Täysin neuvoton

Olen 25 vuotias neitonen, jolla elämä ulkopuolisten silmiin näyttää sujuvan. On vakkariduuni, on ystäviä, on ehjä perhe yms. Siksi tilanteeni tuntuu vielä vaikeammalta, koska minusta tuntuu, ettei mulla ole oikeutta olla tälläinen.
Olin 10 vuotta sitten ilmeisesti masentunut. Olin juuri aloittanut lukion, mutta ahdistuin ja masennuin niin paljon, etten lopulta voinut mennä enää kouluun. Vaihdoin lukiota ja kävin terapeutin puheilla pari kertaa ja elämä lähti menemään ylämäkeä.
Nyt musta tuntuu kuin ei vain jaksaisi enää. Ihmissuhteissa olen saanut arvet, joiden takia pelkään lähentyä ja antaa muiden nähdä, kuinka tyhjä todella olen. En uskalla antaa kenelläkään kaikkea itsestäni, pelkään heidän lähtevän pois, jos näkevät millainen todella olen. Tunnen itseni erittäin riittämättömäksi ja valitsen mielummin yksinäisyyden kuin lisää arpia. Mietin usein päässäni, pitäisikö olla laihempi, kauniimpi, viisaampi, hauskempi, jotta ihmiset haluaisivat seuraani.
Ahdistustani on pahentanut ystävieni onni. He menevät eteenpäin elämässään, minä taas olen juuttunut tähän paikoilleni ja välillä tuntuu, etten vaan jaksa enää elää ja olla onnellinen. Tunnen olevani yksin, äärettömän yksin.
En tiedä mitä enää tekisin. En halua enkä voi puhua ystävilleni, pelkään että pitäisivät minua naurettavana. En halua huolestuttaa vanhempiani enkä muuta perhettä asioillani, nukkuvat yönsä paremmin kun luulevat minun voivan hyvin. Haluaisin olla taas iloinen.
4172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

"Mietin usein päässäni, pitäisikö olla laihempi, kauniimpi, viisaampi, hauskempi, jotta ihmiset haluaisivat seuraani."

Kovin on sulla pinnalliset ajatukset. Ei tosi ystävät välitä mitä toisen vaaka näyttää.....

"Tunnen itseni erittäin riittämättömäksi ja valitsen mielummin yksinäisyyden kuin lisää arpia.
Tunnen olevani yksin, äärettömän yksin."

Noh, jos sinä päätät olla mieluummin yksin, niin sitten sinä olet yksin. Siis hei, sulla on sentään ystäviä, monella ihmisellä ei ole yhtä ainuttakaan!!!! Siis tajuatko sä miten onnellinen saat olla työstäsi, perheestäsi ja kavereistasi????

Äänestä
  • Minusta sinä olet masentunut. Oireet viittaavat vahvasti siihen. Varaa aika lääkärille ja/tai psykiatriselle sairaanhoitajalle.

    Tarvitset jonkun jolle voit purkaa ahdistustasi ja ehkäpä myös lääkityksestä voisi olla apua.

    Hurjasti voimia Sinulle, et ole yksin!

    Äänestä

Hyvä teksti. Koeta löytää apua ja tukea itsellesi. Ajatuksesi esim. ulkonäkön liittyen ovat tavallisia ja ymmärretteäviä: voimia niiden kanssa työskentelyyn!

Äänestä

Yksinäinen olen minäkin ja vaikeuksia niin paljon et pitäisi todella olla masentunut. Mut pakko myöntää et kaksoislääkitykseni masennukseen Mirtazapiini ja Venlafaxin toimivat erinomaisesti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


surusilmä kirjoitti:

Olen 25 vuotias neitonen, jolla elämä ulkopuolisten silmiin näyttää sujuvan. On vakkariduuni, on ystäviä, on ehjä perhe yms. Siksi tilanteeni tuntuu vielä vaikeammalta, koska minusta tuntuu, ettei mulla ole oikeutta olla tälläinen.
Olin 10 vuotta sitten ilmeisesti masentunut. Olin juuri aloittanut lukion, mutta ahdistuin ja masennuin niin paljon, etten lopulta voinut mennä enää kouluun. Vaihdoin lukiota ja kävin terapeutin puheilla pari kertaa ja elämä lähti menemään ylämäkeä.
Nyt musta tuntuu kuin ei vain jaksaisi enää. Ihmissuhteissa olen saanut arvet, joiden takia pelkään lähentyä ja antaa muiden nähdä, kuinka tyhjä todella olen. En uskalla antaa kenelläkään kaikkea itsestäni, pelkään heidän lähtevän pois, jos näkevät millainen todella olen. Tunnen itseni erittäin riittämättömäksi ja valitsen mielummin yksinäisyyden kuin lisää arpia. Mietin usein päässäni, pitäisikö olla laihempi, kauniimpi, viisaampi, hauskempi, jotta ihmiset haluaisivat seuraani.
Ahdistustani on pahentanut ystävieni onni. He menevät eteenpäin elämässään, minä taas olen juuttunut tähän paikoilleni ja välillä tuntuu, etten vaan jaksa enää elää ja olla onnellinen. Tunnen olevani yksin, äärettömän yksin.
En tiedä mitä enää tekisin. En halua enkä voi puhua ystävilleni, pelkään että pitäisivät minua naurettavana. En halua huolestuttaa vanhempiani enkä muuta perhettä asioillani, nukkuvat yönsä paremmin kun luulevat minun voivan hyvin. Haluaisin olla taas iloinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu