MItä tulee mieleen/ajattelette nuoresta naisesta , jolla on 1 -vuotias lapsi? Lapsi ei ole tekemisissä isänsä kanssa, eikä lapsi ole ns 'vahinko'. Lapsi syntyi avioliittoon, mutta mies otti ja lähti(oli ennen niin hyvä''täydellinen'' kumppani). Olen hiljainen ja ujo, yksinäinen, eikä minulla ole ystäviä. Tapasin kivan miehen, mutta hän ei kelpuuta minua lapseni takia.
Tuntuu kuin olisin ''pilattu'', eikä tälläistä kelpuuta kuin ehkä yli 30v, eli 10 vuotta vanhemmat, miehet. Haluaisin kuitenkin suht ikäiseni miehen, eikä heillä ole yleensä lapsia. Ja jos on, ne ovat kännipäissä jonkun horon kanssa alkunsa saaneita vahinkoja. Yhdenyönjutut etovat, joten en haluaisi miestä joka sellaisia on harrastanut. Vaikka unelmani ikuisesta ensirakkaudesta onkin jo murtunut, niin mietin onko täällä maailmassa ketään, joka haluaisi oikeasti olla sen yhden kanssa. Toki aikaisemmat kariutuneet suhteet( lapset) ei haittaa, mutta niille täytyy olla hyvä syy. En halua joutua aina vaan uudelleen kiertoon. Itse jäin yksin, koska mies jostain syystä kyllästyi muhun, vaikka vuosia väitti olevansa juuri sellainen kuin minäkin, ettei koskaan jättäisi. Tuntuu kuin olisin ainoa tälläinen ihminen, joka ainakin kuvittelee että rakkauteni ei koskaan kuole. Ja voinko enää luottaa ihmiseen, joka sanoo rakastavansa, mistä tiedän ettei hänkin jätä minua yksin. Olen katkeroitumassa, ja tekisi mieli sanoa kaikille ikuiseen rakkauteen/avioliittoon uskoville tai sellaisen haluaville, että älkää hyvät ihmiset koskaan päästäko toista ihmistä elämäänne, koska pudotus tulee korkealta ja kovaa. Yksinäisyys sen jälkeen on vielä pahempaa kuin silloin kun ei ole vielä koskaan ollut tavannutkaan ihmistä jonka kanssa ajattelisi loppuelämänsä viettävän. Toivossa on hyvä elää, mut kun sen kerran saa ja sitten menettää niin sitä toivoa ei taida koskaan saada takas!
Tuntuu kuin olisin ''pilattu'', eikä tälläistä kelpuuta kuin ehkä yli 30v, eli 10 vuotta vanhemmat, miehet. Haluaisin kuitenkin suht ikäiseni miehen, eikä heillä ole yleensä lapsia. Ja jos on, ne ovat kännipäissä jonkun horon kanssa alkunsa saaneita vahinkoja. Yhdenyönjutut etovat, joten en haluaisi miestä joka sellaisia on harrastanut. Vaikka unelmani ikuisesta ensirakkaudesta onkin jo murtunut, niin mietin onko täällä maailmassa ketään, joka haluaisi oikeasti olla sen yhden kanssa. Toki aikaisemmat kariutuneet suhteet( lapset) ei haittaa, mutta niille täytyy olla hyvä syy. En halua joutua aina vaan uudelleen kiertoon. Itse jäin yksin, koska mies jostain syystä kyllästyi muhun, vaikka vuosia väitti olevansa juuri sellainen kuin minäkin, ettei koskaan jättäisi. Tuntuu kuin olisin ainoa tälläinen ihminen, joka ainakin kuvittelee että rakkauteni ei koskaan kuole. Ja voinko enää luottaa ihmiseen, joka sanoo rakastavansa, mistä tiedän ettei hänkin jätä minua yksin. Olen katkeroitumassa, ja tekisi mieli sanoa kaikille ikuiseen rakkauteen/avioliittoon uskoville tai sellaisen haluaville, että älkää hyvät ihmiset koskaan päästäko toista ihmistä elämäänne, koska pudotus tulee korkealta ja kovaa. Yksinäisyys sen jälkeen on vielä pahempaa kuin silloin kun ei ole vielä koskaan ollut tavannutkaan ihmistä jonka kanssa ajattelisi loppuelämänsä viettävän. Toivossa on hyvä elää, mut kun sen kerran saa ja sitten menettää niin sitä toivoa ei taida koskaan saada takas!
Vastaukset 37
Vanhimmat
Yh-äiti on lähes jokaiselle alle 30v miehelle kauhistus parisuhdemielessä. Valitan.
Hienoa, että maalaat piruja seinille. Tuli oikein hyvä ja epävarma mielentila tuosta :/
Aion kyllä vakaasti uskoa, että minua varten on loppuelämäksi ihminen, enkä ota tuollaista asennetta, että; "joo tässä nyt ollaan, mutta kohta se pudotus kuitenkin tulee, että sitä odotellessa hohoijaa"...
Minua ei ainakaan häiritse toisen muksut, enkä usko omanikaan ketään niin paljon häiritsevän, jos minusta oikeasti tykkää, että ne niin suuri este olisi suhteelle ja yhteenmuutolle. Kyllä ihmisen pitää aika kypsymätön olla, jos toisen lapset ovat suhteen este vaikka kaikki muu tuntuisi täydelliseltä.
Jos mies ei kelpuuta lapsen tähden, niin kyseessä on itsekeskeinen paskiainen, joka luultavasti haluaa kokonaisvaltaisen huomion vain kohdistuvan itseensä, narsisteja on paljon vapailla markkinoilla tyrkyttämässä itseää, ottamassa vain kermat päältä ja sitten siirtymässä aina seuraavaan saaliseen...
muka lapsia? Ns. Kristityksi kiroilet aika paljon ja halveksit miehiä, miten voit odottaa heidän kunnioittavan sinua?
En minä sinun kunnioitusta ole kaivannutkaan. Tiedätkö itsekään mitä se sana merkitsee? Yleensä en kiroile ja en tykkää kiroilemisesta, mutta olen huomannut että se kummasti helpottaa ja sitäpaitsi en ole mikään himouskovainen vaan kova pala Jumalalle, jos minusta mitään ikänä pystyy parempaa tekemään tehkööt. Taidan sittenkin lähteä sinne baariin, jos siellä ei olisi niin tuomitseva ilmapiiri kuin täällä.
kirjoittelulla kenenkään mieltä piristä, miksi olet koko ajan noin negatiivinen kommenteissasi? Ei taida olla kovin hyvin asiat sinullakaan elämässä.
muita, mutta itse et tuomitsemista kestä.
Sinäkö piristät tuolla tuomitsevalla asenteellasi? Kiitos vaan. En ole negatiivinen, mutta minusta on kurjaa, jos löydän jonkun mukavan ja ihanan miehen pitää minun heti alkaa pelkäämään, että se kumminkin jättää. Sellainen ei ole normaalia vaan ihmisessä täytyy olla jotain vikaa, jos tuolla asenteella työntää pois toista koko ajan olemalla epäluuloinen ja epävarma itsestään ja suhteen onnistumisesta.
Tuollaisia tuomiokelloja kukaan halua kuunnella. :/
En ole tuominnut ketään vaan minua tuomitset koko ajan kertomalla kuinka huono olen joka suhteessa, että kiitosta vaan sinulle ":(
Lottamari tuli tänne, eikä mennyt kuin pari viikkoa, niin jo on sekoamisen merkit ilmassa. Voin jo sieluni silmin nähdä, kuinka hänen maailmansa synkkenee päivä päivältä ja kohta tunnelin päässä ei ole edes kituvaa valonpilkahdusta. Ei tainnut henkinen kantti kestää kyynistyneitä ja masentuneita yksinäisiä. Luulin lottamarin kestävän pidempään, mutta olin väärässä. Mielenkiintoisinta on se, että yhden kerran hän jo lähti pois, kun ei kokenut palstan olevan hyväksi hänen mielenterveydelleen.
olen loukannut sinua, jotakin muuta palstalaista.
Onneksi Jeesus rakastaa meitä kaikkia ja tahtoo meille
hyvää :)
Sinä se jaksat olla aina niin kultainen ja kannustava. En ole yhtään sekoamassa kuinka niin? Ei minun kanttiani täällä kukaan koettele kyllä se tapahtuu ihan täällä livessä. Mielenkiintoista minustakin on se, että kaikesta mistä sinä syytä minua sinä koko ajan teet sitä itse. Hajoilet, tuomitset, kiroilet, syytät jatkuvasti minua negatiiviseksi vaikka itse olet pahempi,...minun kanttini kyllä kestää, mutta sinun ei sen olen huomannut. Et kestä minua yhtä tuntia, kun jo alat kiljumaan kuinka lottamari sitä ja lottamari tätä.
Miksi pitäisi ottaa elämäänsä nainen ja jonkun toisen lapsi, jos ei ole yhtään lapsia elämäänsä koskaan halunnut, eikä halua?
Millaisia ominaisuuksia sulla on, jotka tekevät sinusta parisuhdemielessä houkuttelevan? Mitä sinulta voi mies saada, muuta kuin seuraa ja kynttilöiden polttelua lasta katsellessa? Säännöllistä ja hyvää seksiä? Kotiruokaa? Kerro.
Jokainen kai saa valita vielä itse, kenen kanssa aletaan suhteeseen ja miten elämänsä elää. Ainakin toivon niin.
Vastaan nyt tähänkin vaikka ei minulle kuulu ja saan taas haukut.
Miksi kukaan alkaa edes keskustelemaankaan sellaisen ihmisen kanssa, jolla on lapsia, jos hän ei lapsia halua elämäänsä? Eikö ole helppoa karsia hetimiten sellaisten seura, jolla on lapsi tai usempi?
Minusta jokainen saa valita oman seuransa ja jos rakastuu tulisesti ja päättömästi, niin ei siinä silloin ajatella vaikka sillä toisella olisi kameli kotona, kun tunteet vie.
lapsia? :)
t. Daddy Cool
Mulla on kameli :)
Otsassako se haaveiltu/toteutunut lapsiluku naisella lukee, vai mistä sen voi päätellä puhumatta naisen kanssa ensin? Toki kysyn asian, kun menen keskustelemaan, mutta en ensimmäistenä kysymyksenä ala töksäytellä tuollaisia uteluita.
Olet vielä nuori, kasvata lastasi parhaasi mukaan ja nauti elämästä. Myöhemmin huomaat että lapsi ei ole este mihinkään. Parikymppiset miehet voivat kauhistua mutta sen ikäiset miehet eivät ikinä ole olleet niitä ihmiskunnan kypsimpiä. Olen kolmekymppinen itse eikä yh-äiti enää säikäytyä minua.
Voit saada maaiman ihanimman naisen sitten kun se oikea osuu kohdalle ja se voi tuoda viisi kersaa tullessaan ja ne kaikki rakastaa sinua ja sinä niitä ja ootta kaikki yhtä suurta perhettä hali,hali, pus,pus, eikös olekin herttaista :) Sinusta tulee oikea pappa :-)
Ei kun otat oikein isän roolin ja alat hoitamaan ja pitämään huolta siitä penskasta, niin siitä kasvaa "I like you papan oma I love you
Sorry, Aloittaja, että en nyt ensten mitenkään jaksanut lukea ollenkaan noita muita kommentointeja, mutta vastaan kuinka asia nopsasti tuli mun mieleeni:
Luin aloituksestasi vain ensimmäisen kappaleen ja sanon, että älä välitä, vaikka nyt tuntuu problemaattiselta ja ajoittain äitinä raskaaltakin ja suret aikuisihmissuhteiden luontimahdollisuuksia,
mutta sinä tulet SAAMAAN kaikista vaivoistasi ja raskaistakin sumplimisista ja luopumisistakin nyt, niin tulet saamaan vielä ihana ja itseäsi onnelliseksi tekevän palkonnon siinä, että sinulla on oma kasvava ja sitten aikuinen lapsi. Sinulla on siinä ihan oma perhe. Minusta näyttää, että kaikkien raskaiden 15-20 vuoden jälkeen olet kuitenkin onnellinen, sinulla läheinen, oma ihminen omasta takaa siinä lapsessa. Ties vaikka myöhemmin muitakin lapsia saisit.
Näin puhuu just eläköitynyt lapseton täyssinkku. Tämä on ollut erittäin tyhjää ikääntyä, kun ei ole mitään omaa ihmistä olemassakaan missään (ei edes ulkomailla, mikä sekin usein monelle tapahtuu :)
Emmä tiedä, ovatko aina niin epävarmat miessuhteetkaan sen väärti sinulle, kun mitä on lapsi ja hänen kasvamisensa seuraaminen, tosin työtä ja huolta myös, mutta paljon iloa! Pidät vain lapsen ykkösasiana ja jolle se ei sovi, ei ole arvoisesi, ettekä tulisi tasapainoisiksi.
"Kyllä ihmisen pitää aika kypsymätön olla, jos toisen lapset ovat suhteen este vaikka kaikki muu tuntuisi täydelliseltä.
Jos mies ei kelpuuta lapsen tähden, niin kyseessä on itsekeskeinen paskiainen, joka luultavasti haluaa kokonaisvaltaisen huomion vain kohdistuvan itseensä, narsisteja on paljon vapailla markkinoilla tyrkyttämässä itseää, ottamassa vain kermat päältä ja sitten siirtymässä aina seuraavaan saaliseen... "
Summarum aika hyvin minkä takia kartan yh:t olin miten ihastunut tahansa...
Enkä kyllä ole ikinä halunnut (enkä tule haluamaankaan) lapsia.
Plus se kertoo omasta mielestäni henkilön tyhmyydestä jos hankkii lapsia/menee avioon alle kolmekymppisenä. Muistan vieläkin /facepalm hetken lukiossa kun puolet luokan 17v lapsen tasolla olevista tytöistä kuvitteli olevansa valmis äidiksi (kun sitä kysyttiin).
Hei i.like.you! Mitäs jos pyytäisit tuon lottamarin kanssasi treffeille?
Juu niin, pyydä vaan. Olenkin odottanut että se pyytäisi, mutta mahtaako se luulla, että tuon kamelin mukanani tai mikä pahempaa kolme vuotiaan poikani ööö?
*jännittyneenä odottaa hän*
Mites lapsen isä? Onko kuvioissa ja lapsen elämässä vahvasti mukana? Vai lähtikö huitelemaan omille teilleen, eikä ole sen jälkeen katsonut taakseen?
Minulla oli tässä jokunen vuosi sitten jostain syystä lähes fetissi yh-äiteihin. Jotenkin vain rakastin ajatusta heistä kuinka he yksin jaksavat hoitaa lastansa ja kestää arkea. Baareistakin koitin aina vain etsiä yh-äitejä. Voi kuulostaa useimpien korvaan vähän oudolta, mutta näin kuitenkin toimin silloin :)
Nykyään ei ihan moista hinkua enää ole, mutta ei minua lapsi haittaisi tippaakaan. Kaksi lasta puolestaan rupeaisi vähän mietityttämään jo. Kolme saattaisi rehellisyyden nimissä olla liikaa, koska haluaisin kuitenkin itsekin vielä joskus lapsia.
Kiva kun joku mies ajattelee noinkin : ) Yleensähän kaikki YH- äidit niputetaan samaan muottiin, että he ovat "siideriä lipittäviä lyhyt-punatukkaisia pulleita loisia, jotka pukeutuvat äijämäisesti, polttavat, räkivät, kiroilevat, vievät lapset joka vkl mummolaan, että pääsevät lähiöbaariin ryyppäämään ja tuovat joka kerta uuden miehen kotiin panemaan..."
Itselläni on 1 lapsi, jo kohta teini-iässä. Kirkossa vihityssä avioliitossa syntynyt "tavallisen työssäkäyvän suomalaisen miehen" kanssa. Vaan miehestä ei kuitenkaan ollut kantamaan vastuuta, kun lapsi oli vauva ja sairasteli erittäin paljon = valvoi ekat 2 vuotta yöt. Väkivaltaa, päihteitä tai pettämistä ei avioliitossa ollut. Eron jälkeen mies kuitenkin löi ja rettuutti lasta ja jätti tämän yksin, kun hän oli isällään viikonloppuisin. Tapaamiset loppui sitten siihen, ja mies perusti uuden perheen.
Kyllä aina välillä korpeaa yksinhuoltajien haukkuminen, kun ihan raatona pyörittää vuosikaudet arkipäivää yksin. Lapsi ei ole koskaan nähnyt humalaista ihmistä, koska en käytä alkoholia hänen läsnäollessaan. Hän ei edes tiedä mikä on humalainen. Isovanhempia tmv ei ole ollut auttamassa, joten oma aika on vähissä. Baareissa käyn pari kertaa vuodessa työporukalla. En polta, pukeudun naisellisesti, ulkonäköä ei ole haukuttu, en kiroile, vietän tervettä elämää, en katso BB:tä tmv roskaviihdettä, tukka on pitkä, en ole lihava, olen elänyt 6 vuotta selibaatissa koska en halua olla pelkkä miesten viihdytttäjä, käyn töissä ja olen kouluttautunut lisää yksinhuoltajanakin. Koti on aina siisti. Taulut laitan itse seinille, kokoan huonekalut itse, rassaan tukkeutuneet lavuaarit itse, asennan pesukoneet ja ohjelmoin digiboxit, tietsikat jne. En ole neitimäisesti vinkumassa miehiä apuun kotitöihin.
Vaan yksin saan olla loppuikäni, koska tein nuorena sen virheen etten osannut olla selvännäkijä. Minun olisi pitänyt ennalta tietää, että kaikin puolin kunnollinen, raitis ja vastuuntuntoinen mies ei lastenhoidon suhteen olekaan enää kykenevä vastuuta kantamaan. Lasten kitinä, kiukuttelu, yöitku ja korvatulehdukset saavatkin sen "kunnollisen miehen" muuttumaan lapseksi myös, eikä vastuunkanto onnistu. Enää en saa miestä, koska olen YH. Tai saisinhan minä juopon, linnakundin, väkivaltaisen tai mielenterv.ongelmaisen.
Jos on lapsi niin se on ehdoton ei. Minä en toisten lapsia kasvata.
Voi tuntua kliseeltä mutta jos mies ei huoli teitä, sinua ja lasta pakettina ei hän ole pienen perheesi arvoinen. Ihmissuhteita vaivaa nykyään kertakäyttökulttuuri jota kahden ihmisen välinen suhde ei koskaan ole. Odota, katsele rauhassa niin ihan varmasti sinulle tarkoitettu ihminen putkahtaa elämääsi kun se aika on. Nauti ajasta jolloin lapsesi on pieni ja jos oikea mies on tullakseen tulkoon.
Minusta se on mahdotonta, että naimattoman ja lapsettoman henkilön (miehen tai naisen) suhde kestäisi henkilön kanssa jolla on lapsia jonkun toisen kanssa. Suosittelisin tällaista ihmistä katselemaan kumppania niiden joukosta jolla myös on lapsia.
Henkilökohtaisesti en pystyisi suhteeseen miehen kanssa jolla on lapsia edellisestä liitosta. Siihen suhteeseen kun tulisi mukaan lapset sekä heidän äitinsä eli miehen ex. Mies kuitenkin laittaisi omat lapsensa parisuhteen edelle ja se ei lupaa hyvää parisuhteen tulevaisuudelle. Monimutkainen tilanne kaiken kaikkiaan.
Älä nyt hyvänen aika, nuori ihminen, noin ajattele. Elämä edessä, kyllä se oikea vielä vastaan tulee, muttei väkisin yrittämällä.Ei lapsi ole este, jos todella haluaa elää toisen kanssa.
Nainen saa aina seuraa jos ei ole kovin nirso ja vaikka nainen olis rumempikin. Mies ei saa seuraa jos on ruma
Et ole pilattu mielestäni. Lapsi ei ainakaan minun mielestäni ole välttämättä huono juttu, koska pidän lapsista ja toivon jokupäivä saavani yhden tai pari. Tosin jos ei pidä lapsista tai halua niitä, niin varmaan eri ääni kellossa. Riippuu ihan millainen olet ihmisenä minun mielestäni. Tosin en kyllä haluaisi, että exä pyörii kuvioissa mukana. Varsinkaan sellainen ihminen joka on hylännyt lapsensa siitä syystä, että pääsee pitämään hauskaa. Oma äitini oli yksinhuoltaja ja nyt kun miettii, niin varmaan jos olisi ollut kunnollinen isä kuvioissa mukana, niin voisi olla, että olisin saanut enemmän aikaiseksi tähän mennessä. Ainakin jos itse tulen isäksi joskus haluaisin antaa lapselleni ohjausta,tukea ja kannustusta jota en itse saanut. Luulisin kyllä, että mies jolla on asiat kunnossa ja oma lapsi voisi olla paras veto. Varmasti hän ainakin tietää mihin ryhtyy. :) Onnea etsintään!
Viestin aloittajalle.
Ilmoitetaanpa näin että ihastuneet eivät ole ihastuneet toisiinsa lapsen takia. Eihän parisuhteessakaan olla lapsen takia.
Jos ollaan niin kyseessä on aika jäätävä suhde.
Sitten vasta kun on käynnyt tarpeeksi treffeillä, että on valmis pitkään parisuhteeseen, niin pitää YH-äidin tai YH-isän kysyä tältä kumppaniltaan että hyväksyykö tämä lapsen.
Siitä lapsesta pitää kyllä kertoa heti!
Kyllä varmasti löytyy jostain mies, jota lapsi ei haittaa. Toki 1-vuotias on niin nuori, että siinä on haastetta, eikä kaikki ole valmiita "sijais"isäksi. Osa miehistäkin on lapsirakkaita / perheihmisiä, mutta vähemmistö kuitenkin ovat.
Itsellekin periaatteessa voisi yh-nainen sopia, mutta silloin pitäisi kyllä olla taivaallisen hyvä yhteensopivuus naisen kanssa. Omaa lasta, kun en ole suunnitellut koskaan hankkivani, tai isäksi alkaa, vaikka en lapsia niin vihaakaan.
Ehkä parasta olisi löytää saman ikäisen lapsen yh-isä.
"Haluaisin kuitenkin suht ikäiseni miehen, eikä heillä ole yleensä lapsia. Ja jos on, ne ovat kännipäissä jonkun horon kanssa alkunsa saaneita vahinkoja."
..huomaatko miten itse yleistät?????????????????????????
eli olet siis horo itse?
En sano tätä ilkeydellä, mutta sinulla varmaan on tällä hetkellä pieni asennevamma, odota muutama vuosi ja kasvata itsetuntoasi ja asennettasi. Varmasti sitten mukava mieskin löytyy.