Onko joltakin Kankunharjun alueella hautausmaan lähellä (esim. Savontie...Satakunnankatu välillä) musta kissa kadoksissa? Tällainen kissa on bongattu alueella muutamaan otteeseen aikaisemminkin ja tänään tyttö näki, kun kissa oli kiipeillyt naapurin pihalla olevan lauta-aitauksen päällä ja pudonnut sen sisään! Nyt aitauksesta kuuluu surkeaa naukumista...
Kävimme naapurin etsimässä kissaa aitauksesta, mutta emme kuitenkaan sitä tavaroiden seasta löytäneet, eikä kissa vastannut kutsuihin. Mitään näköhavaintoa ei saatu. Tulkittiin, että se on jo mennyt menojaan. Nyt sieltä kuuluu kuitenkin taas naukumista, joten jossain siellä se on - ja ilmeisesti jollain tapaa jumissa.
Jos tunnistat omaksesi, niin otapa yhteyttä osoitteeseen [email protected] niin kerron tarkemman paikan! Kissa voisi vastata kutsuihin paremmin, kun tuttu ihminen olisi kutsumassa. Ilman kissan yhteistyötä on sitä aika vaikea paikantaa kyseisestä aitauksesta.
Jos kukaan ei ilmoittaudu, otamme yhteyttä eläinsuojeluyhdistykseen, josko sitä kautta joku voisi hoitaa otuksen pois kiipelistä ja ottaa sen talteen. Selkeä hätä on, sen kuulee naukumisesta. Tilanne ei voi jatkua tällaisena kovin kauaa, meillä ei tyttö saa asiasta mielenrauhaa ja myös omat kissat (sisäkissoja) ovat levottomia, ilmeisesti ne kuulevat että siellä on nyt lajitoveri pulassa.
Kissaa ei lain mukaan saa edes laskea vapaaksi taajama-alueella, koska esimerkiksi juuri näin voi sattua! Mutta nyt olisi tärkeintä saada otus pois kiipelistä ja näin kissaihmisenä toivoisin, että vastuullisen omistajansa toimesta!
Musta kissa hukassa Kankunharjulla?
57
497
Vastaukset
- Kissa kiipelissä
Mukava lukea tälläisiä viestejä. On vielä Ihmisiä jotka välittävät, ja näkevät vaivaa Kissan vuoksi.
- kissa kiipelissä
Tilannepäivitys:
Aitauksesta bongattu musta kissa EI ollutkaan jumissa aitauksessa, mutta sen sijaan sillä on pennut aitauksen uumenissa ja naukuminen aiheutui siitä! Onko tällä leikkaamattomalla nartulla joku omistaja Kankunharjun läheisyydessä? Jos on, voisitko ystävällisesti ilmoittautua antamaani sähköpostiosoitteeseen?
Muussa tapauksessa sekä emo että pennut tullaan ottamaan talteen ja toimittamaan Lemmikkikeskus Viikseen. Jos joku on kissaa vailla, voinee kysellä sieltä pentua lähitulevaisuudessa...- Vai tappaa..
En Mää vaan ymmärrä, et joku tykkää myyristä.
Varmaan parempi olis, ett yllä oleva kirjoittaja pistettäs valjaisiin,ennen kuin tapahtuu pahempaa. - Missä kissani?
Meidän kissa karkasi valjaista! Niin, että sinäkö siltä sirutetulta, omasta pihasta karanneeltä kissaltani vedit nirrin pois? Kissaa ei kuulu ei näy :( Miettipäs pari kertaa mitä suollat näppäimistöltäsi...
- dstrfdsfdsf
Lopettakaa katit! olet sairas luuseri Jos oikeasti tapat karanneita kissoja niin olet sadisti idiootti. Minä voin tulla opettamaan vähän tapoja miten eläimiä kohdellaan k-pää.
- tehkää ilmoitus!
dstrfdsfdsf kirjoitti:
Lopettakaa katit! olet sairas luuseri Jos oikeasti tapat karanneita kissoja niin olet sadisti idiootti. Minä voin tulla opettamaan vähän tapoja miten eläimiä kohdellaan k-pää.
Tämä sama pikkulintujen rakastaja on kirjoitellut täällä ennenkin, kirjoittajalla on vakavia mielenterveydellisiä häiriöitä. Pitäisi saada hoitoon pian, ennen kuin joku muu kärsii. Tuollaisten sekojen kirjoittaja tappaa todennäköisesti myös muutakin kuin kissoja, ehkä jopa ihmisiä... Viestistä voi toki tehdä ilmoituksen vaikkapa poliisille, mutta epäilen ettei se johda mihinkään. Ehkä, jos riittävän moni tekee vististä ilmoituksen, niin sitten. Aiemmin tämä sama kirjoittaja on kertonut ampuvansa kissoja, viestin tunnusmerkit olivat täysin samat eli tuo lintuasia oli mainittu täysin samoin sanankääntein kuin nyt. Nyt näköjään tuo ampumiskommentti oli unohtunut matkasta.
Kyseisen viestin kirjoittajan kannattaisi katsoa joskus TV:stä luontodokumenttia ja todeta, mitä tuolla luonnossa tapahtuu. Raadollista menoa, ei voi mitään. Mutta epäilen, ettei näillä ns. "lahkolaisilla" ole TV:tä ja siitä johtuen maailmankatsomus on noin suppea.
Kissa on aina kuulunut suomen luontoon ja tulee sinne jatkossakin kuulumaan, eikä kissojen poisto luonnosta muuttaisi mitään, koska sinne jäävät vielä sudet, karhut, ketut... jne. pedot, jotka nekin voivat pyydystää pikkulintuja. Ja kaikista eniten eläimiä tappaa ihminen. Ihminen tappaa jopa huvikseen, jota mikään eläin ei tee. - vai kuuluu luontoon?
tehkää ilmoitus! kirjoitti:
Tämä sama pikkulintujen rakastaja on kirjoitellut täällä ennenkin, kirjoittajalla on vakavia mielenterveydellisiä häiriöitä. Pitäisi saada hoitoon pian, ennen kuin joku muu kärsii. Tuollaisten sekojen kirjoittaja tappaa todennäköisesti myös muutakin kuin kissoja, ehkä jopa ihmisiä... Viestistä voi toki tehdä ilmoituksen vaikkapa poliisille, mutta epäilen ettei se johda mihinkään. Ehkä, jos riittävän moni tekee vististä ilmoituksen, niin sitten. Aiemmin tämä sama kirjoittaja on kertonut ampuvansa kissoja, viestin tunnusmerkit olivat täysin samat eli tuo lintuasia oli mainittu täysin samoin sanankääntein kuin nyt. Nyt näköjään tuo ampumiskommentti oli unohtunut matkasta.
Kyseisen viestin kirjoittajan kannattaisi katsoa joskus TV:stä luontodokumenttia ja todeta, mitä tuolla luonnossa tapahtuu. Raadollista menoa, ei voi mitään. Mutta epäilen, ettei näillä ns. "lahkolaisilla" ole TV:tä ja siitä johtuen maailmankatsomus on noin suppea.
Kissa on aina kuulunut suomen luontoon ja tulee sinne jatkossakin kuulumaan, eikä kissojen poisto luonnosta muuttaisi mitään, koska sinne jäävät vielä sudet, karhut, ketut... jne. pedot, jotka nekin voivat pyydystää pikkulintuja. Ja kaikista eniten eläimiä tappaa ihminen. Ihminen tappaa jopa huvikseen, jota mikään eläin ei tee.Vai että vapaaksi päästettyjen kissojen tekemiä linnun tappamisia inhoavista ihmisistä pitäisi tehdä vielä ilmoitus poliisille, vaikkapa täällä kirjoittavista? Jessus sentään.
Yksi ero on kissojen sekä karhun, ketun ja suden kesken. Kissa on alunperin Egyptissä kesytetty ja jalostettu eläin eikä siis alkuperäinen luontoon kuuluva. Ihan sama juttu kuin turkistarhoilta karanneet minkit tai supikoirat.
You tubesta löytyy sairauden kissaihmisten videoita, missä rakas pikku Mirri sieppaa ja kiduttaa pikkulintuja. Kissa siis todella kiduttaa saalistaan pitkään ja yksikään luonnossakin elävä lintu ei kuulu typerän kissanomistajan vapaaksi päästämän kissan kynsiin! Te intomieliset typerät k-päät kissanomistajat olette pahimpia tyyppejä ihmislajissa ja tiedän minkä kohtalon langettaisin teillekin jos vaan voisin, sen verta pistää kissapuolustelunne vihaksi.
- Kissa on peto
Höpö höpö, kissa ei todellakaan kuulu eikä ole kuulunut Suomen luontoon. Se on kotieläin eikä villi luontokappale. Eihän kissa edes selviä Suomen talvesta.
Kirjoittaja on ihan oikeassa, vapaana pidettävät kissat (vastoin kaupungin ohjesääntöä muuten) tappavat pohjoismaissa miljoonia pikkulintuja turhaan. Ne eivät mieti oliko tuo juuri huvituksekseen tappamansa visertäjä joku räkättirastas tai uhanalainen sirkku.
Kissa ei mahda mitään vaistoilleen, mutta vastuullinen omistaja pystyy pitämään kissansa sisällä ja olemaan rikkomatta luonnonsuojelulakia. Yllättävän moni lintulaji ja pikkujyrsijä on Suomessa rauhoitettu. Tuolta jokainen voi tarkistaa vapaana pidetyn kissansa aiheuttamien tuhotöiden laskuaan.
http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=22735#a4- hohhoijaa...
Juu, mutta eipä se vapaana oleva kissa OIKEUTA SINUA TAI KETÄÄN MUUTAKAAN TAPPAMAAN SITÄ!
- Vastakysymys:
hohhoijaa... kirjoitti:
Juu, mutta eipä se vapaana oleva kissa OIKEUTA SINUA TAI KETÄÄN MUUTAKAAN TAPPAMAAN SITÄ!
OIKEUTTAAKO vapaana juokentelu kissan TAPPAMAAN muita eläimiä?
Vastaa rehellisesti.
Jos olet sitä mieltä, ett viis linnuista tai muista luonnon pikku eläimistä kissan kynsissä, niin silloin sinunkin on sallittava vapaan tappajakatin ns. poistaminen. - VASTAKYSYMYS!
Vastakysymys: kirjoitti:
OIKEUTTAAKO vapaana juokentelu kissan TAPPAMAAN muita eläimiä?
Vastaa rehellisesti.
Jos olet sitä mieltä, ett viis linnuista tai muista luonnon pikku eläimistä kissan kynsissä, niin silloin sinunkin on sallittava vapaan tappajakatin ns. poistaminen.Kettu, syöö lähinnä jyrsijöistä, mutta sille kelpaavat myös hyönteiset, kasvit ja raadot. Kettu jahtaa hiiriä, jäniksiä, kanalintuja ja kaloja!!!
Ilves, ravinnokseen se saalistaa erityisesti jäniksiä ja kanalintuja mutta myös isompia nisäkkäitä, kuten valkohäntäpeuroja ja metsäkauriita!!!!
Karhu, Karhu syö myös hyönteisiä, toukkia puista ja muurahaisia mylläämällä muurahaiskekoja. Erityisesti talviunen jälkeen keväällä karhut voivat saalistaa HIRVIÄ. Myös mehiläispesien sisältö, kuten hunaja ja toukanalut kuuluvat karhun ravintoon. Karhu voi kuljettaa saalistamansa eläimen puuhun tai haudata sen suohon, jolloin muut eläimet eivät pääse herkuttelemaan haaskalla!!!
Supikoira on kaikkiruokainen, ja sen ravinnonkäyttö vaihtelee elinalueen ja vuodenaikojen mukaan. Se syö myyriä, hiiriä, sammakoita, kaloja, marjoja, hedelmiä, juureksia, viljaa, hyönteisiä, matoja, etanoita, raatoja ja LINNUNMUNIA!!!!
Jos olet sitä mieltä, että viis linnuista tai muista luonnon pikku eläimistä ketun, ilveksen, karhun tai supikoiran kynsissä, niin silloin sinunkin on sallittava vapaan tappajaketun, -ilveksen, -karhun ja -supikoiran ns. poistaminen??!!!!
Ota jo ne lääkkeet, ennen kuin haulikkosi laulaa ketun, ilveksen supikoiran, kotikoiran, karhun tai IHMISEN NISKASSA!! - Olet VAJAKKI
VASTAKYSYMYS! kirjoitti:
Kettu, syöö lähinnä jyrsijöistä, mutta sille kelpaavat myös hyönteiset, kasvit ja raadot. Kettu jahtaa hiiriä, jäniksiä, kanalintuja ja kaloja!!!
Ilves, ravinnokseen se saalistaa erityisesti jäniksiä ja kanalintuja mutta myös isompia nisäkkäitä, kuten valkohäntäpeuroja ja metsäkauriita!!!!
Karhu, Karhu syö myös hyönteisiä, toukkia puista ja muurahaisia mylläämällä muurahaiskekoja. Erityisesti talviunen jälkeen keväällä karhut voivat saalistaa HIRVIÄ. Myös mehiläispesien sisältö, kuten hunaja ja toukanalut kuuluvat karhun ravintoon. Karhu voi kuljettaa saalistamansa eläimen puuhun tai haudata sen suohon, jolloin muut eläimet eivät pääse herkuttelemaan haaskalla!!!
Supikoira on kaikkiruokainen, ja sen ravinnonkäyttö vaihtelee elinalueen ja vuodenaikojen mukaan. Se syö myyriä, hiiriä, sammakoita, kaloja, marjoja, hedelmiä, juureksia, viljaa, hyönteisiä, matoja, etanoita, raatoja ja LINNUNMUNIA!!!!
Jos olet sitä mieltä, että viis linnuista tai muista luonnon pikku eläimistä ketun, ilveksen, karhun tai supikoiran kynsissä, niin silloin sinunkin on sallittava vapaan tappajaketun, -ilveksen, -karhun ja -supikoiran ns. poistaminen??!!!!
Ota jo ne lääkkeet, ennen kuin haulikkosi laulaa ketun, ilveksen supikoiran, kotikoiran, karhun tai IHMISEN NISKASSA!!VAJAKKI, selkeästi. Mitäpä tästä muutakaan ajattelemaan.
Sellaisiahan te intohimoiset kissaihmiset olette. - buahhahahaaaaa!!!!
Olet VAJAKKI kirjoitti:
VAJAKKI, selkeästi. Mitäpä tästä muutakaan ajattelemaan.
Sellaisiahan te intohimoiset kissaihmiset olette.ei, ei, ei... Varkaudessa vuotensä viettäneet = VAJAKKI! Eli sinä ;) Muuta maailmaa et ole nähnyt kuin katuvalot Vaarkauden kohdalla 5 tiellä...
- sadsaASA
Olet VAJAKKI kirjoitti:
VAJAKKI, selkeästi. Mitäpä tästä muutakaan ajattelemaan.
Sellaisiahan te intohimoiset kissaihmiset olette.olet VAJAKKi ei helvetti että olet tyhmä ja nolo ihminen.
- Kissa on peto
Huoh, kuka tässä on tappamisesta puhunut mitään?
Jos kissa alkaa pyöriä kotipihalla sen voi laittaa häkkiin ja toimittaa eläinsuojeluyhditykselle. Sieltä pyydyshäkkejä voi myös lainata. He etsivät kissalle uuden kodin tai lopettavat sen, jos omistajaa ei ala löytyä. - kissa kiipelissä
Tarinan onnellinen loppu:
Paikalta on otettu talteen yksi kissanpentu, joka oli kuin olikin jumissa aitauksessa. Pentu on päässyt sijaisemon hoivaan Piskis ry:n toimesta ja voi hyvin. Pentu olisi menehtynyt, jos asiaan ei oltaisi puututtu.
Emoa ei voida loukuttaa vielä, koska se oli siirtänyt muut pennut toisaalle. On myös hyvin mahdollista että kissa on jostain lähitalosta kotoisin ja muut pennut ovat siellä. Emo ja pennut loukutetaan myöhemmin, mikäli vielä tavataan alueella.
Kaikki kunnia kuuluu Piskis ry:n asiantunteville eläinhoitajille! Paikallisesta eläinsuojeluvalvonnasta ei ollut kovin paljoa apua; ohje oli ottaa yhteyttä Lemmikkikeskus Viikseen, joka taas kieltäytyi kaikista pelastusoperaatioista, koska "rankkurointi" ei kuulemma kuulu heille. Viiksi ottaa vastaan ainoastaan jo valmiiksi kiinniotettuja kissoja. Kiinniotto omin päin ilman asianmukaisia loukkuja sekä osaamista menee taas hyvin nopeasti eläinrääkkäykseksi, joten tällaista ei edes harkittu.
Onneksi karkurit.fi sivuston kautta saatiin yhteys Piskis ry:n henkilöihin, joiden kautta löytyy mm. asianmukainen loukku sekä kokeneita, välittäviä ihmisiä tähän näihin hommiin. Eivät ole ensi kertaa kissaa pyydystämässä. Piskis ry:n kautta terveille kissoille etsitään uusi koti. Kuulin asiaa selvittäessäni, ettei Lemmikkikeskus Viiksi kauheasti markkinoisi löytökissoja ja siksi iso osa niistä päätyykin lopetettavaksi. Toiminta lienee liian kaupallista.
Eli tällainen kokemus tällä kertaa. Voin lämpimästi suositella Piskis ry:tä näissä kissa-asioissa, oli lopulta ainoa joka osasi ja oikeasti HALUSI auttaa! Nämä ihmiset tekevät todella arvokasta työtä, vaikkei moni tällaista arvostakaan:
http://koti.mbnet.fi/piskis/
Ja kissanvihaajien kommentit jätettäköön omaan arvoonsa, niitä ei kannata edes lukea. Samalla asiallahan tässä lopulta ollaan, mutta ihan eri asenteella.- xxxx
Kiva kuulla, että kisu pääsi pois pinteestä! Missä lie loput perheestä..
- seli seli
Vapaaksi päästetyn kissan lahtaajia tässä ollaan, ei asiallisesti kiinni pidettävien kissojen! Vissi ero!
Te idiootit kissanpitäjät ette tampiot tajua sen katin irtipäästäessänne että se on tappokone ja se ei kuulu luontoon, ei edes päiväksi vapaaksi sinne laskettuna.
Lahtaan edelleen joka ikisen vapaana liikuskelevan kissan. - pölöpölö1
seli seli kirjoitti:
Vapaaksi päästetyn kissan lahtaajia tässä ollaan, ei asiallisesti kiinni pidettävien kissojen! Vissi ero!
Te idiootit kissanpitäjät ette tampiot tajua sen katin irtipäästäessänne että se on tappokone ja se ei kuulu luontoon, ei edes päiväksi vapaaksi sinne laskettuna.
Lahtaan edelleen joka ikisen vapaana liikuskelevan kissan.Haista v------u! Meidän kissa KARKASI! Ei olla pidetty vapaana!
V------n varkautelainen VAJAKKI! - idiootit kuriin
seli seli kirjoitti:
Vapaaksi päästetyn kissan lahtaajia tässä ollaan, ei asiallisesti kiinni pidettävien kissojen! Vissi ero!
Te idiootit kissanpitäjät ette tampiot tajua sen katin irtipäästäessänne että se on tappokone ja se ei kuulu luontoon, ei edes päiväksi vapaaksi sinne laskettuna.
Lahtaan edelleen joka ikisen vapaana liikuskelevan kissan.Seli seli jos näen sinut joskus lahjtaamassa kissaa niin saat kyllä köniisi. Tuollainen vajakki joutaakin saada kunnon löylytyksen. Tiesitkö että karanneen kissan voi viedä myös eläinkotiin.
- Pelottaaaa
idiootit kuriin kirjoitti:
Seli seli jos näen sinut joskus lahjtaamassa kissaa niin saat kyllä köniisi. Tuollainen vajakki joutaakin saada kunnon löylytyksen. Tiesitkö että karanneen kissan voi viedä myös eläinkotiin.
Tämän ip-osoitteen haltija pitäisi selvittää pikimmiten. Todella uhkaavaa käytöstä. Onko sinulla aseita? Jos on, niin ei pitkään koska tuollaisilta ne ensimmäisenä käydään pois.
Ihan liikaa ollaan nähty väkivallantekoja täällä Varkaudessa, niin ennalta ehkäisevä toiminta on paras apu.
Pelottaa kun näitä näkyy riittävän täällä varkaudessa. Toivon että et tule kadulla vastaan ja viranomaiset ryhtyvät pikaisesti toimiin!! - idiootit kuriin
Pelottaaaa kirjoitti:
Tämän ip-osoitteen haltija pitäisi selvittää pikimmiten. Todella uhkaavaa käytöstä. Onko sinulla aseita? Jos on, niin ei pitkään koska tuollaisilta ne ensimmäisenä käydään pois.
Ihan liikaa ollaan nähty väkivallantekoja täällä Varkaudessa, niin ennalta ehkäisevä toiminta on paras apu.
Pelottaa kun näitä näkyy riittävän täällä varkaudessa. Toivon että et tule kadulla vastaan ja viranomaiset ryhtyvät pikaisesti toimiin!!Kyllä se on uhkaava käytöstä jos karanneilta kissoilta otetaan nirri sen siliän tien. Kyllä tuon eläimen rääkkäjän ip pitäisi selvittää. Minunpa ei ole ikinä pahemmin olla poliisien kanssa tekemisissä koska olen aika rauhallinen ihminen mutta jos joku viatonta eläintä rääkkää niin se on liikaa.
- Sekopäitä
Pelottaaaa kirjoitti:
Tämän ip-osoitteen haltija pitäisi selvittää pikimmiten. Todella uhkaavaa käytöstä. Onko sinulla aseita? Jos on, niin ei pitkään koska tuollaisilta ne ensimmäisenä käydään pois.
Ihan liikaa ollaan nähty väkivallantekoja täällä Varkaudessa, niin ennalta ehkäisevä toiminta on paras apu.
Pelottaa kun näitä näkyy riittävän täällä varkaudessa. Toivon että et tule kadulla vastaan ja viranomaiset ryhtyvät pikaisesti toimiin!!Pelottaaaa: hyväksyt siis eläinten kidutuksen? Oletko miten pitkään ajatellut moisia vai oletko jo paljon kiduttanut karanneita eläimiä? Siirrytkö seuraavaksi isompiinb elöimiin vai ihmisiin? Kyllä sinut täytyy saada psykiatrille juttelemaan ennen kuin menet liian pitkälle. Toivon että et tule kadulla vastaan ja viranomaiset ryhtyvät pikaisesti toimiin!!
- huiiii..
seli seli kirjoitti:
Vapaaksi päästetyn kissan lahtaajia tässä ollaan, ei asiallisesti kiinni pidettävien kissojen! Vissi ero!
Te idiootit kissanpitäjät ette tampiot tajua sen katin irtipäästäessänne että se on tappokone ja se ei kuulu luontoon, ei edes päiväksi vapaaksi sinne laskettuna.
Lahtaan edelleen joka ikisen vapaana liikuskelevan kissan.Joo, POLIISILLE ILMOITUS TÄSTÄ VIESTISTÄ! IP:n selvitys... Tiedä vaikka tyyppi seuraavaksi siirtyy koiriin, lapsiin, vanhuksiin tai johonkin pyöräilevään nuoreen tyttöön :(
JÄRKYTTÄVÄÄ!! - Pelottaa vieläkin
Sekopäitä kirjoitti:
Pelottaaaa: hyväksyt siis eläinten kidutuksen? Oletko miten pitkään ajatellut moisia vai oletko jo paljon kiduttanut karanneita eläimiä? Siirrytkö seuraavaksi isompiinb elöimiin vai ihmisiin? Kyllä sinut täytyy saada psykiatrille juttelemaan ennen kuin menet liian pitkälle. Toivon että et tule kadulla vastaan ja viranomaiset ryhtyvät pikaisesti toimiin!!
Kerrotko missä kohtaa otin kantaa kissoihin tai muihin elikoihin? Onko lukihäiriö, vai menetkö aina tunteiden varassa? Jos vastaan yksittäiseen viestiin, niin se ei tarkoita että olen samaa mieltä muiden viestien tai aloituksen kanssa.
En ole aloittaja, eikä minulla ole kissoja vastaan mikään. Omistampa jopa koiran, ehkä myös kissan jos ei olisi allergiaa.
Tyhmyyteen pitäisi myös saada hoitoa. Toivon että jonain päivänä myös sinä saat apua "ongelmaasi". - sekopäitä
Pelottaa vieläkin kirjoitti:
Kerrotko missä kohtaa otin kantaa kissoihin tai muihin elikoihin? Onko lukihäiriö, vai menetkö aina tunteiden varassa? Jos vastaan yksittäiseen viestiin, niin se ei tarkoita että olen samaa mieltä muiden viestien tai aloituksen kanssa.
En ole aloittaja, eikä minulla ole kissoja vastaan mikään. Omistampa jopa koiran, ehkä myös kissan jos ei olisi allergiaa.
Tyhmyyteen pitäisi myös saada hoitoa. Toivon että jonain päivänä myös sinä saat apua "ongelmaasi".Sinä olisit varmaan ensimmäisenä jonossa saamaan sitä lääkettä. Kirjoitin tuon viestin yhtä liioitellusti kuten sinä kirjoitit toiselle kirjoittajalle että pitää saada Ip selville jne muuta naurettavaa.
- ....................
sekopäitä kirjoitti:
Sinä olisit varmaan ensimmäisenä jonossa saamaan sitä lääkettä. Kirjoitin tuon viestin yhtä liioitellusti kuten sinä kirjoitit toiselle kirjoittajalle että pitää saada Ip selville jne muuta naurettavaa.
Käyppä varoittamassa onnioravaa, ettei saa vain puukosta kun vapaana liikkuu.. :/
- poliisin nettivinkki
huiiii.. kirjoitti:
Joo, POLIISILLE ILMOITUS TÄSTÄ VIESTISTÄ! IP:n selvitys... Tiedä vaikka tyyppi seuraavaksi siirtyy koiriin, lapsiin, vanhuksiin tai johonkin pyöräilevään nuoreen tyttöön :(
JÄRKYTTÄVÄÄ!!Sama kirjoittaja on sekoillut palstalla ennenkin, kirjoittajan tunnistaa noista lintuviittauksista. Aiemmista teksteistä on joskus ilmoitettu poliisille koska mukana oli aseviittauksia, ilmeisesti poliisi ei kuitenkaan tee asialle mitään. Kun Varkaus on seuraavan kerran taas valtakunnanuutisissa, niin eiköhän tämäkin viestiketju ja poliisin puuttumattomuus asiaan oteta esille. Lain mukaan poliisin on pakko tutkia, jos tutkintapyyntö tehdään. Tehkää joku muukin tällä kertaa ilmoituksia, helppoahan se on "ilmoita asiaton viesti" linkin takaa.
Vähintään aseluvan peruutus ihmiselle, joka ei erota villikissaa kesystä. Silloin on erämiestaidot sen verran heikot, että parempi pysyä pyssyistä erossa. - kierot kissaihmiset
idiootit kuriin kirjoitti:
Kyllä se on uhkaava käytöstä jos karanneilta kissoilta otetaan nirri sen siliän tien. Kyllä tuon eläimen rääkkäjän ip pitäisi selvittää. Minunpa ei ole ikinä pahemmin olla poliisien kanssa tekemisissä koska olen aika rauhallinen ihminen mutta jos joku viatonta eläintä rääkkää niin se on liikaa.
Hellanlettas sentään. Olette te varkautelaiset sitten pikkusieluja. Jos joku täällä laukoo kissojen lahtauksesta, on siinä mukana hitusen sarkasmia ja huumori-uhoa. Mutta: uhossa on asian ydin: kissa ON PETOeläin ja sillä siisti. Se tappaa kiduttamalla linnut ja muut pikku eläimet ja asia ei muuksi muutu. Te kissanomistajat, jotka päästätte lemmikkinne vapaaksi, olette pahimman luokan narsisteja ja k-päitä. Te viis veisaatte luonnoneläinten kärsimyksistä kissanne kynsissä vaan itsekkäästi puolustelette vielä elukkanne tekosia! TEISTÄ se TUTKINTAPYYNTÖ poliisille pitää tehdä, te rikotte luonnonvaraisten eläinten oikeutta olemassaoloon ja kesällä myös laissa säädettyä pesimärauhaa!
Mutta, ettehän te voi tunnustaa olevanne väärässä, kuten eivät narsistiset sairaat koiranomistajatkaan antaessaan elukkansa juosta vapaana ja purra lapsia ja eläimiä. - diudiu...
kierot kissaihmiset kirjoitti:
Hellanlettas sentään. Olette te varkautelaiset sitten pikkusieluja. Jos joku täällä laukoo kissojen lahtauksesta, on siinä mukana hitusen sarkasmia ja huumori-uhoa. Mutta: uhossa on asian ydin: kissa ON PETOeläin ja sillä siisti. Se tappaa kiduttamalla linnut ja muut pikku eläimet ja asia ei muuksi muutu. Te kissanomistajat, jotka päästätte lemmikkinne vapaaksi, olette pahimman luokan narsisteja ja k-päitä. Te viis veisaatte luonnoneläinten kärsimyksistä kissanne kynsissä vaan itsekkäästi puolustelette vielä elukkanne tekosia! TEISTÄ se TUTKINTAPYYNTÖ poliisille pitää tehdä, te rikotte luonnonvaraisten eläinten oikeutta olemassaoloon ja kesällä myös laissa säädettyä pesimärauhaa!
Mutta, ettehän te voi tunnustaa olevanne väärässä, kuten eivät narsistiset sairaat koiranomistajatkaan antaessaan elukkansa juosta vapaana ja purra lapsia ja eläimiä.Aamuläkkeet ottamatta? Toivottavasti kämppäsi täyttyy hiirillä ja rotilla.
- kissat lahtipenkkiin
diudiu... kirjoitti:
Aamuläkkeet ottamatta? Toivottavasti kämppäsi täyttyy hiirillä ja rotilla.
ja toivottavast kissa raapii sut kivan näköiseksi
- karkurit kiinni
Tänne kannattaa toimittaa kuvia irrallaan liikkuvista kissoista, ennemmin kuin ryhtyä mihinkään älyttömyyksiin omin päin:
http://www.karkurit.fi/
Kuvan otto ja havaintoilmoituksen teko ei ole iso vaiva. - kissa-mummo84
Tiesittekö, kissa on monen vanhuksen lohtu.
- ikävästi kävi
Aviisissa oli lukijan palstalla että joku oli käyny ampumassa kissan ojan penkalle kun omistajat ei ollu kotona. Liekö täälläkin kirjoitellu joka uhkaili ampumisella käyny toteuttamassa uhkauksen?
- aseet pois hulluilta
Ei taajamassa saa ampuilla, kannattais varmaan ilmoitella poliisille ihan yleisen turvallisuuden vuoksi.
- Pellervon tut
aseet pois hulluilta kirjoitti:
Ei taajamassa saa ampuilla, kannattais varmaan ilmoitella poliisille ihan yleisen turvallisuuden vuoksi.
Mielestäni lehdessä ei lukenu, missä tuo oli tapahtunu. Oli vain "ojan penkalla". Eli voi olla taajaman ulkopuolellakin. Enkä tiedä ampuma-aselaista ja missä saa ampua, kun en aseita omista.
- ilmoitusta tekemään!
Pellervon tut kirjoitti:
Mielestäni lehdessä ei lukenu, missä tuo oli tapahtunu. Oli vain "ojan penkalla". Eli voi olla taajaman ulkopuolellakin. Enkä tiedä ampuma-aselaista ja missä saa ampua, kun en aseita omista.
Jos aseella voi ampua naapuriin asti, ei sitä saa käyttää alueella. Joten vähän aseesta riippuen saattaa lähin naapuri olla liian lähellä. Taajamassa naapuri on aina niin lähellä, ettei edes ilma-aseilla voi räiskiä omalla pihalla.
Mikäli kissansa menettänyt tätä lukee, suosittelisin tutkintapyynnön tekemistä poliisille, kaiken varalta. Sillä saatatte pelastaa jopa ihmishenkiä, sillä tuollaisia tekevä on jollain tapaa henkisesti häiriintynyt eikä sovi aseenkantajaksi enää uusien aselakien pohjalta. Nykyäänhän aselupaan tulee soveltuvuustesti, jolla yritetään saada juuri tällaiset häiriköt pois. Yhtä lailla voi olla kyse luvattomastakin aseesta, jolloin tekijän kiinni saaminen olisi tosi iso juttu yleisen turvallisuuden suhteen. - fdhjfg
ilmoitusta tekemään! kirjoitti:
Jos aseella voi ampua naapuriin asti, ei sitä saa käyttää alueella. Joten vähän aseesta riippuen saattaa lähin naapuri olla liian lähellä. Taajamassa naapuri on aina niin lähellä, ettei edes ilma-aseilla voi räiskiä omalla pihalla.
Mikäli kissansa menettänyt tätä lukee, suosittelisin tutkintapyynnön tekemistä poliisille, kaiken varalta. Sillä saatatte pelastaa jopa ihmishenkiä, sillä tuollaisia tekevä on jollain tapaa henkisesti häiriintynyt eikä sovi aseenkantajaksi enää uusien aselakien pohjalta. Nykyäänhän aselupaan tulee soveltuvuustesti, jolla yritetään saada juuri tällaiset häiriköt pois. Yhtä lailla voi olla kyse luvattomastakin aseesta, jolloin tekijän kiinni saaminen olisi tosi iso juttu yleisen turvallisuuden suhteen.voi ilma-aseella räiskiä taajamassa omalla pihalla. ei ole ns. ruutiase. ite ammun tarkkuutta ja kävin poliisilaitokselta kysymässä. tietysti kun ei aiheuta muille vaaraa (kimmokkeet ja läpimenot)
- aselaki tiukemmaksi
Oikeastaan tämäkin tapaus kannattaisi toimittaa uutta aselakia valmistelevien ministerien tietoon. Nythän on mietitty totaalikieltoa aseiden säilytykseen kotona ja aseiden keskitettyä säilytystä esimerkiksi ampumaradoilla. Aseen saisi sitten käyttöön vain siksi aikaa kun sitä ampumaradalla tai metsästyksessä tarvitaan. Tässäkin voitaneen puhua yleisen vaaran aiheuttamisesta, joten selkeästi aseita ei pidä antaa ihmisille kotiin, kun niiden käytössä on tällaisia puutteita.
Metsästäjiä varmasti ketuttaa, mutta niinhän se aina menee että kun yksi mokaa niin kaikki kärsii. - Tää loppuu nopeesti
aselaki tiukemmaksi kirjoitti:
Oikeastaan tämäkin tapaus kannattaisi toimittaa uutta aselakia valmistelevien ministerien tietoon. Nythän on mietitty totaalikieltoa aseiden säilytykseen kotona ja aseiden keskitettyä säilytystä esimerkiksi ampumaradoilla. Aseen saisi sitten käyttöön vain siksi aikaa kun sitä ampumaradalla tai metsästyksessä tarvitaan. Tässäkin voitaneen puhua yleisen vaaran aiheuttamisesta, joten selkeästi aseita ei pidä antaa ihmisille kotiin, kun niiden käytössä on tällaisia puutteita.
Metsästäjiä varmasti ketuttaa, mutta niinhän se aina menee että kun yksi mokaa niin kaikki kärsii.Yksi mokaa :) Rattijuopot - Autot pois kaikilta, tai puukottajat- niin puukot pois :) Ei helvetti oletteko te aivan pimeitä hä !?
Tai sitten minä olen aivoton älykääpiö, koska en ymmärrä tätä höpötystä ja ainaista paapomista. Miksi ette ala vaatimaan kuoleman rangaistusta ihmishengen riistosta, koska tämä maailma on nyt vaan muuttunut oikeasti raaemmaksi.
Aseet ei tapa! Vaan se ihminen joka pitää asetta ja tappaminen on helvetin helppoa kun täällä oleva LAKI antaa vain "kukkasia" KUN teurastaa viattomia.
Tuomiona: 1-12 vuotta
Musta-äkkipikausuudet- tai muu selkeästi osoitettava hengenriisto.
Tuomiona: Sähkötuoli-Hirttäminen- uhriperheen valitsema keino.
Kaikki muu ihmishengen suoritettu teko tai rikollinentoimi!
Ja se olisi siinä!
- Kissat pois
on se vaan niin joutava elukka että siitä vaan .
- ewrewafewasdsasad
Kissat pois itse olet joutava..
- Huoh...
Ei kannata usko kaikkea mitä lehdessä lukee, varsinkaan Warkauden lehdessä...
- eipäs puolustella
Eipäs nyt vähätellä, poliisitutkinta käyntiin vaan! Tässä on nyt kyse paljon vakavammasta kuin pelkästään kissan ampumisesta. Yleisen vaaran aiheuttaminen ei ole pikku juttu.
Tai ehkäpä oletkin ampuja itse? Poliisi voisi selvittää viestisi alkuperän...
- Huoh...
Jep Jep, myrkytin varmaan myös Puurtilassa jokunen aika sitten ja samalla pissin sun aamumuroihin?
Koko LUKIJAN PALSTAN juttu haiskahtaa taas niin pahasti bullshitiltä. Ammuttu kissa tien penkalle? Ei edes paikkaa kerrota. Korkeintaan jäänyt auton alle ja siirretty syrjään, jos koko kissaa ollut edes olemassa...- ei ole erämieheksi
Kyllä se yleisöpalstan juttu sopi kaikkine yksityiskohtineen tosi hyvin niihin uhkauksiin, joita tälläkin palstalla on uhkailtu! Kyllähän nyt kissasta näkee, onko se ammuttu vai auton alle jäänyt. Mutta henkilön, joka ei osaa erottaa kesykissaa villikissasta on parempi pysyä erätouhuista kaukana.
Toivottavasti juttu selviää.
- Huoh...
Kyllä se suurin ongelma on kuitenkin typerät ihmiset, jotka laskevat kissansa vapaaksi. Tuollaisilta vastuuntunnottomilta ihmisiltä pitäisi kieltää oikeus omistaa mitään kotieläimia, jos eivät osaa pitää huolta lemmikeistään.
Kunnon sakot ja kissan huostaanotto voisi ehkä takoa jotain järkeä päähän. Tosin ei sekään taida kaikkiin tepsiä... - huoh...
Vielä suurempi ongelma on typerät ihmiset,jotka eivät siedä kissoja,niitä suloisia karvapalloja.Kunnon sakot,et oppisivat rakastamaan karvapalloja.Tosin ei sekään taida kaikkiin tepsiä...
- ei eläin syyllinen!
Kyllähän se kuitenkin on niin että eihän ihmiset laske koiriakaan vapaaksi ulos niin miksi sitten ulos vaan tarpeille ja ulkoilemaan.Onkohan kyse kuitenkin siitä tosiasiasta että koirat maksavat ja kissan saa useimmiten ilmaiseksi?Ei pidä syyllistää myöskään kissa asiassa eläintä jos omistajat on mukavuuden rakkaita ja ovi on helppo avata ja laskea eläin ulos.Itselläni on neljä kissaa enkä ikinä laskis heitä ulos vaan kyllä jätökset korjaan roskikseen.
- Huoh...
Jahas, täällä vastuuttomat typerykset ilmeisesti muiden nimimerkkien takaa viisastelevat.
No tuossapa vaikka Porvoon kaupungin ohjeistusta. Samat lait ja järjestyssäännöt ovat voimassa Varkaudessakin.
TERVEYDENSUOJELU OHJE Kissa
Irrallaan olevat kissat voivat aiheuttaa vahinkoa julkiselle ja yksityiselle omaisuudelle. Lisäksi kissojen jätökset muodostavat lasten leikkipaikoilla ja hiekkalaatikoissa terveysriskin, sillä lapset voivat saada eläinten jätöksistä loistartunnan. Eläimen omistaja on korvausvelvollinen lemmikkieläimen aiheuttamasta omaisuuden tärvelemisestä.
Eläimen omistajan on huolehdittava eläimen hyvinvoinnista ja eläimelle turvallisesta pitopaikasta sekä siitä, että eläin ulkoilee kytkettynä tai muutoin omistajansa valvonnassa. Irrallaan kulkevista kissoista säädetään mm. järjestyslaissa, eläinsuojelulaissa, metsästyslaissa sekä terveydensuojelulaissa. Rikoslaissa säädetään omaisuuden vahingoittamisesta sekä kotirauhan rikkomisesta.
Järjestyslain 27.6.2003/612 14 § mukaan kissa ei saa päästä kytkemättömänä
kuntopolulle tai muulle sen kaltaiselle juoksuradalle, eikä lainkaan yleisille uimarannoille, lasten leikkipaikaksi varatulle alueelle, toriaikana torille taikka yleiseen käyttöön kunnostetulle ladulle tai urheilukentälle, jollei se ole erikseen sallittua. Järjestyslain noudattamista valvoo poliisi. Eläinsuojelulaki velvoittaa kissanomistajaa järjestämään kissalleen turvallisen pitopaikan, josta kissan karkaamisvaara on mahdollisimman vähäinen. Kissan päästämistä
kuljeksimaan ilman valvontaa pidetään kissan heitteille jättämisenä.
Lemmikkieläimen heitteillejättö on asetuksella voimaansaatetun Lemmikkieläinten suojelua koskevan Eurooppalaisen yleissopimuksen nojalla kielletty. Eläinsuojelulain noudattamista valvovat kunnaneläinlääkäri, poliisi, ja kunnan terveystarkastaja. Jokaisella on oikeus ottaa omalta pihaltaan tavattu koditon tai eksynyt lemmikki kiinni. Lisätietoa löytöeläinten vastaanottopaikoista saa Porvoon kaupungin www-sivuilta hakusanalla Löytöeläimet. Jos kissan omistaja on tiedossa, tulee kissa palauttaa suoraan omistajalleen.
Alueen tai kiinteistön omistaja saa tappaa villiintyneen kissaAlueen tai kiinteistön omistaja saa tappaa villiintyneen kissan metsästyslain nojalla. Lopettaminen saadaan tehdä vain eläinsuojelulain nojalla hyväksytyllä tavalla. Taajamassa tarvitaan ampuma-aseen käyttöön poliisin lupa. Villiintyneiden kissojen
voidaan myös katsoa olevan terveydensuojelulain 31 §:n tarkoittamia vahinkoeläimiä, joiden hävittämiseen kiinteistön omistaja tai haltija voidaan tarvittaessa velvoittaa terveydensuojelulain nojalla. Loukkuja eksyneiden tai villiintyneiden kissojen kiinnisaamiseksi saa lainata Porvoon kaupungin terveydensuojelusta tai Porvoonseudun Eläinsuojeluyhdistykseltä.
Porvoon kaupunki, Terveydensuojelu- Huoh...
Oikeasti rakastan kissoja,mutta tää nykyinen lääkitykseni aiheuttaa välillä pakkomielteitä.Kuten esim,että vihaisin muka kissoja. Toivottavasti saan uudet lääkkeet.
- Huoh...
Huoh... kirjoitti:
Oikeasti rakastan kissoja,mutta tää nykyinen lääkitykseni aiheuttaa välillä pakkomielteitä.Kuten esim,että vihaisin muka kissoja. Toivottavasti saan uudet lääkkeet.
Aika heikkoa sulta. Taitaa vieraan nimimerkin takaa se eläinsuojelulakia rikkova typerys älähtää, johon kalikka kolahtaa....
Ip:t talteen, niin tietää viranomaisille ilmoittaa kissan heitteelle jätöstä.... :) - Huoh...
Huoh... kirjoitti:
Aika heikkoa sulta. Taitaa vieraan nimimerkin takaa se eläinsuojelulakia rikkova typerys älähtää, johon kalikka kolahtaa....
Ip:t talteen, niin tietää viranomaisille ilmoittaa kissan heitteelle jätöstä.... :)Aika heikkoa sulta. Taitaa vieraan nimimerkin takaa se eläinsuojelulakia rikkova typerys älähtää, johon kalikka kolahtaa....
lp:t talteen, niin tietää viranomaisille ilmoitaa kissan heitteelle jätöstä.... :)
- vinkki:
Tehkää siitä turkis, vaikkapa kaulus.
- Huoh...
Mistä pitäisi tehdä turkis.? En ymmärrä.
- Huoh...
Huoh... kirjoitti:
Mistä pitäisi tehdä turkis.? En ymmärrä.
En ymmärrä mitään muutakaan...
- Ja, on helppoo
Huoh... kirjoitti:
En ymmärrä mitään muutakaan...
Ja taas tyhjänpäiväisiä lakeja
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012092416116332_uu.shtml
Tosin, kukaa ei tule onnistumaan, , , aseet varastetaan tai tehdään itse seuraavaksi.
Kunnon mainokset, jos tapat kuolet itsekin, , nostaa kummasti harkinta kykyä!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k375106- 823636
- 353026
- 612995
- 102916
Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t562353- 411838
Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!
Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….91780- 181721
Kiusaaja otti yhteyttä, mitä tekisit?
Minulle kävi näin pari kk sitten. Olin aluksi todella ystävällinen. Sanoin, että olin jo unohtanut jne. Asia jäi vai1391698