Nukkumaanmeno ahdistaa

epätoivoinenniisku

Eli olen 16 vuotias tyttö ja kärsin ahdistuneisuushäiriöstä. Sitä ei ole diagnosoitu, mutta parin vuoden kokemuksella kaikki viittaa siihen. Eli päivällä ahdistaa jonkun verran ja ahdistuskohtaukset alkaa yleensä vähänkin negatiivisista asioista.

Pahimpia on kuitenki illat. Nukkumaanmeno ahdistaa jostain syystä ihan hirveästi. Aikaisemmin olen saanut joka ilta paniikkikohtauksen, josta olen kuitenkin päässyt jo eroon. Nyt kuitenkin iltaa kohden alkaa ahdistaa, että jos menen nukkumaan niin saan taas sen paniikkikohtauksen kun ajatukset alkaa pyöriä päässä. Ahdistuksen takia lykkään nukkumaanmenoa ja istun tietokoneella, koska silloin ei tarvitse ajatella mitään. Kulutan aikaa niin kauan, että kello on sen verran paljon, että voin vain kaatua umpiväsyneenä sänkyyn ja nukahtaa. Tämä ei ole hyvä juttu, sillä usein pääsen vasta 3-4 aikaan yöllä nukkumaan ja siksi minulle on todella vaikeata herätä ajoissa kouluun yms.
Haluaisin neuvoja esimerkiksi tietynlaiseen mielikuvaharjoitteluun ennemmin kuin lääkitykseen. Minulle ei myöskään voi sanoa, että "Älä ajattele sitä", koska jos tiedän, etten saa ajatella jotain asiaa niin silloin se tulee väkisinkin mieleen.

Kiitos näin etukäteen!

9

6222

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Entinen uneton

      Hei!

      Itse kärsin aikoinaan vuosia tuosta, ennenkuin uskaltauduin lääkäriin. Se oli elämäni paras päätös! Vuosien miettimisen jälkeen sain avun 15 minuutissa :)

      Rohkaise itsesi ja mene lääkäriin tai juttele koulussa terveydenhoitajalle!

      • uneton96

        Hei entinen uneton,

        Mikä tuo apu oli mitä sait? Ja kuinka paha ongelmasi oli?
        Olen 16-v. enkä pysty nukkua yksin lainkaan. Saan hillittömän itku/paniikkikohtauksen nukkumaan mennessä enkä uskalla laittaa edes silmiä kiinni :( Muutin juuri opiskelujen takia omaan asuntoon ja yöt on aivan kauheita en nuku kuin 1-2h. yössä.


      • Entinen uneton
        uneton96 kirjoitti:

        Hei entinen uneton,

        Mikä tuo apu oli mitä sait? Ja kuinka paha ongelmasi oli?
        Olen 16-v. enkä pysty nukkua yksin lainkaan. Saan hillittömän itku/paniikkikohtauksen nukkumaan mennessä enkä uskalla laittaa edes silmiä kiinni :( Muutin juuri opiskelujen takia omaan asuntoon ja yöt on aivan kauheita en nuku kuin 1-2h. yössä.

        Ihan perinteisiä masennualääkkeitä ja alkuun nukahtamislääkkeitä lisäksi. Kerroin että nukkuminen ja nukahtaminen ahdistaa ja sanoin etten saa kuin muutaman tunnin nukuttua yössä.. En edes tiedä miksi oli nukkumisesta ahdistusta öisin, päivällä nukkuminen onnistui kyllä!

        Kerroin siis ihan suoraan asiat.


      • Entinen uneton
        Entinen uneton kirjoitti:

        Ihan perinteisiä masennualääkkeitä ja alkuun nukahtamislääkkeitä lisäksi. Kerroin että nukkuminen ja nukahtaminen ahdistaa ja sanoin etten saa kuin muutaman tunnin nukuttua yössä.. En edes tiedä miksi oli nukkumisesta ahdistusta öisin, päivällä nukkuminen onnistui kyllä!

        Kerroin siis ihan suoraan asiat.

        Niin vielä, mulla oli muutenkin ahdistusta ja sain paniikkihäiriön pari kertaa kaupungillakin, näistä en tainnut sanoa lääkärissä vaan puhuin että nukahtaminen pelottaa ja ahdistaa.


      • stressaantunut uneton97
        Entinen uneton kirjoitti:

        Niin vielä, mulla oli muutenkin ahdistusta ja sain paniikkihäiriön pari kertaa kaupungillakin, näistä en tainnut sanoa lääkärissä vaan puhuin että nukahtaminen pelottaa ja ahdistaa.

        minulla myös unettomuutta, koska en vain uskalla nukahtaa... viime yönäkin nukuin vain tunnin. onko muuten nuorille omia nukahtamislääkkeitä? onko niistä terveydellisiä haittoja? kannattaako mennä lääkärille vai jonnekin psykologille? ja ikäähän minulla on 15-vuotta...


    • anzu

      Tutulta kuulostaa, hyvin samantyyppisestä olen kärsinyt. Enkä pysyvää/todellista apua muualta löytänyt, kuin Jumalasta. Jumala voi ihan oikeasti auttaa ilman mitään kalliita lääkkeitä (vaikka en sinänsä lääkkeitä vastustakaan, mutta silloin kun ahdistaa kovaa niin minusta ihmisen tehtävä on ekana juosta pahaa pakoon taivaan Iskän syliin, eli ahdistusta en alkaisi hoitaa lääkkeillä ennen tuota Jumalan luo pakenemista, ja kyllä, olen kärsinyt hyvin voimakkaastakin adistuksesta, en onneksi juurikaan enää).

      Eli neuvon tarttumaan Raamattuun ja rukoukseen, ehtoollinen on myös ahdistukseen mahtava apu. :) Ja rukous yhdessä toisten kanssa, toki yksinäistäkin rukousta Raamatun lupaukset koskevat. Jumalanpalveluksessa sunnuntaina on saatavissa iso osa näistä...

    • anzu

      Mielikuvaharjotuksissa (joita käytin itse vähän toisenlaisiin juttuihin) mua ainakin ahdisti se, miten siinä pitää itse nostaa itseään ikään kuin hiuksista vetämällä ylös suosta... kävi aina ahdistamaan se, miten kaikki on omassa varassani, MINUN täytyy tässä onnistua, jos nyt en itse ole tarpeeksi kykenevä niin huonosti käy. En saanut noista mitään turvaa. Jumalassa on just se mahtava, et Hän on täysin minusta itsestäni ulkopuolinen apu, johon voin ripustautua. Ei tartte osata psyykata mitään. On hyvin terapeuttista ja huojentavaa jo saada vuodattaa tuskansa ja hätänsä Jumalalle, jollekulle TOISELLE, ilman että sen on tarkoitus saada jokin juttu tapahtumaan vain omassa päässäni... lisäks parasta kaikista, Jumala on todellinen ja auttaa ja johdattaa ihan oikeasti.

      Vaikka se joskus voi ottaa aikaakin. Mutta jo tieto kaikkivaltiaasta, rakastavasta Auttajasta auttaa.

    • nurmilintu96

      itse söin joskus vielä viime vuonna ketipinoria ahdistukseen ja unettomuuteen, tuli vaan ihan pöhkö olo eikä koulun käynnistä tullu mitään.. siihen loppu mun lääkkeitten syönti ku ei meinannu kokeet mennä läpi vaik ennen olin ihan hyvä oppilas..

      sit mun äiskä päätti et kokeillaan luonnontuotteita, ne on muutenki terveellisiä eikä niil oo niin paljo sivuvaikutuksia. Eka join kamomillateetä joka rauhotti kyl ihan hyvin ennen nukkumaanmenoo mut ei kuitenkaa tarpeeks. sit me löydettiin valeriaanateetä ja se on paljo paljo parempaa ku kamomilla.

      http://www.veistrom.fi/fi/component/virtuemart/?page=shop.product_details&flypage=flypage.tpl&product_id=169&category_id=1&keyword=clipper

      toi on ihan namii ja auttaa ainaki jonkin verran. en sit tiiä kuuinka paha ahdistus sulla on muhun verrattuna mut kannattaa kokeilla.

    • Ihan ilmainen ohje.

      Tukkimettäterapia on helvetinhyvä lääke tuohon "sairauteen".

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      96
      6366
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3803
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      28
      3180
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      370
      1726
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1398
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      27
      1330
    7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      46
      959
    8. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      956
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      880
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      859
    Aihe