Olen harkinnut koiran hankkimista jo nyt muutaman vuoden. Haluaisin melko pienen seurakoiran ja olenkin miettinyt joko shih tzua tai coton de tulearia.
Asun vielä tällä hetkellä kotona, mutta muutan noin 2 vuoden kuluttua pois opiskelemaan jonnekkin. Tarkoitukseni olisi siis ottaa koira vuoden kuluttua ja muuttaisin sen kanssa sitten pois, luultavasti tilavaan yksiöön tai kaksioon asumaan.
Mietinkin nyt että kuinka on muilla sujunut opiskelu ja koiran kanssa eläminen?
En ole mikään hurja bilettäjä, joten en olisi viikonloppuisin aina pakolta menossa. Rahallisesti uskoisin, että pystyisin kyllä koirasta huolehtimaan eli se ei olisi ongelma.
Toinen asia mitä mietin olisi se, että kannattaako minun tehnä noin, että ottaisin koiran nyt vuoden päästä ja sitten muuttaisin sen kanssa pois vai niin että muuttaisin ensin itse opiskelemaan ja sitten vasta hankkisin koiran?
Koira ja opiskelu
3
210
Vastaukset
- koiran hankkija´
Moni täällä esittää koiran omistavaa opiskelijaa, mutta minä kerron nyt aivan rehellisesti, että minulla ei ole koiraa, mutta olen sellaiset tilannut. Saan sen ensi keväänä. Olen nyt työtön, mutta varmasti elämässäni tulee lähiaikoina vastaan työharjoittelua, kursseja, opiskelua tai muuta vastaavaa. Ja kaikista noista minulla on kokemusta. Asun nuorisoasunnossa yksinäni, olen 23 v. Vanhempieni koira on usein minulla hoidossa montakin päivää putkeen. Kun asuin vielä vanhempieni luona, pärjäsin koiran kanssa ammattikoulun aikaan väliin montakin åäivää yksin, kun muut perheenjäseneni olivat jossain muualla. Vanhempieni koira pärjää yksinään ainakin 8 tuntia aivan huoletta.
Jos minulla olisi puoliso, niin koiran kanssa olisi varmasti tuplasti helpompaa, joten toivottavasti itselleni sellaisenkin löydän (tietysti myös muista syistä kuin koiran takia, esim. koska olen vauvakuumeinen ja haluan rakastavaisen itselleni) :-)
Olen todennut, että minulle sopii koira :-)
Ja on oltava tiedossa jokin paikka, jonne koiran voi tarpeen vaatiessa viedä hoitoon, kuten joku tuttu, joka viihtyy koirasi kanssa. Koira elää kumminkin sellaiset 10-15 vuotta (joskus enemmänkin/vähemmänkin), jossa välissä elämä voi muuttua vaikka kuinka suuresti. Jos lapsia aiot joskus hankkia, niin pennusta asti koira kannattaa niihin totuttaa.
Hyvä että harkitset koiraa jo näin aikaisin. Etukäteen on hyvä alkaa säästää sellaiseen rahaakin, sillä sitä ei koskan tiedä, millainen on oma taloustilanne sitten kun asuu omillaan. Minäkin olen työtön työnhakija, enkä tienaa kuussa paljoa. Sellaisen 100 e pystyn kuussa koiraa varten laittamaan säästöön. Kauan sellainen säästäminen kestää, ja yksin asuvana tekisi mieli käyttää niitä rahoja muuhunkin. Nyt kaduttaa, kun en alkanut säästämään koiraan rahaa jo kun asuin vanhempieni luona.
Koira sopeutuu uuteenkin kotiin, jos muuttaa sinne jonkin omistajansa kanssa, johon luottaa. Kyläilyyn koira kannattaa toki totuttaa pennusta asti ja muuhun oleelliseen, jos meinaa koiran varmasti viihtyvän myöhemmin pysyvästi muussa asunnossa asumassa. Vanhempieni koiralla kesti jonkin aikaa, kunnes se alkoi viihtymään minun 32 neliön yksiössäni lähes yhtä hyvin kuin vanhempieni moninkertaisesti suuremmassa asunnossa.
Voit hommata koiran nyt tai myöhemmin, mutta siinä suhteessa nyt jo olisi hyvä hommata se, että opiskeluaikana omassa asunnossa koiran kouluttaminen/kasvattaminen pentuna on haasteellista, koska aikansa menee, kunnes se oppii sisäsiistiksikin.
Jos yksin asuu koiran kanssa, niin muut harrastukset saavat kyllä jäädä, sillä niin paljon koira kuluttaa energiaa ja aikaa.
Mutta onnea koiran hankintaan :-)
Minun hankinnassani oleva koira on griffon fauve de bretagne (nartun tilasin) ja maksaa 900 e. Vanhempieni koira on jo 9 v cockerspanieliuros, joka maksoi 900 e myös, mutta nykyään cockerspanielit ovat hyvin harvoin niin halpoja, lukuun ottamatta paperittomia. - Pepe89
Mielestäni sinun kannattaisi ensin muuttaa siihen omaan asuntoon ja opiskella vähän aikaa. Ja sitten harkita uudestaan että hankitko koiran,vai et. Koska silloin näet millaista on opiskella,ja asua omassa kämpässä,ja onko sinulla aikaa/rahaa/voimia hoitaa koiraa. Huom. Kun opiskelee väsyy nopeammin,ja koiran ulkoiluun ja muuhun tarvitsee aikaa ja energiaa. Muista se. :)
- nytkin voisi hankkia
Nythän hänen olisi se koira hyvä hankkia, sillä jos opiskelu omassa kämpässä ei koiran kanssa sujukaan, koira jää hänen vanhempien luokse. Tai voihan koirasta tulla hänen ja vanhempiensa yhteinen, eli väliin koira elelee hänen ja väliin vanhempiensa luona. Moni koira sopeutuu asustelemaan kahdessa perheessä/asunnossa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja2022784Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1622490Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061162- 64951
Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait255899Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies104881Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a20879Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka306869Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22748Onneksi tapasin sut
Ilman sua olisin jatkanut pään lyömistä seinään eli samanlaisten miesten etsimistä. Tajusin, mikä menee pieleen vasta ku93739