Jyväskylän Vuokra-asunnot

JVA:n ihme

Nyt on Jyväskylän kaupunki keksinyt mitenkä saadaan kerättyä lisää rahaa kaupunkilaisilta ja keskitettyä päätösvaltaa myös enemmän kuntaisille.
Jyväskylän Vuokra-asunnoille on asukasedustaja vaalit, joilla valitaan hallitukseen edustajia. Vielä ei tiedetä montako edustajapaikkaa on kun ei tiedetä tulee oikeat henkilöt valituiksi.
Asukasedustajat JVA:n hallituksessa saavat kuukausipalkkaa ja sen lisäksi he saavat automaattisesti aluetoimintaan rahaa. Siis henkilökohtaisesti. Lisäksi he saavat remontteja asuntoihinsa ihan "kiitokseksi" hyvästä toiminnasta hallituksessa.
Tuolla hallituksessa on istunut muutama sama naama vuodesta toiseen. Jännä juttu, että nämä hallituksen edustajat haukkuvat ympäri kaupunkia päätöksistä, jotka eivät ole heidän mielensä mukaan mennyt.
Luulisi heidän saavan suunsa auki muuhunkin tarkoitukseen kuin perseen nuolentaan.
Toivottavasti ihmiset äänestäisivät uudeksi edustajiksi ihan uusia naamoja, jotka eivät aja vain omaa etuaan kuten nykyinnen hallitus näyttää toimivan.
Viisas tuo kaupunki kun mukamas demokratiaa käyttää kun keskittäävallan muutamalle ihmiselle, niin ei tarvitse JVA:n mitenkään kertoa toiminnastaan kenellekkään kun hallituksen edustajat käyttävät asukkaiden ääniä.

30

1049

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kyllästynyt JVA:han

      Totta joka sana. Meidän talossa tässä kaupungin keskustassa asuu yksi hallituksen edustaja ja hän on ihan hirveä. Jos häntä ei valita johonkin niin hän vainoaa koko loppu elämän häntä vastaan tehnyttä ihmistä. Haukkuu pihalla naapureille, soittelee ovikelloa aikaisin aamusta ja myöhään yöllä. Parkeeraa autonsa toisen eteen jne. järjestelmällistä kiusantekoa.
      Kehuu kuinka hän tekee päätökset Jyväskylän Vuokra-asunnoilla ja hän päättää kaikesta.
      Varmaan kaupungin mieleinen ihminen. Ei kuuntele vuokralaisia vaan ajaa omaa etua. Saisiko tämänkin kaveri "kokouspalkkioita" n. 1000 € kuukaudessa hallitustyöskentelystä.

      • Oikein maksettu

        JVA:han maksaa kaupungin vahvistaman taksan kokouksista. Sama pätee kaikkiin poliittisiin päättäjiin. Kokouksesta saa n. 100 € palkkion / kokous ja hallitustyöskentelystä lisää, kun katsotaan, että ihmisellä menee siihen omaa aikaa. Vastaa vähän kuin palkkaa mutta saa verottomana.


      • Periikö
        Oikein maksettu kirjoitti:

        JVA:han maksaa kaupungin vahvistaman taksan kokouksista. Sama pätee kaikkiin poliittisiin päättäjiin. Kokouksesta saa n. 100 € palkkion / kokous ja hallitustyöskentelystä lisää, kun katsotaan, että ihmisellä menee siihen omaa aikaa. Vastaa vähän kuin palkkaa mutta saa verottomana.

        se eräs vuokrataloyhtiö vuokran myös lasitetun parvekkeen neliöistä, kuten olen jostakin tuollaisen huhun kuullut. En sen paremmin tiedä asiasta. Voisiko joku tarkistaa asian. "

        Kuulemma on kuin "yksi huone lisää"...jotta siinä perustetta perintään.


    • Asukaspuheenjohtaja

      Joo olen näiden edustajien kanssa keskustellut ja tosiaan ovat aika ihme sakkia. Yksikin niistä haukkui neuvostonkokouksessa toiminnatarkastajaa ja huutele asiattomuuksia. Huusi mm. että etkö osaa puhua, mitä jokellat jne. Toiminnan tarkastaja meni ihan sekaisin kun toinen huuteli. Puheenjohtaja ei puuttunut tuohon mitenkään. Huutelija oli eturivissä n. 4 metrin päässä toiminnantarkastajasta. Arvon mekin asaitsemme sanotaan laulun sanoissa mutta tuo arvo ei kyllä toteutunut millään tavalla hyvällä tavalla.

    • Riku JVA:lle

      Hyvää päivää kaikille. ÄÄNESTÄKÄÄ Rikua. Riku pätevä kaveri. Hoitaa asiat ja puuttuu vain asiattomuuksiin. Älkää päästäkö vanhoja partoja joo joo miehiksi Jyväskylän Vuokra-asuntojen hallitukseen. Äänestäkää sellaisia, jotka oikeasti tekevät jotain kuten esim. Riku.

      • Äänestäkää Elinaa

        Toinen hyvä on Elina Korhonen. Erittäin hyvä hoitamaan asioita ja auttaa aina.


      • Kuka riku?

        ai hyttiäkö tarkotat?


    • Minä rikas

      Jees paskojen rahat vain pois. OIKEIN TOIMII HALLITUS. Nyhtää köyhiltä harvojen taskuun. Mitäs olette köyhiä. Ostakaa oma asunto. Ai Niin olette yhteiskunnan rupusakkai kun asutte vuokralla. Hyvä hyvä. Kerätkää vuokralaisilta vielä enemmän rahaa minun tieni kunnossapitämiseen ja minun palveluitteni ylläpitämiseksi.

      Ei vuokralla asuvista tarvitse välittää. Rikollisia ja huumeenkäyttäjiä kaikkai. Me maksamme veroina heidän asumisensa. Rahat vaan pois ja kaupungin kassaan.

    • JVA runo

      Vuokrala asuu paska sakki, siihen tehoaa rastamatti.
      Toisiaan ne puukottelee ja oikeita ihmisiä säikyttelee.
      Ruotsiin joutaisi kaikki nämä, jotta ihmisillä parempi elämä.
      Pilveä ne polttelee ja toisiaan perseeseen vetelee.
      Äänestä siis innolla heitä, paskoja ja perseitä.
      Tuhoaa ne sun elämäs ja vie sun rahas vähäs.
      Vuokralla on ilo olla, kun toiset maksaa sinut hunnigolla.

    • `Totta joka sana. Äänestäkää nyt ihmeessä uusia naamoja, samat vanht kyörät istuu ja päättää meidän asioista.
      Asunotkin annettaan tietyille ihmistyypeille.

      • Uusi hallitus rules

        juu poliittisin perustein annetaan jo vuokra-asunnotkin. VAi pääsikö Kuokkalaan uuteen taloon muuttamaan joku muu kuin poliitisesti valittu asukas. NORMAALIT asukkaat pistetään pupuhuhtaan, tikkakoskella ja korpilahdelle jos ei omaa vähintään keskustan puoluekirjaa.


      • Keskusta paras
        Uusi hallitus rules kirjoitti:

        juu poliittisin perustein annetaan jo vuokra-asunnotkin. VAi pääsikö Kuokkalaan uuteen taloon muuttamaan joku muu kuin poliitisesti valittu asukas. NORMAALIT asukkaat pistetään pupuhuhtaan, tikkakoskella ja korpilahdelle jos ei omaa vähintään keskustan puoluekirjaa.

        Näin on ollut ja tulee olemaan. ÄLKÄÄ TYHMÄT ITKEKÖ VAAN MENKÄÄ TÖIHIN.


