Onko kukaan ollut Marina Joffen potilaana.
Tätä nykyään toimii HYKS:n lääkärinä ainakin..
Olisi kiva kuulla muita kokemuksia?!
Marina Joffe
29
5290
Vastaukset
- miehinen mies
Joo. Oman subjektiivisen kokemukseni mukaan edustaa ammatillisesti ehkä hieman jäykkää psykiatrista linjaa. Muutoin ihan asiallinen, mutta katsantokanta olisi voinut omassa tapauksessani olla holistisempi nimeomaan somaattisen puolen huomioimisen osalta mitä psyykkiseen hyvinvointiin tulee. Vaikutti hyvin lääkemyönteiseltä ja tuntui olevan vakuuttunut niiden kaikkivoipaisuudesta, mikä tosin psykiatreja koskien on enemmän sääntö kuin poikkeus.
- nagu1
Päädyin Marinan koe-eläimeks. Alusta asti jotenki karsastanu tyyppiä. Näköjään kun googletti nimen, niin lähinnä negatiivista tekstiä löytyy. Tänään mulla tapaaminen ja aijon katkasta hoitosuhteen siihen ja vaihtaa hoitavaa lääkäriä.
- Anonyymi
Marinol sinol
- Nivalassa
Tämä sama henkilö leimasi minut alkoholistiksi potilaskertomuksessaan ja jopa ulkonäöstäkin oli kirjoittanut että "puutteellinen" vaikka pukeudun kyllä ihan asinmukaisesti ja siististi ja olen jopa tarkka omasta ulkonäöstä.
Lääkkeitä heti määräsi kyllä mutta vaikutti niin kuin hän olisi ollut itse sekavassa tilassa ja hänen ulkonäköön mitä tuli niin ennen tapaamista kävi ilmeisesti wc:ssä,,mitä lie tehny kun kaulakorukin oli niskan puolella.
Täällä Nivalassa nämä lääkärit sun muut psykiatrit leimaavat ensin ihmisen ennen kuin aletaan mihinkään muuhun ja ihan eräs heidän työtovereitaan kertoikin että vihaavat työtänsä joten se purkautuu ja kohdistuu asiakkaihin.
Ilmeisesti tämä Marina Joffe toimii yksityisellä sektorilla minkä Nivalan kaupungin terveyspalvelut ovat palkanneet ja hänelle ei löydy mitään yhteystietoja. - Kinteri
Kokemuksia lisää?
- ellunkana222
tän nimisestä henkilöstä ei kyllä näytä löytyvän mitään tietoa googlettamalla
- Eiikinäenään
Vantaalla oli aikoinaan Itäisellä akuuttipsykiatrian polilla..en tiedä onko enään mutta aivan kauhea lääkäri.
Luin johtopäätöksiä itsestäni oli ihan täyttä roskaa ja kaikki ehdotukset mitä tuli vaikutti siltä että ei ollut kuunnellut ollenkaan mistä oli puhuttu ja siten en kyllä kovin osaavaa kuvaa hänestä saanut. Lääkkeitä kyllä tyrkytti kovasti vaikka kauheita sivuoireita mutta silti ei lääkettä voitu vaihtaa vaikka en lääkkeen takia voinut edes nukkua.
Myöhemmin kuulin että olisi haastanut jonkun potilaansa oikeuteen jostain mitä oli sanonut..en tiedä onko totta.
Kehotan kiertämään kaukaa kyseisen lääkärin jos mahdollista. Itsellä meni aika lailla usko psykiatriaan ja lääkäreiden rehellisyyteen hänen johdosta.
Hoito hänen johdollaan oli suoraan helvetistä ja en haluaisi että kukaan joutuu hänen potilaakseen tai kokemaan mitä itse koin ja saman suuntaisia puheita kuullut pariltakin ihmiseltä aikoinaan.- recryxe
"Lääkkeitä kyllä tyrkytti kovasti vaikka kauheita sivuoireita mutta silti ei lääkettä voitu vaihtaa vaikka en lääkkeen takia voinut edes nukkua."Oliko lääkkeesi Efexor/Venlafaksine?
Psykiatrit ovat todella hanakoita haastamaan entisiä potilaitaan oikeuteen kuka milläkin perusteella,tuota en ihmettele ollenkaan.
- aaaaaaav
Venlafaksin oli lääkkeenä ikävä kyllä..jos olisin tiennyt silloin mitä nyt lääkkeestä tiedän olisin kiertänyt kaukaa,,,
- Jukula
Harvalta psykiatrilta/lääkäriltä saa oikeasti mitään apua... Etenkään tältä Joffelta....
- santmikael
On ollut, ensi tapaaminen kummallinen, korkeasti oppinut JOFFE ei osannut esitellä potilaalleen itseään eikä tervehtiä, huusi vaan että istumaan, suomalaiset lääkärit osaavat tervehtimisen hyvät tavat, mutta JOFFE ei. Vastaanotolla ei kysytty mikä vaivaa, alkoi heti kysellä vain lääkitystä ja määräsi sellaiset lääkkeet joiden käyttöön otto olisi edellyttänyt labra testit, kuukauden kuluttua lääkkeiden käytön jälkeen uudet testit, koska lääke saattaa aiheuttaa diabeteksen, aivoinfarktin ja painon nousua. JOFFE ei ilmeisesti tiedä että lääkepakkaukset sisältävät lääke selostuksen ja mahdolliset haitta vaikutukset, jotka hänenkin olisi pitänyt kertoa potilaalle, joten jätin lääkkeet ottamatta. Enkä koskaan mene tämän rouvan vastaan-otolle
- heinän.korsi
On muuten HUS:in psykiatrisen tulosyksikön johtajan Grigori Joffen mies.
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/jorvin-sairaalan-psykiatrinen-yksikko-kriisissa-laakarit-aikeissa-irtisanoutua-johtamisongelman-vuoksi/
"Espoolaisen Jorvin sairaalan psykiatrinen yksikkö on ajautunut vakavaan kriisiin. Useat lääkärit ovat aikeissa irtisanoutua äärimmilleen kärjistyneen johtamisongelman vuoksi. Sairaalaan on syntynyt pelon ja epäluottamuksen ilmapiiri.
Ongelmallinen tilanne johtuu sairaalan lääkäreiden ja muiden työntekijöiden mukaan HUS Psykiatrian tulosyksikön johtajasta Grigori Joffesta.
Tilanteen kerrotaan olevan niin lukkiutunut, että sitä on vaikea saada ratkeamaan sopimismenettelyllä. Suomen Kuvalehden haastattelemien useiden työntekijöiden mukaan asetelmaa on vaikea korjata, sillä Joffen poikkeuksellinen johtamistyyli on viemässä umpikujaan.
”Kun ylempi johtaja tekee potilaiden hoitoon liittyviä ratkaisuja, jotka eivät perustu lääketieteelliseen näyttöön, lääkärikunta ei pysty olemaan niiden takana”, eräs Jorvissa työskentelevä lääkäri kertoo.
Lääkärin mukaan Jorviin ollaan ajamassa sellaisia hoitomuotoja, joiden sopivuudesta esimerkiksi psyykkisesti vaikeasti sairaille potilaille ei ole riittävää näyttöä.
...
Joffen ympärillä on kuohunut aiemminkin. Hän aloitti työnsä Husissa helmikuussa 2008, ja jo saman vuoden marraskuussa psykiatrian tulosyksikön työntekijät vaativat hänen erottamistaan. Husin johdolle osoitetussa kirjeessä todettiin, että Joffe on saattanut koko yksikön sekasortoon."
Sitaattilainaus siis Suomen Kuvalehdestä yllä olevasta linkistä (kotimaa 16.7.2011). Ei kerro kovin hyvää miehestä, vaikkei olekaan ollut itse näkemässä, miten asiat ovat menneet.
Tästä on nyt jo pyöreästi viitisen vuotta aikaa, eikä itsellä jäänyt kyllä juuri mitään hyvää sanottavaa psykiatri Marina Joffen potilaana. Vastaanottokäyntejä oli muutama. Yritti tosi lujaa painaa lääkkeitä hoitoon, vaikka kerroin, että kaikki kokeiltu tekee vaan huonoa. Musta tuntuu, että laittoi sairaanhoitajalle tärkeäksi tehtäväksi saada taivuteltua mut lääkkeiden kannalle, kun käynnit oli pääsääntöisesti hänellä. Ne käynnit olikin tosi raskaita ton lääkkeiden tuputtamisen vuoksi. Oli suht ahdistava kokemus, eikä käteen jäänyt mitään.
Suosittelisin henkilölle ihmissuhdetaitojen peruskurssia psykiatrian kovan kirjatiedon sijaan. Enkä tarkoita mitään yllä olevaa pahalla.- hetjee
Psykiatrinen kirjatieto on paskaa. Miten se voisi olla oikein kun koko psyykkinen sairaus.ideologia on pelkkä konstruktio. Huomaa että vähän uskot heihin, koska edes menet millekään vitun puoskarille.
- e4o5t7
Tuosta on nyt vaikea sanoa kumpi osapuoli on mulkumpi. Grigori Joffe ja kumppaninsa vai vastapuoli.
"”Nyt Joffe yrittää tuoda erikoissairaanhoitoon ja vaikeasti sairaiden potilaiden hoitoon nettiterapioita, joista on hyvin vähän näyttöä”, eräs lääkäri sanoo.
”Miten varmistetaan, että nämä ihmiset noudattavat saamiaan ohjeita? Kokemuksia on ainoastaan lievästä masennuksesta kärsivistä potilaista.”"
Roskaahan psykiatria on ihan sama miten sitä harjoittaa, mutta voihan sitä seurata seuraamuksia, että kumpi osapuoli vahingoittaa kohteitaan enemmän. - e4o5t7
"Jo nyt kokeneita psykiatreja on siirtynyt tilanteen vuoksi pois Jorvista."
Esimerkiksi pitäisikö tämä nähdä hyvänä vai huonona uutisena espoolaisten potentiaalisten psykiatristen kohteiden näkökulmasta.
"Johtaessaan Suomen suurinta psykiatrista sairaalaa Kellokoskella..."
G. Joffe johtanut Kellokoskeakin.
Hirviöitä taitavat olla molemmat osapuolet, yllätys yllätys, joten yhtä tyhjän kanssa. Ajavat omia etujaan. Kohteiden eduilla tai oikeuksilla niin väliä. - Anonyymi
Psykiatria on suulla tehtyä tiedettä.
Suulla tehtyjä diaknooseja.
Suulla tehtyjä valheita että sinulla on kemiallinen epätasapaino ilman labra mittausta.
Suulla tehtyjä geneettisiä näkymättömän sisimmän tauteja, joita sulla ei ole olemassakaan,
Mutta vainoharhaiseksi big farma kouluttaa psykiatrit, että he näkevät joka normaali toiminnassa mielisairauksia kuin Stalin agentteja.
Kehoitan vakavasti pysymään poissa tästä vainoharhaisesta vale tieteestä,
Sillä valheista ei seuraa sinulle mitään hyvää.
Masennus pillerit GØTZEN mukaan (toimi itse Psyykke pilleri tehtaassa ensin)
Tekevät välillä sinulle manian, ja saat siitä bipolar diaknoosin
Ja joka tapauksessa SSRI pillerit sotkee normaalin kehosi serotoniini tuotannon samaan tapaan kuin jos juot liikaa vettä, se tulee pissinä ulos,
Samalla tavalla jos syöt purkista serotoniinia, elimistösi oma serotoniini tulee pissisi mukana ulos.
Mene lenkille, ulos, katso hyvä filmi, rukoile jeesusta parantamaan alakulo. Mutta älä koskaan luota siihen henkilöön joka saa psyykkestäsi rahaa ja auttaa rahasta.
Unohda rahalla auttajat.
Psykiatria on sairaus ja valitettavasti erittäin sairauden tunnoton sairaus,
Pysy poissa heistä, itke vaikka kyynelkanavat tukkoon, kyynel nesteessä on masennusta poistavat ihan isän Jumalan suunnittelemat aineet.
Psyykke pillerit estää kyynelet eli luonnon oman hyvänlaatuisen masennus lääkkeen, joiden ainut sivuoire on lyhyt aikainen puna silmäisyys.
- hisse697
Tietääkö joku mitä psykiatri Marina Joffe nykyään tekee? Oma kokemus joidenkin vuosien takaa oli tosi huono. Ei kuunnellut minua potilaana lainkaan ja tärkein tehtävä tuntui olevan taivutella syömään psyykenlääkkeitä, vaikka niistä ei ollut ollut muuta kuin haittaa. Jotenkin jäi kuva lääkeyhtiöiden juoksupoikana, että olisi saanut uuden lypsylehmän niille Kelan kustantamana. Tästähän tuli vastikään MOT-dokumentti "Luulosairaan käypä hoito":
"Mielialalääkkeitä määrätään yhä enemmän. Lääkärit vetoavat Käypä hoito -suosituksiin ja tutkimuksiin, jotka usein ovat lääketeollisuuden rahoittamia."
Ohjelma tukee yksi yhteen käytännön havaintoa siitä, että psykiatria on yli-medikalisoitunut ja kääntynyt Hippokrateen valan palvelemisesta lääkeyhtiöitä varten. Eettisiltä ominaisuuksiltaan
heikolla luonteenlaadulla varustetut psykiatrit toimivat sitten tässä välissä moraalisesti korruptoituneina konsultteina mahdollistaen tämän kuvion. - Priune
Minä olin , hän on amattilainen👍
- Prineune
kuka tietää missä Grigori Joffe vastanotto ja miten pääsee hänelle tai mistä voin tehtää ajanvaraus?
- Anonyymi
Tee jotain muutakin. Tuo aviopari on tehnyt hirveästi vahinkoa, mistä lie venäjän puoskari koulusta valmistuneet. Ketju on vanha, mutta pahinta on siis että ne on vieläkin 2021 työelämässä. Vinkki: menkää takaisin sinne Venäjälle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tee jotain muutakin. Tuo aviopari on tehnyt hirveästi vahinkoa, mistä lie venäjän puoskari koulusta valmistuneet. Ketju on vanha, mutta pahinta on siis että ne on vieläkin 2021 työelämässä. Vinkki: menkää takaisin sinne Venäjälle.
Tiedoksi: molemmat ovat saannet koulutusta Suomesta.
Grigori oli erikoistunut kirurgian.
Viesti selvästi kuulosta venäläisvastaiselta.
Ei hyvä!!
- gggggggggggggggpiste
Hyvä etten ainoa ole joka on kokenut että kyseinen lääkäri on todella kauhea. Valehtelua, kiristämistä ja vähättelyä lähinnä sain kyseiseltä lääkäriltä. Kannattaa kiertää kaukaa jos pystyy.
- Psykoterapiaonturhaa
Irti masennuksesta
Jan-Henry Stenberg, Salla Saiho, Satu Pihlaja, Helena Service, Matti Holi, Grigori Joffe
1.-5. painos 2017, 152 sivua, nidottu
Irti masennuksesta esittelee itsehoito-ohjelman, jonka avulla voi nousta ylös masennuksen kuopasta. Kirja perustuu HUS Mielenterveystalon nettiterapiaan, jonka tulokset ja tehokkuus ovat verrattavissa perinteiseen psykoterapiaan. - Anonyymi
Pysy poissa psykiatriasta niin säilyt ilman traumoja ja henkinen ja kehollinen hyvin vointisi on 10000 krt parempi koska Psyykke pillerit tekee kemiallisen epätasapinon
- Anonyymi
juuri näin
tee kaikki mahdollinen ettet joudu noihin piireihin
käy lenkillä syö terveellisesti, ota vaikka omaa lomaa, mutta älä hakeudu mielenterveyshoitoihin
- Anonyymi
Здравствуйте. Выполнила Вашу просьбу (два одинаковых колокольчика). По какому адресу Вам их лучше выслать? Адрес пришлите пожалуйста на мой телефон. Татьяна Саповал. Спасибо.
- Anonyymi
Onko psykiatri Joffella kaksoiskansalaisuus? Venäjän passi? Vieläkö työskentelee HYKS:ssä?
- Anonyymi
Ei mitään hyvää sanottavaa Marina Joffesta. Ei kuuntele potilasta, lopettaa hoidon kesken ja lääkkeiden kanssa myös sanomista hänen käytöksestään.
- Anonyymi
Eikös ne ole kaikki samanlaisia no ääni vaihtelee muuten samat asiat
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta354592Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä203185Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2692331Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui532197- 1642056
Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu891670- 171653
Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3601651Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1131622M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti151279