Levoton kesä?

Kuvittelenko vai onko tämä kesä jotenkin "erikoinen" kun pelottaa katsella uutisia.
Kyllähän minäkin olen alkOaikoina ollut väkivaltainen ja oikeudessa on oltu mutta onneksi en tehnyt mitään peruuttamatonta vaikka läheltä on pitänyt. Niin no ehdonalaista on ollut.
Ehkä olen vaan niin herkkä nykyään ja aina kun luen mitä hirveyksiä on tehty ajattelen että se olisi voinut sattua minulle tai minä jollekin toiselle.
Tuurilla olen välttänyt lusimisen mutta se ei ole pääasia vaan tuskin kestäisin jos olisin tehnyt jotain toiselle ihmiselle.
Pakostakin tulee mieleen että vapaus ei ilmeisesti ole enää "muotia".
Miten helvetin lailla nuori pääsee enää elämään kiinni jos joutuu lusimaan.
Suoraan sanottuna onko se perkeleen etuilu nakkikiskalla lusimisen arvoista?
6128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Loispummikuivahuikkalainen oli sen verran humalassa, että oli sanonut kuljettajalle väärän osoitteen, eikä siinä vielä kaikki, sillä humalainen pummi oli paskonut ja kussut taksin verhoilut täysin piloille. Päätimme sitten kavereiden kanssa antaa loispummiAA-laiselle kunnon opetuksen, joten hakkasimme hänet kunnolla, sekä virtsasimme hänen päälleen, sitten vielä työnsimme isoa löylykauhaa sen persereikään. Eipä hänestä ollut vastusta, vaikka kyllä hän yrittikin puolustaa itseään heikoilla alkoholistin/pummin voimillaan.

Lopetettuamme ilonpidon heitimme loispummialkoholistin taksin takakonttiin ja sanoimme kuljettajalle, että vie pummin mahdollisimman kauaksi täältä. Parin tunnin päästä sitten soitin "taksisuharille" ja hän sanoi, että työtön loispummi oli muutaman kerran "vahingossa" tippunut sadan kilometrin tuntinopeudesta maantielle. Viimeisellä kerralla hän vielä peruutti paskakasan yli ja jätti loisen tielle kuolemaan. No, näinkin hauskasti voi käydä. Sain tosi hyvät naurut yhdessä ystävieni kanssa.

Äänestä
  • Etkö osaa kirjoittaa? Mitä ihmeen isoja kirjaimia ja pisteitä oudoissa paikoissa.

    Äänestä

  • ftghjnkm kirjoitti:

    Etkö osaa kirjoittaa? Mitä ihmeen isoja kirjaimia ja pisteitä oudoissa paikoissa.

    poika on aineissa.....eikös tissu päivä pari sitten kehunut kuinka sai kännikaatumisen seurauksena lääkäristä mukaan suuret määrät fentanyyliä pameja, ja mieliala ryynejä.....mikä jottei!

    http://www.youtube.com/watch?v=qFNe38_4oS4

    Äänestä

  • Aloittaja

    PASKAJAAKKO kirjoitti:

    En ole ottanut enää mitään enkä kaatunut kännissä.

    Äänestä

ihme säätämistä, nyky porukat ei osaa rennosti ottaa nuoret jo 12vuotiaat masennuksissaan viiltelee ranteita......säälin nyky yhteiskuntaa......onneksi en ole enää nuori, vaan tarpeeksi kypsä vetämään loppusuoran tyylilleni uskolliseen tapaan rennoin rantein.

http://www.youtube.com/watch?v=3EXjFZ1qtAA

Äänestä
  • Aloittaja

    Jotenkin vaan vituttaa ettei tullut järkiin nuorempana.
    Mennään kuiten eteenpäin ei ole vaihtoehtoa.
    Irwin rules paitti tulli tappoi senkin. Saatanan ryssät.
    Anteeksi olen valvonut aika paljon bannatkaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

UPDATE_9637163 kirjoitti:

Kuvittelenko vai onko tämä kesä jotenkin "erikoinen" kun pelottaa katsella uutisia.
Kyllähän minäkin olen alkOaikoina ollut väkivaltainen ja oikeudessa on oltu mutta onneksi en tehnyt mitään peruuttamatonta vaikka läheltä on pitänyt. Niin no ehdonalaista on ollut.
Ehkä olen vaan niin herkkä nykyään ja aina kun luen mitä hirveyksiä on tehty ajattelen että se olisi voinut sattua minulle tai minä jollekin toiselle.
Tuurilla olen välttänyt lusimisen mutta se ei ole pääasia vaan tuskin kestäisin jos olisin tehnyt jotain toiselle ihmiselle.
Pakostakin tulee mieleen että vapaus ei ilmeisesti ole enää "muotia".
Miten helvetin lailla nuori pääsee enää elämään kiinni jos joutuu lusimaan.
Suoraan sanottuna onko se perkeleen etuilu nakkikiskalla lusimisen arvoista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu