Abortti

Aivan aluksi haluan sanoa, että ainut syy tähän postaukseen on, että minun täytyy avautua jonnekin ja parhaiten olen aina selvittänyt pääni kirjoittamalla. Tällä tavalla saan selville mitä haluan sanoa ja samalla sen mitä todella haluan.

Sain tänään kuulla olevani raskaana. Täytän 18 tällä viikolla, joten en ole itse enää mikään lapsi. Tätä olen pelännyt jo lähes viikon vaikka menossa on vasta 37kp. Silti en ole uskaltanut todella ajatella että olisin oikeasti raskaana. Joka ikinen ilta ja joka ikinen ilta olen toivonut kuukautisten alkavan ja tänään etukäteen sovitulla terveydenhoitajan ajalla jouduin kohtaamaan totuuden. Minä. Raskaana.

Shokki on kauhea. Parisuhde on elämäni ensimmäinen, ja kun sanon ensimmäinen tarkoitan sitä todella. Seurustelua kaksi kuukautta takana. Mies vielä viisi kuukautta armeijassa. Koulua jäljellä 1,5 vuotta, eli se hankalin osa, se työläin osa. Henkisesti yritän yhä selvitä teinivuosista, jolloin koin koulukiusaamista ja luultavasti jonkin asteista masennusta. Koulu kiusaamisesta tai pahasta olostani en koskaan ole osannut puhua. Olenhan minä se kova tyttö, joka pitää puolensa.

Vanhemmilleni en voi kertoa, he ovat jo nýt hieman poikaystävääni vastaan, ilman mitään kunnon syytä. Pelkään että he saavat tietää. On yksi ystävä joka ei kertoisi kenellekään, mutta hänkin tuomitsisi minut, jos ei raskauden niin vähintään abortin takia.

Oloni on tällä hetkellä typerä, inhottava, tekopyhä ja äärimmäisen ahdistunut. Olenhan aina ajatellut etten kykenisi aborttiin. Että olisin valmis tekemään mitä vain lapsen puolesta. Ja nyt kuitenkin silmänräpäyksessä päädyin aborttiin. Enkä voi syyttää raskaudesta ketään muuta kuin itseäni. Naivia ja typerää minua. Ongelmana ei ole lapsi vaan raskaus ja sen ajan kohta. Aina on hyvä jossitella. Jos olisin raskaana vasta ensi keväänä, jos voisin huolehtia lapsesta, jos tästä suhteesta loppujen lopuksi tulisi jotain.

Huomenna pitäisi käydä labroissa, vahvistamassa että todella olen raskaana. Eniten pelottaa kertoa sille ainoalle läheiselle, jolle voin kertoa asiasta. Poikaystävä pääsee armeijasta vasta perjantaina, mutta tämä on jotain mikä täytyy kertoa kasvotusten. Tiedän ettei hänkään ole lapsia vastaan, vaan haluaa niitä jonain päivänä. Mutta hänkään ei ole valmis siihen nyt. Vai onko? Entä jos hän haluaakin pitää lapsen, julistaa ilosanomaa? Itse en siihen kykene. En kestäisi raskautta, muiden mielipidettä, vastuuta toisesta ihmisestä. Entä jos hän vihaa minua päätökseni vuoksi?

Abortin vastustajille haluan sanoa, että kyllä, te olette oikeassa. Murhaan viatttoman ihmisen alun. Kukaan ei voi halveksua tai inhota minua enemmän kuin minä itse. Tiesin, että viimeiset kaksi kuukautta ovat olleet liian hyviä, liian helppoja.

Ja teille muille; pyydän ettette vastaa abortin vastustajille, se riitely ei koskaan lopu, antaa niiden tuomita, joilla ei ole muutakaan tekemistä.
499
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Että nytkö jo olet 'silmänräpäyksessä' päättäny tappaa lapses?!
Muutamista kuukausistako tämän lapsen jopa vuosikymmenten elämä on nyt kiinni? Huhhuh.. no, ehkä et sitten saa enää lapsia kun sulle parhaiten sopis.
Kannattasko joskus järjestää muut asiat elämässä jonkun toisen edun mukaan ja ottaa lahja vastaan sillon kun tarjotaan? Sehän ei ole mikään mahdottomuus, ja tiedät tämän varsin hyvin. "Huono ajankohta" on pelkkä veruke itsekkyydelle.

"Kukaan ei voi halveksua tai inhota minua enemmän kuin minä itse."

Miksi sitten teet niin? Haluatko halveksua itseäsi koko loppuelämäsi?

Äänestä

Älä surmaa lastasi, joka on myös rakkaani lapsi. Abortti tuhoaa parisuhteen, kun liiton hedelmä ja uusi elämä tuhotaan. Ota vastaa elämä, niin valitset onnen kaikille kolmelle.

Äänestä

abortti ei ole murha ja oikein hyväratkaisu sinunkin tilanteessasi kun elämäsi on niin vaiheessa. niitä lapsia kerkiää tehdä sitten kun on itse siihen valmis ja kun lapsi on toivottu. sitten kun taloudellinen tila ym ovat hoidettu, on paljon paremmat lähtökohdat taata lapselle hyvä ja turvallinen elinympäristö.

Äänestä
  • "abortti ei ole murha"

    jaksetaan jankuttaa, mutta normaali järkiset tietää kyllä miten asia oikeesti on.

    "niitä lapsia kerkiää tehdä sitten kun on itse siihen valmis"

    Ja tyhjät lupailut perään... mistä sinä sen tiedät että niitä sitten enää tulee kun 'on valmis' jne.?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


minä kirjoitti:

Aivan aluksi haluan sanoa, että ainut syy tähän postaukseen on, että minun täytyy avautua jonnekin ja parhaiten olen aina selvittänyt pääni kirjoittamalla. Tällä tavalla saan selville mitä haluan sanoa ja samalla sen mitä todella haluan.

Sain tänään kuulla olevani raskaana. Täytän 18 tällä viikolla, joten en ole itse enää mikään lapsi. Tätä olen pelännyt jo lähes viikon vaikka menossa on vasta 37kp. Silti en ole uskaltanut todella ajatella että olisin oikeasti raskaana. Joka ikinen ilta ja joka ikinen ilta olen toivonut kuukautisten alkavan ja tänään etukäteen sovitulla terveydenhoitajan ajalla jouduin kohtaamaan totuuden. Minä. Raskaana.

Shokki on kauhea. Parisuhde on elämäni ensimmäinen, ja kun sanon ensimmäinen tarkoitan sitä todella. Seurustelua kaksi kuukautta takana. Mies vielä viisi kuukautta armeijassa. Koulua jäljellä 1,5 vuotta, eli se hankalin osa, se työläin osa. Henkisesti yritän yhä selvitä teinivuosista, jolloin koin koulukiusaamista ja luultavasti jonkin asteista masennusta. Koulu kiusaamisesta tai pahasta olostani en koskaan ole osannut puhua. Olenhan minä se kova tyttö, joka pitää puolensa.

Vanhemmilleni en voi kertoa, he ovat jo nýt hieman poikaystävääni vastaan, ilman mitään kunnon syytä. Pelkään että he saavat tietää. On yksi ystävä joka ei kertoisi kenellekään, mutta hänkin tuomitsisi minut, jos ei raskauden niin vähintään abortin takia.

Oloni on tällä hetkellä typerä, inhottava, tekopyhä ja äärimmäisen ahdistunut. Olenhan aina ajatellut etten kykenisi aborttiin. Että olisin valmis tekemään mitä vain lapsen puolesta. Ja nyt kuitenkin silmänräpäyksessä päädyin aborttiin. Enkä voi syyttää raskaudesta ketään muuta kuin itseäni. Naivia ja typerää minua. Ongelmana ei ole lapsi vaan raskaus ja sen ajan kohta. Aina on hyvä jossitella. Jos olisin raskaana vasta ensi keväänä, jos voisin huolehtia lapsesta, jos tästä suhteesta loppujen lopuksi tulisi jotain.

Huomenna pitäisi käydä labroissa, vahvistamassa että todella olen raskaana. Eniten pelottaa kertoa sille ainoalle läheiselle, jolle voin kertoa asiasta. Poikaystävä pääsee armeijasta vasta perjantaina, mutta tämä on jotain mikä täytyy kertoa kasvotusten. Tiedän ettei hänkään ole lapsia vastaan, vaan haluaa niitä jonain päivänä. Mutta hänkään ei ole valmis siihen nyt. Vai onko? Entä jos hän haluaakin pitää lapsen, julistaa ilosanomaa? Itse en siihen kykene. En kestäisi raskautta, muiden mielipidettä, vastuuta toisesta ihmisestä. Entä jos hän vihaa minua päätökseni vuoksi?

Abortin vastustajille haluan sanoa, että kyllä, te olette oikeassa. Murhaan viatttoman ihmisen alun. Kukaan ei voi halveksua tai inhota minua enemmän kuin minä itse. Tiesin, että viimeiset kaksi kuukautta ovat olleet liian hyviä, liian helppoja.

Ja teille muille; pyydän ettette vastaa abortin vastustajille, se riitely ei koskaan lopu, antaa niiden tuomita, joilla ei ole muutakaan tekemistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu