Pyöräilläkin vasemmalla

Tänään ajelin metsäistä klv:ää ja kaarteessa pensaan takana oli äiti ajelemassa lapsensa kanssa polkupyörillä vastaan vasenta reunaa ja lapsi vielä edellä.
Onneksi ei käynyt kuinkaan, mutta kyllä minä ainakin säikähdin ja jälkeen päin mietin tuon vasemman reunan ns. turvallisuutta.
Ja sitäkin pohdin, että mitä se äiti oikein mietti, kun opetti lastaan ajamaan noin?
14156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Muutama vuosi sitten sattui minulle samanlainen vaaratilanne. Tilanne sattui ajoradalla.Tiellä ei ollut kevyenliikenteen väylää. Oli ihan samanlaiset olosuhteet. Sakeat puskat, Tie kaartui oikealle ja oli alamäki. Vastaan tuli aikuinen pyöräilijä vasentapuolta. Koska vastaantulija tuli ylämäen vuoksi hitaasti kerkesin reagoida tilnteeseen. Autoja ei sillä hetkellä kulkenut, joten oli tilaa väistää.Jos olisi ollut autoja ei olisi ollut tilaa väistää. Kyllä siinä säikähtää.

Äänestä

Pyöräthän nyt liikkuu miten sattuu. Itse olen lenkkeillessä kironnut moneen kertaan kun pyörät leikkaa kurvissa vastaantulijoiden kaistalle.

Parempi olisi että sekä pyöräilijät että jalankulkijat liikkuisivat oikeassa reunassa. Olen menaa meinannut törmätä juostessa monesti myös jalankulkijoihin, jotka tulee samaa reunaa vastaan ja kohdatessa kumpikin väistää samaan suuntaan.

Äänestä
  • Oikean reunan periaate toimisi kaikkein parhaiten. Koiranulkoiluttajat ovat ainoa ryhmä jotka tätä vastustaa.

    Äänestä

  • Oikeassa olet kirjoitti:

    Oikean reunan periaate toimisi kaikkein parhaiten. Koiranulkoiluttajat ovat ainoa ryhmä jotka tätä vastustaa.

    Olen koiraton ja vastustan edellistä. Jalankulkijat vasemmalla, ja pyöräilijät oikealla. Vastaantuleva pyöräilijä on paljon helpompi havaita, kuin takaa tuleva hihaahipoen menijä.

    Äänestä

  • koiraton mieli kirjoitti:

    Entäs rullaluistelijat, rullahiihtäjät, potkukelkkailijat ja potkulautalijat? Hekin kun ovat lain mukaan jalankulkijoita?

    Nyt kaikki muut menee miten sattuu, paitsi pyöräilijöiden pitäisi mennä oikeaa reunaa.

    Äänestä

  • Sekomelska kirjoitti:

    Entäs rullaluistelijat, rullahiihtäjät, potkukelkkailijat ja potkulautalijat? Hekin kun ovat lain mukaan jalankulkijoita?

    Nyt kaikki muut menee miten sattuu, paitsi pyöräilijöiden pitäisi mennä oikeaa reunaa.

    Jos tuollainen "sekomelska" yleistyy, niin tilanne olisi arvioitava uudestaan. Eli, olisi kiellettävä sellainen liikkuminen kevyenliikenteenväylillä, joissa ei ole jarrutoimintoa. Esim. potkulauta vain suljetulle alueelle. Toisaalta nopea liikkuminen pitäisi siirtää kokonaan ajoradalle, ei yli 20km/h vauhti sovi kevyenliikenteen väylille.

    Äänestä

  • mieletön koira kirjoitti:

    Kun tuohon nopeusvaateeseen lisäät vielä ......"ei yli 20km/h vauhti sovi kevyenliikenteen väylille. " silloin, kun siellä ohittaa jalankulkijoita, olemme samaa mieltä.
    Oletko muuten lapsirasisti? Potkulauta on nimittäin lasten lelu ja tietääksei niissä on jarrut.

    Äänestä

  • mieletön koira kirjoitti:

    Jos tuollainen "sekomelska" yleistyy, niin tilanne olisi arvioitava uudestaan. Eli, olisi kiellettävä sellainen liikkuminen kevyenliikenteenväylillä, joissa ei ole jarrutoimintoa. Esim. potkulauta vain suljetulle alueelle. Toisaalta nopea liikkuminen pitäisi siirtää kokonaan ajoradalle, ei yli 20km/h vauhti sovi kevyenliikenteen väylille.

    "yli 20km/h vauhti sovi kevyenliikenteen väylille. "
    Miksi ei sovi? Tuo on vasta rauhallinen pyöräilynopeus aikuiselle. Pitäisikö mielestäsi tyhjällä ja suoralla kevyenliikenteenväylällä madella?

    Äänestä

  • liikkuja_ kirjoitti:

    "yli 20km/h vauhti sovi kevyenliikenteen väylille. "
    Miksi ei sovi? Tuo on vasta rauhallinen pyöräilynopeus aikuiselle. Pitäisikö mielestäsi tyhjällä ja suoralla kevyenliikenteenväylällä madella?

    Niinpä, kyllä minäkin tyhjällä suoralla otan niin kovan vauhdin, kuin pyörästä ja minusta lähtee.

    Äänestä

  • koiraton mieli kirjoitti:

    Olen koiraton ja vastustan edellistä. Jalankulkijat vasemmalla, ja pyöräilijät oikealla. Vastaantuleva pyöräilijä on paljon helpompi havaita, kuin takaa tuleva hihaahipoen menijä.

    "Jalankulkijat vasemmalla, ja pyöräilijät oikealla. Vastaantuleva pyöräilijä on paljon helpompi havaita, kuin takaa tuleva hihaahipoen menijä."

    Jaa, entäs ne tilanteet jossa on ruhkaa ja kohtaamisia? Aika härdelli saattaa syntyä. Parempi on jos kaikki liikkuvat samaa reunaa samaan suuntaan eikä päinvastaiseen suuntaan.

    Pyöräilijöiden on sovitettava nopeutensa ja välimatkansa ohitustilanteissa ja jalankulkijoiden on kuljettava reunassa. Risteyksissä on varottava ja tarkistettava joka suunta.

    Äänestä

  • Eri mieltä kirjoitti:

    Miksiköhän noissa noissa tienalitustunneleissa ja muissa kapeikoissa, eli vaarallisissa paikoissa, on suuntanuolilla osoitettu oikean puoleinen liikenne?
    Tosin sielläkin on teitä vasemman puolen vänkäreitä sotkemassa.

    Äänestä

  • Kerro meillekin kirjoitti:

    Miksiköhän noissa noissa tienalitustunneleissa ja muissa kapeikoissa, eli vaarallisissa paikoissa, on suuntanuolilla osoitettu oikean puoleinen liikenne?
    Tosin sielläkin on teitä vasemman puolen vänkäreitä sotkemassa.

    Meilläpäin ei yhdessäkään kevyenliikenteen väylässä ole yhtäkään nuolta osoittamassa minnekkään suuntaan. Täällä tosin koiranulkoiluttajat poikkoilevat reunalta toiselle ja muut jalankulkijat kulkevat missä sattuu.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Sehän on selvä, ettei liikennesääntöjä tarvita, jos ei ole liikennettä.
    Tuskinpa kaksi koiranulkoiluttajaa kolaria tekee, jos pitävät koiristaan kiinni, etteivät ne käy toistensa kurkkuihin kiinni.

    Äänestä

Turhaan sitä ihmettelet. Sellaista se on, kun liikennesääntöjä ei noudateta, mitä itsekin olet suosinut ja kannattanut. Siinähän virtsaat omaan nilkkaasi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

37män kirjoitti:

Tänään ajelin metsäistä klv:ää ja kaarteessa pensaan takana oli äiti ajelemassa lapsensa kanssa polkupyörillä vastaan vasenta reunaa ja lapsi vielä edellä.
Onneksi ei käynyt kuinkaan, mutta kyllä minä ainakin säikähdin ja jälkeen päin mietin tuon vasemman reunan ns. turvallisuutta.
Ja sitäkin pohdin, että mitä se äiti oikein mietti, kun opetti lastaan ajamaan noin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu