Joskus nuoruudessa sain opiskelu -kämppikseltä paksun, sävytetyn huulikiillon.
Toiselta, olikohan se Tosca -tuoksu, voimakas kyllä.
Edellä mainittuja tuskin enää myynnissä.
Nuoruusajan työkaverilta maljakon, edelleen ehjä, käytössäkin joskus.. ei varmaan omaisuuksien arvoinen rahallisesti.
Samalta, nykyisin ystäväni, vaikka harvoin nähdään, itse virkatun liinan, se on lipaston päällä nytkin.
Ai mikä pointti? Jokainen voi miettiä kohdallaan..
Kommentoidakin saa :)
Toiselta, olikohan se Tosca -tuoksu, voimakas kyllä.
Edellä mainittuja tuskin enää myynnissä.
Nuoruusajan työkaverilta maljakon, edelleen ehjä, käytössäkin joskus.. ei varmaan omaisuuksien arvoinen rahallisesti.
Samalta, nykyisin ystäväni, vaikka harvoin nähdään, itse virkatun liinan, se on lipaston päällä nytkin.
Ai mikä pointti? Jokainen voi miettiä kohdallaan..
Kommentoidakin saa :)
Vastaukset 22
Vanhimmat
Kaikkea ei voi mitata rahalla. Jotain voisi mitata rahalla paremminkin. Teen palkkatyötä kahdeksan tuntia päivässä viitenä päivänä viikossa, ja aikaansaavasti. Saman rahan näyttää saavan paljon vähemmillä aikaansaannoksillakin. Palkka pitäisi maksaa tehdystä työstä, ei työpaikalla olemisesta, tuottavassa työssä. Ei tule siitä työstä hyvä mieli.
Olen viime aikoina autellut vakavan sairauden kohdannutta tuttavaperhettä, tehnyt useita täysiä, rankkoja työpäiviä. Autellut sillä ehdolla, että työ on ilmaista, rahaa on heillä vähän. Siitä työstä tulee hyvä mieli, sitä ei rahalla voi mitata.
Sulla on suuri sydän, uskon ja toivon että sitä osataan arvostaa.
Kiitos! Varmasti osataan, avun saajan taholta. Sainhan tuota apua itsekkin puolitoista vuotta sitten, kun olin vähän heikossa hapessa.
Tuleva lauantai taas menee heillä, moottorisahan kanssa riehuessa. Onneksi on luvassa jo hieman viileämpää keliä. Tuskin maltan odottaa emännän tarjoamaa hyvää ruokaa;)
Minkäs sitä ihminen luonteelleen voi. Joskus vaan toivois, että saataisiin edes jonkinlainen sydän kaikille niillekkin, joilla sitä ei ole ollenkaan.
http://www.youtube.com/watch?v=2l-237P3l_Y
Niinpä, äläkä minua kiitä :)
http://www.youtube.com/watch?v=auj_e-KLQZw
Kohteliaisuudesta kiitin, sellaisena viestisi otin.
http://www.youtube.com/watch?v=g48_fqX7KJc
Tunnearvoa ei voi rahalla mitata.
Puistattaa jo ajatus, että joutuu pilvenreunalta katsomaan, kun tätä minunkin omaisuutta joskus arvioidaan tyyliin, tuo viedään kaatopaikalle, tuosta voi saada kympin jne.
Pitäsköhän perustaa mauseleumi.
Niinpä.. tästä ei oo kauaa, kun kotimökillä, jossa vain kesäisin ajoittain ollaan sisarusten kesken, yhtä aikaa, tai miten osutaan.
Kumpikin vanhemmista jo pois nukkuneet.
Tunnearvo tuli siellä puheeksi, kun yksi jakkara hajosi...ei väliä.
Mutta vanha keinutuoli.
Siinä oli aikanaan monet maalikerrokset päällekkäin, äiti oli vielä voimissaan, jostain syystä hän isolla vaivalla hinkkasi kiikkustuolin, ja nyt se on suojattu luonnon, puun väriseksi. En muista/tiedä, mikä oli aine, pellavaöljy..?
Mutta lopputulos on kaunis.. vaikka en keinuskelusta niin välitä (vielä?)
Mutta itse tuoli tuo mieleen kauniita muistoja..
En tiedä, onko mahdolista, mutta minusta vainajat olisi hyvä haudata omissa vaatteissaan. Siinämenisiainakin parhaat vaatteet vainajan mukana.
Isän vaatteita taitaa olla vieläkin tuolla komeroissa, vaikka kuolemasta on kulunut jo liki 20 vuotta. No sopii ne siellä olemaan, mutta kuitenkin.
Voisit sinä kuitenkin jo pikkuhiljaa alkaa salaa harjoittelemaan sitä kiikustuolissa istuskelua.
Huivi päähän tiukasti solmittuna leuan alle. Hartioille lämmin huopa ja sukkaleule käteen. Silmälasit meinas unohtua.
Niin se on, kaikki katoaa. Jäljelle jää vain elettyä elämää.
Se kiikkustuoli kuuluu sinne, jossa aika vähän ollaan, voihan siinä vähä istuskella.
Jotta kiitti neuvosta!
Äidin vaateasia on meilläkin akuutti, kun niitä aika paljon, ja aikaa kuolemasta vasta n. kaksi vuotta. Osa on laitettu kierrätykseen, osa pitää vielä katsoa läpi.
Jos omaan kotiin hankin keinuvan tuolin, se on pehmustettu, silmälasit on must, jos vaikka lueskelen, kuuntelen musaa mielialan mukaan, huopakin vilukissalle ok.. no purkkaa jauhan nykyisin harvemmin..Onhan se huivikin, jos auringossa, ei leuan alle sidottuna :) Sukkia kudoin nuorempana, josko se aika vielä tulee.. nyt ei siltä vaikuta..
Mulle tuli jotenkin ihan eri pointti mieleen kun edellisillä.
Menneisyyden saadut sekä hankitut tavarat joiita ei enään ole.
Alusta asti parikin kertaa tehty koti.
Rahalla kaikki on joskus mitattu (ostettu). Nämäkin nyt olevat.
Muistellako menneitä mitattuja, iskeäkö tikulla silmään?
Monta mietintää tulikin :))
Taidan olla aika "pölöjä" :)
Kun sukulaisten lapset on pienenä kylässä käydessään piirrelly mulle, laittanu ikää ja nimeä..3-4v, 5v..Oon säilytelly niitä. Mutta laatikoita siivotessa ollu pakko niitä hävittääkin. Voipi olla, että jotain on silti vielä jääny.. Esim. yks musta piirretty kuva.. ku se oli ihan näköinen ;))
Eihän toki noin kannata ajatella, että mikään "pölöjä" olisit :))
Meillä on vaan eri tapa elää ja ajatella.
Sitäpaitti mun jääkaapin ovea koristaa meidän pikkulikan tekemä piirustus jossa ollan me molemmat.
Se on tänä kesänä tehty.
Onhan ne tärkeitä, mutta mie en niitä säilyttele kun aikansa.
Äitillään on kuitenkin kaikki mahdollinen säilytettynä, hänellä on se tapa.
En oo ihan varma, puhutaanko nytte samaa "kieltä".
Eilen joku hemmetin puskis oli ollut yhteyksissä nuoruusajan ystävättäreen, pitkästä aikaa.. siitä lähti muistelot & avaus ;)
Niin, useampaan kertaan tehty koti.. on se minultakin 20 vuotta rakennettu koti ja elämä menneet uusiksi. Kun on tarpeeksi paha olla, ei siinä talot ja tavarat paljo paina..
Ja syyhän oli vaan ja yksinomaan minun, joskus vieläkin (yli 10 vuotta aikaa), voi tulla katkera puhelu, miten pilasin kaiken.
Mut on varmasti mollattu moneen otteeseen yhteisille tuttaville, ystäville, sukulaisille.. Jotkui meidän elämästä oikeasti tietävät sanoi mulle aikanaan; 'kauan sä jaksoitkin'.
Noita aikoja en enää halua muistella..
On muuten hieno juttu ne upeat magneetit, joilla saa kaikkee kivaa jääkaapin oveen kiinnitettyä :)
Niin, ja mä oon ihan mielelläni vähä pölöjä ;))
Itselläni on kaikki lasten ostamat lahjat tallella. Moni oikein näyttävästi esillä, jota useat kyläilijät ihmettelevät, että miksi tuo on tuossa tai mikä se tuo on ymv. Kerron ylpeydell¨ä, että se kirjavan keltainen kukkavaasi on äitienpäivälahja pieneltä tyttäreltäni tai että se kukertava kulho on lahja pojaltani. Lapset ovat aikoinaan pienenä ollessaan niin tosissaan ne lahjat ostaneet, joten niillä on tunnearvoa todella paljon ja hymyssä suin niitä katselen.
Ymmärrän sua aika hyvin. Kun tuossa aiemmin kerron, oon säilytelly läheisteni lasten piirroksiakin.. seinälle en oo tosin laittanut.
Joo.
Miten sen nyt kukakin minkäkin asian ottaa. Jos jostain rojusta iloa itselle, se tietenkin ok. Mutta aika harvoin niistä rojuista on iloa itselle, eikä kenellekään muulle kun heittää ite voltin. Joopa, harvempaa rojua haluaa mukaan krematorioon ja arkkuun ei paljoa mahdu. Ja noin perintönä, siinä puhuu vaina raha. Ikinä kuullut kenenkään polttavan vainajan mukana osakesalkkua?
=DW=
Älä muuta sano. Toiset asiat pysyvät mielessä toiset eivät, ei sille voi mitään.
Sinun pointti on muistella mennyttä kaihosilmin, ei katkeruudella. Tai muistella niin kaihosilmin kuin voimme ja elettävä edelleen.
?
Heh, putkahti muistisopukasta esiin tuo Tosca-tuoksu. Minullakin oli sitä:)
Samaisesta muistisopukasta, Toscan vierestä, esiin työntyi toinenkin tuoksu: Madame Rockhas (tai sinne päin). Sormen paksuinen hajuvesipullo, jonka sisuksissa lojui aivan ÄLYTTÖMÄN voimakasta tuoksua. Kallistakin oli ja ostin sitä aina ruotsinlaivalta, kun sai halvemmalla. Isäni avasi kukkaroaan pikkusen valittaen, kun jouduin ostamaan sen Sokokselta, jos en laivalle ollut tuoksun loputtua menossa.
Yksi minulle annettu lahja pysyy kaiketi ikuisesti numero Ykkösenä.
Lahja oli vanha, käytetty siis. Sain sen mieheltäni. Mieheni hemmotteli minua kyseisellä lahjalla monen monituista kertaa ja vieläkin sitä lahjaa käytän ja AINA, kun kökötän ja lilluskelen sen syleilyssä, niin AINA hoen kuin höperö: "Ai ku ihanaa-ai ku ihanaa-oi jee ku ihanaa...."
Kyseinen lahja makaa saaressa, kiven juuressa. Styroksiin kääritty.
Kyseessä Kylpyamme:)
Meillä yhteinen muisto.. nimeltä Tosca -tuoksu ;)
Mutta kyllä mulle silloin oli jo tuo tuoksu kyllin voimakas, kävin muistaakseni syksystä Jouluun kestävää talouskoulua, alle parikymppisenä..(ei nytte kyllä taidoista uskois, tai sitte sen ois pitänyt kestää pidempään:).
Niin yhdessä tään koulukaverin kans liikuttiin, ei asuttu samassa kämpässä, mutta kyläiltiin, ja jonkin verran viihteellä myös. oiskohan ollu nimpparilahja, en ihan muista.
Mielenkiintoiselta kuulostaa sinun kylpyamme, mahdatko siinäkään ihan naturell -tuoksussa nautiskella, vaiko jotain ihanaa kylpyvaahtoa..?)
Pursotan kylpyvaahtopullosta aimo annoksen, Siis AIMO-annosen, kylpyvaahtoa. Vaahto on ikäänkuin peitteenä ja sitä on mukava käpälöidä. Napsasta kätöseen semmosen palleroisen ja puhaltaa hus helkuttiin ja katsoa miten vaahto räpsähtää sinne-tänne:)
Vaahto ja ammeen vieressä soiva musiikki ja kenties punaviinilasi ammeen vieressä olevalla päydällä ja Valtavan valtaisa höyryävä Vesi, joka käpertyy koko minuuni, tiiviisti kaulasta alha päin. Siis kuvittele. Ah.
Ja jos tämän "toimituksen" suorittaa silloin, kun taivas on täynnänsä tähtiä. Huh huh sanon Ma. Minä köllin vaahdon sisällä ja tuijotan Tähtiä, tähdenlentoja tai muita liikkuvaisia, niin mikä voisikaan olla nautinnollisempaa, ellei jotain määrättyä oteta huomioon.:)
Vaahdosta kaukainen muisto ellei muotoiluvaahtositruuna kämmenellä lasketa. Suihkunraikkaisiin hiuksiini levitän ja kammalla selvitän.
Kannattaa muistaa pitää varmuuskopiot ajan tasalla. Digikuvien ottaminen on jotakuinkin ilmaista puuhaa, mutta sitten kun se kovalevy poikii jossa on kaikki kuvat viimeiseltä 10 vuodelta, niin sitä maksaa miltei mitä vaan että ne muistot saisi jotenkin pelastettua. Niidenkään arvoa ei voi rahalla mitata, kuitenkin siten että ne ovat sinulle pirun arvokkaita ja oikeastaan kaikille muille arvottomia.