Nyt saa ostaa Espanjasta edullisesti loma-asunnon.

Vaikka Guengirolasta, tai Marbellasta.
22166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Miksi ihmeessä pitäisi ostaa?
Tuhlata aikaa rahan keräämiseen ja ottaa riskejä sijoitusmielessä?
Muuttaa Espanjaan osavuotiseen asuntoon?
En keksi yhtään hyvää syytä.

Äänestä
  • no onhan siellä todella paljon suomalaisia asuamassa eläkkeellä.

    Äänestä

Frances Mayes asuu
toscanan auringon alla

lomillaan Ranskassa, ihanaa sekin.

Äänestä

Taitaa olla Fuengirola.

Äänestä

Spekulointia.

Olen nähnyt kaksi aikaisempaa kuplan puhkeamista. Aina on seurannut voimakas nousu joten, jos on hieman kärsivällisyyttä niin nyt lienee hyvä aika spekulointiin.
Aikaisemmat kuplat Espanja hoiti itse koska ei ollut muita maksuvaltioita tarjolla.

Itse kukin päättää kiinnostaako Espanja ja sopiiko omiin suunnitelmiin siellä lomailu tai osittainenkaan asuminen.
Yksityiseltä sektorilta eläkkeensä ansainneet maksanevat pienempää veroa kuin Suomessa.
Tähän asti on eläkeläisillä ollut myös maksuton terveydenhuolto ja reseptilääkkeeet.

Jos haluaa asustella niin ostaako vai vuokratako? Kukin ratkaisee sen itse.
Ostoa harkitsevalle suosittelen vuokra-asumisella valittuun paikkaan tutustumista.

En ole arvioinut asuntomme nykyhintaa mutta kyllä siitä useita kymppitonneja on kadonnut muutaman vuoden takaiseen verrattuna.
pahimmoillaan ehkä 6 - 70000€?
Emme ole myymässä koska keväät ja syksyt on mukava olla siellä, valmiissa ja varustellussa asunnossa.
Tällä hetkellä tyttäremme on muhimassa siellä helteessä.
Itse lähdemme 03.09.

Ostoa aikovien kannattaa selvitellä kohteiden taustat hieman tarkemmin kuin kotimaassa.

Äänestä
  • Marbella vaikuttaa upeelta ainakin.On varmaan muitakin hyviä! Fugekin on hyvä.

    Äänestä

Joopa

Aihe ollut taas tapetilla. Ja niinhän se on, että kun halvalla saa, aina löytyy joku Vileeni tekemään "hyviä sijoituksia". Tosiasia kyllä on, että asuntosijoittaminen voi kannattaa pitkällä tähtäyksellä. Tai ei. Olihan Nokiakin "hyvä sijoitus" aikanaan...

Hah, mulla yks kaveri. Se myi aikanaan perintömettänsä, asui vuokralla, kävi töissä, meni naimisiin, osti asunnon epsanjasta. Sillä oli ideana, että vuokraamalla osan vuotta kämppää, se saa jopa tuloja siitä.

Niinno, se kävi siellä kai kaks kertaa. Nykyään se on pitkäaikaistyötön, asuu toki edelleen vuokralla, epsanjan kämppä myyty, luottotiedot menneet, avioero jne.

En oikein osaa arvioida, mikä vaikutus sillä kämpällä oli kokonaisuuteen, muuta kuin, että sinne meni perintömetät ja velat jäi jäljelle.

JOS on rahaa ostaa kämppä jostain ja JOS on rahaa ylläpitää sitä ja JOS sille on käyttöä, mikäpä siinä.

Epsanjassa periaatteessa ostajan markkinat, enenpi myyjiä kuin ostajia. Asiassa muuten pikkupommi. Niillä jokin laki, että rannoille ei saa rakentaa. Noh, siihen on suhtauduttu ennen etelämaalaiseen tyyliin. En muista matkaa, mutta kovin lähellä rantaa ei sais rakentaa, mutta rakennettu on. Niinno, net kämpät on erittäin edullisia, ne kun joutuu purkuunja tonttikin on valtion maata....

=DW=

Äänestä
  • Vaihtelevia kohtaloita. Tietenkin niitä on!

    Tietooni ei ole tullut yhtään purkutuomion saanutta taloa.
    Googlaahan esimerkiksi "paseo juan aparicio torrevieja"!
    Kyseessä on keskustan rantakatu ja kaikki talot ovat yksityisomisteisia.
    Ikiomaa rantaa ei ole kellään mutta miksi pitäisikään olla?
    Eipä ole meikäläistenkään kaupunkien keskustojen kerrostaloilla.

    Vuokratuloihin kannattaa suhtautua varauksella.
    Vuokrattavuus riippuu sijainnista, sekä paikkakunnasta, että sijainnista siellä.
    Portero hoiti meidän asuntomme vuokrauksen niin kauan kuin harrastimme sitä.
    Asunto oli aina meidän käytettävissä ilmoittamanamme aikana ja vuokratulot kattoivat asunnon kustannukset neljän henkilön lomat pientä korkoa.

    Meidänkin kylällämme on noita "olemattomalle" maalle rakennettuja mutta ne ovat sisämaan reservatioissa.
    Mm. serkkuni rivaria ei ole reservation asemakaavassa lainkaan mutta ei se tunnu häiritsevän.

    Eräs tuttavamme joutui elämään sähkötroikan ja kantoveden varassa pari vuotta koska reservation ja liittymien väliset omistussuhteet olivat epäselvät.
    Yms.

    Rantojen huviala-alueet ovat turvassa mutta omaa rantaa ei yksityinen todellakaan voi omistaa.
    Onkohan siinä 7m:n rauhoitusleveys? Rantoja pitkin voi kulkea paitsi jos kyse on jostakin yhteisöstä.

    Pitkäaikaistyöttömänä oli kätevää omistaa nykyinen asuntomme.
    3kk:n jaksoissa voi olla työnhakijana.
    Olisi se onnistunut vuokrallakin.

    Kustannuksia toki kertyy ja ne ovat nousseet.
    Rannassa olevan, ylimmän kerroksen kolmion ( 78m2 ) hoitovastike on nykyään
    556€ / VUOSI sisältäen porteron palkan.
    Kun siihen lisätään omaisuus- ja kunnallisverot, toimiston vuosimaksu, sähkön ja veden perusmaksut sekä niiden vuosikulutus meidän käyttöasteellamme niin vuositasolla päädytään noin 1100 - 1200€:oon.

    Juu, kyllä sillä jo kaksi pääsisi Kanarialle tai yksi taimaaseen.
    Lyhyeksi ajaksi.

    Äänestä

  • old_profile_28482 kirjoitti:

    Vaihtelevia kohtaloita. Tietenkin niitä on!

    Tietooni ei ole tullut yhtään purkutuomion saanutta taloa.
    Googlaahan esimerkiksi "paseo juan aparicio torrevieja"!
    Kyseessä on keskustan rantakatu ja kaikki talot ovat yksityisomisteisia.
    Ikiomaa rantaa ei ole kellään mutta miksi pitäisikään olla?
    Eipä ole meikäläistenkään kaupunkien keskustojen kerrostaloilla.

    Vuokratuloihin kannattaa suhtautua varauksella.
    Vuokrattavuus riippuu sijainnista, sekä paikkakunnasta, että sijainnista siellä.
    Portero hoiti meidän asuntomme vuokrauksen niin kauan kuin harrastimme sitä.
    Asunto oli aina meidän käytettävissä ilmoittamanamme aikana ja vuokratulot kattoivat asunnon kustannukset neljän henkilön lomat pientä korkoa.

    Meidänkin kylällämme on noita "olemattomalle" maalle rakennettuja mutta ne ovat sisämaan reservatioissa.
    Mm. serkkuni rivaria ei ole reservation asemakaavassa lainkaan mutta ei se tunnu häiritsevän.

    Eräs tuttavamme joutui elämään sähkötroikan ja kantoveden varassa pari vuotta koska reservation ja liittymien väliset omistussuhteet olivat epäselvät.
    Yms.

    Rantojen huviala-alueet ovat turvassa mutta omaa rantaa ei yksityinen todellakaan voi omistaa.
    Onkohan siinä 7m:n rauhoitusleveys? Rantoja pitkin voi kulkea paitsi jos kyse on jostakin yhteisöstä.

    Pitkäaikaistyöttömänä oli kätevää omistaa nykyinen asuntomme.
    3kk:n jaksoissa voi olla työnhakijana.
    Olisi se onnistunut vuokrallakin.

    Kustannuksia toki kertyy ja ne ovat nousseet.
    Rannassa olevan, ylimmän kerroksen kolmion ( 78m2 ) hoitovastike on nykyään
    556€ / VUOSI sisältäen porteron palkan.
    Kun siihen lisätään omaisuus- ja kunnallisverot, toimiston vuosimaksu, sähkön ja veden perusmaksut sekä niiden vuosikulutus meidän käyttöasteellamme niin vuositasolla päädytään noin 1100 - 1200€:oon.

    Juu, kyllä sillä jo kaksi pääsisi Kanarialle tai yksi taimaaseen.
    Lyhyeksi ajaksi.

    Muistelin.

    En viitsinyt tarkistaa, mutta mun käsittääkseni rannalla olikin jokin veden korkeuteen liittyvä määräys. Elikkä kun jäätiköt sulavat, merenpinta nousee, yhä suurempi määrä asuntoja onkin liian lähellä rantaa :D

    Kiintoisa ajatuksena. Meinaan vaan suurin osa suomesta jää todennäköisesti veden alle, jos pahimmat kauhuskenaariot toteutuvat aikanaan. Siinä tukulaiset ja tsadilaiset on kovin ihmeissään. Mistähän niitä eu- tukia sitten saa, kun koko eurooppa käytännössä merenä?

    Noin aiheesta, espanjan valptio rahapulassa, aika helppo homma, kun alkaa rahastamaan ilman rakennuslupaa olevat rakennukset.

    Jokin aika sitten oli muuten mediassa. Joku suomessa oli ostanut kesämökin, rantasaunan liiterin jne. Muuten hyvä, mutta kaikki olikin rakennettu ilman minkään valtakunnan rakennuslupaa. Siitä taisi tulla aika isokin soppa ja artistihan se aina kaiken maksaa :D


    =DW=

    Äänestä

Meillä oli 37 neliön huonokuntoinen kerrostaloasunto isossa espanjalaisessa kaupungissa. Talo oli vanha, mutta hyvin hoidettu ja metrot, bussit ja sairaala yms. lähellä ja kaupunginosa oli haluttua seutua.

Myimme sen vuonna 2007 ja saimme siitä 154.00 euroa!!! Asunto oli ostettu 1982 hintaan 18.000,00 markkaa!

Nyt olen seurannut hintoja ja huhhuh - ostajalle tuli ostohinnan lisäksi isot remonttikulut.

Äänestä
  • Onnistunut ajoitus. Onnittelen!
    Ostitte halpaan aikaan ja myitte ajoissa.

    Me maksoimme rannassa olevasta keskustan asunnosta, 78m2, v1986 121000mk.
    Ennen kuplan puhkeamista meille tultiin pyytämättä tarjoamaan siitä 150000€.
    Halutessamme se olisi nytkin helppo myydä mutta luultavasti hinta olisi, ainakin nopeassa myynnissä, alle 100000€.
    Ajan kanssa myydessäkin tuo olisi kyllä tavoitteellinen.

    Sijainnista johtuen se on helppo vuokrattava ja porteron rooli asian hoitajana on korvaamaton. Ei tarvita bulvaaneja eikä toimistoja.

    Jos joku asiasta tietämätön sattuu lukemaan niin mainittakoon, että valmiit, käytössä olleet asunnot myydään muuttovalmiina.
    Mitään ei tarvitse viedä, jääkaapin täyttämistä ja ehkä wc-paperia lukuun ottamatta.

    Äänestä

  • 154 euroa?!

    Äänestä

  • Saitteko 154 tuhatta vai 154 euroa vai jotain siltä väliltä?

    Äänestä

  • nollavirhe - :D
    p.o. 154.000 euroa
    tuolla myöhemmin kirjoittaja oli tarkka :D

    Äänestä

  • :) kirjoitti:

    nollavirhe - :D
    p.o. 154.000 euroa
    tuolla myöhemmin kirjoittaja oli tarkka :D

    ai - ei kun aikaisemmin kirjoittaja...
    vitsit tätä kohdentamista...

    Äänestä

Niinpä!

Kerroit tuosta muuttovalmiin myynnistä.

Tuossa kaupungissa yleensä myydään asunnot tyhjinä, ainakin suurinpiirtein, mutta me saimme jättää huonekalut, koska pois siirtäminen olisi ollut kohtuuttoman monimutkaista.

Uusi omistaja nettosi ainakin jonkun verran asunnon vanhoista tammihuonekaluista:) Vaatekomero, sänky, kirjoituslipasto ja ompelukonekaappi olivat oikeaa antiikkia.
Niiden myynti ja siirto olisi vaatinut erillisen kattonosturin käytön ja siihen ei meillä ollut halua. (kattonosturi on siis katolla oleva ulkoneva "koukku" ja siihen liitettävä "hinurihissi") asunto oli hissittömän talon 4. kerros, suomalainen 6. kerros.

Äänestä

Ja - ihan pakko kirjoittaa yhdestä Espanjassa aikamoisen kivasta pitkäaikaisen vuokra-asumisen edusta, (en tiedä onko laki muuttunut) joka kohdentuu vain ”markkinavoimiin”.

Asunto oli suvulla vuokralla 1930 - luvulta alkaen ja koko talolla oli yksi omistaja.

Talon omistajan myydessä talonsa, vuokralaisilla on etuosto-oikeus ja asutut vuodet ja maksetut vuokrat otetaan huomioon osakkeen hintaa määritettäessä.

Kai ihan hullu idea Suomessa toteutettavaksi (kaupunkien vuokra-asunnot?), vaikka talo tarvitsisikin ison remontin ja pitkäaikaiset asukkaat olisivat valmiit sen kustantamaan edellisillä ehdoilla.

K.o. espanjalaisen talon ulkoseinän pakkoremontista sai kuitenkin takaisin osan kaupungilta vuoden 1982 olympialaisten takia.

Provosointia barrikadeille!?

Äänestä
  • Sivusta.

    Paljon maita ja asuntoja, joissa asukkaalla etuosto-oikeus. Lähin kai venäjä, siellä oli parikymmentä suotta sitten aivan älytön buumi yksityistää valtion omaisuutta :>D

    "Valtion omaisuus" ?

    =DW=

    Äänestä

ei pienillä tuloilla eläkeläinen pysty ostamaan halpaakaa asuntoa espanjasta,,

Äänestä

He...just illalla nuorimmaisemme soitti asiasta, kuulemma oisivat varmat vuokralaiset :)

Äänestä
  • ..pittääpä kysyä, että kuinka halvalla niitä yt sitten saapi?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ostamaannn,.. kirjoitti:

Vaikka Guengirolasta, tai Marbellasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu