... se, että Angel of Darkness haukutaan joka ikisessä arvostelussa maan rakoon. Voi että minua KETUTTAA!
-----
Pelit-lehden arvostelu:
Turha edes ingressissä väistellä: kuudes Tomb Raider on sarjan huonoin peli ja mikä pahinta, The Angel of Darknessin lupaava runko on pilattu pienellä vaivalla.
Tomb Raider -arvostelut pitää aloittaa samalla kaavalla ja muistuttaa, että vielä vuonna 1996 Core Designin Tomb Raider oli jotain erilaista. Hormoneja verenkiertoon syöksevä sankaritar, indianajonesmainen aarteenmetsästys, akrobaattinen animaatio yhdistettynä balettimaiseen taisteluun olivat kaikki paitsi uusia, myös toimivia ideoita.
Core Design työsti kuudetta ja tuoreinta Tomb Raider -toimintaseikkailua neljä vuotta ja kauppojen hyllyihin peli tungettiin lopputulosta kokeilematta. Vain tämä voi selittää pelihahmon ohjattavuuden, tai sen puutteen. Kontrollit eivät ole surkeat, ne ovat sanoinkuvaamattoman kauheat.
Ennen Laraa moitittiin liiasta silikonipitoisuudesta. Nyt hän on käynyt rintojen pienennysleikkauksessa, mutta samassa operaatiossa Laraan asennettiin miljoona eri suuntaan satunnaisesti vetävää vieteriä ja kuminauhaa. Kun Laraa joutuu asettelemaan 40 sekuntia tikapuiden alapäähän kiipeämistä varten, Gandhikin turvautuisi väkivaltaan.
Tunnelma on aikaisempien osien Indiana Jones -henkisiä seikkailuja synkempi ja tyyli modernimpi. Corella on selvästi pyritty Splinter Cellin tekniseen ja kovaan henkeen, tosin Laran hiipimisosuudet ovat yhdentekeviä ja huonosti tehtyjä. Vaikka Laraa epäillään kliseisesti murhasta, tarina on pelin valopilkkuja. Juoni etenee kiehtovasti ja käänteitä riittää.
Splinter Cell -vaikutteet näkyvät myös miljöissä, joissa neiti Croft palaa ulkoa sisätiloihin. Pelimaisemat ovat suhteellisen onnistuneita ja teknisesti pätevää työtä. Tai siis olisivat, mikäli Lara kulkisi niissä kuten pitäisi. Kun Lara suostuu 156. yrittämällä nousemaan oikean laatikon päälle, pelaaja ei tiedä, mitä tekisi: katuisiko rahojensa menemistä hukkaan, itkisikö verisiä kyyneleitä vai ostaisiko lentolipun Englantiin ja kävisi vetämässä julkaisuluvan antajaa turpiin.
Ja sitten ladataan...
Hiipimisen lisäksi kaikki muutkin uudistukset ovat jääneet puolitiehen. Mukana on hieman roolipelielementtejä. Kun Lara esimerkiksi tulee oven luokse, hän ei välttämättä jaksa sitä heti avata. Kun neiti suorittaa onnistuneen tempauksen jossakin muualla, hänen voimansa lisääntyvät ja ovi aukeaa. Idea ei ole hölmö, vain hölmöhkö, eikä tuo pelaamiseen mitään ylimääräistä iloa.
Lara voi myös keskustella ihmisten kanssa ja valita kommenttinsa parista valmiista vaihtoehdosta, vaikkei valinnoilla mitään tekemistä etenemisen kanssa näyttänyt olevan. Puheanimaatiot ovat mallia puu- tai pallinaama.
Lara osaa taistella myös ilman aseita, mutta käytännössä taistelu on pelkkää ristinapin hakkaamista. Lara tekee sitten automaattisesti temppunsa ja roisto on pian maassa. Missä pihvi?
Viimeinen naula Lara Croftin arkkuun ovat latausajat. Lataustaukoja riittää varsinkin kaupungin kaduilla kävellessä. Kun oikeaa etenemispaikkaa pitää aina vähän etsiä, sama alue voidaan ladata parin minuutin välein.
Jotta arvostelu ei menisi liian synkäksi, annettakoon pisteitä kelvollisista puzzleista. Myös musiikit ovat kaikessa tunnelmallisuudessaan ja mahtipontisuudessaan erinomaisia. Harmi vain, että sinfoniaorkesterin voimin äänitetty musiikki menee hukkaan näin huonossa pelissä.
Jos Lara Croft olisi nykyisen kaltainen, mutta ohjattavuus toimisi kuten pitäisi, pisteitä tulisi lähes 80. Lara Croft: The Angel of Darkness on kuitenkin pitkästä kehitysajastaan ja lukuisista viivästymisistään huolimatta edelleen pahasti keskeneräinen.
Lopuksi hyvät uutiset. Eidos on antanut seuraavan Tomb Raiderin kehitystyön Crystal Dynamicsille. Eivät he voi ainakaan Corea huonommin onnistua. Angel of Darkness on kolmeosaisen kirjan aloitusjakso ja toisen osan luvataan ilmestyvän 30.6.2005. Darkness-vauhdilla se tarkoittaa parhaimmillaankin joulua 2006.
Arvosana: 55
-----
Peliplaneetan arvostelu:
Ensimmäinen Tomb Raider oli aikoinaan todellinen tapaus pelimaailmassa ja sen myötä syntyi käytännössä kokonaan uusi 3D-toimintaseikkailujen tyylilaji. Kyseessä oli niin tekniseltä toteutukseltaan kuin pelimekaniikaltaankin uskomattoman onnistunut teos, ja se räjäytti - ehkä hieman yllättäenkin - koko potin. Eidoksen rahasampo oli syntynyt ja firman päättäjien silmissä alkoivat taalan kuvat pörrätä vähän liiankin tiukkaan tahtiin. Jatko olikin helppo ennustaa...
Pelistä väännettiin äkäseen pari jatko-osaa, joissa alkuperäisen pelin seikkailulliset elementit ja mielenkiintoiset kentät oli kuitenkin unohdettu ja tilalle oli ängetty aivan liikaa suoraviivaista toimintaa. Myöhemmin Lara Crofin mediaseksikkyys on lyönyt sitten totaalisesti yli äyräiden ja tätä turkoosiin toppiin ahdettua über-typsyä on saanut nähdä ihan tarpeeksi niin lehtien sivuilla, elokuvateattereiden kankailla kuin oikeastaan ihan missä tahansa mihin katseensa kääntää.
Parin flopahtavan jatko-osan jälkeen Eidoksen ote parani hetkeksi ja sarjassa palattiin enemmän alkuperäiseen konseptiin, mutta tuoreiden ideoiden puutteessa Tomb Raideria alkoi vaivata paikoillaan junnaavuus ja itsensä toisto. Uuden sukupolven konsolien tullessa markkinoille, päätti Eidos pistää neiti Croftin seikkailut oikein kunnolla remonttiin niin graafisesti kuin sisällöllisestikin. Tuloksena syntyi pitkän odottelun jälkeen Lara Croft - Tomb Raider: The Angel of Darkess, jonka tavoite on olla - kuten nimestäkin voi helposti päätellä - synkempi, vakavampi ja enemmän aikuiseen makuun. Myös seikkailullisuutta on pyritty entisestään korostamaan lisäämällä peliin trendikkäästi "roolipelielementtejä", mahdollisuus hiippailuun ja äänettömään lähitaisteluun, sekä monipuolistamalla Laran vuorovaikutusta ympäristöönsä.
Homma ei kuitenkaan toimi oikein millään osa-alueella ja lopputulos on kaikista uudistuksista huolimatta - tai juuri niiden takia - aivan kaamea. Splinter Cellin tyylinen hiiviskely, varjoissa kyttääminen ja vihollisten äänetön tappaminen eivät vain yksinkertaisesti sovi Lara Croftin räiskyvän rehtiin imagoon. Aikaisemmin lähinnä erilaisia elikoita, yliluonnollisia hirviöitä ja korkeintaan pahoja roistoja jossain ummehtuneissa luolastoissa telonut Lara tappaa nyt kylmäverisesti ja aivan järjettömästi museon vartijoita, poliiseja ja muita täysin viattomia sivustakatsojia, jotka vain sattuvat hankaloittamaan olemassaolollaan tavoitteiden saavuttamista. Kaiken lisäksi hidastempoinen hiippailu syö ikävästi reipaan vauhdikasta seikkailullisuutta ja pelin tempo laantuu usein junnaavaksi.
Myös kaikki muu peliin ympätty uusi sisältö tuntuu lähinnä hirveällä kiireellä päälle sivellyltä (pilaantuneelta) kuorrutukselta. Sankarittaren lisääntynyt interaktio pelimaailman kanssa tarkoittaa lähinnä pelaajan mahdollisuutta availla laatikoita ja komeroita ylimääräisten ensiapupakkausten tai luotien toivossa. Peliin on ängetty väkisin myös seikkailupeleistä tuttuja monivalintakeskusteluja, jotka ovat kaikessa turhuudessaan vain ylimääräistä painolastia muutenkin raskassoutuisessa pelissä. Valinnat eivät useimmiten vaikuta oikein mihinkään, mitä nyt muutamassa harvassa poikkeuksessa väärästä vastauksesta voi lähteä henki tai seuraava ongelma olla astetta kinkkisempi.
"Roolipelielementtejä" edustaa Laran ominaisuuksien kehittyminen pelin edetessä. Valitettavasti homma on toteutettu yhtä suurella pieetillä kuin edellä mainitut monivalintakeskustelutkin. Joskus ovea avatessa tai vaikkapa laatikkoa siirtäessä sankaritar voi vinkua, ettei ole tarpeeksi vahva näin vaativaan hommaan, jolloin pelaajan täytyy pelissä edetäkseen suorittaa jokin ennalta määrätty toimi, esimerkiksi tietyn vivun vääntäminen. Tämän tehtyään voima kasvaa pykälällä ja homma pääsee taas etenemään omassa tiukassa lineaarisuudessaan. Toki Lara sitten pystyy roikkumaan kielekkeillä entistä kauemmin ja hyppäämään pidemmälle, mutta todellisuudessa kyse on vain keinotekoisesta etenemisen rajoittamisesta, joka lähinnä ärsyttää pelaajaa. Hyvä idea sinänsä, mutta toteutus mättää.
Yleisiltä tapahtumiltaan The Angel of Darkness onkin sitten ihan perinteistä Tomb Raideria, eli ravataan pitkin erilaisia kenttiä ampuen vihulaisia ja ratkoen kevyitä ongelmia sekä etsien moninaisten akrobaattisten liikkeiden avulla etenemisreittiä vaikeakulkuisessa maastossa. Vaikka tapahtumapaikat ovatkin vaihtelevia ja mielenkiintoisiakin, on tasosuunnittelu enimmäkseen melko ankeaa, eikä aikaisempien Tomb Raiderien fiilikseen ylletä kuin paikoin. Vaikka joukossa on muutamia helmiäkin, on suurin osa kentistä rajoittuneen tylsiä, keinotekoisesti pitkitettyjä ja suoraviivaisia temppuratoja täynnä väkisin keksittyjä tuskaongelmia joista selviämistä voi parhaimmillaan joutua yrittämään kymmeniä kertoja, jolloin puolestaan pelin pitkät latausajat pääsevät hyvin oikeuksiinsa.
Juoni on pykälän perus-Tombbia moniulotteisempi, mutta samanlaiseksi muinaisjäänteiden metsästykseksi sekin äityy pelin kieltämättä erilaisen mutta tuskaisan hidastempoisen alun jälkeen. Vanhan mentorinsa murhasta syytettynä Lara pakenee poliisia samalla seuraten vanhoja ja mystisiä tauluja metsästävää alkemistia. Tietty juoneen sitten punoutuu oman maineen puhdistamista, hämärä kultti ja yliampuvaa pahuuden maailmanvalloitusta, joten "juonenkäänteitä" ja "yllätyksiä" on luvassa. Yritystä on siis ollut, mutta aikaisempien osien Indyistä kopioitu hurtti kieli poskessa -meininki loistaa poissaolollaan ja seikkailusta jää ankean ylivakava olo.
Sujuvat kontrollit ja lähes virheetön pelattavuus ovat aina olleet yksi Tomb Raiderien kiitellyimmistä ominaisuuksista ja kissamaisen notkean sankarittaren juoksuttaminen on aina ollut sekä helppoa että hauskaa. Jostain käsittämättömästä syystä hyväksi havaittu systeemi on vedetty nyt uusiksi ja pöpelikköön menee oikein rytinällä. Vaikka homma periaatteessa toimii pitkälti totuttuun tapaan ja liikkeetkin ovat enimmäkseen tuttuja, on Laran juoksentelua pehmennetty liikaa, eikä ruudun alareunassa tököttävä tyttö reagoi enää pelaajan käskyihin vanhaan tapaan. Tatsista on saatu jotenkin jähmeän tönkkö ja tukkoinen, eikä haluttuun paikkaan juokseminen tai hyppääminen tahdo onnistua millään kun komennot laahaavat omituisesti perässä. Paikallaan kääntyminenkin tuntuu välillä yhtä helpolta kuin lentotukialuksen taskuparkkeeraus.
Hiiritukeakin on yritetty peliin vääntää, mutta homma on jätetty puolitiehen, eikä viritelmästä ole mitään hyötyä - päin vastoin. Pelkkä näppis saa siis luvan riittää, sillä pädiäkään en saanut pelissä toimimaan, tiedä sitten onko se edes mahdollista. Epämääräisen heiluva pelikamera ei helpota muutenkin kamalaa pelattavuutta lainkaan ja joissain huoneissa käytettävä Resident Evil -tyylinen kiiteä kamerakulma tekee pelaamisesta näkövinkkelin mukaan vaihtuvien kontrollien vuoksi juuri niin hankalaa kuin voisi kuvitellakin.
Kontrolleissa on yleisen jähmeyden lisäksi muutenkin omituisia epäloogisuuksia: esimerkiksi turvakamerakuvasta poistutaan painamalla kyykistymisnappia, ovien koodinäppäimistökuvasta häivytään hiipimisnapilla, menuissa puolestaan toimii esc-näppäin ja niin edelleen. Järkevää?
Järkevästä puhuttaessa tulee väkisinkin mieleen pelin vastukset ja niiden älykkyys. Tai oikeastaan sen puute. Vihollisten aivoitukset kirvoittavat parhaimmillaankin säälinsekaista naurua, mutta kunnolla vauhtiin päästessään ne yksinkertaisesti vain seisovat paikallaan ja möllöttävät horisonttiin vaikka kuinka ropisisi lyijyä syliin. Ei voi kuin ihmetellä miten näin buginen koodi on voinut päästä lopulliseen myyntiversioon.
Eivätkä pelin bugit todellakaan rajaudu vain nuhaiseen tekoälyyn, vaan olisi oikeastaan helpompaa luetella ne harvat pikkuasiat mitkä pelissä toimivat ilman ongelmia. Eniten harmaita hiuksia tuottaa pelin grafiikkamoottori, joka on aivan järkyttävää sontaa. Kamera uppoutuu tuon tuosta kenttägeometriaan tai Laran sisään, tekstuurit vilkkuvat, seinät katoilevat ja polygonit hyppivät vähän minne sattuu, eivätkä väritkään aina ole sitä mitä pitäisi. Joskus ruutu jää kokonaan mustaksi kun tietyt resoluutiot, tehosteet tai niiden yhdistelmät eivät jostain hämärästä syystä toimi lainkaan. Menut eivät päivitä itseään välillä ollenkaan, fontit sekoavat ja pelaaja saa korvakuulolla pohtia milloin mikäkin kohta on valittuna. Usein peli hyppää tylysti takaisin työpöydälle pelaajan siirtyessä pelistä päävalikkoon. Peli myös jumiutui kerta toisensa jälkeen heti ensimmäisen kentän loputtua, mutta tämän ongelman muuten onneton päivitys sentään poisti.
Kaiken lisäksi grafiikan piirtovauhti hyytyy aika ajoin nollaan ruutuun sekunnissa täysin kuvaputkella näkyvistä tapahtumista riippumatta. Huonosti teksturoituun, kulmikkaaseen ja muutenkin vaisuun ulkoasuun nähden peli pyörii aivan järkyttävän huonosti. Peli on testattu useilla, testikonettanikin huomattavasti tehokkaammilla laitteilla samoin tuloksin, joten kyseessä ei ole konekohtainen ongelma.
Jotenkin mitättömästä visuaalisesta annista positiivisena jäi mieleen Laran sujuva ja entistäkin monipuolisempi animaatio ja sirosti mallinnettu vartalo, jossa on vihdoinkin keskitytty muuhunkin kuin "niihin". Neidin rintavarustusta ei ole luojan kiitos enää tähän osaan suurennettu, mutta jotain lievää hernepussifysiikkaa niihin on sentään lisäilty.
Äänipuolella Tomb Raider: The Angel of Darkness sentään loistaa. Musiikki on hyvin tilanteisiin sopivaa, rikkaat ja tunnelmalliset taustaäänet saavat muuten kököt maisemat tuntumaan edes hieman elävämmiltä ja ääninäyttelykin on enimmäkseen ihan kuunneltavaa. Silti kunnialla hoidettu äänipuoli on laiha lohtu muuten näin surkeassa pelissä.
Coren fokus on selkeästi päässyt herpaantumaan pahasti uusimman Tomb Raiderin valmistuksen aikana. Ilmeisesti porukka ei ole oikein tiennyt mitä peliltä haluavat ja mihin suuntaan sarjaa tulisi kehittää. Trendejä ja muita menestyspelejä kopioiden Laran seikkailuja on lähdetty viemään aivan väärään suuntaan ja letkeästä toimintatasohyppelystä on tehty enemmänkin vakava toimintaseikkailu. Myös sankarittaren imagoa on menty viilaamaan liian ankaralla kädellä, eikä vakavampi ja synkempi Lara enää yhtäkkiä olekaan niin onnistunut pelihahmo kuin ennen.
Projektissa on selvästi ollut suuria ongelmia ja ilmeisesti pelitiimiltä on itseltäkin jossain vaiheesa loppunut usko kesken, sillä uusin Tomb Raider on selvästi pistetty täysin keskeneräisenä ja pahasti bugisena markkinoille. Eidokselle Tomb Raiderin franchise on tietenkin lähes korvaamaton, eikä se kauan katsele tämän laatutason räpellystä joka mustaa koko tuotteen imagon. Jatko-osien oikeudet onkin siirretty pois Corelta yhdysvaltalaiselle Crystal Dynamicsille. Toivottavasti siellä homma hanskataan paremmin.
Tällaisenaan The Angel of Darkess on pelattavuuden rajamailla, eikä sitä voi suositella kenellekään. Muutamalla isolla päivityksellä siitä voisi saada edes pelisarjan faneille siedettävän kokonaisuuden, mutta ainakin näillä näkymin se kannattaa jättää ostamatta.
Arvosana: 59
-----
Eivätkö arvostelijat ymmärrä sitä, että Tomb Raiderin KUULUUKIN OLLA Tomb Raider? Miksi he aina jankuttavat sitä, että Tomb Raiderit muistuttavat toisiaan? TOMB RAIDER = TOMB RAIDER, miksi sen jatko-osien pitäisi erota siitä niin totaalisesti? Ilmeisesti kriitikot odottavat, että Corelta tulisi Tomb Raider -peli, jossa päähahmona olisi viisimetrinen mies, jolla olisi vaaleanpunainen, maahan asti ulottuva tukka, metrin pituiset kynnet ja torahampaat, ja joka pystyisi syöksemään suustaan vihreää limaa. Ja tämä huiskelo sitten seikkailisi vaaleanpunaisessa ihmemaassa hattarapilvien keskellä ja ampuisi keltaisia mutantteja. Eikun ei, jo ensimmäisessä Tomb Raiderissahan ammuttiin, ei jatko-osassa saa enää olla ampumista! Sehän muistuttaa liikaa ensimmäistä osaa! Hohhoijaa.
Toisekseen, grafiikka. Näyttäkääpä minulle jokin toinen peli, jossa olisi yhtä kaunis, yksityiskohtainen ja silmiä hivelevä grafiikka kuin Angel of Darknessissa.
Angel of Darknessissa on uskomaton tunnelma. Uskomaton. Tottahan on se, että kontrollien hiominen on jätetty puolitiehen, mutta JOKA IKINEN, jolta olen kysynyt, on ilmoittanut tottuneensa Angel of Darknessin kontrolleihin pienen totuttelun jälkeen. Arvostelijat vain ovat niin idiootteja, etteivät edes yritä opetella, hieman vain kokeilevat ja sitten tuomitsevat kymmenen minuutin pelisession jälkeen. Tyhmiä, tyhmiä, tyhmiä. Naurettavia idiootteja, joille merkitsee jotain vain raha ja kunnia. *syvää halveksuntaa*
Tätä voisi jatkaa loputtomiin. Arvostelijat ovat ääliöitä. Ja tiedättekö, miksi he haukkuvat Angel of Darknessia? Siksi, että heitä ärsyttää se, että Tomb Raider on niin suosittu ja ylistetty. Heitä kuvottaa, että jotakin asiaa ylistetään niin paljon, ja ihmiset pitävät siitä niin paljon. He TIETÄVÄT, että Tomb Raider on täydellinen. He joutuvat sen itsekin myöntämään. Mutta sitten kun tekijöiltä tulee markkinoille hieman virheellisempi tuote, heidän silmissään välähtää: "Hahaa! Vihdoinkin tämä täydellinen teki virheen!" Ja sitten haukutaan oikein paatoksella ja hurmiossa sitä virheellistä tuotetta ja saadaan siitä ties mitä kiksejä ja orgasmeja.
On se niin väärin.
-----
Pelit-lehden arvostelu:
Turha edes ingressissä väistellä: kuudes Tomb Raider on sarjan huonoin peli ja mikä pahinta, The Angel of Darknessin lupaava runko on pilattu pienellä vaivalla.
Tomb Raider -arvostelut pitää aloittaa samalla kaavalla ja muistuttaa, että vielä vuonna 1996 Core Designin Tomb Raider oli jotain erilaista. Hormoneja verenkiertoon syöksevä sankaritar, indianajonesmainen aarteenmetsästys, akrobaattinen animaatio yhdistettynä balettimaiseen taisteluun olivat kaikki paitsi uusia, myös toimivia ideoita.
Core Design työsti kuudetta ja tuoreinta Tomb Raider -toimintaseikkailua neljä vuotta ja kauppojen hyllyihin peli tungettiin lopputulosta kokeilematta. Vain tämä voi selittää pelihahmon ohjattavuuden, tai sen puutteen. Kontrollit eivät ole surkeat, ne ovat sanoinkuvaamattoman kauheat.
Ennen Laraa moitittiin liiasta silikonipitoisuudesta. Nyt hän on käynyt rintojen pienennysleikkauksessa, mutta samassa operaatiossa Laraan asennettiin miljoona eri suuntaan satunnaisesti vetävää vieteriä ja kuminauhaa. Kun Laraa joutuu asettelemaan 40 sekuntia tikapuiden alapäähän kiipeämistä varten, Gandhikin turvautuisi väkivaltaan.
Tunnelma on aikaisempien osien Indiana Jones -henkisiä seikkailuja synkempi ja tyyli modernimpi. Corella on selvästi pyritty Splinter Cellin tekniseen ja kovaan henkeen, tosin Laran hiipimisosuudet ovat yhdentekeviä ja huonosti tehtyjä. Vaikka Laraa epäillään kliseisesti murhasta, tarina on pelin valopilkkuja. Juoni etenee kiehtovasti ja käänteitä riittää.
Splinter Cell -vaikutteet näkyvät myös miljöissä, joissa neiti Croft palaa ulkoa sisätiloihin. Pelimaisemat ovat suhteellisen onnistuneita ja teknisesti pätevää työtä. Tai siis olisivat, mikäli Lara kulkisi niissä kuten pitäisi. Kun Lara suostuu 156. yrittämällä nousemaan oikean laatikon päälle, pelaaja ei tiedä, mitä tekisi: katuisiko rahojensa menemistä hukkaan, itkisikö verisiä kyyneleitä vai ostaisiko lentolipun Englantiin ja kävisi vetämässä julkaisuluvan antajaa turpiin.
Ja sitten ladataan...
Hiipimisen lisäksi kaikki muutkin uudistukset ovat jääneet puolitiehen. Mukana on hieman roolipelielementtejä. Kun Lara esimerkiksi tulee oven luokse, hän ei välttämättä jaksa sitä heti avata. Kun neiti suorittaa onnistuneen tempauksen jossakin muualla, hänen voimansa lisääntyvät ja ovi aukeaa. Idea ei ole hölmö, vain hölmöhkö, eikä tuo pelaamiseen mitään ylimääräistä iloa.
Lara voi myös keskustella ihmisten kanssa ja valita kommenttinsa parista valmiista vaihtoehdosta, vaikkei valinnoilla mitään tekemistä etenemisen kanssa näyttänyt olevan. Puheanimaatiot ovat mallia puu- tai pallinaama.
Lara osaa taistella myös ilman aseita, mutta käytännössä taistelu on pelkkää ristinapin hakkaamista. Lara tekee sitten automaattisesti temppunsa ja roisto on pian maassa. Missä pihvi?
Viimeinen naula Lara Croftin arkkuun ovat latausajat. Lataustaukoja riittää varsinkin kaupungin kaduilla kävellessä. Kun oikeaa etenemispaikkaa pitää aina vähän etsiä, sama alue voidaan ladata parin minuutin välein.
Jotta arvostelu ei menisi liian synkäksi, annettakoon pisteitä kelvollisista puzzleista. Myös musiikit ovat kaikessa tunnelmallisuudessaan ja mahtipontisuudessaan erinomaisia. Harmi vain, että sinfoniaorkesterin voimin äänitetty musiikki menee hukkaan näin huonossa pelissä.
Jos Lara Croft olisi nykyisen kaltainen, mutta ohjattavuus toimisi kuten pitäisi, pisteitä tulisi lähes 80. Lara Croft: The Angel of Darkness on kuitenkin pitkästä kehitysajastaan ja lukuisista viivästymisistään huolimatta edelleen pahasti keskeneräinen.
Lopuksi hyvät uutiset. Eidos on antanut seuraavan Tomb Raiderin kehitystyön Crystal Dynamicsille. Eivät he voi ainakaan Corea huonommin onnistua. Angel of Darkness on kolmeosaisen kirjan aloitusjakso ja toisen osan luvataan ilmestyvän 30.6.2005. Darkness-vauhdilla se tarkoittaa parhaimmillaankin joulua 2006.
Arvosana: 55
-----
Peliplaneetan arvostelu:
Ensimmäinen Tomb Raider oli aikoinaan todellinen tapaus pelimaailmassa ja sen myötä syntyi käytännössä kokonaan uusi 3D-toimintaseikkailujen tyylilaji. Kyseessä oli niin tekniseltä toteutukseltaan kuin pelimekaniikaltaankin uskomattoman onnistunut teos, ja se räjäytti - ehkä hieman yllättäenkin - koko potin. Eidoksen rahasampo oli syntynyt ja firman päättäjien silmissä alkoivat taalan kuvat pörrätä vähän liiankin tiukkaan tahtiin. Jatko olikin helppo ennustaa...
Pelistä väännettiin äkäseen pari jatko-osaa, joissa alkuperäisen pelin seikkailulliset elementit ja mielenkiintoiset kentät oli kuitenkin unohdettu ja tilalle oli ängetty aivan liikaa suoraviivaista toimintaa. Myöhemmin Lara Crofin mediaseksikkyys on lyönyt sitten totaalisesti yli äyräiden ja tätä turkoosiin toppiin ahdettua über-typsyä on saanut nähdä ihan tarpeeksi niin lehtien sivuilla, elokuvateattereiden kankailla kuin oikeastaan ihan missä tahansa mihin katseensa kääntää.
Parin flopahtavan jatko-osan jälkeen Eidoksen ote parani hetkeksi ja sarjassa palattiin enemmän alkuperäiseen konseptiin, mutta tuoreiden ideoiden puutteessa Tomb Raideria alkoi vaivata paikoillaan junnaavuus ja itsensä toisto. Uuden sukupolven konsolien tullessa markkinoille, päätti Eidos pistää neiti Croftin seikkailut oikein kunnolla remonttiin niin graafisesti kuin sisällöllisestikin. Tuloksena syntyi pitkän odottelun jälkeen Lara Croft - Tomb Raider: The Angel of Darkess, jonka tavoite on olla - kuten nimestäkin voi helposti päätellä - synkempi, vakavampi ja enemmän aikuiseen makuun. Myös seikkailullisuutta on pyritty entisestään korostamaan lisäämällä peliin trendikkäästi "roolipelielementtejä", mahdollisuus hiippailuun ja äänettömään lähitaisteluun, sekä monipuolistamalla Laran vuorovaikutusta ympäristöönsä.
Homma ei kuitenkaan toimi oikein millään osa-alueella ja lopputulos on kaikista uudistuksista huolimatta - tai juuri niiden takia - aivan kaamea. Splinter Cellin tyylinen hiiviskely, varjoissa kyttääminen ja vihollisten äänetön tappaminen eivät vain yksinkertaisesti sovi Lara Croftin räiskyvän rehtiin imagoon. Aikaisemmin lähinnä erilaisia elikoita, yliluonnollisia hirviöitä ja korkeintaan pahoja roistoja jossain ummehtuneissa luolastoissa telonut Lara tappaa nyt kylmäverisesti ja aivan järjettömästi museon vartijoita, poliiseja ja muita täysin viattomia sivustakatsojia, jotka vain sattuvat hankaloittamaan olemassaolollaan tavoitteiden saavuttamista. Kaiken lisäksi hidastempoinen hiippailu syö ikävästi reipaan vauhdikasta seikkailullisuutta ja pelin tempo laantuu usein junnaavaksi.
Myös kaikki muu peliin ympätty uusi sisältö tuntuu lähinnä hirveällä kiireellä päälle sivellyltä (pilaantuneelta) kuorrutukselta. Sankarittaren lisääntynyt interaktio pelimaailman kanssa tarkoittaa lähinnä pelaajan mahdollisuutta availla laatikoita ja komeroita ylimääräisten ensiapupakkausten tai luotien toivossa. Peliin on ängetty väkisin myös seikkailupeleistä tuttuja monivalintakeskusteluja, jotka ovat kaikessa turhuudessaan vain ylimääräistä painolastia muutenkin raskassoutuisessa pelissä. Valinnat eivät useimmiten vaikuta oikein mihinkään, mitä nyt muutamassa harvassa poikkeuksessa väärästä vastauksesta voi lähteä henki tai seuraava ongelma olla astetta kinkkisempi.
"Roolipelielementtejä" edustaa Laran ominaisuuksien kehittyminen pelin edetessä. Valitettavasti homma on toteutettu yhtä suurella pieetillä kuin edellä mainitut monivalintakeskustelutkin. Joskus ovea avatessa tai vaikkapa laatikkoa siirtäessä sankaritar voi vinkua, ettei ole tarpeeksi vahva näin vaativaan hommaan, jolloin pelaajan täytyy pelissä edetäkseen suorittaa jokin ennalta määrätty toimi, esimerkiksi tietyn vivun vääntäminen. Tämän tehtyään voima kasvaa pykälällä ja homma pääsee taas etenemään omassa tiukassa lineaarisuudessaan. Toki Lara sitten pystyy roikkumaan kielekkeillä entistä kauemmin ja hyppäämään pidemmälle, mutta todellisuudessa kyse on vain keinotekoisesta etenemisen rajoittamisesta, joka lähinnä ärsyttää pelaajaa. Hyvä idea sinänsä, mutta toteutus mättää.
Yleisiltä tapahtumiltaan The Angel of Darkness onkin sitten ihan perinteistä Tomb Raideria, eli ravataan pitkin erilaisia kenttiä ampuen vihulaisia ja ratkoen kevyitä ongelmia sekä etsien moninaisten akrobaattisten liikkeiden avulla etenemisreittiä vaikeakulkuisessa maastossa. Vaikka tapahtumapaikat ovatkin vaihtelevia ja mielenkiintoisiakin, on tasosuunnittelu enimmäkseen melko ankeaa, eikä aikaisempien Tomb Raiderien fiilikseen ylletä kuin paikoin. Vaikka joukossa on muutamia helmiäkin, on suurin osa kentistä rajoittuneen tylsiä, keinotekoisesti pitkitettyjä ja suoraviivaisia temppuratoja täynnä väkisin keksittyjä tuskaongelmia joista selviämistä voi parhaimmillaan joutua yrittämään kymmeniä kertoja, jolloin puolestaan pelin pitkät latausajat pääsevät hyvin oikeuksiinsa.
Juoni on pykälän perus-Tombbia moniulotteisempi, mutta samanlaiseksi muinaisjäänteiden metsästykseksi sekin äityy pelin kieltämättä erilaisen mutta tuskaisan hidastempoisen alun jälkeen. Vanhan mentorinsa murhasta syytettynä Lara pakenee poliisia samalla seuraten vanhoja ja mystisiä tauluja metsästävää alkemistia. Tietty juoneen sitten punoutuu oman maineen puhdistamista, hämärä kultti ja yliampuvaa pahuuden maailmanvalloitusta, joten "juonenkäänteitä" ja "yllätyksiä" on luvassa. Yritystä on siis ollut, mutta aikaisempien osien Indyistä kopioitu hurtti kieli poskessa -meininki loistaa poissaolollaan ja seikkailusta jää ankean ylivakava olo.
Sujuvat kontrollit ja lähes virheetön pelattavuus ovat aina olleet yksi Tomb Raiderien kiitellyimmistä ominaisuuksista ja kissamaisen notkean sankarittaren juoksuttaminen on aina ollut sekä helppoa että hauskaa. Jostain käsittämättömästä syystä hyväksi havaittu systeemi on vedetty nyt uusiksi ja pöpelikköön menee oikein rytinällä. Vaikka homma periaatteessa toimii pitkälti totuttuun tapaan ja liikkeetkin ovat enimmäkseen tuttuja, on Laran juoksentelua pehmennetty liikaa, eikä ruudun alareunassa tököttävä tyttö reagoi enää pelaajan käskyihin vanhaan tapaan. Tatsista on saatu jotenkin jähmeän tönkkö ja tukkoinen, eikä haluttuun paikkaan juokseminen tai hyppääminen tahdo onnistua millään kun komennot laahaavat omituisesti perässä. Paikallaan kääntyminenkin tuntuu välillä yhtä helpolta kuin lentotukialuksen taskuparkkeeraus.
Hiiritukeakin on yritetty peliin vääntää, mutta homma on jätetty puolitiehen, eikä viritelmästä ole mitään hyötyä - päin vastoin. Pelkkä näppis saa siis luvan riittää, sillä pädiäkään en saanut pelissä toimimaan, tiedä sitten onko se edes mahdollista. Epämääräisen heiluva pelikamera ei helpota muutenkin kamalaa pelattavuutta lainkaan ja joissain huoneissa käytettävä Resident Evil -tyylinen kiiteä kamerakulma tekee pelaamisesta näkövinkkelin mukaan vaihtuvien kontrollien vuoksi juuri niin hankalaa kuin voisi kuvitellakin.
Kontrolleissa on yleisen jähmeyden lisäksi muutenkin omituisia epäloogisuuksia: esimerkiksi turvakamerakuvasta poistutaan painamalla kyykistymisnappia, ovien koodinäppäimistökuvasta häivytään hiipimisnapilla, menuissa puolestaan toimii esc-näppäin ja niin edelleen. Järkevää?
Järkevästä puhuttaessa tulee väkisinkin mieleen pelin vastukset ja niiden älykkyys. Tai oikeastaan sen puute. Vihollisten aivoitukset kirvoittavat parhaimmillaankin säälinsekaista naurua, mutta kunnolla vauhtiin päästessään ne yksinkertaisesti vain seisovat paikallaan ja möllöttävät horisonttiin vaikka kuinka ropisisi lyijyä syliin. Ei voi kuin ihmetellä miten näin buginen koodi on voinut päästä lopulliseen myyntiversioon.
Eivätkä pelin bugit todellakaan rajaudu vain nuhaiseen tekoälyyn, vaan olisi oikeastaan helpompaa luetella ne harvat pikkuasiat mitkä pelissä toimivat ilman ongelmia. Eniten harmaita hiuksia tuottaa pelin grafiikkamoottori, joka on aivan järkyttävää sontaa. Kamera uppoutuu tuon tuosta kenttägeometriaan tai Laran sisään, tekstuurit vilkkuvat, seinät katoilevat ja polygonit hyppivät vähän minne sattuu, eivätkä väritkään aina ole sitä mitä pitäisi. Joskus ruutu jää kokonaan mustaksi kun tietyt resoluutiot, tehosteet tai niiden yhdistelmät eivät jostain hämärästä syystä toimi lainkaan. Menut eivät päivitä itseään välillä ollenkaan, fontit sekoavat ja pelaaja saa korvakuulolla pohtia milloin mikäkin kohta on valittuna. Usein peli hyppää tylysti takaisin työpöydälle pelaajan siirtyessä pelistä päävalikkoon. Peli myös jumiutui kerta toisensa jälkeen heti ensimmäisen kentän loputtua, mutta tämän ongelman muuten onneton päivitys sentään poisti.
Kaiken lisäksi grafiikan piirtovauhti hyytyy aika ajoin nollaan ruutuun sekunnissa täysin kuvaputkella näkyvistä tapahtumista riippumatta. Huonosti teksturoituun, kulmikkaaseen ja muutenkin vaisuun ulkoasuun nähden peli pyörii aivan järkyttävän huonosti. Peli on testattu useilla, testikonettanikin huomattavasti tehokkaammilla laitteilla samoin tuloksin, joten kyseessä ei ole konekohtainen ongelma.
Jotenkin mitättömästä visuaalisesta annista positiivisena jäi mieleen Laran sujuva ja entistäkin monipuolisempi animaatio ja sirosti mallinnettu vartalo, jossa on vihdoinkin keskitytty muuhunkin kuin "niihin". Neidin rintavarustusta ei ole luojan kiitos enää tähän osaan suurennettu, mutta jotain lievää hernepussifysiikkaa niihin on sentään lisäilty.
Äänipuolella Tomb Raider: The Angel of Darkness sentään loistaa. Musiikki on hyvin tilanteisiin sopivaa, rikkaat ja tunnelmalliset taustaäänet saavat muuten kököt maisemat tuntumaan edes hieman elävämmiltä ja ääninäyttelykin on enimmäkseen ihan kuunneltavaa. Silti kunnialla hoidettu äänipuoli on laiha lohtu muuten näin surkeassa pelissä.
Coren fokus on selkeästi päässyt herpaantumaan pahasti uusimman Tomb Raiderin valmistuksen aikana. Ilmeisesti porukka ei ole oikein tiennyt mitä peliltä haluavat ja mihin suuntaan sarjaa tulisi kehittää. Trendejä ja muita menestyspelejä kopioiden Laran seikkailuja on lähdetty viemään aivan väärään suuntaan ja letkeästä toimintatasohyppelystä on tehty enemmänkin vakava toimintaseikkailu. Myös sankarittaren imagoa on menty viilaamaan liian ankaralla kädellä, eikä vakavampi ja synkempi Lara enää yhtäkkiä olekaan niin onnistunut pelihahmo kuin ennen.
Projektissa on selvästi ollut suuria ongelmia ja ilmeisesti pelitiimiltä on itseltäkin jossain vaiheesa loppunut usko kesken, sillä uusin Tomb Raider on selvästi pistetty täysin keskeneräisenä ja pahasti bugisena markkinoille. Eidokselle Tomb Raiderin franchise on tietenkin lähes korvaamaton, eikä se kauan katsele tämän laatutason räpellystä joka mustaa koko tuotteen imagon. Jatko-osien oikeudet onkin siirretty pois Corelta yhdysvaltalaiselle Crystal Dynamicsille. Toivottavasti siellä homma hanskataan paremmin.
Tällaisenaan The Angel of Darkess on pelattavuuden rajamailla, eikä sitä voi suositella kenellekään. Muutamalla isolla päivityksellä siitä voisi saada edes pelisarjan faneille siedettävän kokonaisuuden, mutta ainakin näillä näkymin se kannattaa jättää ostamatta.
Arvosana: 59
-----
Eivätkö arvostelijat ymmärrä sitä, että Tomb Raiderin KUULUUKIN OLLA Tomb Raider? Miksi he aina jankuttavat sitä, että Tomb Raiderit muistuttavat toisiaan? TOMB RAIDER = TOMB RAIDER, miksi sen jatko-osien pitäisi erota siitä niin totaalisesti? Ilmeisesti kriitikot odottavat, että Corelta tulisi Tomb Raider -peli, jossa päähahmona olisi viisimetrinen mies, jolla olisi vaaleanpunainen, maahan asti ulottuva tukka, metrin pituiset kynnet ja torahampaat, ja joka pystyisi syöksemään suustaan vihreää limaa. Ja tämä huiskelo sitten seikkailisi vaaleanpunaisessa ihmemaassa hattarapilvien keskellä ja ampuisi keltaisia mutantteja. Eikun ei, jo ensimmäisessä Tomb Raiderissahan ammuttiin, ei jatko-osassa saa enää olla ampumista! Sehän muistuttaa liikaa ensimmäistä osaa! Hohhoijaa.
Toisekseen, grafiikka. Näyttäkääpä minulle jokin toinen peli, jossa olisi yhtä kaunis, yksityiskohtainen ja silmiä hivelevä grafiikka kuin Angel of Darknessissa.
Angel of Darknessissa on uskomaton tunnelma. Uskomaton. Tottahan on se, että kontrollien hiominen on jätetty puolitiehen, mutta JOKA IKINEN, jolta olen kysynyt, on ilmoittanut tottuneensa Angel of Darknessin kontrolleihin pienen totuttelun jälkeen. Arvostelijat vain ovat niin idiootteja, etteivät edes yritä opetella, hieman vain kokeilevat ja sitten tuomitsevat kymmenen minuutin pelisession jälkeen. Tyhmiä, tyhmiä, tyhmiä. Naurettavia idiootteja, joille merkitsee jotain vain raha ja kunnia. *syvää halveksuntaa*
Tätä voisi jatkaa loputtomiin. Arvostelijat ovat ääliöitä. Ja tiedättekö, miksi he haukkuvat Angel of Darknessia? Siksi, että heitä ärsyttää se, että Tomb Raider on niin suosittu ja ylistetty. Heitä kuvottaa, että jotakin asiaa ylistetään niin paljon, ja ihmiset pitävät siitä niin paljon. He TIETÄVÄT, että Tomb Raider on täydellinen. He joutuvat sen itsekin myöntämään. Mutta sitten kun tekijöiltä tulee markkinoille hieman virheellisempi tuote, heidän silmissään välähtää: "Hahaa! Vihdoinkin tämä täydellinen teki virheen!" Ja sitten haukutaan oikein paatoksella ja hurmiossa sitä virheellistä tuotetta ja saadaan siitä ties mitä kiksejä ja orgasmeja.
On se niin väärin.
Vastaukset 9
Vanhimmat
...että joku jaksaa lukee ton sun romaanin?
... viitsii HIEMAN käyttää silmiään ja järkeään, huomaa että minun oma viestini ei ole kovin pitkä ja että kaksi Angel of Darkness -arvostelua vievät suurimman osan koko viestitilasta.
..niin mitä ihmettä valitat?
*keksii päässään lisää kidutuskeinoja kriitikoille*
Hiotaan niiden nahka kauttaaltaan vereslihalle hiekkapaperilla ja upotetaan ne kuumaan suolakylpyyn!!!!!!!!>:-C
Toi kuulostaa aika hyvält keinolt Advis...^^ Ainoo huono juttu mitä mä oon AoD:ssa huomannu on ollu kurtiksen ohjaus ja liikkeet...en mitää muuta ni miks pitää haukkuu koko peli? kummii noi "kriitikot"
... ne kiinni penkkeihin, jotka on täynnä pieniä, teräviä piikkejä jotka pistelevät niiden karvaisia takapuolia kipeästi. Sitten pistetään niiden sormet yksi kerrallaan ompelukoneeseen ja ommellaan kymmenen kertaa edestakaisin siksakkia! Ammutaan niiden ihoon pieniä teräviä tikkoja, jotka antavat niille rajuja sähköshokkeja! Valellaan ne sytytysnesteellä ja humautetaan niihin tuli, ja pidetään tarkkaan huoli, etteivät ne kuole, vaan kärsivät erittäin tuskaisesti tulen aiheuttamaa kipua... Heti perään valellaan niitä tulikuumalla vedellä ja hakataan niiden päätä seinää, jolla on Laraa esittävä juliste, vasten! Riisutaan ne ilkialasti ja tökitään niitä haarukalla. Sidotaan niiden munat solmuun! Leikataan niiden ihoon pitkiä haavoja terävällä tikarilla ja koko ajan kun näitä tehdään, huudetaan taukoamatta niiden korviin: "PALVO TOMB RAIDERIA! PALVO TOMB RAIDERIA! PALVO TOMB RAIDERIA!"
^^
Ja liimataan ne selkänahastaan kiinni lattiaan ja katosta laitetaan laskeutumaan piikkiseinä ja sitten niiden pitää repiä itsensä nahoistaan että pääsevät pois alta.
*evil grin*
Aika hurjaa touhua toi ois mut varmaa ihan oikein niille... ^_^
...
Koko ajan puhutte jonkun kiduttamisesta.. Eikö ihmisillä mielipiteitä saa olla?!
Kaikkien pitää olla samaa mieltä teidän kans, niin sitten niitä ei tapeta kiduttaen, niinkö?
Ja kyllä sekin on totta, että AoD:ssä on bugeja, ja tiedätte sen hyvin itsekin.
... tiedämme, mutta kun asia on nyt niin että me satumme pitämään Tomb Raiderista ja huomaamme niissä (tässä tapauksessa Angel of Darknessissa) hyviäkin puolia. Emmekä tuomitse koko peliä niiden huonojen puolien takia.