Kuka kankaanpään pahin pettäjä? Monta tiedän, mutta kuka röyhkein, tai parhain?!
kuka petti
200
5096
Vastaukset
- -kops-
Se on varmaan se "henkilö" joka osaa puhua, puhua, ja puhua..... ja tietysti omaa valehtelemisen jalontaidon...... ja niin saa käännettyä asiat ihan nurinkurin.....Uskon silti että aina loppupeleissä kun liikaa kutoo valheidenverkkoa niin lopulta siihen aina itse kompastuu eli TOTUUS tulee aina jossakin vaiheessa esiin ja näin paha saa paikkansa...
- -muumi-yy-
Pettäjä on aina pettäjä vaikka voissa paistais.
Itseasiassa ihmisen erottaa eläimestä nimenomaan moraali ja se, että pystymme toimimaan miehihalujamme vastaan. Jos ihminen olisi täysin pelkkien mielihalujensa vallassa niin meillähän ei olisi lakeja eikä säädöksiä vaan kaikki vaan elettäisiin kuin pellossa, käyttäen muita hyväksi milloin missäkin asiassa. Mutta kun meille on kehittynyt moraali ja omatunto ja voimme käyttäytymistämme muuttaa niiltä pohjin. Kenenkään ei ole pakko pettää. Jos ihminen haluaa useita seksikumppaneita, hänellä on mahdollisuus pysyä sinkkuna ja olla hankkiutumatta monogaamiseen parisuhteeseen. Hänen ei myöskään ole pakko valehdella tai salailla toimintaansa. Eihän pettäminen sananmukaisestikaan tarkoita sitä että käy jonkun toisen sängyssä, vaan sitä että petät sitä omaa kumppaniasi uskottelemalla tälle että olet uskollinen. Sehän se PETOS on. Vale. Mikään eläin ei ole kykeneväinen suunnitelmalliseen valehteluun. Siinäkään mielessä me emme ole eläimiä. Eläin ei valehtele. Eläimellä ei ole moraalia.
Jos olet eläin, ei sinulla ole moraalia, ei oikeaa eikä väärää. Ei missään asiassa.Se että perustellaan että seksi on seksiä ja suhde on suhde osoittaa vaan että perustelija ei ymmärrä mitä luottamus tarkoittaa. Hän ei ymmärrä missä hänen petoksensa piilee. Se ei suinkaan ole teoissa, vaan sanoissa. Seksi on seksiä kyllä, ja suhde on suhde mutta valehtelu on asia erikseen ja jokainen joka pettää on valehtelija eikä ole luottamuksen arvoinen eikä mikään aito ja hyvä parisuhde voi perustua epäluottamukselle. Petätte tuolla touhulla vain itseänne. Todennäköisesti suhteenne on läpimätä jo lähtökohtaisesti jos se perustuu valheisiin. - titityy......
pikkulinnut sen tietää... ;)
- ?
En tiedä, kuka on pahin tms.
Mielestäni on käsittämätöntä, että ihmisen täytyy elää sillä tavoin, että pettää puolisoaan. Miksi? Miksei voi elää sinkkuna silloin, kun tuntuu, että haluaa elää "vapaana"? Miksi rasittaa muita omalla sikamaisella käyttäytymisellään. Minkä nautinnon ihminen saa ko. käyttäytymisellään, että saa yhden uuden kokemuksen kalenteriinsa lisää.
Itsekin tunsin kerran yhden vastaavanlaisen casanovan. Onneksi minulle itselle ei aiheutunut ko. kaverista mitään traumoja. Mutta tiedän yhden yhteisen tuttavamme kautta, että näin jollekin kävi. On varmasti helvetillistä rakastua tällaiseen "honkkeliin". Täysin vilpitön nuori ja näin tapahtuu. Ko. kaverin nykyinen vaimo tietää varmasti (ainakin osittain) taustoja, mutta ihmetellä pitää, miksi sietää tällaista. Tuo kaikki ei ole menneisyyttä, vain kaikki jatkuu yhä edelleenkin. En voi käsittää, MIKSI? MIKSI?
Ko. kaverilla pitäisi ulkoisesti olla kaikki nykyään erittäin hvyin. MIKSI JATKAA SILTI TUOLLAISTA ELÄMÄÄ? EPÄSOVELIASTA ELÄMÄÄ?
Nykyään on menty siihen, että ihmisillä ei tarvitse olla mitään omaa tuntoa; eikä vastuuta toisista.- .....
Monesti avioliitto on vain kulissi. Mitä puolisot päättävät keskenään, ei kuulu muille. Avioliitossa voidaan pysyä niin monesta syystä. Seksin voi sitten hakea mistä löytää ja haluaa.
- minä vaan
..... kirjoitti:
Monesti avioliitto on vain kulissi. Mitä puolisot päättävät keskenään, ei kuulu muille. Avioliitossa voidaan pysyä niin monesta syystä. Seksin voi sitten hakea mistä löytää ja haluaa.
oikeassa olet.tällä on yks sellanen joka on litossa vähän väkisin pientenlasten takia vielä tällä hetkellä ja tota seksiä täytyy hakea muualta kun toi puoliso pihtaa.
- -piip-
Ihminen joka on kieroista kieroin ja osaa puhua asiat aina omaksi parhaaksi.
Väliin ei voi muutakuin suuresti ihmetellä ihmisten tyhmyyttä ja varsinkin näiden pettäjien puolisoiden tyhmyyttä kuinka sinisilmäisesti he uskovat aivan ilmiselviin valheisiin.
Vaikka pettämisen merkit olisi kuinka selvät mm. ravintoloissa käynnit, usein "ystävän" luona yötä. puhelin laitetaan hiljaselle, pukeutuminenkin voi muuttua ja muutenkin panostaa ulkonäköönsä enemmän kuin ennen sun muut...sun muut....ne pienen pienet ja suuret muutokset....WINK; WINK!!
Eikä sittenkään näköjään uskota vaikka useat vihjaisivatkin taikka joku sanoisi suoraankin. Niin silloinkin pettäjä osaa valehdella silmät kirkkaina päinvastaista ja mitä hullumman jutun pettäjä kertoo niin siltikin hänen puolisonsa uskoo sen.
Hullua mutta niin totta., tieto ja kokemus puhuu...
Se on kyllä totta että pian pettäjä kompastuu ja lujaa omaan nokkeluuteensa.
Painettu ja tallennettu sana painaa aikaslailla... =) - <<<<
se yks kottara
- -kiekujakaiku-
Taitaa olla se kottara joka tuolla sirkuttelee ja lirkuttelee, kai jotakin töyhtöhyypän ala-sukua ja varmaan muuttokausi käynnis.....
- titityy.....
pian alkaa kova viserrys kuuluun kun pikkulinnut pääsee vauhtiin....
- CombiSsa nähdään
Eiköhän se paikallisesta"rautakaupasta" löydy.
- Kiinnostaa
Jaa, ketä tarkotetaan?
- Riittää
Kiinnostaa kirjoitti:
Jaa, ketä tarkotetaan?
Vaalea ja viiksikäs
- pokkaa on toisilla..
Taisi ruveta liikaa poltteleen maa jalkojen alla näin pienessä paikkakunnassa.... ;)
Ei auta ei....totuus ei pala tulessakaan. Ennemmin tai myöhemmin paljastuu kaikki. Kohtalon kellot soi ja soi ja soi.......♫♫♫♫ - ggsgfsddfgsd
Kiviäki kiinnostaa
- -hilma-
Jonkun puolisoa viedään kuin kuoriämpäriä....Tulee ihan mieleen se Hilman ja Onnin laulu ;D
- kuk-kuu
Pokkaa on näköjään toisilla se on tässä tullut huomattua....mutta kysymys kuuluukin kuinka kauan??? =)
Josakin vaiheessa hymy kyllä hyytyy.
Joka toiselle kuoppaa kaivaa, se itse siihen lankeaa....se on se kuuluisa karman laki.....Sitä odotellessa, kunpa saisi silloin olla kärpäsenä katossa.. ;) - nuoruusmuistoja
Moi!
Muistaako kukaan Kokkosen Esaa vaikutti, 80- luvulla kankaanpäässä. Ajeli jollain isolla kaaralla siihen aikaan ja oli muistaakseni tampereelta.
Mitähän sillekin mahtaa kuulua, ei henkilökohtaisesti muhun vaikuta mut olis kiva kuulla.
nimim. nuoruusmuistoja - asdasddssdasda
Ja päätit Esaa sitten kysellä pettämisketjusta? Ilmeisesti hieno mies kyseessä... :P
Mutta täällä ei saisi oikein yksityishenkilöiden nimiä levitellä.- prprpr
jaa,kieltääkö paavi sen?
- -pyryharakka-
Taisi muuttaa etelän suuntaan evakkoon...
Kävi varmaan liian kuumaksi oltavat tässä tuppukylässä. Näin pienessä kylässä moni kuulee ja näkee kaikenlaista.... Mutta sen minkä taakseen jättää sen yleensä edestään löytää. - -pyryharakka-
Yleensä ne pahimmat pettäjät ovat juuri naispuolisia, kieroja kuin korkkiruuvit ja kun puheenlahjoja on..... niin saavat puolisonkin uskomaan ihan mitä vaan...
Kyllä ne jossakin vaiheessa jää valheistaan kiinni ja silloin on turha itkeä, kun itse sen on aiheuttanut.
Pettäminen on aina oma valinta, turha pistää sitä kenenkään toisen syyksi. Kaksoiselämällä on aina hintansa ja kyllä ne kulissit aina jossakin vaiheessa romahtaa vaikka kuinka yrittäisi petailla omaa selustaansa...... - Pp
Täällähän etelässähän se, mun hellässä huomassani viikot. Kun kerran muija pihtaa.
Viikonloppuisin meillä on oma elämämme. - titityy.....
Niin nyt vois kysyä miksi muija pihtaa tai keneltä pihtaa voi ollakin se varsinainen kysymys??? ;)
Taitaa käydä hakemas hellyyden ihan muualta......- Kohta nousee myös kytkin
Ei paljon naimahaluja nostata oluelta ja viinalta lemuava, karkeuksia lateleva ukonrötjäke. Silloin pitää eukkosi hakea se hellyys, lempi ja lämpö muualta. Turha valittaa, että eukko pihtaa jos vika on omassa itsessä. Noita kuvatuksia näkee muuten kankaanpään katukuvassa jo liiankin kanssa ja osa juo kotonaan neljän seinän sisällä.
- >ups<
Ihminen joka pystyy pettämään puolisoaan ja ei ole rehellinen hänelle, niin pistää myös miettimään kuinka rehellinen hän on niin sanotuille "ystävilleen" tai muille läheisilleen saati sitten itselleen ....
Tai miten hän pystyy elämään itsensä kanssa tietäen mitä on tehnyt ja valehdellut???!!
Koska petollinen ihminen ei kaihda keinoja kun on jäämässä kiinni, siinä vaiheessa hän kääntää selän vaikka parhaalle ystävälleen pelastaakseen itsensä ettei jäisi kiinni valheista. Sitten vielä levittelee mitä ihmeellisempiä valheita ystävästään. Kyllä ihmiset on sitten tyhmiä ei voi muuta todeta.....maalaisjärjen käyttö on sallittua.... - Pp
Jospa nämä Kankaanpään siideriviineri-vatsaiset naiset vain ahtaisivat ne selluliittinsa läpinäkyviin legginseihin ja lakkaisivat ihmettelemästä, miksi miehet tuntevat vetoa meihin vanhempiin, huoliteltuihin naisiin :)
- jofol
Ei taida niilläkään reippaasti keski-iän ylittäneillä huolitelluilla naisilla mennä hyvin, jos oma ukko istuu kiltisti kotona ja tekee kaiken minkä pyytää. Niin siltikin tarvii juosta vieraissa...Tai sitten se on vaan se että yritetään antaa tietynlainen kuva ulospäin ne on ne kulissit mikkä tarvii pitää pystyssä hinnalla millä hyvänsä.
On siinäkin elämä...
Pääsis paljon vähemmällä kun olisi vaan rehellinen itselleen ja muille.- Eisädekehää
Täysin rehellistä ihmistä tähän maailmaan ei ole syntynytkään. Eletään ja annetaan muidenkin elää, kukin tyylillään.
- jofol
Sitä saa mitä tilaa..... ;)
- -hilma-
Yhden pettäjän peittely-yritykset menee jo naurettavuuden puolelle....on mennyt jo kauan....
Näköjään toisia ihmisiä ei oo pahemmin älyllä varustettu, kun uskovat ihan mitä vaan.
Avaisivat silmänsä niin ehkä... siis ehkä... he näkisivät totuuden.
Toisaalta minkä ihminen tyhmyydelleen voi.- vaktatpeliin
Älä pihtaa Hilma, kyllä se Onni sitten kotona pysyy.
- ------>zzzzzz
Hilman Onni tais lähtee karuun stadiin.
- vaktatpeliin
Ilmankos se Hilma yöllä valvoo ja pohtii tommosia asioita´.
- kukkakeppi ex
no täytyy miettiä jos joku kukkakeppi ottaa 69 syntyneen muijan .itse on 56 syntyinen.
ei siinä voi olla muuta kuin raha taustalla. kun tämä kukkakeppi rikkoo nuoren naisen avioliiton, niin raha tai kova panomies täytyy olla kyseessä. olihan hänen oma liittonsa täyttä lumetta myös. voi olla että jo kauppakouluaikana hän seurasi kansakoulun ekaluokkalaisia näi suuri se ikäero on.- ...
Onko -69 syntynyt nainen nuori?
- hullutonkuviot
Petturit ovat niin lipeviä valehtelijoita, että puoliso sun muut tutut uskoo sen puheet.
Valehtelijan puolella on sekin asia, että puoliso haluaa uskoa valheet. Petturi lohduttelee epäileviä puolisoaan sun muita tuttuja selityksillään. Jos puoliso vaatii tiukkoja selityksiä, niin petturi osaa sepittää. Jos puolisolle riittää pieni valhe, niin sillä mennään.
Se on kuin kaupantekoa, että kuinka halvalla saa valheensa läpi ja asiat pysymään ennallaan.
Nämä pettäjät eivät tunnusta pienintäkään valhetta ilman pätevää todistetta, jota ei voi millään muuksi muuttaa.
Eikä ne tunnusta vaikka löisit todisteet eteen.
Heillä ei ole mitään kunnioitusta ja moraalia toisia kohtaan.
Itsekkäitä ja erittäin petollisia ihmisiä.
Peiliin katsominen olisi varmaan toisilla ihan paikallaan, että näkisivät hiukan omaa napaansa pidemmälle.
Eikö juuri luottamus ja kunnioitus toista kohtaan ole suhteen perusta, mitä jää jäljelle kun ne puuttuu? Hyvällä pohjalla toisilla näköjään suhde.
Taitaa olla jonkin sortin riippuvuus-suhde kyseessä.- Hei haloo.
Annetaanhan kaikkien kukkien kukkia, koitetaan nauttia elämästä ja ollaan puuttumatta toisten asioihin. Ei kukaan toisten liittoa voi särkeä, särkynyt se jo on valmiiksi jos kumppani hyppää toisen sänkyyn. Ja mikäli sellaisen elämäntapapettäjän nyt haluaa puolisonaan pitää, on se sitten hyväksyttävä, että se jakaa rakkauttaan muillekkin :D
- hnugihiigig
Hei haloo. kirjoitti:
Annetaanhan kaikkien kukkien kukkia, koitetaan nauttia elämästä ja ollaan puuttumatta toisten asioihin. Ei kukaan toisten liittoa voi särkeä, särkynyt se jo on valmiiksi jos kumppani hyppää toisen sänkyyn. Ja mikäli sellaisen elämäntapapettäjän nyt haluaa puolisonaan pitää, on se sitten hyväksyttävä, että se jakaa rakkauttaan muillekkin :D
Rakkaus ja seksi on kaksi eri asiaa
- hnugihiigig
Hei haloo. kirjoitti:
Annetaanhan kaikkien kukkien kukkia, koitetaan nauttia elämästä ja ollaan puuttumatta toisten asioihin. Ei kukaan toisten liittoa voi särkeä, särkynyt se jo on valmiiksi jos kumppani hyppää toisen sänkyyn. Ja mikäli sellaisen elämäntapapettäjän nyt haluaa puolisonaan pitää, on se sitten hyväksyttävä, että se jakaa rakkauttaan muillekkin :D
Rakkaus ja seksi on kaksi eri asiaa
- Eisädekehää
Jokainen huolehtikoon vain omista asioistaan. Turha on ruveta tuomitsemaan ketään asioista tietämättä. Mikä sopii yhdelle, ei välttämätä sovi toiselle. Kenenkään avioliitosta ei ulkopuolinen tiedä onko asiat neljän seinän sisällä kunnossa tai mitkä ovat avioparin keskinäiset pelisäännöt. Pidetään vaan siitä omasta siipasta hyvä huoli ja annetaan toisten elää rauhassa.
- kuk-kuu
Osu ja upposko??? =D
- eikö seiso
paha sairaus tuo pillukateus !
- vaktatpeliin
Naatitaan vaan elämästä kotona tahi vierais ;)
- Lipsauttaja
Se on ihan inhimillistä että penis joskus lipsahtaa vieraaseen pimperoon, ei itselläni ainakaan elämä siihen kaadu jos muijallakin joskus käy vahinko.
- takavalot näkyy
tietysti voit olla nuorekas ja yrittää vaikka rullaluistelua ):):voisi saada nuoremman ja kauniimman.
- vaktatpeliin
Eikös Niinistön Saulikin menny aikanaan rulliksilla ja kyllä on nyt nuori ja kaunis prouva :)
- Hei haloo.
No esimerkiksi, hankkikaa ne rullaluistimet, tai pitäkää muuten itsestänne huolta. Ja ennen kaikkea nauttikaa elämästänne, omasta elämästänne, jokainen on oman onnensa seppä.
- haloo vaan
Ei voi muuta sanoo kuin että..... PELKUREITA JA RAUKKOJA KAIKKI NOI PETTÄJÄT ja (iso piste loppuun).....!
- jgöjgjgfir
jos ovatkin vaan nautiskelijoita ? ;)
- vaktatpeliin
Kateellisten panettelua. PISTE.
- pun.viuh
Kertoo paljon ihmisen luonteesta toi pettäminen......
- -myyr-
Syntyjään ilkeä ihminen.
- onko uusi mahtava ..
petturi isä,häpeä. . kuka siis luottaa bisneksessä tälläiseen henkilöön. tekisitkö sinä esim "vakuutuksen" tämän tapaisen petturin kanssa. kerran petturi,aina petturi, ei siinä auta jos palaa kerran pohjaan.
- ystäviä vaan....
yhtälailla ne naisetkin pettää...
ne osaa tehdä sen vielä kierommin ja aikas usein vielä oman kumppaninsa silmien alla avoimesti. Ja mies kun on niin tyhmä ettei tajuu mitään siinäkään vaiheessa vaikka kuulisi huhuja tai näkisi jotain vihjaavaa tai tää salarakas kävisi puheissakin oikasemassa huhuja "valheiksi"... =) toisaalta se kertoo kuinka nainen on pyörittänyt oman miehensä aivot pikkurillinsä ympärille. Se kuuluisa ystäviä vaan ollaan ja kahvitellaan sun muut =)
Nähty on kuinka toiset osaa olla hyvin, hyvin, hyvinkin petollisia ja kieroja!!!
Käännä tälläiselle petolliselle ihmiselle selkäsi taikka yritä pistää ottamaan vastuuta sanomisistaan ja tekemisistään, niin selkäänpuukotusta tulee takuuvarmasti. Koska tälläinen ihminen pistää kaiken toisten syyksi eikä kykene ottaamaan vastuuta mistään itse. - Muulisälli
Marjakauppias Vihteljärveltä pettää koko valtiota jättämällä verot maksamatta.
- -apina-
vihtu-vensku-kpää-pori akselilla sutailtiin...
- -niksnaks-
Vois sannoo "luonnostaan ilkeä ihminen"
- Pp
Näin vapaana naisena en voi kuin ihmetellä, miten huonosti ihmiset suhteissaan voivat. Miksi sitten ollaan yhdessä? Turha väittää, että lasten tai talouden.
Uskallusta näköjään vaan puuttuu tehdä se elämänmuutos.
Naisista en tiedä, mutta vähintään joka toisella miehellä on toinen puhelin autossa, traktorissa tai pannuhuoneessa ja siinä prepaid-liittymä, jolla kätevästi hoidetaan muita suhteita.- ilkeää...
Ilkeänä pidän tiettyihin paikallisiin ihmisiin viittaamisen tällaisilla paskanjauhamispalstoilla. Eikö nyt olisi parempi vain pitää omista asioistaan ja siipoistaan huolta parhaansa mukaan.
- tarvitaanko apua?
ilkeää... kirjoitti:
Ilkeänä pidän tiettyihin paikallisiin ihmisiin viittaamisen tällaisilla paskanjauhamispalstoilla. Eikö nyt olisi parempi vain pitää omista asioistaan ja siipoistaan huolta parhaansa mukaan.
ilkeää.. tässä ei ole kysymyksessä normaali ihminen, pikemminkin tyttöjen naurattajasta,namusetästä. , miten kulli nousee kun namero-herra on 70 , rakas vaimo alle 60. kuka hoitaa seksin
- ?????
Mitenkä sitten itse olet eksynyt tälläiselle sivustolle???
- ne on ne arvot
Se on tää nykyajan löyhä moraali ja se omantunnon puute...muumi yy:ltä tuli aivan asiakirjoitusta tuolla ylhäällä.
- skitso ;)
Täysin samaa mieltä.
Useat vaan katsovat, että pettää voi syystä tai toisesta.
Onkin sitten isompi kynnys erota. Ihminen tekee mukavuudenhalussaan törkeitä temppuja.
Valehdellaan kotona, valehdellaan kakkosille. Ei mitään väliä, kunhan itsellä on joskus kivaa. Sitten vielä sekoitetaan siihen vielä ulkopuolisiakin ihmisiä alibiksi sun muuta vastaavaa ja soppa on valmis.
Kyllä ne valheet jossakin välissä lävähtää pettäjien omille silmille taatusti vielä.
Sattuu vaan olemaan niin että jotkut syntyy ja kasvaa sellaisiksi ihmisiksi että rehellisyys on se kultainen oljenkorsi. Kaipa se on vaan ihmisestä kiinni, toiset sortuu paineessa ja toisilla on periaatteita josta pitävät kiinni vaikka henki menisi. - tunteetjärjenedellä
Joskus se vaan käy niin, että ihastuu ja rakastuu, vaikka se onkin väärin. Rakkaus on tunteista ainut, jota ei voi hallita.
- ööö...ööö
Olisiko kyse sitten pelkästä itsetunto-ongelmasta vai siitä vanhasta sanonnasta: "Minkä itsestään tietää, sitä toisessa epäilee."
- skitso ;)
Kuinka niin ainut???
Ei niitä monia muitakaan tunteita voi aina hallita mm. surua, pettymystä, iloa, pelkoa jne.....
Eikä toi rakastuminen nyt väärin ole, ei tosiaankaan. Kukaan niin ole väittänytkään!Asiat voi vaan hoitaa oikeellakin tavalla, fiksulla tavalla.
Eli lopettaa toinen suhde ennenkuin alkaa toisen suhteen.
Rakkaus on kaunista silloin kun se on aitoa välittämistä toisesta ja siihen kuuluu myös kunnioitus toista kohtaan.
Pointti on se, että kohtele toisia niinkuin haluaisit itseäsi kohdeltavan.
Ja on rehellinen ennenkaikkea itselleen ja toisille, eikä rupea pelleileen toisten tunteilla ja elämillä toisten selän takana.- ilkeää..
Edellä esimerkki asiallisesta keskustelusta (skitso). Paskanjauhajia ovat ne jotka täällä julkisesti viittaavat tiettyihin henkilöihin. Heitä tuskin edes kiinnostaa keskustelu aiheesta, haluavat vain aiheuttaa pahaa mieltä ja häpeää. Ajatelkaapa vaikka viittamianne ihmisten lapsia, tiedä vaikka heidän koulukaverinsa tai he itse tunnistaisivat vanhempansa tällaisesta keskustelusta...
- Pääkii
ilkeää.. kirjoitti:
Edellä esimerkki asiallisesta keskustelusta (skitso). Paskanjauhajia ovat ne jotka täällä julkisesti viittaavat tiettyihin henkilöihin. Heitä tuskin edes kiinnostaa keskustelu aiheesta, haluavat vain aiheuttaa pahaa mieltä ja häpeää. Ajatelkaapa vaikka viittamianne ihmisten lapsia, tiedä vaikka heidän koulukaverinsa tai he itse tunnistaisivat vanhempansa tällaisesta keskustelusta...
No se on voi voi sitte.
- tunteetjärjenedellä
Voi, kun se olisikin noin helppoa. Samanlaiset periaatteet itselläkin oli joskus, mutta tosielämässä kaikki ei käy kuin Stömsössä. Lopetan rakkauden, piste, aloitan uuden suhteen, piste. Se raja on joskus häilyvä.....Arvostan kyllä skitson mielipiteitä ja ihmistä, joka pysyy parisuhteessa uskollisena.
- Iän myötä
tunteetjärjenedellä kirjoitti:
Voi, kun se olisikin noin helppoa. Samanlaiset periaatteet itselläkin oli joskus, mutta tosielämässä kaikki ei käy kuin Stömsössä. Lopetan rakkauden, piste, aloitan uuden suhteen, piste. Se raja on joskus häilyvä.....Arvostan kyllä skitson mielipiteitä ja ihmistä, joka pysyy parisuhteessa uskollisena.
Iän ja kokemuksen myötä osaa katsoa asioita vähän useammalta kantilta. Nuorten ja kokemattomien on helppo tuomita kaverinsa, ja vannoa ylväiden periaatteidensa nimiin.
Kyllä itsekkin nuorena kuvittelin itsestäni vaikka mitä. Esimerkiksi, että en ikinä varattuun mieheen sekoisi, saatikka omaani pettäisi. Toisin kävi, ja kumpaakaan en kadu, vaikka kumpaakaan suhdetta minulle ei enää ole. - huhhuh
tunteetjärjenedellä kirjoitti:
Voi, kun se olisikin noin helppoa. Samanlaiset periaatteet itselläkin oli joskus, mutta tosielämässä kaikki ei käy kuin Stömsössä. Lopetan rakkauden, piste, aloitan uuden suhteen, piste. Se raja on joskus häilyvä.....Arvostan kyllä skitson mielipiteitä ja ihmistä, joka pysyy parisuhteessa uskollisena.
"Lopetan rakkauden, piste, aloitan uuden suhteen, piste. Se raja on joskus häilyvä."
Just joo...Siis lopetat rakkauden kun alotat suhteen.... siis hä?!?! No ei se rakkaus kovin kestävällä pohjalla ton lauseen pohjalta silloin ole tai sitten meillä on kyllä aivan erikäsitys rakkaudesta.
- tunteetjärjenedellä
Iän karttuessa musta/valkoinen ajattelumaailma muuttuu ja pystyy olemaan paljon armeliaampi sekä itselle, että muille.
- Epäselvää......
"tunteet järjen edellä"..... ei varmaan tarkoita sitä, että saa pömppiä huoraamaan sinne tänne?
- skitso ;)
Niin tosi elämä on vähän kuin Kauniit ja Rohkeet tai Salkkarit vai???...
Kattokaa vaan sieltä oppia. Rupeaa ainakin vähän tuntuun siltä toisilla meno.
Ei tossa mikkään rajat häily vaan ne on ne ihmiset jotka häilyy...
Ei se ikä ja kokemuskaan aina tuo sitä viisautta ja ymmärrystä, koska toiset vetää niin yli kuin voi olla, ettei voi muutakuin ihmetellä vaan kun ensin alkujärkytyksestä toipuu.
Eikä siinä tarvi olla lukenu psykologiaa että tietää mikä on väärin ja mikä oikein. Että miten toisia oikeen kuuluu kohdella. Ja toi en kadu mutta häpeän just joo... - -tuittu-
Niin tuohon ikään ja kokemukseen on ihan turha vedota, kyllä se on ihan ihmisluonnosta kiinni. Pettäminen on aina oma valinta.
- -pyryharakka-
On ihmisiä jotka tarvitsevat sivusuhteita. Nämä ovat sellaisia huomionhakuisia persoonallisuuksia. Aina pitää olla uusi, johon tehdä vaikutus ja jolta saada ihailua. Mikään puhe ei tehoa näihin ihmisiin, tuntevat kyllä syyllisyyttä, mutta eivät tarpeeksi muuttaakseen käytöstään.
-Eikö miehesi osoittanut sinulle tarpeeksi kiinnostusta jne ja piti omaa itsetuntoa pönkittää sivusuhteella?
Siksi yleensä ihminen pettää. Oman heikon itsetuntonsa vuoksi ja ihmisen oma moraaliton arvomaailma antaa sen tapahtua.- Fakta
Pettäminen on SAIRAUS.
Jos tekemisistään tuntisi syyllisyyttä, niin ei enää pettäisi, siksi ei muuta käytöstään.
- mörrimöykky
Pettäminen on moraalitonta toimintaa. Se ei missään tilanteessa ole hyväksyttävää.
Jotkut ihmiset tosiaan saa jotain itsetunnon pönkitystä pettämisestä, miehet ja naiset!Toisen kunnioittaminen ei todellakaan ole hypätä vieraan petiin ja kuherrella toisen selän takana samalla uskotellen, että kaikki on hyvin.
Huonon itsetunnon omaavat pettävät helposti!
Luottamuksen voi menettää vain kerran, loput on epätoivoista itsepetosta.... - pikkumyytaijotain...
Mitä tässä nyt enää voisi sanoa??? Vitsit kaikkee minäkin nielen tai oon niellyt mutta nyt riitti, siiis tosiaankin riitti.!!!
Jos yksi henkilö tällä tavalla miten on yrittänyt peitellä pettämistään niin voi sissus sentään!!!!!
Valheita valheiden perään tulee vaan niinkuin hornan tuutista... Eiks oo joku sanontakin p...an hintaa ei voi laskea tai jotain, oisin kyllä rikas nyt jos vois.....
JOS LUSIKALLA ANTAA, EI KAUHALLA VOI VAATIA TAKASIN!!!
Eli sitä saa mitä tilaa.....Yhdelle valehtelevalle petturille vaan.....Tästä eteenpäin tuli mitä tuli niin puhun totta tästä eteenpäin... ett kiitos taas tästäkin... ett sitten millään antanut olla, no ett näköjään voi myötää omia virheitäs, mutta mä pesen käteni nyt tässä vaiheessa, että kivat sulle Ihana ex-ystäväni tästäkin..... - hunaja baby
tämä on faktaa jos elää suhteessa ja on tenyt tenavat ,sitten kuvioihin astuu ihana lähes viisitoista vuotta nuorempi hunaja perse. kun uusi hunajapupu on kiimassa24/7, mikä neuvoksi. useat vuodet pettämistä sitten vanha akka pellolle,uusi hunajapupu tilalle,kyllä on ihanaa. mutta katsotaampa tulevia vuosia. koska lakkaa mulkun mulkku seisomasta,mistä hunaja baby saa sitten kikkeliä.
- ei voi ku nauraa
Kyllä on Kankaanpään vanhoilla piioilla suuret murheet! Helppo olla pettämättä kun ei ole ketä pettää ;) VOI VOI, kyllä on surkeeta!
- pienenpienetmurheet
Juurikin näin ja parhaat ohjeet siitä, miten lapset tulisi kasvattaa, saa niiltä, joilla itsellä ei ole lapsia.
- eisädekehää
Hyvä on sinkun syyllistää ja moralisoida. Vaikka joskus onkin tullut poikettua kaidalta polulta, en aio mennä terapiaan, narunjatkoksi tai kivitettäväksi torille.
- :))))))
Vanhoiksi piioiksi yleensä luetaan kaikki jotka ei ole naimisissa, joten kyllä niitä sitten riittää tässä yhteiskunnassa.
Toisilla vaan toimii suhde ilman pettämisiäkin ja luulen että toiset kunnioittaa itseään sen verran paljon ettei niiden tarvitse epätoivoisesti yrittää seurustella tai olla suhteessa jonkun kanssa josta ei oikeasti välitä. Niin silloin niiden ei tarvi pettääkään, ei itseään eikä toista osapuolta.
Mieluummin onnellinen yksin kuin onneton kaksin joku tämmöinen sanontakin oli. - ei voi ku nauraa
Ja toiset osaa pitää huolta VAIN OMISTA asioistaan...
- hutsu mangeetti
kyllä minä sinuna häpeisin. jätit vaimosi ja lapsesi nuoremman puudelin takia, toivottavasti loppuelämäsi on täyttä helvettiä. no kyllähän näillä naisillakin jotka petistä,petiin käyvät oma kutsuma nimensä on.
- vinkitkeittiöstä.
Keittiöpsykologin vinkit "hutsu mangeetille" :
A. Jos et tunne pettäjää ja asia herättää noin voimakkaita tunteita, ehdottaisin ammattiavun hakemista, ehkä vihanhallintakurssia tms.
B. Jos tunnet pettäjän, mene ja kerro mielipiteesi hänelle kasvokkain.
C. Jos pettäjä kuuluu perhepiiriin, Niskavuoren emännän sanoin: likainen pyykki pestään kotona.- hutsulle euro
vinkitkeittiöstä kohta B taitaa olla lähellä totuutta.
toiseksi : on sellainen vanha sanonta että se- koira älähtää johon kalikka kopahtaa. - sukulaku..
hutsulle euro kirjoitti:
vinkitkeittiöstä kohta B taitaa olla lähellä totuutta.
toiseksi : on sellainen vanha sanonta että se- koira älähtää johon kalikka kopahtaa.Taitaa pitää paikkansa niin tuo - se koira älähtää johon kalikka kopahtaa ,että ei savua ilman tulta.....
"Vähän" availlaan psykologian kirjoja niin ollaan tietävinään kaikki ja osataan käyttää sitä kuuluisaa käänteispsykologiaa, se on vaan sitä silmänlumetta jonka jotkut osaa.
Kohta C: pitäisivät sitten likaisen pyykkinsä kotona eikä sekoittele siihen turhanpäiten ulkopuolisia mukaan, taitaa olla täysi mahdottomuus silloin kun tää pettäjä yrittää vaan ettei itse jäisi valheistaan kiinni.
Nyt olisi paikallaan sanonta - niin petaa kuin makaa. - myös sanontoja
sukulaku.. kirjoitti:
Taitaa pitää paikkansa niin tuo - se koira älähtää johon kalikka kopahtaa ,että ei savua ilman tulta.....
"Vähän" availlaan psykologian kirjoja niin ollaan tietävinään kaikki ja osataan käyttää sitä kuuluisaa käänteispsykologiaa, se on vaan sitä silmänlumetta jonka jotkut osaa.
Kohta C: pitäisivät sitten likaisen pyykkinsä kotona eikä sekoittele siihen turhanpäiten ulkopuolisia mukaan, taitaa olla täysi mahdottomuus silloin kun tää pettäjä yrittää vaan ettei itse jäisi valheistaan kiinni.
Nyt olisi paikallaan sanonta - niin petaa kuin makaa.Ennen vahtii kapallisen kirppuja kuin kaksi rakastavaista.
Puhuminen hopeaa, vaikeneminen kultaa. - vihtu
myös sanontoja kirjoitti:
Ennen vahtii kapallisen kirppuja kuin kaksi rakastavaista.
Puhuminen hopeaa, vaikeneminen kultaa.Vaikeneminen on ehkä kultaakin kalliimpaa ainakin pettäjien mielestä, kun on pelko persuksissa koska/milloin jää kiinni.
Tai sitten pistätte vaan kaverin/muiden piikkiin oikeen pahassa paikassa, sitä ne muutkin on käyttänyt.....mitä ontuvimpien valheiden kera, niin läpi menee takuuvarmasti.
Sitä kylvää mitä niittää eli pettäminen on aina oma valinta ja siten tietoisesti otettu riski.
Kun vielä pettää muiden ihmisten silmien alla avoimesti, niin kyllä se vielä jossakin vaiheessa ilmitulee.
Valheilla on yleensä lyhyet jäljet. Totuus ei kuulemma pala tulessakaan........
- Esimerkki vaan!
Joo-o, mitähän järkee siinäkin on, että vanha äijä hyppää vieraissa. Niin tarkotan vaan sitä, että kotoa lähtemiseen pitää keksiä kaiken maailman syitä, että pääsee..... Niin ja tarkotan vielä sitä, että vieläpä Viagran voimalla. Huh-huh. Ymmärrän kyllä, että himot on hiirelläkin, mutta......
- järki hoi
Pettäjät on niitä niin sanottuja kiertopalkintoja, ne kelpaa vaan tosi epätoivoisille ihmisille...että kiertoon vaan tai kuka ne huolii. Itseään arvostavat ihmiset ei halua koskea niihin pitkällä tikullakaan, tie mitä tauteja vie saa... =)
- närhen munat
Ei ole ennenkään maailmassa ketään viety, ellei ole vietävissä.
- sukulaku..
Aivan ja toiset on vaan niin vietävissä että....kevytkenkäistä porukkaa.
- tosiasioita..
sukulaku.. kirjoitti:
Aivan ja toiset on vaan niin vietävissä että....kevytkenkäistä porukkaa.
Iltapäivälehtien kyselyjen mukaan noin kolmannes parisuhteessa elävistä on joskus uskoton kumppanilleen. Luulen, että tuokin lukema on alakanttiin. Eihän kukaan Seiska päivää lehtäkään lue ja lehden myyntiluvut kertoo aivan toista;)
- kierrättäkää
nuoremman takia, kannattiko hajottaa perhe?
onko tämä uudempi vedos taitava ja antautuva ?
oliko syrjähyppy rakkautta vai pika pano josta tuli rasite?
onko hän täydellinen viettelys.
mitä hänen entinen miehensä hänestä ajattelee,minä arvaan.
kierrätys on muotia,kaikki pettäjä vosut kiertoon. - Järjetöntä
Ihmiseltä hyvin raukkamaista, että elää kaksoiselämää. Minkä tyydytyksen saa, että käy kylillä ..... silti ihmisellä on koti ja huolehtiva puoliso.
Minäkin tunnen yhden tuollaisen selkärangattoman. Oksettaa, kun tulee vastaan. - perunanvarsi
Mahtaako teillä tuomitsijoilla olla oikeus "saarnaamiseenne", esim."sitä niittää mitä kylvää, totuus ei pala tulessakaan" jne.Tarkoitan vain, että kuinka moni teistä on tullut petetyksi. Itseäni on petetty, ja se ei ollut kiva kokemus. Pahinta siinä oli teidänlaisenne ihmiset, jotka revittelitte asiaa ja nautitte toisen pahasta olosta ja jatkoitte vaan pahan olon kylvämistä juoruillanne sekä mustamaalaamisellanne. Jokaisen kuuluu huolehtia vain omat tekemisensä, ei sitä mitä naapurissa tapahtuu, oli se miten moraalitonta tahansa. Te saarnaajat vain kuvittelette olevanne parempia kuin pettäjät, mutta itse asiassa olette vielä pahempia; työnnätte nokkanne asioihin, jotka eivät kuulu teille ja te saatte mielihyvää siitä, että saatte puheillanne viljeltyä ympärillenne pahaa oloa. Otatte elämänne sisällön muiden elämästä, kun ette omaanne kykene elämään tai kenties teillä ei ole edes omaa elämää.
Oli pakko sanoa oma mielipide, koska niin kovaa tuomitsemista harrastatte. Itselleni ei tulisi mieleenikään tuomita ketään, ei edes pettäjää. Siihen ei kenellekään ole oikeutta. Parisuhteen asiat kuuluvat vain parisuhteen osapuolille, ja aina tulee muistaa, että kukaan ei tiedä mitä neljän seinän sisällä tapahtuu tai mitkä parisuhteen pelisäännöt ovat.- jagu..
Ei se ihan noinkaan mene aina....väliin siihen suhdesoppaan sekoitetaan ulkopuolisia niiden tahtomatta tai kysymättä, niin sanotuksi alibiksi.
Koko ajan joutuu varoon mitä puhuu tai miten käyttäytyy ettei vaan pettävä osapuoli jäisi kiinni ja kun se jatkuu, jatkuu ja jatkuu...niin kyllä siinä pikkuhiljaa tulee hyväksikäytetty olo tälle niin sanotulle/sanotuille alibeillekin....Että erittäin raukkamaista toimintaa näiltä pettäjiltä. - perunanvarsi
jagu.. kirjoitti:
Ei se ihan noinkaan mene aina....väliin siihen suhdesoppaan sekoitetaan ulkopuolisia niiden tahtomatta tai kysymättä, niin sanotuksi alibiksi.
Koko ajan joutuu varoon mitä puhuu tai miten käyttäytyy ettei vaan pettävä osapuoli jäisi kiinni ja kun se jatkuu, jatkuu ja jatkuu...niin kyllä siinä pikkuhiljaa tulee hyväksikäytetty olo tälle niin sanotulle/sanotuille alibeillekin....Että erittäin raukkamaista toimintaa näiltä pettäjiltä.Jos olet alibiksi joutunut niin olet itse tehnyt siinä kohtaa tietoisen valinnan, aivan kuten pettäjäkin. Tuskin tietämättäsi olet alibiksi joutunut...? Näin petetyn ihmisen silmin kun katsoo asiaa niin olet aivan yhtä raukkamainen kuin pettäjäkin, koska sinähän olet hänen toimintansa mahdollistanut. Ikävä jos olet joutunut sellaiseen tilanteeseen, mutta ei sinulla silti ole oikeutta tuomita muita. Tekstistäsi tulee läpi lähinnä halu satuttaa, mustamaalata tai loukata toista...juuri se mistä itse kärsin eniten. Kun ei ihmisillä ollut muuta tekemistä kuin puida asiaa yhä uudestaan ja uudestaan siten, että en itsekään voinut läpi käydä asiaa parantavalla tavalla. Ja pahinta oli, että se vaikeutti meidän eli parisuhteen osapuolten välistä selvittelyä. Onneksi me olimme, juoruista ja puheista huolimatta, aikuisia ja meillä on yhä hyvät välit keskenämme. Satutti ja opetti.
- ????
perunanvarsi kirjoitti:
Jos olet alibiksi joutunut niin olet itse tehnyt siinä kohtaa tietoisen valinnan, aivan kuten pettäjäkin. Tuskin tietämättäsi olet alibiksi joutunut...? Näin petetyn ihmisen silmin kun katsoo asiaa niin olet aivan yhtä raukkamainen kuin pettäjäkin, koska sinähän olet hänen toimintansa mahdollistanut. Ikävä jos olet joutunut sellaiseen tilanteeseen, mutta ei sinulla silti ole oikeutta tuomita muita. Tekstistäsi tulee läpi lähinnä halu satuttaa, mustamaalata tai loukata toista...juuri se mistä itse kärsin eniten. Kun ei ihmisillä ollut muuta tekemistä kuin puida asiaa yhä uudestaan ja uudestaan siten, että en itsekään voinut läpi käydä asiaa parantavalla tavalla. Ja pahinta oli, että se vaikeutti meidän eli parisuhteen osapuolten välistä selvittelyä. Onneksi me olimme, juoruista ja puheista huolimatta, aikuisia ja meillä on yhä hyvät välit keskenämme. Satutti ja opetti.
Hmmm...pelkkä petetty vai petetty ja pettäjä "perunanvarsi"?
- jagu..
perunanvarsi kirjoitti:
Jos olet alibiksi joutunut niin olet itse tehnyt siinä kohtaa tietoisen valinnan, aivan kuten pettäjäkin. Tuskin tietämättäsi olet alibiksi joutunut...? Näin petetyn ihmisen silmin kun katsoo asiaa niin olet aivan yhtä raukkamainen kuin pettäjäkin, koska sinähän olet hänen toimintansa mahdollistanut. Ikävä jos olet joutunut sellaiseen tilanteeseen, mutta ei sinulla silti ole oikeutta tuomita muita. Tekstistäsi tulee läpi lähinnä halu satuttaa, mustamaalata tai loukata toista...juuri se mistä itse kärsin eniten. Kun ei ihmisillä ollut muuta tekemistä kuin puida asiaa yhä uudestaan ja uudestaan siten, että en itsekään voinut läpi käydä asiaa parantavalla tavalla. Ja pahinta oli, että se vaikeutti meidän eli parisuhteen osapuolten välistä selvittelyä. Onneksi me olimme, juoruista ja puheista huolimatta, aikuisia ja meillä on yhä hyvät välit keskenämme. Satutti ja opetti.
Hei sisar hento valkoinen tai mikä liet (perunanvarsi). Niin ettet itse tuomitse muita tai saarnaa? Lueppas nyt uudemman kerran omat kirjoituksesi oikeen ajatuksen kanssa. Tota nyt ei usko erkkikään, ettet itsekin olisi joskus syyllistynyt mustamaalaukseen tai juoruamiseen sun muuhun.
- piupau
Pitäisivät sitten asiansa ja pelisääntönsä visusti siellä neljän seinän sisällä...
- W
jagu.. kirjoitti:
Hei sisar hento valkoinen tai mikä liet (perunanvarsi). Niin ettet itse tuomitse muita tai saarnaa? Lueppas nyt uudemman kerran omat kirjoituksesi oikeen ajatuksen kanssa. Tota nyt ei usko erkkikään, ettet itsekin olisi joskus syyllistynyt mustamaalaukseen tai juoruamiseen sun muuhun.
Onko sisälukutaidossasi vikaa tai jotain? Heikko lukutaito vai surkea ymmärrys...jokin sulla jagu mättää.
- puWG
W kirjoitti:
Onko sisälukutaidossasi vikaa tai jotain? Heikko lukutaito vai surkea ymmärrys...jokin sulla jagu mättää.
Se on se rivien välistä lukemisen jalotaito mikä rulaa... ;)
- -muumi-yy-
Voi voi. Varmaan totuus kirpaisee.
Pettäminen ei ole merkki kypsästä aikuisuudesta. Uskottomuus on väärin, tosiaan luusereiden hommaa
Pettäjä elää itsekin valheessa. Hän ei ole rehellinen edes itseään kohtaan , saatikka sitten toisia ihmisiä kohtaan. Valehtelee myös sille kakkoselleen ihan varmasti.
Tämä ihminen pelaa kovilla panoksilla, ihmisillä.. Pettäjä vuorotellen kumartaa yhteen suuntaan ja pyllistää toiseen suuntaan.
Henkisesti hyvin epäkypsä ihminen, saattaa omata jonkinlaisen luonnehäiriön ja vajavaisuuden
Pettämiseen kuuluu olennaisena osana manipulointi, valehtelu sekä tietoinen välinpitämättömyys puolison tunteita ja ajatuksia kohtaan. Pettäjä ajattelee vaan ja ainoastaan itseään.
Pettäjän kannattaa tarkastella siis vain omaa käytöstään ja kantaa vastuu siitä. Turha siis vierittää syytä kenenkään muun niskoille, edes niiden alibien jotka ehkä jonkin sortin velvollisuuden tai ystävyyden tunnossa ovat alibiksi ryhtyneet tai joutuneet.
Jos pettäjä valehteleee, manipuloi, on välinpitämätön toisten tunteita ja ajatuksia kohtaan, niin on hänelle aivan oikein tullakin petetyksi ja kiinnijäädyksi. Vai onko se vaan pettäjän etuoikeus puhua peetä pitkin ja poikin? Metsä vastaa niinkuin sinne huudetaan.
- tiidiiiii
Taitaa joku pettäjä puolustella omia tekojaan nyt. Pettäjät kun osaa manipuloida taitavasti =)
- perunanvarsi
Pelkkä petetty, enkä koe tulleeni manipuloiduksi. Olin vain sinisilmäinen. Te sen sijaan olette ikävän synkkämielisiä. Taidatta olla niitä aiemmin mainittuja kateellisia vanhoja piikoja, jotka eivät kenellekään kelpaa...helppohan teidän on moralisoida ihmisiä,onhan teillä niinkin hyvää seuraa kuin oma itsenne=9
- hyvinasiatnäköjään
Eiköhän nyt pata hieman kattilaa soimaa...Miksi oma puolisosi sitten haki seuraa jonkun muun kainalosta?
- Ei voi ku nauraa
Sympatiat ja pisteet perunanvarrelle! Puhut asiaa ja taisi sanasi KOLAHTAA joihinkin! Asiat EI TODELLAKAAN pitäisi kuulua kenellekään muulle kuin asianosaisille! Mutta Kankaanpäässä pätee sanonta: JOS ET TIEDÄ MITÄ SINULLE KUULUU, NIIN KYSY KYLÄLTÄ! ;) Ja todellakin vanhat piiat täällä paasaa ja moraalisoi, kuka muuten tällaisen palstan tänne olisi aloittanut...
- tosiasiaa..
Näinhän se on. Ikkunaverhojen raosta katsellaan maailmaa ja kytätään muiden tekemisiä, omaa elämää kun ei ole. Omia kirjoituksia ihaillaan ja peukutetaan :) Hoidellaan vaan jokainen omat asiamme. Mua ei ainakaan haittaa kenenkään vieraissa käynnit. Aikuiset ihmiset saa mun puolesta lystäillä keskenään niin paljon kun värkit ja omatunto kestää. Ei okseta pettäjät, pedofiilit ja lapsensa surmaajat kylläkin.
- Haloja
Kiitos Perunanvarsi, puit ajatukseni sanoiksi.
Sen verran pyytäisin, että ei yleistettäisi meidän "vanhojen piikojen" suhteen, me emme suinkaan - ihan kaikki - olla katkeroituneita naapureiden kyttääjiä, tai toisten asioihin sekaantujia.
"Idioottien kanssa ei kannata väitellä. Ensin ne vetävät sinut omalle tasolleen ja sitten päihittävät kokemuksellaan." - "pataässä"
Kai sitä muualta tarvii hakee lämpöö jossei oma ukko/akka hoida hommiansa =D
- lohjakas
80 % suhteista ei lopu, salataan entistä enemmän tai vaihdetaan uusi kakkonen tai kolmonen kehiin. Myös se vaikuttaa jos ja miten suhde paljastu, ilmiantoiko kakkonen tai kolmonen, vai joku ulkopuolinen vai jäikö rysän päältä kiinni. Myös se vaikuttaa kuinka kauan suhde on kestänyt. Mitä pitempi suhde, niin varmasti jatkuu kun emäntä tai isäntä on rauhoitunut ja ei enää seuraa toisen tekemisiä niin tarkkaan.
Mitä pitempi suhde, sen todennäköisimmin jo tunteet pelissä eli laittaisin ukon tai akan ulkoruokintaan.
Kannattaakin kysyä itseltään kuinka paljon haluaa kuulla totuuden ja kuinka paljon haluaa kuulla että avopuoliso ei petä. Itsensä huijaus saattaa olla etevämpää kuin pettäjän valehtelu. - tosiasiaa..
Mustasukkaisuus on sairaus. Pitäisikö kumppania siis koko ajan seurata.... Liiallinen hallitseminen syö suhteen varmimmin. Toista ihmistä ei voi omistaa.
- Faktaa myös...
Ei voi ei omistaa, mutta jos toinen osapuoli juoksee vieraissa useamman vuoden ajan: päiväkahvitteluja, tapailua puolimatkassa, saunareissuja, baaritapailuja, yökyläilyjä, yöjuoksuja, salaisia puheluita/viestejä, puhelin äänettömällä. Paras että tää salarakas pesi ja imuroi vielä tämän pettäjän autonkin useamman kerran.... Tyhmyydestä sakotetaan ja lujaa...ja liiallisesta luottamuksesta. Siinä on vakka oikeen kantensa osannut valita :)
Että kyllä minä luottaisin siinä vaiheessa vaistooni ja epäilisin suuresti sanoja ja tekoja. Kuten sanottu teot kertoo niin paljon enemmän kuin sanat ja ottaisin niistä pienen pienistä vihjeistä mitä muut yrittää vinkata niin paremmin selkoa.
Väliin ei olisi niin paha asia toisille että seuraisi vähän paremmin mitä oma avopuoliso seläntakana oikeen touhuaa, ettei jossakin vaiheessa p.... lennä koko painolla silmille.
Mutta minkäs ihminen luonnolleen voi pettäjä kuin pettäjä monessakin asiassa.
- vihtu
Karkeasti jaotellen mustasukkaisuutta on kahdenlaista: tervettä ja tuhoavaa. Terve mustasukkaisuus on suhteen sidosainetta hyvällä tavalla.
Tuhoava mustasukkaisuus on aggressiivista.
Mustasukkaisuus tunteena kuuluu terveeseen parisuhteeseen. Sen tehtävä on suojella suhdetta. Mutta liiallisena se tietysti syö suhdetta ja tuhoaa sen.
Toi on kyllä totta, että toista ei voi omistaa ja jos toinen haluaa pettää niin kyllä hän siihen keinot keksii tavalla tai toisella. Se on nähty ja koettu yhden tutun kautta. - tosiasiaa..
Näin kääntäen, oletko todella sitä mieltä, että suhde jossa ei ole mustasukkaisuutta on sairas?
Terveen itsetunnon omaava, itse uskollinen luottaa kumppaniinsa. Useinhan mustasukkaisimmat ovat itse pettäjiä, koska petän, pettää myös puoliso heti tilaisuuden tullen.
Eikös varkaallakin ole talossaan parhaat suojaukset varkaiden varalta.- vihtu
Niin missähän kohtaa tekstiä lukee "sairas"?!?!
Itse sitä sanaa tossa niin auliisti viljelet? Mustasukkaisuus voi ilmetä niin monella eri tavalla ja erilaisissa tilanteissa. Väitäks ettet koskaan ole ollut mistään mustasukkainen omalle puolisollesi?
On helppo sanoa "Minä en ole mustasukkainen!", mutta todellisuudessa tuskin kukaan on aidosti vapaa mustasukkaisuudesta.
Tuossa asiassa olet kyllä oikeassa että ne jotka itse pettää epäilevät hyvin usein, että oma puolisokin pettää. Siinä se heidän vainoharhaisuutensa ottaa vallan kun he itse ovat niin sanotusti "pahoilla teillä"
Se on jännä huomata, vaikka he itse pettävät selän takana vaikka kuinka paljon ja kuinka törkeesti. Niin he pelkäävät koko ajan, että jos oma puoliso tekisi samoin. Se olisi heille kova kolaus.
Jatkuva salailu ja kaksoiselämä useamman vuoden ajalta vaati veronsa. "Terveen itsetunnon omaava, itse uskollinen luottaa kumppaniinsa." näin sen pitäisi mennä eli itse uskon tuohon ja yritän elää tuon mukaan, mutta kaikilla se ei vaan toimi niin ikävä kyllä, se on tullut huomattua. - tosiasiaa..
vihtu kirjoitti:
Niin missähän kohtaa tekstiä lukee "sairas"?!?!
Itse sitä sanaa tossa niin auliisti viljelet? Mustasukkaisuus voi ilmetä niin monella eri tavalla ja erilaisissa tilanteissa. Väitäks ettet koskaan ole ollut mistään mustasukkainen omalle puolisollesi?
On helppo sanoa "Minä en ole mustasukkainen!", mutta todellisuudessa tuskin kukaan on aidosti vapaa mustasukkaisuudesta.
Tuossa asiassa olet kyllä oikeassa että ne jotka itse pettää epäilevät hyvin usein, että oma puolisokin pettää. Siinä se heidän vainoharhaisuutensa ottaa vallan kun he itse ovat niin sanotusti "pahoilla teillä"
Se on jännä huomata, vaikka he itse pettävät selän takana vaikka kuinka paljon ja kuinka törkeesti. Niin he pelkäävät koko ajan, että jos oma puoliso tekisi samoin. Se olisi heille kova kolaus.
Jatkuva salailu ja kaksoiselämä useamman vuoden ajalta vaati veronsa. "Terveen itsetunnon omaava, itse uskollinen luottaa kumppaniinsa." näin sen pitäisi mennä eli itse uskon tuohon ja yritän elää tuon mukaan, mutta kaikilla se ei vaan toimi niin ikävä kyllä, se on tullut huomattua.Kirjoitit, että mustasukkaisuus kuuluu tunteena terveeseen suhteeseen. Mun tietääkseni terveen vastakohta on sairas.
Mustasukkaisuuteen liittyen olen kuullut sanonnan: joka toista syyttää, se itseään meinaa. - vihtu
tosiasiaa.. kirjoitti:
Kirjoitit, että mustasukkaisuus kuuluu tunteena terveeseen suhteeseen. Mun tietääkseni terveen vastakohta on sairas.
Mustasukkaisuuteen liittyen olen kuullut sanonnan: joka toista syyttää, se itseään meinaa.Sori vaan mutta en puhunut mistään "sairaasta" mustasukkaisuudesta, mitkä nyt muutenkin päätyy tuonne lehtien pääotsikoihin harva se päivä. Siinä on se yksi pahin äärilaita. Sitä minäkään en ymmärrä. Nyt tarkoitan sitä ihan normia pikku mustasukkaisuutta ihan normi parisuhteessa jossa kumpikin on uskollisia.
Että voi tulla jostakin pikkasen mustasukkaiseksi, mutta kun suoraan kerrot mikä mieltä painaa ja toinen kuuntelee, ymmärtää. Siis pystytte puhumaan keskenänne asiasta kuin asiasta. Ja asia on sen jälkeen käsitelty.
"Mustasukkaisuuteen liittyen olen kuullut sanonnan: joka toista syyttää, se itseään meinaa". Tämän voisit sitten aika monelle kohdistaa itseäsi lukuunottamatta tietenkin, koska tuota tunnetta et nähtävästi koskaan, milloinkaan ja missään muodossa ole kokenut. - tosiasiaa..
vihtu kirjoitti:
Sori vaan mutta en puhunut mistään "sairaasta" mustasukkaisuudesta, mitkä nyt muutenkin päätyy tuonne lehtien pääotsikoihin harva se päivä. Siinä on se yksi pahin äärilaita. Sitä minäkään en ymmärrä. Nyt tarkoitan sitä ihan normia pikku mustasukkaisuutta ihan normi parisuhteessa jossa kumpikin on uskollisia.
Että voi tulla jostakin pikkasen mustasukkaiseksi, mutta kun suoraan kerrot mikä mieltä painaa ja toinen kuuntelee, ymmärtää. Siis pystytte puhumaan keskenänne asiasta kuin asiasta. Ja asia on sen jälkeen käsitelty.
"Mustasukkaisuuteen liittyen olen kuullut sanonnan: joka toista syyttää, se itseään meinaa". Tämän voisit sitten aika monelle kohdistaa itseäsi lukuunottamatta tietenkin, koska tuota tunnetta et nähtävästi koskaan, milloinkaan ja missään muodossa ole kokenut.Sanotaan vaikka näin, että ikä tuo varmuutta.
Mustasukkaisuus kuuluu mun tunnekategoriassa "lastentautien" osastolle.
- laitela
Hyvä pointti nimim.tosiasiaa. Olen samaa mieltä tuosta mustasukkaisuudesta kuten sinäkin.
Vihtun kotikeittiöpsykologia puree jälleen jo aiemmin olleiden sanontojen lisäksi=) - aviorikkoja
mutta ehkä tämä pettämminen onkin sukuvika tai suku kirous. mutta kaikkein eniten tässä naurattaa tämä uusi "neiti siveä" hän saapuu kuin pelastajana .
sitten asettuu toisen naisen ja talossa syntyneiden lasten äitipuoleksi ja asettuu asumaan toisen taloon ,ei voi muuta kun kutsua yhdellä sanalla.
kun hän saapui antamaan pikku pimperoaan salaa aviomieheltään ,luuliko että kun hän saa kaltaisensa paskan pauloihin on onnellisuus huipussa.
kirous ajakoon heidät helvettiin. pettäjän näkee naamasta ei sitä peitetä tyttömäisyydellä kun pohjalla on nämä aviorikkomukset. vaikka esitätte nyt "rouva ja herra ...." olette silmissäni petollisia pettäjiä, niin sanotujja helppoja nakkeja ! - kauniit ja röyhkeät
Petetty exäkö täällä purkaa katkeruuttaan?
- -jeniferi-
Eiköhän pettäjä ole nimenomaan se, joka pakeneen vastuuta parisuhteesta. Parisuhteen tila kun on riippuvainen molemmista osapuolista eikä kukaan luo yksin huonoa parisuhdetta. Parisuhteen parantamiseen on aivan muut keinot kuin pettäminen.
Tärkeintä onkin tajuta, että joko muuttaa ongelman/ongelmien lähestymistapaa tai lopettaa reilusti ja myöntää, että nyt ei enää tahto/voimat/halu/rakkaus riitä.
Toisilla ei vaan ole omanarvon tuntoa ja tarvitsee olla niin sanotut ulkoiset puitteet kunnossa.
Eli niin sanotusti raha puhuu.... vaikka toinen sanoisi että raha ei merkitse hänelle mitään, niin pistää miettimään... miksi sitten tälläinen ihminen on sellaisen ihmisen kanssa jota ei rakasta tai kunnioita, kosketuskin kuulemma ällöttää ja pettää vuosia seläntakana mennen tullen. Eikä ole edes lapsia minkä takia tarvitsisi sellaisessa suhteessa roikkua.
Ehkä paljon juuri silloin kertoo se seikka, kuinka paljon tää petetty avopuoliso kustantaa toisen elämäntapaa.
Niin jotakin voisi kertoa ihmisen luonteesta toi asia, no itsepähän on hukannut monia vuosia elämästään hukkaan väärän ihmisen kanssa, hänen omin sanoin. Heittäköön vaan vaikka toisen kymmenen vuotta hukkaan, omapahan on elämänsä. Turha sitten tulla vuosien päästä ruikuttaan kun raha on noin tärkeintä hänen elämässään, eikä uskalla omilla jaloillaan näköjään seistä. Tältä pettäjältä puuttuu se itsensä arvostus muiden arvostuksen lisäksi eikä näköjään omaatuntoakaan ole... ainakaan puhdasta sellaista.... - "vertsukka"
Toisilla on naurettavat kolmiodraaman ainekset niin kasassa,että katsoo....katsoo koska pannukakku oikeen läsähtää. Mielenkiinnolla odotan =)
"moni kakku päältä katsoen kaunis"- hinriikkako?
"Toisilla on naurettavat kolmiodraaman ainekset niin kasassa,että katsoo..." Ihmettelen, että mitähän toisten draamat sulle kuuluu? Oletko niitä Hinriikankadun kyttäreitä, joista juuri Seudussa kirjoitettiin. Hanki oma elämä!
- "vertsukka"
hinriikkako? kirjoitti:
"Toisilla on naurettavat kolmiodraaman ainekset niin kasassa,että katsoo..." Ihmettelen, että mitähän toisten draamat sulle kuuluu? Oletko niitä Hinriikankadun kyttäreitä, joista juuri Seudussa kirjoitettiin. Hanki oma elämä!
Noup...eikä nyt ihan heti sano mitään missä tuon niminen katu edes sijaitsee, eikä kyllä oikeastaan kiinnostakkaan.
Sanotaanko näin, toiset sekoittaa draamoihinsa ihmisiä...liian monta lusikkaa yhdessä sopassa.
Pieni visainen kysymys; Miksi itse sitten olet eksynyt tälle kyseiselle keskustelupalstalle?!
Parempikin puhuja kyttäämisestä. Hanki itse oma elämä!
Vai tuntuiko omassatunnossasi pienen pieni pistos..... - hinriikkako
"vertsukka" kirjoitti:
Noup...eikä nyt ihan heti sano mitään missä tuon niminen katu edes sijaitsee, eikä kyllä oikeastaan kiinnostakkaan.
Sanotaanko näin, toiset sekoittaa draamoihinsa ihmisiä...liian monta lusikkaa yhdessä sopassa.
Pieni visainen kysymys; Miksi itse sitten olet eksynyt tälle kyseiselle keskustelupalstalle?!
Parempikin puhuja kyttäämisestä. Hanki itse oma elämä!
Vai tuntuiko omassatunnossasi pienen pieni pistos.....Järkevä ihminen ei toisten draamoihin sekaannu vaan pysyy niistä poissa. Jättää kuule niille toisille niiden omat asiat selvitettäviksi. Ja visainen vastaus sulle...meidän kyttäämisen ero on siinä, että mä en kirjoita tänne kenenkään draamoista ja näe vaivaa ihmisistä, jotka eivät itse täällä ole. Kyttäsin kirjoittamaasi tekstiä, joka paljastaa sun olevan kyttääjä ja muiden elämästä elävä. Mun ei tarvi täällä huudella omia eikä muiden asioita, mulla on oma elämä. Ja pistoksesi voit työntää ihan mihin haluat...kyllä se olet se jolla tuli pistos rintaan, jos nyt yhtään normaali järkinen ihminen olet. Ja noita sanontoja tällä palstalla löytyy niin paljon, että taidat kirjoittaa useammalla nimimerkillä eli elämääsi ei tosiaan mahdu muuta kuin toisten kyttääminen ja muiden elämästä eläminen.
- "vertsukka"
hinriikkako kirjoitti:
Järkevä ihminen ei toisten draamoihin sekaannu vaan pysyy niistä poissa. Jättää kuule niille toisille niiden omat asiat selvitettäviksi. Ja visainen vastaus sulle...meidän kyttäämisen ero on siinä, että mä en kirjoita tänne kenenkään draamoista ja näe vaivaa ihmisistä, jotka eivät itse täällä ole. Kyttäsin kirjoittamaasi tekstiä, joka paljastaa sun olevan kyttääjä ja muiden elämästä elävä. Mun ei tarvi täällä huudella omia eikä muiden asioita, mulla on oma elämä. Ja pistoksesi voit työntää ihan mihin haluat...kyllä se olet se jolla tuli pistos rintaan, jos nyt yhtään normaali järkinen ihminen olet. Ja noita sanontoja tällä palstalla löytyy niin paljon, että taidat kirjoittaa useammalla nimimerkillä eli elämääsi ei tosiaan mahdu muuta kuin toisten kyttääminen ja muiden elämästä eläminen.
Se olisikin helppoo silloin jos ei sekotettaisi asioihin. Ei se ole kuule kyttääjien ja juorujien tai muiden vika jos ei jonkun oma elämä kestä päivänvaloa, se on silloin ihan itseaiheutettua ja iso henkilökohtainen Voi, Voi vaan...
Vai onko joku perustanut jonkun Pelastakaa Pettäjät ry:n, itse en ainakaan sellaiseen ole liittynyt.
Ei tunnu missään mitään pistosta kun omatunto ja mieli on puhdas, eikä ole mitään salattavaa. Pidä järkevyytesi ja analyysisi ihan vaan omalla itselläsi. - ...
"vertsukka" kirjoitti:
Se olisikin helppoo silloin jos ei sekotettaisi asioihin. Ei se ole kuule kyttääjien ja juorujien tai muiden vika jos ei jonkun oma elämä kestä päivänvaloa, se on silloin ihan itseaiheutettua ja iso henkilökohtainen Voi, Voi vaan...
Vai onko joku perustanut jonkun Pelastakaa Pettäjät ry:n, itse en ainakaan sellaiseen ole liittynyt.
Ei tunnu missään mitään pistosta kun omatunto ja mieli on puhdas, eikä ole mitään salattavaa. Pidä järkevyytesi ja analyysisi ihan vaan omalla itselläsi.Ei tarvitse olla Einstein tunnistaakseen saman tyypin eri nimimerkkien takana... =D jotain hän on nyt vailla kun muiden asiat noin kovasti kiinnostaa.
- hinriikka
... kirjoitti:
Ei tarvitse olla Einstein tunnistaakseen saman tyypin eri nimimerkkien takana... =D jotain hän on nyt vailla kun muiden asiat noin kovasti kiinnostaa.
Olen samaa mieltä. Välkkyä leikkii, mutta ei sitä ole. Touhunsa ylittää jo säälittävyyden rajan. Osoittaa vain kuuluvansa heihin joilla ei tosiaan ole muuta elämää kuin ns. kytätä verhojen välistä mitä naapurit tekee ja sitten levitellä niitä pitkin. Normaali ihminen pitäisi suunsa kiinni, eikö vinkuisi täällä pitkin muiden draamoista.
Ja uskallan väittää, että hänellä ei ole ketään ketä edes pettäisi ja tuskin on koskaan ollutkaan. Niin, että siltäkin osin jäsenyys kuvittelemassaan yhdistyksessä jäisi haaveeksi. - uuuuulalaaaaaaaaaaaa
hinriikka kirjoitti:
Olen samaa mieltä. Välkkyä leikkii, mutta ei sitä ole. Touhunsa ylittää jo säälittävyyden rajan. Osoittaa vain kuuluvansa heihin joilla ei tosiaan ole muuta elämää kuin ns. kytätä verhojen välistä mitä naapurit tekee ja sitten levitellä niitä pitkin. Normaali ihminen pitäisi suunsa kiinni, eikö vinkuisi täällä pitkin muiden draamoista.
Ja uskallan väittää, että hänellä ei ole ketään ketä edes pettäisi ja tuskin on koskaan ollutkaan. Niin, että siltäkin osin jäsenyys kuvittelemassaan yhdistyksessä jäisi haaveeksi.Kunno Einsteinit vauhdis.Mitä te sie kitisette, oikkee korvii ottaa.Taitaa läpiveto käydä verhois ku ne sie nii heiluu.Taitaa olla ainoo mikä heiluu,ainaki kirjoitustustenne perusteella,yhtälailla tänne kommentoitte."Muuten vaan tänne ollaan eksytty,niinkö oisitte parempiaki tallaajia"puahhahhahaa.Tekö ootte sitten niit normaaleja ja välkkyjä?Voi kiesus!Jonku nettipsykologi-kirjekurssinkin käyny läpi ku noi osaatte arvioida ihmisiä, huh,huh,mitä soopaa.Semmosia ihmistuntioita tahi psykologeja täälä vaihteeks.Kurkkikaa vaa sie hinriikan ikkunois iha rauhas jos sie o tommone meno.Sääli teiä naapureit.Jonku sanat tais jotenki kolahtaa teihi,suora osuma kenties.
- ;DDDDDDDDD
uuuuulalaaaaaaaaaaaa kirjoitti:
Kunno Einsteinit vauhdis.Mitä te sie kitisette, oikkee korvii ottaa.Taitaa läpiveto käydä verhois ku ne sie nii heiluu.Taitaa olla ainoo mikä heiluu,ainaki kirjoitustustenne perusteella,yhtälailla tänne kommentoitte."Muuten vaan tänne ollaan eksytty,niinkö oisitte parempiaki tallaajia"puahhahhahaa.Tekö ootte sitten niit normaaleja ja välkkyjä?Voi kiesus!Jonku nettipsykologi-kirjekurssinkin käyny läpi ku noi osaatte arvioida ihmisiä, huh,huh,mitä soopaa.Semmosia ihmistuntioita tahi psykologeja täälä vaihteeks.Kurkkikaa vaa sie hinriikan ikkunois iha rauhas jos sie o tommone meno.Sääli teiä naapureit.Jonku sanat tais jotenki kolahtaa teihi,suora osuma kenties.
Äläs ny mollaa noita kahta oikeen normaalia plus oikeen fiksuu ihmistyyppiä,jokka on vaan tänne eksyny =DDDDDDDDDDEikä sekaannu kenenkään draamoihin tai asioihin ;DDDDD
- ;DDDDDDDDD
hinriikkako kirjoitti:
Järkevä ihminen ei toisten draamoihin sekaannu vaan pysyy niistä poissa. Jättää kuule niille toisille niiden omat asiat selvitettäviksi. Ja visainen vastaus sulle...meidän kyttäämisen ero on siinä, että mä en kirjoita tänne kenenkään draamoista ja näe vaivaa ihmisistä, jotka eivät itse täällä ole. Kyttäsin kirjoittamaasi tekstiä, joka paljastaa sun olevan kyttääjä ja muiden elämästä elävä. Mun ei tarvi täällä huudella omia eikä muiden asioita, mulla on oma elämä. Ja pistoksesi voit työntää ihan mihin haluat...kyllä se olet se jolla tuli pistos rintaan, jos nyt yhtään normaali järkinen ihminen olet. Ja noita sanontoja tällä palstalla löytyy niin paljon, että taidat kirjoittaa useammalla nimimerkillä eli elämääsi ei tosiaan mahdu muuta kuin toisten kyttääminen ja muiden elämästä eläminen.
Sinä ja sun oma elämäs, näköjään; toimii ;DDDDD
- ;DDDDDDDDD
;DDDDDDDDD kirjoitti:
Sinä ja sun oma elämäs, näköjään; toimii ;DDDDD
Siis ton "hinriikan" ;D
- koisos
kankoonpään pahimmat pettäjät pelaavat Kamassa. pettävät meinaan veikkaajia ja faneja täpöillä...
- pppprrrrrrrrrrrrrrrr
Seksi vie ja taksi tuo.
- ihanaa .............
katselin erästä pettäjä pariskuntaa lastenkonsertissa hamsterin pihalla viikko sitten. kyllä oli uuden morsiamenkin perse levinnyt valtavaksi, voi mahoton, alkaa olemaan yhtä pitkä kun leveäkin. kannattiko vaihdos, minä en olisi kyllä ilman rahaa ottanut tuollaista jätti-pyllyä, no taisi tietysti olla pakko kun rakastajattaren masu pyöristyi.
- vamma.
Kuka kankaanpään nainen on se erittäin lihava alta 30v ja kova oli kullin perään ja kun annoit hänelle 1l kossua se teki temput ja miehet vaihtui joka lauantai.
- sonni poika
vastaus ihanaa... viti valkoin veryttelyasuste molemilla .miksi.
- Aavistus
Ketäs tarkotat verk.asut samalaiset?
- ?
Kyllä tuntuu pahalta, että nuori isä pettää vaimokettaan. On kaks lasta ja isä kännäysreissuillaan käy vieraissa sopivan tilaisuuden tullen. Miks sitten kakaroita on pakko tehdä perheeseen, kun ei osaa kantaa vastuutaan. Liiton perusta ei ole, että on vapaa suhde. Voi naisparkaa. Ja uskookin vielä tuollasta "pullistelijaa". Tekis mieli mennä naiselta kysymään, että onko hänellä tullut mieleen lähtee "rillutteleen" ja jättää kakarat äijän huostaan. No, sen verran tiedän naisesta, että eipä taida tulla mieleen tuollainen. Hyi hitto.
- hannuhanhi-luck
Vapaat suhteet on ny niin in. Tiedän kans yhen tapauksen joilla on tälläinen niin sanottu vapaa suhde, ainoo huono puoli siinä vaan on se että tää avomies ei tiedä olevansa sellaisessa suhteessa. Muija hakee "hellyyden" ihan toisen miehen hoivista. Kunnon kaksoiselämää.
- suloinen suvi.
Seksi antaa ja vie haluja.
- Ärsyttävää
Mitä sitten?! Ei kuulu muille! Että osa sitten jaksaa märehtiä toisten asioita...
- ;DDDDD
suloinen suvi. kirjoitti:
Seksi antaa ja vie haluja.
Tosi suloinen.... miten sen ny ottaa.... ;)
- ärsyttävä mulkku
sopisikohan tämän pettäjän tyyliin HONDA farmari..?
- Vaalivirkailija
Pakettiauto paremminki..
- Pp55
Vaalivirkailija kirjoitti:
Pakettiauto paremminki..
Valkoinen pakettiauto?
- mulkvis
onko rekisteröity pakettiautoksi sitä en tiedä?
- bananabanana
kukahan ois.."valehteleminen tulee tältä tytsyltä ihan luonnostaan"
- haloo...
Ihmisellä on tarve päteä, jos hän elää salasuhteessa. Kyse on siis itsensä pönkittämisestä.
Jokainen joka rakastaa kumppaniaan, kunnioittaa häntä ja ottaa hänet huomioon ei tarvitse salasuhdetta tms. Kannattaa suunnata halunsa ja himonsa oikeaan kohteeseen ja katsoa muita ihmisiä ihmisinä.
Kaikilla ihmisillä on kiusauksia, mutta kaikki eivät petä. Kaikkien tulisi herätä siihen, että ovat ihmisiä, arvokkaita sellaisia.
Teeskentely pois, valehtelu pois, yli varojensa eläminen pois ja läpsikää itsenne hereille tästä sonnasta, jota tunkee joka tuutista.
Suurin syy on kyvyttömyys solmia aitoa ihmissuhdetta, jossa toiseen kiinnyttäisiin ja sitouduttaisiin aidosti, syy miksei yksi suhde ei riitä: ihmisen rakastamisen kyky on puutteellinen.Toiseksi suurin syy on itsekkyys. - Tomppa
Kaikki antavat mutta ei kaikille
- pienimuttpippurinen
Vieraalle jakaville pettäjille ei sympatiaa, en arvosta pätkääkään tuollaisia kieroja ihmisiä.
Kaikenlaisia kakkapöksyjä sitä maailma onkin pullollaan. Siinä näkee sen itsekkyyden ja petollisuuden multihuipentuman. Miten joku edes voi tehdä noin ihmiselle, jota väittää rakastavansa tai välittävänsä? Joku itserakas ääliö, joka ei näe omaa nokkaansa pidemmälle.
Täytyy olla julman itsekäs tehdäkseen jotain tuollaista kumppanilleen, saati kellekään.
On se sen verran kova petos ja loukkaus, tosiasiassa luuseri välttelee omaa vastuutaan. Voi, voi sitten tutistaan kun totuus pikkuhiljaa alkaa tulla esiin ja sitten ollaan niin viatonta että. Siinä se ihmisen oikea luonne ja pelkuruus tulee niin näkyvästi esiin. Ei voi muuta sanoa kuin säälittävän raukat ihmiset tekee noin.
Onnea vaan elämään, voisi olla vaan paljon helpompi elää jos ei tarvitsisi valehdella
koko ajan itselleen sekä muille. - ihmetouhuu...
Hirveä taakka sälytettäväksi toiselle! Jos tuntee läheisesti myös petetyn osapuolen, on todella vaikeaa olla valehtelussa tai salailussa mukana.
Epätoivoinen poikaystävä tuli kerran oveni taakse etsimään "mystisesti kadonnutta" tyttöystäväänsä: kirkkaanpunaisena takeltelemani valhe kuulosti varmaan tosi uskottavalta, vaikka lähinnä vain yritin rauhoitella, että kyllä se tyttöystävä varmaan pian löytyy. Tosiasiassa tiesin, että tyttöystävä oli samaan aikaan toisaalla itse teossa.
Älkää pliis sälyttäkö salaisuuden taakkaa henkilölle, joka ei halua olla epälojaali kenellekään! - Naiste tekkis mieli
Saisko siltä erakko maatalon tytöltä pessää tietääkkö kukkaan ?
- Erakkotyttö
Tarkennatko.
- Naiste tekkis mieli
En kehtoo sannoo vaikka tekis mieli sannoo . Se tyttö joka o nähti mutta niin ujo ja ei pidä ihtestänsä suurta meteliä.
- kurzy
missä maatalo?
- Naiste tekkis mieli
En kehtoo suorraa sannoo mishä se oon , mutha joittain khilometrejä Kankkaanphään ytimestäh se on , mutha en sahno missä taih mihkä suuntaanh.
- Naiste tekkis mieli
Eihkö kukkaahaan tiehdäh saisko siltä maatilan tythältä pessää ?
- sdsese
kaippa siltä joku saa..
- Naiste tekkis mieli
Jaa suokohan ? Miekä luulih että kuh hänh on niin ujoh ja erakko ettäh ei silläh kettäh miestäh ole, muttah onkho silläh jokhu miesh tietähköö kukhanna ?
- kallekutaakettu
Naiste tekkis mieli, oletko retardi vai miksi kirjoitat noin totaalisen perseelleen? Armahda maailmaa, älälä kirjoita yleisille forumeille enää.
- Voi voi
Se yksi maatalon tyttö ainakin jakaa jo seuraavalle miehelle vaikka entisestäkään ei taida vielä olla päässyt eroon.
- joo joo
kankaanpäässä vai lähikunnassa?
- Voi voi
Yhessä Kankaanpääläisessä pitäjässä joka on muutaman kilometrin Kankaanpään keskustasta.
- 1reissari1
Pahinta pettäjää en osaa nimetä, mutta aina siihen on joku syy, miksi pettää.
Onkohan niin, että pettäjä jopa toivoo alitajuntaisesti jäävänsä kiinni ja saavansa vapautensa.
Jotkut haluavat pitää kulissit pystyssä keinolla millä hyvänsä, erota ei voi, kun suku painaa päälle.
Hyville pettäjille on aina ottajia. Grrrrrrrrr...tiedän minkä vastausmyrskyn saan aikaiseksi :) - --------> - - -/
Pettäjän tie on kivinen ja kurja.Pettäjä on petturi,ei se siitä selittelemällä parane.
- ---------->o
Onko kommenttisi tieto vai luulo? ;)
- --------> - - -/
---------->o kirjoitti:
Onko kommenttisi tieto vai luulo? ;)
Mitäpä luulisit? ;)
- qwerty7+12=19
Eiköhän se pahin pettäjä ole tällä hetkellä porukka nimeltä persut!
- mä vaa
kyllä se on kokoomus joka on tämän maan asiat järjestelly päin persettä!
- VerkkosukkisJutta
Unohtamatta demareita jotka myyvät vaikka oman äitinsä ja huoraavat kaikki omat periaatteensa kunhan saavat istua hallituksessa.
- ***
Missä kaikki petturit, tai pettureiden arvostelijat. Tai muuten vaan juoruilijat?
- _wiii_
hissunkissun takavasemmalla
- hyshyss
pidetään jännitystä ilmassa, sitten hupsista... ;)
- hahaaaa1
Jo on ympäripyöreää kirjottelua.Kunnon juoruakkoja ja ukkoja.Hauskaa päivää vaan kaikille!
- Yksi petetyksi tullu
Politiikassa pahin pettäjä taitaa löytyä K päästä! Petti koko seutukunnan! Kohta olemme Porilaisia ja ketä saammekaan kiittää!
- Idioottista
Mul on kans yks tuttu, joka kuvittelee, et kukaa ei huomaa sitä miten hän käy "kylillä". Tosi törkeetä. Uskottelee, miten hän on maailman napa ja pitää puolisoaan peukalon alla. Voi raukka parka. Mut kaikkein hupasinta täs jutus on et muija tietää kaiken koko stoorista. Kankaanpää on niin pieni paikkakunta, et ei tartte ku aivastaa, niin se jo kaikki tietää.
- Halventaa Miehiä.!
Lohikosta löytyy oikein Läänin sonni ja Muijansa tietää kyllä...
- Vajaata
Halventaa Miehiä.! kirjoitti:
Lohikosta löytyy oikein Läänin sonni ja Muijansa tietää kyllä...
Joo - näitä riittää joka kylälle..........
- "fisut"
ketä sittenkin petti - vaikeemman kautta selvis sekin asia
- varmaa tietoa
tiedän tyypin jolla on profiili monella deittipalstalla. On aviossa, 3 aikuista lasta.
Haukkuu vaimoaan rumasti. - Hyvältä tuntuukin
Kyllä se pillu vaan niin hyvältä tuntuu, on se sitten vierasta tai vaimon tavaraa.
- Leikettä
Eräskin entinen makkarafirman omistaja pyörii paikoissa jossa on nuorta väkeä ja ehdottelee röyhkeästi vallankin kännipäin ja taitaa selvänäkin. Ei se raha tuo onnea kun tarvii muita kosiskella. Vaimo kotona ja kaikki. Ruma äijä kaiken lisäksi. Hyi *******
- Jepulis!
No kyllähän noita riittää, taitaa miehellä olla vieläpä thai-vaimo kotona.. Ei tuo raha, eikä ilmeisesti thai-nainenkaan onnea.
- Leikettä2
Tarkotan toista veljestä... Suomalainen vaimo ihan.
- mullikka007
Pettäminen on törkeetä ja välikäteen joutuminen hankalaa..kun ei halua sekaantua toisten asioihin....eräskin mies kätensä p...... tuuppaa. Toivottavasti on onnellinen sillä se onni ei kestä. Törkeetä touhua.
- aarne tenkanen
onnistuu tuo kaksoiselämä muiltakin ku makkaramiehiltä......oma ämmä tää jonka nurkissa asuu ja toinen muualla....äijä näyttää hyvää miehen mallia nuijillensa ja ämmäkää nii tyhmä voi olla ettei asiasta tiedä vai pitääkö eres väliä....aika äijä on.
- Mjulkvist
Entäs vaatekulma/automyynti siinäpä vasta mies
- mulkwisttt
kateuskateuskateuskateus!!!!
- sivustseurannu
Yök, yks kohta 70 v äijä on koko ikäns pettänyt. oli ensin muija ja mukulat. jätti ne. Äijä vaihtaa naista ku mustalaine hevost, anteeks sanonta. mut äijä ei oo kenekää kans kauaa ollu. äijä ei osaa mitää sängys on ihan nolla. Aina olla nuorempanakkii. siks tietty naiset on vaihtuneet. äijä luullee ittestän vaik mitä. äijä tarvii vaa autokuskia. naisist ei ymmärr mittää.
- auqa
Sellainen ihminen joka ei pysty olemaan edes itselleen rehellinen, valehtelee muille mutta vielä enemmän itselleen.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama215003Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä634016Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve723584Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732678Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1472453Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta602338Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl632113Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?272087- 1301594
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko371505