12-vuotiaana tosiaan tän kirjotin. Liekö sitten, että oli päässä vikaa, tai jotain. Jaa-a..
Viha huokui silmistäni, ja osui minua suoraan sydämeen tuijottaessani peilistä kalpeita kasvoja. Rintaani puristi, ja kyyneleet valuivat poskilleni, mutta en vaivautunut pyyhkimään niitä. En irroittanut katsettani peilistä. Halusin katsoa itseäni sieltä niin kauan, että tietäisin mikä minussa oli vikana.
Oliko vika pääni sisällä, vai sen ulkopuolella. Turhauduin. Oli pelottavaa tietää aivan yksin, ettei millään ollut väliä. Ympärillä tyhmät ihmiset tekivät töitä, turhaan. Hankkivat lapsia, vain että tyhmyyden kierre jatkuisi, ja jotta uudet ihmiset voisivat tehdä ne samat virheet.
''Aurinko nousee, mukavaa matkaa, silmät kiinni, valo voi tappaa.''
Elän satua, jossa päämäärä oli kuolla. Joku kirjoitti tarinaani jossain. Jos istuin yksin pimeässä huoneessa enkä tehnyt mitään, tarinaa ei kirjoitettu juuri silloin.
Itkin. En voinut mitään sille, että kyyneleet tippuivat silmistäni. Veriset kyyneleet, kylmät kuin kiviseinä talvella. En pystynyt lopettaa. Istuin sängylle, ja pidin tiukasti kiinni peitosta. Koetin rauhoitella itseäni, mutta en pystynyt.
Romahdin. Huusin, raivosin, itkin ja rukoilin. Kaikki ne olivat pakkoliikkeitä, jotka toistuivat, vaikka en olisi niin tahtonutkaan.
Silloin tajusin, että kohtalo ei ollut omissa käsissäni. Oli vain ajankysymys, milloin tarinani kirjoittaja minut halusi tappaa.
Oikeastaan en välittänyt. Halusin pois. Synnyin tahtomattani, elin tahtomattani, mutta kuolen armahduksesta.
''Rakas taivaanisä. Mä oon tehny virheitä, ja mä tiedän sen. Kuule mun pyyntö, ja hae mut. En toivo muuta. Voit laittaa mut vaik kitumaan, mut tätä maanpäällistä kidutusta en jaksa. Teen mitä vaan.. ota mut pois, älä vie viattomii, vaan vie mut. Oli virhe ikinä nauttii elämästä, en ansaitse hyvää elämää, oon arvoton ja turha.''
Viha huokui silmistäni, ja osui minua suoraan sydämeen tuijottaessani peilistä kalpeita kasvoja. Rintaani puristi, ja kyyneleet valuivat poskilleni, mutta en vaivautunut pyyhkimään niitä. En irroittanut katsettani peilistä. Halusin katsoa itseäni sieltä niin kauan, että tietäisin mikä minussa oli vikana.
Oliko vika pääni sisällä, vai sen ulkopuolella. Turhauduin. Oli pelottavaa tietää aivan yksin, ettei millään ollut väliä. Ympärillä tyhmät ihmiset tekivät töitä, turhaan. Hankkivat lapsia, vain että tyhmyyden kierre jatkuisi, ja jotta uudet ihmiset voisivat tehdä ne samat virheet.
''Aurinko nousee, mukavaa matkaa, silmät kiinni, valo voi tappaa.''
Elän satua, jossa päämäärä oli kuolla. Joku kirjoitti tarinaani jossain. Jos istuin yksin pimeässä huoneessa enkä tehnyt mitään, tarinaa ei kirjoitettu juuri silloin.
Itkin. En voinut mitään sille, että kyyneleet tippuivat silmistäni. Veriset kyyneleet, kylmät kuin kiviseinä talvella. En pystynyt lopettaa. Istuin sängylle, ja pidin tiukasti kiinni peitosta. Koetin rauhoitella itseäni, mutta en pystynyt.
Romahdin. Huusin, raivosin, itkin ja rukoilin. Kaikki ne olivat pakkoliikkeitä, jotka toistuivat, vaikka en olisi niin tahtonutkaan.
Silloin tajusin, että kohtalo ei ollut omissa käsissäni. Oli vain ajankysymys, milloin tarinani kirjoittaja minut halusi tappaa.
Oikeastaan en välittänyt. Halusin pois. Synnyin tahtomattani, elin tahtomattani, mutta kuolen armahduksesta.
''Rakas taivaanisä. Mä oon tehny virheitä, ja mä tiedän sen. Kuule mun pyyntö, ja hae mut. En toivo muuta. Voit laittaa mut vaik kitumaan, mut tätä maanpäällistä kidutusta en jaksa. Teen mitä vaan.. ota mut pois, älä vie viattomii, vaan vie mut. Oli virhe ikinä nauttii elämästä, en ansaitse hyvää elämää, oon arvoton ja turha.''
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mene hoitoon,mielisairaala voisin suositella ap sulle.
Kyllä Taivaallinen Isä näkee tuskasi ja me ihmsiet myös. Sinulla on valtava kielellinen lahjakkuus: kirjoitat noin nuoreki mahtavaa tekstiä ja psytyt kertomaan rehellsiesti mysö mitä sielussas tuntuu. Sinulla on varmaan televaisuus viakka kirjailijana. Se on varmaan sinulle annettu tehtävä. Eräs laulu sanoo; tuhkasta nouseen uusi aamu, aamu ikuinen ... juuri kärsimys synnyttää kirkkaimman hedelmän. Kun sinulla on vaikeaa niin mene juttlemaan jonkun iäkkäämmän kanssa, vaikk koulun terveydenhoitajan kassa. Kyllä sinä olet sittenkin syntynyt tänne ihan tarkoituksella. ukso se, vaikka ei itsestäs tunu nyt niin. Olet ihan mahtava tyttö. Olis ihan kiva tutustua?
AIJAA!
aika synkkää ja kypsää tekstiä 12-vuotiaalta. sen ikäisellä pitäisi olla vielä toivoa ja elämä edessä, paha, että oot joutunut törmäämään maailman paskamaisuuteen noin nuorena:( et kai enää ajattele noin? kuinka kauan tuosta tekstistäsi on?
töiden tekeminen on turhaa vain sen vuoksi, että tää yhteiskunta olettaa ja vaatii, että ihmiset kävisivät töissä. me ollaan kuin jotain muurahaisia, mitkä kantaa kortensa kekoon, ja se keko vaan kasvaa ja kasvaa, ja sen uumenissa munitaan lisää työmuurahaisia. lapsien hankkiminen tällaiseen maailmaan tuntuu pahalta jo ajatuksena, en mäkään haluaisi omien lasten kokevan sitä, minkä itse olen kokenut. ihmisen on koettava hyvää, oli se sitten jumala tai oma sisäinen hyvyys tai mitä tahansa, jotta voi antaa lapselle paremman elämän, kuin on itse saanut.
oon tuplasti vanhempi kuin silloin, kun tuon tekstin kirjoitit, ja noi samat ajatukset olen käynyt läpi, vaikka jumala niistä puuttuukin. ei ole hyvä jäädä kielteisyyteen, se estää elämästä. vaatii mielikuvitusta, mitä ei selvästi kaikilla ole, että keksii paremman ratkaisun tulla tyytyväiseksi, jopa onnelliseksi ja ylpeäksi itsestään ja kokee saavuttaneensa jotain, ilman, että hyppää samaan oravanpyörään missä ihmiset ympärillä juoksevat aamusta iltaan ja vuodesta vanhuuteen. työnteko ei mun mielestä enää ole turhaa, jos on työ mistä tykkää, sama se mitä tienaa ja onko mitään koulutusta, kunhan on itse tyytyväinen itseensä ja pärjää.
älä ota koko maailman syntejä omaan niskaasi, omissa riittää kantamista. ja kyllä kai kaikki on arvokkaita, tavalla tai toisella.
Aurinko nousee,mukavaa matkaa,silmät kii,valo voi tappaa.
Kuristaja Kasvoton huone