Pirkko&tupansa

Raisio. Keski-ikäistä miestä lyötiin nyrkillä kasvoihin Petäsmäen Honkakadulla sijaitsevassa grillikahvilassa torstaina puolen päivän aikaan.

Miehelle oli tullut kinaa toistaiseksi tuntemattoman miehen kanssa kassajonossa, jonka seurauksena tekijä oli lyönyt uhria nyrkillä kasvoihin useaan kertaan.

Uhri selvisi tilanteesta suhteellisen vähin vammoin.

Tekijä poistui paikalta nopeasti pahoinpitelyn jälkeen, eikä hänestä ole tarkempia tuntomerkkejä.
7499
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Nice

Äänestä

10.8 perjantaina hakattiin taas vanhempi mies illalla klo 22 aikoihin ja tapahtumapaikkana Pirkontupa.
Olisikohan syytä ottaa luvat pois kun meno on ihan karannut käsistä ja yksi nuori myyjätyttö on aivan voimaton/riittämätön juopposakin kurissa pitämisessä!

Äänestä

vitut pirkkistä mihkää suleta

Äänestä

Uusi omistaja on aivan uuvatti, hissi ei nouse ylimpiin kerroksiin, oli se ikävää kun Pirkko myi tupansa ja paikasta on tullut PR pubi.

Äänestä

Anniskeluluvat pois vaan niin saavat kaljoittelijat liikuntaa kun pitää keskustaan asti lähteä

Äänestä
  • mene ottamaan

    Äänestä

Pirkko on tupansa myynyt ja uusi yrittäjä on kykenemätön tai haluton hoitamaan paikkaa.Ei se siinä kauan ole ja toivottavasti seuraava yrittäjä on fiksumpi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


keskellä päivääkin kirjoitti:

Raisio. Keski-ikäistä miestä lyötiin nyrkillä kasvoihin Petäsmäen Honkakadulla sijaitsevassa grillikahvilassa torstaina puolen päivän aikaan.

Miehelle oli tullut kinaa toistaiseksi tuntemattoman miehen kanssa kassajonossa, jonka seurauksena tekijä oli lyönyt uhria nyrkillä kasvoihin useaan kertaan.

Uhri selvisi tilanteesta suhteellisen vähin vammoin.

Tekijä poistui paikalta nopeasti pahoinpitelyn jälkeen, eikä hänestä ole tarkempia tuntomerkkejä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu