Palstalla esillä ollut oikeudenhaku muistuttaa jotenkin Kafkan kirjasta tuttua tarinaa!
http://areena.yle.fi/tv/1597993
Tässä kirjassahan miestä syytetään, mutta hänelle ei kerrota mistä häntä syytetään, eikä hän näin ollen pysty puolustautumaan ollenkaan. Tämä pitkällä aikavälillä tuhoaa koko miehen elämän, eikä hän loppuvaiheessa kykene enää suoriutumaan edes yksinkertaisimmista asioista.
Kyseessä on siis suoraan Kafkamainen tarina, kirjasta otettu malli tuhota yhden ihmisen elämä. Alan ammattilaisen tekemänä!
http://areena.yle.fi/tv/1597993
Tässä kirjassahan miestä syytetään, mutta hänelle ei kerrota mistä häntä syytetään, eikä hän näin ollen pysty puolustautumaan ollenkaan. Tämä pitkällä aikavälillä tuhoaa koko miehen elämän, eikä hän loppuvaiheessa kykene enää suoriutumaan edes yksinkertaisimmista asioista.
Kyseessä on siis suoraan Kafkamainen tarina, kirjasta otettu malli tuhota yhden ihmisen elämä. Alan ammattilaisen tekemänä!
Vastaukset 9
Vanhimmat
Hieno vertaus, niin todellakin muistuttaa!
Tosin jos Kafkaan malttaa oikeasti perehtyä, hän ei ollut mikään varsinainen yhteiskuntakriitikko, vaan hyvin ahdistunut ja umpimielinen persoona. Kafka kuvaa teoksessa "Oikeusjuttu" metaforisesti omaa isäsuhdettaan. Sen tunnusmerkkeinä on juuri ikuinen hyväksynnän ja rakkauden puute, alituinen syyttäminen jostain epämääräisestä ja tekemättömästä.
Ja ratkaisu tuohon ongelmaan ei ole isän muuttaminen toisenlaiseksi, rakastavaksi ja hyväksyväksi, vaan kasvaminen aikuiseksi ja ulos tuosta isä-riippuvuudesta. Jätän lukijoiden itse arvoitavaksi, mitä tuo voisi metaforisesti tarkoittaa tällä palstalla. :)
"Kafka kuvaa teoksessa "Oikeusjuttu" metaforisesti omaa isäsuhdettaan. Sen tunnusmerkkeinä on juuri ikuinen hyväksynnän ja rakkauden puute, alituinen syyttäminen jostain epämääräisestä ja tekemättömästä."
Aivan, mutta eräs oleellinen seikka on jäänyt huomaamatta, kuvaako hän isäsuhdettaan syyttäjän vai syytetyn omainaisuudessa? Kirjasta päätellen kirjoittaja käsittelee isäsuhdettaan juuri näitten syyttäjien ominaisuudessa ja syytetty on taas kohde jolla asia ilmaistaan.
"Ja ratkaisu tuohon ongelmaan ei ole isän muuttaminen toisenlaiseksi, rakastavaksi ja hyväksyväksi, vaan kasvaminen aikuiseksi ja ulos tuosta isä-riippuvuudesta."
Aivan, nimenomaan yhteisön kasvamisesta aikuiseksi joka osaisi huomioida omat virheensä! Kafkan kirjassahan systeemi on juuri viallinen ja vaatii korjaamista, ei aiheetta syytetty yksilö!
Hienoa psykologiaa, valitettavasti kuitenkin, vain hienoa keittiöpsykologiaa!
Kafkaa kuvaa kirjoissaan itseään, ja sitä kuinka ei kykene tekemään mitään isän silmissä oikein. Hän siis ikään kuin on jatkuvasti syyllinen johonkin, koska ei saa isänsä hyväksyntää. Kafka alistuu tilanteeseen, eikä juuri ota kantaa siihen, mikä on viallinen (hän vai isä).
Oma tulkintani on, että ihminen pääsee eroon tuosta turhasta syyllisyydestä vain aikuiseksi kasvamisen kautta. Jos ei kasva, kokee yhteisön aina enemmän tai vähemmän vihamieliseksi ja syyttäväksi, koska ihminen ei koskaan saa kaipaamansa (ulkoista) hyväksyntää. Vaikka joku joskus hyväksyisi, aina löytyy se toinen, joka ei hyväksy.
Ns. "väärinymmärretyt nerot" ovat juuri näitä lapsen tasolle jääneitä herkkiä ihmisiä. Henkisen kasvamisen ja omasta elämästä vastuun ottamisen sijaan he käpertyvät itsesäälliin ja syyttävät yhteisöä omista huonoista fiiliksistään. Analogia kiukuttelevaan lapseen ei ole kaukana, paitsi että kiukuttelua pidetään lapsille ihan normaalina ilmiönä.
"Kafkaa kuvaa kirjoissaan itseään, ja sitä kuinka ei kykene tekemään mitään isän silmissä oikein. Hän siis ikään kuin on jatkuvasti syyllinen johonkin, koska ei saa isänsä hyväksyntää. Kafka alistuu tilanteeseen, eikä juuri ota kantaa siihen, mikä on viallinen (hän vai isä)."
Oletetaan nyt että keittiöpsykologiasi olisi totta, niin kumman osassa hän kuvaa tätä itseään, uhrin vai kasvottoman koneiston? Eihän uhri ole mitään tehnyt, vaan kasvoton koneisto jyrää hänet ilman puolustautumismahdollisuuttakaan ja kyllä kirja ottaa kantaa siihen kumpi on tilanteeseen syyllinen. Ja syyllinen on ilman muuta sairas koneisto, joka ei kykene huomaamaan virheitään eikä korjaamaan niitä, vaan mieluummin tuhoaa yksilön.
"Oma tulkintani on, että ihminen pääsee eroon tuosta turhasta syyllisyydestä vain aikuiseksi kasvamisen kautta."
Kafka kehoitti tuhoamaan kirjoituksensa kulemansa jälkeen, joten on hyvä että tuot julki käsityksiesi olevan omiasi, koska hänen motiiveistaan emme sen enempää tiedä, kuin mitä kaltaistesi keittiöpsykologien jälkikäteen antamat omat kuvitelmat antavat ymmärtää omien motiivien pohjalta pohdittuina. Mutta oma tulkintasi on siis että kun kasvoton koneisto hyökkää pienen ihmisen kimppuun, niin aikuiseksi kasvamista on hyväksyä tämä hyökkäys joka tuhoaa koko pienen ihmisen elämän, sitä vastaan ei saisi siis taistella, eikä systeemiä arvostella tai pyytää oikeutta itselleen.
"Ns. "väärinymmärretyt nerot" ovat juuri näitä lapsen tasolle jääneitä herkkiä ihmisiä. Henkisen kasvamisen ja omasta elämästä vastuun ottamisen sijaan he käpertyvät itsesäälliin ja syyttävät yhteisöä omista huonoista fiiliksistään.
Tämä on hauska, ehdottomasti, mutta onko sinun mielestäsi Kafka tämä väärinymmärretty nero vai kirjan päähenkilö? Kafkahan meinaan oli oikeasti jo nykyään tunnustettu nero, mutta kirjan päähenkilö oli aivan tavallinen kansalainen. Joten sinun keittiöpsykologiasi sekoittaa pahasti kirjan kirjoittaneen neron ja hänen kirjansa päähenkilön.
Kirjahan kertoo henkilöstä joka joutuu kasvottoman mielivallan alle, systeemin joka tuhoaa hänen elämänsä. Häntä vastaan esitetään syytteitä, joita vastaan hänellä ei ole minkäänlaista mahdollisuutta puolustautua, koska hänelle ei kerrota mistä häntä syytetään. Tämä pitkällä aikavälillä tuhoaa koko miehen elämän.
"... joten on hyvä että tuot julki käsityksiesi olevan omiasi...
Mutta oma tulkintasi on siis että kun kasvoton koneisto hyökkää pienen ihmisen kimppuun, niin aikuiseksi kasvamista on hyväksyä tämä hyökkäys joka tuhoaa koko pienen ihmisen elämän, sitä vastaan ei saisi siis taistella, eikä systeemiä arvostella tai pyytää oikeutta itselleen."
Mutta eipä noista minun käsityksistäni ole paljoa iloa, kun et sinä niitä lue tai ymmärrä (tai halua ymmärtää).
Kafkan kirja on metaforinen, ei todellinen. Siinä hän on on juuri tuo tavallinen kansalainen (lapsi) ison ja armottoman koneiston (isä) syyttävässä otteessa. Kafka ei tietääkseni pitänyt itseään nerona, vaan hyvin ahdistuneena ihmisenä, joka koki isän kovan auktoriteetin henkisesti murskaavana.
Se, mitä minä yritän sanoa, ettei kyseessä ole niinkään mikään yksilön pakko alistua, vaan tavallaan halu alistua. Kaipuu hyväksyntään (Kafkan tapauksessa isältä) on voimakkaampi kuin kaipuu itsenäisyyteen.
Kafkaan perehtyneeksi sekoitat hienosti hänen kaksi eri kirjaansa ja kuten keittiöpsykologit yleisesti, sinäkin analysoit väärää kirjaa väärällä tavalla.
Kafkan Oikeusjuttun käsittelee mielivaltaisesti jäseniään kohtelevaa byrokraattista yhteiskuntaa. Teoksessa on nähtävissä myös satiiria virkavaltaistettua yhteiskuntaa kohtaan.
Sen sijaan Kafkan Tuomio-novelli käsittelee määräilevää ja väkivahvaa isää. Joten sekoittanet kaksi eri kirjaa ja teet aivan vääriä päätelmiä, onneksi kuitenkin muistat mainita kyseessä olevan omat tulkintasi. Jotka kaikesta huolimatta ovat hauskoja ja kertovat mielikuvituksella voivan selittää mitä tahansa, pääasia että kirjoittaja itse uskoo selityksiinsä!
"Tosin jos Kafkaan malttaa oikeasti perehtyä, hän ei ollut mikään varsinainen yhteiskuntakriitikko, vaan hyvin ahdistunut ja umpimielinen persoona. Kafka kuvaa teoksessa "Oikeusjuttu" metaforisesti omaa isäsuhdettaan. Sen tunnusmerkkeinä on juuri ikuinen hyväksynnän ja rakkauden puute, alituinen syyttäminen jostain epämääräisestä ja tekemättömästä."
Kuten tuossa jo todettiinkin, Novellissaan Tuomio Kafka kuvaa vahvaa ja määräilevää isää, jonka on näin jälkikäteen tulkittu olevan hänen oma isänsä.
Mutta Romaanissaan Oikeusjuttu, joka on Kafkan pääteos hän kyllä kuvaa mielivaltaista byrokraattista yhteiskuntaa ja yksilön vieraantumista yhteiskunnasta sen järjettömyyden takia. Lakkaamattomasti ja säälimättömästi yksilöä vainoavasta virkakoneistosta, joka muuttelee omia sääntöjään mielivaltaisesti ja joka tuhoaa lopulta yksilön.
Niin todellakin, koska tyyli tuhota toisen ihmisen elämä on otettu suoraan kirjasta ja tekijänä on alan ammattilainen (taideterapeutti) jota suojellaan poliittisilla suhteilla ja mitä ilmeisemmin entisen presidenttimme toimesta, on asiassa ryhdyttyy seuraaviin toimenpiteisiin.
Ensin kirjoitin asiasta blogin ja pyysin julkisesti neuvoja mitä tällaisessa tilanteessa pitäisi tehdä ja sainkin erittäin hyviä neuvoja joiden pohjalta olin yhteydessä suoraan entisen presidenttimme toimistoon. Selitin asiani hänen sihteerilleen ja pyysin henkilökohtaista tapaamista entisen presidenttimme kanssa.
Kerroin sihteerille että haluan henkilökohtaisen tapaamisen jossa kerron asiani yksityiskohtaisesti hänelle suoraan ja pyydän häntä lopettamaan näiden oikeuksieni polkijoiden suojelemisen.
Minulle ei luvattu tapaamista entisen presidenttimme kanssa, mutta sihteeri lupasi lähettää tiedon hänelle ja sanoi että he ottavat yhteyttä.
Mutta täytyy sanoa, etten ikinä olisi kuvitellutkaan että taidealalla, alalla jonka toimijat maailmanlaajuisesti ajavat eniten ihmis- ja perusoikeuksien toteutumista, joudun tällaisen toiminnan kohteeksi ja koska toiminta on jatkunut jo lähes kymmenen vuotta, joudun ottamaan yhteyttä suoraan entiseen presidenttiimme, jotta saisin oikeuteni palautettua!
Siis jumakauta, tässä maassa joutuu omia ihmis- ja perusoikeuksiaan pyytää maamme entiseltä presidentiltä asti, joka silloin kun oikeuksia on poljettu, on ollut vallassa. Tämä on kyllä jo jotain niin huikeata etten meinaa itsekään tätä uskoa, mutta niin tässä vain on tapahtunut.
Mutta tämä malli tuhota urani on otettu suoraan kirjasta, (myös psykologista väärinkäyttöä koskeva kirjallisuus kertoo kyseisen toiminnan olevan toimintaa jossa tuhotaan ihmisen elämä ja ajetaan uhri pahimmassa tapauksessa itsemurhaan), ja tämän toiminnan takana on psykologisen koulutuksen saanut taideterapeutti.
Odottelen kovasti presidenttimme tai hänen sihteerinsä yhteydenottoa ja sitä että he lopettaisivat näiden oikeuksien polkijoiden suojelemisen ja palauttaisi oikeuteni täysimääräisinä.
Kokonaisuudessaanhan juttu on aivan uskomattoman huikea, siis lähes kymmenen vuotta olen yrittänyt saada rehellistä tilaisuutta puolustautua minua vastaan julkisesti esitettyjä törkeitä syytteitä vastaan, kaikilta niiltä jotka asiaan ovat osallistuneet. Mutta he eivät ole kaikista yrityksistäni huolimatta halunneet tätä puolustautumismahdollisuutta antaa, niin joudun ottamaan yhteyttä maamme entiseen presidenttiin. Siis jumakauta, nämä taidealalla toimivat raukkikset eivät siis ole suostuneet antamaan vastausoikeutta, julkisesti esitettyjä törkeitä syytteitä vastaan.
Mutta tämä juttu ei kokonaisuudessaan kerro vain uskomattomasta oikeudenhausta, vaan myös miten vinoutunut koko virallinen taidekenttämme onkaan. Millä tyylillä siellä virallisella taidekentällä voidaan tehdä uraa, vaikka kenelläkään joka näitä oikeuksia on polkenut, ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia pärjätä rehellisessä kilpailussa itse taideteoksilla.
;) ;D :(