Synnytys vs. Maraton? Nyt faktaa pöytään!

Jos synnytys olisi kuin maratoni, tai edes puolimaraton, niin 99% lapsista jäisi synnyttämättä. Peiliin kun katsoo ja miettii onko kykenevä maratoniin, niin siitä jo voi verrata näitä kahta asiaa.

Synntys vastaa uusimman tutkimuksen mukaan sitä perus äiti-ihmisen iltalenkkiä eli sitä, kun nostaa perseen sohvalta ja kävelee ensin tupakille partsille jossa käärii sätkän ja imuroi sen keuhkorakkuloihin kuluttavalla imuliikkeellä, siitä jääkaapille ja sitten lenkkimakkaraleipien kanssa takaisin sohvalle. Aika pirun kova setti!

http://www.youtube.com/watch?v=6AdFdmE9A84

tuo ei vastaa alkuperäiseen kysymykseen, mutta kuitenkin.. :D

Luulen, ettei noita kahta voi verrata toisiinsa, koska sekä maratonin että synnytyksen kokee jokainen ihminen eri tavalla rasittavaksi... ja on eri asia kokea syöksysynnytys kuin 36 tunnin synnytys.. molemmat voi synnyttäjä kokea kauheaksi tai positiiviseksi kokemukseksi. Henkilö, jolla on takanaan synnytys positiivisine fiiliksineen voi pitää maratonia haastavampana kun taas omasta mielestään kauhean synnytyksen kokenut pitää maratonia helppona nakkina.

Maratonissa ja synnytyksessä molemmissa vaaditaan sitä, että tekijä luottaa omaan kroppaansa suorituksen onnistumiseksi. Maraton on henkisesti ehkä helpompi, sillä siihen pystyy treenaamaan etukäteen pitkään ja hartaasti. Ensisynnyttäjällä ei ole kuin mutu fiilis koko hommasta miten ehkä synnytys tapahtuu.. silti siitä vaan on pakko selvitä jotenkin.

Maratonin suorittaminen ei ole ihan pikkujuttu ja kunnioitan ystäviäni, jotka ovat maratonin juosseet läpi. Minusta ei olisi siihen, koska se vaatii liikaa sitoutumista treenaamiseen etukäteen, vaikka hyvässä kunnossa olenkin. Synnyttämään olen menossa syksyn aikana toista kertaa ja yhtä paljon jännitän/pelkään kuin sitä ekaa kertaakin. Se on vaan pakko tehdä.. synnytystä ei voi keskeyttää, maratonin voi.

Kyllä jos on hyvässä kunnoss ja synnytys menee suht hyvin, voi sitä ainakin johonkin kympin lenkkiin verrata. Itse en ole juossut kuin tuollaisia kympin lenkkejä. Sen jälkeen on jonkin aikaa aika puhki, mutta palautuu aika pian.
Samoin on synnytyskin. Esikoisen kans oli ongelmia ja synnytys pitkittyi. Olin jälkeen päin aika sippi. Nukuin yön ja vasta seuraavana aamuna jaksoin nousta vauvanhoitoon. Toinen oli helppo juttu. Niinkuin se kympin lenkki. Lapsi syntyi, ei väsyttänyt, söin, ja osastolla en ees nukkunut, vaan aloin vauvanhoitoon saman tien.

Olen juossut maratonin pari kertaa ja synnyttänyt muutaman lapsen, enkä ymmärrä, miksi niitä verrataan keskenään. Kukaan ei juokse maratonia "kylmiltään", jotkut eivät pysty siihen mitenkään, mutta synnyttämään pystyy "kaikki", myös huonokuntoiset. Synnytys voi helpoimmillaan tarkoittaa sitä, että sen jälkeen on seuraavana päivänä lähes kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan tai sitten pahimmillaan on kuukausia kipeänä ja tuntee joka askeleella synnyttäneensä (itse olen kokenut noistakin molemmat ja kyse on ollut ihan normaalisynnytyksistä, eli ei mitään erityisongelmia). Sekä synnytys että maraton sattuu, mutta synnytys sattuu paljon enemmän. Synnytys on ohi sitten kun se on ohi, mutta maratonin jälkeen tunnet aika pitkään juosseesi maratonin ja jalat on maitohapoilla jne.

Kumpi sitten on rankempi? Jokaisen synnytyksen olisin jättänyt kesken, jos se olisi ollut mahdollista. Sen verran se sattui (minulla synnytykset ilman kivunlievitystä). Maratonin juoksin vapaaehtoisesti enkä keskeyttänyt. Synnytys on kivun puolesta rankempi, mutta paremmin sen jaksaa fyysisen työn puolesta ja siitä myös selviytyy nopeammin.

Mä oon aina kammoksunut tätä sanontaa, varsinkin 1. synnytykseni jälkeen.

Oon ite hyvin epäurheilullinen ja epäliikunnallinen, joten kuntonikaan tuskin on maratoonarin kunnosta edes murto-osaa. Ensimmäinen synnytykseni oli mukava, kaikinpuolin helposti siedettävä ja kiva. Vaikka onhan se fyysinen suoritus, niin en usko kunnosta olevan erityistä apua, kyllä siinä muut asiat (ja sattumat?) enemmän vaikuttavat.

Ja muutamalla kovakuntoisella urheilijakaverilla sitten taas on ollut paljon rankemmat synnytykset.

Mielenkiinnolla odotan tulevaa seuraavaa synnytystä, että minkälainen ponnistus nyt on luvassa. :)

On kyllä tosiaan aikaoutoa verrata maatonia ja synnytystä. Ovat lähtökohdiltaan jo niin eri asioita. Synnytykseen elimistö valmistautuu osittain niin, ettet edes itse siihen voi vaikuttaa. Toki auttaa voi asiaa pitämällä kunnostaan huolta jo raskauden aikana, treenaamalla oikeita lihaksia, rentoutumalla.
Kuitenkaan lopulta ei voi tietää millainen "suoritus2 tulee olemaan. se riippuu niin monesta asiasta, joita ei voi ennakoida. Ihminen kun ei ole kuitenkaan kone eikä ole se syntyvä vauvakaan mikään tuote, joka vain sylkäistään ulos äiti-laitteesta.
Se on kuitenkin varmaa, että lapsi syntyy, Suomessa harvemmin äiti kuitenkaan kuolee synnytykseen eikä yleensä vammaudukaan pysyvästi.
Turvallisin mielin täällä voi synnyttää verrattuna siihen mitä esim afrikassa ympärileikatut, nälkiintyneet, alkeellisissa oloissa elävät äidit joutuvat kokemaan. Siellä synnytys on oikesti kilpajuoksua kuoleman kanssa.