Liipparin kahvila

Kauniina kesäpäivänä olisi ihan mukava juoda kahvit kaupoilla käynnin lomassa ja vaikka ihan ulkona, mutta kun ihan aina istuu rivi papparaisia täyttäen joka tuolin ja harvempi kai kahvia juoden, eikä ainakaan kuppikaupalla. Onkohan joku vakioseurue, joka pitää jonkinlaista parlamenttia päivittäin?
18586
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Istu sinne sekaan vaan sumppisi kanssa. Ujousko vaivaa vai mikä on hätänä?

Äänestä
  • Maailma on vain sinulle, muut pois jaloista pyörimästä??

    Äänestä

Tänä kesänä on ollut niin vähän kauniita päiviä, että konkkaan olisi mennyt paikka, jos kaltaitesi satunnaisten kävijöiden varaan laskisi, hyvä vaan, että on kanta-asiakkaita.

Äänestä
  • No mitenköhän se kyseinen paikka sillä pystyssä pysyy, että siellä istuu jono ihmisiä "vaihtamassa kuulumisia"? Sillä ei kukaan rikastu. Taitaa vastaajat koostua juurikin siellä päivänsä viettävistä sedistä;).

    Äänestä

Jo edellisen omistajan aikaan siellä istui vakio paappoja jotka
saattoivat vielä puolisentoista tuntia istuskella ja lukea lehteä
sen jälkeen kun se ostettu kahvi oli juotu . Sen enempää ikä-rasistiksi itseäni tuntematta niitä istuinpaikkoja siinä ulkona on rajallisesti ja olisi ollut kiva sen kahvitauon aikana istahtaa itsekin mutta eipä tullut sanottua mitään ettei herätä pahennusta .

Äänestä

Liipparin kahvilan terassi on varattu koko päivän työttömien palaverille, jos olisi ees käytöstapoja, luovuttaisivat he paikkansa lapsiperhelle, kun kuulevat muksujen haluavan ulos istumaan. Mutta ei. Kahvikupillisen hinnalla on näemmä oikeus varata paikka koko aukiolojan. Onneksi Harjavallassa on tasokkaita kahviloita, joihin on aina ilo mennä ja niissä on upea ruokavalikoimakin tarjolla. Oma tytärkin sanoi, että äiti, tullaan aina tänne.

Äänestä
  • et katsoit asialliseks joka säikeeseen kymmenen minuutin aikana kehua sulle sopivat paikat ja haukkua ne paikat jotka ehkäpä uhkaavat sun sukulaistes "ruokapaikkoja"
    Perusta vaan oma likuhihnakahvilas ja "ruokaravintolas" mis kellokalle kattoo sekkarista kuin kauan viivyt kuppis ja lautases kans.
    Linkkarin päähän mahtuu ja tyhjii koppejakin on vaikka valita mihin laitat paikkas.
    Ihan kuin lega laittoi..MAAILMA ON VAAN SULLE ja sun kusenpolttamille sukulaisilles

    Äänestä

Liipparin julkikuva tosiaan kärsii näistä tyhjäntoimittajista. Kahvilan pitäjä saa laskea menettävänsä 50-100 asiakasta päivittäin, kun nämä kyttäilijät karkottavat maksuhaluiset ihmiset muualle. R-kioskilla käyminenkin on masentavaa, kun parinkymmenen metrin päässä vahtaa lauma tyhmän näköisiä äijiä.

Äänestä
  • Onhan se tosi että tämä pitkälti sama porukka siellä istuksii, mennen ja tullen. Pistää kyllä silmään, ja jokusen kerran olen nähnyt muutaman työhaalareissa seisoskelevan siinä kahvilan seinän vieressä, kahvinsa ja pullansa nauttivan, kun parlamentti istuu.

    Äänestä

  • Onko peniskateus, vai kui sää aijiä haukut ;)

    Äänestä

  • neito x kirjoitti:

    Onko peniskateus, vai kui sää aijiä haukut ;)

    toisten yrityksiä vastaan kertoo kaiken..omalla firmalla menee huonosti

    Äänestä

Sama homma täällä, et kahvit jää kyseisestä paikasta ostamata, kun utelias pappalauma istuksii pihassa. Oma kahvi pitäisi aina juoda kuumissa sisätiloissa. Mut istukoon siinä... ei se paikka siinä enää kauaa ole, kun ei se sama porukka riitä ainoiksi asiakkaiksi

Äänestä

Harjavallassa kenenkään asiat eivät saa olla salaisuuksia. Sinne vain sekaan kertomaan omat ja muiden asiat. Se on kunnon harjavaltalainen tapa.

Äänestä

Eipä ole kauaa pystyssä noilla asiakkailla..

Äänestä

Kahvia saa kotonakin. Ei siitä kannata maksaa toiselle, että hän vain keittää sen. Siinä sitten joutuu kupposensa pöytään kantamaan ja lopuksi vielä viemään tiskin pois. Siis ihan tyhmää.

Harjavallassa ei tarvita ja me harjavaltalaiset emme tarvitse typeriä kahviloita ja muita rahanmetsästysyrityksiä.

Äänestä
  • Oikein, kaikki kiinni vaan. Mukulat muuttoautoon ja Porriin.

    Äänestä

Siis se sama jolla on koiria kahvissa ja mukuloiden muuttoautossa koiria tankissa.

Äänestä
  • Amispoika täälläkin, voi äidin pikku mussukka, hanki elämä

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kotiin kahville kirjoitti:

Kauniina kesäpäivänä olisi ihan mukava juoda kahvit kaupoilla käynnin lomassa ja vaikka ihan ulkona, mutta kun ihan aina istuu rivi papparaisia täyttäen joka tuolin ja harvempi kai kahvia juoden, eikä ainakaan kuppikaupalla. Onkohan joku vakioseurue, joka pitää jonkinlaista parlamenttia päivittäin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu