Hartain toiveesi?

Mikä on sinun hartain toiveesi?

Minun hartain toiveeni on aina ollut, että en olisi koskaan syntynyt.

Tuskallisinta tässä on se, että en pääse enää sanomaan vanhemmilleni minkä pas*katempun tekivät kun minut menivät tekemään, koska he ovat kuolleet jo aikoja sitten.
Mutta sitten kun tuonpuoleisessa joskus vielä kohdataan, niin kana on kynimättä, sen vaan sanon.

Olisi saanut tämä kaikki sonta jäädä väliin. Ja maailmakin olisi ollut paljon mukavampi, kun ei olisi ihmisten tarvinut kärsiä katsellessaan tällaista epäkelpo-hylkiötä!
34519
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Kun on syntymään kuitenkin sattunut , niin toiveena olisi saada lotosta sen verran, että taloudellisesti riippumattomana voisi loppuelämänsä viettää. Paitsi mitä sitten pääomia paimentaisi.

Äänestä

Tiedän tunteen mut minkäs sille voi, ei auta muu kuin kitua :)

Äänestä

Minä ymmärrän, että sana 'toive' viittaa tulevaan; johonkin minkä toivoisi tapahtuvan (tulevaisuudessa). Ei voi toivoa jotain, joka on jo tapahtunut.

Toivottavasti olet joka tapauksessa jo hakenut ammattiapua tuskaisuuteesi.

Äänestä

Hartain toiveeni on että minulla olisi nainen joka rakastaisi minua ja jota minä rakastaisin. Lisäksi toivon että minulla olisi muutama ystävä joiden kanssa olisi mukava olla ja keskustella.

Äänestä
  • Helppo toteuttaa. Hankit vaan itsellesi nuo muutaman pikkujutun ja tuut onnelliseksi, ei se sen kummempi ja vaikeampi juttu ole. Pistä tilaukseen, niin minäkin tein :D

    Äänestä

  • lottamari<3 kirjoitti:

    Helppo toteuttaa. Hankit vaan itsellesi nuo muutaman pikkujutun ja tuut onnelliseksi, ei se sen kummempi ja vaikeampi juttu ole. Pistä tilaukseen, niin minäkin tein :D

    Haista nyt jo vittu. Oikeesti.

    Äänestä


  • lottamari<3 kirjoitti:

    Helppo toteuttaa. Hankit vaan itsellesi nuo muutaman pikkujutun ja tuut onnelliseksi, ei se sen kummempi ja vaikeampi juttu ole. Pistä tilaukseen, niin minäkin tein :D

    naisen nickillä, jos olet mies, oletko transsu?

    Äänestä

  • Miksi kirjoitat kirjoitti:

    naisen nickillä, jos olet mies, oletko transsu?

    Tasa-arvon vuoksi ajattelin, että voin ottaa itselleni kauniimman sukupuolen ihanan nimen...minusta lottamari on niin söpö....siis nimi. Kuuntelen Chris Normania,..ajattelin, että voisin tietysti ottaa hänenkin nimensä, mutta kun se saa minut tuntemaan itseni elähtäneeksi papaksi.

    Niin, mikä on transsu,..onko se automerkki?

    http://www.youtube.com/watch?v=1ruMjAX6dGo

    Äänestä

Hartain toive: Joku halais ja sanois että kaikki järjestyy.

Äänestä

Voittaa lotossa, elää mahd. kauan. Never give up!

Äänestä

Se että joku kaunis nainen käyttäisi mua seksuaalisesti hyväksi

Äänestä

Tuttu tunne. Nimittäin toive siitä ettei olisi koskaan syntynytkään, ja olisi näin ollen säästynyt monelta kurjuudelta mitä elemässä joutuu kokemaan.

Juuri nyt on onneksi vähän valoisampi mieliala, ehkä johtuen siitä että olen onnistunut pitämään ruokavalion kohtuullisen terveellisenä viime aikoina sekä vähitellen päässyt yli eräistä ikävistä tapahtumista.

En oikein tiedä mikä on hartain toiveeni? Tai sitten en uskalla ajatella sitä kun tulee niin haikea olo kun ymmärtää ettei sitä todennäköisesti voi saada.

Äänestä

Ens viikonloppuna taas mahdollisuus tositärskypottiin haaveilijoilla, käytännössä kyllä kaikki joutuu pettymään.

Äänestä

Hartain toive olisi parantua parantumattomasta sairaudesta.

Äänestä

Aloittajalle:

Ehkä tässä vaiheessa on syytä hyväsksyä se että vanhempasi olivat vain ihmisiä, ihan kuten sinä itsekin olet. Vastuu omasta hyvinvoinnistasi on viime kädessä sinulla itselläsi - keski-ikää lähestyvä aikuinen kun jo olet.

Oma hartain toiveeni... Se että joku haluaisi omasta tahdostaan olla "paras kaverini", eli pitäisi minusta siksi että minä olen juuri minä. On niitä joskus ollut, mutta ei ole enää.

Äänestä
  • Hartain toiveeni on onnistua tulevissa opinnoissani ja saada itsetuntoni kuntoon joku päivä.

    Äänestä

Aloittajalle:

Vaikka useimmat ihmiset eivät voi muuttaa elämänsä rakennetta, usein tämän kaltaiset uskovat ja tuntevat etteivät he voi mitenkään vaikuttaa kokemuksiinsa. Elämä on ylä-, mutta myös paljon alamäkiä, ja kaikki on hyvin stressaavaa. Usein ihmiset tuntevat olevansa pieni osa jotakin kiinteää, jättiläismäistä mekanismia jolle emme voi mitään.

Näin ollen he elävät läpi elämän mekaanisesti, passiivisesti, ikään kuin he olisivat koko eliniän läpi kestävän, ylinopeudella kulkevan vuoristoradan matkustajia , joka menee ylös ja alas ja ympäri, ja samalle he olettavat että ei vain suunta, vaan myös paine ja stressi jonka he kokivat vuoristoradan kyydissä olisi ikään kuin väistämätön osa loputtoman matkan kyydissä.

Koska tällainen kokemus elämästä, jopa nautintojen kanssa, voi olla jollekin hyvin masentavaa, on erittäin tärkeää tehdä asialle jotain. Vaikka joisimme itsemme unohduksiin joka ilta, tai etsisimme jatkuvasti viihdettä ja häiriötä antamalla musiikin ja television pauhata koko ajan tai pelaisimme taukoamatta tietokonepelejä, tai kylpisimme omissa pahoissa ajatuksissamme niin että meidän ei koskaan tarvitsisi ajatella elämäämme, nämä eivät tule poistamaan ongelmaa.

Meidän on otettava itsemme vakavasti. Tämä tarkoittaa sitä että me kunnioitamme itseämme ihmisinä. Emme ole vain koneen osia tai avuttomia matkustajia piintyneessä elämässä, joka on joskus tasaista, mutta aivan liian usein täynnä kuoppia ja vastoinkäymisiä.

Näin ollen meidän tarvitsee, siis tarkastella lähemmin, mitä koemme joka päivä. Ja näin ollen jos näemme esimerkiksi, että olemme masentuneet tai jännittyneet, kaupungin, kodin tai toimiston kiireisestä ilmapiiristä, tai siitä,
että me koemme että muut eivät hyväksy meitä sellaisena kuin olemme. Meidän ei kaikesta huolimatta pidä hyväksyä tätä väistämättömänä.

Elämisemme, työn ja ​​kodin ilmapiirit (sisältää) asenteet ja käyttäytymis mallit.
Nämä tarjoavat ainoastaan vain olosuhteet, joissa voimme elää elämäämme. Elämämme laatu, mitä juuri itse koemme- minkä vain me itse koemme, ja jota kukaan muu ei pysty kokemaan, - on suoraa seurausta omien asenteiden ja käyttäytymisen tuotosta, ei kenenkään muun.

Toivon sinulle kaikkea hyvää ja toivon että et syyttäisi vanhempiasi, siitä että he ovat sinut tähän maailmaan tuoneet. Toki sinulla on täysi oikeus tähän ja en mitenkään halua kieltää sinua kokemasta mitä sinä koet... mutta tuskin vanhempasi ovat haluneet sinulle pahaa kun ovat sinut tähän maailmaan luoneet. Näin minä ainakin uskon.

Äänestä

Hartain toiveeni on kohdata kauniina iltana taianomainen mies, jota halatessa kaikki paska mun sisimmässä haihtuu ilmaan ja perhoset hyppii vatsassa. Mies, joka on herkkä mutta vahva ja arvostaa muo sellasena kun olen. Mies, joka hoivaa ja jota hoivata. :) Nauttia kauniista maisemista tuon miehen kanssa ja vaipua fantasiamaailmaan, jossa olen kaukaisen maan prinsessa jonka ainoa ''työ'' on kävellä päivisin pellolla auringossa paljain jaloin ja laulaa. Prinsessa joka on tavannut elämänsä toisen puoliskon, jota rakastaa loppuelämänsä.

Harmi ettei elämä voisi kauempana olla satukirjojen saduista. Tosin pelkästään tuon haaveen ajatteleminen rauhottaa mieltä :). Ajattelemiseksi se kai sitten jääkin.

Äänestä

Saada kavereita
Löytää puoliso
Voittaa lotossa
Kuolla onnellisena

Äänestä

Kuolla. Nyt.

Äänestä

Ei ole toiveita.
Ei ole mitään. Katsokaas, tämä viestin kirjoittaja on oikeasti yksinäinen, paatunut, erakko, syrjäytynyt, kyyninen, lievä masennus.

Mutta olen silti sujut itseni kanssa, hyväksyn kaikki paheet mitä minulla on. :)

Vaan yksinäisissä ei ole mitään vikaa. Se vika on ns, normaaleissa ihmisissä.

Me tosiaan elämme systeemissä, jolle emme yksilöinä mahda mitään. Se systeemi on Kapitalismi. Isolla K:lla.

Elämä ei olisi stressaavaa tai alamäkeä, jos ihmiset hyväksyvät kaikki kanssaihmiset sellaisenaan kuin ne ovat.

Äänestä
  • Muiden pitäisi hyväksyä mutta sinun ei tarvitse hyväksyä? Sinä olet ok mutta "normaalit ihmiset" eivät ole?

    Entä jos aloittaisit normaalien ihmisten hyväksymisestä?

    Äänestä

  • UPDATE_9865762 kirjoitti:

    Muiden pitäisi hyväksyä mutta sinun ei tarvitse hyväksyä? Sinä olet ok mutta "normaalit ihmiset" eivät ole?

    Entä jos aloittaisit normaalien ihmisten hyväksymisestä?

    "Normaalit" ihmiset ovat mätiä, koska ne pyörittävät tätä nykyistä mätää yhteiskuntaa kyseenalaistamatta.

    Äänestä

En mä tiedä onko mulla enää oikeasti jäljellä mitään sen kummempia toiveita.
Liian kauan liian yksin, vailla ihmissuhteita, ilman minkäänlaista ihmisryhmään, porukkaan kuulumista. Alusta asti kykenemätön "lahkoutumaan", opetusta tähän elämään niin että tässä olis pärjännyt paremmin. Tai niin jos pärjäämiseksi lasketaan lähes täydellinen syrjäytyminen toisista ihmisistä ulkopuoliseksi, ihmiskontakteja lähes nolla, sitten mä olen hyvin menestyvä.
Tuntuu että jos olisin tässäkin ajassa lusinut vankilassa eri kerroilla
moninkertaisena murhamiehenä, elämä olis luultavasti ollut mielekkäämpää.
Nykyisin se on turhan usein jo aivan sama vaikka loppuskin jo, kunhan sillä
sinnilläkin vielä tulee mukana roikkuneeksi täällä.
Tämän osan kyllä vieläkin silloin tällöin suoritan kohtalaisen tehokkaasti,
näyttelen ulospäin kulissia, mutta se on todellakin vain sitä, kulissia.

Äänestä

Haluaisin, että joku murtaisi tämän yksinäisyyden muurin. Itse en enää jaksa. Olen yrittänyt saada kavereita, olla myönteinen ja iloinen, mutta nyt en enää yritä mitään. Pelastakaa joku 18 nainen ; )

Äänestä

Vuosia hartain toiveeni oli olla onnellinen. Lopulta tajusin sen mahdottomaksi ja muutin toivettani realistisemmaksi, eli että minulla joskus olisi hyvä olo. Sekin osoittautui mahdottomaksi, joten nykyisin toivon vain, että edes joskus pieneksi hetkeksi voisin unohtaa tämän jatkuvasti mukana seuraavan pahan olon ja edes hetken olisi ihan vain tavallista, neutraalia. Että ei hetkeen itkettäisi yhtään. Tämä toiveeni ajoittain sentään toteutuukin. Melko harvoin kylläkin.

Äänestä

ajattelen aivan samoin paitti et vanhemmat ei ole kuollut.

Äänestä
  • jake jatkaa..,,luin teidän viestejä. miksi miehet ja naiset valittaa(myös minä) että kaikki menee päin peetä.oikeasti meitä ei katsella kiikaritähtimen kautta sotatantereella. tämä "hartain toiveesi "esittäjä valitse joku keskeinen paikka missä nähdään..viimeinen joka pääsee mukaan on viestittänyt 12.82012 klo 18:58. loput hoitaa sivun valvoja.toivottavasta.

    Äänestä

Haluaisin, ettei vituttaisi. Haluaisin unohtaa kaiken. Kaikki kumminkin kulkee mukanani niin kauan, kuin olen, joten se siitä. Oikeastaan ainut asia, mitä todella haluan, olisi saada salamaniskusta päähän, se nollaisi tilanteen nopeasti ja vaivattomasti. Huolet pois, millä keinolla tahansa.

Todella, se vituttaa tietää, että joutuu nielemään paskaa kahden itsekkään paskiaisen itsekkäiden halujen takia. Varmasti olivat tietoisia siitä, mikä paska paikka tämä pallo on, mutta piti mennä tuottamaan joku, joka joutuisi altistumaan tälle kaikelle. Halusivatko he pistää vahingon kiertämään ja kostaa jollekin, josta ei sittemmin tarvinnut edes välittää?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Nainen 41 kirjoitti:

Mikä on sinun hartain toiveesi?

Minun hartain toiveeni on aina ollut, että en olisi koskaan syntynyt.

Tuskallisinta tässä on se, että en pääse enää sanomaan vanhemmilleni minkä pas*katempun tekivät kun minut menivät tekemään, koska he ovat kuolleet jo aikoja sitten.
Mutta sitten kun tuonpuoleisessa joskus vielä kohdataan, niin kana on kynimättä, sen vaan sanon.

Olisi saanut tämä kaikki sonta jäädä väliin. Ja maailmakin olisi ollut paljon mukavampi, kun ei olisi ihmisten tarvinut kärsiä katsellessaan tällaista epäkelpo-hylkiötä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu