Aloitteleva viherpeukalo ja kesäkukat

Olen vasta alaoittelija puutarhojen kanssa.

Ostin keväällä / alkukesästä ensimmäiset kesäkukkani.

- Pelargonia (Parvekelaatikko)
- Miljoonakello (Amppeli)
- Mansikka (Amppeli)

Vettä on tullut tänä kesänä reippaasti ja pelargonia ovat menneet tosi huonokuntoisen näköisiksi. Alkaa syksy tulemaan ja kylmiä öitä. Milloin on se aika, kun pitää vaihtaa kesäkukkien tilalle jotain syksyistä tai talven kestävää?

Millaisia istutuksia parvekelaatikkoihin syksyksi / talveksi?

Istutin keväällä myös yhden tuijan ruukkuun. Voiko niitä istuttaa vielä tähän aikaan vuodesta syksyllä?
4661
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kaikkia voi istuttaa vielä syys-ja lokakuussakin, kunhan maa on sulaa.

Oletko katkonut pelakuustasi vanhat kukkineet pois, jos et, tee se, niin ne alkavat kukkimaan uudelleen.
Aika syyskukille alkaa silloin kun itse niin ajattelee, ei siihen tarvita päivämäärää.

Talvenkestävää ei taida olla kuin kanervat ja nekin kuivuu talven aikana.
Kauniita on laatikkoon myös koristekaalit, krysanteemit .

Katajan-tuijan-männynoksia laatikkoon, sekaan vaikkapa pihlajanmarjoja, sammalta, jäkälää, juutalaiskirsikkaa ym.

Äänestä

Parvekelaatikkoideni päällä ei ole katosta ja kukat ovat suorassa vesisateessa. Onko siitä haittaa? Tänä vuonna on satanut paljon.

Olen nyppinyt kuolleet pois.

Äänestä
  • On siitä paljonkin haittaa sateisena kesänä jos kukat on suorassa vesisateessa.
    Kukkien juuret voi mädäntyä jos multa on jatkuvasti märkää. Homettakin voi kasveihin tulla jos kasvustot ei pääse välillä kuivumaan.
    Joidenkin kukkien sateenkestävyyskin on huono, esimerkiksi petunian kukat menee sateessa huonon näköisiksi.

    Äänestä

No kokeile vaikka siirtää pelargonit purkkeihin parvekkeelle katoksen alle suojaan, jos tuntuu ettei ne pidä sateesta. Syksyllä sisälle ikkunalaudalle ja alkukesästä sitten taas ulos.

Meillä pelargonit on kaikkina kesinä oikeastaan ainoita kukkia, jotka pysyy hengissä ja kukkii hyvin. Ihmeen sitkeitä ovat, ja kauniita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kukkatyttö kirjoitti:

Olen vasta alaoittelija puutarhojen kanssa.

Ostin keväällä / alkukesästä ensimmäiset kesäkukkani.

- Pelargonia (Parvekelaatikko)
- Miljoonakello (Amppeli)
- Mansikka (Amppeli)

Vettä on tullut tänä kesänä reippaasti ja pelargonia ovat menneet tosi huonokuntoisen näköisiksi. Alkaa syksy tulemaan ja kylmiä öitä. Milloin on se aika, kun pitää vaihtaa kesäkukkien tilalle jotain syksyistä tai talven kestävää?

Millaisia istutuksia parvekelaatikkoihin syksyksi / talveksi?

Istutin keväällä myös yhden tuijan ruukkuun. Voiko niitä istuttaa vielä tähän aikaan vuodesta syksyllä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu