Joululomalla Malagaan/Costa del Solille?

LocoLuna

Keräilen tässä vähän tietoja ja mielipiteitä. Teini-ikäisten poikieni koulun vuoksi ainoa mahku olisi lähteä joululomailemaan kun syyslomakin on peräti 4 päivää ja ne matkat ovat jo menneet.

Kannattaako lähteä esim. Tapaninpäivänä Malagan suuntaan ja palata hiukan ennen Loppiaista? Tarkoitan siis todellakin ilmojen vuoksi, vaikka niitä ei varmaksi pysty ennustamaan. Mikä on lämpötila abt ja aurinkoisuus? Keskilämpötiloja en nyt kysele, ne löytyvät muualta.

Varmempaa tietysti olisi paahtaa Kanarialle, mutta pojat tykkäävät jostain syystä manner-Espanjasta. Emme tarvitse mitään ihmevinkkejä, Nerjat ja muut Alhambrat on jo katseltu aiemmin.

Kannattaisiko hurauttaa Ave Marialla Madridiin ihmettelemään, siis sillä junalla?

Tarvitaanko pomppaa päälle ja villasukkaa jalkaan? Tämä mahdollinen kylmyys huolettaa eniten, olemme pyörineet Espanjassa maalis-lokakuussa, emme muulloin. Paikalliset tottakai reagoivat eri tavalla ilmaan. Uima-altaan äärelle nyt ainakin pitäisi päästä, mutta mieluiten simmareissa. Hotellissa on kyllä sisäallaskin, mutta mutta ... muistuttaako joulun ajan etelä-Espanja keskimääräistä Suomen toukokuuta vai miten? Pitäisikö ylittää Gibraltar ja etsiä lämpöä Afrikan puolelta? Ollaan kyllä reissattu siellä täällä ja pojatkin jo 15 ja 17, itse allekirjoittanut mutsi hiukan vanhempi.

Ottakaapas kantaa, jos tietoa on.

2

443

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nojooooj

      Niin no sitähän ei tosiaan voi tietää, millaista säätä tuolloin sattuu olemaan. Viime jouluna oli muistaakseni ihan ok-säät Aurinkorannikolla, mutta noin yleisesti ottaen joulu-tammikuu on melko sateista aikaa eikä lämpötilat päätä huimaa (sanoisin, ettei Suomen toukokuuta vastaa, vaan enemmänkin jotain huhtikuun alkua). Hotellien lämmityksistä en nyt tiedä, mutta kyllä ihan asuintaloissa saa kivilattioilla villasukat jalassa kävellä. Jos siis lämpöä kaipaa, niin suosittelen vähän kauemmaksi lähtemään. :-)

    • danielahki

      No kyllä jouluna voi olla myös jopa 20 päivälämpötiloja, ainakin omilla reissuilla ollut, useampaan viikkoon yhteensä ei mahdu muutamaa sadepäivää enempää. Normaali päivälämpötila lienee siellä 16-17 vaiheilla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2300
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      26
      974
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      902
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      568
      835
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      738
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      670
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      30
      627
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      66
      625
    Aihe