Facebookin ulkopuolelle jättäytyminen herättää epäilyksiä

http://www.iltalehti.fi/digi/2012080715927705_du.shtml

Näinhän se on. Itse olen 19v. enkä ole facebookissa, koska sosiaalista elämää en oikeastaan omista enkä halua missään facebookissa sitä julistaa, kuinka yksinäinen luuseri olen. Toisaalta menisin mielelläni facebookiin, mutta kun sitten taas miettii, niin en millään kehtaa. Saisin maksimissaan 50 kaveria kokoon enkä oikeastaan kehtaa edes pyytää ketään. Sitten he näkisivät, että minulla ei ole elämää. Lisäksi olen ruma enkä halua laittaa naamaani näkyville, en myöskään halua kertoa henkilökohtaisia asioitani tai pelätä yksityisyyteni puolesta. No, olen outo, mahdollinen massamurhaaja tai terroristi, koska en ole facebookissa, mutta sittenpähän olen.
683526
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 68

Vanhimmat

Minusta tuo uutisointi oli todella törkeää ja loukkaavaa yleistämistä, vieläpä kun kyse on erittäin vakavista asioista! Voin vaan kuvitella, miten jotkut ottavat moiset puheet tosissaan, ehkäpä myös jakavat tuon uutisen ihanassa Facebookissaan mahdollisimman monelle ja kappas vaan, kohta minäkin olen kaikkien silmissä vaarallinen massamurhaaja. Että kiitoksia vaan, te massan mukana kulkevat minäminäminä-narsistit, joilla ei muuta elämää olekaan kuin joku Facebook.

Onhan se toki niin, ettei minullakaan kovin ihmeellistä sosiaalista elämää ole, mutta ilmeisesti joidenkin ihmisten on ylitsepääsemättömän vaikeaa tajuta, ettei se kaikille välttämättä mikään ongelma ole. Tai ainakaan sellainen, että pitäisi ihmisiä ruveta tappamaan. Liekö tässä jopa kunnianloukkauksen makua, kun jopa työnantajille luodaan tällaisia vakavia ennakkoluuloja? Toivottavasti joutuisivatkin vastuuseen sanomisistaan moiset "tutkijat".

Minulla ei ole mitään muuta ongelmaa kuin tämä jatkuva Facebook-painostus. Ja tällaiset vakavat yleistämiset ja vihjailut ovat ehdottomasti kaiken huippu. Hulluksi on mennyt maailma.

Äänestä

Niin kauan kun on ollut ihmisiä, on ollut myös lampaita.

Lampaalla en tässä yhteydessä tarkoita sitä villan peittämää nisäkästä. Tarkoitan niitä ihmisiä, jotka seuraavat vaistomaisesti laumaa ymmärtämättä omia motiivejaan. He elävät elämänsä kusi lahkeessa peläten toisten ihmisten tuomitsevia mielipiteitä.

Näiden lampaiden takia maailma on talouskriisissä, lääketeollisuus on yksi tuottavimmista teollisuuden aloista maailmassa ja maailmanlaajuisesta yksityistietokaappauksesta poisjääminen katsotaan epäilyttäväksi asiaksi.

Minusta on uskomatonta miten ihminen pystyy katsomaan historiaan ja ihmettelemään silmät pyöreänä kaikkea sitä laumojen harjoittamaa syrintääkuitenkin syyllistymällä tänä päivänä aivan identtiseen toimintaan.

Ihminen ei muutu, eikä koskaan tule muuttumaan.

Äänestä

minä sanouduin irti koko fb..stä

Äänestä

Mulla on tyhjä facebook-profiili pelkästään siksi, että tykkäämällä joistain firmoista saa alennuksia ja muita etuja. Kuinkahan epäilyttävä sarjamurhaaja olen, kun mulla ei ole facessa yhtään kaveria?

(Oikeesti saisin kyllä fb-kavereita helposti jos tahtoisin, mutta en tahdo tuhlata aikaani missään facebookissa.)

Äänestä
  • Se että käytät facebookkia mihin tahansa, millä tahansa keksityllä profiililla, on silti sen palvelun kannattamista. Jos olen suomalainen ja asun suomessa, ei minun todellakaan pitäisi tarvita tehdä juridista sopimusta "identiteettini vapaasta hyväksikäytöstä" (oikealla nimellä tai ei) amerikkalaisen yrityksen kanssa, ollakseni yhteydessä muihin suomalaisiin, ystäviin, sukulaisiiin, yrityksiin, (urheilu)seuroihin, saati poliisiin, opettajiin tai muihin valtion instasseihin! Ei, vaihtoehto ei ole profiilikikkailut, vaan boikotti!

    Äänestä

  • sen kaverilistan voi piilottaa. jos se on piilossa nii ei kukaa tajuu mitää.

    Äänestä

Joo, kaikki naamakirjattomat pitäis varmaan koota johonkin keskitysleirille,
pirulaiset, siellä kyhäävät kotosallaan kotitekoräjähteitä ja tappoja suunnittellen kun vapaalla jalalla ovat. Saattaa tämä vielä niin sairaaksi
mennäkin, että jos et elä prikulleen samalla tavalla kuin mitä kuuliaiselle
vaalikarjalle osaksi suunniteltu on, jotain tommoista aletaan esittää.
Sairasta. Miksei täällä ennemminkin aleta leimaamaan jokaista naamakirjaprofiilin omaavaa psykopaatiksi, ehkä samalla moni näistä niinsanotun median edustajista. Alettas juuriaan myöten kaivaa esiin kaikki ton soopan aikaansaama sonta täällä maailmassa, sitä löytyy muuten paljon.
Noi on erittäin vaarallisia tollaset vouhotukset, joihin aletaan sitten ihmisiä
painostaa, uhkailla osallistumaan. Silence of the lambs. Teitä viedään kuin
pässiä narusta, naamakirjallisia. Netti on vapaana oikeansuuntainen ilmiö,
todelliseen vapauteen ei kuulu tommoset yksilönvapauden rajoittajat.
Aina kun kaikki keskittyy yksiin käsiin, vähän ajan päästä alkaa tuo painostus
uhkailu, leimaaminen, olet erilainen, huonompi - vain sen takia jos et halua
periaatteellisista syistä osallistua yksilönvapauden rajoittajien touhuihin.

Äänestä
  • Vapaus ei aja kaupallisuuden etuja.

    Äänestä

Yksi artikkeli sanoi jopa, että työnantajat katsovat hakijoiden profiilit. Eli ei facebookprofiilia, ei työpaikkaa. Koska pidän kiinni yksilönvapauksista ja minulla ei ole ketään jota lisäillä facebookiin niin olen jotenkin huonompi ihminen??? Selvä.

Äänestä

Huhhuh, toi oikeen kylmät väreet iholle toi uutinen. Samaa mieltä kunnianloukkauksesta.

Äänestä

Itse olen facebookissa, mutta jälkeenpäin kaduttaa olla siellä, koska en tee kyseisessä paikassa oikeastaan mitään. Ainoastaan muutama on oikeita kavereita ja loput on vain pelien vuoksi. Voisin aivan hyvin poistaa profiilin, mutten vain jaksa tällähetkellä ja se on kuulemma vaikeaa. Kaikesta ei kehtaa puhua facebookissa vaan pitää kokoajan varoa mitä sanoo kun pelkää kokoajan "suojamuurien" kaatuvan. Turha paikka jos ei jaksa jutella turhia asioita.

Äänestä
  • Ei ole vaikeaa poistaa, kun vaan löydät oikean sivun.

    Äänestä

Aika törkeä uutinen kyllä. Itselläni oli Facebook-profiili, mutta poistin sen jo vuosi sitten koska ei ollut tarvetta enkä halunnut olla enää puolituttujen koulukavereiden tavoitettavissa. Mikään murhaaja en silti ole, hieman yksinäinen kumminkin. Twitter ja googleplussa kyllä löytyvät, mutta ne eivät kai poista tätä syrjäytyneen massamurhaajan leimaa?

Äänestä

Minä en ole koskaan kuulunut naamakirjaan enkä aio koskaan kuuluakaan. Ihan kuin naamakirja olisi ainoa elämä, sitä se ei ole!

Minä rakastan Live-elämää ja rakastan kun minun ei tarvitse olla riippuvainen kenestäkään. En osaa elää sosiaalielämää virtuaalisesti, joten mitä epäilyksiä se nyt sitten herättää???

Äänestä
  • Windows Live Messenger

    Äänestä

Tuossa se nähdään kuinka sairaaksi tämä yhteiskunta on mennyt. Jos et koko ajan toitota julkisuudessa tekemisiäsi ja menemisiäsi, ole esillä jatkuvasti niin että muutkin elävät tavallaan sinun elämääsi,- "joo mä luinkin facebookissa, että olit eilen jättänyt hammaslangan väliin", "niin mä tiedän, kerroit illalla, että poikaystävä jätti" "ai, sä laitat tänään sen uuden mustan seksikkään alusasun, kun menet tapaamaan Teroa Mikonkatu 6, klo, 22.00" ...

..niin, sulla ei ole elämää, jos siitä KUKAAN MUU ei mitään tiedä. Vain näyteikkunoissa esille laitetut asiat huomataan, muusta pitää itse ottaa selvää ja sehän on jo hirveä vaiva. Ihmiset haluavat, että heitä tirkistellään salaa, heidän asioistaan ollaan perillä, heistä puhutaan, he ovat kahvipöytäkeskustelujen pää puheenaihe, heidät tuntee kaikki. Tuolla kaikella on kuitenkin vain yksi tarkoitus; herättää kateutta muissa, tuoda oma elämä mahdollisimman aktiivisena, mielenkiintoisena, tapahtumarikkaana esille niin, että toiset lannistuvaisivat huomatessaan, että heillä ei ole elämää tai se on tosi tylsää näihin facebookinarskuihin verrattuna.

Sosiaalista elämää voi olla ilman facebookiakin, mutta kukaan ei sitä usko ellet julkisesti sitä tuo esille. Facebookin luoja halusi tuntea koulun vuosikirjan kuvien takana olevien ihmisten koko persoonan, elämän ja luoda kuvat todellisiksi ja eläviksi. Hän tiesi miten narsistisesta ihmisestä voi hyötyä ja mikä sen parempi keino todallakin on ollut kuin antaa pinnallisten ihmisten kilpailla kuka on suosituin ja kenellä on paras tekoelämä.

Muussa tapauksessa olet outo, syrjäytynyt, epäsosiaalinen luuseri tai pakostakin psykopaatti tai pommi-iskua suunnitteleva terroristi tai jotain outoa sinussa on mikä laittaa muut sinua karttamaan.

Voisi sanoa, että facebookin lähtölaskenta olisi pian alkamassa, kun kohta huomataan sen aiheuttavan syrjintää, aiheuttavan riippuvuutta, ennemmin eristää ja estää sosiaalista kanssakäymistä kuin edistää sitä, aiheuttaa ihmisuhdeongelmia ja luo harhaisia epätodellisia harhakuvia, jossa muokataan ja vääristellään ulkomuotoa ja koko elämää niin, että samaa ihmistä kadulla vastaan tulleena ei enää tunnista samaksi..

Äänestä

Facebookin pörssiarvosta on hävinnyt yli 50 miljardia euroa, ja facebook on mennyt viime aikooina niin paljon alaspäin, joten tuollaisella paskauutisoinnilla yritetään saada ihmisiä littymään facebookkiin. Itse en ole facebookissa, joten olen nyt psykopaattinen massamurhaaja.

Ps. Anders Behring Breivikillä ja James Holmesilla oli facebook-tilit.

Äänestä

Todella törkeää mustamaalausta ko. "uutinen". Itse alan olla yksi tuttavapiirini ainoista, joka ei naamakirjaa käytä, ja ihan tarpeeksi olen jo saanut kuulla oudoksuvia kyselyitä siitä miksei minulla ole tiliä. Siksi tällainen, perättömiin luuloihin perustunut, juttu sai minut todella näkemään punaista. Enkä tosiaan ihmettelisi, jos joihinkin aivottomiin laumasieluihin tällainen menisi kuin menisikin täydestä.

Kas kun näille "toimittajille" ei tullut mieleen esimerkiksi sitä tapausta, kun muuan naishenkilö teki itsemurhan ja raportoi vähän väliä tilanteestaan Facebookiin kaasun täyttäessä huoneen. Tasapainoinen ihminen, toki... Huomaa kyllä, että nämä toimittajat ovat oikeita Facebookin suurkuluttajia, liekö riippuvaisiakin. Mitäpä muuta tuollaisilta huomionkipeiltä reppanoilta voisi odottaakaan.

Äänestä

Kai tässä on ilmoittauduttava poliisille, kun merkit viittaavat siihen että olen vähintäänkin suunnittelemassa massamurhaa tai muuta hämärää... minulla nimittäin ei ole facebook-tiliä (enää)...

Tosiasiassa minua ei voisi vähempää kiinnostaa, vaikka minua pidettäisiin outona sen takia, etten ole Facebookissa. Itseasiassa moinen asia saisi minut vain huvittuneeksi, suorastaan voisi naureskella itsekseen kuinka päättömäksi ihmiset ovat menneet :D

Äänestä

En ole vielä keksinyt tarpeeksi merkityksellistä syytä, miksi minun pitäisi liittyä facebookiin. En siis ole siellä. Minulla on niin paljon elämää ihan täällä oikeassakin elämässä.

Äänestä

Facebookki on menossa konkaan

Äänestä

Jos ihmiset lukisivat käyttöehdot, ei Facebookissa olisi yhtään (no ainakaan lukutaitoista) ihmistä. Ei ole edes kyse tarviiko/haluaako Facebookkiin. Luin itse aikanaan käyttöehdot (ihan mielenkiinnosta) ja totesin etten voisi ikinä käyttää tuota palvelua sillä en suostu sen esittämiin ehtoinen. Älkää siis edes harkitko tilin avaamista testimielessä ja täten tuon "elinikäisen" sopimuksen allekirjoittamista. Pahin moka on jo tuo kokeilu.

Äänestä

Itse en tekisi facebookissa mitään, ei ole ystäviä eikä ole koskaan ollu, kiva siellä olisi tyhjää wallia katella, vain omia statuspaskaa eikä ketään kiinnostaisi. En silti aio lahdata ihmisiä.

Äänestä

Kannattaa suhtautua varauksellisesti tähän "uutiseen" jos ainoastaan Iltap*ska uutisoi siitä.

Äänestä

Mä en myöskään ole facebookissa enkä koskaan tule olemaankaan, hassua että silti omaan sosiaalisen elämän..melkoisen mustavalkoista uutisointia ei voi muuta sanoa. Tai oikeastaan mitäpä järkevää roskalehdistöltä voisi koskaan odottaakaan.

Äänestä

facebook = sosiaalinen verkosto . Jos et ole facebookissa voit olla MUUTENKIN sosiaalinen kun kirjotella vaan ihmisille siellä ja jäähä sinne istuu tuntikausiks ,tai vaihto ehtona tehdä jotain muuta sosiaalista esim. Nähdä ja jutella ihmisille. Ei vaan kaikkia kiinnosta tommoset turhat jutut. Olin siellä joskus kauan sitten mutta en enää ,liikaa turhaa soopaa. Ihan hyvin näinkin pärjää.

Äänestä

Ei kai kenenkään ole pakko olla facebookissa, eikä twitterissä, eikä käydä kirkossa, ei baareissa jne...pakko ei ole kuin kuolla tässä elämässä.

Äänestä

Surkeaa journalismia kerta kaikkiaan. Alkaen vaikka siitä, että Breivikillä OLI facebookprofiili. Hän mm. kertoi siellä suosikkimusiikistaan. Jonkun idiootin tekemä havainto, että facebookiton on kenties psykopaatti, koska "psykopaateilla ei ole oikeita ystäviä", on kokonaisuudessaan puhdasta idiotimismia. Psykopaateilla tyypillisesti on paljon tuttuja ja kavereita. Facebook-kaverin ei varmaan tarvitse olla "oikea ystävä". Facebookissa olo ei myöskään todista tasapanoisen luonteen puolesta, niinkuin joku toinen ääliö on päätellyt.

Summa summarum, totaalisen luokatonta journalismia jopa IL:n mittapuulla. Sanalla sanoen paskaa.

Äänestä
  • ei ollu fb-tiliä kaverilla.

    Äänestä

ei fb:ssä oleminen ole oikeata sosiaalista elämää. siellä näytetään vain enimmäkseen miten hyvin menee ja kaikki on niiin rakkaita ja kauniita. jalat maassa seisovana tajuan että kaikilla on omat huolet ja ongelmat ei ne vain fb:ssä näy. ei kenelläkään ole 200-300 ystävää, senhän sanoo jo järkikin.

itse olen fb:ssä omin ehdoin, 23 kaveria vain jotka todella tunnen, en päivittele mitä teen tai jätän tekemättä tykkään tai en tykkää jos joku jotain kirjoittaa.
ei fb:stä kannata ottaa paineita ja kyllä sieltä varmaan murhaajia ja muita hullujakin löytyy.
sun itsetunto on todella pohjassa, ryhdistäydy ja ota itseäsi niskasta kiinni !

Äänestä

Törkeä uutinen Iltalehdeltä, mutta kaikkihan sen lehden roskalinjan tuntee joten ei mitään uutta auringon alla.

Uutinen on täyttä höpö höpöä ja osoittaa vain, että naamakirjajassa olijoita v****taa, kun on olemassa ihmisiä, joita ei voi ohjailla ja jotka eivät lähde typerään "kyllä sä oot hyvä" kisaan mukaan.

Täydestä tuntemattomuudesta nousee joku Facebook, jota ihmiset alkavat kritiikittömästi käyttää, ajattelematta yhtään käytön vaaroja ja levittävät elämänsä kaikkien luettavaksi.

Iltalehtikin voisi tehdä kanustavamman jutun vaikka siitä, että politiikot eivät pysty omilla päätöksillään luomaan oikeaa elämää ja siksi luodaan virtuaalitodellisuuteen joku ihmeellinen järjestelmä korvaamaan ihmisten todellisen elämän.

Sairasta touhua.

Äänestä
  • Iltalehti uutisoi kylläkin sakulehden näkemyksen asiasta. Ei juttu ollut siis suoraan Iltalehden toimiittajan oma näkemys vaan vain välitettyä tietoa Saksanmaalta.

    Poliitikot eivät luo eivätkä pysty luomaan kansalaisilleen "elämää". Se on meidän jokaisen ikioma asiamme. Ja siksi tämä facebook yhdistettynä "hyvinvointiyhteiskuntaan" on oikeasti turmiollinen. Kaikki netin kautta tuleva pska on olevinaan vain osa tätä "hyvinvointia" ja siksi muka hyväksi meille.

    Ja onhan juttu todettu täällä jo harhaanjohtavaksi: Kyllä noilla massamurhaajaidiooteilla oli facebook-profiilit. Ainakin Breivikillä taisi näin olla.

    Äänestä

Olen normaali suomalainen kansalainen joka haluaa viettää joskus rennon viikonlopun ja käydä töissä normaalin kaavan mukaan. En halua kaikkien tietävän kännimokailusta, puolison kanssa riitelystä, lihomisesta, laihtumisesta, syömisestä, sänkyhommista, pettämisistä, sukupuolitaideista, alkoholismista,absoluutismista,sairauksista. rrahasta, rikkaudesta, köyhyydestä, aliravituista, yliravituista, lapsettomuudesta, lapsirakkaudesta, eläinrakkaudesta/rakkaudettomuudesta ym. Kuka on kiinnostunut lähimmäisestä eli sinusta/minusta? Mitä sinulle kuuluu? Oikeasti?.

Äänestä

Kontrollifriikkiys on myös sairaus. Miten voi joitakin kiinnostaa toisen elämä niin paljon, että on valmis yhdistämään ilman facebook profiilia olevan potentiaaliseen sarjamurhaajaan tai pomminasettajaan. Kyllä taitaa näiden väitteiden päässä olla vikaa.

Narsistihan haluaa, että hänellä on mahdollisman paljon ihailijoita ja jos näitä ei jostain syystä ala näkyä ja kuulua, niin ollaan jopa valmiita leimaamaan toinen epänormaaliksi. Kumpikohan on se sairaampi osapuoli?

Ei ole normaalia levittää elämänsä netissä kaikkien luettavaksi, sitä ei voi puolustella mitenkään muuten kun huomionhakuisuudella.

Äänestä

Itse sanouduin irti koko systeemistä. Täysin turha. Mielestäni oma elämäni on omaa enkä ole kiinostunut mitä ruokaa juuri nyt kaverini laittaa tai syö. Elämäni on livessä eikä netissä.

Äänestä

On todella kurja paljastaa muille, etten ole facebookissa. Se herättääkin varmasti jotain epälyksiä. Ärsyttävää, kun aikuiset ihmisetkin jaksavat ihmetellä sitä, etten ole siellä. No, totuus on se, että kaveripiirini on olematon, enkä halua fb-kavereikseni ketään tuntemattomia.Muutenkaan ei fb kiinnosta yhtään, mieluummin kirjoitan vaikka sähkäriä. Toivon, että saan joskus paljon ystäviä, joita voi sitten livenä nähdä.

Äänestä

Ottaisin mielellään uusia facebooktuttuja, jos vaan tietäisin kuka haluaa uusia tuttuja. Itse olen siellä. Joten keksikää joku sivu sinne josta voidaan löytää toisia ja luotettavia ihmisiä, eikä mitään epämääräistä väkeä.

Äänestä

En ole Facebookissa, mutta siitä huolimatta sähköpostiini satelee viestejä roskapostina tai oikeina, että "mä olen sun kaveri". Mihin tää maailma on menossa, niin kuin yhdessä mainoksessa sanotaan.

Ei yksipuolisesti voi ilmoittaa että olen sun kaveri, ellei ihminen itse sitä tahdo, koska se tarkoittaa toisen oikeuksien yli kävelemistä ja asettumista hänen yläpuolelleen ilman hänen suostumusta. Se on siis vallankäyttöä puettuna keinotekoiseen sosiaaliseen imagoon.

Facebook pitää vetää tutkimuksen kohteeksi ja sen puutteet täytyy paljastaa, eikä kritiikittömästi luoda mielikuvia ihmisten taipumuksista, niin kuin nyt tässä profiilikysymyksessä on tehty.

Äänestä
  • Yle: Tykkääminen voi tartuttaa - Suurin osa tietokoneviruksista iskee jo Facebookin kautta

    Facebook on todellinen tietoturvariski käyttäjälle, uutisoi Yle. Jo 70 prosenttia kaikista tietokoneviruksista leviää Facebookin kautta.

    Ylen mukaan haittaohjelma voi tarttua, jos tykkää tai jakaa jonkin hauskan videon. Haittaohjelma saattaa myös esiintyä kaverin profiilina tai lähettää viestejä kaverin nimissä.

    Videon katsomalla tietokoneelle voi tunkeutua locker-virus, joka tallentaa näppäimistön näppäilyt ja saa näin selville esimerkiksi pankkitunnukset ja sähköposti osoitteet ja ne kaikki lähetetään nettiin myytäväksi.
    Eli teidän tiedoilla varkaat tekevät rahaa.

    Facebookin ongelma on se, että käyttäjämäärä on valtava ja kaikkien tietoturva ei osaa torjua näiltä sivuilta tulevia viruksia ja vakoiluohjelmia.
    Sitten tulee kalliiksi viedä kone viruspuhdistukseen liikkeeseen.


    http://www.aamulehti.fi/cs/Satellite?c=AMArticle_C&childpagename=KAL_newssite/AMLayout&cid=1194737716855&p=1194626958999&pagename=KALWrapper

    Äänestä

minä mielummin irkkaan (ircnet quakenet) kun olen jossain facecrapissa.

Äänestä
  • Ja tissit paljaana minäkin täällä koneen ääressä aivan kuin sinäkin, meillä taitaa olla yhtä isot rinnat :D

    Äänestä

Ei siellä kenenkän tarvitse olla jos ei halua. Todelliset ystävät (tai kaverit, miten vaan) ymmärtävät ja hyväksyvät sen jos, joku ei luonnostaan halua ko. sivustoa käyttää.

Facebook tuli Suomeen vasta kun olin itse siinä parinkympin pintaan, enkä itse liittynyt facebookiin kuin vasta 24-vuotiaana, ja silloinkin vain ja ainoastaan sen ansiosta, että eräs kaverini oli ehdottanut profiilin hankkimista itselleni. Mielestäni facebook on kätevä yhteydenpitoväline, enkä itse jaksa ottaa koko sivustoa kauhean vakavasti niin kuin joskus aikaisemmin tein.

Oma kokemukseni facebookista on se, että monet tuntemani ihmiset (itse asiassa valtaosa) käyttää sivustoa eräänlaisena välikätenä oman statuksensa luomiseen ja pönkittämiseen. Ihmisen luontainen tarve toteuttaa itseään tulee jatkuvasti esille sivuston kautta. Se on ärsyttävää, mutta valitettavan yleinen ilmiö yhteiskunnassa, jossa vähemmän tärkeät tarpeet on jo valmiiksi tyydytetty ja näin ollen monet ihmiset keskittyvät tiedostamattaan ennemminkin ns. psykologisiin tarpeisiin kuten itsensä mainostamiseen.

Äänestä

Ei todellakaan Facebookissa mikään pakko ole olla, MUTTA ei pidä myöskään alkaa leimaamaan ihmisiä rikollisiksi, jos heillä ei ole profiilia sosiaalisessa mediassa. Leimaaja osoittauttu vain itse kontrollifriikiksi, mainostajaksi ja tuputtajaksi ja useimmiten tällaisilla jutuilla haetaan jotain taloudellista hyötyä.

Raakasi on mennyt rahan ahnehtiminen.

Äänestä

Onpa järkyttävää paskaa iltalehden uutinen. Mihin tuollainen sonta perustuu? Nykyään pitää olla niin vitun sosiaalinen ja reipasrohkearäväkkä, ja olla kaikkien sellaistekin kaveri, joita ei edes tunne. Yhtä huonoissa kantimissa on työantajien rekrytointi, jos facebookista pitää alkaa etsimään mahdollisia työntekijöitä. Minä pidän kansalaisoikeuksistani kiinni, enkä tule koskaan hankkimaan facebook tiliä.

Viranomaiset tietysti kiittävät facebookkia, koska se on erinomainen kansalaisten vakoilukoneisto niin viranomaisille kuin facebookille. Vakoiltavat vielä osallistuvat vakoiluunsa vapaaehtoisesti.
Omistan kännykän ja sähköpostitilin. Jos ne eivät riitä yhteydenpitoon, niin ei sitten. Miten voidaan olettaa, että kaikilla on halu raportoida kaikista tekemisistään.

Tämä kommentti "Slashdot-sivusto vei saksalaislehden tekemän huomion vielä pidemmälle muistuttamalla, että sosiaalisesta mediasta eristäytyvä voi mahdollisesti olla massamurhaaja. Sivusto perustelee johtopäätöstään sillä, että verilöylyihin syyllistyneitä ihmisiä yhdistää usein oikeiden ystävien puute.

voidaan tulkita kunnianluokkaukseksi. Toimittajalla pitää olla kusta päässä, väittäessään, ettei facebookin ulkopuolisilla olisi edes ystäviä. Pahassa jamassa ollaan jos joku helvetin facebook tai muu sosiaalinen media päättää onko joku henkilö murhaaja tai miuuten hullu.

Äänestä

he hee :) vai että oikein psykopaatti. En ole naamakirjassa, en ole käyttänyt twitteriä, ollut mesessä tai irkkaillut, anteeksi kirjoitusasu, termit on mulle ihan vieraita...

Olen juuri ja juuri ruuhkavuosista selvinnyt 37v. nainen, joka istuu päivät töissä tietokoneen ääressä, enkä todellakaan käytä enää iltojani koneella, vaan urheilen, teen pihatöitä, luen kirjoja, pelaan lasteni kanssa jne. ja sekö tekee minusta psykopaatin ja epänormaalin ihmisen? Mielestäni olen jopa selväpäisempi kuin monet vapaa-aikansa tietokoneen ääressä viettävät ihmiset. Töitä olen aina saanut ihan vaan hyvien koulu- ja työtodistusten avulla. Olen toki ollut tässä työpaikassa jo 8 vuotta, joten työnhaku ei ole vähään aikaan ollut edes ajankohtaista. Ystäviäkin minulla on ja sen verran osaan puhelinta käyttää ja autolla ajaa, että tiedän itselleni tärkeimpien ihmisten kuulumiset ja muiden ihmisten jokaisesta vessassa käynnistä ja pullan syönnistä en haluakaan tietää.

Ajatelkaapa kuinka täynnä psykopaatteja esimerkiksi Afrikan täytyy olla. En usko, että siellä kaikki edes tietävät mikä tietokone on. Kyllä tämä länsimainen yhteiskunta on sairas, jos ihmisen status määräytyy jonkun sähköisen viestimen perusteella. Ja nyt lopettelen tämän koneella istumisen ja lähden kotiin poimimaan marjoja, keittämään mehua ja juttelemaan lasteni ja mieheni kanssa ihan livenä :) ja tuskin vastaan puhelimeenkaan pariin tuntiin marjaisilla sormilla.

Äänestä

aina yksin,
tiesitkö että, minun nuoruudessani 80-luvulla ei ollut kännyköitä, ei internettiä eikä paljon muitakaan nykyajan juttuja, mistä en tiedä mitään. Lapset tietävät tietoteknologiasta enemmän, kuin vanhempansa!
Oikeita kavereita saa vielä nykyisinkin harrastuksista. Mieti, mitä haluaisit harrastaa?
Lähes kaikki urheilu on sosiaalista, varsinkin joukkuelajit. Kysele lähiseudultasi ajoittajien ryhmää kiinnostavasta lajista tai mene mukaan seuraamaan edistyneempien treenejä.
Koiraharrastajat monissa roduissa pitävät myös tiiviisti yhteyksiä, välimatkoista riippumatta.
Osallistu työnväenopiston tai vastaavan nyt syksyllä alkaviin ryhmiin, taatusti löytyy samanhenkisiä kavereita, mikäli itse olet avoin ja ystävällinen.

Äänestä

Miten helpottavaa huomata että on muitakin jotka ei ole FB:n lumoissa. Itse työskentelen alalla jossa varmaankin voisi olla hyötyä FB verkostostakin mutta kun ei vaan ole mun juttu. Mä koen sen ihan puhtaasti sosiaalipornona. Ja menneisyydessä on henkilö jonka suunnalta saattaisi ilmetä epämieluisia yhteydenottoja jne. Välillä oikein kihahtaa mielessä kun näkee tai kuule mainoksen jossa viitataan että katso FB sivulta! Ja pah! Jääköön sit multa tarjoukset saamatta jos sitä ei muualta näe / saa!

Äänestä
  • Itselläni kanssa ottaa päähän se, kun radioissa ja telkkareissa ilmoitetaan että katso/kommentoi/käänestä/ilmoittaudu fb sivuilla. Tulee jostain syystä mieleen, että aivan kuin nämä joko yrittävät houkutella ihmisiä fb sivuille taikka sitten luulevat kaikkien olevan kyseisillä sivuilla jolloin jää 'ulkopuoliset' kokonaan huomioimatta.

    Äänestä

Parempi olisi että mainostajat mainostaisivat jossain omilla sivuillaan ja kilpailisivat aidosti toistensa kanssa, eivätka sekoittaisi sosiaalisia suhteita kaupankayntiin. Nyt kaikkeen on tullu pelkkä huijaamisen maksu, joka ei innosta ostamaan mitään.

Asioiden sotkeminen sekoittaa elämän, sekä luo ahdistusta ja epävarmuutta. Jos se vielä puetaan johonkin keinotekoiseen kaapuun, kuin esim FB on niin esim. ystävyys suhteet eivät ole aitoja.

Äänestä

hyvä...fb on vammaisten kanava...joilla ei ole muuta elämässä

Äänestä

hei!minä olen kolmikymppinen nainen ja minulla ei vieläkään ole sitä sosiaalista elämää niin paljoa,että sitä jaksais pojottaa facebookissa.tämä sosiaalinen kanssakäyminen kautta tutustuminen on siirtynyt bittitaivaille,kun ennen sitä naapuritkin kävi tosta vaan piipahtamassa kahvilla.siis ihan livenä pöydän toisessa päässä.näyttelijä jukka rasilakaan ei halua kuulua facebookiin ihan periaatteesta.et ole outo,pää pystyyn,et ole ainoa tämän asian kanssa.pidä hyvää huolta itsestäsi niin,että teet jatkossakin hyviä päätöksiä ja tekoja,jotka tukevat hyvää itsetuntoa.
kaikille,jotka kamppailevat yksin lähetän näille "yksinäisille sotureille"iloa sydämiin,sellaista euforiaa,jota kutsutaan RAKKAUDEKSI!

Äänestä

KERTOKAA PLEASE! Nyt fb pakottaa kaikki käyttäjät aikajanaan, niin MITEN SEN SIVUN SAA salaiseksi? Olen nimittäin pystynyt katsomaan tuntemattomien ihmisten aikajanaa, jossa näkyy kaverien lukumäärä kuvia, jne. Vaikka muut on salaisia . Joku tuossa aikajanaan siirtymisessä siis mättää, se julkaisee salaista materiaalia. En tahdo että tuntemattomat pystyy katsomaan kaverilistaani tai seinääni (vähän matkaa)!!!!

Äänestä

Lähdin juuri facesta. Haistakaa kuulkaa paska, minusta ette kuule enää hahahaa, olen vapaa. Peukutelkaa toisianne vaikka perseeseen, minua ei kiinnosta sitä seurata kuka peukuttaa ketäkin (yleensä aina tasaisin väliajoin tietyt tyypit keskenään pitääkseen kulisseja pystyssä). Mitään aitoa kanssakäymistä ja suoraa puhetta siellä ei saanut aikaan, yhtä teatteria vaan. Hyvästi!

Äänestä
  • Ihan tiedoksi vaan sulle, niin tälläkin ko. hetkellä herra tämä ja tämä peukuttelee rouva tätä ja tätä ja 15 ihmistä pitää tästä.

    Äänestä

www.feissarimokat.com

Olen nyt parina iltana lukenut noita juttuja ja hyvät naurut saanut. Ei taida kyllä mistään normaaleimmasta päästä olla nämä käyttäjät...

Äänestä
  • Osuit asian ytimeen. Tulee tunne, ettemme ole ihan "normaaleja" . Ja juuri tästä tunteesta näiden kirjoittajat haluaisivat eroon. Että kiitos kannustuksesta :(

    Äänestä

En voi mitenkään ymmärtää että murhaajalla on yli 200 facebook kaveria

Äänestä

Ne kaverit ovat myös rikollisia.

Äänestä

Hohhoijaa, tämäkin tutkimus varmaan Facebookin rahoittama että saataisiin epävarmat massan mukana menevät ihmiset sinne mukaan ja näin ehkä vapaapudotuksessa olevan Facebookin osakkeen arvo korkeammalle.

Mutta jos tälle linjalle nyt lähdetään niin löytyypä toinen tutkimus jonka mukaan mitä aktiivisempi Facebookin käyttäjä olet sitä todennäköisemmin olet narsisti.

Itselläni oli aiemmin Facebook jossa about 90 kaveria, kaikilla kun tuntuu olevan tapana hamstrata sinne kaikki puolitutut ja lähes ventovieraatkin. Näistä yhdeksästäkymmenestä ehkä 20 kuulumiset kiinnostaa, ja aika monen kanssa en halua edes olla missään tekemisissä enään. Niinpä siis poistin Facebookin enkä ole koskaan katunut. Muutenkin ihmiset postaavat kaikkea turhaa sontaa joka ei voisi vähempää kiinnostaa, tai sitten spämmivät sivut paskoilla FB peleillä. Ja tietoturvakin on toki uhattuna Facebookissa, tiedä mitä kaikkea nettiselailua tuokin seuraa...

Fakta on vain se että länsimainen yhteiskunta alkaa olemaan pirun sairas ja se ettet mene massan mukana kaikkeen osoittaa vain että sinulla on omaakin aivotoimintaa... Kai Facebook on joillekin vain tapa esittää olevansa suosittu supersosiaalinen ihminen vaikkei niin olisi, minua taas liiallinen sosiaalisten viestien tulva vain ahdistaisi. Onneksi lopetin massan mukana menemisen ja aloin olemaan oma itseni.

Onneksi nykyajan selaimiin saa sentään adblockin, olen blokannut ja piilottanut käytännössä kaikki Facebookin tykkäys painikkeet ja mainokset mitä internetissä voi vastaan tulla. :D

Äänestä
  • "Minusta on uskomatonta miten ihminen pystyy katsomaan historiaan ja ihmettelemään silmät pyöreänä kaikkea sitä laumojen harjoittamaa syrintääkuitenkin syyllistymällä tänä päivänä aivan identtiseen toimintaan."

    Täysin samaa mieltä... Tähän kiteytyvät melkein kaikki nykymaailman ongelmat. Ei voi kuin ihmetellä valtavia lampaiden massoja jotka ovat täysin hallitusten ja suuryritysten ohjailtavissa median kautta. Onpahan itsellänikin maailmankatsomus ja ymmärrys asioista muuttunut valtavasti kun olen aikuistunut ja oppinut kyseenalaistamaan asioita laajasti.

    Äänestä

Hei, itse olen saanut "sielunrauhan" kun yksinkertaisesti lopetin laittamasta mielipiteitäni Facebookkiin. Odotin ja toivoin, että edes joku kommentoisi. Mutta ei kukaan koskaan. Mietteeni ei ollut milläänlailla poikkeavia yleisestä linjasta. Ja pahoitin todella mieleni. Tiedän, että mielensäpahoittaminen oli todella epäviisasta. Mutta nämä tunne-asiat ei todellakaan ole järjellä selitettävissä. Nykyisin en kirjoittele FB:hen yhtään mitään, olen siellä vain olemassa. Rauha kanssani :))

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


aina yksin kirjoitti:

http://www.iltalehti.fi/digi/2012080715927705_du.shtml

Näinhän se on. Itse olen 19v. enkä ole facebookissa, koska sosiaalista elämää en oikeastaan omista enkä halua missään facebookissa sitä julistaa, kuinka yksinäinen luuseri olen. Toisaalta menisin mielelläni facebookiin, mutta kun sitten taas miettii, niin en millään kehtaa. Saisin maksimissaan 50 kaveria kokoon enkä oikeastaan kehtaa edes pyytää ketään. Sitten he näkisivät, että minulla ei ole elämää. Lisäksi olen ruma enkä halua laittaa naamaani näkyville, en myöskään halua kertoa henkilökohtaisia asioitani tai pelätä yksityisyyteni puolesta. No, olen outo, mahdollinen massamurhaaja tai terroristi, koska en ole facebookissa, mutta sittenpähän olen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu