Olen 3-kymppinen nainen. Olen ollut masentunut pitkään, vuosia. Olen kokeillut liudan lääkkeitä, mutta mikään ei tunnu sopivan eikä tuovan apua.
Olen hiljalleen sulkenut kaikki ihmiset pois ympäriltäni. Toisin sanoen, sisarukseni ja sukulaiseni eivät - edes äitini ei - pidä minuun enää yhteyttä. Ystäviä minulla ei ole ollut pitkään aikaan. Loukkaannun kaikkiin ennemmin tai myöhemmin enkä pysty jatkamaan ihmissuhteita. Jos minä en heihin, niin he minuun.
Menetin työni ja nyt kökötän kotona. Ainoa ihmissuhteeni on mieheni ja hänkin uhkailee erolla. Lapsia meillä ei ole.
Tuntuu, että olen tullut tieni päähän. Itken joka päivä, enkä edes tiedä miksi. Olen täysin voimaton. Yritän tehdä joka päivä jotakin: siivoan vähän, laitan ruokaa, yritän liikkua (pyöräilen, kävelen). Välillä jaksan, välillä en.
Kaikki tuntuu niin turhalta ja tyhjältä. Ajattelen usein kuolemista ja toivon, että kuolisin. Minusta vain tuntuu, etten jostakin syystä pysty itsemurhaan.
Minusta tuntuu, että koko elämäni on pelkkää vastoinkäymistä yksi toisensa jälkeen. Pitkään jaksoin olla optimistinen, mutta jatkuva epäonnistuminen vie voimat. Tuntuu mahdottomalta ajatella minkään uuden aloittamista. Kaikki on yksinkertaisesti mennyt niin päin h***ttiä: ei onnistu ihmissuhteet, ei työsuhteet, emme saa lapsia, ei mitään... En enää jaksa.
Objektiivisesti arvioiden mielestäni olisi paras lopettaa tämä elämä. Jos olisin eläin (ja tuskani ja kärsimykseni näkyvää), niin niin tehtäisiin. Olen siten kyllä turha, että kukaan ei edes huomaisi poistumistani. Hautajaisiin saapuisivat vain anoppi ja appi - hekin ehkä enemmän velvollisuudesta.
Mieheni tenttasi minulta, mitä tahtoisin elämässäni. Sanoin, etten haluaisi olla näin yksinäinen. Hän sanoi, että se riippuu sinusta. Mutta ei se riipu. Se riippuu myös kaikista niistä, joiden ystävyyteen yritän pyrkiä. Olen käynyt kerhoissa, ollut järjestöissä, kouluissa, jne. Minua ei hyväksytä joukkoon. En jaksa sitä enää yrittää. En jaksa enää myöskään pettyä siinä.
Kun nyt kuitenkin vielä elän, niin kysyn, onko mitään, mikä voisi auttaa elämääni?
Olen hiljalleen sulkenut kaikki ihmiset pois ympäriltäni. Toisin sanoen, sisarukseni ja sukulaiseni eivät - edes äitini ei - pidä minuun enää yhteyttä. Ystäviä minulla ei ole ollut pitkään aikaan. Loukkaannun kaikkiin ennemmin tai myöhemmin enkä pysty jatkamaan ihmissuhteita. Jos minä en heihin, niin he minuun.
Menetin työni ja nyt kökötän kotona. Ainoa ihmissuhteeni on mieheni ja hänkin uhkailee erolla. Lapsia meillä ei ole.
Tuntuu, että olen tullut tieni päähän. Itken joka päivä, enkä edes tiedä miksi. Olen täysin voimaton. Yritän tehdä joka päivä jotakin: siivoan vähän, laitan ruokaa, yritän liikkua (pyöräilen, kävelen). Välillä jaksan, välillä en.
Kaikki tuntuu niin turhalta ja tyhjältä. Ajattelen usein kuolemista ja toivon, että kuolisin. Minusta vain tuntuu, etten jostakin syystä pysty itsemurhaan.
Minusta tuntuu, että koko elämäni on pelkkää vastoinkäymistä yksi toisensa jälkeen. Pitkään jaksoin olla optimistinen, mutta jatkuva epäonnistuminen vie voimat. Tuntuu mahdottomalta ajatella minkään uuden aloittamista. Kaikki on yksinkertaisesti mennyt niin päin h***ttiä: ei onnistu ihmissuhteet, ei työsuhteet, emme saa lapsia, ei mitään... En enää jaksa.
Objektiivisesti arvioiden mielestäni olisi paras lopettaa tämä elämä. Jos olisin eläin (ja tuskani ja kärsimykseni näkyvää), niin niin tehtäisiin. Olen siten kyllä turha, että kukaan ei edes huomaisi poistumistani. Hautajaisiin saapuisivat vain anoppi ja appi - hekin ehkä enemmän velvollisuudesta.
Mieheni tenttasi minulta, mitä tahtoisin elämässäni. Sanoin, etten haluaisi olla näin yksinäinen. Hän sanoi, että se riippuu sinusta. Mutta ei se riipu. Se riippuu myös kaikista niistä, joiden ystävyyteen yritän pyrkiä. Olen käynyt kerhoissa, ollut järjestöissä, kouluissa, jne. Minua ei hyväksytä joukkoon. En jaksa sitä enää yrittää. En jaksa enää myöskään pettyä siinä.
Kun nyt kuitenkin vielä elän, niin kysyn, onko mitään, mikä voisi auttaa elämääni?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Luin tarinasi, ja se oli kuin minun elämääni.
Lääkkeisiin ei ole vielä tarvinnut turvautua, mutta tiedän, että sekin päivä on edessä.
Minulla on vielä työni, ja yritän kovasti harrastaa, että sosiaaliset suhteet olisivat edes jotenkin osa elämääni.
Muistan, että lapsena minulla oli ystäviä, nyt aikuisena ei ainuttakaan.
Jos itsetuhoiset ajatukset tulevat sietämättömiksi, mene ihmeessä psykiatriselle osastolle, ja hakeudu potilaaksi, sieltä saat parhaan avun, heti.
tsemppiä
sanon samat kuin tuossa edellä . . ihan kuin minun tarinani.mutta kolmevuotta sitten menin eka kerran psyk.polille masennuksen taki .sain kunnon lääkkeet ja nyt voin sanoa että parempaan päin olen menossa.oli tosi vaikeaa alussa noloa mennä...mut turhaan kärsit apua on saatavilla. älä tuhlaa elämääsi murehtimalla.hae apua se kannnaaatttaa.voimia.
Yksi hyvä terapiamuoto, mitä voisi kokeilla on hautausmailla kävely. Katselee niitä hautoja, ihmisten nimiä ja minkä ikäisinä olivat kuolleet. Miettii, että olisiko tuokin halunut vielä sanoa jollekulle jotakin, olisiko hän halunnut matkustaa jonnekin kauas, nähdä kauniita maisemia ja mielenkiintoisia ihmisiä, olisiko hän halunnut maistaa vielä jonkin eksoottisen ravintolan aterioita, olisiko hän voinut vielä ilahduttaa jotakuta... (esim. voisitko sinä jotenkin ilahduttaa appivanhempiasi?)
Itse en kannata masennuslääkitystä (enkä tosin ole lääkärikään.).. Mikä estää ihmistä olemasta sängyn pohjalla vaikkapa viikon? Miksi kaikkea pitää jaksaa tehdä? Miksi aina pitäisi olla iloinen? Miksi aina pitää näyttää siltä, että hyvin menee, olen tehokas, pirteä, iloinen, hyväntuulinen, avulias, energinen?? Miksei saa olla pahalla päällä, kiukkupussi ja pirttihirmu?? Kokeilisi kerrankin tehdä vain sen minkä haluaa (esim. lähtee metsään kävelylle tai syö).
Yksinkertaiset ohjeeni ovat:
Jos on väsynyt, nuku.
Jos on surullinen tai toivoton, itke.
Jos tarvitsee apua, etsii lohtua uskonnostaan. (rukoilee)
Itku on kuin lääkettä. Itkee aina kun siltä tuntuu, sen jälkeen on parempi olo.
Puolison tuki itkun tullen on suotavaa.
Moi
Oletko hakenut apua, tai ajatellut hakevasi?
Jos siltä tuntuu niin voit kirjoitella mulle sähköpostia.
Olet ollut mun mielessä siitä asti kun luin tarinasi.