Palasin tässä pari viikkoa sitten 3.5 vuoden pituiselta kotiäitikaudelta takaisin töihin (osa-aikaisesti 30h/vk , lapset 3v ja vajaa 2v) ja yllätykseksi (monet kun varoittelivat minua rankkuudella) tämä onkin sujunut tosi hyvin ja koen tämän (henkisesti) paljon paljon helpommaksi kuin ajan kotiäitinä, suoraan sanottuna olin henkisesti aivan loppu kotiäitiyteen (loputon kaaos ja kitinä kotona ja hermot jatkuvasti kireällä ja tukkakin rupes tippumaan jo stressistä). Nyt työssäkäyvänä äitinä olen paljon pirteämpi ja jaksan illatkin paljon paremmin olla läsnä lapsille. Miehen kanssa ei olla riidelty yhtään (koska rahaakin rupeaa tulemaan ja kotityöt on jaettu). Asiaan tosin vaikuttaa se, että lasten hoitopaikka on minuutin päässä kotoa, joustavat työajat, työni on toimistotöitä, jossa minulla on oma työhuone (IHANA RAUHA JA HILJAISUUS). Lisäksi herään aivan samaan aikaan kuin kotona ollessa. Nyt en todellakaan muistele kaiholla aikaa kotiäitinä :-). Tuntuu, että olen ainoa, jonka mielestä töissä helpompaa kuin kotona vai onko tämä joku "vaiettu salaisuus"?
Työssäkäyvien äitien arki rankkaa?
rdtgdr
6213
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
riippuu ihan ihmisestä. ;)
minusta ainakin kotona on paljon helpompaa mitä koulussa oli ! ( työelämästä ei vielä kokemusta )
Mä olen lastentarhanopettaja, eli töissäkin lasten kanssa, mutta silti monesti tuntuu että töissä pääsee helpommalla kuin kotona kahden pienen kanssa! :D Töissä on sentään taukoja, työkavereita, ruokaa ei tartte tehdä itse... ;) Mut itse asiassa mä en vielä ole ollut töissä kuopuksen syntymän jälkeen, eli en vielä tiedä miten lähtee sujumaan sitten kun menen töihin ja viedään kaksi lasta hoitoon. Mut voi hitsi kun oliskin siisti toimistotyö ja hiljainen oma huone... Sehän olis ihan taivas! Varsinkin kun kotona ei ehdi edes istumaan päivän aikana paitsi silloin kun 11-kuinen väkkärämme nukkuu päiväunia, tai on mennyt yöunille. Ja molemmat lapset sotkee koko ajan sitä mukaa kun vähän saan raivattua. Ymmärrän siis aloittajaa hyvin ja samaistun mielipiteeseen!
Minä myös odotan kuin kuuta nousevaa, että pääsee taas välillä töihin hengähtämään. Tosin astetta rankempaa siitä tekee se, että meillä lapset ei mene hoitoon vaan teen itse osa-aikaisesti iltatöitä joten olen aamut lasten kanssa ja illat töihin. Miehen kanssa nähdään sitten niinä päivinä kun toisella on vapaapäivä.
Itse olen kolmen lapsen äiti ja kahta vuorotteluvapaata lukuunottamatta olen käynyt aina töissä. Lapset syntyivät viiden vuoden sisään. Koen kotiäitiyden henkisesti raskaaksi, sillä vähällä kokemuksella mitä minulla on äitiyslomista ja vuorotteluvapaista. Kaipasin päivisin aikuisen ihmisen seuraa. Aikuisia tapasin kaupassa, lasten kerhomatkoilla, leikkipuistossa ja kylävierailuilla.
Toisaalta myös kolmen pienen lapsen hoitoon vieminen ja kotona odottavat kotityöt ovat fyysisesti raskasta aikaa. Pientä univelkaa on tuolloin koko ajan. Olen myös toimistotyöntekijä ja saanut aina nauttia oman huoneen hiljaisuudesta. Työpäivät sujuvat nopeasti, eikä ole sellaista tyhjän panttina olemisen tunnetta kuin kotona.
Työssä ollessani, jaksan enemmän myös harrastaa - ihme kyllä. Kotona ollessa päivä saattoi hujahtaa tv:n ääressä töitä "suunnitellessa" ja illalla huomasi, ettei ollut saanut aikasiksi juuri mitään. :(
Mitä enemmän on aikaa esim. kotitöille, sitä vähemmän tuntuu saavan aikaisiksi. Nyt teen muutamassa tunnissa ilalla enemmän, kuin koko päivässä kotona ollessani. Aika vain meni odottaessa, koska viedään lapset kerhoon, koska haetaan lapset kotiin, koska mies tulee kotiin ja siinä välissä oli tietty ruuanlaittoa ym.
Riippuu työpaikasta ja omista lapsista miten asian kokee.
Riippuu työstä, työpäivän ja työmatkan pituudesta, miehen osallistumisesta arkeen ja lapsien luonteestakin.