Olen 14-vuotias tyttö, joka on menossa kahdeksannalle. Minua on kiusattu yli seitsemän vuotta, enkä enää osaa luottaa ihmisiin.
Kiusaaminen alkoi ala-asteen ensimmäisellä, kun yksi (entisistä) parhaimmista kavereistani (joka on uskovaisesta perheestä), alkoi piikitellä minua, koska minun perheeni ei ole uskovainen, mutta luulen, että myös ulkonäköni vaikutti kiusaamiseen, olen nimittäin ylipainoinen (en kuitenkaan paljoa). Ensin hän härnäsi minua ja lopulta se pahentui joka päiväiseksi haukkumiseksi. Kiusaaminen paheni vain koko ajan, enkä tohtinut kertoa siitä kenellekään, tuo poika kun oli opettajan lellikki.
Kun haukkuminen, kamppiminen ja muu kiusaaminen oli jatkunut tarpeeksi kauan, aloin miettimään, että jos olenkin tosiaan niin huono ihminen, että he sen takia kiusaavat minua.
Kolmannella tuli se viimeinen pisara; kiusaajat alkoivat haukkumaan muutakin perhettäni. Ensimmäisen kerran kolmeen vuoteen uskalsin sanoa kiusaajilleni vastaan, eikä se ollut järkevin tekoni. Kiusaaminen alkoi taas yltymään.
Kerran tullessani kotiin, äitini huomasi minun itkeneen. Hän kysyi, että mikä minulla oli. Selitin, että he olivat haukkuneet häntä, sekä muuta perhettä, minut tietysti mukaan lukien. Äiti naurahti ja sanoi, ettei kannata välittää. Kuitenkin, kun kerta toisensa jälkeen tulin itku kurkussa kotiin, äiti sai tarpeekseen. Kerran, minun taas itkiessä, hän haukkui pystyyn silloisen opettajamme, joka ei uskaltanut edes minulle sanoa mistään, vaikka olin luokkamme ujoin oppilas.
Kolmannen jälkeen myös luokkani tytöt alkoivat haukkumaan minua ja puhumaan pahaa selän takana minusta. Varsinkin yksi tyttö, joka inhosi minua, enkä edes tiedä miksi, alkoi levitellä perättömiä huhuja minusta.
Viidennelle mennessä kiusaaminen muuttui erilaiseksi; minut jätettiin ulos porukasta ja jos istuin muiden kanssa, he matkivat nauruani, puhettani ja he supattelivat keskenään. Kutosella sama meininki jatkui, mutta sain jostain valtavasti rohkeutta. Ala-asteen viimeinen luokka oli varmasti helpoin, vaikka minua edelleen syrjittiinkin. Olin onnellinen, kun sain vihdoin kutosen todistuksen käteen.
Kutoselta päästyäni, luulin, että kiusaaminen jäisi ja saisin paljon uusia kavereita, että minulla menisi paremmin. Ei mennytkään ihan niin. Kahdeksannen luokan pojat ottivat minut heti silmätikukseen. He sylkivät päälleni, yrittivät kampitella, huutelivat perääni kaikkea asiatonta ja tönivät minua. Lisäksi luokalleni tuli minua jo neljännellä kiusannut poika, mikä ei todellakaan helpottanut tilannetta. Itsetunto tippui takaisin nollaan ja masennuin. Viiltelin itseäni ja suunnittelin karkaavani kotoa tai tappavani itseni. Kuten ala-asteella, pidin kaiken sisälläni, en kertonut kenellekään. Kutosella olin alkanut laihuttaa. Silloin laihuttaminen oli ollut viatonta "Jos nyt söisin vähän vähemmän"-tyyppistä, mutta seiskan aikana se riistäytyi käsistä; en koskaan syönyt aamulla, enkä koulussa. Kotona joko söin pienen annoksen (enkä sitäkään koskaan loppuun) tai valehtelin, että meillä oli ollut kotsaa (ja jos olikin ollut, en syönyt sieläkään, maistoin vain) tai jollakin kaverilla oli ollut kotsaa. Jos en valehdellut, saatoin jauhaa ruuan mahdollisimman pieneksi ja piilottaa suuhuni ja käydä sylkemässä vessanpönttöön. Vaikka tiedän, ettei se ole järkevää, aion jatkaa samallalailla, en VOI syödä enempää.
Olen ihan rikki. Päivittäisen pääkivun takia syön lähes koko ajan särkylääkkeitä. Pelkään lihovani, joten oksennan ruokaa silloin tällöin ulos. Olen yrittänyt päästä viiltelystä eroon, mutta oikeasti se auttaa hetkeksi. En halua puhua, enkä osaa. En todellakaan tiedä, mitä tehdä.
Kiusaaminen alkoi ala-asteen ensimmäisellä, kun yksi (entisistä) parhaimmista kavereistani (joka on uskovaisesta perheestä), alkoi piikitellä minua, koska minun perheeni ei ole uskovainen, mutta luulen, että myös ulkonäköni vaikutti kiusaamiseen, olen nimittäin ylipainoinen (en kuitenkaan paljoa). Ensin hän härnäsi minua ja lopulta se pahentui joka päiväiseksi haukkumiseksi. Kiusaaminen paheni vain koko ajan, enkä tohtinut kertoa siitä kenellekään, tuo poika kun oli opettajan lellikki.
Kun haukkuminen, kamppiminen ja muu kiusaaminen oli jatkunut tarpeeksi kauan, aloin miettimään, että jos olenkin tosiaan niin huono ihminen, että he sen takia kiusaavat minua.
Kolmannella tuli se viimeinen pisara; kiusaajat alkoivat haukkumaan muutakin perhettäni. Ensimmäisen kerran kolmeen vuoteen uskalsin sanoa kiusaajilleni vastaan, eikä se ollut järkevin tekoni. Kiusaaminen alkoi taas yltymään.
Kerran tullessani kotiin, äitini huomasi minun itkeneen. Hän kysyi, että mikä minulla oli. Selitin, että he olivat haukkuneet häntä, sekä muuta perhettä, minut tietysti mukaan lukien. Äiti naurahti ja sanoi, ettei kannata välittää. Kuitenkin, kun kerta toisensa jälkeen tulin itku kurkussa kotiin, äiti sai tarpeekseen. Kerran, minun taas itkiessä, hän haukkui pystyyn silloisen opettajamme, joka ei uskaltanut edes minulle sanoa mistään, vaikka olin luokkamme ujoin oppilas.
Kolmannen jälkeen myös luokkani tytöt alkoivat haukkumaan minua ja puhumaan pahaa selän takana minusta. Varsinkin yksi tyttö, joka inhosi minua, enkä edes tiedä miksi, alkoi levitellä perättömiä huhuja minusta.
Viidennelle mennessä kiusaaminen muuttui erilaiseksi; minut jätettiin ulos porukasta ja jos istuin muiden kanssa, he matkivat nauruani, puhettani ja he supattelivat keskenään. Kutosella sama meininki jatkui, mutta sain jostain valtavasti rohkeutta. Ala-asteen viimeinen luokka oli varmasti helpoin, vaikka minua edelleen syrjittiinkin. Olin onnellinen, kun sain vihdoin kutosen todistuksen käteen.
Kutoselta päästyäni, luulin, että kiusaaminen jäisi ja saisin paljon uusia kavereita, että minulla menisi paremmin. Ei mennytkään ihan niin. Kahdeksannen luokan pojat ottivat minut heti silmätikukseen. He sylkivät päälleni, yrittivät kampitella, huutelivat perääni kaikkea asiatonta ja tönivät minua. Lisäksi luokalleni tuli minua jo neljännellä kiusannut poika, mikä ei todellakaan helpottanut tilannetta. Itsetunto tippui takaisin nollaan ja masennuin. Viiltelin itseäni ja suunnittelin karkaavani kotoa tai tappavani itseni. Kuten ala-asteella, pidin kaiken sisälläni, en kertonut kenellekään. Kutosella olin alkanut laihuttaa. Silloin laihuttaminen oli ollut viatonta "Jos nyt söisin vähän vähemmän"-tyyppistä, mutta seiskan aikana se riistäytyi käsistä; en koskaan syönyt aamulla, enkä koulussa. Kotona joko söin pienen annoksen (enkä sitäkään koskaan loppuun) tai valehtelin, että meillä oli ollut kotsaa (ja jos olikin ollut, en syönyt sieläkään, maistoin vain) tai jollakin kaverilla oli ollut kotsaa. Jos en valehdellut, saatoin jauhaa ruuan mahdollisimman pieneksi ja piilottaa suuhuni ja käydä sylkemässä vessanpönttöön. Vaikka tiedän, ettei se ole järkevää, aion jatkaa samallalailla, en VOI syödä enempää.
Olen ihan rikki. Päivittäisen pääkivun takia syön lähes koko ajan särkylääkkeitä. Pelkään lihovani, joten oksennan ruokaa silloin tällöin ulos. Olen yrittänyt päästä viiltelystä eroon, mutta oikeasti se auttaa hetkeksi. En halua puhua, enkä osaa. En todellakaan tiedä, mitä tehdä.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Todella ikävää, että olet kärsinyt kiusaamisesta. Pystyn samaistumaan tilanteeseesi helposti, sillä olen entinen kiusattu. Kiusaaminen todella saa itsetunnon romahtamaan kauan jatkuessaan. Olo tuntuu mitättömältä, sillä kukaan ei tunnu välittävän. Itsevarmuus katoaa täysin. Kiusaamisen vaikutukset voivat näkyä pitkänkin ajan kuluttua, vaikka elämä muuten olisikin muuttunut helpommaksi.
Kiusaamisesi ei tarkoita sitä, että sä olisit huono ihminen. Jo ton tekstin perusteella on helppo sanoa näin. Olet vain tavannut vääriä ihmisiä väärään aikaan. Toivottavasti löydät sellaisia, jotka ovat ystävyytesi arvoisia.
Yläasteella osa porukasta on keskenkasvuisia eikä ymmärrä tekojensa myöhempiä seurauksia. On vaikeaa selviytyä sekopäiden joukossa kolme vuotta, mutta sekin onnistuu sisulla. Sanotaan, että aurinko se paistaa risukasaankin. Se on totta, vaikka sitä on välillä vaikea uskoa. Yritä iloita pienistä valonpilkahduksista ympärilläsi.
Jatka elämääsi ja näytä kiusaajilesi olevasi heitä vahvempi. Onko koulussasi muita syrjäytyneitä, joiden kanssa voisit ystävystyä? Se voisi olla yksi askel parempaan. Voisit myös kertoa jollekin kiusaamisestasi, jos se helpottaisi oloasi. Äitisi vaikuttaa ton tekstin perusteella järkevältä henkilöltä ja uskon, että hän ymmärtäisi. Koulussa on terveydenhoitaja, jolla voi mennä puhumaan. Hänellä on tietääkseni vaitiolovelvollisuus, joten voit puhua luottamuksellisesti. Olet jo itse asiassa ottanutkin ensimmäisen askeleen, kun kirjoitit tänne Suomi24-palstalle. Vaikka tää palsta onkin trollien yms. luvattu maa, saa tältäkin jonkin verran apua ja ymmärrystä.
Kertominen ei oo kaikille luontevaa ja mukavaa. Jokainen on erilainen. Haluat ehkä pitää asian omana tietonasi. Jos olosi tuntuu niin paremmalta, en pitäisi sitäkään välttämättä huonona ratkaisuna. Taakan kantaminen yksin on kuitenkin raskasta. Koulun vaihtaminen voisi auttaa, mutta jos olet pieneltä paikkakunnatla kuten mä, siitä ei varmaan ole hyötyä.
Muista, että sussa ei ole vikaa, vaan olet hyvä juuri tuollaisena. Jokaisessa on eroja ja aivan yhtä hyvin jotakin kiusaajistasi voitaisiin kiusata jonkin mitättömän seikan vuoksi. Kiusaajien takia ei kannata yrittää muuttua. Ei pidä alentua siihen heidän vuokseen. Voit ellää juuri kuten tahdot eikä sun tarvi muuttua heidän vuokseen.
Koulussani on pari tyyppiä, joiden kanssa olen yrittänyt tutustua, mutta eipä ole oikein tullut mitään. Epäsosiaalisena ihmisenä onnistun aina pilaamaan kaiken. Minun seurani kelpaa ainoastaan, jos he eivät ole tehneet läksyjään tai jos heidän kaverinsa eivät satu olemaan koulussa.
Olen pariin otteeseen yrittänyt kertoa äidilleni, mutta pelkään, että hän pitää minua ihan luuserina, enkä edes tiedä, että mitä sanoisin. Lisäksi hänellä on omat huolensa, enkä halua huolestuttaa turhaa.
Koulua en voi vaihtaa, nimittäin paikkakunnalla, jossa asun, ei ole kuin yksi yläkoulu. Enkä toisaalta usko, että se auttaisi.
Terveydenhoitajiin en luota tippaakaan, vanhan terveydenhoitajan ansiosta. Koulullamme on kuraattori, mutta hän on yhden kiusaajani äiti. En siis viitsi hänellekään mennä puhumaan...
Tää on niin tuttua. Niin mua. Satuin osumaan Suomen paskimpaan kouluun. Koulusysteemi on paljon vaikeempi ku muualla. Kaikki tehdään eri tavalla. Sillee tosi hankalasti. Ja tääl on monta paskaa opettajaa. Ja sit ku tulin nii kaikki normaalit mun tyyppiset ihmiset on toisilla luokilla ja pakko kestää näitä mun luokkalaisia ku niihin muihin ei sitte ehtiny ajoissa tutustua ku oon aluks aina hemmetin ujo. Tai no jos muhun tutustuu kunnolla nii oon tosi sosiaalinen ja hauska ja kaikkee, mut oon ujo aluks tutustuessa ja se on tuonut ongelmia. Mut jotenki muutaman vuoden jälkeen on vähä enemmän rohkeutta, vaikka kaveripiiri on kutistunu lähes nollaa. No oon nyt aika yksinäiseks ajautunu ja en voi muuta ku oottaa tää vika vuos kunnes pääsee lukioon. Omat luokkalaiset kun on ihan toiselta planeetalta nii en oikee pysy niidenkää juttujen perässä.
Mun mielestä oot törmänny vääriin ihmisiin. Vaikeaa uskoa, että olet niin kamala, että yksin olisit syypää. Pikemminkin noi pari tyyppiä ehkä pelkää, että heitä aletaan kiusata, jos he ovat sun kanssa. Mä luulin ennen, että vika oli yksin mussa, kun en löytänyt kavereita. Ongelma olikin se, että en ollut tavannut oikeanlaisia ihmisiä.
Harrastatko mitään? Harrastuksien kautta voisit tavata uusia tuttavuuksia. Tietty niitä harrastuksia ei kannata harkita, joissa kiusaajiasi on.
Äitisi ei todellakaan pitäisi sua luuserina. Eikä sitä omalle äidilleen puhuessaan tarvitse erityisen hienoja sanoja löytää. Jos hän on välittävä äiti (tällaisen kuvan olen saanut) eikä sellainen joka hakkaa lapsiaan yms., hän tekisi varmasti kaiken voitavansa hyväksesi. Koulukiusaaminen ei todellakaan ole mikään turha huoli, vaan erittäin vakava asia. Se on yksi vakavimmista asioista, jonka koululainen voi kokea.
Joo kannattaa ignorata kuraattori ja terveydenhoitaja, jos tilanne on tuollainen. Et pysty luottamaan heihin ja puhumaan huoletta. Ehkä pystyt kertomaan paremmin tunteesi kirjoittamalla. Voisiko netin keskustelupaikoista olla enemmänkin apua? esim. https://www.tukinet.net/
Hmmhhh... Ihan selviä masennuksen oireita.. Itsekin olin ihan verillä, kun minut potkittiin eräästä koulusta pois. Näin myös harhoja! Kiusaajan kasvot vikkuivat silmissäni. Ja kaiken kauheuden lisäksi kuulin haukkuvia ääniharhoja 24/7 eli tuttua on...
Näin parannut kuin taikaiskusta; Lopeta koulunkäynti, Mene psykologille ja eikun lääkkeitä naamaan! Tadaa!! Olet terve mutta kouluttaututtamaton köyhä ja yksinäinen ex-sekopää! (TARKOITAN ITSEÄNI)
Näin siis periaatteessa.. (HUOM. KERÄÄ ROHKEUTTA.. SEURAAVA TEKSTI ON TOSI RAJUA!!!) Joudut kuitenkin kokemaan vittumaisia olotiloja, kauheita näkyjä ja ääniharhoja, menet aivan solmuun, etkä pysty hengittämään, painajaisia sekä raavit kädenvarret verille.
Noniin vaikein osuus on ohi! Mutta hei jos MINÄKIN selvesin selviät sinä ja jos taistelet kaikella voimalla tai löydät vaikka esim jonkun hyvän pelisarjan (minulla Sonic The Hedgehog) oireet helpottavat eli toisinsanoen löydät maailmasta jotain hyvää, jonka avulla jaksat.
Tarvitset: RUTKASTI POSITIIVISTA ENERGIAA JOSTAIN LÄHTEESTÄ! ETSI ITSELLESI JOTAIN POSITIIVISTA! KÄY PITKILLÄ LENKEILLÄ, PELAA VIDEOPELEJÄ MITÄ TAHANSA POSITIIVISTA.
Taistele vastaan täydellä henkisyyden voimilla ja saatat parantua jopa ilman lääkkeitä!
NÄIN SIIS MINULLLA... Ja jopa perusterveitä ollaan ja EX-GyberSonic on tullut takaisin.. (Tarkoitan perus oma itseni..)
Kovaa luettavaa. Muista kuitenkin että sinussa on jotain aivan ainutlaatuista ja ylivertaista: Sen vuoksi siunua kiusataan. Kiusaamien ei johdu että olisit huono. itseäni kiusattiin koulussa mutta aikusena olen saaut olla oma itseni ja olen saanut tunnunustusta toisiltakin.
Kiitos kaikille, jotka ovat neuvoneet mua.
Nyt tilanne on mennyt huonompaan suntaan, nimittäin nekin tuttavat, mitä mulla koulussa on, ovat alkaneet syrjimään mua ja he levittävät perättömiä ja aivan naurettavia juoruja musta. Oman luokkani tytöt ovat alkaneet haukkumaan mua, enkä enää yksinkertaisesti jaksa. Olen liian väsynyt tekemään mitään, en jaksa opiskella, en jaksa viettää aikaa perheeni kanssa, enkä varsinkaan jaksaisi mennä kouluun. Asiaa ei yhtään auta se, etten saa öisin nukuttua. Heräilen useita kertoja yöllä, jos saan edes unen päästä kiinni. Monesti nukahtaminen saattaa mennä aamuyöhön ja nukahdettuani herään melkein heti..
Yleensä kiusaajat kiusaavat niitä joille he ovat kateellisia. Tai sitten se johtuu siitä, että heidän mielestään olet helppo kohde. Olen itse koulukiusattu poika ja olen kysynyt niiltä jotka kiusaavat minua miksi he kiusaavat. Vastaus oli, että olen helppo kohde ja se on heidän mielestään hauskaa. Minulla on kiusaajine n.60 henkilön ryhmä.
No oi onko kiusattu mut katokku sille nyt vaa eivoi
Mitään jos muut kiusaa nii se pitää kestää jos et kestä tee
Itse murha tai lopeta koulu se olis iha hito hauskaa nähäkki
Mut jos mikään noist ei toimi nii harkitsin ehkä että kannatta ruveta rälläämään ja paskoa koulu iha lihoiks sitä kaikki pitää sua iha hulluna eikä kukaa kiisaa sua. Jos ei toimi nii älä ainakaa boraa tai jäät taas jälleen muitten alle ja ota yhteyttä jos
Tarvitset apua nimeni on Anu saukko tai jorma pikkuinen tai q sin hou sun tai jos haluat niin voin olla myös arvon penaali tai valittaessa myös antin. Toivon että kousaa on tylsää ja pojat opettelevat kiusaamaan joten HYVÄÄ YÖTÄ PENALTY SHOT lilleri lalleri tyyris tyllerö...
Olen miettinyt, että kertoisin äidilleni, mutta pelkään, että se aattelee mun kuvitelleen kaiken. Oon alkanu taas ajatteleen itsemurhaa, mutta pelkään, että epäonnistun siinäkin. Viiltelemisen ja laihduttamisenkin oon alottanut taas, vaikka tiiän, ettei siinä oo mitää järkeä. Mua pelottaa aivan helvetisti kertoa äidille... :( En nimittäin usko, että se ymmärtää oksentelut ja viiltelyt ja kaiken muun, mitä oon tehny, ku on ollu paska olo....
Kiusaajille ei pidä näyttää, että siitä tulee pahamieli. Ite tein tuon virheen kutosella ja sen takia se kiusaaminen olikin niiden mielestä niin hauskaa. Ei pidä olla mitenkään helppo kohde. Olisi hyvä, jos osaisit sanoa kiusaajilles vastaan. Sinussa ei ole mitään vikaa. Kiusaajat kiusaa, sen takia, että ne on kateellisia tai sitten se vaan on niin hauskaa.
Arvaa vaan, että oonko koittanu sanoa vastaan. Ei auta yhtään, pahentaa vaan asiaa... :/
niin mä oon harkinnu itsemurhaa mutta etsikää maailmasta sellanen joku hieno juttj ennen ajattelin että kukaan ei edes huomaisi katoamistani eikä kukaan välittäisi kunnas sain koirani joka oikeastaan pelasti henkeni niillä pienillä nuhteettomilla kilteillä teiolla ajattelin että hän on oikea joka välittää jolloin peruin suunnitelmani myöhemmin olen huomannut useissakin sellaisen välityksen tunteen ja itse ehdottaisin puhua koulukuraattorille sillä hän todennäköisesti vastustaa kiusausta ja antaa niin pahan rangaituksen (jos hän on kiusaajasi
äiti) ettei hän kiusaa sinua enää mutta jos et halua niin puhu siskon,veljen,serkun,sedän,äidin tai jonkun muun luotettavan kanssa ymmärsin että sinulla ei ole kavereita älä huoli tulet saamaan niitä myöhemmin itse löysin tosi hyvän kaverin vasta 9 luokalla mutta en ole tavannut häntä vielä koulun ulkopuolella ja pysy vahvana jos sinua haukutaan jatka mitä olit tekemässä älä kiinnitä huomiota jos he ovat sinua vahvempia tai jos niitä on sinua enemmän jos he ovat heikompia pelota heidät pois kimpustasi mutta ÄLÄ joudu tappeluun se vaan pahentaisi tilannetta jaksamista sinne toivottavasti tollain loppuu kohta its always darkest before sunrise