vastailemaan. Kiitoksia teille vastauksista..
En ole oikeastaan päässyt puusta pidemmälle asian kanssa. Tunnepuoli käy vieläkin samaa rataa, en osaa olla ilman noita pieniä hetkiä. Huomaan yhä useammin vaan hymyileväni itsekseni kun ajatuksiini tulee tuo toinen henkilö..
Sorrun yhä uudestaan ajattelemaan eroa.. Millaista se olisi näiden vuosien jälkeen, tehdäänkö minusta se kusipää joka pettää luottamuksen toisen takia, jne. Itse en pysty valitsemaan tunteitani, mutta samalla ajattelen että mikä on oikein ja siihen kysymykseen juurikaan en saa selvyyttä. Kuinka pian kaipaus tuohon toiseen henkilöön menisi ohi, jos lopettaisin ystävyytemme ja kuinka kauan saan kestää sitä kipua. Mietteitä, mutta pakkohan se on ajatella näitä asioita.. On vain niin ihana tuntea itsensä halutuksi. Arvostetuksi..
Sitten jos jään, mitä tapahtuu..? Jatkanko tätä myllerrystä, vai keksinkö jotain muuta. Muuttuuko asiat? Näitä kysymyksiä viljelen päässäni.. En sitä voi tässä vaiheessa vielä tietää.. Asiaa olisi hyvä käydä läpi kumppanini kanssa, mutta pelkään ottaa asiaa esille. Omistushaluinen kumppani on vähän hankala tapaus. Jospa vaan keksisi keinon..
Omistushaluinen kumppani on hankala tapaus, mutta voithan kertoa hänelle toista kohtaan heränneistä tunteistasi ja katsoa mitä tulee tapahtumaan. Kerro hänelle omista ajatuksistasi. Tunteille ei voi mitään. Katso miten häne reagoi.