Toivakka itkee vanhuspalvelujen hintaa

Vanhuksen sukulainen

Kansanedustaja Toivakka valittaa taas lehdessä sitä, että vanhuksien hoitamiseen menee rahaa. Hän ei ymmärrä, ja miksi ymmärtäisikään, miksi vanhuksien hoitamisen turvaamiseksi tarvittaisiin laki henkilöstön määrästä. Tervemenoa edes joskus katsomaan yllättäen johonkin vanhainkotiin. Ei kansanedustajana vaan sukulaisena. Hoitajat tekevät hiki hatussa töitä ja silti vanhukset makaavat ulosteissaan ja odottavat ruokkijaa. Ei vain ole riittävästi käsiä hoitamaan. Ja sama englanniksi. Sillä englannin kurssin hinnalla olisi saatu vähäksi aikaa palkattua vaikka ulkoiluttaja.

38

377

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 74

      Loistava kirjoitus Vanhuksen sukulainen:)

      • Rahalla saa hoitoa

        Niin minunkin mielestäni oli nasevasti kirjoitettu. Kun Toivakka itse tulee vanhaksi niin hänellä on varallisuutensa vuoksi hoito turvattu. Kannattaa tosiaan tutustua lähemmin arkitodellisuuteen.

    • Shit happens

      Aloittajan kirjoituksessa joka sana on totta. Olen itse ollut hoitajana vanhainkodissa ja kärsinyt sekä fyysisesti että psyykkisesti. Työ on fyysisesti raskasta sisältäen mm. paljon nostelua. Ergonomian voi unohtaa esim. kun itsekseen nostelee vanhusta pyörätuolista wc-pöntölle tarkoitukseen aivan liian pieneksi mitoitetussa vessassa. Jatkuva kiire pitää huolen siitä, ettei lakisääteisiä taukoja ehdi pitämään. Ruokatauollakin hyvä, jos ehtii kupposen kahvia juoda. Sekin tapahtuu usein seisaaltaan, koska huonosti liikkuvia, dementoituneita vanhuksia on valvottava, etteivät he lähde liikkeelle itsekseen. Kaatumisriski on liian suuri. Hoitajan omat jalat ovat kipeänä ja turvoksissa työvuoron jälkeen. Kahdeksan tuntia jalkojen päällä, tietäähän sen.

      Henkisesti on kuormittavaa, kun on jatkuva kiire, eikä sittenkään ehdi vastaamaan kaikkien avuntarpeeseen. Se, että vanhuksille voisi tarjota laatuaikaa ja virikkeitä on pelkkää puhetta. Se, että saa vaipat vaihdettua ja vanhukset syötettyä vie tällä hoitajamiehityksellä kaiken ajan. Näin ei ehkä ole kaikissa vanhustenhoitolaitoksissa, mutta itse olen tämän vanhainkodissa nähnyt ja kokenut. Oman jaksamiseni takia työpaikka on nyt entinen. Voi noita vanhusparkoja!

      Hyvä Lenita, syystäkin olen katkera, niin omasta kuin noiden vanhusparkojen puolesta. Toivottavasti jonakin päivänä saat omakohtaisen kokemuksen nykyisen kaltaisesta hoidosta. Ehkäpä se saisi sinut näkemään, mikä elämässä on tärkeintä. Sääli vain, että jos joskus sen tietämyksen omakohtaisesti saavutat, on sinun liian myöhäistä puuttua siihen. Paina vain hälytyskelloa, kyllä se hoitaja tulee kunhan ehtii.

    • vanhentuva

      Kokoomuslaiseen elämänkatsomukseen ei kuulu heikkoudet. Kaikki on olevinaan nuorekasta ja tehokasta.

      Rahanpuute ei ole suurin syy vanhustenhoidon nykytilaan, vaan välinpitämättömyys ja kunnioituksen puute.

    • Kokkareet, kikkareet

      Kokoomus kun on ollut hallituksessa, niin vankien oloja on parannettu ja lemmikkieläinten hännän typistäminen kielletty. Mutta avuttomien poikalasten ympärileikkaus sallitaan yhä, ja vangeilla on paremmat olot kuin vanhuksilla.

      • Alusastia

        Toivakka huutaa laadun perään. Miten tekee laatua kaksi hoitajaa kolmellekymmenelle vuoteessa makaavalle mummolle? Kyllä oikea elämä on kaukana kokkareiden maailmasta. Kuka näitä oikein äänestää?

      • kivitalon Kalle

        "...vankien oloja on parannettu..."

        Syy on yksinkertainen: politiikko tai ns. herra voi joutua vankilaan, joten kyseessä on etukäteen tehtyjä toimenpiteitä viihtyvyyden parantamiseksi.

      • avotalon Auvo
        kivitalon Kalle kirjoitti:

        "...vankien oloja on parannettu..."

        Syy on yksinkertainen: politiikko tai ns. herra voi joutua vankilaan, joten kyseessä on etukäteen tehtyjä toimenpiteitä viihtyvyyden parantamiseksi.

        http://www.kaleva.fi/jari/2012-04-24

    • pantavanki

      Aivan! Kokomuksessahan on pahoinpiteliää,lahjusepäilyä,rattijuoppoja ym weijareita!
      Toki pitää sellit ensin laittaa kuntoon ennenkuin vanhuhuoltoon puututaan!

    • Tupuhupujajyrki

      Puhumattakaan puolueen väärentäjäjohtajasta!

      Eipä taida rehellistä löytyä. Mites Risikko ja Harkimo?

      • Upupupu

        Nyt Toivakkaa vasta itkettää kun kusetsina nosti hoitajien määrää. Eipä riitä valtion rahat nyt kokkarien tukiaisiin.

    • Turapäitäkö kaikki?

      Ja nyt itkee joku lääkärin reppana etelä-suomessa lehden sivuilla, että hoitajien määrän sitominen lakiin aiheuttaa sen, ettei kotihoitoon riitä enää hoitajia ja kotona asuvien vanhusten hoito menee retuperälle. Onko se niin vaikea ymmärtää, ettei nyt tarvita resurssien siirtoa vaan uusien hoitajien palkkamista entisten lisäksi. Määrärahoja on löydyttävä. Löytyy niitä moneen turhempaankin juttuun. Nyt on oikeista asioista kyse, siis ihmisistä.

    • kysymysten esittäjä

      " Onko se niin vaikea ymmärtää, ettei nyt tarvita resurssien siirtoa vaan uusien hoitajien palkkamista entisten lisäksi."

      Mistä niitä palkataan? Ei niitä noin vain löydy ja uusien kouluttaminen kestää muutaman vuoden.

      Mistä rahat? Mitä nyt verorahoilla kustannettua jätetään pois julkisen (kunnallisen) rahoituksen piiristä?

      Taidat itse olla se "turapää".

      • Tymbiintynyt

        Kuntien säästökohteita: vähennetään johtajia, kaikenmaailman maailmoja syleilevät kehitysjohtajat ja -päälliköt, erilaiset välijohtajat, vähennetään suunnittelun suunnittelijoita ja tarkastellaan jäljelle jäävien tehtäviäkuvia. Tehostetaan työtä, jätetään kokouksissa istumiset pois ja tehdään oikeaa työtä. Jos johtajan tärkein tehtävä on lounastaa yhteistyökumppaneiden kanssa (vuorotellen maksetaan), ei sellaista johtajaa tarvita.

        Tarvitseeko kunnan ostaa johtajilleen ja luottamushenkilöille lippuja balettiin, musiikkijuhlille, raveihin yms? Heillä luulisi olevan omaakin rahaa lippujen
        ostamiseen.

        Entäs nämä kymmenientuhansien konsulttipalkkiot?

        Onko kaupungin tuotettava kuinkakin paljon palveluita yli lakimääräisen?

      • hahhahhaahhhaaaa
        Tymbiintynyt kirjoitti:

        Taitaa loppua johtajat kesken ennen kuin on saatu kuin muutama lisähoitaja.

        Ehdottamasi kohteet ovat pieni menoerä sosiaalimenohin verrattuina eikä niistä irtoa kovin monen hoitajan - ja nyt ollaan ehdottamassa radikaalia hoitajamäärän lisäystä - palkkaamiseen.

        Suhteellisuudentajua, kiitos!

      • Tymbiintynyt
        hahhahhaahhhaaaa kirjoitti:

        Arvoisa hahhah jne... Et taida todellakaan tietää minkäsuuruisista rahoista ehdotuksessani on kysymys? Kyllä niillä muutaman hoitajan palkkaa ja maksaa vieä listan mukaisen liksan. Taidat olla itse karsittavien joukossa, vai oletko peräti kaupunkia lypsävä konsultti?

      • hahhahhaahhhaaaa
        Tymbiintynyt kirjoitti:

        Arvoisa hahhah jne... Et taida todellakaan tietää minkäsuuruisista rahoista ehdotuksessani on kysymys? Kyllä niillä muutaman hoitajan palkkaa ja maksaa vieä listan mukaisen liksan. Taidat olla itse karsittavien joukossa, vai oletko peräti kaupunkia lypsävä konsultti?

        Kaikesta päätellen ehdotat mitättömän suuruista määrää uusia hoitajia. Nimittäin muutamasta johtajasta luopumalla - niitähän ei Mikkelin kokoisessa kaupungissa ole kymmenittäin - ei kummoisia rahoja säästetä!

        Vaivautuisit edes tutustumaan kaupungin organisaatioon ennen kuin noita typeriä ehdotuksia esittelet. Ja hanki myös sitä suhteellisuudentajua!

        P.S. En ole Mikkelin kaupungin kanssa tekemisissä muuten kuin veronmaksajana ja siinä roolissa rahoitan sitä paljon enemmän kuin suurin osa kaupunkilaisista.

        Tunnen kyllä kaupungin organisaation ja myös palkkatason. Myös ostopalvelut ovat tiedossani. Pienistä puroista.... Myös minä maksan veroja Mikkeliin, silläkin summalla voi henkilökuntaa palkata. Älä sinä kuitenkaan omaan mahtailuusi halkea. On hauska lukea ärsyyntynyttä tekstiäsi!

      • voettokkkkiiiisa

        elä viitti. ei rahat riitä, vaikka kaikki johtajat potkittaisiin pois. muusta pitää leikata tai sitten sinun verotustas lisätä.

    • Pesulle kerran vk:ss

      Pari vuotta sitten Suonsaarella iäkäs läheinen oli menehtyä vestehukkaan ja syömättömyyteen, kun uudet kesäsijaiset eivät osanneet/malttaneet syöttää/juottaa Mummoa, onneksi seuraavassa vuorossa oli kokenut hoitaja, joka pelasti mummon jatkamaan vielä arvokasta elämäänsä.
      Hoitajia on liian vähän, tilanne on vielä pahempi avopuolella, ei saa tehdä sitä tai tuota. Vanhus pestään KERRAN VIIKOSSA, kuka meistä suostuisi siihen.
      Ystäväni joutui soittelemaan kymmeniä puheilu, kun vanhus alkoi turvautua häneen kun palveluita oli niin niukasti.

      • Arvokasvanhuus

        http://www.lansi-savo.fi/uutiset/lahella/pietarinpirtista-kantelivat-talon-tyontekijat-358317
        Tutkinta mikkeliläisen palvelutalo Pietarinpirtin ympärillä laajenee. Tehostettua palveluasumista Mikkelin kaupungille tarjoavan Pietarinpirtin toimintaa syynää Itä-Suomen aluehallintoviraston (Avi) ja Valviran lisäksi nyt myös ammattiliitto Tehy.
        Pietarinpirtissä vanhus vielä pestiin ja saunotettiin.
        Suonsaaren paikkahan on siiretty Rantakylään ja sama vanha meno jatkuu, joten voisi NE TARKASTUKSET
        KOHDISTAA sinne missä ovet on lukittuna ja omaiset haudassa.

    • 74

      Juuri tätä on vanhusten hoito HYVINVOINTI SUOMESSA............... :(

    • Tena-Lady'

      Kansanedustajilla ja ministereillä on avustajia enemmän kuin 0.7 nuppia kohti, joten siellä on hoitovarmuus ja muut systeemit kunnossa.

      • voettokkkkiiiisa

        ministereitä ja kansanedustajia onki vähemmän kuin vanhuksia mikkelissä.

      • Hyvänenaikasentään
        voettokkkkiiiisa kirjoitti:

        ministereitä ja kansanedustajia onki vähemmän kuin vanhuksia mikkelissä.

        Enemmän ne hoivaa tarvitsevatkin?

    • hoitajaxyz
    • ....

      Jos toivakan opiskeluun menee rahaa, niin luulisi rouvan ymmärtävän, että jos ihan oikeasti tehdään jotain, niin siihen menee rahaa myös...

      • Tyhjäääääää

        Luuletteko te ihan tosissanne, että rouvaa kiinnostaa muu kuin omat taskut? Mitään hyvää hän ei ole saanut, eikä saa tehtyä Suomen, Mikkelin ja seudun hyväksi. Paikallaan on vanha sananlasku: Tyhjät tynnyrit kumisevat eniten.

    • Toivakkaa en äänestä
      • KotRouva

        Noudattamalla tuota periaatetta hänen olisi parasta olla kotona. Niin olisikin hyvä

    • UkkoNoa

      Tai jos ryhtyisi vapaahetoiseksi ja ulkoiluttamaan vanhuksia.

      • Abcefg

        Nyt Toivakka moittii ministeriä siitä, että hän hoitaa vain osan hommistaan! Kyllä vanhuspalvelulaki on erittäin tärkeä saada aikaiseksi. Tällä puheenvuorolla rva yrittää siirtää huomion pois omasta kyvyttömyydestään käsitellä vanhuksien asemaa ja hoitoa.

      • Mrs Ropinsson
        Abcefg kirjoitti:

        Nyt Toivakka moittii ministeriä siitä, että hän hoitaa vain osan hommistaan! Kyllä vanhuspalvelulaki on erittäin tärkeä saada aikaiseksi. Tällä puheenvuorolla rva yrittää siirtää huomion pois omasta kyvyttömyydestään käsitellä vanhuksien asemaa ja hoitoa.

        http://www.lansi-savo.fi/Uutiset/12596625.html

        Onko jotkut vaalit tulossa kun Hän on niin usein lehdissä?

      • :(

      • Köyyden pelko
        :( kirjoitti:

        On. Kunnallisvaalit. Ehdokkaana - taas kerran:(

        Nyt saivat vanhukset osansa rva Toivakan ja puolueen vanhustenvastaisuudesta. Olemmeko nyt vielä hyvinvointikansaa? Vain rikkaat voivat hyvin, mutta heillä on jatkuva pelko omaisuuden hupenemisesta. Kyllä on vaikeaa olla rikas.

      • Hautausmaalleko
        Köyyden pelko kirjoitti:

        Nyt saivat vanhukset osansa rva Toivakan ja puolueen vanhustenvastaisuudesta. Olemmeko nyt vielä hyvinvointikansaa? Vain rikkaat voivat hyvin, mutta heillä on jatkuva pelko omaisuuden hupenemisesta. Kyllä on vaikeaa olla rikas.

        Toivakka vähät välittää vanhuksista tai ikääntyvistä. Kehottaa panostamaan vain nuoriin ja lapsiin.

      • Hyv`yötä
        Hautausmaalleko kirjoitti:

        Toivakka vähät välittää vanhuksista tai ikääntyvistä. Kehottaa panostamaan vain nuoriin ja lapsiin.

        Nyt hän nukkuu varmaankin yönsä rauhassa kun rahat eivät mene vanhusten hoitamiseen.

    • walta turmelee

      ei sitä kiinnosta kuin oman eduskuntapaikan uusiminen seuraavissa vaaleissa. Ei kansaned. kiinnosta meidän tavisten asiat pätkän vertaa oikeasti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      59
      1184
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      850
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      795
    4. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      634
    5. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      83
      613
    6. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      542
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      33
      537
    8. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      524
    9. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      503
    10. Tietysti olen varovainen,

      ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä
      Ikävä
      40
      501
    Aihe