Onko karjalankarhukoira yleensä aggressiivinen? Sukulaisellani oli seropi, joka pelkäsi toisia koiria. Minulle on kerrottu, että Pepen kimppuun hyökkäsi Karjalankarhukoira. Myöhemmin käytimme omia jämtlanninpystykorviamme lenkillä ja karjalankarhukoira oli karannut metsältä. Tuli murisemaan, onneksi tämä koira ei ollut yhtä iso kuin oma koirani. Koirani piti karhukoiran loitolla. Myöhemmin minulle kerrottiin, että tämä koira on dominoiva niin ihmisille, eläimille kuin toisille koirillekin.
Aggressiivinen Karjalankarhukoira
33
6773
Vastaukset
- Yleensä ei.
Siis ei ole yleensä aggressiivinen. Mutta tarvittaessa toki, käy vaikka karhun kanssa painiin, eikä anna periksi. Joten jos luonnehäiriö niin silloin. Mutta on niitä muissakin roduissa.
Jästipäinen elukka tuo kuitenkin on, joten jos jotain laitonta saa päähänsä niin sitä ei helposti käännetäkään.- canis.familiaris
" Mutta tarvittaessa toki, käy vaikka karhun kanssa painiin"...taisit heittää läpän?
kkk ei käy karhun kimppuun (voi napsia liikkeestä), vaan pysäyttää karhun kiinnittäen sen huomion liikkeellä (pyörii karhun ympäri), sen ajaksi, kun metsästäjä saapuu ja tavoittaa.
Kkk on siitä harvinainen koira, että osa niistä ei pelkää karhua..Ainut laatuinen lajissaan..On myös monipuolinen, upea rotu. Ehdottomia suosikkejani...
- Kolikkoa
Olen tavannut sekä ihanan että aggressiivisen karjalankarhukoiran. Toinen yritti puraista palan käsivarrestani ohituksen yhteydessä, kun taas toinen leikki upean nätisti kääpiökoirani kanssa ja oli erittäin tottelevainen. Varmasti osittain luonneasia mutta hihnan toinen pää määrittää paljon yksilön kasvussa.
- KK on hankalaJuttu
Paljon metsällä kulkevana ja metsästyskoiriin välistä törmäävänä voin kertoa, että kaikkein huonoimmat kokemukset ovat karjalankarhukoirista. Narttujen kanssa ei ole ollut ongelmia, mutta urokset tulevat melkein joka toinen kerta seisojieni kimppuun. Ihmisiä kohtaan tapaamani KK:t ovat olleet enimmäkseen hyvätapaisia.
- canis.familiaris
Kkk on kova luontoinen koira..eikö jo nimi viittaa osin siihen.
- eve
Mulla ittelläni karjalankarhukoira.. Se on yöt ja päivät pihalla.. Ei sillä mitään kylmä tule,, kauhee jästi pää kyl mä itte oon4. luokal ja en pysty taluttamaan sitä jotenki äitiki enää,..
- karhukoiraa
karjalankarhukoira on rotu siinä kuin muutkin. saattaa olla joku dominoiva yksilö mutta niin on muissakin roduissa, taas haukutaan jotain rotua yhden koiran mukaan...
- canis.kkk
Vanha keskustelu,mutta vastaan kuitenkin. Meillä kkk (narttu tosin) ja ei lainkaan agressiivinen varsinkaan ihmisiä kohtaan. Toisia koiria kohtaan dominoiva, mutta tulee toimeen kaikkien koirien kanssa, jotka tulevat toisten koirien kanssa toimeen eli ei haasta riitaa. Varsinkin pieniä koiria kohtaan hyvin rauhallinen ja kärsivällinen. Irti ollessaan käy vain haistamassa muita koiria , mutta muuten melko välinpitämätön (näki myös kerran irti ollessaan ison tanskandogin ja haistoi ja jatkoi matkaa). Oman perheen koira ehdottomasti, mutta hyväksyy kaikki ihmiset ilman ongelmia varsinkin jos rapsutuksia tarjolla :) ei tosin huomiota kerjää vierailta ihmisiltä. Pieniä lapsia kohtaan myös hyvin välinpitämätön eli ei reagoi jos käyvät esim. vesi/ruokakupilla (lapsille ei tietenkään tähän annettu lupaa tai hyväksytty). Ja jos lapsen käsittely on käynyt liian rajuksi on meidän koira vain lähtenyt pois paikalta. Mutta onhan kaikissa roduissa erilaisia yksilöitä, mutta kasvatuksella ja tottakai yksilöllä on suuri merkitys. Kaikista roduista löytyy niin hyvin kuin huonosti käyttäytyvä yksilöitä. :)
- Bror-Erik1966
Kyllä. Karjalankarhukoira on arvaamaton ja agressiivinen,saattaa jopa hyökätä
pikkulasten päälle. Ei mikään perhekoira tosiaan enkä suosittele kenellekään.
-Yksinäiselle vihaiselle ihmiselle korkeintaan sillä tuossa rodussa on virhe! Varo-
kaa tuon rodun kauppiaita.- karjalankarhukoira
Eiköhän se arvaamattomuus ja agressiivisuus yleensä tule sieltä hihnan toisesta päästä. Kkk ei varmasti ole helpommalta päästä oleva rotu, mutta kunnollisella koulutuksella ja sosiaalistamisella saa myös tästä koirasta mainion perheenjäsenen. Pienten lasten perheeseen tosin voi olla hankala kun voimaa kuitenkin riittää eikä lasten missään nimessä kannata antaa taluttaa kkk.ta. Pennusta asti tulee tehdä tarkat säännöt miten toimia muuten ollaan ongelmissa varmasti. Ja omistaja on kuitenkin koirasta vastuussa, joten jos tulee/on tullut tilanteita,että koira on agressiivinen niin ei sitä silloin tule päästää tilanteisiin jossa voi vahingoittaa muita koiria, lapsia tai jotain muuta, koskee myös kaikkia rotuja.
- Anonyymi
Karjalankarhukoira rakastaa metsien äärettömyyttä ja vapautta - yhdistelmä, joka saattaa aiheuttaa harmaita hiuksia koiran omistajalle, sillä karjalankarhukoira tarttuu jokaiseen tilaisuuteen vaellella vapaana. Koska nelijalkainen ystävämme on itsenäinen ja pystyy metsästämään omillaan, on se myös erittäin itsevarma ja ottaa mielellään paikkansa komentoketjun kärjessä, jos vain tilaisuus siihen aukeaa. Karjalankarhukoiraa pidetään rohkeana koirana, joka on aina valmis puolustamaan rakkaitaan. Kontaktit toisten koirien kanssa voivat olla ongelmallisia ilman kunnollista sosiaalistamista, sillä jotkut karjalaiset saattavat osoittaa aggressiivisuutta toisia koiria kohtaan. Vastaavasti osa karjalankarhukoiran omistajista kertoo koiransa olevan tasapainoinen ja ylistävät koiran sosiaalisia taitoja. Lukemattomat karjalankarhukoirat kuitenkin työskentelevät yhdessä metsästäjien apuna, joten koiran luonne ja perusteellinen sosiaalistaminen ovat avainasemassa. Karjalankarhukoirat ovat myös loistavia vahtikoiria, joiden ohitse ei kukaan pääse huomaamatta. Huolimatta karjalankarhukoiran luonteen mutkista ja kulmista, on niillä pehmeäkin puoli; ne eivät ole ihmisiä kohtaan aggressiivisia ja pitävät läheisyydestä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Karjalankarhukoira rakastaa metsien äärettömyyttä ja vapautta - yhdistelmä, joka saattaa aiheuttaa harmaita hiuksia koiran omistajalle, sillä karjalankarhukoira tarttuu jokaiseen tilaisuuteen vaellella vapaana. Koska nelijalkainen ystävämme on itsenäinen ja pystyy metsästämään omillaan, on se myös erittäin itsevarma ja ottaa mielellään paikkansa komentoketjun kärjessä, jos vain tilaisuus siihen aukeaa. Karjalankarhukoiraa pidetään rohkeana koirana, joka on aina valmis puolustamaan rakkaitaan. Kontaktit toisten koirien kanssa voivat olla ongelmallisia ilman kunnollista sosiaalistamista, sillä jotkut karjalaiset saattavat osoittaa aggressiivisuutta toisia koiria kohtaan. Vastaavasti osa karjalankarhukoiran omistajista kertoo koiransa olevan tasapainoinen ja ylistävät koiran sosiaalisia taitoja. Lukemattomat karjalankarhukoirat kuitenkin työskentelevät yhdessä metsästäjien apuna, joten koiran luonne ja perusteellinen sosiaalistaminen ovat avainasemassa. Karjalankarhukoirat ovat myös loistavia vahtikoiria, joiden ohitse ei kukaan pääse huomaamatta. Huolimatta karjalankarhukoiran luonteen mutkista ja kulmista, on niillä pehmeäkin puoli; ne eivät ole ihmisiä kohtaan aggressiivisia ja pitävät läheisyydestä.
Höpöhöpö.
Karjalankarhukoira pitää metsälläkin hyvän yhteyden omistajaansa eikä haahuile kaukana karkuteillä kuten esim. jämptit. Karjalaisella ei tutkapantaa tarvitse.
- piikilleHeti
Hankala rotu. Ainoa rotu, joka on onnistunut käymään omien koirien kimppuun metsällä ollessa ja vielä moneen otteeseen. Normaalit metsästyskoirathan eivät vapaana ollessaan käy muiden koirien kimppuun jos ei olla nk. kaadolla. kkk tekee tässä asiassa poikkeuksen.
- Höpö.höpö
Kyllä ne muutkin metsästyskoirat käy toisten koirien kimppuun. Muistelen että laika tai norjan harmaa hirvikoira tappoi talon pihaan koiranpennun jokunen vuosi sitten, myös jonkun kääpiörotuisen koiran tappoi sen omaan mökkipihaan hirvikoira - ja onhan näitä ikäviä uutisia aina välillä... Näistäkin päästäisiin, jos metsästäjät viitsisivät rahdata sitä paksua persettään siellä koiransa lähettyvillä, eivätkä vaan istuisi nuotion äärellä kahvia tai viinaa ryystämässä ja kuuntelisi tuntikausia että "sielläpä se meidän koira haukkuu, on tainnut löytää saaliin..." ja antavat koiransa juoksuttaa ja jahdata hirveä (= eläinrääkkäys) turhaan tuntikaudet väsyksiin. Sitten katsotaan gps:stä että missäs se koira on ja kurvataan autolla mahdollisimman lähelle mitä metsätiellä pääsee ja lyllerretään tappamaan se saalis... Jos metsästäjät eivät olisi laiskoja juoppoja, niin ne omatkin koirat säästyisivät paremmin suden suusta, koska susi ei pääsisi tappamaan sitä koiraa, kun löyhkäävä ja hikinen ihminen lyllertäisi hajuineen lähellä, eikä susi uskaltaisi sinne tulla.
- kuvottavaajuttua
Höpö.höpö kirjoitti:
Kyllä ne muutkin metsästyskoirat käy toisten koirien kimppuun. Muistelen että laika tai norjan harmaa hirvikoira tappoi talon pihaan koiranpennun jokunen vuosi sitten, myös jonkun kääpiörotuisen koiran tappoi sen omaan mökkipihaan hirvikoira - ja onhan näitä ikäviä uutisia aina välillä... Näistäkin päästäisiin, jos metsästäjät viitsisivät rahdata sitä paksua persettään siellä koiransa lähettyvillä, eivätkä vaan istuisi nuotion äärellä kahvia tai viinaa ryystämässä ja kuuntelisi tuntikausia että "sielläpä se meidän koira haukkuu, on tainnut löytää saaliin..." ja antavat koiransa juoksuttaa ja jahdata hirveä (= eläinrääkkäys) turhaan tuntikaudet väsyksiin. Sitten katsotaan gps:stä että missäs se koira on ja kurvataan autolla mahdollisimman lähelle mitä metsätiellä pääsee ja lyllerretään tappamaan se saalis... Jos metsästäjät eivät olisi laiskoja juoppoja, niin ne omatkin koirat säästyisivät paremmin suden suusta, koska susi ei pääsisi tappamaan sitä koiraa, kun löyhkäävä ja hikinen ihminen lyllertäisi hajuineen lähellä, eikä susi uskaltaisi sinne tulla.
Käy suihkussa, haiskahtaa.....
Metsästyksestä et vaikuta tietävän tuon taivaallista, etkä koiristakaan XD - Höpö.höpö
kuvottavaajuttua kirjoitti:
Käy suihkussa, haiskahtaa.....
Metsästyksestä et vaikuta tietävän tuon taivaallista, etkä koiristakaan XDTiedän kuule ihan riittävästi.
- elikkä
Karjalankarhukoiran ei tule olla agressiivinen. Toisia koiria kohtaan voi olla dominoiva. Olen nähnyt erittäin hyvätapaisia kkk.ita ja myös huonotapaisia. Mutta varsinkin ihmisille ovat olleet pääsääntöisesti hyvinkin ystävällisiä. Kun lueskellut kommentteja niin hyvinkin paljon tullaan paskaa puhumaan vaikkei ko.rodusta tiedetäkkään.
- kkkon
yhdyn (elikkä) kommenttiin!
- alwaysonmymind
Olen omistanut yhden ja tuntenut monta kkk. Rotuna riistaviettinen, tosi fiksu, rakastaa omaa perhettä, vieraat ei kiinnosta(en kyl ole yhtään ihmiselle vihaista nähnyt). Toisista koirista ei omani ollut kiinnostunut, ei remmiräyhä kuiteskaan. Aivan rakastettava koira, jos tykkää itsenäisestä luonteesta ja kulkee metsällä. Metsäveristä rotua ei pidä seurakoiraksi ottaa eikä pelkäksi vahtivaksi häkkikoiraksi. Vain metsästäjille monet kasvattajat myykin, onneksi. Toivotaan, että hirviä riittää (osa haukkuu linnut ja ajaa jäniksetkin) ja rotu pysyy voimissaan.
- kolmekymmentä
Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana tapaamani PUHDASROTUISET karjalankarhukoirat 3 kpl ovat olleet erittäin ihmisystävällisiä ja mukavia, komeita koiria. Luonneviat ovat enimmäkseen jääneet tuonne menneille vuosikymmenille.
Ne koirat, joilla on pystyt korvat ja musta-valkoinen väritys mutta polveutuminen tuntematon, ovat ehkä pilanneet karjalankarhukoiran mainetta suotta viime vuosinakin.
Mikä tahansa koira tulee vihaiseksi tai muuten häiriintyneeksi, jos se unohdetaan pihan perälle juoksulankaan tai tarhaan eikä sitä opeteta eikä kohdella hyvin päivittäin. Voin kuvitella että pari kertaa vuodessa irti päästettynä metsälle tällainen koira on vähintäänkin arvaamaton. - Karhukoi
Täysin samaa mieltä! Meillä puhdas karhukoira ja voin sanoa, että ihmisystävällisempää koiraa saa hakea.
Miettinyt välillä miksi niitä koiria jätetään sinne pihanperälle kun kuitenkaan en koskaan ole yhdestäkään koirarotusta kuullut joka ei oman lauman seurasta pitäisi tai sitä tarvisi. Miksi karhukoira tai muutkaan metsästyskoirat tekisivät tässä poikkeusta.
- karhukoiran
hieno rotu. itsellä hyvät kokemukset.
- jaaaki123
meidän porukassa 2 kpl karhukoiria ja saa passiin mennä torniin etteivät tule kiinni ja muut koirat parempi pitää autossa, muutoin repivät ieraat koirat hajalle. Nämä karjalan karhukoirat myös huonoja jahtikoirina.
Kyllä ne huonoimmat ovat norjan harmaa ja jossain määrin jämtlannin pystykorva.
Laajahakuisina hakevat hirvet naapuriseuran mailta ja siellä haukkua louskuttavat aamuun asti.
Ja pois niitä haukulta ei saa millään.
- Itselläjoneljäs
Samaamieltä.Etupäässä etsivät tappelukaveria.heittävät jopa hirvityöskentelyn kuullessaan toise koiran haukun ja eikun tappeleen.
herkkiä pienillä metsästysalueilla meneen kylille ja ettiin morsionta.
hyvä metsästys/pyyntikoira suuriin erämaihin,saa pois metsästä helposti ja seuraa isäntää. - Näinsevaanonn
meillä ainakaan kumpaakaan kkk:ta EI metsästäessä kiinnosta mikään muu kun riista. Molemmat ihmisiä kohtaan todella ystävällisiä!! Jos koira on agressiivinen johtuu se todennäköisesti omistajasta.
- 66666
hyviä koiria ovat karhukoirat
- Sanoinpahanvaan
Itselläni tosi huonoja kokemuksia kyseisestä rodusta. Repi oman hirvikoirani kivekset lähes irti. Toinen karhukoira tappoi tätini seurakoiran. Ja kolmas puri omistajaansa. Eikä näistä koirista kukaan toiminut edes metsästyksessä ja päätyivät piikille. Jalostus valinnoissa on mielestäni (ja ilmeisesti) paljon parantamisen varaa.
- Yllätyin
Olen varsin yllättynyt kaikesta negatiivisista kommentista karhukoiria kohtaan. Meillä on kkk ja ollut luonteeltaan täys 10. Ei ole koskaan itse riitaa haastanut toisten koirien kanssa. Pienille koirille ei ole viitsinyt edes ärähtää takaisin kun ovat tulleet murisemaan. Isommille on ärähtänyt, mutta kun tilanne on selvinnyt niin ei ole ollut enään ongelmia. Ihmiselle ei koskaan murissut tai hampaita näyttänyt puhumattakaan siitä, että olisi purrut. Lapset on mennyt ilman mitään ongelmia. Ja ell.kin sanoi olevan kiltein koira mitä on nähnyt. KUITENKIN täytyy muistaa kkk.n tarvitsevan kunnollisen sosiaalistamisella ja koulutuksen ja sen olevan kuitenkin metsästyskoira joten ei mielellään pelkäksi seurakoiraksi sovi. Toki joskus on myös karhukoiria myytävänä jotka ei syystä tai toisesta ole metsästykseen sopinut.
- 00070
huippukoiria ovat kkkoirat
- AlpoAhma
Useammassakin metsästysseurassa mukana olleena voin vaan sanoa, että monet metsästäjät kohtelevat koiriaan ala-arvoisesti. Niitä pidetään suuri osa vuodesta häkissä tai narussa eikä viedä edes joka päivä lenkille. Ihmisiä tai muita koiria ne eivät juuri näe. Ei se ihme ole, jos tämmöisistä sitten tulee luonteeltaan arvaamattomia. Tämä ei kuitenkaan ole mikään yleistys. Onneksi on myös paljon metsästäjiä, jotka osaavat antaa koiralleen sille kuuluvan arvon.
Meillä kkk:t liikkuvat aina mukana ja näkevät niin ihmisiä kuin muitakin koiria ihan pennusta asti. Eikä niiden kanssa ole ollut ikinä mitään ongelmia. Eikä ole myökään metsästysvietti mihinkään hävinnyt vaikka sosiaalisia ovatkin. - mybear
Mulla oli karjalankarhukoira joka oli erittäin älykäs, oppivainen, tottelevainen ja kaikin puolin hyväluonteinen. Se tuli erittäin hyvin toimeen eri-ikäisten lasten, kissojen, pienen ärhäkän rakin, sekä suurikokoisten laumanvartijoiden kanssa ja omasi mitä parhaimman kärsivällisyyden. Se sieti kissanpentujen riekkumiset päällään ja lasten halailut ym.
Vieraita ihmisiä ja koiria kohtaan se oli hieman varautunut, mutta ei koskaan vihainen. Karjalaiseni oli erinomainen vahtikoira, seurakoira ja mitä rakastettavin ystävä. Se viihtyi niin sisällä kuin ulkona kunhan sillä oli seuraa. Yksinäiseksi tarhakoiraksi tai juoksulangassa olijaksi siitä ei olisi ollut. Se halusi olla oman laumansa kanssa.
Olen uutta koiraa harkitsemassa ja yksi vaihtoehto on karjalankarhukoira. Pidän sen rohkaudesta, viisaudesta, rauhallisuudesta ja luotettavuudesta. Karjalainen on tietysti itsepäinen koira, mutta fiksuna tyyppinä koulutettavissa siinä missä colliet tai dobermanni joita myös olen omistanut. Mulla karhukoira oli pelkästään seurakoirana, sillä metsästystä en harrasta. Liikuntaa ja tekemistähän se vaati paljon, mutta niin vaatii suurin osa muistakin koirista.
Karjalankarhukoira on ainakin mun sydämeni vienyt. - careliaani
Karjalankarhukoira on kovaluonteinen mutta ei aggressiivinen. Älykäs koira joka ei jokaiselle tupauunolle joka haluaa vain tarhakoiran joka otetaan käyttöön kun itselle sopii sovi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä912920Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991696Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461567- 871391
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4031390Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4031313Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21089Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381047Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun329884Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden257855