Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Miksi niin paljon lapsia?

94u0

Voisiko joku kertoa, että miksi lestadiolaisilla on niin paljon lapsia? Missä kohti raamatussa sanotaan, että pitää tehdä paljon lapsia? En provoile, kun oikeasti kiinnostaa. Olen kotoisin alueelta, jossa lestadiolaisia on, ja tunnenkin heitä kun naapurissa asuu, mutta eihän sitä voi mennä keneltäkään kysymään tuollasta päin naamaa. Oon vain aina miettinyt sitä, että missä raamatussa sanotaan että pitää olla paljon lapsia.

155

6227

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • teu.

      Missä -kö Raamatussa se sanotaan, miusta siinä minkä Mooses kirjoitti
      Moose alkoi kirjoituksen , 1447eKr. ja sai omansa eli 5 Moosken kirjaa valmiiksi noin 1407 eKr. ne ovat ensimmäiset sanat silloin , jotka oli
      talletettu luettavaksi jälki polville , Ja Joosua kirjoitti seuraavat, jne. .

      mutta on myös kirjoitettu, että Aadam oli opetettu lukemaan , kirjoitta-maan hän oli oppinut kun Jumala määräsi antamaan kaikille eläimille
      nimet (tämä tapahtui ennen Eevan luomista ..

      otetaan vielä yksi esimerkki Abramin tullessa Kananiin nän oli n. 75 v.
      Ja hänen vaimonsa Saarai ei saanut lasta , mutta kuitenkin he uskoi
      vaikka toivoa ei enää ollut , Jumala oli laittanut lähetyksen kuntoon
      päivää ennen( Somorran ja Gomorran tuhoa )(kaksi muutakin kaupunkia ).. että vuoden päästä teillä on poika ,,niin heille syntyi
      se yksi poika , IISAKKI. ja hänelle syntyi kaksi poikaa Eesau ja
      Jaakob joka sai jo kohdussa esikoisuuden ..

      Aabrahamin (UURISSA olo aikana hänen isällään oli kamelikara-
      vaaien omistajien majatalo ja ja Aabraham oli heiltä oppinut 5 eri
      kieltä , hän oli tehnyt heille palveluksia ja saanut maksun heiltä
      eri laisten suoritteiden mukaan . UR. oli rannikko kaupunki siihen
      asti , kun Jumala hänet haki palveluksseensa , Abe oli 65. hän
      oli syntynyt , 2167 eKr. .

      Kun hän lähti Jumalan käskystä , matkaan kirjoitettiin vv.2102 eKr.
      hänen matkassaan oli myös hänen isänsä , joka oli 205 vanha ja
      kun he tulivat Harraniin Terah kuoli (se oli hänen nimensä) ja kun
      Abe oli hoitanut isänsa hautaan , kuin se sopii , hän odotti Jumalan
      uutta käskyä , suunnasta ja liikkeelle lähdöstä ..

      Mutta kirjoitin tästä siksi että oli tarkoitus tuoda esiin, vielä tämä
      seikka , Kun hän oli kamelikaravaanareitten kanssa hyvää tuttua ,
      He opettivat monia kieliä , myös monia siihen liittyviä asioita ,,
      kuten sellaisen ,miten on käsiteltävä naaras kameli että se ei tule
      tiineeksi eikä aloita poikimisia matkalla , jolloin ei ollut mitään mahdollisuutta säilyttää , sen paremmin emoa kuin vasaakaan..

      Ja tämä konsti oli seuraava , haettiin kaksi hyvin hiotunutta noin
      viiriäisen munan kokoita kiveä ,asetettiin ne kamelin kohtuun niin
      sai uros rumputtaa kun halusi ja naaras ei tullut tiineeksi .
      Koska kivet murskasi siemenet . sanoisitko tätä ehkäsyksi.
      Sitä se oli sanan parhaassa merkityksessä . Ja se oli kehitetty,
      jo yli 4500 vuotta sitten , Abe sai tietoja noin 4140, täältä taakse
      päin , miksei se olisi siten luvallista eikö Aabraham ollut Jumaln
      mies , joka kaikessa oli kuuliainen Uskonsa tähden ,,

      n.5000. merkkiä

      • Anonyymi

        Lopunajan sodoma on Israelissa ILM.11

      • Anonyymi

        SYNAGOGALLA ELETÄÄN AIKAA ENNEN JEESUSTA UHRATAAN ELUKOITA ...TAVARAA RAHAA. HELLARIT ELÄÄ osittain myös jehovien tyyliin synagogaa ajalta ennen Jeesusta Johanneksen kasteelle sitä ennen puhistusrituaalit. Myös Nokia herätys oli sitä.Hellareista.Jeesuksen tultua kaikki muuttui.

      • Anonyymi

        Abraham on arabi judet kehittyi Egyptissä heillä on kleopatravaimot vertaa Salomo kleopatrat miten Salomo kuoli lue se. Isak oli esimerkki Jumala herättää poikansa kuolleista.

    • v.d.-wew_

      lestadiolaisia on niin vähän joten jollakin tavallahan pitää jäsenmäärää lisätä!!!
      En tiedä on jäsenmäärä lisaantynyt nekrofiili rikollisuuden myötä muuten kuin rikollisten osalta:
      "teuta: Uskosa 11.4.2011 12:15
      TÄSSÄ KERROTTU SYNTIEN ANTEEKSI SAANTI :
      On jokin asteen ero , siitä mitä Jeesus on luvannut ja
      se oli Murhan synninkin anteeksi antamisessa . Varmsti
      voidaan määritellä , niin kuin joku jo sanoitikin , nämä
      raiskaukset oli heti murhan jälkeen , Kuinka nyt sanotaan
      kun murhan synnin saisi myös henkilökohtaisia syntejä
      saada anteeksi . Älkää kinatko epätietoisina asioista jota
      örvelö ja savon ukko ette tiedä ja nyt on tullut(ei tuomari )"

      • Anonyymi

        Ei saa anteeksi Ilmestyskirja ja vikapää iki syntiin ja Tulikivi järvi osalla myllynkivi . Näin lukee Raamatussa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei saa anteeksi Ilmestyskirja ja vikapää iki syntiin ja Tulikivi järvi osalla myllynkivi . Näin lukee Raamatussa.

        Vai lukee? Eiköhän siellä vain ole kirjoitettu?

      • Anonyymi

        Vapaamuurarit elää aikaa ennen Jeesuksen syntymää.

      • Anonyymi

        Murhaajat ei pelastu Ilmestyskirja etkä voi himoitse muiden tavaroita varastaminen on synti.

      • Anonyymi

        Saatana ylistyksen johtaja timantti pakko soittaa ylistystä kokoajan ....

    • 94u0

      En tajua noista vastauksista höykäsen pöläystä, eikä ne mun mielestä vastaa millään tavalla siihen, mitä kysyn. No uudestaan siis: Voisiko joku lestadiolainen kertoa ihan oikeasti, että missä kohtaa raamatussa sanotaan, että pitää olla paljon lapsia / tehdä paljon lapsia. Mua ihan oikeasti kiinnostaa tuo, enkä provoile, ja toivon ettei tähän ketjuun enään muutkaan provoilis. Oletan noiden kahden vastauksen olevan provoilua, tai sitten en vaan ymmärrä niitä.

      • lessubussi

        Esikoislestadiolaisuus perustuu näihin ihmisoppeihin. On monia asioita, joita opetetaan, mutta selitystä ei Raamatusta löydy.

      • teuta01
        lessubussi kirjoitti:

        Esikoislestadiolaisuus perustuu näihin ihmisoppeihin. On monia asioita, joita opetetaan, mutta selitystä ei Raamatusta löydy.

        KUN TEKOVÄLINEET ON KUNNOSSA , JA MIELI TEKEE SE ON SIINÄ.
        -

      • Anonyymi

        Jumala sanoi Aatamille ja Eevalle, lisääntykää ja täyttäkää maa, löytyy raamatun alusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumala sanoi Aatamille ja Eevalle, lisääntykää ja täyttäkää maa, löytyy raamatun alusta.

        Mutta ei sanonut lestadiukselle. ( Oikeesti tarkoitti ihmisiä ja eläimiä kasveja kaikkea yhteensä lisääntymään vilisköön viljellä mutta ei kirjaimellisesti just sulle sanonut vaan luomista luo sanalla . Elukat nai toisiaan ja lisääntyy myös ihmiset nythän on jo kondomit ja ehkäisytabletit. Intiassa on miljardi budhaihmistä. Muutama satatuhatta lessua ei mitään meinaa . Kiinassa on miljardi budhaa. Hyvin lisääntyvät vaikka eivät lue Moosesta. Linnutkin lisääntyy. Voisitte lopettaa ton tyhmänä elämisen jo vihdoin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumala sanoi Aatamille ja Eevalle, lisääntykää ja täyttäkää maa, löytyy raamatun alusta.

        MOOSES SYNAGOGALLA ✡️✡️✡️✡️✡️

      • Anonyymi

        Myllynkiviä jos eksyttää erottaa Jeesuksesta. Jeesus on mustasukkainen jokaisesta kristitystä maan päällä.

      • Anonyymi
        teuta01 kirjoitti:

        KUN TEKOVÄLINEET ON KUNNOSSA , JA MIELI TEKEE SE ON SIINÄ.
        -

        Voi mitä teutakin silloin 2016 kirjoitteli?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Myllynkiviä jos eksyttää erottaa Jeesuksesta. Jeesus on mustasukkainen jokaisesta kristitystä maan päällä.

        Saavatko kaikki esikoislestadiolaiset oman myllynkiven jos seuroihin jotakin harhaoppiin kuulumatonta kuulumatonta?

        No yrityksestä eivät ehkä tuomion alle joudu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumala sanoi Aatamille ja Eevalle, lisääntykää ja täyttäkää maa, löytyy raamatun alusta.

        OLIKO AATU JA EEVA ENNEN NOAA JA JEESUSTA ENTÄ FAARAOT ENTÄ OLIKO AATU JA EVA LESTOJA ENNEN JEESUSTA . KUN TEILLÄ EI OLE EDES VÄHÄÄKÄÄN JÄRKEÄ. MILLÄ LENTOKONEELLA MAHTOI AATAMI LENTÄÄ LESTOJEN KOKOUKSIIN.Synagogalla taas hullut päivät menossa.Faaraotkin lisääntyy ....moslimit lisääntyy budhakin lisääntyy....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saavatko kaikki esikoislestadiolaiset oman myllynkiven jos seuroihin jotakin harhaoppiin kuulumatonta kuulumatonta?

        No yrityksestä eivät ehkä tuomion alle joudu.

        ILMESTYSKIRJAN MUKAAN JOKA EROTTAA KRISTITTYÄ JEESUKSESTA EROON SAA MYLLYNKIVEN

      • Anonyymi
        teuta01 kirjoitti:

        KUN TEKOVÄLINEET ON KUNNOSSA , JA MIELI TEKEE SE ON SIINÄ.
        -

        Thaimaalaiset synnyttää hellareille vauvoja. Tulee mustaa tukkaa ja partajeesuksia SYNAGOGALTA.

    • ville.

      Minä en en tiennytettet ole Raamatusta selvillä , kun kuitenkin haluat
      keskustella näistä asioista , kerron nyt sitten mitä siitä todella sanotaan
      Kun Jumala siunsi Aatdamin ja Eevan hän sanoi , olkaat hedelmälliset
      ei sanaakaan määristä . joten olen sitä mieltä että suuret perheet on
      vain ihmiskeksintöä ,,Siksi otin esimerkin Aabrahamista jolla oli 1 poika
      liitosta Saaran kanssa , hänellä oli 1 poika Hagarin kanssa , ja kun saara
      kuoli , Abe otti vaimokseen Keturan josta llitosta hän sai 5-6 poika tytöitä
      ei pidety lukua silloin . Ja hänet katsottiin vanhurskaaksi jo 2 ensimmäisen
      Ismailin ja IIsakin jälkeen ..

      Iisakilla oli 2 poikaa , ja hänet katsottiin vanhurskaaksi , vasta Jaakopilla oli
      12 poikaa joka johtui enemmän Laabanista ja hänen luonteesta kuin uskosta
      Laaban oli huomannut että kaikkeen mihin Jaakob tarttui se menestyi , sekä
      Laabanilla oli kaapissaan koti jumalia jotka sitten pois lähtiessä Raakel otti
      säkkiinsä ja istui päällä , kun tuli tarkastus hän sanoi isälleen , minulla on ne
      kuin naisen ovat ,tarviiko minun nosta kaikki muut oli penkottu paitsi ei tätä
      säkkiä, .

      Laaban oli kieroillut ja valehdellut Jaakopille, ja oli saanut Kärsiä siitä suuresti
      Jumala oli järjestänyt Jaakobille lähes kaiken Lammas lamast oli 1/5 osaa jäljellää
      loput oli Jaakobillä n.4/5 osaa , oli myös muuta karjaa Raavaita , kameleita , siksi
      määriä on vaikea etsiä , mutta jotenkin on päädytty Jaakobin saaneen n.20'000
      lammasta , se oli silloin iso karja. 20'000 vuohta 600 vuohi pukkia , 500 Oinasta.
      300 kamelia 400 lehmää , 1oo härkää , 100 aasin tammaa , 50 muuta aasia .

      • teu.

        Kerroin tuon kaiken siksi, että piti kertoa myös Jaakopin vaimoista , joita
        oli Leea. , ja hänen orjttarensa jonka hän oli saanut isältään. ja Raakkeli
        johon Jaakob oli ensin rakastunut , ja hänen orjattarensa jonka , jonka
        Raakel oli antanut Jaakobille kun ei ollut vielä itse tullut raskaaksi , täten
        Hän teki sen komnean veljes kaartin 4 vaimonkassa , sitä voi sanoa siksi
        siis ei kaikkia yhden vaimon kanssa , .

        Leea sai niistä kuusi Hänen orjar kaksi
        Raakel sai kaksi ,Hänen orjar kaksi . Ja heillä oli 11 poikaa kun he lähtivät
        paluu matkalla ja Raakkel kun synnytti 12:,nen toista pojan ,kuoli synnytykseen .
        ja se oli kova isku Jaakobille , että hän menetti lempi vaimon ..

        Niin mistä Lestaadiolaiset on saaneet määräyksen isoista perheistä , sitä
        olemme monasti ihmetelleet , kun määritysta ei perheen koolle ole Raama-
        tussa ( ehkä jonkin laisia omia määrityksiä ) kuten synti määrityskin , tahtoo
        olla ihmis määritys monasti ,, kun Jumala määrittää synnin , se on voimassa
        muutamia tuhansia vuosia alkajaisiksi , mietitään..

      • Sue K
        teu. kirjoitti:

        Samaa olen pohtinut. Lisääntykää, älkääkä vähentykö, sanoo Raamattu. Mutta ei se vielä tarkoita ehkäisykieltoa. Ehkäisystähän suuren lapsiluvun kohdalla on kyse. Toinen perinteinen Raamatun kohta, johon vedotaan, on VT:n Onanin tapaus. En kerro siitä sen enempää, totean vain, ettei sekään tarkoita ehkäisykieltoa, vaan siinä on suurempi ulottuvuus.

        Kun asiasta keskustelee ehkäisykiellon kannattajien kanssa, perustelut vellovat kahden käskyn välillä: Älä tapa ja Älä tee huorin. Ei oikein osata päättää, kumpaa käskyä ehkäisemällä rikotaan. Niinpä, kun asettaa jonkun näkökohdan ehkäisykieltoa vastaan, homma lipeää aina käskystä toiseen.

        Kun puhutaan puhtaasti seurakuntaopillisesta ehkäisykiellosta, puhutaan samalla tavalla kuin mistä tahansa muustakin asiasta, jonka seurakunta on tulkinnut Raamatun vastaiseksi, ja tottelemattomuus seurakuntaa kohtaan tulkitaan myös synniksi.

        Olisin itsekin ottanut esiin Jaakobin suuren poikakatraan kohdalla nuo neljä vaimoa, mutta nyt ei tarvinnut.

      • teuta01
        Sue K kirjoitti:

        OIKEESTI TYTTÖJEN MÄÄRÄSTÄ EI PUHUTA LAINKAAN , MITÄÄN
        NIITÄ SAATTOI OLA TOINEN MOKOMA , MITÄ SE NYT OLISI OLLUT NELJÄÄN VAIMOON ,, TAI TYTTÖJÄ ENENMMÄN. KOLMANNEKSI ,
        JAAKOB OLI LAMMASPAIMENENA SAANUT KOKEMUKSIA KUINKA LAUMA SAATIIN SIITTÄMÄÄN TIETTYJÄ YKSILÖITÄ. . . .
        -
        ESIMERKIKSI VAIN VIIRULLISIA ,TAI TÄPLIKKÄITÄ JA MITÄ LAABAN KEKSIKIN , AINA HERRA ANTOI SOPIVIA OHJEITA JA KONSTEJA.
        JA JAAKOBIN LAUMAT KASVOI ... KUN JAAKOB OLI OLLUT n.20 V.
        LAABANILLA , SANOI HERRA NYT SE ON LOPPU , KERÄÄ KARJASI ,VAIMOSI JA LAPSESI ,JA LÄHDETTE KOTIIN BETANIAAN. . .
        .
        --

      • Anonyymi

        Näin se tapahtuu että kaikki lisääntyy ja lopulta katoaa. Kaikki syntyy ja kuolee. Turha näitä miettiä mikä nyt Afrikan kin väkiluku on. Suomen kielen murteita voisi joku kirjoittaa säilöön ja kylien historiaa jälkipolvet voi lukea.

      • Anonyymi

        Niin tästä juuri kyse Jeesuksessa eikö niin . Lehmistä ja naimisesta.

      • Anonyymi
        teu. kirjoitti:

        Kerroin tuon kaiken siksi, että piti kertoa myös Jaakopin vaimoista , joita
        oli Leea. , ja hänen orjttarensa jonka hän oli saanut isältään. ja Raakkeli
        johon Jaakob oli ensin rakastunut , ja hänen orjattarensa jonka , jonka
        Raakel oli antanut Jaakobille kun ei ollut vielä itse tullut raskaaksi , täten
        Hän teki sen komnean veljes kaartin 4 vaimonkassa , sitä voi sanoa siksi
        siis ei kaikkia yhden vaimon kanssa , .

        Leea sai niistä kuusi Hänen orjar kaksi
        Raakel sai kaksi ,Hänen orjar kaksi . Ja heillä oli 11 poikaa kun he lähtivät
        paluu matkalla ja Raakkel kun synnytti 12:,nen toista pojan ,kuoli synnytykseen .
        ja se oli kova isku Jaakobille , että hän menetti lempi vaimon ..

        Niin mistä Lestaadiolaiset on saaneet määräyksen isoista perheistä , sitä
        olemme monasti ihmetelleet , kun määritysta ei perheen koolle ole Raama-
        tussa ( ehkä jonkin laisia omia määrityksiä ) kuten synti määrityskin , tahtoo
        olla ihmis määritys monasti ,, kun Jumala määrittää synnin , se on voimassa
        muutamia tuhansia vuosia alkajaisiksi , mietitään..

        ORJATTAREN ORJIA JUUTALAISET PITI EGYPTIN ORJIA MUTTA KRISTITYT EI.

      • Anonyymi
        Sue K kirjoitti:

        Samaa olen pohtinut. Lisääntykää, älkääkä vähentykö, sanoo Raamattu. Mutta ei se vielä tarkoita ehkäisykieltoa. Ehkäisystähän suuren lapsiluvun kohdalla on kyse. Toinen perinteinen Raamatun kohta, johon vedotaan, on VT:n Onanin tapaus. En kerro siitä sen enempää, totean vain, ettei sekään tarkoita ehkäisykieltoa, vaan siinä on suurempi ulottuvuus.

        Kun asiasta keskustelee ehkäisykiellon kannattajien kanssa, perustelut vellovat kahden käskyn välillä: Älä tapa ja Älä tee huorin. Ei oikein osata päättää, kumpaa käskyä ehkäisemällä rikotaan. Niinpä, kun asettaa jonkun näkökohdan ehkäisykieltoa vastaan, homma lipeää aina käskystä toiseen.

        Kun puhutaan puhtaasti seurakuntaopillisesta ehkäisykiellosta, puhutaan samalla tavalla kuin mistä tahansa muustakin asiasta, jonka seurakunta on tulkinnut Raamatun vastaiseksi, ja tottelemattomuus seurakuntaa kohtaan tulkitaan myös synniksi.

        Olisin itsekin ottanut esiin Jaakobin suuren poikakatraan kohdalla nuo neljä vaimoa, mutta nyt ei tarvinnut.

        Oletko huijannut väärentänyt ....syyttänyt väärin ....tuominnut väärin...puhunut pahaa....ollut ilkeä ...David pani toisen vaimoa ....5 Mooses 28:61 .....juutalaisille tämä.

      • Anonyymi
        teuta01 kirjoitti:

        OIKEESTI TYTTÖJEN MÄÄRÄSTÄ EI PUHUTA LAINKAAN , MITÄÄN
        NIITÄ SAATTOI OLA TOINEN MOKOMA , MITÄ SE NYT OLISI OLLUT NELJÄÄN VAIMOON ,, TAI TYTTÖJÄ ENENMMÄN. KOLMANNEKSI ,
        JAAKOB OLI LAMMASPAIMENENA SAANUT KOKEMUKSIA KUINKA LAUMA SAATIIN SIITTÄMÄÄN TIETTYJÄ YKSILÖITÄ. . . .
        -
        ESIMERKIKSI VAIN VIIRULLISIA ,TAI TÄPLIKKÄITÄ JA MITÄ LAABAN KEKSIKIN , AINA HERRA ANTOI SOPIVIA OHJEITA JA KONSTEJA.
        JA JAAKOBIN LAUMAT KASVOI ... KUN JAAKOB OLI OLLUT n.20 V.
        LAABANILLA , SANOI HERRA NYT SE ON LOPPU , KERÄÄ KARJASI ,VAIMOSI JA LAPSESI ,JA LÄHDETTE KOTIIN BETANIAAN. . .
        .
        --

        Oikeesti olette nyt Mooseksen kanssa siinailla ja panemassa. Ilm11:8

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ORJATTAREN ORJIA JUUTALAISET PITI EGYPTIN ORJIA MUTTA KRISTITYT EI.

        Hagar orja mutta synnin orjia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko huijannut väärentänyt ....syyttänyt väärin ....tuominnut väärin...puhunut pahaa....ollut ilkeä ...David pani toisen vaimoa ....5 Mooses 28:61 .....juutalaisille tämä.

        Toisen vaimon paneminen ei ehkä siihen aikaan ollut syntiä? Vai oliko?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toisen vaimon paneminen ei ehkä siihen aikaan ollut syntiä? Vai oliko?

        David pani toisen miehen vaimoa poikansa kuoli sen takia. Herodes piti veljensä vaimoa Johannes sanoi ettei ollut oikeutta tehdä niin.

      • Anonyymi
        teu. kirjoitti:

        Kerroin tuon kaiken siksi, että piti kertoa myös Jaakopin vaimoista , joita
        oli Leea. , ja hänen orjttarensa jonka hän oli saanut isältään. ja Raakkeli
        johon Jaakob oli ensin rakastunut , ja hänen orjattarensa jonka , jonka
        Raakel oli antanut Jaakobille kun ei ollut vielä itse tullut raskaaksi , täten
        Hän teki sen komnean veljes kaartin 4 vaimonkassa , sitä voi sanoa siksi
        siis ei kaikkia yhden vaimon kanssa , .

        Leea sai niistä kuusi Hänen orjar kaksi
        Raakel sai kaksi ,Hänen orjar kaksi . Ja heillä oli 11 poikaa kun he lähtivät
        paluu matkalla ja Raakkel kun synnytti 12:,nen toista pojan ,kuoli synnytykseen .
        ja se oli kova isku Jaakobille , että hän menetti lempi vaimon ..

        Niin mistä Lestaadiolaiset on saaneet määräyksen isoista perheistä , sitä
        olemme monasti ihmetelleet , kun määritysta ei perheen koolle ole Raama-
        tussa ( ehkä jonkin laisia omia määrityksiä ) kuten synti määrityskin , tahtoo
        olla ihmis määritys monasti ,, kun Jumala määrittää synnin , se on voimassa
        muutamia tuhansia vuosia alkajaisiksi , mietitään..

        Pumpattava Barbara on suosikki seksikaupassa ja Rakel nimi pornossa.

    • wegh

      Panettaa ja ei saa käyttää ehkäsyä.

      • Panettaa.69

        Panettaa ja kovaa.

      • Anonyymi

        Juuri näin. Ja auta armias, jos ei tule vauvaa vähintään 1-1.5 vuoden välein, niin joutuu puhutteluun sunnuntaina Rauhanyhdistykselle. Lestat vahtivat toisiaan tässä lapsiasiassa. Jos jollekin äidille jouduttiin terveydellisistä syistä tekemään sterilisaatio, niin se tehtiin salassa sairaalassa, ettei vaan mahdollinen lestasairaanhoitaja kuule asiasta. Ja tämä on totta.

        Minä ainakin voin uskoa, että tuo on totta.

        Oliko se väärin "epäuskoisilta" noin toimia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin. Ja auta armias, jos ei tule vauvaa vähintään 1-1.5 vuoden välein, niin joutuu puhutteluun sunnuntaina Rauhanyhdistykselle. Lestat vahtivat toisiaan tässä lapsiasiassa. Jos jollekin äidille jouduttiin terveydellisistä syistä tekemään sterilisaatio, niin se tehtiin salassa sairaalassa, ettei vaan mahdollinen lestasairaanhoitaja kuule asiasta. Ja tämä on totta.

        Sterilointi on helpompi miehelle tehdä.

      • Anonyymi

        Ei Jahve huomaa jos nait lammasta tai muovinukkea koiraa.

    • Jumalanpläänit

      Minä ajattelen sen näin: En halua ehkäistä lasten tulemista, sillä uskon että Jumala haluaa ohjata elämääni. Jos Jumala näkee sen hyväksi antaa minulle lapsia, tyydyn siihen kohtaloon. Jos taas ei, tyydyn siihenkin. Olihan Jumala jo vanhassa testamentissa antanut lupauksen Jeesuksesta ja mistä suvusta hän oli tuleva. Ajatteleppa jos Iisai olisi käyttänyt ehkäisyä Davidin kohdalla tai jos Jaakob olisi käyttänyt Juudan kohdalla. Näin olisi Jeesus kätevästi jäänyt syntymättä. Jumala on suunnitellut ihmisten suvutkin valmiiksi, tätä suunnitelmaa en halua pilata. Tottakai ajattelen että ehkäisy on ok poikkeustilanteissa, ei siis murhaan tai huoruuteen verrattavissa avioliitossa.

      • eioleRaamatussaohjetta

        Mistä tiedät että siihen jumalan perhesukusuunnitteluun kuuluu vain suuria lapsimääriä, entäs jos se olisikin kohtullinen määrä, oletko silloin pilannut suunnitelman.

        Mikä ihmeen autuus on suurissa määrissä lapsia, onko siinä jokin onni että on kymmenen lasta köyhyyydessä!

        olisko viisi lasta lähes normaaleissa mahdollisuuksissa parempi vaihtoehto.

      • Tiettuntemattomat

        En tiedä mitä Jumala ajattelee, siksi pelaan varman päälle. Jos pystyn auttamaan lapsiani paremmin kristillisyyden tiellä, kun heitä on vähemmän, ehkä pienempi määrä silloin on perusteltavissa. Usein kokemukseni mukaan vanhemmilla käy kyllä niin, että kun on 3 lasta, niin silloin sitä ylijäävää aikaa verrattuna useampaan lapseen käytetään vain enemmän työntekoon ja omiin harrastuksiin, eikä lasten ja kristillisyyden hyväksi. Ihminen on kuitenkin pohjimmiltaan egoisti.

      • Tiettuntemattomat

        En tiedä mitä Jumala ajattelee, siksi pelaan varman päälle. Jos pystyn auttamaan lapsiani paremmin kristillisyyden tiellä, kun heitä on vähemmän, ehkä pienempi määrä silloin on perusteltavissa. Usein kokemukseni mukaan vanhemmilla käy kyllä niin, että kun on 3 lasta, niin silloin sitä ylijäävää aikaa verrattuna useampaan lapseen käytetään vain enemmän työntekoon ja omiin harrastuksiin, eikä lasten ja kristillisyyden hyväksi. Ihminen on kuitenkin pohjimmiltaan egoisti. Kuitenkin olen varma, että on väärin, ettei ota yhtään lapsia vastaan, jos vain on Jumala siunannut terveyttä.

      • Anonyymi

        NO NYT KUN JEESUS JO TULI SUN EI ENÄÄ TARVI NAIDA.

      • Anonyymi
        eioleRaamatussaohjetta kirjoitti:

        Mistä tiedät että siihen jumalan perhesukusuunnitteluun kuuluu vain suuria lapsimääriä, entäs jos se olisikin kohtullinen määrä, oletko silloin pilannut suunnitelman.

        Mikä ihmeen autuus on suurissa määrissä lapsia, onko siinä jokin onni että on kymmenen lasta köyhyyydessä!

        olisko viisi lasta lähes normaaleissa mahdollisuuksissa parempi vaihtoehto.

        No ei Saara saanut kuin yhden lapsen ETTEI NOI TEIDÄN JUTUT OO TOTTAKAAN.

    • Tervehys

      No ei se välttämättä lue siellä mutta sen voin sanua että ei ne lapsia tekemällä tee pakonomasesti raamatun tai jumalanpelon takia.kyllä aiellä taitaa jossain kohi lukia että jeesus sano että lisäntykää ja sun muuta en muista ja ehkäsyn käyttö tulkitaan lestadiolaisessa uskossa tässä kohassa joka jatku mutta en muista nii kielteiseksi tai paheksuttavaksi tai sitä paheksutaan mutta kyllä sitä lestaatiolaisten keskuuesaki käytdtää.ja on niitä palio yksin tai pienessä perheessä eläviä lestoja mutta ku niistä se ei tuu nii selvemmin ilmi ku ei ennakkoluuloset aattele ku assuu yksi ja pieni perhe

    • saajärkiintyäseeisyntiä

      Suomalaisella pakanalla ja Raamatun vanhanliiton aikalaisilla ei ole mitään yhteistä.
      turhaan lestat hakee tukea sielä vanhanliiton asioista omille ihmeellisille tulkinnoilleen.

      viisastukaa pikkuhiljaa jo tekin.

      • piippaappuup

        Eiköhän nuo asiat ole perhekohtaisia. Lestadiolaiset tykkää lapsista ja haluavat ottaa ne vastaan mitä Jumala antaa. Mutta kyllä sielläkin on henkilöitä, jotka ymmärtää rajansa.
        Olen kuullut vedottavan tähän kohtaan Raamatussa:
        »Silloin Juuda sanoi Onanille: "Makaa veljesi lesken kanssa, täytä velvollisuutesi hänen lankonaan ja herätä eloon veljesi suku." Mutta Onan tiesi, ettei lasta pidettäisi hänen omanaan, ja aina kun hän makasi kälynsä kanssa, hän antoi siemenensä mennä maahan, ettei antaisi jälkeläisiä veljelleen. Herran silmissä hänen tekonsa oli paha, ja siksi Herra antoi hänenkin kuolla.»
        (1. Moos. 38:8-10.)

      • Jumalanpläänit

        Niin minä ajattelen, että kun ihminen perustaa perheen, siihen kuuluu ottaa lapsia vastaan ja kasvattaa heitä kuin taivaan taimia sekä oppia heistä. En sitten määristä tiedä.

      • Anonyymi
        piippaappuup kirjoitti:

        Vertaus on hyvä Jeesukseen kyllä näin kävi että paha teko oli antaa sen Jeesus siemenen kuolla niin lankesi muutkin pois armosta.

        OLLAAN TAAS SYNSGOGALLA MOOSEKSEN TOORAN KANSSA JUMALAUTA

        On kyllä faaraoiden Jumala muistakaa että Egypti oli ensin ja faaraot ennen judeja.

      • Anonyymi
        Jumalanpläänit kirjoitti:

        Niin minä ajattelen, että kun ihminen perustaa perheen, siihen kuuluu ottaa lapsia vastaan ja kasvattaa heitä kuin taivaan taimia sekä oppia heistä. En sitten määristä tiedä.

        Jos menee naimaan raiskaamalla se on sen raiskaajan lapsi.Perheessä taas voidaan suunnitella montako pystyy elättämään ruokkimaan kouluttamaan niin usein 2-4 on luku.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vertaus on hyvä Jeesukseen kyllä näin kävi että paha teko oli antaa sen Jeesus siemenen kuolla niin lankesi muutkin pois armosta.

        Jeesus oli se siemen.

    • miksitoisin

      Asia voisi avautua lisää, jos rinnalle esitetään toinen kysymys keskivertokansalaisille: Miksi niin vähän lapsia?

      • Anonyymi

        Lapset pitää myös ruokkia asuttaa kouluttaa vaatettaa se on per lapsi 20 vuotta ja pitää laskea mitä maksaa asunto lämmitys sähkö vesi.

    • keeni.manipulaatio

      Luulisin, että he eivät runkkaa niin paljon, mitä muutama kirjoittajat tuntuvat kiimassaan tekevän. Ehkä kyseessä ovat myös fiksumpien ihmisten geenit, joita halutaan siirtää mahdollisimman monelle. Lasren lukuisuus saattaa olla merkki ylivertaisesta seksikkyydestä ja hedelmällisyydestä kontra tuhkamunat ja mahot.

      • Anonyymi

        Ehkäisy vapauttaa . Hellarit käy Pattayalla.

    • niinnosiinäsitäollaan

      Eli ei sanaakaan todellisista syistä jotka ovat väärät tulkinnat ja käsitykset Raamatun ilmoituksesta, ihan veeältyyliin, jossa rehellisyys ei vaikuta olevan kovin suuri hyve.

    • niinniinniin

      Eli ei sanaakaan todellisista syistä jotka ovat väärät tulkinnat ja käsitykset Raamatun ilmoituksesta, ihan veeältyyliin, jossa rehellisyys ei vaikuta olevan kovin suuri hyve.

      sellaista se on

      • niiiiiiiiiiiiii

        lestadiolaiset ajattelevat että lapsi on Jumalan lahja

      • Anonyymi
        niiiiiiiiiiiiii kirjoitti:

        lestadiolaiset ajattelevat että lapsi on Jumalan lahja

        LESTADIOLAISET LAITTAA LAHJOJA SAATANALLE.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        LESTADIOLAISET LAITTAA LAHJOJA SAATANALLE.

        Jumalan lahjalapsia laittanut saatanalle jostain laulamisesta myllynkivi kaulassa.

    • hooohooo

      niin niin aina samat seliselit onaneista ja muusta joilal ei ole mitään tekemistä asian kanssa.

    • muttakuneiniinei

      On se ihme että mitään järkevää vastausta ei sa a mihinkään, mitä lestoilta kysyy!

      Eli he eivät itsekkään tiedä niitä, mutta silti pelätään jotain ja paljon kun lapsia on joka kesälle, eihän se mitään normaalia ole sellainen.

      mailma on liikakansoitettu jo ajat sitten, senkin voisi tiedostaa pikkuhiljaa.

      • teuta01

        KUINKA NIIN , JOS IHMISKUNTA ON ,NYT 7. 65 MRD , ASETETAAN
        KAIKKI IHMISET SAIMAAN JÄÄLLE , JÄÄ TILAA VIELÄ , n. 7500NELIÖ KM. . . NOIN VIISI IHMISTÄ NELIÖLLE ... EI MITÄÄN SUURENPAA AHTAUTTA, , , , OTTAKAA JÄRKI MUKAN .
        -
        SUURSAIMAA ON n. 1.400,000,000 NELIÖÖ/7;65 =5.464 KPL/NELIÖ.
        -

      • olikoseInari

        mahtaako enään mahtua Inarin järven jäälle, kuten joskus?

    • Mieoonniinonnellinen

      Rakas ystävä.
      Jumalan lapset pitävät Taivaan Isää elämän ja kuoleman herrana. Kunnioituksesta Häntä kohtaan ja tietoisena omasta pienuudestaan sekä ymmärtämättömyydestään, he tahtovat jättää sikiämisen Hänen käsiinsä.
      Se on turvallista luottamista kaikkivaltiaaseen Luojaan. Hän siunaa omansa ja antaa voimaa hoitaa suurenkin lapsikatraan ja antaa voimaa myös siihen, jos ei tule ainuttakaan lasta. Jumalan lapsena on hyvä olla.
      10 lapsen isänä voin sanoa, että elämä on onnellista juuri tämän suurehkon perheen ansiosta. Kiitos Jumala, kun pidät meistä kurjista syntisistä näin hyvän huolen.
      Eli Pyhä Henki kehoittaa meitä jättämään perhesuunnittelun sille, joka sen osaa ja joka perheet myös hoitaa ja ohjaa.

      • Kitarra

        Tuo oli hyvä selvitys asiaan. Ilmiselvästi esikoislestadiolainen.

      • Mieoonniinonnellinen

        Jaa. Kiitos kehuista, mutta en ansaitse niitä.
        Mutta totta, esikoislestadiolainen olen.

      • olisihyväkuulla

        kuule sinä onnellinen lestaisä eikö se koskaan laita miettimään että kuka tuon lapsiopin on keksinyt j amihin se perustuu!!

        kun Raamatusta et löydä sanaakaan sen tueklsi ellei ihan hölmöiksi heitäädytä.

        eli mikä on Hengellinen perusteesi tuolle onnellisuudelle?

      • hohhoijaaaa

        Kai sinä nyt sen tiedät että ilman sitä paneskelua ei ainuttakaan lasta synny!

        etkö voisi senkin jättää Herran haltuun kun niin hruskaasti selität kaiken jättämisellä Hänen haltuunsa.

        Jos otetaan lapsilisät ja muut tuet pois valtion taholta, niin tuolalinen hurskastelu loppuu saman tien kuten jokainen ajatteleva senkin tietää.
        minkä päätelmän tästä teemme?

      • Mieoonniinonnellinen
        olisihyväkuulla kirjoitti:

        kuule sinä onnellinen lestaisä eikö se koskaan laita miettimään että kuka tuon lapsiopin on keksinyt j amihin se perustuu!!

        kun Raamatusta et löydä sanaakaan sen tueklsi ellei ihan hölmöiksi heitäädytä.

        eli mikä on Hengellinen perusteesi tuolle onnellisuudelle?

        Kerronpa lisää kokemuksia, kun niitä kysyt. Vaikka huomaankin halveksuntasi.
        Kun menin naimisiin, uskovaisessa perheessä kasvaneena ja itseäni uskovaisena pitävänä, hyväksyin ehkäisyn. Se oli ok, järkevää ja perusteltua.
        Jonkun ajan kuluttua sain heräyksen armon. Silloin tuokin asia kirkastui, että olen asettunut luojan asemaan ja ehkäisy tuli synniksi. Henki tuli nuhtelemaan minua. Se oli suuri armo, sen ymmärrän nyt jälkeen päin.
        Ystävä! Puuttuuko sinulta nämä kokemukset? Puuttuuko sinulta ensimmäinen armotyö, elävä synnintunto?
        Kuten sanoin, on onnellista olla Jumalan johdannassa.
        Lisäksi: katsokaa noita maailman pyryharakoita, jotka saavat lapsen tai muutaman. He ovat jo neljäkymppisinä huonomman näköisiä kuin uskovat vaimot kahdeksankymppisinä. Se jo kertoo, että Jumala siunaa ja hoitaa lapsensa.

      • muutamalapsitarpeeksi
        Mieoonniinonnellinen kirjoitti:

        Juu saat omistaa kaikki lapsesi ja olla onnellinen ei siitä olekysmys tässä ja nyt.

        tässä on kysmys siitä, että Raamatussa EI ole sanaakaan suurten lapslaumojen tueksi, sellainen kuuluu aikaan jolloin ei juuri ollut mitään tietoa, miehet paneskelivat joka ilta akkojaan välittämättä vähääkään seurauksista ja viis veisasivat lastensa tulevaisuudesta ja omista kyvyistää antaa heille jotain elämää varten paitsi ulko-oven.

        Vaikka kuinka olisit onnellinen, sen onnellisuuden takeena ei pidä olla mielivaltaisesti tulkittua Raamattua ja siihen verhottua omatekoista hengellisyyttä, se ei ole oikeinvaikkakuinka olisi hyvä tahto ja ajatus.

        Oletkos ajatellut hillitä itsesi ja pitää housut päälläsi, sekin saattaisi olla sitä jumalan tahtoa, vai sekö on aija se jumalan tahto että heti kun tuntuu niin saman tien vaimon kimppuun!
        hurskastelu ei ole Raamatullista Kristuselämää, se on jotain muuta!

      • Anonyymi

        PANEMAANKO JEESUS KÄSKI RYHTYÄ VAI JULISTAMAAN EVANKELIUMIA MAAN ÄÄRIIN.

      • Anonyymi

        Kyllä synagogalla on taas ollut vipinää. Mikä uhrielukka tällä viikolla. KAIKKI ihmiset myös budhat synnyttää ja muslimit.

      • Anonyymi
        Kitarra kirjoitti:

        Tuo oli hyvä selvitys asiaan. Ilmiselvästi esikoislestadiolainen.

        Helluntailaisen 6 lasta Jehovan 12 tai luterilaisen 13 tai juutalaisen 15 budhan 6 lasta sitten ei olekaan mitään kun vain lestan. .....

      • Anonyymi
        hohhoijaaaa kirjoitti:

        Kai sinä nyt sen tiedät että ilman sitä paneskelua ei ainuttakaan lasta synny!

        etkö voisi senkin jättää Herran haltuun kun niin hruskaasti selität kaiken jättämisellä Hänen haltuunsa.

        Jos otetaan lapsilisät ja muut tuet pois valtion taholta, niin tuolalinen hurskastelu loppuu saman tien kuten jokainen ajatteleva senkin tietää.
        minkä päätelmän tästä teemme?

        Niin kyllä miehet kivekset sisältää siittiöitä. Nykyään on spermapankkeja voi naiset yksinkin synnyttää näistä ilman varsinaista yhdyntää.

      • Anonyymi
        muutamalapsitarpeeksi kirjoitti:

        Juu saat omistaa kaikki lapsesi ja olla onnellinen ei siitä olekysmys tässä ja nyt.

        tässä on kysmys siitä, että Raamatussa EI ole sanaakaan suurten lapslaumojen tueksi, sellainen kuuluu aikaan jolloin ei juuri ollut mitään tietoa, miehet paneskelivat joka ilta akkojaan välittämättä vähääkään seurauksista ja viis veisasivat lastensa tulevaisuudesta ja omista kyvyistää antaa heille jotain elämää varten paitsi ulko-oven.

        Vaikka kuinka olisit onnellinen, sen onnellisuuden takeena ei pidä olla mielivaltaisesti tulkittua Raamattua ja siihen verhottua omatekoista hengellisyyttä, se ei ole oikeinvaikkakuinka olisi hyvä tahto ja ajatus.

        Oletkos ajatellut hillitä itsesi ja pitää housut päälläsi, sekin saattaisi olla sitä jumalan tahtoa, vai sekö on aija se jumalan tahto että heti kun tuntuu niin saman tien vaimon kimppuun!
        hurskastelu ei ole Raamatullista Kristuselämää, se on jotain muuta!

        Kondomi on muovia kumia se ehkäisee tauteja ja raskauksia jonkun verran ettei tarvi synnyttää jos revennyt lihakset limakalvot tai välinahka.

    • Koku

      Koita vaan kestää kehut.
      Osuit asian ytimeen, kun kirjoitit kristityn halusta ja mielestä jättäytyä johdatukseen.
      Kuollut usko, kuten esim.nimin. TEU ja muut vastaavat, ovat niin teoreettisia. Huomaa, ettei heillä ole mitään omaa KOKEMUSTA mukana. Vain halu päteä.

      • 7411

        " kristityn halusta ja mielestä jättäytyä johdatukseen. "

        Entäpä palovakuutus ja auton kaskovakuutus? Niissä tapauksissa, kun ei lainan antaja vaadi vakuuttamista.

        Jätetäänkö vakuutuksetkin ottamatta? Jättäydytäänkö siinäkin asiassa Jumalan johdatukseen?

        Onko rukoushuonekiinteistöt vakuutettuja? Jne.

      • Anonyymi
        7411 kirjoitti:

        Asuntovaunu vai kynsilakka.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asuntovaunu vai kynsilakka.

        Talomaali vai kynsilakka purkki kaulakoru vai nilkkaketju.

    • ArkipiispALTA

      Jännästi yli 5 v. sitten tehty aloitus nousi taas elämään. Siellä on Teutakin ollut äänessä ja vieläpä pienillä kirjaimilla.
      Ei vaan ole tainnut yhtään viisastua niistä ajoista.
      Onkohan aloittajalla jo monta lasta?

    • Leatadiolaisten ehkäisemättömyydelle on alunperin ehkä ollut uskonnolliset syyt. Silloinkin kyse lienee lähinnä ollut siitä, että suuri lapsijoukko on pitänyt ihmiset kiireisinä. Ei ole jäänyt liikaa aikaa normaalille elämälle tai ajattelulle.

      Nykyisin ainoa syy lienee jäsenistön määrän maksimointi.

      • Anonyymi

        Kehitysvammalaitokset on täynnä vesipäitä navetassa syntyneitä ja epämuodostuneita kun sen olisi kondomilla ehkäissyt. Nykyään ne näkee ultraääni kuvassa jos vammainen.

    • Rietasta_lessuilua

      Syntisiä ovat SAATANAT. Syntiä tehneet aynninteosta päästyäänkin. Jatkettu tahallinen synninteko on syyte ja lestatiolaiset tuomittakoon IKUISEEN HELVETIN TULEEN, TUSKAAN JA HAMMASTEN KIRISTELYYN.

    • Mieoonniinonnellinen

      Kuulkaa ystävät.
      Ei Raamattu ole mikään lakikirja, josta tutkitaan, että mitä ei saa tehdä. Tai jos jistain asiasta ei ole mainintaa, niin silloin se on sallittua.
      Jumalan sanan tarkoitus on muokata sinun sydämesi siihen tilaan, että Jumala voi asua siellä. Kivisydämestä tulee pehmeä lihasydän.
      Kun sana eli Raamattu eli Jeesus on uudestisynnyttänyt sinut, niin sitten ymmärrät.
      Eksytte, kun yritätte ilman henkeä tulkita Raamattua.
      Mutta hyvä kun kysytte. Kysyvä ei eksy ja kolkuttavalle avataan.

      • 20323

        Kirjoitat kauniisti. Kyllä uskovaiset perheet haluavat lapsia. sitähän jopa pyydetään rukouksessa.

        Myös lapsettomuus on suuri koettelemus pariskunnalle. Sellaistenkin puolesta rukoillaan.

        Lapset ovat Jumalan lahja perheelle. Lapsille sisarukset ovat myös tärkeitä.

        Raamatun alkulehdillä Jumala kehottaa ensimmäisiä ihmisiä lisääntymään. Siinä on alkukielen sanamuoto sellainen, että se on ikään kuin etuus, että he pystyvät lisääntymään. Raamatun henkilöillä ei yhtä äitiä kohti ole kovin suuria perheitä. Vanhan testamentin aikaan oli moniavioisuus vallalla siitä johtuen joillakin miehillä sen sijaan oli paljon lapsia.

        Uuden testamentin puolella Jeesus opettaa yksiavioisuuden. Lisäksi rakkauden olemukseen kuuluu, että tätäkään lisääntymisen lahjaa ei tule käyttää lähimmäistä vahingoittavalla tavalla.

        Miehen kuuluu ottaa huomioon vaimonsa henkiset ja fyysiset voimat sekä terveys eikä vaatia häneltä suurta perhettä silloin, kun hän ei jaksaisi tai ei haluaisi. Rakkaus on lempeä, ei käyttäydy sopimattomasti, jne.

        Myös omavanhurskaus saattaa ajaa etenkin miehiä tässä asiassa mittaamaan omaa kristillisyyttään tai jopa miehisyyttään perheen koolla.

        On ikään kuin sitä parempi kristitty, mitä suurempi perhe on ja saa sitä kirkkaamman kruunun. Tämä on aivan hirveää omanvanhurskauden syntiä. Jeesuksen uhrin aliarvioimista ja omalla teolla ansaitsemista. Heistä jeesus sanoo, että he ovat jo saaneet palkkansa (ajassa).

      • Anonyymi
        20323 kirjoitti:

        Kaikki ihmiset haluaa lapsia mutta evankelimi ei ole mikään panemis sanoma.

    • missäonnytongelma

      Tarkoitatko että kun uudestisynnyit löysit Raamatusta ohjeen laittaa pirtin täyteen lasukaisia?

      Tiedätkö kun minä uudestisynnyin kauan sitten, olen tutkinut Raamattua siitä asti ja siihen liittyvää hengen ilmoitusta enkä ole löytänyt minkäänlaista viitettä lapsien määristä.

      Kerrotko miksi sinulle on avautnut sellainen asia joka EI ole avautunut millekkään muulle uskovien ryhmälle kahteentuhanteen vuoteen?

    • ArkipiispALTA

      Sidotussa ratkaisuvallassa sattui silmiini: "parempi vuodattaa siemenensä porttoon kuin maahan". Lutherin mukaan se on Raamatusta. Tosin en ole löytänyt.
      Eikö tuo lause kiellä ehkäisyn? Koska porttoon yhtyminen on synti, niin siemenensä hukkaan (ei suteen) heittäminen on vielä suurempi.

      • Anonyymi

        JEESUKSESSA OLIKIN KYSYMYS MULKUISTA EIKÖ NIIN.

      • Anonyymi

        Porttoraahabbi kyllä ARABEILLA on 20 vaimoa lapsia 200 ja sen päälle bordellit myyntivaimot lapsivaimot nai palvelijat orjat elukat siinä sivussa. Mutta se ei olekaan evankeliumi mikä on sanoma taivaasta.

    • ihmiset-nai-paljon

      Ne tykkää naija ja lastia ei saa heittää penkalle vaan on päästettävä mällit sisään.Suihinotto on sallittu mutta lastia ei saa niellä vaan pimppiin.

      • teuta01

        EI SITÄ OLE MISSÄÄN RAAMATUSSA MÄÄRÄTTY , JOS EMÄNTÄ KERKEÄÄ NIELLÄ ,SIELLÄ SE ON. MITÄ TEET. . .
        -
        JOKU SANOI ETTEI OLE 2000 VUOTEEN SAANUT MUITA OHJEITA .
        MENNÄÄN 4000 VUOTTA TAKASIN , JAAKOB. NÄKI RAAKKELIN RAKASTUI HÄNEEN TEKI LAABANIN KANSSA SOPIMUKSEN . ETTÄ
        TEET 7 VUOTTA TYÖTÄ MINULLE NIIN SAAT TYTÖN , JAAKOB SUOS-TUI , MUTTA LAABAN TEKI HÄNELLE JÄYNÄÄ, JA NAITTI ENSIN LEAN
        ,KUN TULI SELVILLE ETTÄ VAIMO JOTA OLI NAITU EI OLLUT RAKEL , VASTASI JAAKOB PITÄÄ TEHDÄ UUSIVIHKIMINEN ..
        -
        LAABANIN OLI SUOSTUTTAVA , MUUTEN HÄN HEIVERÖISENPÄNÄ
        OLISI SAANUT SATIKUTIA , KAHDEN VKON PÄÄSTÄ OLI UUDET HÄÄT
        JA UUSI 7 VUODEN AIKA TÖITÄ... KUN KAIKKI EI MENNYT IHAN PUT-
        KEEN ANTOI MOLEMMAT VAIMOT ORJATTARENSA VAIMOKSI NIIN
        ETTÄ KOHTA OLI JAAKOBILLA 4 VAIMOA, EIKÄ AIKAAKAAN KUIN OLI 12 LASTA, EHKÄ TÄSTÄ ON OTETTU JOTAIN ESIKUVAA ..
        -
        --
        UNHOTETTU VAAN SE ETTÄ EI OLE KOSKAAN OLLUT LUPA KUIN YHTEEN VAIMOON. JO AADAMILLA JA EEVALLA ... KAAN
        KAIN KYLLÄ OTTI KAKSI , MUTTA HÄN JOUTUI POIS JUMALAN VAINIOLTA, SEURAAVA OLI LEMEK JOKA OTTI KAKSI VAIMOA ..
        NOOAN ISÄ. MUITA EI TIEDETÄ TÄHÄN HÄTÄÄN. RAAMATUN ESIKOISISTA , MUISTA SIVULIITOISTA KYLLÄ. NOOA MENI n.500
        VANHANA NAIMISIIN TAI VANHIN POIKA SYNTYI SILLOIN ..
        -
        METUSALAH ELI NIIN VANHAKSI ETTÄ KUOLI VASTA 15 V. ENNEN
        VEDEN PAISUMISTA . NOIN.. MYÖS LEMEK KUOLI 777. VANHANA
        ETTÄ EHTI POIS JALOISTA HÄN KUOLI N. 30 ENNEN VEDENPAISU-
        MISTA , SITTEN MUUT HUKUTETTIIN PAISUMUKSEEN.
        -
        480 VANHANA HÄN SAI HERRALTA KÄSKYN TEHDÄ ARKKI , SAAT
        AIKAA 120 VUOTTA, RAKENNA ITSELLE ARKKI. MINÄ TUHOAN TÄMÄN SYNTISEN KANSAN , JA HUKUTAN SEN ,,,
        -
        --
        NYT ON LÖYTYNYT NOOA ARKKI ARARATIN RINTEILTÄ , AIKA
        TARKKAAN RAAMATUN MUKAAN ,OSITTAIN KIVETTYNEENÄ ,
        SE OLI TEHTY HONKA PUUSTA, JYHKEISTÄ PARRUISTA KOSKA
        SEN PITI KESTÄÄ 5 TON : SIA ELÄIMIÄ JA 3000 INTIALAINEN ELE-
        FANTTI SEKÄ USEITA 2000 KG ..
        .-
        LEMEK JOKA OLI ENSIMMÄINEN RAUDAN KÄÄNTÄJÄ "SEPPÄ"
        JA NOOA OLI TOINEN , NYT YMMÄRRÄN PAREMMIN KUINKA ARKKI
        KESTI RASITUKSET , SEKÄ SISÄLTÄ TULEVAAN ,ETTÄ ULKOA TULE-VAAN . NOOA TAKOI HOLLI HAKOJA JA PITKIA NAULOJA JOTKA TAIVUTETTIIN KÄRJESTÄ. . .
        -
        SEKÄ LEMEK ETTÄ NOOA KÄYTTI AVARUUS MALMIA JOKA OLI SATANUT TAIVAASTA , NOOA MYÖS TIESI ETTÄ VEDESSÄ OLI SAMAA MALMIA SIELTÄ SE KERÄTTIIN HAAVILLA JA KRÄKSILLÄ.
        KAIKKI KALUT PITI TEHDÄ, ITSE , JUMALA ANTOI NÄKYJÄ UNISSA,
        JA SITEN NE SAIVAT PÄIVÄN VALON. . .

        vieläkö tämä teutatomppeli on hengissä, ei ol enäkynyt vähään aikaan selittämässä kuinka Jeesuksella oli aina vesitippa kielen alla kastetta varten....oooooohhhh !!!

    • outoaon

      Näin se aina loppuu lestakeskustelu!

      heti kun kysyt jotain järjellistä, tulee hiljaisuus.

    • Lestamiehiä

      ... ihan pelkäävä. Kyllähän siinä on vaimolla paikat kipeinä, jos joka ilta ja aamu pannaan, kun mieli tekee. Ei edes voi nähdä etukäteen, kuinka suuri laite miehellä on, kun ei ole lupa vapaasti seurustella. Ystäväpiirissäni on naisia, jotka kärsivät. Ovat saaneet kohdunlaskeuman jatkuvien ponnistelujen seurauksena. Miehen haluihin täytyy tyytyä, " nainen vaietkoon seurakunnassa". Surullista, mutta totta.

    • Äitiliininä

      En yhtään ihmettele että meilläkin on tupa täys lapsia ku toi mies on niin ihana ja aina vaan paranee koko tää elämä ;)
      Kohtu pysynyt kohillaan ja koneisto kuulemma täysin kunnossa kehui lääkäri. Että semmosta lapsilauman ponnistelujen jälkeen meillä! Voishan olla että lapsia vois olla vähemmän tai enemmän mut molempi parempi.

    • Anonyymi

      sun mutsis JOUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUU

    • Anonyymi

      Tottahan se on että liike kuihtuisi pois, eikä olisi halpaa työvoimaa jos raamattua tulkittaisiin oikein.

    • Anonyymi

      mitään hengellisesti järjellistä ei lestojen kanssa voi syntyä.

      heillä ei ol emihinkään vastauksia, jaa no on kyllä kattoremontit jonkin verran vastattuja kun yhtenään soitellaan.

    • Anonyymi

      Varmaan naiset kovia käymään vieraissa?

    • Anonyymi

      Synnyttäminen on muutaman mukulan jälkeen helpohkoa hommaa. Viimeisin syntyi vessakäynnillä kun menin erottamaan kahta paskaa toisistaan.

    • Anonyymi

      Ei ole lestoista vastaamaan avainkysymyksiin, kaippa se on niin että isien urassa on pysyttävä jos mielii olla joukossa.

      opitut perinteet on tärkeämpiä kuin Raamatun seuraaminen.

    • Anonyymi

      Raamatussa sanotaan: "lisääntykää ja täyttäkää maa". Tämä on toteutunut jo aikoja sitten ja siitä olisi pitänyt opiksi, että jo riittää. Nyt maa on ylikansoitettu ja syntyvyyttä pitää säännöstellä.

      • Anonyymi

        Paöjonhan faaraoitakin on budhia vielä enemmän Afrikka täynnä haaremeita. Eihän lestat tiedä mitään mitä judet muslimit pitää tuhat vaimoa 20 vaimoa lähellä Eurooppaa 4 vaimoa sen mukaan mitä pystyy ruokkimaan.

    • Anonyymi

      Lahkon suuriin suunnitelmiin kuuluu poliittinen valta ja nykyisella synnytysmäärillä se on enemmän kuin mahdollista.

      • Anonyymi

        No ei ole mitenkään toteutettavissa valta leestadiolaisilla synnytysmäärillä. Suurin osa synnytetyistä ei nykymailmasssa lähde mukaan lahkouskontoon kun kasvavat aikuisiksi.

        Paljonko lestdiolaisten lapsista lähtee tuohon lahkouskontoon mukaan? Laittakaa eri ryhmien prosentit erikseen. Vahoollisillahan lapsia on kai vieläkin vaikka muille jakaa (?), muilla on syntyvyyssäännöstely ollut käytössä jo kymmenet vuodet.

    • Anonyymi

      Nainen alistuu kun miehellä tekee mieli. Ajatteleeko mies silloin että nainen synnyttää sen 10:nnen lapsensa..ei. Kyllähän naisen paikat kestää...just.
      Dokumentteja lestadiolais äideistä jotka ovat yksinkertaisesti väsyneitä. Ovat väsyneitä synnyttämään ja miettimään onko jokaisen seksi kerran jälkeen taas raskaana. Heidän elämänsä on rakennettu käskettyihin kaavoihin. Mutta he he kärsivät hiljaa, omassa mielessään. He uskovat Jumalaan mutta heidän omat voimansa tuntuvat hiipuvan saman kaavan jatkuessa eikä kukaan kysy miten sinä jaksat.

      • Anonyymi

        Vai että silloin kun miehellä tekee mieli? Olitkohan ihan tosissasi? Kai siinä nyt ihan muusta on kysymys.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai että silloin kun miehellä tekee mieli? Olitkohan ihan tosissasi? Kai siinä nyt ihan muusta on kysymys.

        Kyllä prostituoiduilla on lapsia montakin eri maalaisilla monelle kun eri miehelle toiset tekee keino hedelmöityksellä haluaa yksinhuoltajaksi toiset. Mutta muu uskoiset myös raiskailee ala ikäisiä se on kyllä väärin.Mutta Jeesus kuitenkin on pelastaja eikä sitä voi sotkea Moosekseen ristiä ja kuoleman jälkeistä elämää.

      • Anonyymi

        Niillä ei pysy tamponit sisällä niin venyneet vehkeet yksi lestamies totesi että pillu on kuin kirkkovene ei tiedä mihin reunaan saisi osuman.

    • Anonyymi

      Ei ole lestoista vastaamaan yksinkertaiseen kysymykseen.

      • Anonyymi

        Ei ole koskaan vielä ollut!

    • "Lapset ovat Herran lahja, kohdun hedelmä on hänen antinsa." (Psalmi 127)
      yksinkertaisuudessaan:
      pidämme lapsia jumalan lahjana emmekä halua ottaa lasten syntymistä omiin käsiimme eli hyljätä Jumalan antamaa lahjaa. toisella tavalla sanottuna, ehkäisy on jumalan lahjan välttämistä jossa etusijalle asetetaan oma mielihyvä.

      • Anonyymi

        Jos kaikki, vaikkapa vain kaikki suomalaiset ajattelisivat noin, mitä luulet seurauksista.

        Esikoislestadiolaisetkaan eivät kai pääosin noin ajattele?
        Jumalan antamalla järjellä ja älyllä tapahtuvat "perhesuunnittelu" lienee joltisenkin niillä
        sallittua. Rauhanyhdistyksessä taitaa olla tiukempi ehkäisykielto tai ainakin oli 1960 -1980 -luvuilla, joista omia kokemuksia liikkeistä.

        16 - 18 -vuotiaana toki tietää asioista kaiken, paljon paremmin kuin vanhemmat ihmiset. Muistan sen ajan vielä hyvin, tuli monesti ihmeteltyä ovatko nuo noin tyhmiä, kun eivät selviä asioita ymmärrä.

        Miksi pitää lasta Jumalan lahjana? Miksi ei voisi pitää ehkäisyä Jumalan lahjana?

        Niin et olisi sinäkään syntynyt jos olisi isäsi käyttänyt ehkäisyä. Varmasti olisi sinunkin mielestäsi parempi?

      • Anonyymi

        voi luoja tuota yksinkertaisuuden määrää...emme halua o ttaa...juuri sitähän te haluatte kun olette yhtenään vaimon kimpussa hohoijaa kuka teitä voisi auttaa en tiedä.

        Vain yksinkertainen tomppeli on yhtenään lahjoja ottamassa suu virneessä, ja aina uutta pakettia vaan hölmöläiseen malliin.

        Sinäkö olet tuomari? Sinäkö? Sinäkö päätät kuka saa elää ja kuka ei, sinäkö? Sinäkö pieni ihminen luulet olevasi Jumalaa suurempi? Sinäkö olet se joka kohdussa siemenessä elämän synnyttää?

        Suuria ihmisiä on teistä tullut, ku voitte päättää kuka saa syntyä ja kuka ei!

        Minäkin olen perheeni 7 lapsi. Niin olisin minäkin jäänyt syntymättä jos äidikseni olisi sinut valittu!

        Mutta Jumala soi minulle joka halusi synnyttää lapsia, ja nyt minäkin saan elää ja todistaa Jeesuksesta!

        Ja palvella yhteiskuntaa!

        Kiitos Jumala että annoit minulle äidin joka halusi synnyttää!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos Jumala että annoit minulle äidin joka halusi synnyttää!

        Geriatrinen Suomi on kohta kusessa, kun nuoria ei ole. 😐

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos Jumala että annoit minulle äidin joka halusi synnyttää!

        On paljon naisia jotka eivät voi synnyttää. Jumalan lahja on sekin, että VOI synnyttää.
        Kamalinta on sikiöiden tappaminen, kun jätetään ehkäisemättä humala ja huumepäissään!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinäkö olet tuomari? Sinäkö? Sinäkö päätät kuka saa elää ja kuka ei, sinäkö? Sinäkö pieni ihminen luulet olevasi Jumalaa suurempi? Sinäkö olet se joka kohdussa siemenessä elämän synnyttää?

        Suuria ihmisiä on teistä tullut, ku voitte päättää kuka saa syntyä ja kuka ei!

        Minäkin olen perheeni 7 lapsi. Niin olisin minäkin jäänyt syntymättä jos äidikseni olisi sinut valittu!

        Mutta Jumala soi minulle joka halusi synnyttää lapsia, ja nyt minäkin saan elää ja todistaa Jeesuksesta!

        Ja palvella yhteiskuntaa!

        voi yksinkertaisuutta, kuka teillä päätti että sitä viidettätoista pellavapäätä ei tule kuka se oli kuka oli niin suuri ja mahtava kerro?

        miten sinä Jeesuksesta todistat sinähn todistat vain lestalaisuudesta !

        en ol eikinä kuullut kenenkään lestan todistavat muusta kuin siitä kuin me vain olemme ainoita oikeita ja muut menee tulijärveen, olen sen kuullut itselleni monet kerrat !

        En jaksa vastata enään, et ansaitse sitä, koska viesteissäni on elämän ja armon salaisuus. Niin et ansaitse sitä, niin en jaksa vastata. Ole ilman. Ja jos haluat, mene heidän luokse jotka myyvät. Mä en jaksa enään tuhlata aikaani hyllyihin ja mielipuoliin. Jos te ehdoin tahdoin haluatte helvettiin mennä, menkää, mutta mä en jaksa enää varoittaa, olen jo kaiken sanonut toisessa avauksessa missä keskusteltiin parannuksen tekemisestä.

        Hulluihin ja mielipuoliin, en jaksa tuhlata aikaani, minulla työ aamusta iltaan, ja oma kristillisyys hoidettavanani, ja huoli muiden kristittyjen hyvinvoinnista, minulla ei ole aikaa ja voimaa hulluihin ja mielipuoliin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos Jumala että annoit minulle äidin joka halusi synnyttää!

        Aamen samoin kiitos siitä että minulla ei ole kymmentä sisarusta, sekaisin menee pää jo kun katselee naapurin laumaa ja kaikkea sitä riehumista yötä päivää kuin jokin ````lauma ja uutta on pukkaamassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin et olisi sinäkään syntynyt jos olisi isäsi käyttänyt ehkäisyä. Varmasti olisi sinunkin mielestäsi parempi?

        On totta, että jos isäni olisi käyttänyt ehkäisyä juuri sillä kerralla, kun minut "teki", minua ei ehkä olisi. On aivan ilmeisetä, että ei olisi.

        Äitikin voi käyttää ehkäisyä, sinä aikanakin oli jo ainakin pessaarit ja se, ettei antanut. Tietystä tavallaan määrätystä munasolusta olen minäkin saanut alkuni. Kuten myös sinä.

        Mutta olisiko se parempi vai huonompi asia, siihen en osaa ottaa kantaa. Olisinko menettänyt jotakin? Onko tämä enemmän hyvä vai huono asia tämä maailmaan pääseminen tai joutuminen?

        Asiat eivät ole niin mustavalkoisia kuin miltä ne sinusta joskus näyttävät, vai ovatko?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinäkö olet tuomari? Sinäkö? Sinäkö päätät kuka saa elää ja kuka ei, sinäkö? Sinäkö pieni ihminen luulet olevasi Jumalaa suurempi? Sinäkö olet se joka kohdussa siemenessä elämän synnyttää?

        Suuria ihmisiä on teistä tullut, ku voitte päättää kuka saa syntyä ja kuka ei!

        Minäkin olen perheeni 7 lapsi. Niin olisin minäkin jäänyt syntymättä jos äidikseni olisi sinut valittu!

        Mutta Jumala soi minulle joka halusi synnyttää lapsia, ja nyt minäkin saan elää ja todistaa Jeesuksesta!

        Ja palvella yhteiskuntaa!

        Lestadiolainen ei todista Jeesuksesta, vaan uskoo pelastuvansa kun uskoo lestadiolaisuuteen ja sen harhaoppeihin! Näin se vaan on, vaikka se on vaikea "niellä", selvä tosiasia!??

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hulluihin ja mielipuoliin, en jaksa tuhlata aikaani, minulla työ aamusta iltaan, ja oma kristillisyys hoidettavanani, ja huoli muiden kristittyjen hyvinvoinnista, minulla ei ole aikaa ja voimaa hulluihin ja mielipuoliin.

        Mikä on "kristillisyys"?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä on "kristillisyys"?

        se on lestafraasi joka ei tarkoit a yhtään mitään ja kaikista vähiten sitä mihin sen tulisi viitata !

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jos kaikki, vaikkapa vain kaikki suomalaiset ajattelisivat noin, mitä luulet seurauksista.

        Esikoislestadiolaisetkaan eivät kai pääosin noin ajattele?
        Jumalan antamalla järjellä ja älyllä tapahtuvat "perhesuunnittelu" lienee joltisenkin niillä
        sallittua. Rauhanyhdistyksessä taitaa olla tiukempi ehkäisykielto tai ainakin oli 1960 -1980 -luvuilla, joista omia kokemuksia liikkeistä.

        16 - 18 -vuotiaana toki tietää asioista kaiken, paljon paremmin kuin vanhemmat ihmiset. Muistan sen ajan vielä hyvin, tuli monesti ihmeteltyä ovatko nuo noin tyhmiä, kun eivät selviä asioita ymmärrä.

        Miksi pitää lasta Jumalan lahjana? Miksi ei voisi pitää ehkäisyä Jumalan lahjana?

        mielenkiintoinen kysymys. jos kaikki ajattelisivat noin, luulisin että suurperheistä olisi suurta haittaa. sano vaan heti kun syntyvyys on liian suuri lestadiolaisten aatteiden takia.

        alkuperäinen kysymys oli "miksi lestadiolaisilla on niin paljon lapsia?" vastaukseni oli tyhjentävä pienestä iästäni huolimatta, joten ihmettelen, miksi ikäni pitää huomioida. jos joku on sitä mieltä, että olen ymmärtänyt tai selittänyt asian väärin, pahoittelen.

        rakastava perhe ja sisarukset ovat suurimpia siunauksia elämässäni. hyvin on jumala siis suunnitellut. jos joku on sitä mieltä että osaa suunnitella perheensä paremmin kuin jumala, suunnitelkoon sitten itse.

      • Anonyymi

        Te tykkäätte Jeesuksen omia ilkeyteen saatanalle syytöksiin jopa musiikista.Kiduttaa kuoliaaksi. Hengellinen ilkeys väkivalta on pahempaa kuin ruumiillinen. Et hakattuja lahjoja saatanalle laitettuja lahjoja ....onnittelut tehän vedätte Moosesta mutta kiellätte tanssin juutalaiset tanssii .....kiellätte rytmimusiikin no juutalaiset on muusikoita....kymmenykset hienoa SYNAGOGALLE sitten uhraamaan eläimiä ... älä sano väärää todista älä himoitse juu ei tietysti. Sinä joka et saa omia lapsia voit ottaa orpolapsia maailma on täynnä orpoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos kaikki, vaikkapa vain kaikki suomalaiset ajattelisivat noin, mitä luulet seurauksista.

        Esikoislestadiolaisetkaan eivät kai pääosin noin ajattele?
        Jumalan antamalla järjellä ja älyllä tapahtuvat "perhesuunnittelu" lienee joltisenkin niillä
        sallittua. Rauhanyhdistyksessä taitaa olla tiukempi ehkäisykielto tai ainakin oli 1960 -1980 -luvuilla, joista omia kokemuksia liikkeistä.

        16 - 18 -vuotiaana toki tietää asioista kaiken, paljon paremmin kuin vanhemmat ihmiset. Muistan sen ajan vielä hyvin, tuli monesti ihmeteltyä ovatko nuo noin tyhmiä, kun eivät selviä asioita ymmärrä.

        Miksi pitää lasta Jumalan lahjana? Miksi ei voisi pitää ehkäisyä Jumalan lahjana?

        Riippuu vähän minkä kokoinen ihminen on moni ei pysty synnyttämään edes alapäästä pitää leikata vatsa auki tai tulee keskosia vammaisia.

      • Anonyymi
        yksikristitty kirjoitti:

        On paljon naisia jotka eivät voi synnyttää. Jumalan lahja on sekin, että VOI synnyttää.
        Kamalinta on sikiöiden tappaminen, kun jätetään ehkäisemättä humala ja huumepäissään!!!

        Vaikeasti vammainen näkyy ultraääni kuvassa. Mutta ehkäisy ei ole mikään synti se on järjen käyttöä. Hellarit ei muuten kasta lapsia ollenkaan vain aikuiset. Lapset oli lahja juttu on vanhaa testamenttia uudessa on uudet jutut mutta siihen aikaan ei ollut ehkäisyä kun Mooses kulki siinailla tai David ....Jeesuksesta on 2000 vuotta yli jo aikaa kun oli maan päällä ihmisenä.

      • Anonyymi

        OLLAAN TAAS SYNAGOGALLA MOOSES. DAVID ON KUOLLUT.

    • Anonyymi

      Valehtelet täällä?

    • Anonyymi

      Itsekin tunnen ja tiedän paljon lestiksiä. Hehän kertovat, että lapset saavat tulla. Eivät, että PITÄÄ tehdä lapsia. Jos heteron avioparin sänkyhommat ovat kunnossa, niin silloinhan tulee paljon lapsia. Mitä ihmeellistä siinä on? Eikö sinua ole valistettu kukilla ja mehiläisillä?

      • Anonyymi

        Aika paljon väärinkäsitystä sinun kirjoituksessa. Taidat uskoa siihen, että ehkäisy on syntiä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika paljon väärinkäsitystä sinun kirjoituksessa. Taidat uskoa siihen, että ehkäisy on syntiä?

        Ei vastannut, oli siihen uskoon ehkäisyn synnillisyydestä hairahtanut ?

    • Anonyymi

      kaikki nämä jutut perustuvat siihen että lestoille on maitopaukusta asti opetettu raamattua täysin väärin, ja he uskovat eivätkä välitä ottaa selvää itse asioista, menevät lauman mukana mieluummin.

      kaikki nämä suuret lapslaumat ovat olemassa vain sen tähden että perhesuunnittelu on heille suurta syntiä!
      ja ne syntymättömät sitten itkee jossain taivaan lokerossa ja on pakko synnyttää siellä itkulla ja kivistyksellä, tällaisilla opeilla lestoja on kiusattu koko olemassaolonsa ajan ja yhä vaan jatkuu sama hullutus.

    • Anonyymi

      Jeesus sanoi pankaa kaikkia kaksijalkaisia raskaus mielessä. Nyt sit näin tehrää.

      • Anonyymi

        Muu uskoiset nai elukoita ja sukulaisiaan oksettavasti siinä huumemyynnissä. .. itämaan tapa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muu uskoiset nai elukoita ja sukulaisiaan oksettavasti siinä huumemyynnissä. .. itämaan tapa.

        Mitä nyt ajattelet muu-uskoisista, keitä he ovat? Eivätkö esikoislestadiolaiset ole muu-uskoisia, minusta he juuri ovat niitä, omilla esikoislestadiolaisten eväillä eläviä muu-uskoisia, jotka eivät Kristukseen luota, vaan luottavat siihen esikoislestadiolaisuuteen, joka on pantu heille päämaaliksi!

    • Anonyymi

      Haluaisin keskustella seksuaalisuudesta lestadiolaisnaisen kanssa. Aihe kiinnostaa. Vastaa: [email protected]

    • Anonyymi

      Me ajatellaan että kaikki lapset ovat Jumalan lahjoja ja Jumala yksin tietää mikä lapsiluku on kenellekkin oikea. Siinä vastaus teille.

    • Anonyymi

      "Lisääntykää ja täyttäkää maa..."
      Mutta ei teidän ny saatana yksin sitä tarvitse tehdä!

    • Anonyymi

      jeesus sanoi että nussikaa ja täyttäkää maa.

    • Anonyymi

      Mooses ja David on kuollut miksi luette kuolleitten textejä mitä saatana veti Jeesukselle. Ylistyksen johtaja timantti ....koittakaa ottaa oikein evankeliumi esiin.

    • Anonyymi

      Lestadiolaisilla on erittäin voimakas seksuaalivietti. Niin naarailla kuin uroksilla. He harrastavat seksiä 4 - 5 kertaa normaalipäivinä ja viikonloppuna tuplasti. Naaraat pitävät myös tiineinä ollessaan huolta uroksen siementuotannosta antamalla oraalista stimulaatiota useita kertoja päivässä. Tästä on seurannutkin että rauhanliikkeen uroksilla on n. 150% suuremmat siemenpussit kuin muilla. Ei siis ihme että lisääntyminen on massiivista n. 700% tehokkaampaa kuin muilla.

    • Anonyymi

      Kumpi oli ensin, lesta vai demari?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      2005
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1753
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1624
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1420
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      60
      1327
    6. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      13
      1285
    7. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1282
    8. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1264
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      10
      1221
    10. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1201
    Aihe