Yksin baariin!

aikapoika 77

Olen treenannut yksin baariin menoa viime aikoina. Alku oli vaikeaa, ajattelin aina baarissa, että tämä on outoa. Se taas vaikutti omaan fiilikseen negatiivisesti. Nykyään tämä sujuu vallan mainiosti. Tärkeää on pystys perustelemaan itselleen, että siinä ei ole mitään vikaa. Silloin kun olen ollut kavereiden kanssa ulkona, on aina käynyt niin että porukka on hajaantunut ja loppuillasta minä olen haahuillut yksinään jossain baarissa, esim metsästämässä naisia.

Nyt kun menen yksin jonnekin, ajattelen vain että välistä jää vain se turha kavereiden kanssa lörpöttely väliin ja päästään suoraan asiaan. Selvinpäin tämä ei minulta onnistu, mutta introverttina en baareista edes tykkää ellen ole humalassa. En missään nimessä suosittele kenellekään ryyppäämisen aloittamista, mutta jos on pakottava tarve lähteä ihmisten ilmoille, niin kovat pohjat alle ja menoksi. Jos uudet tuttavuudet kyselevät missä kaverisi ovat, voit aina sanoa että he hävisivät jonnekin. Nykyään olen jopa niin sinut asian kanssa että usein myönnän olevani yksi liikenteessä. Joidenkin mielestä se on outoa, mutta siihen olen vastannut että olen yksinäinen hullu :) Ei ole naiset vielä karkuun juosseet, kunhan itse suhtautuu asiaan huumorilla.

Tänään taas!

10

573

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ur89 Rnds DKASODK ||

      No sinä slevästi kykenetkin sosiaalisen kanssakäymiseen ihmisten kanssa, joten eipä sulla mitään ongelmia ole...

    • aikapoika 77

      Tämän vuoden maaliskuun jälkeen yksikään kaveri ei ole lähtenyt kanssani ulos. Eli aika kaukana ollaan kykeneväisyydestä sosiaaliseen kanssakäymiseen. Juuri nyt vetelen niitä pohjia ja yritän psyykata itseäni kuntoon. En sanonut että tämä olisi helppoa mutta yritetään silti...

      Viime aikoina olen onnistunut saamaan erikoisen huumoriolotilan päälle jonka turvin olen pärännyt yksin baarissa. Nyt hieman pelottaa onnistuuko se tänään. Pakkohan se tosin on ei tämä muuten onnistu.

      • Raitis Yksinäinen

        Ikävää että joudut käyttämään alkoholia voidaksesi mennä baariin.


      • perussuomal

        Fiksuhan sinä kuitenkin olet, mutta ilmeisesti jokin vanhassa suhteess edelleen painaa itsetuntoasi. En osaa neuvoa sinua miten eteenpäin, itse samanlaisessa tilanteessa (nainen -72). Työ on kovin sosiaalista ja vapaalla kaipaa yksinoloa, ja kun ottaa sitten viikonloppuna muutaman, muutun taas sosiaaliseksi ja kaipaa seuraa, jota haen baarista, en siis suhdetta vaan ihan kaveripohjalla mennään. Lopulta olen niin päissäni, että joku hyypiö sukeltaa jostain ja tulee melkein yhden illan suhde. Onneksi toisaalta olen niin päissäni, että tämä suhde jää alkutekijöihinsä eli kariutuu jo taksijonossa...
        Arkena ei jaksa yhtään miettiä suhteita, kun tekee normityötä ja sen lisäksi yrittäjänä jatkaa. Moni viikonloppukin menee keikketöitä tehdessä...

        Työnarkomaani kai olen, mutta vain taatakseni lapsilleni mukavat asuinolot ja vaatteet ym. tarvittavat. Normityöpalkasta ei juuri jää elämiseen, kun asuntolaina muut menot menee ensin.

        Ihmissuhteissa olen aina ollut valikoiva, ei sillä että muut eivät olisi olleet mukavia, mutta parhaaksi kaveriksi valikoitunut on sitten ollut se kaveri ja muihin en ole jaksanut keskittyä... Poikaystävät tietenkin muuttivat suhdetta, mutta silti se kaveriksi valittu on edelleen ykkönen. Vaikka nyt asuu hyvin kaukana, en ole hänen jälkeensä hakenut uutta ystävää...


    • lottamari<3

      Mietin myös tuota baariin lähtöä, mutta ei taida yksin viitsiä lähteä katselemaan känniläisiä. Taidan jäädä nautiskelemaan koti-illasta. Olisi siellä kyllä seuraa ja tänään varmasti hyvä meininki, mutta ei vaan nappaa :( Eikä lopultakaan oikein mitään syytä sinne edes lähteä. Yksinäinen nainen muutenkin näyttää miesten silmissä hmm,,joltain epätoivoiselta tyrkyltä, joten ei... paras kääriytyä sohvannurkkaan ja katsoa taas joku vanha leffa neljäs kerta uusintana. Voisi tietty hakea itse jonkun leffan ja katsella se yksin rauhassa takkatulen ääressä mutustella tummaa suklaata ja laittaa jotain hyvää ruokaa...aina se yhden baari-illan voittaa....vai voitaako hmm..?

      ristiriitaiset tunteet, päättämätön luonne kun on :)

      • 90 v 90v jrij fjf390

        Taas suklaata? Eikö sulla muuta oo? Ihme mussuttaja. Syöt suruusi? Mikä ongelma sulla on? Ootko rikki?


      • lottamari<3
        90 v 90v jrij fjf390 kirjoitti:

        Taas suklaata? Eikö sulla muuta oo? Ihme mussuttaja. Syöt suruusi? Mikä ongelma sulla on? Ootko rikki?

        Niin kai sitten.


      • JJJJJEIZO
        90 v 90v jrij fjf390 kirjoitti:

        Taas suklaata? Eikö sulla muuta oo? Ihme mussuttaja. Syöt suruusi? Mikä ongelma sulla on? Ootko rikki?

        Toivon todella voimia ja että kaikessa pysyy mieli kirkkaana. Rukoillaankin! On niitä ihmeitä tapahtunut, mutta ennen kaikkea Jeesus tuli sovittamaan syntejä ja avaamaan tien taivaaseen.


    • Helpoimmin baarissa tutustuu uusiin ihmisiin, kun on liikkeellä yksin. Itse olen vain aika laiska lähtemään liikkeelle :-/

    • Mitäs siinä nyt on erikoista käydä yksin baarissa? Mulle on perusjuttu mennä yksin, kun ei semmoisia kavereita juuri ole joiden kanssa viettäisin aikaa pahemmin. Ongelma mulla on lähinnä siinä et paljon kukaan ei oo kiinnostunu samoista asioista ja olis ns. samalla aallon pituudella kuin itte oon, niin ei sitä juteltavaakaan ole... joten yksin on parempi mennä ja tulla, tapahtumiin taikka bändiä kattoon jne.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      162
      1384
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      40
      985
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      715
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      630
    5. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      28
      622
    6. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      36
      616
    7. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      607
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      20
      592
    9. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      567
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      553
    Aihe