Varmastikin se on niin kuin Säkylän Demarit väittävät (http://www.sakylandemarit.com/uutiset.html?3077) tai onkohan se niin, että Eura vastasi juuri oman mieleisensä vastauksen, kuten oli kysyttykin, eikä heidän visioihinsa kuulu Huittinen, eikä muutkaansieltä suunnalta. Sitä en tosin ymmärrä, kun Säkylällä ja Köyliöllä on napanuorat, sotet, koulut jne. ja kaikki helkutin hyvin, miksei Köyliö halunnut liittyä tähän naapurissaan olevaan onnelaan, vaan joko Euraan, Huittisiin tai koko kulmakuntaan, johon olisi toki Säkyläkin sopinut
Kuntaliitoksista
4
118
Vastaukset
- malahaleaja
Euran johto on luonut uuden tavan, termin sosiaalidemokraatinen toteuttamiseen.
Kunnan toiminnot sosialisoidaan ja voitot jaetaan demokraattisesti oman väen kesken, rupeaa vaan Euran kassa tyhjenemään, niin siksi tarvitaan Köyliö avuksi.
Eurassa ei ole ennenkään piitattu laeista ja ohjeista vaan tehty niin kuin on päättäjille parhaiten sopinut, eli hyväksi havaituun malliin, sopii luontevasti hylätä ylhäältä tulleet esitykset ja toimia, siten kuin itselle parhaiten sopii..
Maan hallitus ja säädöksiä tekevät työryhmät tulisi vaihtaa, koska ne eivät tee Euralle edullisia suunnitelmia, vai olisiko sittenkin olemassa toinen vaihtoehto..?- luvalahtelainen
Jotain olen varmaankin ymmärtänyt väärin, kun aina hoetaan Euran tyhjästä kassasta. Käsittääkseni Köyliö on tiedustellut, kenelle he kelpaisivat kun laarin pohja häämöttää ja rahat vähissä. Säkylän demareille sen verran: on upeaa jakaessanne Lahtisen roolin "suurena saatanana ja kaiken järjestelijänä" myös Kiukaisen ex-pomolle. Jaksavat "roistot" varmasti kantaa taakkansa paremmin, kun on kahdelle jaettu. Omasta mielestäni Köyliö sopisi ainakinYttilä-Vuorenmaa osalta jollei ihan kokonaan Huittisiin.
- Kunta-apina
Suosittelen luvalahtelaiselle talousopin lyhyttä oppimäärää ja sen jälkeen lukaisemaan Euran talousluvut nyt ja arvioimaan, kuinka hirveiltä ne näyttää tulevien jätti-investointien jälkeen. Kreikkahan yritti / yrittää tätä samaa ja joku s....n idiootti vielä suostuu siihen! (vrt. Suomi ja Köyliö)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113515MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar691886Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411576Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59826- 170823
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768