Onko kukaan löytänyt vielä herkkutatteja? Kaikkien lähteiden mukaan niitä pitäisi olla jo heinäkuun lopulta lähtien, mutta tänä kesänä ei ole löytynyt ensimmäistäkään paikoilta, missä niitä aikaisemmin on ollut
Tatteja
tatteja
2295
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Löytyy niin Itä-Suomesta kuin Päijät-Hämeestäkin.
eipä ole vielä varsinais-suomessa näkynyt. Muutama jättikokoinen ylimennyt oli viikko sitten. Muutama punikki ja kangastatti näyttäytyneet. Kiva odotella josko herkut pian pullahtelisivat yhtä satoisasti kuin vuosi sitten.