Kaksi vuotta sitten iski salama. Tapasin ystävä- ja harrastusporukan kautta ihanan naisen. Hän oli naimisissa erään tuttavani kanssa - niin luulin. Olen itse suhteessa joka ei noihin aikoihin toiminut eikä ole siitä parantunut vaikka olen yrittänyt. Nimittäin kun ymmärsin ihastuneeni tuohon Naiseen päättelin että suhde omaan naiseeni on saatava toimimaan.
Olen mielestäni käyttäytynyt ihastusta kohtaan asiallisesti. Ystävällisesti ja kaverina. Meille on tullut tässä paljon yhteistä. On hyvin luontevaa olla hänen seurassa. Liian luontevaa. Mikä parasta tai pahinta hän ei sitten olekaan naimisissa enää. Olisi vain ollut... Hän ei myöskään kai ymmärrä omaa viehätysvoimaansa. En ole ainoa mies joka häntä on sillä silmällä katsonut, mutta hän ei meistä välitä. Luottaa kai että ollaan vain kavereita.
Mitä vähemmän ollaan tekemisissä sitä enemmän häntä kaipaan ja ajattelen. Teen kaikenlaista pitääkseni ajatukset muualla. Ei onnistu. Yritän ajatella että vain kaunistelen asioita ja kun tapaan hänet ymmärtäisin ettei hänessä ole mitään haikailtavaa. Sitten tapaamme ja huomaan olleeni väärässä. Haluan hänet lähelleni. On vain ajan kysymys milloin vaistomaisesti osoitan jollain tapaa pitäväni hänestä. Tiedän myös että se tulee olemaan iso virhe.
Hän ja naiseni tuntevat toisensa. Se on toisaalta hyvä. Voin puhua hänestä naiselleni luontevasti. Ymmärrän kyllä että jos koskaan eroaisin naisestani, en silti voisi tämän naisen kanssa alkaa minkäänlaiseen suhteeseen edes siinä tapauksessa että hänkin haluaisi. Olen umpikujassa.
Hän ei ole osoittanut minua kohtaan mitään muuta kuin hyvää kaveruutta ja ystävyyttä, josta puuttuu täysin seksuaalinen lataus. En halua rikkoa hänen luottamusta. Huomaan jopa olevani mustasukkainen kun hän on maininnut mielenkiintonsa erästä miestä kohtaan. Voisin laulaa järjen veit ja minusta orjan teit.
Tapahtuisipa jokin ihme ja ymmärtäisin kuinka typerä olen.
Olen mielestäni käyttäytynyt ihastusta kohtaan asiallisesti. Ystävällisesti ja kaverina. Meille on tullut tässä paljon yhteistä. On hyvin luontevaa olla hänen seurassa. Liian luontevaa. Mikä parasta tai pahinta hän ei sitten olekaan naimisissa enää. Olisi vain ollut... Hän ei myöskään kai ymmärrä omaa viehätysvoimaansa. En ole ainoa mies joka häntä on sillä silmällä katsonut, mutta hän ei meistä välitä. Luottaa kai että ollaan vain kavereita.
Mitä vähemmän ollaan tekemisissä sitä enemmän häntä kaipaan ja ajattelen. Teen kaikenlaista pitääkseni ajatukset muualla. Ei onnistu. Yritän ajatella että vain kaunistelen asioita ja kun tapaan hänet ymmärtäisin ettei hänessä ole mitään haikailtavaa. Sitten tapaamme ja huomaan olleeni väärässä. Haluan hänet lähelleni. On vain ajan kysymys milloin vaistomaisesti osoitan jollain tapaa pitäväni hänestä. Tiedän myös että se tulee olemaan iso virhe.
Hän ja naiseni tuntevat toisensa. Se on toisaalta hyvä. Voin puhua hänestä naiselleni luontevasti. Ymmärrän kyllä että jos koskaan eroaisin naisestani, en silti voisi tämän naisen kanssa alkaa minkäänlaiseen suhteeseen edes siinä tapauksessa että hänkin haluaisi. Olen umpikujassa.
Hän ei ole osoittanut minua kohtaan mitään muuta kuin hyvää kaveruutta ja ystävyyttä, josta puuttuu täysin seksuaalinen lataus. En halua rikkoa hänen luottamusta. Huomaan jopa olevani mustasukkainen kun hän on maininnut mielenkiintonsa erästä miestä kohtaan. Voisin laulaa järjen veit ja minusta orjan teit.
Tapahtuisipa jokin ihme ja ymmärtäisin kuinka typerä olen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mitäs jos ensin hoitaisit oman suhteesi asiat selviksi? Mikä pidättelee sinua suhteessa jossa et ole tyytyväinen (lapsia?) ? KESKUSTELUN paikka puolison kanssa.Vaikka eroaisittekin niin oma päänselvittely ensin ennenkuin alat uutta suhdetta edes haikailemaan.Voihan olla ohimenevä tunnekin-ihastuksia tulee kaikille eikä ne silti johda eroihin.
Jos suhteesi olisi elokuva niin eroaisit nykyisestä muijastasi ja menisit naimisiin sen uuden kanssa. =)
Mutta se ei kuitenkaan ole elokuvaa joten minusta sinun pitäisi jätää nykyisesi, koska olet yrittänyt parantaa suhdettanne onnistumatta. Sinun kannattaisi kertoa ihastuksellesi mitä tunnet, mutta ei heti sen jälkeen kun olet eronnut nykyisestäsi. Mutta jos et saa vastarakkautta häneltä niin älä huoli, kyllä sinä tapaat joskus sen oikean! ;)
Muista jäättää nykyisesi hienovaraisesti ja pysykää vaikka ystävinä jos se on mahdollista. Ja kun nykyisesi ja ihastuksesi tuntevat toisensa niin vakuuta nykyisellesi että ero ei johtunut ihastuksestasi vaan siityä ettei teidän suhde toiminut.
Mutta jos suhteesi alkaa tai toimii nykyisesi kanssa niin älä jätä häntä jonkun muun takia!
Niinpäniin tapahtuispa ihmeitä. Pää on sekasin kun pyykit pesukoneessa.
Olen kokenut sen kyllä että jälkeenpäin vasta ymmärtää kannattiko, olisiko pitänyt vai olisiko kannattanut järkeillä.
Jokainen tapaus on erilainen. Mistä sen tietää mikä menee oikein? Ketään ei halua satuttaa eikä loukata kuitenkaan.
Miten saa tunteet ja pään selvitettyä itselleen?
Olen miettinyt miltä minusta tuntui kun nykyinen suhde oli alkuvaiheessa. Sitä oli niin rakastunut ja kaikki oli selkeää. Vaan eipä ollut muita suhteita käsillä. Oltiin toisillemme vain ainoat.
Ja nyt yhtäkkiä onkin hirveä sekamelska. Epäilen kumppanillani olevan jotain sutinaa jonkun muun kanssa mutta en haluaisi semmostakaan. Enkä halua sitä estääkään jos hän on tosissaan. Kun vaan tietäisi kenen kanssa hän on tosissaan. Tai minä itse!
Tietysti on alettu tiuskia toisillemme ja ärtyä vaikka ei kumpikaan haluta. Sitten kaikki hellyskohtaukset menee aina ristiin niin ne on kokonaan loppu.
Vai johtuuko kaikki tämä juuri siitä että kumppanin kanssa läheisyys on loppu? Läheisyyden tarvetta, eikä ihastusta tai rakkautta? Ymmärtääkö vasta jälkeenpäin että lopetettu suhde oli sittenkin hyvä kun vaan olisi osannut toimia oikein (kumpikin...)?
Miten voi avoimesti ja reilusti keskustella tälläsistä asioista kumppaninsa kanssa ilman, että selvitellään toistemme muita suhteita? Eli että lähinnä selvitellään omaa suhdettamme vaikka kummallakaan ei olisi tunteita tai tapahtumia muita kohtaan?
Hankalaa.
Jos tuntuu vaikealta lähteä kahden kesken selvittelemään, niin ottakaa ja menkää jollekin parisuhde-neuvojalle. Siellä voi keskustella "ohjatusti" ja saattaa tilanne pysyä paremmin hallinnassa. Joskus jo yksi kerta riittää siihen että saa "oikeanlaisen" keskusteluyhteyden auki.