    • Ihmetyttää vaan

      Minusta tuo politiikka pitäisi unohtaa tällaisista asioista. Tietääkö kukaan miksi tuonne valitaan näitä ihmisiä? Onko sillä joku oikea tarkoitus vai onko valitut ihmiset todella vain omaa etuaan tavoittelevia kumileimasimia? Eikös isännöitsijöiden ja henkilökunnan yleensä pitäisi tuollaiset asiat pystyä hoitamaan? Mihinkä tarvitaan tuollaista asukasedustaja valintaa? Eikös tuo kuulosta vähän Neuvostoliittolaiselta meiningiltä. Onko se joku polytpyröö, joka ohjailee työntekijöiden tekemisiä?

    • juristi

      Tämä on asukasdemokratian mukaista toimintaa. Yhteistoimintalaki velvoittaa kuulemaan asukkaita ja nähtävästi JVA on päättänyt myös ottaa hallitukseen asukasedustajajäseniä. Mikään pakko sinne ei olisi ottaa sillä yhteistoimintalain määräyksen täytää pelkästään jo asukaskokouksetkin.
      Osakeyhtiö saa valita ketä haluaa hallitukseen joten siinä ei tarvitse noudattaa asukkaiden kuulemista vaan yhtiönomistaja eli nähtävästi Jyväskylän kaupunki saa valita ketä haluaa hallitukseen eikä asukkailla ole siihen sananvaltaa. Neuvoa-antavia äänestyksiä voidaan järjestää mutta niiden tulosta ei ole pakko noudattaa vaan niistä voi yhtiö poiketa josa haluaa.
      Mielenkiintoista sinänsä että hallituksessa on asukasedustajia koska voisi kuvitella että he ovat yhtiön etua vastaan sillä yhtiön etuhan on voitontavoittelu ja sehän tulee asukkailta. Voitto voi olla joko näkyvää suoraan tuloksesta tai sitten piilovoittoa esim. energia maksujen yms. kustannusten kautta.

    • Onko näin?

      Siis piilotuloja kaupungille. Voi perkele.

    • yöelämää talossa

      jvalle huomio-voisitteko ulkomaalaisille asukkaille antaa järjestyssäännöt heidän äidinkielellään? eivät he välttämättä ymmärrä suomalaista tapakulttuuria,ja kirjoitusta asukassäännöistä.ei tulisi väärintulkintaa,eivät tee eritavoin vastoin järjestyssäänöjä.turha laittaa suomenkielistä sääntölappua koska hei ivät osaa kunnolla suomea! oikeesti hei! loppuisi ennakkoluulot ja maalailut kun tietävät kerrostalosäännöt!

      • asukas vielä

        Voisiko he pitää ulkomaalaisille ihan omia koulutuksia miten suomessa asuataan. kävisivät näyttämässä jo siinä vaiheessa kun muuttavat asuntoihin mitenkä asukkaat siellä voivat toimia.

        Toivottavasti uudet hallituksen edustajat ajaisivat edes vähän meidän suomalaisten asukkaiden asiaa. Vanhat eivät sitä ole tehneet.


      • Jytkytellään
        asukas vielä kirjoitti:

        Voisiko he pitää ulkomaalaisille ihan omia koulutuksia miten suomessa asuataan. kävisivät näyttämässä jo siinä vaiheessa kun muuttavat asuntoihin mitenkä asukkaat siellä voivat toimia.

        Toivottavasti uudet hallituksen edustajat ajaisivat edes vähän meidän suomalaisten asukkaiden asiaa. Vanhat eivät sitä ole tehneet.

        Maahanmuuttajille tulisi ehdottomasti varustaa aivan omat kerrostalonsa joissa nämä saisivat toteuttaa ritualejaan ja ulvoa vaikka kaiket yöt keskenään. Etnisten mössöjen ruokalat tulisi myös sijoittaa em. kiinteistöihin. Tähän varmasti tullaankin kiinnittämään huomiota seuraavalla valtuustokaudella, valtuutettujen runsaan vaihdon jälkeen.


      • Tasapuolistako ?
        Jytkytellään kirjoitti:

        Maahanmuuttajille tulisi ehdottomasti varustaa aivan omat kerrostalonsa joissa nämä saisivat toteuttaa ritualejaan ja ulvoa vaikka kaiket yöt keskenään. Etnisten mössöjen ruokalat tulisi myös sijoittaa em. kiinteistöihin. Tähän varmasti tullaankin kiinnittämään huomiota seuraavalla valtuustokaudella, valtuutettujen runsaan vaihdon jälkeen.

        JVA:n asukasedustajat haluavat sijoittaa nämä maahanmuuttajat erilleen toisistaan, että olisi heille mahdollisimman vähän haittaa. Käykääpäs katsomassa paljonko maahanmuuttajia on nykyisten asukasedustajien taloissa. Ei yhtään. Isännöitsijät tukevat näitä valittuja asukasedustajia koska nämä samat edustajat päättävät esim. isännöitsijöiden palkkauksesta.


    • Arvon me ansaitsemme

      Juu pitäähän sen verran omaa rauhaa edistää, että siirrättää maahanmuuttajat ja häiriö asukkaat pois omasta talosta. Vittu kun olette tyhmiä. Tottakai näin toimitaan asukasedustajana. Niin minäkin tekisin. Teitä en edes ajattelisis paskan vertaa.

    • Apinoiden kuningas

      Apinat taas valittaa. Menkää töihin.

    • Kyyditys Moskovaan!

      Venäläiset saa ihan vapaasti soittaa iskelmä humppaa todella kovalla JVA asunnossa! Hienoa on myös että vanhat Neuvostoliiton tavat eivät ole unohtuneet ja yksiötä käytetään kolmen perheen kolhoosina.

      Myös asuntoa on hyvä käyttää puusepän verstaanan kun sahan, poran ja sirkkelin ääniä kuuluu usein.

      • Joku roti olla pitää

        Kuka helfetti on päästänyt niitä asumaan Suomeen? Ei kai suomalaisten tarvitse sietää sellaista omassa isänmaassaan. Vai jytky kaiken muuttaa voi.


    • Pässit!!!

      Kyllä asukasedustajat ja asukastoimikuntien puheenjohtajat tietävät teitä tolloja peremmin. He sopivat isännöitsijöiden kanssa mihinkä taloihin ulkomaalaiset asutetaan, niin ei häiritse heidän elämäänsä. Mitäs olette tuollaisia tossuja. Ihan oikein teillä laiskimukset.
      Toivottavasti häiritsevät teitä todella todella paljon. Minulle puheenjohtajana heistä ei ole haittaa mutta minähän osallistunkin asioiden hoitoon.

    • ABC...

      Kuvaa aika hyvin JVA tasoa kun kirjoitustaidoton päästetään tuollaiseen asemaan. Tarkoitit urpo varmaan että paremmin, ei peremmin.

      • Anonyymi

        Näin kertoo itse urpo


    • Anonyymi

      Joko on varattu Wagner tulijoille perheineen asunnot?

      • Anonyymi

        Kääkö katteeks toiset saa sinä et


    • Anonyymi

      Minulle kaikki, muista viis!

    • Anonyymi

      Kaikki Jva:n talot myydään sijoittajille ja rahat kaupungin kassaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moikka rakas

      Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa
      Ikävä
      65
      16973
    2. Mitä tapahtunut

      Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?
      Kankaanpää
      41
      4694
    3. HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?

      https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa
      Maailman menoa
      298
      2676
    4. Gallup: kaivattusi syntymävuosi

      Minä vuonna kaipaamasi henkilö on syntynyt?
      Ikävä
      138
      1954
    5. Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan

      Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.
      Maailman menoa
      132
      1569
    6. Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?

      Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon
      Maailman menoa
      396
      1512
    7. Missäpäin,,,

      Lapuaa tapettu ihminen viime yönä ? Hurjaa touhua nykymeno täällä...
      Lapua
      16
      1429
    8. Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä

      Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E
      Ikävä
      10
      1293
    9. Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa

      Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki
      Seinäjoki
      19
      1155
    10. mahdollista, että olet ollut iltavuorossa

      Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k
      Ikävä
      10
      1079
    Aihe