Labbis haukkuu "vaistomaisesti" ja kovaa

Tuollainen kahdeksan vuotias labbisnarttu tuli vaimokkeen mukana taloon. Muuten mukava koira, normilabbisahne ja aktiivinen, mutta se vartiointi. :S
Ulkona ajaa auto ohi tai leffasta kuuluu hieman epäilyttävämpi ääni, niin tosi kova haukahdus ja sen jälkeen sellaista tuhinaa, murinaa ja puuskutusta. Varsinkin talon viisi-vuotiasta poikaa ylivartioi tai siis älähtää jokaisesta pojan tekemästä kolahduksesta tms. Ongelmana tällä koiralla on sen järjettömän voimakas ääni. Haukku säikäyttää ja tuntuu korvissa. Toinen isompi ongelma on se, että tätä tapahtuu säännöllisesti myös öisin. Yleensä keskellä yötä koira kuulee muka epäilyttävän äänen ja haukahtaa kovaa, jolloin siihen herää. Sitten yritetään taas nukahtaa ja jäädään odottelemaan seuraavaa haukahdusta. Kun tätä on tapahtunut tarpeeksi usein, alkaa tulla sellaisia hyvinkin agressiivisia ajatuksia mieleen, vaikka koirasta kaikki kovasti välitääkin.

Sitruunapanta auttaa sen hetken, mutta on oppinut tuhisemaan ja murisemaan juuri sitruunapannan alittavalla voimakkuudella, joka tuppaa öisin myös häiritsemään. Samoin kun sitruunapannan ottaa pois, niin käytös palautuu pian takaisin samaksi. Muutenkin tuntuu tuo haukku olevan aika vaistonvaraista, sillä koira haukahtaa ja sitten usein heti häpeää ja tulee pyytämään sitä "anteeksi". Miten tällaisen primitiivisen piirteen saisi kitkettyä pois? Alkaa keinot olla pian vähissä ja kokemuksia kuitenkin jo neljän koiran kouluttamisesta.

Koira saa liikuntaa, sen kanssa leikitään ja elämä pitäisi olla kaikin puolin mukavaa.
6320
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Hankala homma. Et maininnut sitä minkä aikaa koira on "uudessa" talossa ollut. Jos koira on aijemmin asunut kerrostalossa ja nyt on taas ok-talossa?, niin voi selittää hieman...elämän muutos on kai suurin syy, kunnes tuntee olonsa "tuvalliseksi" ja tottuu ympäristöön ja sen tuottamiin ääniin.
Et maininnut myöskään, että onko koiralla ollut tätä taipumusta aijemmin, vaimokkeella?

Normaalisti tuo menee ohi ja sen tuttu "ohjaaja" eli vaimokkeen pitäisi saada koira kontroliin eli käytös käskyn alle..Jos sinä "uutena" ohjaat tilannetta, niin vaikutus voi olla se, että tuo pitkittyy...(siis voi olla)

Voi myös olla että tuo käytös on jonkimmoinen sijaistoiminto, jolla paikkaa epävarmuuttaan tai hakee omaa paikkaansa uudessa tilanteessa. Jos koira on saanut vähemmän huomiota johon on tottunut, niin tämäkin voi osaltaan vaikuttaa. Aika auttaa/tasaa varmasti..

Jos koiran liikkumista voi rajoittaa öisin, niin se voi osaltaan auttaa ja tämä
http://koira-haukkuu.com/tuotesivu.php?artno=bv100 (ylimenokauden ajaksi)

Onko koira leikattu?

Äänestä
  • Aloittaja

    Ainiin, koira ei ole leikattu.

    Äänestä

Aloittaja

Koira on ollut talossa jo pari vuotta eli pitäisi olla jo tottunut tähän ympäristöön. Vaimoke taas yrittänyt tuota paikata sillä, että nukkunut välillä olohuoneessa koiran kanssa, mutta on vaatinut kuitenkin aktiivista huomiota ja unet jääneet tällöin taas vaimokkeelta väliin. Ongelma on kai siinä, että koira on saanut haukkua edellisessä elämässä, koska vaimoke sikeäunisempi tai sitten herättyään pystynyt nukahtamaan taas saman tien. Minulla ei valitettavasti ole tätä ominaisuutta vaikka päälle 30-vuotta siihen yrittänyt pyrkiä.

Keinoja on ollut nättejä ja ei-nättejä. On siis yritetty totuttaa eri ääniin (ei toimi), on otettu kunnolla niskavilloista (menee lukkoon), suljettu omaan huoneeseen (skrapaa oven puhki) jne. Parin vuoden aikana ehtii kaikenlaista. Nyt on keinot sitten vähän loppuneet. Jopa tuli tässä mietittyä, että mitäs jos tuollaisen primitiivisen reaktion saisi sillä paljon parjatulla sähköpannalla kuriin. Josko se menisi tuon kovan pään läpi niihin alkuvaistoihin ja ehdollistaisi haukun tarpeeksi ikävään tunteeseen. Äärikeinoihin eli koira pois tai eri taloudet joudutaan tätä menoa ennen pitkää. :(

Äänestä

No onhan tuossa aikaa ollut sopeutumiseen. Miten sitten koira itse nukkuu, vai nukkuuko?..Outoa sinänsä, että ei ole jo tottunut ympäristön ääniin..Onko koira koska tarkastettu ell.toimesta?..Joskus jokin terveyshäippä, saattaa aiheuttaa tuon kaltaista käytöstä tai yliherkkyyttä reagoida ympäristö ärsykkeisiin.(aika usein)
...Ihme on sinänsä, että tuon ikäinen koira vielä reagoi noin herkästi...Jos on vielä päivällä aktiivinen (8v.?) Ehkäpä tarkastuttaisin kuitenkin koiran.

Ravintoa, määrään ja sen antoaikaa voi kanssa tarkastella. Harvoin koira jonka liikunta tarve on päivällä täytetty härkkii täydellä vatsalla illalla/yöllä..Kannattaisi kokeilla antaa ruoka iltaa vasten...1/3 aamulla ja 2/3 illalla.

Äänestä

Miten te reagoitte kun koira haukahtaa?
Meidän kaksi vuotias uros teki myös ihan samaa silloin kun olemme kotona mutta jos se on yksin kotona se ei hauku mitään ääniä eikä myöskään öisin hauku.

Sitä vain hain takaa tuolla kysymyksellä kun meille meinasi tulla tuosta "ilmoitteluhaukusta" ongelma koska asumme kerrostalossa eli paljon on hälinää ympärillä. Saimme haukkumisen vähenemään huomattavasti kun emme enää reagoineet haukkumiseen mitenkään. Ennen siis aina komensimme olemaan hiljaa tms. Nykyään koira haukkuu todella harvoin, oikeastaan vain silloin kun tulee vieraita tai kuuluu jokin oikeasti outo ääni. Jos koira alkaa haukkumaan emme reagoi millään tavalla ellei koiralle jää haukku päälle jolloin sanomme rauhallisesti "riittää jo" ja kutsumme koiran luokse.
Voisiko olla että koiranne on ottanut vahtijan roolin ja luulee että sen tehtävä on ilmoittaa kaikesta teille? Muistan jostakin lukeneeni että juuri sellaisissa tilanteissa pitäisi olla huomioimatta huono käytös täysin jolloin koira ei saa mitään palkkiota käytöksestään ja siten lopettaa sen. Itse ainakin olen huomannut että jos koiramme nykyään alkaa haukkumaan, se haukahtaa kerran ja jos emme reagoi niin haukku loppuu siihen mutta jos jostakin syystä juuri silloin satun nousemaan ylös tms. koira jatkaa haukkuaan niin kauan että sille sanoo "riittää jo".

Äänestä
Aloittaja

On se varmasti sitä vahtijan roolia myös. Valitettavasti se huomioimatta jättäminen ei ole tilannetta miksikään muuttanut. Kuitenkin koiran on pakko älähtää ja välillä ihan satunnaisen kummallisiin aikoihin. Ensin voi mennä muutamakin auto ohi, mutta sitten sattuu menemään ilmeisesti tietynlainen auto, niin sille pitää haukahtaa ja se yksikin haukahdus on kova. Tilannetta ei oikein paranna se, että koira on selkeästi aika puupää yleensäkin kaiken kanssa. Taloudessa olevat pari muuta koiraa (sakemanni&parssoni) ymmärtävät selkeästi enemmän.
Vanha sitruunapanta meni rikki, niin tilasin nyt uuden. Josko se auttaisi taas hetken verran.
Ei se satunnainen päivähaukku kai niin pahalta tuntuisi ellei se satunnainen haukku tulisi myös öisin. Nyt on mennyt taas pari yötä ok, mutta tiedä sitten miten ensi yönä...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_6491255 kirjoitti:

Tuollainen kahdeksan vuotias labbisnarttu tuli vaimokkeen mukana taloon. Muuten mukava koira, normilabbisahne ja aktiivinen, mutta se vartiointi. :S
Ulkona ajaa auto ohi tai leffasta kuuluu hieman epäilyttävämpi ääni, niin tosi kova haukahdus ja sen jälkeen sellaista tuhinaa, murinaa ja puuskutusta. Varsinkin talon viisi-vuotiasta poikaa ylivartioi tai siis älähtää jokaisesta pojan tekemästä kolahduksesta tms. Ongelmana tällä koiralla on sen järjettömän voimakas ääni. Haukku säikäyttää ja tuntuu korvissa. Toinen isompi ongelma on se, että tätä tapahtuu säännöllisesti myös öisin. Yleensä keskellä yötä koira kuulee muka epäilyttävän äänen ja haukahtaa kovaa, jolloin siihen herää. Sitten yritetään taas nukahtaa ja jäädään odottelemaan seuraavaa haukahdusta. Kun tätä on tapahtunut tarpeeksi usein, alkaa tulla sellaisia hyvinkin agressiivisia ajatuksia mieleen, vaikka koirasta kaikki kovasti välitääkin.

Sitruunapanta auttaa sen hetken, mutta on oppinut tuhisemaan ja murisemaan juuri sitruunapannan alittavalla voimakkuudella, joka tuppaa öisin myös häiritsemään. Samoin kun sitruunapannan ottaa pois, niin käytös palautuu pian takaisin samaksi. Muutenkin tuntuu tuo haukku olevan aika vaistonvaraista, sillä koira haukahtaa ja sitten usein heti häpeää ja tulee pyytämään sitä "anteeksi". Miten tällaisen primitiivisen piirteen saisi kitkettyä pois? Alkaa keinot olla pian vähissä ja kokemuksia kuitenkin jo neljän koiran kouluttamisesta.

Koira saa liikuntaa, sen kanssa leikitään ja elämä pitäisi olla kaikin puolin mukavaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu